H.T. 1874 Den allmänna statsrättens hufvuddrag

H.T. 1874 Den allmänna statsrättens hufvuddrag

Svensk text

|1|

Den allmänna statsrättens hufvuddrag.
Föreläsningar H. T.Höstterminen 1874

Inledning

|2|

Jag tror mig, att börja med, böra redogöra för de motiv, som bestämt valet af föreläsningsämne för detta läseår. Allmän och finsk statsrätt, folkrätt, allm.allmän finanslära, allm. och finsk förvaltningsrätt, resp.respektive eller som det heter kameral- och politilagfarenhet, – alla dessa brancher höra ju till mitt fack, och uppenbart är att deras framställande kräfver icke en utan flera föreläsningskurser För bestämmandet af den ordningsföljd i hvilken förelesningarna borde begynna och fortgå, vore väl riktigast att taga hänsyn till den ordning i hvilken de ifrågavarande vetenskaperna helst böra studeras af den som ännu icke inträngt i desamma. Och i sådant afseende skulle säkerligen den allmänna statsrätten utgöra den lämpligaste utgångspunkten. Ty om ock Finlands liksom hvarje annat lands positiva statsrätt bör framställas objektivt i sig, till sin egna giltighet och med hänsyn till sina historiska utvecklingsmoment, men deremot icke blott i ändamål att konfronteras med de allmänna teorierna och likasom begagnas såsom ett material för dessas reduktioner, – så är det dock å andra sidan evident, att den positiva statsrättens verkliga innehåll och det inre sambandet mellan dess delar icke kan rätt uppfattas, om man utan någon systematisk disposition af ämnet endast följer den mer eller mindre slumpvisa ordning, hvari §§paragraferna i de särskilda statshandlingarna råka vara uppställda, och om man icke vet att söka lagstiftningar eller i brist deraf den pragmatiska lagtolkningens svar äfven på sådana frågor, som synas vara förbigångna i|3| sjelfva statsakterna & grundlagarna. Men härvid, vid den positiva statsrättens vetenskapliga systematisering kan den allmänna statsrättens ledning icke undvaras. Byggd på historiska och komparativa undersökningar, utreder den allmänna statsrätten, – hvarmed jag här icke menar den rent filosofiska eller s. k. spekulativa statsläran – de olika statsformernas särskilda karakter och system, det väsentliga, beståndande, nödvändiga i de för statsmaktens verksamhet upprättade institutioner, till skilnad från det tillfälliga, oväsendtliga eller rentaf förkastliga, – de för statslifvet allmängiltiga rättsnormer. Och derföre, oaktadt framgången ur kännedomen och jemförelsen af bestående statsinrättningar, är den allmänna statsrätten att betraktas såsom en föregångare till den enskilda eller positiva statsrättens vetenskapliga behandling.

Vidare torde det lätt inses och erkännas att studiet af folkrätten, s.s.såsom afhandl.afhandlande staternas inbördes rättsförhållanden och deri just staterna sjelfa utgöra rättesubjekten, måste föruträtta icke blott känndomen af en stats institution positiva rätt, utan framförallt kunskapen om staternas organisation och uppgifter i allmänhet. Och i enahanda förhållande, som den ensk.enskilda statsrätten, på sätt jag anfört, befinna sig till d. allm. statsr.den allmänna statsrätten, – likaså behöfver vår positiva förvaltningsrätts systematisering stödet af den allm. förv.rättensallmänna förvaltningsrättens vetensk.vetenskapliga system, till hvilket åter utgångspunkter och förklaringar icke kan sökas och finnas i någon annan disciplin, än i den|4| allm.allmänna statsrätten. Beträffande åter finansläran, är det ju påtagligt att dens.densamma ss.såsom förnämligast utredande den principen som vid fyllandet af statsbehofver böra iakttagas, ställer sig sekundärt till statsrätten, om och finansläran ur en helt annan disciplin, nationalekonomin, har att hemta sina bevisningsmedel.

Således bordt välja allm.allmänna statsrätten såsom föremål för min första förel.föreläsnings kurs. Att jag det oaktadt icke gjort så, har sin orsak deri, att ansett mig böra taga hänsyn äfven till förhandenvarande behofvet af undervisning, försåvidt jag kunnat bedöma detsamma, det praktiska behofvet om jag så må uttrycka mig. Härvid har jag icke bordt förbida en omständighet, som säkerligen af HHHerrarne sjelfva icke underskattas, näml.nämligen att tillgång på handböcker i allm.allmän statsrätt, hvaremot saknas i vår egen. Då 4 år förgått sedan vår oförgätliga Rosenborg på detta rum framställde Finlands statsrätt, hvarför sannolikt ganska få nuvar.nuvarande fakult.fakultets medlem.medlemmar hört hans föreläsn.föreläsning, – och då jag vidare tagit i betrakt.betraktande huruledes beskaffenheten af de till tid, uppställning och tendens olikartade statsakter som innehöll vår gällande statsförfattning, nödvändigtvis bereda ganska mycket svårighet vid studiet af vår statsrätt, har jag trott mig finna, att den vägledning för sjelfstudiet, som genom föreläsn.föreläsningarna kan lemnas, härvidlag främst vore af behofvet påkallad just för vår positiva statsrätt. Och jag hyser hoppet att samtidigt bedrifva allm.allmänna statsrättes studier. Likväl tillkännagifves mig nu låta framställngframställningen af Finl.Finlands statsrätt föregås af en inledande öfverblick af den statsrättsliga utveckl.utvecklingen i 19de seklet. Med anledning deraf|5| har väl den anmärkn.anmärkningen kunnat ligga nära tillhands att en sådan öfverblick antingen måste från dessa föreläsn.sföreläsningars hufvudföremål borttaga alltför stor del af läseåret, eller ock blifva särdeles knapphändig och ofullständig och således jemförelsevis värdelös. Det kan derför vara på sin plats att jag redan nu söka bemöta en sådan anmärknanmärkning, såvidt detta a priori låter sig göra, genom att närmare förklara hvad jag med denna öfverblick menat.

Det är klart att om det gällde fullst.fullständigt framställa den offentliga rättens historia i 19de seklet, så skulle för ett så rikt ämne vida mera tid erfordras, än här kan derför disponeras. Också är min afsigt ej sådan, men väl den, att framhålla huru de vigtigaste af de institutioner, som utgöra den moderna statsrättens innehåll, i sina grundlagar gestaltat sig och utvecklat sig under detta sekel. Jag lemnar å sido den statsrättsliga litteraturens historia, likaså de politiska konflikternas. Vi skola inskränka oss till att ur de vordna och bestående författningarna i ett flertal stater hufvudsakligen se till hvad de stadga om individens allmänna och oförgripliga friheter och rättigheter, hvilka gränser blifvit uppställda för regenters maktutöfning och representationens kompetens, om ministrarnas ansvarighet, om valrätten, – och i hvad mån selfgovernments princip idén blifvit förverkligat. I det vi sålunda, hand i hand med HHnesHerrarnes egna studier i allm.allmän statsrätt, låta de vigtigaste konstitutionella rättsmoment passera revy, hoppas jag att vi icke blott skola till sysselsättning med Finlands statsrätt medföra ett lärorikt stoff för jemförelsen, utan ock att öfverblicken i del för sig skall rikta vår kännedom om de sekulära byggnader statsförfattningar utgöra. Lemnande åsido de arkitektoniska detaljer, ornamenten och utspring, som äfven på dessa byggnader kunna skönjas, skola vi blott fästa oss vid grundläggningen och hufvudlinier, och för stater och hållbarheten bestämmande, men skall dervid måhända dock befästas i den uppfattning att, om det tillåtes mig fortsätta liknelser, – dessa byggnader äro tempel helgade åt den frihetens och det rättas tjenst.

|6|

1874.
H. T.Höstterminen
Nro 1.

Föreläsningar i Finlands statsrätt, med en inledande öfverblick af den statsrättsliga utvecklingen i 19de seklet.

Då jag nu för första ggngången beträder katedern för att vidtaga med det vigtigaste af de till professorsembetet hörande åligganden, de offentliga föreläsningarna, känner jag mig manad att inför HHHerrarne öppet tillstå, att det var först efter mycken tvekan jag beslöt mig för att eftersträfva denna lärostol och att det är med mycken oro, – med ganska ringa förtröstan, jag begynner detta mitt värf. – När man under en lång följd af år egnat sig nästan uteslutande åt praktisk verksamhet, måste man vid återkomsten till vetenskapens arbetsfält nödvändigtvis finna, att man blifvit efter, – att det hopat sig en mängd nya problemer, hvilkas läsning icke står att eröfras med storm och att, hvad värre är, Minervas gunst blott med svårighet, om någonsin, kan återvinnas.

Under sådana förhållanden är det icke nog för mig att trygga mig vid den gamla erfarenhetssatsen ”docendo discimus”. Jag behöfver framförallt kunna hos mina åhörare förutsätta ett lefnads intresse för de ämnen här skola afhandlas – Och i en sådan förutsättning torde jag förvisso icke misstaga mig. Alla|7| skola I ju mer eller mindre snart såsom aktiva medborgare träda ut på det offentliga lifvets vädjebana. Hvilka funktioner I är kommen att bekläda i den finska statsorganismen, städse skall det visa sig nödvändigt att vara förtrogen med vår offentliga rätt i alla dess skilda utgreningar. I hvilken sfer eder medverkan än kan blifva påkallad när någon reform, någon utveckling af det bestående är i fråga, – alltid skall det dervid visa sig oundgängligt, för den medverkande, att ega kännedom om de vidkommande grundsatser som den vetenskapliga pröfningen bragt till allmän giltighet, och om de lagar och institutioner som i andra stater blifvit tillämpade. Och slutligen hurudana är de uppgifter, eller de konflikter må vara, som deltagandet i det politiska lifvet kan medföra: säkrare, fastare står, såsom man för sig, den hvars politiska åsigter äro grundade på politiskt vetande, icke blott fostrats af känsla eller af tillfälliga klokhetsskäl.

Nåväl, då jag icke behöfva betvifla att hos Eder finnes intresse för statsvetenskaperna, att detta intresse finnes äfven hos dem, som icke främst ha sitt ögnamärke för vetenskapen såsom sådan så vågar jag ock hoppas att detta intresse skall komma Eder att icke fästa alltför mycken vigt vid bristfälligheterna i min framställning, blott I deraf kunna hemta helst någon gagn, någon väckelse för Edra studier i dessa ämnen. Om min redliga vilja att såvidt det i mina krafter står, söka motsvara den uppgift mig här föreligger, ber jag Eder att å er sida icke heller hysa några tvifvelsmål.

|8|

H. T.Höstterminen 1874.
2dra Föreläsn.Föreläsningen

Om menniskans och medborgarnes okränkbara frihetsrättigheter.

Betraktandet af konstitutioner framkallar frågan hvilket är det ändamål som man vill genom dem realisera?

Svaret kan utfalla på mångahanda sätt. Med hänsyn till den ställning statsrätten genom dem inta till föregående absolutismen, kan svaras: De skola inskränka regentens makt genom att bereda folket delaktighet i statsärenden afgörande, i lagstiftning och beskattning.

Detta visserligen vigtigt. Och största delen af författningars innehåll sysselsätter sig ju ock med normeringen af regents och representations inbördes förhållande, – der respektive organisation, – med en massa formella stadganden rörande representationens sammansättning, valrätten och allt hvad dertill hör, – parlamentets arbetsordning m. m. formaliteter utan egentlig karakter af rättsbud.

Men sagd svar dock icke uttömmande. Det lemnar mer än väl anledning att ytterligen fråga: hvarför denna folkets delaktighet?

Och om härpå svaras: för att förekomma maktmissbruk af regenten så är detta påtagligt en alltför negativ uppfattning.

Detta svar behöfva påtagligen ännu kompletteras med det positiva: emedan statsändamålet bör kunna säkrare, fullständigare realiseras när regent och nation genom dess ombud samverka dertill. Detta sistnämnda vore således icke ändamål i sig sjelf.

Svaret på den förstuppställda frågan skulle således kunna affattas så: införandet af det konstitutionella statsskicket åsyftar en sådan fördelning och organisation af maktutöfningen inom staten, att förverkligandet af statens ändamål derigenom må i möjligaste måtta betryggas. [...]oläslig/saknad text

|9|

tillstånd. Således framställer sig närmast såsom statens ändamål att upprätthålla rättsordningen. detta, ehuru ändamål i sig, är dock tillsv.tillsvidare blott medel, för nämnda högre ändamål, allm.allmänna kulturen, inom hvilken menniskan närma sig sin bestämmelse: sedlig och andlig frihet.

Att upprätthålla rättsordningen är att skydda friheten. Ty friheten är icke allmänn, sväfvande, innehållslös obundenhet af lag och rätt. Den är icke det subjektiva sjelfsvåldet, – men den är, allmänt uttryckt, rättigheten att obehindradt göra allt det som icke skadar eller ingriper i andras rättigheter Kränkes denna frihet någon af de positiva handlingarna eller verksamhetsformerna hvari den gör sig gällande, så kränkes således äfven rättsordningen.

I rättsordningens väsende ligger således icke blott straffbarheten af enskilda handlingar som kränka individens förnuftiga frihet, utan ock förkastlighet af lagen som på densamma göra intrång.

Hvad en menniska bör få göra utan att göra intrång eller skada etc., härom ha åsigterna naturligtvis icke alltid kunnat vara desamma. Sagde abstrakta sats, införd såsom sådan i en författning, skulle således kunna bli ganska olika tolkad. Äfven oskyldiga saker förbjudna, åtminstone om der inskådligsvårtytt tilläggas att äfven det allmännas nytta bör respekteras. I namnet ”allmänt väl” har despotismen florerat.

Derföre af vigt att författningen utvecklar denna allmänna sats i alla de skilda positiva frihets rättigheter, som statsmakterna under alla förhållanden måste respektera.

|10|

Och detta hör, för att här åter beröra utgångspunkten för dessa betraktelser, till de uppgifter konstitutionen har att lära.

Kan invändas, att garanti nog genom folkets deltagande, Att s. k. folkfrihetens realiserande genom representativa systemet, nogrant skyddar äfven enskilda friheten.

Men det är icke så. 1o) Kan äfven en represent.representativ församling besluta enl.enligt parti majoritet och sålunda t. ex. inskränka eller afskaffa religionsfriheten, hvarigenom individens frihet på betänkligast kränkes. 2o) är det icke parlamentet som regerar, och äfven regeringen bör genom författnförfattningen hindras från ingrepp i sagde frihet. Förfättningsbrott alltid sällsynta än annan lagnégligence. – Dessutom kan förf.författningen icke så lätt andras som vanlig lag.

Och derföre, då ingen författnförfattning kan undvika att åt monark och represent.representationen lemna utöfvandet af statsmakten i allm.allmänhet, bör konstit.konstitutionen intaga dessa fundamentalsatser hvilkas gränser icke någon statsmakt får öfverskrida.

Misstag att friheten förverkligas derigenom att folkets deltagande i makten. Sjelfva sferen för statsmaktens utöfning bör sålunda begränsas, att icke de frihetsrättighet som af det allm.allmänna medvetande engång erkänts såsom oafhändeligen kunna kränkas utan att sjelfva konstitution derigenom kränkes. Dessa böra derföre i författn.författningen upptagas. Och såväl detta kan ske, som och uppställandet af de vidare garantierna derför. Ty här befinner man sig ännu på rättsordningens gebit.

FörfattnFörfattningen kan dekretera rättsordnigs upprätthållande och|11| huru dervid skall tillvägagås. Han kan icke dekretera det sätt, hvarpå staten i sin verksamhet för kulturändamål skall operera. Hon bestämmer organerna, hon anger formerna för deras samverkan. Förf.Författningen kan således icke hindra okloka åtgärder, en af passion förblindad politik för stunden, maktlystna, slösaktiga företag. Ty den positiva regeringsverksamheten kan icke i förf.författningen reglementeras. Den politiska handlingen springa fram ur konjunkturerna och åsigterna för tiden. Men om rättsordningen dervid icke blifvit rubbad, så stannar det vid en kalamitet för stunden, insigt och klokhet skola med säkerhet snart åter göra sig gällande. Men om, utan att ens några storartade och vådliga företag äro å bane rättsordningen kränkes, – då hämmas framåtskridandet, ty en känsla af osäkerhet af bristande rättsskydd bemäktigar sig sinnena, industrin stannar af, – den intellektuella produktion skämmes bort. Godtycke verkar som pesten, ha engelsman sagdt.

Jag upprepar det ännu: ingen konstitution kan införa eller bringa till tillämpning lagbud, genom hvilka individen arbeta ensam för sig eller i förening med andra för högre välstånd och kultur positivt eller direkt framkallad. Men hvarje konstitution kan erkänna och betrygga de frihetsrättigheter utan hvilkas trygga [...]oläslig/saknad text sagda arbete försinar.

För att icke blifva missförstådd torde ännu böra tillägga, att jag genom anförde om statens väsende och ändamål icke förnekat att staten här verkar för kulturändamål. Men på detta gebit har|12| man strängt taget lemnat statsrättens område. Olika i skilda stater, olika på skilda tider i samma stat gestalta sig här utsträckning, tendens, föremålet för statsverksamhet. Det beror på statsundorganstatsunderorgan i styrelse och representation. Åsigter hvilka alla allmännyttiga saker böra genom statens organer och statens d. ä.det är folkets i sin helhet tillgångar utföras och befordras. Exempel: jernvägen, telegraf, undervisning m. m.

Ett mer eller mindre härutinne kan icke på rättsgrunder utredas. Rättsgrunderna bli endast att, om ock staten sysslar dermed, de enskilda, för sig eller i sina associationer dock böra vara oförhindrade att enahanda ändamål fullfölja.

Statsrätten författningen kan icke uppställa normen härvid. Statspolitiken, såsom man numer vill kalla en särskild derpå riktad vetenskap. Den rättsliga formen för statsorganens funktion om de anlitas för de särskilda kulturändamålen hör till statsrättens underafdelning förvaltningsrätten.Men friheten i politisk mening beror ock på statsskicket, ha rättsliga organisationer. Der folkrepresent.folkrepresentationen verklig motsvara folkvilja, kan han i sina åtgärder verka främjande för friheters bruk.

Allt det sagda visserligen blotta antydningar. Deras syftemål att leda tankarna på betydelsen af den del af den positiva statsrättens utveckling som vi nu skola genomgå, näml.nämligen den om menniskans och medborgarens okränkbara frihetsrättigheter.


Om ock 19de seklet, så måste återgå till fr.franska revolutionen, såsom den der gifvit impulserna. Detta bör närmare utföras.

|13|

Bluntschlis ord om Déclaration des droits:

Detta första afkunnande af menniskans rättighet visserligen bristfälligt. Dels för abstrakt och absolut och kan i tillämpningen bli farlig för staten liksom för enskilda. Några formlerformuleringar förråda passioneradt, upprätta tänkesätt och kunna missbrukas i anarkisk riktning.

Dock icke att nekas, att i dessa satser äfven stora i verlden befriande och menskligheten befrämjande sanningar uttalats, och att rättsbildningen liksom hela den följande tidens kultur har att tacka denna energiska impuls för mycket.

Det är en visserliga ännu icke tillräckligt löst uppgift för samtiden, att framställa och utbilda de äkta mennisko rättigheterna med men försigtighet riktigare men likaså enkelt. Då först ha vi rätt att betrakta det första ofullkomliga försöket ss.såsom öfverträffadt. Det förnäm.förnämliga hånet öfver 1791original: 1971 års mäns illusioner förslår likasålitet som inskränkta hatet till revolutionen, så synnerligen betager alla reaktionärer. Det gäller att riktigt uttala de riktiga rättsidéer, som röra och leda den civiliserade mensklighetens lif.

|14|
Declaration des Droits de l’homme et du citoyen. Promulgerad först 3 Nov 1789 (voterad rdnredan 26 Aug) och sedan ånyo promulgerad såsom inledning till konstitution af 14 Sept 1791.

Det franska folkets representanter, konstituerade till national församling, hafva, i betraktande deraf att okunnigheten, glömskan eller förabtetförarbetet af menniskans rättigheter äro de enda orsaker till de offentliga olyckorna och styrelsernas korruption, beslutit framlägga, i en högtidlig förklaringsakt, menniskans naturliga, oförytterliga och heliga rättigheter, på det att denna förklaring, ständigt tillgänglig för alla medlemmar af samhällskroppen, oaflåtligt må påminna dem om deras rättigheter och skyldigheter; på det att den lagstiftande maktens och den verkställande maktens tillgöranden, då de i hvarje nu kunna jemföras med ändamålet för hvarje politisk institution, må blifva så mycket mer respekterade; på det medborgarnes reklamationer, hädanefter grundade på enkla och obestridliga principer, alltid må leda till konstitutionens upprätthållande och allas sällhet.

I följd häraf erkänna och förklarar nationalförsamlingen, i det Högsta Väsendets närvaro och hägn, såsom menniskans och medborgarens rättigheter:

Art 1. Menniskorna födas och förblifva fria och jemlika i rättigheter. De sociala åtskilnaderna kunna icke grundas på annat än den allmänna nyttan.

2. Ändamålet med hvarje politisk association är bevarandet af menniskans naturliga och oförytterliga rättigheter. Dessa rättigheter äro friheten, egendomen, säkerheten och motståndet mot förtrycket.

3. All suveränitet har sitt ursprung hos nationen. Ingen korporation, ingen individ kan utöfva någon auktoritet, som icke uttryckligen utgår från nationen.

|15|

4. Friheten består uti att kunna göra allt som icke skadar någon annan: sålunda har utöfvandet af hvarje menniskas naturliga rättigheter icke andra gränser än de, som tillförsäkra andra medlemmar af samhället åtnjutandet af enahanda rättigheter. Dessa gränser kunna endast bestämmas genom lagen.

5. Lagen är icke berättigad att förbjuda andra handlingar än sådana som äro skadliga för samhället. Allt det som icke är förbjudet genom lag kan icke förhindras, och ingen kan tvingas att göra något som lagen icke föreskrifver. I fri rättsordnings [...]oläslig/saknad text icke blott straffbarhet af enskilda handlingar som kränka individens förnuftigasvårtytt frihet, utan ock förkastlighet af lagen, som på densamma göra intrång

6. Lagen är uttrycket af den allmänna viljan. Alla medborgare ega rätt att personligen eller genom sina representanter medverka vid dess bildande. Lagen bör vara densamma för alla, vare sig han beskyddar eller bestraffar. Då alla medborgare äro lika inför lagen, äro de lika admissibla till alla värdigheter, platser och offentliga embeten, efter enhvars förmåga, och utan annan åtskilnad än den i förtjenster och anlag.

7. Ingen kan blifva anklagad, arresterad eller fängslad i andra fall än de som af lagen bestämmas, och under de former som lagen har föreskrifvit. De som begära, expediera, utföra eller låta utföra godtyckliga befallningar, böra straffas; men hvarje medborgare som kallas eller gripes i kraft af lag, bör genast lyda: han gör sig straffvärd genom motstånd.

8. Lagen bör icke etablera andra straffbestämningar än sådana, som äro uppenbart nödvändiga; och ingen kan bli straffad annorlunda än enligt en lag, som blifvit fastställd och utfärdas tidigare än brottet öfverträdelsen begicks och som blir lagligen tillämpad.

|16|

9. Då enhvar bör förutsättas vara oskyldig intilldess han blifvit förklarad skyldig, så skall, om det befinnes oundvikligt att häkta honom, hvarje våld, som icke vore nödvändigt för att försäkra sig om hans person, vara belagdt med strängt straff uti lagen.

10. Ingen bör blifva oroad för sina opinioner, äfven i religionsfrågor, såvidt deras ådagaläggande icke stör den genom lagen etablerade offentliga ordningen.

11. Det fria utbytet af tankar och åsigter är en af menniskans dyrbaraste rättigheter; hvarje medborgare kan således tala, skrifva, publicera fritt, endast med skyldighet att ansvara för denna frihets missbrukande i de af lagen bestämda fall.

12. Betryggandet af menniskans och medborgarens rättigheter gör en offentlig härsmakt behöflig: denna makt är således upprättad för allas sällhets skuld, men icke till enskild nytta för dem, åt hvilka den är anförtrodd.

13. För underhållet af härer och för förvaltningens utgifter är en allmän beskattning oumbärlig: den bör fördelas lika på alla medborgare i förhållande till deras tillgångar.

14. Alla medborgare äro berättigade att sjelfva eller genom sina representanter konstatera nödvändigheten af den allmänna beskattningen, att fritt bevilja densamma, att öfvervaka dess användning och att bestämma dess fördelning, åsättning uppbörd och varaktighet.

15. Samhället har rätt att fordra redovisning af hvarje offentlig tjensteman i administrationen.

16. Det samhälle, i hvilket rättigheternas garanti icke är tillförsäkrad, ej heller maktutöfningens delning fastställd, har icke någon konstitution.

|17|

17. Då eganderätten är okränkbar och helig, kan ingen beröfvas sin egendom, utan då det allmännas behof, lagligen konstateradt, uppenbarligen kräfver sådant, och i hvilket fall honom på förhand tillkomma en rättvis ersättning.

Constitution française.

Nationalförsamlingen, som vill upprätta den franska konstitutionen på de grundsatser hon nu har erkänt och förklarat, har oåterkalleligen affskaffat institutioner, som kränkte friheten och jemlikheten i rättigheter.

Det finnes hädanefter hvarken adel, eller pärskap, eller ärftliga olikheter, eller ståndsskilnad, eller feodalvälde, eller patrimonial domsrätt, eller någon af de titlar, benämningar och prerogativer som deraf härflöto, eller någon riddareorden, eller någon af de korporationer eller dekorationer, för hvilka bevis om adelskap erfordrades, eller som förutsatte olikheter i börd, eller någon företrädesrätt (superiorité) i öfrigt, utom de offentliga embetsmännens i utöfningen af deras embete.

Intet offentligt embete kan hädanefter köpas eller ärfvas.

Det finnes hädanefter, hvarken för någon del af nationen eller för någon enskild, något privilegium eller undantag från den för alla fransmän gällande allmänna rätt.

Det finnes hädanefter hvarken edsvurna handtverksdomstolar eller skrån af något slag.

Lagen erkänner hädanefter hvarken religiösa löften eller någon annan förbindelse, som vore stridande emot de naturliga rättigheterna eller emot konstitutionen

|18|

Titre 1. Grundbestämningar, garanterade genom konstitutionen.

Konstitutionen garanterar, såsom naturliga och medborgerliga rättigheter:

1o) Att alla medborgare ha tillgång till offentliga embeten utan annan åtskilnad, än den i förtjenster och talanger;

2o) Att alla skatter skola fördelas emellan alla medborgare i förhållande till dens resurser;

3o) Att samma brott skola sträffas med samna straff utan åtskilnad till personen;

Konstitutionen garanterar likaledes, såsom naturliga och medborgerliga rättigheter:

Friheten för hvarje menniska att gå, qvarstanna, resa, utan att kunna bli arresterad eller uppehållen annorlunda än enligt de af konstit.konstitutionen fastställda former;

Friheten för hvarje menniska att tala, skrifva, låta trycka och publicera sina tankar, utan att skrifterna må kunna underkastas någon censur eller inspektion före deras offentliggörande; och att utöfva den troskult, som han omfattar.

Friheten för medborgarena att församla sig fredligt och utan vapen med iakttagande af polislagarna;

Friheten att till de upprättade myndighetena rikta petitioner, undertecknade af enhvar petitionär.

Den lagstiftande makten skall icke kunna stifta någon lag, som skulle göra intrång på eller sätta hinder i någon för utöfvandet af de i denna titel bekräftade och genom konstit.konstitutionen garanterade naturliga och medborgerliga rättigheter; men som friheten består|19| deri, att kunna göra allt som hvarken skadar andras rättigheter eller den allmänna säkerheten, så kan lagen etablera straff för sådana gerningar, som genom att angripa antingen den allmänna säkerheten eller andras rättigheter, vore skadliga för samhället.

Konstitutionen garanterar egendomens okränkbarhet eller rättvis och på förhand betald godtgörelse för den egendom, hvars uppoffrande det lagligen utredda offentliga behofvet skulle kräfva.

De gods som äro anslagna för kyrkans utgifter och för andra allmännyttiga ändamål, tillhöra nationen och äro i alla tider till hennes disposition.

Konstitutionen garanterar de försäljningar, som hafva skett eller som skola ske enligt de af lagen fastställda former.

Medborgarena äro berättigade att välja eller utse presterna för sina troskulter.

Det skall inrättas en allmän anstalt för offentlig hjelp, för att uppfostra öfvergifna barn, bispringa fattiga krymplingar, och förskaffa arbete åt friska fattiga, som icke kunnat bereda sig arbetsförtjenst.

Det skall inrättas och organiseras en offentlig undervisning, gemensam för alla medborgare, kostnadsfri för de delar af undervisningen som äro oundgängliga för alla menniskor, och hvars anstalter skola utspridas gradvis i ett visst förhållande till rikets indelning.

Det skall föranstaltas nationalfester för att bevara minnet af den franska revolutionen, underhålla bröderligheten mellan medborgarena, och hålla dem fästade vid konstitutionen, fäderneslandet och lagarna.

Det skall uppgöras en codex af civillagar gemensamma för hela konungeriket.

|20|

Acte Constitutionel 24 Juni 1793 Den första republikanska konstitutionen. upprepar med smärre tillägg och förändringar den förra Déclaration des Droits de l’homme et du citoyen. Såsom karakteristiska förtjena följande art.artiklar (de sista) dock anföras:

33o) Motståndet mot förtryck är konsequensen af menniskans öfriga rättigheter.

34o) Förtryck eger rum emot samhållskroppen såsnart någon dess medlemmar förtryckes; förtryck eger rum emot hvarje medlem när samhällskroppen förtryckes.

35o) När regeringen kränker folkets rättigheter, är uppresningar den heligaste och nödvändigaste af alla pligter, för folket och för hvarje del af folket.

Man ser hvartåt det begynt tendera.

Franska republikens konstitution 5 fructidor anno III, 22 Aug. 95. inledes med en Déclaration des droits et des devoirs de l’homme et du citoyen. Förkortning; i hufvudsak som förut –. (Organisation: Conseil de 500, Conseil des Anciens, tillstillsättande lagstift.lagstiftande makt. – Verkställ.Verkställande Direktoriet.)

Franska republ.republikens konstitution 22 Frimaire VIII (13 DecbrDecember 99) (Styrelsen 3 konsuler). Upptager ingen Declaration de droits, ej heller det ”Senatus-consulte organique” de la constit.constitution de l’An VIII (16 Thermidor X, 4 Aug. 1802), likasålitet som Senatus consulte 28 Floreal XII = 18 Maj 1804, som upprättade Kejsardömet.

Men i den konstitutionella kartan af 4 Junii 1804 ingå under rubriken: Droit public des Français, följande moment af 1791 års deklaration:

1o) Fransmännen äro lika inför lagen, hvilka ock för öfrigt deras titlar och rang må vara.

|21|

2o) De skatta alla original: alla, i förhållande af sin förmögenhet, till statens behof.

3o) De ega alla lika rätt till civila och militära embeten.

4o) Deras individuella frihet är lika garanterad, i det ingen kan bli förföljd eller fängslad utom i de fall lagen säger och i den form lagen föreskrifver.

5o) Enhvar bekänner sin religion med samma frihet och åtnjuter för sin kult samma beskydd.

8o) Fransoserna ega rätt att publicera och låta trycka sina åsigter, med iakttagande af de lagar som skola stäfja denna frihets missbruk. Således en vådlig inskräkning.

9o) All egendom är okränkbar.

10o) Expropriation för betalning på förhand


Charte Constitutionnelle 4 Aug. 1830 upprepar en del oförändrade, andra något förbättrade så att t. ex. det uttryckligen säger: ”att censuren aldrig mera kan bli upprättad.”

Franska republikens konstitution af 4 Nov. 1848.

innehåller följande ”Droits des citoyens garantis par la Constitution.”

1o) Ingen får fängslas utan enligt lag.

2o) Hvarje i Frankrike boendes boning är okränkbar; endast i de af lagen förutsedda fall får man dit intränga.

3o) Ingen får ryckas från sina rätta domare. Alla extra domstolar förbjudna.

4o) Dödsstraff för politiska brott afskaffadt.

7o) Församlings- och petitionsfrihet.

8o) I inga händelser censur.

|22|

9o) Undervisningsfrihet.

10o) Alla lika berättigade till embeten. Alla adliga titlar, all bördsolikheter afskaffade.

11o) Egendomen okränkbar.

12o) Egendoms konfiskation kan aldrig bli återinfört.

13o) Arbetets och industrins frihet garanterad.

14o) Statsskulden garanterad. Hvarje statens förbindelse okränkbar.

15) All skatt blott för allmän nytta. Proportionerlig fördelning.

16o) Ingen skatt kan införas eller oppbäras utan enligt en lag.

17o) Den direkta skatten beviljas blott för ett år. De indirekta kunna beviljas för flera år.

Fransk Konstitution af 14 Januari 1852 säga blott i allmänhet: att ”konstitutionen erkänner, bekräftar och garanterar de stora principer som proklamerades 1789 och som äro grundvalen för Fransmännens offentliga rätt.”

Storbritannien.

I. Concordia inter Regem Johannem et Barones pro concessione libertatum ecclesiae et regni Angliae. 1215 (Magna Charta)

2o) Habeas corpus akten. En akt för bättre säkerställande af undersåtarnas frihet och för öfvervakande af fängslingar i besittningarne på därsidan hafvet. Carl II 31 (1679). (hvarje fängslig berättigad att genast kräfva laga undersökning och dom om orsakerna till fängslandet, – och detta emot hvilken myndighet som helst.

|23|

3) Akt, förklarande undersåtarnes rättigheter och friheter, och fastställandet af tronföljden 13 Febr. 1689 (Bill of rights)

Hufvudsakliga innehållet i sammandrag

1o) Likhet inför lag. Adelstitlar äro blotta äretitlar, medföra inga reala privilegier. – Lika skyldighet att skatta enl.enligt tillgångar. Utom kronan och pärsvördigheten förvärfvas intet företräde genom börd.

2o) Samvetsfrihet. – Full religions- och kultfrihet dock anglikanska och i Skottland presbyterianska kkornkyrkorna de enda, hvars prester betalas af staten och som kunna kallas nationalkyrkor. – Offentliga processioner dock förbjudna för främmande kyrkor. –

Religions olikhet medför ingen skilnad i medborgerliga rättigheten, endast katoliker uteslutna från vissa högsta poster.

3o) Individuella friheten. – Hemmets okränkbarhet. – Slafveriet afskaffadt öfver alla Englands landsmän och dependenser. – Ingen kan tvingas till militärtjenst. – Ingen kan hindras att flytta och resa. – Ingen kan expatrieras om han ej tillhör armén. – Bannlysnings- eller deportations straffet kan blott af Parlamentet uttalas.

Ingen kan straffas med frihetens förlust utan genom en dom af behörig domare på gund af att jury enhälligt förklarat honom skyldig (Undantag för kortare tid).

Ingen kan fängslas utan på skriftlig order|24| af domare, med sigill och utsättande af anklagelsens beskaffenhet. – Vid ertappande på bar gerning får enhvar fängsla, men bör strax utverka warrant.

Anklagad bör möjligast snart komma för rätta.

Obehörigt anklagad får på grund af en Writ of habeas corpus, genast försättas i frihet, på ansvar för dem som dermed ha att skaffa.

Medborgarens boning (hem) är okränkbar ingen får intränga deri utan hans tillstånd, utan i fall af lagligen påbjuden arrestering. Husvisitation, får ej ske om natten, och förutsätta domarens skriftliga order.

Ingen bysättning.

4) Arbetets frihet. Utom att de stora korporationerna behöfva parlamentets koncession.

5o) Eganderätten okränkbar, endast expropriation och laglig beskattning.

6o) Pressfriheten. Fullständig, dock att kaution kan få fordras af periodiska blads utgifvare.

7o) Frihet att församla och associera sig.

|25|
Nordamerikas Förenta Stater.

1o) Habeas corpus får endast i fall af uppror eller invasion upphäfvas.

2o) Ingen retroaktivt verkande lag får utfärdas.

3o) Ingen adelsrätt beviljas.

4o) Ingen kyrka få genom lag införas eller förbjudas. – Ordets, pressens, församlings – och petitions friheten få genom ingen lag inskränkas.

5o) Folket rätt att bära vapen.

6o) Ingen inquartering i fredstid, och under krig blott enligt skild lag.

7o) Friheten till person, hemmet, papper och affekter, får icke kränkas

8o) Ingen skyldig svara på en å lif eller vanheder gående anklagelse, derest icke en stor jury förordnas om åtalet. – Ingen kan tvingas att vittna emot sig sjelf. – Ingen beröfva lif, frihet eller egendom utan efter lagligt förfarande. Ingen enskild egendom användas till offentligt behof utan rättvis ersättning.

9o) I hvarje kriminel rättegång har den tilltalade rätt att ofördröjligen och offentligen bli dömd af opartisk jury från den stat eller distrikt der brottet begåtts. Han skall underrättas om orsaken till anklagelsen, konfronteras med vittnen, sjelf få ställa vittnen och han skall ha försvarare.

|26|
Belgiens konstitution af 7 Febr 1831.

Lika i: – Preussen 1850 Art 6. I staten finnes ingen åtskilnad emellan stånd eller klasser. – Alla Belgier lika inför lagen. Endast de berättigade till alla embeten.

7. Den individuella friheten är garanterad. – Ingen får förföljas utom enligt lag och i laga form. – Utom på bar gerning ingen arrestering utan domarens motiverade skriftliga order.

8. Ingen får mot sin vilja ställas för annat än sitt rätta forum.

9. Intet straff kan införas eller tillämpas utom i kraft af lag.

10. Hemmet är okränkbart; ingen husvisitation får ske utan i de af lagen förutsedde fall och i lagliga former.

11. Ingen kan beröfvas sin egendom utom enligt laga expropriation och godtgörelse.

12. Straffet af egendoms konfiskation kan icke införas.

13. Den borgerliga döden är afskaffad; den kan icke återinföras.

14. Religionsfriheten, friheten att offentligen utöfva hvarje religion, äfvensom friheten att yttra sina åsigter i alla ämnen, äro garanterade; dock att lagöfverträdelse begångna vid dessa friheters bruk straffas.

15. Ingen kan tvingas att på något sätt deltaga i någon kyrkas handlingar och ceremonier eller att iakttaga dess hvilodagar.

16. Staten har icke rätt att intervenera vare sig vid|27| utnämning eller installation af någon kyrkas prester, ej heller att förbjuda dessa att korrespondera med sina förmän, eller att publicera sina handlingar; dock att dem åligger den allmänna ansvarigheten enligt presslag.

Det Civila äktenskapet bör alltid föregå vigseln, derest ej lag skulle för vissa fall stadga undantag.

17. Undervisningen är fri. Alla prevention åtgårder äro förbjudna; öfverträdelsers hämmande eller bestraffande regleras blott genom lag.

15. Pressen är fri; censuren kan aldrig införas; det kan icke fordras kaution af skriftställare, utgifvare eller boktryckare. – Då författaren är känd och bosatt i Belgien, kan utgifvaren, boktryckaren eller Distributören icke åtalas.

19. Belgierne hafva rätt att fredligt och utan vapen församlas, med iakttagande af de lagar som kunna reglera utöfningen af denna rättighet, hvilken dock aldring kan underkastas föregående auktorisation.

Detta stadgande hänför sig icke till folksamlingar i fria luften, hvilka helt och hållet äro underkastade polislagarna.

20. Belgierne hafva rätt att ingå föreningar, denna rätt kan icke göras beroende af någon preventiv åtgärd.

21. Enhvar är berättigad att till de offentliga myndigheterna ingifva petitioner, undertecknade af en eller flera personer. – Endast konstituerade auktoriteter (samfund) hafva rätt att framställa petitioner i kollektivt namn.

|28|

22. Brefhemligheten är okränkbar. – Lagen fastställer hvilka som äro ansvariga för kränkning af hemligheten af de åt posten anförtrodde bref.

23. Bruket af de i Belgien begagnade språk är fakultativt, det kan blott regleras genom lag och då endast för den offentliga myndighetens handlingar och för domstolsärendena.

24. Intet föregående tillstånd erfordras för att anställa åtal emot offentliga embetsmän för åtgärder af deras administration, med undantag af hvad stadgadt är om ministrarne.

|29|

I Preussen endast den skilnad mot Belgien, att det heter: dömande makten utöfvas i konungens namn, hvilket är helt formelt, då strax tillägges: ”af oberoende domstolar, som icke äro underkastade någon annan auktoritet än lagarnes.”

I Österrike säges det att regerings- och verkställande makten tillkommer kejsaren. All rättvisa skipas i hans namn.

I Nederländernas konstitution heter det:

Verkställande makten tillhör konungen, Lagstift.Lagstiftande dodito utöfvas gemensamt af konungen och generalstaterna.

Rättvisan skipas, i hela konungariket, uti konungens namn.

I Portugals 1826 heter det uttryckligen:

Den politiska maktens delning och harmoni är den princip, som skyddar medborgarnes rättigheter och det säkraste medel att bereda full kraft åt de garantier som konstitutionen lemnar.

De politiska maktbefogenheter, som konstitutionen erkänner, äro de 4 följande: lagstiftande makten, modererande makten, verkställande makten och dömande makten.

LagstiftLagstiftande makten tillhör Cortès, med förbehåll af konungens sanktion.

Den modererande makten är nyckeln till hela den politiska organisationen och tillhör uteslutande|30| konungen, såsom nationens högsta chef, på det han oaflåtligt må vaka öfver de öfriga politisk makternas oberoende, jemvigt, och harmoni.

Konungen är chef för verkställande makten och utöfvar henne genom sina statsministrar.

Dömande makten är oberoende och skall utöfvas af domare och jurymän.

Brasilien alldeles lika med Portugal.


Italien jemväl tredelning, med kollektivitet för lagstiftningen, och dömandet i kungens namn.

New York säger: Statens lagstiftlagstiftande makt skall anförtros åt en Senat och en representantkammare. Verkställ.Verkställande makten åt en guvernör, vald på 2 år med suspensivt veto. Dömandet är helt och hållet lagdt i domstolarnas händer. Likaså i unionens författning. Likaså i de schweiziska kantonerna.


Sedan kritik af tredelningen ss.såsom teori. Visa att den de facto icke precis är så som det sagts på pappret.

|31|

H. T.Höstterminen 1874.
3de Föreläsn.Föreläsningen

Forts. om grundrättigheterna.

1789 års Déclaration des Droits uppläses.

Huruledes den icke i art för sig någon laglig men väl ett till giltigheten erkändt program.

Derföre upptagas såsom ingress till konst.konstitution af 1791, som nu uppläses.

Hvilken genklang skulle ej dessa nya idéer få i Europa.

Nya voro de dock såtillvida icke, att England längesedan och derpå nyss Amerika. Dessas grundrättigheter uppläsas.

Påminner om Rousseau och Voltaire, samt encyklopädisterna. Om les cahiers etc.

Men otvifvelaktigt är att de genom Frankrike vunno insteg på kontinenten. Napoleons arméer, liberté, fraternité, egalité.

1814 års franska karta. – 1830 års dodito. Sedan Belgiens, som den till form och innehåll utmärktaste

Derefter sammanställningen, hvarvid uppmärksammas de före, och de efter Belgiens. Kännedomen om England också nu medverkat specielt i fråga om klagan på embetsmän.


4de Föreläsn.FöreläsningenVisas huru efterhand en bestämd åsigt om det hithörande utbildats. Från 1789 års proklamation har en del ingått i konstitutionella systemet i allmänhet, en del ss.såsom grundrättigheter, en del bortfallet.

Men härvid bör intet stillastående antagas.|32| Det är liksom skulle i striden om att eröfra allt större klarhet och säkerhet i rättsprinciper, den ena principen efter den andra detachera sig från vexlingarnas område för att erhålla giltigheten af ett axiom, och placeras ss.såsom en ytterligare okränkbar rättsnorm i konstitutionen. Och härvid statsformen likgiltig, blott representativ stat, hvilken åter alltid måste tendera till rättsstat, om den ej skall gå tillbaka.

Blickar man tillbaka på despotismens, byråkratismens, militarismens, hofgodtyckets tid, skall man först tillfullo uppskatta hvilka framsteg i den menskliga utverklingen dessa grundrättigheters erkännande innebär. Här Bluntschli om menskliga rättigheter.

De kunna utan tvifvel ökas. Näringsfrihet icke fullt genomförda och endast i få stater grundlagshelgd.

Lord Chatams yttrande om engelska hyddan en borg, mot hvilken kungens makt ej räcker.

Det har talts äfven om rättigheten till motstånd. Men denna af annat slag. Den är icke någon positiv rättighet, den är att hänföras till garantierna ss.såsom ett yttersta medel när alla andra garantier ha visat sig ohållbara eller blifvit förstörda.

|33|

En snillrik engelsman har sagt: det vore önskligt om furstarna och deras ministrar skulle betrakta undersåtarnes motstånd emot tyrannniska åtgärder ss.såsom rätt, men folken ss.såsom orätt, och att sålunda de förra skulle undvika att gifva anledningar till motståndet, de senare sjelfva motståndet.

Men härom kanske helst på slutet.

Hvad Finland vidkommer, skola vi i sinom tid finna huruledes vårt svenska rättsskick icke lemnat oss utan sådana rättigheter, om det 19de seklets vidare utveckling ännu icke kunnat af oss i nämnvärd måtto tillgodogöras.

|34|

H. T.Höstterminen 1874.
4de Förel.Föreläsningen

Egnat senast en öfverblick åt skilda konstitutioners stadganden till fixerande af vissa menskliga och medborgerliga grundrättigheter, vissa allmänna rättsnormer de der böra stå okränkbara och oåtkomliga gentemot både regerings- och lagstiftningsmakt.

Vi sågo huruledes de vid franska revolutionens begynnelse proklamerade principer utgjort impulsen till erkännandet och införandet på kontinenten af dessa grundregler, som i det engelska statsskicket redan länge varit gällande.Bland länder som icke nämndes men här tilläggas äro de schweiziska kantonerna, jämt der förbundskonstitutioner upptagit en del till ytterom vissa. – Der tyda [...]oläslig/saknad text författningen icke upptagit dem.

Alla medborgares likhet inför lagen, – den personliga frihetens betryggande, alla godtyckliga förföljelsers och grymma straff uteslutande från rättsskipningen, – hemmets okränkbarhet, – egendomens helgd, – samvetsfrihet och religionsfrihet, – pressfrihet, – församlings- och föreningsfrihet, – se der de allmännaste antagna grundsatser; dessutom i åtskilliga förff.författningar undervisningfriheten, – brefhemlighetens bevarande, – och slutligen i ett par förf.författningar stadgandet att hvarje embetsman få af enskild förorättn.förorättning utan vidare ställas till ansvar inför domstol.

Om man blickar tillbaka på tillståndet i de flesta europ.europeiska stater derförinnan t. ex. under 18de seklet det s. k. upplysn.upplysningens tidevarf, så finner man att snart sagdt alla dessa förmoner måste umbäras. Kriminela hårt. Förföljelser godtyckliga; ända in på hemmets härd. Lettres de cachet. Privilegier och rättslöshet. Despotiskt godtycke om ock stundom välment. Censur. Litteratörer öfvervakade och förföljda om icke anslutande sig till hofven. Ingen offentlig mening tillåten. – Men inneboende rättskänslan gäste|35| och stigande upplysning påskyndade utbrottet. Sinnena voro äfven i andra länder förberedda än Frankrike.

Hvilken vinning utgöra då icke dessa grundrättigheter. –

Icke att betraktas ss.såsom en afslutad utveckling. Det är när man betraktar den menskliga rättsutvecklingens gång, ss.såsom skulle, der kampen att inse och förverkliga sannig och rätt, den ena stora grundsatsen efter den andra efterhand bringas till klarhet och evidens, samt detachera sig ss. ett fast axiom ur området för vexlande meningar. Det är liksom dyrbara perlor i idéernas för hela mensklighets gemensamma skattkammare. De måste redan derföre finnas, ställas ss.såsom orubbliga, indisputabla hörnstenar i den öfversta lagen statslagen, konstitutionen oberoende af statsformen. Detta utvecklingsarbete fortgår oafbrutet äfven i våra dagar skymta sådana principer fram, färdiga att ingå i författningen. Så t. ex. näringsfriheten, som redan är upptagen i en del konstitutioner. Den positiva rätten bör vara en objektivering af det upplysta rättsmedvetandetsoriginal: rättsmedetandets postulater. Här bör utförligt framhållas huruledes detta är blott en sida af konstitutionens uppgift i afseende å rättsordningens betryggande. Den andra, inte mindre vigtiga är att ställa det så att statens öde dess vigtiga affärer icke må kunna afgöras och bedrifvas emot folkets vilja och åsigt. För båda ändamål erfordras garantier.

Nu till frågan om garantierna

1o) de allmänna garantierna

Statsmaktens tredelning: lagstiftande, verkställande och dömande. Engelsk-Amerikansk åsigten och Montesquieu, hvilken icke kan bli onämnd såsnart man syssesätta sig med nutidens offentlig rätt.

säges: ” När den lagstiftande makten är förenad med den verkställande uti samma person eller samma myndighet, finnes ingen frihet, enär man kan frukta att samma monark eller|36| samma senat utfärdaroriginal: uftärdar tyranniska lagar, för att sedan verkställa dem på ett tyranniskt sätt.

Det finnes icke heller någon frihet, om makten att döma icke är skild från lagstiftande och verkställande makten. Om den vore förenad med lagstiftande makten, funnes der ett godtyckligt välde öfver medborgarenes lif och frihet; ty domaren vore lagstiftare. Om den vore förenad med med den verkställande makten, kunde domaren hefva makten af en förtryckare.

Allt vore förloradt om samma person eller samma korporation vare sig ur adeln eller folket, skulle utöfva alla dessa tre befogenheter: den att stifta lagarna, den att verkställa de offentliga resolutionerna, och den att döma i de enskildas brott eller tvister.

Denna delningsgrund godkänd i lagen till formen. Efteråt skola vi se, att de fakto icke fullt sådan.

Nu det faktiskt gällande.

1791 års franska konstitution säger:

Suveräniteten är en, odelbar och oförgänlig. Den tillhör nationen.

Nationen hos hvilken ensam all makt och myndighet har sitt ursprung, kan utöfva den blott genom delegation.

Franska konstitutionen är representativ: representanterna äro lagstiftande kåren och konungen.

Lagtiftande makten är delegerad åt en nationalförsamling af på tid valda representanter, för att utöfvas af henne med konungens sanktion. likväl hans veto endast suspensivt: 3 legislaturers beslut måste bli gällande (= Norge).

Syrelsen är monarkisk: den verkställande|37| makten är delegerad, öfverlåten, åt konungen, för att under hans auktoritet utöfvas af ansvariga ministrar och andra ansvariga embetsmän.

Den dömande makten är öfverlåten åt domare valda på tid af folket.

I 1814 års konstitution är denna tredelning icke uttryckligen dekreterad. Den säger: konungen är statens högsta chef. Hans person är helig och okränkbar. Hans ministrar äro ansvariga. Konungen ensam tillhör den verkställande makten. – Lagstiflande makten utöfvas gemensamt af konungen pärskammaren och deputeradekammaren. – All rättvisa utgår från konungen. Den utöfvas i hans namn af Domare, hvilka han utnämner och som äro oafsättliga.

1830 års ändrar intet i dessa delar.

1852 års konstitution förändrar detta så att presidenten, sedermera kejsaren, är ansvarig inför franska folket, till hvilket han städse har rätt att appellera, för öfrigt lagstiftar med senaten och lagstiftande kåren. All rättvisa skipas i hans namn.


Belgiska konstitutionen säger.

All makt utgår från nationen. Den utöfvas på sätt konstitutionen fastställt.

Lagstiftande makten utöfvas kollektivt af konungen, representantkammaren och senaten, med initiativ från alla tre.

Konungen tillhör den verkställande makten sådan den af konstitutionen är fastställd.

Dömande makten utöfvas af af domstolarna.

|38|

H. T.Höstterminen 1874
5te Föreläsn.Föreläsningen

Af min knapphändiga framställning igår rörande delningen af maktutöfningen i de konstitutionella staterna ber jag HHHerrarne att till en början anse endast följande framgå ss.såsom resultater:

att den häfdvunna, i de flesta stater etablerade tredelningen i lagstiftande makt, verkställ.verkställande eller regeringsmakt och dömande makt icke åsyftar och icke bör åsyfta en fullständig inbördes separation af de organer som hafva dessa särskilda befogenheter sig ombetrodda, men väl en sådan fördelning af uppgifter på statsmaktens tre hufvudorganer, folkrepresentation, regering och domstolar,att dessa organer icke blott må hafva hvar sin gifna sfer af verksamhet och makt, hvarigenom öfvergrepp af den enas kompetens på den andras förebygges, utan ock tillika må stå i den ställning till hvarandra att de i harmoni och jemvigt må kunna arbeta för statens ändamål.

Vid granskningen af hvad om de skilda organernas organisation och kompetens finnes stadgadt, torde detta äfven klarare framgå.

Derföre öfvergå vi nu dit, görande början med folkrepresentationen.

Här möta vi tre hufvudsystem

Ståndsrepresentation.

Enkammarsystem.

Tvåkammarsystem.

I fråga om det representativa systemet kan blott i förbi|38| gående påminnas om antika republikerna i Grekland, der alla fria medborgare deltogo och således det representativa systemet icke var infördt. Ännu i par de minsta kantoner i Schweiz. – Detta direkta deltagande omöjligt i alla stater med helst något omfång.

Ståndsrepresentation funnits i alla stater med germanskt ursprung. Men icke att jemföras med hvad man nuförtiden förstår med folkrepresentation. Nationen betraktades icke ss.såsom en, utan ss.såsom vissa klasser med olika rättigheter och intressen, äfven vissa mäktigare individer och korporationer hade skildt talan. De som valdes, – städernas ombud, – erhöllo bestämda instruktioner. Det hela nu liksom kongresser med syfte att träffa aftal med fursten, och der hvarje eftergift mot honom måste af honom ersättas medelst bekräftande eller utvidgning af ständernas rättigheter och privilegier Det fjerde ståndet nästan alltid uteslutet. Stundom kom det till rader af krigiska konflikter mellan furste och ständer. – När sedan furstarnas makt växte genom stående härar och konsolidering af statsmakten gentemot vasaller, blefvo ständerna mera umbärliga. De trädde i bakgrunden och deras betydelse försvann mer och mer till en skugga tills det såväl i Frankrike, Tyskland som Spanien i nyare tiden kom derhän, att de sjönk i förgätenhet med undantag af Sverige.

I England hade det gamla anglosachsiska Witenagemot, som var en rådplägande och skattebeviljande folkförsamling med ganska mångsidig funktion, deri de stora godsegarna spelade främsta rollen, intill 13de seklets början omgestaltats till ett nationens stora råd. Detta råd var bygdt|39| på länssystemet. Alla konungens omedelbara vasaller voro enligt Magna Charta berättigade till delaktighet i detta råd. De högsta andliga och verldsliga herrar utgjorde den grupp som sedan utbildades till House of Lords eller öfverhuset. Redan i medlet af 13de seklet vann den anordning insteg att alla egare af riddaregods och äfven andra sjelfständiga jordagods med viss inkomst skulle välja ombud till det stora rådet. Och kort derpå inkallades äfven deputerade från städer och köpingar, d. ä.det är från borgareståndet. En tid bortåt var det oafgjordt hvilken plats representanterna för riddaregodsen skulle intaga vid parlamentets sammankomster. De bildade stundom en skild förvaltningsvårtytt för sig – och om detta blifvit gällande skulle ett slags tre kammar – eller 3 stånds system ha uppkommit. Men redan i medlet af 14de seklet under Edvard III var det en afgjord sak att ombuden för de båda väljande grupperna skulle bilda tillsammans underhuset, house of commons. Och alltsedan den har Englands representation bestått af 2 kammare, pärs- och underhuset samt sålunda utgjort den politiska runa der det nu till allmängiltighet komna systemet för folkrepresentation samlat sina erfarenheter. HHneHerrarne torde ur svenska representations utveckl.utvecklings historien påminna sig momenten, då det såg ut som skulle ståndsgrupperna kunnat öfvergå till 2 kamrar. Men det blef icke af. Och nu är Finland den enda stat med ståndsrepresentation. Men vi lära icke derföre missmodigt anse vårt representativa system vara lik det af alla andra öfvergifna medeltids ståndsväsendet. Det är ju|40| uttryckligen stadgadt, att Finland Ständer repres.representerar det finska folket, icke separata ståndsintressen. Deras beslut aflåtas icke heller ståndsvis utan gemensamt, enligt pluralitet. Förstärkta utskott. Således snarlikt ett i 4 grupper arbetande enkammarsystem, emedan de gentemot monarken bilda och emedan de får i ett plenum öfverlägga en andra korporation, Ständerne, – och åter med elementen af 2 kammarsystem deri, att de frågor förfalla deri 2 stånd stanna emotoriginal: emo 2, utan i vissa till förstärkt utskott gående fall. Hvilka yttrande dock icke böra förstås ss.såsom skull jag anse här förenas båda systemens fördelar.

Efter denna diversion rörande ståndsrepresentationen följer att se på öfriga europeiska konstitutioner.

Enkammarsystemet tillämpades i franska konstitutionen. 1791 och 1793. Och 1848. Så ock i det nuvarande provisoriet.

I Norge. Stortinget arbeta visserligen på 2 afdelningar det väljer inom sig Lagtinget ¼ och Adelstinget ¾ af medlemmarna. Och hvar ting håller sina församlingar skildt och utnämner sin egen president. Men Lagtinget är blott liksom ett utskott, då det väljes af Stortinget inom sig. Alla lagar föreslås först på Adelstinget och sändes sen till Lagtinget. Har Lagtinget 2 ggrgånger förkastat, så blir gemensam votering. Helt och hållet folkvaldt

I Grekland endast en lagstiftande kår (oaktadt denna konstitution af 1864 i mycket tagit Belgiska till föredöme). Allmänna folkråd i provinserna

I Schweiz, kantonerna, de flesta, icke förbundet. Allmänna folkråd i provinserna

Tyska riks-författningen, och ett par af de tyska småstaterna Sachsen Koburg och Mainz. Allmänna folkråd i provinserna

(Provinsial landtdagarna i Österrikes kronländer höra icke hit.) Af Amerikanska staterna hade Pennsylvania förut antagit enkammarsystem, men ha sedermera infört 2 kamrar.

|41|

I alla öfriga stater är 2 kammarsystemet infördt.

De olika benämningarna: 1o) öfverhus, herrshus, första kammare senat.

2o) Underhus, deputeradekammare, representantkammare, Andra kammare, folkkammare.

Totalbenämning: Landtdag, riksdag, riksråd, parlament, Cortès, Generalförsamling, nationel representation, Ständerförsamling.

Innan granska principen för denna delning torde jag böra framställa de båda kamrarnes sammansättning och organisation i de skilda staterna, endast förutskickande, den allmänna principen för tvåkammarsystemet är att i den öfre kammaren samla de i bästa mening konservativa principerna för att genom dennas motvigt mot den folkvalda andra kammaren bereda en motvigt emot en brådstörtande föränderlighet i lagstiftningen, för att i allmänhet garantera en mångsidigare, grundligare pröfning för besluten.

I Storbritannien.

Lordskammaren består af andliga och verldsliga pärer.

1o) Ärkebiskoparna af Canterbury och York. Englands biskopar utom den siste utnämnda, tre af Irlands biskopar, efter tur.

2o) De kungliga prinsar, som förklarats för pärer De lorder, hvars pärsvärdighet beror på ärftlig rätt. De pärer, som kungen utnämna med ärftlig rätt;

16 skottska lorder, valda för hvarje session af|42| skottska pärerna;

28 irländska lorder, valda på lifstid af alla irlandska lorder.

Kronans rätt att kreera pärer är obegränsad. 21 års ålder för att ha säte.

Preussen.

Herrehuset består af de medlemmar som konungen utnämner på lifstid eller med ärftlighet, samt således de sistnämndes söner. För utnämningen får vissa höga korporationer föreslå kandidater, bland hvilka kungen väljer.

30 års ålder.

Würtemberg och Bayern. Herrekammare.

Kungliga prinsarna, cheferna för de högadliga familjer, vid hvilkas gods fordom var förenade säte och stämma vid forna tyska kejsardömets landsting, – medlemmar utsedda af konungen på lifstid eller med ärftlighet. (Bayern dessutom biskopar)

Baden Första kammare

Storhertigliga prinsarna, – cheferna för de gamla familjerna, – erkebiskopen, – en på lifstid utsedd protestantisk prelat, – 8 deputerade af adeln, 2 deputerade från universiteter, – och högst 8 som Storhertigen utnämner.

Valda 25 års ålder

Österrike Herrehus

Kejserliga familjens myndiga prinsar.

Stora adliga godsegare åt hvilka kejsaren|43| förlänar ärftlig pärsvärdighet.

Alla ärkebiskopar och biskopar som hafva furstlig titel.

Kejsaren berättigad att på lifstid göra till medlemmar af Herrehuset män som utmärkt sig genom tjenster åt staten, kyrkan, vetenskap eller konst. Ungern Magnathuset ärftliga medlemmar, af högadeln

I Portugal Pärskammare

utser konungen pärerna på lifstid eller såsom ärftliga, utan begränsning till antalet. Dessutom kungliga prinsarna, 25 år gamla.

I Italien Senaten

består af medlemmar utnämnda på lifstid af konungen, minst 40 år gamla, bland 21 kategorier, omfattande de flesta betydande embeten samt vidare de som gjort sig väl förtjenta om fäderneslandet och personer som i 3 års tid betalt 3 000 francs direkt skatt. Dessutom kungliga prinsarna.


Nederländerna: Första kammare

39 medlemmar valda af provinsförsamlingar bland de högsta direkta skatt betalande, efter bestämd fördelning af antalet mellan provinserna. 30 år liksom för andra kammaren.

Belgien

Senaten väljes i hvarje provins af samma valmän som representantkammare, till halfva antatet mot denna. Men de väljas för 8 år.|44| Valbarheten förutsätter 40 års ålder och att betala minst 1 000 floriner direkt skatt. Thronarfvingen är vid 18 års ålder Senator, men rösträtt först vid 25 ärs ålder.

Rumänien.

Senatens medlemmar väljas, två för hvarenda distrikt. Valmännen böra vara fastighetsegare med 300 dukaters inkomst. De 2 universiteten sända hvardera 1 Senator (Jassy och Bukarest)

Valbarheten förutsätter:

40 års ålder, – inkomst af minst 800 dukater, eller ock vissa höga funktioner eller doktorsgrad jemte 6 års utöfning af profession. –

Utan val äro senatorer: tronarfvingen, metropoliter och biskopar.

Dammark (Riksdagen består af Landsting och Folkting)

Landstinget. 66 medlemmar. 12 utnämnas af kungen bland sådana som förut varit med i någon lagstift.lagstiftande församling i konungariket. Dessa på lifstid. Köpenhamn väljer, medelst elektorer 7 medlemmar, 45 utses af stora valdistrikt jemväl genom elektorer 1 af Bornholm och 1 af Färöarnas Lagting. För 8 år.

|45|

I Sverige

utses 1a kammarens ledamöter, 1 för 30 000 invånare, af landstingen och de städer som ej i landsting deltaga. Valbarhet förutsätter 35 års ålder och att ega fastighet taxerad till 80 000 rdlrriksdaler eller ock till staten skatta för minst 4 000 rdlerriksdaler årlig inkomst af kapital eller arbete.

Äro båda kamrarna likaberättigade?

I Storbritannien:

Båda husen ha lagstiftn.lagstiftnings initiativ.

Öfverhuset kan icke taga intiativ till någon bill rörande skatter. De kunna icke göra någon ändring i budgeten eller i hvilken beskattningsbill det än vara må.

Lagförslag, godkändt af ena kammarn, skickas till den andra. När båda godkänt, presenteras det till kunglig sanktion.

I Belgien:

Alldeles jemlika, utom att hvarje lag fråga om statsutgifter och inkomster samt arméns kontingent först måste voteras af representantkammarn.

I Preussen likaså om finanslagarna

I Baden dodito

I Österrike om båda kamrarna icke bli ense angående anslag eller militärkontingent betraktas det lägre beloppet såsom beviljadt.

|46|

Bayern = Belgien

Nedeländerna är 1a kammarns ställning sådan att han behandlar lagförslag först sedan, och så, som, de afgjorts af 2a kammarn.

Sverige jemlikhet. Båda kamrarnas beslut af nöden, annars faller frågan. När I fråga om statsutgifter eller bevillning eller bankers eller riksgäldskontorets styrelse, fattas stridiga beslut, så rösta hvar för sig men rösterna sammanräknas från båda kamrarna.

Italien båda kamrarna lika rätt Portugal likaså

I allmänhet händer båda kamnkamrarna ss.såsom ett politiskt organ gentemot kronan. De representerar gemensamt folket. Härutinnan få vi sedan se. Men redan nu kan sjelfva systemet pröfvas Här icke rättsprincip utan klokhetsfrågan

|47|

H. T.Höstterminen 1874.
6te Föreläsn.Föreläsningen

Frågan om en- eller två kommarsysten varit mycket omtvistad. En af de vigtigaste för representativa staten.

Enkammarsystemet, hvad till förmon derför kan anföras.

Idén är ju, att nationen skall på ordnadt sätt utöfva aktiv andel i statslifvet. Detta borde väl fullständigast ernås genom en församling, i hvars väljande alla samhällsklasser, alla medborgare deltagit. Nationen i sin helhet kan icke deltaga i statslifvet. Hon väljer de män, som framstå genom insigt och åtnjuta förtroende. Hvad de besluta, enhälligt eller enligt flertalets mening, måste anföras, enligt den allm. repres. församl.allmänna representativa församlingen lagligen tillerkända kompetens, betraktas som åsigten hos nationens öfvervägande del, ss.såsom ett uttryck af nationalviljan. Klyfver man församl.församlingen i tvenne olika, riskeras ju att två nationalviljor uppträda, ja är mer, om ena kammarn blott utgå ur en liten förnäm kast, riskeras ju att den genom folkkammarn uttalade allmänna meningen i landet hämmas och motarbetas af denna privilegierade kasts stridiga beslut. Det måste ju verka nedsättande för repres.representanterna både inför regering och folk om de erbjuda bilden af tvenne oense, ständigt mot hvarandra upphetsade församl.församlingar hvilka icke kunna komma till enigt beslut i någonting. Skall ej statsmaskins gång deraf förlamas? Skall ej regeringar ofta tvingas att gripa öfver sin befogenhet blott derför att inga beslut komma till stånd? Skall ej i valda kammarn, som vet sig utgöra landets förtroendemän slutligen en viss likgiltighet, – och en mindre känsla af ansvar alstras, när de veta sitt görande och låtande|48| kunna qväfvas af en samling sjelfskrifna aristokrater, hvilka i sin oåtkomliga ställning af rikedom och börd föga bekymra sig om opinionens dom? Eller, utnämnda af regenten, städse vilja följa hans önskningar?

Helt annorlunda borde det väl vara, om en enda församling är beklädd med hela den representativa kompetensen. Den bär då ett större medvetande om makt och moraliskt ansvar. Den bör, då dess beslut icke till sin giltighet bero af en öfvre kammars kritik och bifall, äfven hos monarken styrelsen snarare vinna godkännande. Och om man befarar, att suffrage universel eller låg census skall bringa i församlingen endast folk af för mycket demokratisk bildning och tendens, hvad hindrar då, att ställa valen så, att högre klassers inträde jemväl betryggas. Är det ej tillräckligt att dessa elit-minoriteter garanteras vara med, icke bli uteslutna och är det ej tillochmed bättre, att de få deliberera ansigte mot ansigte med demokraterna, samt inverka direkte på deras åsigter?

Slutligen bör det ju för ministrarna vara lättare att uppfylla sin försvars- och förklaringsuppgift i en kammare, än fördelta på tvenne.

Detta och annat mer har anförts och kan anföras till förmon för enkammarsystemet.

Alla dessa argument måste dock, äfven om skulle förefalla logiska och riktiga under|49|kastas en ytterligare pröfning redan af det skäl att, såsom i senaste lektion visades de aldraflesta stater icke infört en – utan två-kammarsystemet.

Detta svårligen en följd blott af blind invitation af England, pröfning har säkert egt rum. Icke heller af blott fara för franska revolution, ty det borde ju legat nära tillhands att tillskrifva en del af dessa öfverdrifter om i allmänhet rådande lidelsefulla stämningen. Äfven de amerikanska republikerna ha ju infört 2 kammarsystemet.

Verkliga rätts- och klokhetsskäl måste ha varit de bestämnande.

Vanliga skälen:

2 kamrar hindra förhastandet. –

– medföra grundligare pröfning, enär

– plus vident oculi quam oculuslat. ”Fyra ögon ser mer än tu”

– låter äfven minoritets representanter original: – komma till giltighet, och konservatismen.

Dessa skäl icke uttömmande och icke ens de vigtigaste.

Förkastandet bör kunna till en viss grad förebyggas gl.gällande upprepad behandling (3 läsningar t. ex.) i den kammaren.

Minoritetens rätt tillgodoses genom att förena klassval med folkval.

Grundlig pröfning tillförsäkras äfven genom|50| sättet för lagberedningen, genom special myndighet, både för propositioner och motioner.

Hufvudskälet är, att det på hvarje maktinnehafvare, enskild eller kollektiv, i längden har ett dåligt inflytande, om han har medvetandet att icke behöfva rådfråga, icke bero af någon annan än sig sjelf. ”Det är af största vigt, att ingen förändring af menniskor må kunna ens temporärt, göra gällande sitt sic volo sic jubeolat. detta är min vilja och befallning utan att begära någon annans samtycke. En majoritet i en enda församling, när denna majoritet blifvit någorlunda sadelfast och är sammansatt af personen som vants att handla gemensamt och att alltid kunna segra vid omröstningarna, blir lätteligen despotisk, och gripen öfver sin befogenhet, när den är befriad från nödvändigheten att lägga hänsyn till om dess beslut kunna godkännas af en annan auktoritet.” (Mill)

Härvid kan invändas: men monarken (åtminstone i monarkiskt konstitutionella stater) har ju sitt veto. Representationers beslut bli icke gällande om han ej sanktionerar desamma.

Men icke nyttigt om ständig konflikt mellan monark och repres:representation, ty det indrager monarken i partistriden, och kan medföra våldsamt tvång för honom att ge efter. exexempel Norge Också kan det icke nekas, att vid konflikt mellan båda statsmakterna det alltid slutligen är regeringen som får vika.|51| Ja, det är numera en historisk sanning på det politiska gebitet, att folkrepresentations makt i allt som gäller lagstiftning de facto står öfver monarkens. Den rena parlamentarismen d. ä.det är då ministrarne ovilkoligen böra styra och förvalta i harmoni med majoriteten vunnit alltmera insteg. Man kan derföre säga att vid rent parlament.parlamentarisk styrelse skulle en kammare ega nära nog obegränsad, absolut makt. Genom dennas missbruk skulle institutionen göra sig förhatlig och bana väg för absolutistisk reaktion i motsatt syfte. Derför, i parlamentarismens eget intresse, måste man önska att representationen har en begränsning inom sig. Den bör äfven i sig återspegla grundtanken i konstitutionalismen i jemnvigt i statskroppen gl.gällande maktens delning och genom att all makt begränsas. Detta kan, enligt hittills vunnen erfarenhet, endast ernås genom två kamrar (Flera vore splittring).

De gamla romare två konsuler, för att icke en enda skulle utsättas för den absoluta maktens förderfliga inflytande ens under ett år.

Framstående engelsk politiker har sagt: ”En af de oundgängligaste egenskaper för att kunna leda statsärenden och isynnerhet för tillämpningar af fria institutioner, är försonligheten, benägenheten att jemka, att göra nödiga eftergifter åt motståndare, och att göra goda åtgärder så litet sårande som möjligt för personer af motsatt åsigt. Att gifva vika på ett håll, fordrar eftergift tillmötesgående på ett annat, så som bruket plär vara mellan|52| tvenne lagstift.lagstiftande kamrar, är liksom en ständig skola för denna helsosamma vana; en skola så mycket nyttigare ju mera demokratisk den representativa organisationen är.”

Detta Mill, demokrat och som gerna synes velat förorda enkammarsystemet –

Obs. här visas:

huruledes mindre tanke på användandet af veto kan uppkomma, när de 2 kamrarna gifvit gemensamt beslut.

huru då alla delar af nationen mer tillfredsställda.

Sådan parlamentarism realiserar verkliga folkfriheten i den mening att tyngdpunkten för statsintressenas ledning flyttar från regering till parlament. – Den utgör ock garanti för upprätthållandet af grundrättigheter som konstitutionen upptaga till betrygandet af individuella friheten, ty kamrarne äro alltid intresserade att hindra hvarandra från kränkningar af förf.författningen Detta har erfarenheten visat.

Således utom att dualismen ss.såsom sådan ett band och en garanti mot öfvergrepp i allmänhet, gör den ock de band verkliga som konstitutionen i grundrättigheterna uppställt.

Referera:

Delolme; huru inga medel finnas att hämma en lagstif. församl.lagstiftande församling, som engång tagit ut steget att utöfva makten ensam.

|53|

Laboulaye – om den flyttbara barrièren.

B. Constant: La nation n’est libre que lorsque les députés ont un frein.fra. Nationen är endast fri då de deputerade har en broms.

Girondisten Buzot. Hans memoirer i grottan.

Boissy d’Anglas i betänkandet till 1795 års konstitution som införde 2 kammar systemet. Detta anföres ss.såsom bevis på intrycken af enkammarsystemet.

”Jag skall icke uppehålla er länge med att teckna de faror som äro oskiljaktiga från tillvaron af en enda kammare; jag har på min sida er egen historia, ert eget inre medvetande. Hvem skulle bättre än Ni kunna säga oss: huru starkt en individs inflytande kan vara i en enda kammare; huruleds de passioner, som kunna i den vinna insteg, de schismer som der kunna uppkomma, några förslagna medlemmars intriger, några skurkars djerfhet, några talares vältalighet, denna falska allmänna opinion med hvilken det är så lätt att hölja sig, – den kunna framhålla rörelser, som intet hejdas, föranleda ett brådstörtande som möter ingen gräns, och skapa dekreter hvilka hunna medföra för folket förlusten af dess heder och den frihet derest man upprätthåller dessa dekret, och för nationalrepresentationen förlusten af dess kraft och dess aktning om man återtager desamma?

I en enda församling möter tyranniet opposition blott på sina första steg. Om en oförutsedd omständighet, en entusiasm, en förvillelse komma|54| henne att bryta ett första hinder, då möter hon inga flera. Hon beväpnar sig med hela nationalrepresentationens styrka mot nationen sjelf; hon uppställer skräckväldets tron på en enda och säker grund, och det räcker ej länge innan de dygdigasteoriginal: dydigaste män tvingas att låtsa godkänna hennes brott, att låta strömmar af blod flyta, innan de lyckas åstadkomma en lycklig sammansvärjnng som kan kullkasta tyrannen och återställa friheten.”

Förhållanden visst förändrade. Politiska mognaden stigit. Men ingen organisation får tackas blott med afseende å lugna och goda tider.

Visst kan 1 kammarsystemet också gå. Ja, det kan vara lämpligare i miniatyrstater ss.såsom kantoner i Schweiz, – Coburg Gota och Meiningen der ej folk finnes nog för 2 kamrar, – och der politik en storm i ett glas vatten. Men för den historiska undersökning som bör vägleda juristens omdöme, bevisa detta föga. – 1848 års franska enkammare förde snart till reaktion och imperialism. – Grekland ständiga ministerkriser och kammargrpringarkammargrupperingar, ingen stadga och ingen kredit. Norge gått bra med sitt skenbevarade system. Men hårda strider mellan krona och storting. Parlamentarismen icke ännu hemmastadd. Ingen länk mellan reger.regering och storting. Och ho vet hvart Jaabekianismen kan bringa stortingsmajoriteten.

Finlands representativa system. Bristerna deri. Dess karaktär i vissa hämad = enkammar – gl.gällande [...]oläslig/saknad text utskotten i vissa [...]oläslig/saknad text fyrkam.fyrkammar genom att ofta olika [...]oläslig/saknad text på skilda afdelningar

|55|

Slutsats: Om efarenhet som ur det konstitutionela statslifvets hittills genomgångna skeden kan hemtas är att 2 kammarsystemet är mer än 1 kammar systemet egnadt, såväl att mångsidigt och fullständigt representera nationen och uttrycka folkviljan, som ock att åt utöfningen af representationens anpart i statsmakten tillförsäkrar den sjelfbeherrskning, moderation och grundlighet som äro af nåden, för att ledningen af statens politik må kunna hafva sitt verkliga centrum hos representationen.

Om vi sålunda stanna vid resultatet att 2 kammarsystemet bäst, ha vi dermed ännu icke afgjort huru detta system bör vara genomfördt, specielt med hänsende på 1a kammarns sammansättning. Vi ha sett att olika system förekomma. Hvilket är då det bästa, både med afseende å de vigtiga skälen för tvåkammarsystem, som ock för att verkliggöra de öfriga förmonerna deraf, näml.nämligen mogen mångsidig granskning.

Englands, som tjenat till förebild. Pärskammarns nuvarande sammansättning och betydelse granskas enl.enligt Bagehot (I England icke rätt att nämna pärer på lifstid, Palmerston föredragit detta men det föll). Detsamma slås in på Preussen etc. Derföre bättre en blandad sammansättning

Principiel organisation:

Mill, som menar att hufvudfelet hos en demokratisk församl.församling är detsamma som publikens hvilken den representerar: bristen på speciel uppfostran och vetande, menas att det som erfordras för att afhjelpa denna brist är att associera dermed en kår hvars karakteristiska drag vore speciel förbildning och vetande. Om den ena kammarn representerar folkets sinnelag, borde den andra representera den personliga förtjensten, ådagalagd genom verkliga offentliga tjenster och stärks genom erfarenheten. Om den ena är folkets kammare, borde den andra vara statsmännens. Föreslås: att alla|56| som vara eller varit medlemmar af lagkommissionen, – första domare eller presidenter, – i fem år vanliga domare – i två års tid ministrar – militärbefälhafvare som erhållit parlamentets tack, – tio år haft en 1a klassens diplomatisk funktion – alla som varit guvernörer i Indien eller engl.engelska Amerika, alla 10 år varit guvernörer i hvilken koloni som helst, – alla som 10 år varit under statssekreterare vid skattkammarn eller slikt. – Slutligen skulle de hittills ärftliga pärerna få välja dit ombud inom sig, liksom Skottlands och Irlands.

Den bästa första kammarn är den, som omfattar det största möjliga antal elementer, som äro fria från klassintressen och från mängdens fördomar, utan att dock innehafva någonting för den demokratiska känslans sårande. – (Mill)

För öfrigt kan denna fråga icke läsas lika för alla länder, liksom dess lösning bland annat beror deraf huru den vigtigare kammarn, den andra är sammansatt.

|57|

Påpekasoriginal: Påpepkas: hög census mångenstädes antaga, emedan annan objektiv gräns för valbarheten svår att uppställa. Ingen fara att derföre kammarn blifva plutokratisk.

Ergo böra båda kamrarna väljas. Om verkliga aristokratien, ss.såsom städse qvarlefvande.

Intelligenta minoriteterna blifva öfverröstade i en kammare.

|58|

H. T.Höstterminen 1874.
7de Förel.Föreläsningen

I betraktande af öfre kammarns uppgift och då den i författningen är ställd att, sånär som på budgetfrågorna, vara lika berättigad med andra kammarn, kan det svårligen principielt försvaras att låta dess sammansättning endast bero på ärfda titlar eller regentens utnämning.

Man har sagt att detta enda sättet att förvissa sig om konservativa elementens ingående deri, – och att, om 1a kammarn ej kan sålunda fås, utan måste bero på val, der likasåväl må bortlemnas, enär en vald 1a kamm.kammare icke garanti för konservativa principerna.

Detta ensidigt, ju t. o. m. förkastligt. Konservatismen quand mêmefra. likväl draperar sig i det traditionellas blekta mantel och förkastar det goda med det andra, såsnart det är nytt.

1a kammarns uppgift, ss.såsom igår bordt synas, icke denna, utan upplyst pröfning.

Utan tvifvel måste sociala förhåll.förhållanden i hvarje land vara de bestämnande, fråga om sammansättningen.

Men härvid är att märkas att aristokrati icke saknas i något land, ej ens der både adelsprivilegier och adl.adliga titlar fullständigt afskaffats. Det finnes öfverallt individer, hvilka genom bildning och specialkunskaper och intelligens, eller förmögenhet eller traditionelt anseende stå öfver den stora mängd medborgare, som absorberas af kampen för sin existens, eller ock annan tillfölje af bristande begåfning eller bristande impuls och drift icke|59| förvärfvat sig högre bildning och om andens frihet som derförutan svårligen finnes.

Det lyckliga fall att harmoni mellan både aristokrati och den stora mängden skulle råda, torde endast temporärt ega rum: se vi ju att t. o. m. folk med så solidarisk intresse, som arbetsgifvarna och arbetarna råka i fejd. – Det vanliga är, att afund från de mindre lyckligt lottades sida. Hvilken lätteligen bearbetar till den uppfattning af demokratismen en som vill realisera den genom nivellering (ehuru sådan omöjlig, hvad personl.personliga egenskaper beträffa).

Näväl, de flesta vallagar ha, der allmänna rådrätten icke är införd, dock ställt census för val till deputeradekammarn så låg, att beräda ur afunden utgången pseudo-demokratism kan få den öfverhand, att ingen ”personliga aristokratiens” representanter eller allt för få bli valda. Jag säger icke att detta nödvändigt inträffa, men det kan inträffa och har stundom inträffat. Består då 1a kammarn blott af pärer eller regeringens favoriter, så kan den saknande prestige och stödet af att vara vald äfven den, gentemot en sådan 2a kammare icke uppfylla sin mission, hvarförutan ock obilliga förh.förhandlingar skulle inträffa att en del elit vore utesluten, oaktadt 2 kammarsystem.

Ergo: är det rätt och nödvändigt, att 1a kammarn danas så, att såvidt möjligt den personliga aristokratin, de nationens bäste män, som icke valts till 2a kammarn, garanteras inträde der, – och att jemväl här|60| val ega rum. Unga lorder med 30 000 £ inkomst förstöra hvarken enskilda eller allm.allmänna affärer. Större klick har City köpman.

Det är ju hufvudregeln, att såvidt möjligt de som bäst kunna och förstå må för representationens vigtiga värf anlitas, – jemte det alla vigtigare riktningar i samhällskroppen må bli företrädda. Liksom det är rätt och tillbörligt, att den stora mängden af medborgare, som hvarken i kammarns värf eller i associations stora verksamhetsfält kan tynga mycket i vågskålen och hvars deltagande i det politisk lifvet inskränka sig till valet, må få fritt utse äfven sådana personer af hvilka de säkert vänta att, om de ock icke ega högre politiska qualifikationer, de skola göra sig till tolkar för sina valmäns lidande, sträfvande och önskningar, – likaså rätt och tillbörligt är det, att den minoritet af nationen, som eger intelligensen, och den politiska insigt som resultaten af tankens strider, eller af det ansvarsfulla arbete en vidsträckt affärsverksamhet medför, må vara tillförsäkrad sin plats i representationen. I den politiska verksamheten böra rösterna icke blott räknas utan ock vägas. Obs.

Sålunda erhållas 2 verkliga representation församlingar, England, Preussen, Stettin m. m. hafva så ock i sin förf.författning Men i sjelfva verket är Senaten en skugga, som icke bidrager till frågornas utredande så som den enda, ej heller representera annan än betydelselösa kastintressen. Antingen blir den en blott illustration, som i kritiska fall är noll emot 2ra kammarn, eller en lydig satellit åt monarken|61| kämpande med honom emot parlamentarismen (Preussiska konflikten 1862–66). Men i hvardera fallet uppnås icke det ändamål, fördelningen af den representativa makten afser, ss.såsom igår framställdes. Framhåll endast kort bristerna härvid

Annorlunda deremot med vald öfre kammare. Sverige, Belgien, Nederländerna, Amerika. I hvarje fall kan en aristokrati icke skapas när den en gång upphört att finnas eller förlorat sitt anseende

Der ha 1a kammarns diskussion samma lif, intresse och åtnjuta samma uppmärksamhet, som den andra. Ja, i Amerik.Amerikanska unionens kongress erkännes Senaten stå fråmom den andra i kapacitet och betydelse. – Så ock Sverige, hvad förmåga vidkomma.

Till belysande uppläses De Geers motion p. 9–11, 18–21. Hvarje land ordna efter sina historiska gifna social fhållandenförhållanden

Hög census leder till beskyllning om plutokrati. Bemötes, om ock erkännande att kan vara berättigad. Annan objektiv grund kan vara svår att finna. Möjligen inskränka valrätten till vissa korporationer. Men då saknas karaktären af national representation. Dock kunde valrätten vara inskränkt till hög census, men icke valbarheten? – Möjligen blandadt system, Ja att jemte dessa valda, enl.enligt svensk och belgisk system, sätta sjelfskrifna, f. d.före detta höga funktionärer. Att låta monark utnämna en mindre del på lifstid, må ock kunna medgifvas ss.såsom kompromiss, der det gäller att tillmötesgå för att sjelfva konstitutionen eller en repres.representations reform att gå igenom. Problemet af representations reform framtida för Finland. I snar framtid skall denna fråga bli föremål för begrundande. – Härom måhända några ord, sedan vi egnat oss äfven åt 2a kammarns sammansättning.

I hvarje högre ålder 35 à 40 år; som motiveras, och inga arvoden.

Sverige framom Belgien emedan icke enkom valkollegier

|62|

H. T.Höstterminen 74
8de Föreläsn.Föreläsningen

Representationens upppft i allmänhet, 2a kammarns i synnerhet.

På sättet för 2a kammarns sammansättning, har den politiska vetenskapen och den politiska verksamheten riktat vida mera uppmärksamhet än på 1a kammarns. Också naturligt, att, åtminstone i de stater der pärskammare icke utgått ur val, nationalrepresentationen egentligen är i 2a kammarn koncentrerad.

Många vigtiga frågor framträda härvid.

Kammarns sammansättning då den helt och hållet bero af val som statens medborgare anställa, beror naturligtvis i hög grad deraf hurudana qualifikationer de väljande, valmännen inneha.

Således främst nu om valrätten. Är den en af dessa naturliga oförgripliga rättigheter, som böra tillkomma hvarje menniska?

Har blifvit jakande besvaradt af endel, ss.såsom Rousseau och Mably. I Déclaration des droits dock endast: alla medborgares rätt reserverad i afseende å beskattning.

Distinktionen mella naturliga och politiska rättigheter, om den skall iakttagas, måste leda till att förklara valrätten för en politisk rättighet. Såsnart konstitkonstitutionen bestämbestämmer att vissa qualifikationer behöfves, så är det icke en naturlig utan politisk rättighet.

Vi skola se till huru det förhåller sig.

Allm.Allmän valrätt, suffrage universel, då hvarje eljest myndig man också har politisk valrätt.

|63|

Härvid skola vi finna, att öfverallt vissa qualifikationer uppställda:

1o) Allmänna qualifikationer refereras.

2o) Ålder, dodito refereras 20, 21, 25 30 år (endast Danmark) I Frankrik, England, sedan resten

3o) Census refereras.

Härmed samhängasammanhänga ock andra frågor

B. Sättet för valrättens utöfvande.

1o) Direkta val

2o) Indirekta val

3o) Klassval eller distriktsvis

4o) Hemlig eller öppen omröstning.

C. Valbarheten:

1o) Allmänna qualifikationer och speciella. Statstjenst.

2o) Ålder.

3o) Census.

4o) På huru lång tid

5o) Huru många, eller hvilken proportion till folkmängd

Huruledes man småningon tenderar att göra valbarheten oberoende af vilkor, och söka garantierna endast i valrättens determinering.

|64|

Frankrike.

1791 års konstitution gaf valrätt åt alla aktiva medborgare, 25 år gamla, som betalade direkt skatt i lika värde med 3 dagsverken. Valman var icke privat tjenare eller den som ej var inskrifven i nationalgardet.

Dessa valde elektorer, 1 på 150 medborgare, valbarhet till elektor förutsatte, på landet och i små städer (emedan bondinvånare) reveny motsvarande 150 dagsverken, i de stora städerna reveny motsvarande 200 dagsverken.

Elektorerna sammanställde och valde de deputerade och ⅓ suppleanter.

Alla aktiva medborgare valbara.

1814 års karta.

Val på fem år, så att hvart år ⅕ förnyas.

Ingen valbar, som ej 40 år och betalte direkt skatt af 1 000 francs.

Valrätten kräft 30 års ålder och 300 francs direkt skatt.

1830 års konstitution utsträckte valbarhet till 30 års ålder och valrätten till 25 samt 200 francs skatt.

1848 års republik.republikanska konstitution införde allmänna, direkta val. – Valmän, utan census, alla 21 åriga fransoser med full medborgarrätt. Valbara, alla valmän som 25 år gamla. Likaså 1852.

|65|

I Storbritannien har valrätten efterhand blifvit alltmera utsträckt. Omfattar nu:

I städerna: alla fria borgare (freemen) eller medlemmar af korporativt borgerskap, som voro i besittning af valrätt före 1 Mars 1832. (Reformbillen)

Alla som ega fast egendom med afkastning af 10 pund strl.sterling minst alla hyresgäster som betala en hyra af 10 pund, nb.nota bene beskattade derför till fattigtaxan hela det sista året före 31 Juli valåret.

Enhvar som 1 Juli valåret och under 12 månader förut har upptagit och bebott ett hus (Dwelling house) uti staden och under tiden har för de upptagna lokalerna varit beskattad på alla fattigtaxor och som före 20 Juli valåret verkligen betalt alla de till 5 förutgångna Januari förfallna fattigtaxor.

I Grefskapen:

Egare till freehold, eller sjelfständig possession, för hvilken de betalar 40 shilling skatt hela sitt lif;

De jordegare hvilkas afkastning är minst 10 pund;

De arrendatorer på lifstid, som betala 10 punds arrende;

De arrendatorer som hafva arrenderätt på 60 år, utan census;

De dodito som ha blott 20 års eller ock uppsägbar arrenderätt, men betala 50 pund årligt arrende.

|66|

Enkan som på lifstid eller på viss ärftlighet faktiskt innehar en freehold eller copyhold eller annat slags jordfastighet, hvars nyttjorätt representerar 5 punds värde, efter afdrag af skatterna, etc.

Master of arts (magistrar) äro valmän vid universiteten i Cambridge och Oxford utan census. Stipendiater, studenter och graduerade äro valmän i Dublins univers.universitet

Vidare för alla:

21 års ålder, engelsk infödingsrätt, – integritet, specielt icke förvunnen om olagliga valmanövrar och icke ha de 6 sista månader före valet användts såsom en kandidats aflönta agent.

Uppbördsmän, post och polistjenstemän kunna icke utöfva valrätt inom området för sina funktioner.

Hvarje 21 års ålder valberättigad är ock valbar. Undantag: fremlingar; naturaliserade fremlingar som icke genom spreciel parlamentsakt erhållit valbarhet; damen i allmänhet, revisions advokater; prester; en del finansiella och administrativa tjenstemän, pensionstagare, arméns agenter, styrelsens leverantörer etc. Grefskaps- och städers tjenstemän inom tjensteområde.

Deputerad, som antaga en statstjenst, måste. underkasta sig omval.

Sjuårigt mandat.

|67|

Sverige. 2a kammarn

Väljes för 3 år.

På landet för hvarje domsaga 1 riksdagsman. Domsaga med mer än 40 000 invånare må dock såvidt ske kan, af konungen indelas i 2 valkretsar, som hvardera välja 1 riksdagsman.

I hvarje stad, som eger en folkmängd af 10 000 eller mer utser 1 riksdagsman för hvarje fult tal af 10 000. Mindre städer förenad i valkretsar om minst 6 000, högst 12 000 invånare.

Valrätt tillkommer enhvar i kommunen röstberättigad man, som eger fast egendom på landet eller i stad till värde af minst 1 000 kronor eller för lifstid eller minst 5 år arrenderar jordlägenhet taxerad till minst 6 000, eller betalar bevillning för 800 kronors inkomst.

På landet väljes genom elektorer. I valkretsar som bestå af en eller flera städer utses elektorer, dock få dessa kommuner besluta till direkt valrätt.

I Stad, som har att ensam sända 1 eller flera riksdagsmän, omedelbara val.

Valbara: 25 år gamla, och ega samt minst ett år före valet egt valrätt inom den eller någon af de kommunerna för hvilka de väljas.

|68|

Norge. Valrätt tillhör

Alla norska medborgare som fyllt 25 år varit bosatta 5 i landet och antingen

äro eller varit embetsmän;

ega eller på längre tid än 5 år bebruka immatrikulerad jord;

äro köpstadsborgare eller i köpstad ega gård och grund till värde af minst 30 speciedaler.

Först väljas elektorer, i viss proportion till invånarantalet.

Valbar endast den som är 30 år gammal och i 10 år uppehållit sig i riket.

Danmark:

Valrätt förutsätter: fulla medborgerliga rättigheter, – 1 års vistelse i valkretsen, – 30 års ålder, – ingen census.

Valbarhet 25 års ålder.

Antalet deputerade 1 på 16 000. – Mandatet 3 årigt. – Direkta val.

|69|
Valrätt och valbarhet till andra kammarn.

Belgien: Direkta val af de medborgare som betala den i vallagen fastställda minimiskatt, hvilken icke får öfverstiga 100, icke understiga 20 floriners direkt skatt. – Provinserna indelade i vissa valdistrikt enl.enligt vallagen. – Antalet deputerade får icke öfverskrida en deputerad på 40 000 invånare. Konstitutionen

För att hafva valrätt erfordras enl.enligt vallagen: full medborgarerätt; 25 års ålder; – i all slags direkt skatt sammanlagdt 20 floriner (42 fr.francs 32 cent.centimes) Vallagarna

Valbarhet förutsätter: full medborgarrätt men ock, liksom för valrätten, fulla borgerliga och politiska rättigheter; – 25 år fyllda, – och att vara bosatt i Belgien. Inga andra vilkor få uppställas. Deputerade dock oförenligt med annan statstjenst än ministerplats

Valet för 4 år, halfva kammarn förnyas hvartannat år.

Preussen. Antalet deputerade 352. Valkretsarna bestämmas genom skild lag. Hvarje preussare, som fyllt 20 år är valman i första hand i den kommun der han är bosatt och der han är berättigad att välja till municipalrådet. – En elektor väljes för 250 invånare. – De röstande elektorerna delas i tre afdelningar, enligt deras direkta skatter och på sådant sätt att hvarje sektion skall hafva samma belopp skatter i förhållande till de röstande elektorerne. – Hela summan beräknas: efter kommun, om kommunerna sjelf utgör ett valdistrikt|70| för elektorsval; efter distrikt, om detta är bildadt af flera kommuner.

Första sektionen är sammansatt af de högst beskattade elektorer, som tillsammans betala ⅓ af hela skatten.

2a sektionen de dernäst högst betalande, som tills.tillsammans bet.betala ⅓ af hela summan.

3e sektionen de lägst betalande med samma summa ⅓ af hela.

Hvarje sektion väljer sina valmän elektorer skildt, d. ä.det är ⅓ af hela antalet elektorer som skall väljas. Valbarheten till elektor är icke inskränkt till sektionen.

De deputerade utses af de valda elektorerna.

Hvarje preussare, som fyllt 30 år, som icke har förlorat sina medborgerliga rättigheter genom dom, och som tjenat i tre års tid kan bli vald till deputerad i andra kammarn.

Deputerad som antar statstjenst eller, om här tjensteman, erhåller ny plats med högre lön, förlorar säte och stämma i kammarn, dock kan han bli återvald.

Valet gäller för tre år.

Österrike. Riksrådets deputeradekammare väljes af provinsiallandtdagarna till visst i grundlagen bestämdt antal från hvarje landskap (således äro de provincialdeputerade elektorer här).

Landtdagarne åter har enkom sin vallag. Erkehertigdömet Österrikes t. ex. består af 66 medlemmar. Sjelfskrifna 1 ärbebiskop och 1 biskop; Rektor för universitetet i Vien; – 15 deputerade valda af|71| de stora godsegarne, – 28 af städer och köpingar och af handels- och industrikamrarna, 20 af de öfriga kommunerna. Ungern 20 år, valbarhet 24 år, direkta val för 3 år.

Baden. 63 deputerade för städerna och landtkommunerna. Berättigade att välja, och väljas till, elektorer äro, med undantag af dem som höra till eller ha valrätt till 1a kammarn, alla de medborgare som fyllt 25 år, som hafva medborgarerätt inom valdistriktet eller publik tjenst, Valbara till deputerade, utan afseende på boningsorten, äro: alla som höra till någon af de 3 kristna kyrkorna, – 30 år gamla, – förmögenhet i kapital 10 000 floriner eller i inkomst 1 500 floriner från fastighet eller såsom lön eller pension.

Väljas på 8 år sålunda att hvartannat år en fjerdedel omväljes.

Würtemberg. 13 adelsmän, valda af riddarskapet; – 6 protestantiska superintendenter, –; – biskopen och 2 andra af katolska kyrkans män; Universitetets kansler, – 1 deputerad för enhvar af de 7 största städerna, – 1 deputerad för hvarje landtdistrikt (uppbördsdistrikt). –

Valmännen de högst beskattade, ⅐ af alla medborgare i kommunen, – myndighet.

För att väljas till deputerad: 30 års ålder, fulla medborgerliga rättigheter.

|72|

Bayern (Lag af 4 Juni 1848)

En deputerad på 31 500 invånare. – Regeringen verkställer antalets fördelning på de skilda kretsarna.

Indirekta val. – Valrätt tillkommer hvarje statsmedborgare och hvarje myndig i staten boende, som betalar direkt skatt och är välfrejdad.

Valbarhet till elektor kräfver fyllda 25 år; dodito till deputerad 30 års ålder. För öfrigt vilkoren för valrätt. – Sexårigt mandat. Nyval i händelse af utnämning till statstjenst.

Nederländerna:

Direkta val. Valrätten förutsätter fulla medborgerliga rättigheter och betalning af minst 20 högst 160 floriner direkt skatt, efter lokala omständigheter.

1 Deputerad på 45 000 invånare.

Valbarheten förutsätter fulla medborgerliga rättigheter och 30 års ålder. – Mandatet för 4 år, med förnyelse till hälften hvartannat år.

Portugal:

Direkta val: Hvarje intagen portugis har valrätt, blott han eger en årlig inkomst af 100 000 reis = 558.30 Fmk.Finska mark, – har uppnått laglig myndighet 25 år (21 åriga betraktas ss.såsom myndiga om de äro prester, officerare, akademiskt graduerade eller gifta. De som ha akademisk grad behöfva icke visa census vilkor).

Valbara äro alla som ha valrätt, utan inskränkning till boningsort, dock fordras 400 000 reis inkomst (omk.omkring 2 230 marks eller akademisk grad. Naturaliserade utländningar undantagna).

4 årigt mandat.

|73|

Italien (Vallag af 20 November 1859)

Valrätt förutsätter: 25 års ålder; – fulla medborgerliga och politiska rättigheter; – att kunna läsa och skrifva; – betala i direkt skatt 40 lires. Embetsmän, akademici och graduerade befriade från census. Trafikerande som betala 200 à 600 francs hyra (efter orterna) m. m. samt de som ha 600 francs ränta på staten jemväl befriade från census.

Till valbarhet erfordras detsamma, men 30 års ålder. Deputerade mandatet är oförenligt med aflönta embeten utom minsterplatserna och en del öfriga högsta civila och militära embeten samt andliga, universitetens professorer.

5 årigt mandat.

Grekland.

Allmän valrätt, – direkta val. Minsta antalet deputerade 150, fördeladt enligt provinsernas folkmängd. – Valbarhet 30 års ålder och motsvara vallagens öfriga vilkor, bosatt i provinsen. Oförenligt med statstjenst utom officerare.

4 årigt mandat.

Rumänien.

Valkåren i hvarje distrikt delad i 4 kollegier. Till 1a kollegiet höra de som ega fastighets inkomst af minst 300 dukater

– 2 – de som – mellan 300 och 100 dukaters inkomst.

– 3o kollegiet – handlande och industriidkare i städerna som betala till staten i skatt minst 80 piaster.|74| samt idkare af s. k. fria yrken, afskedade offcerare professorer och statspensionärer, utan census.

Dessa tre kollegier välja direkte, de 2 första en deputerad för hvarje, de öfriga efter städernas folkmängd, inalles 50.

4de kollegiet bildas af alla dem som betala någon skatt till staten och icke höra till någon af de föregående kategorierna. Här väljes genom 50 elektorer en deputerad för hvarje distrikt.

Valbarhet förutsätter: fulla medborgerliga och politiska rättigheter; – 25 års ålder; – bosättning i Rumänien.

Mandatet 4 årigt.

Nordamerikanska Unionen:

Representanterna i 2a kammarn väljas hvartannat år af folket i hvarje stat, – valmän äro alla de som ega valrätt till den talrikare kammarn af statens legislatur.

Valbarhet: 25 års ålder, 7 årig medborgarerätt, bosättning i den stat som väljer honom.

New York:

Representant-kammaren 128 medlemmar, omvalda hvarje år. – Väljes i grefskapen, antalet i proportion till dess folkmängd, i hvilken främlingar, fattiga och de färgda som icke betala skatt, ej medräknas. – Den som är medlem af Unionens kongress eller har en judiciel eller|75| militärisk befattning hos Unionen kan icke väljas. Inträffar sådant för en vald, bör han afgå.

Valrätt: 21 år, bosättning i staten 1 år, i grefskapet eller staden 6 månader, erläggandet af någon grundskatt eller personlig skatt till staten eller grefskapet, eller ock beväpnad och ekiperad gjort milistjenst under året. – Dessutom de som äro 21 år och i 3 år bott i staten och sista året i valorten och deltagit i väg-reparationer med arbete eller afgift.

Färgade män valrätt blott om varit 3 år medborgare och ett år egt ograverad fastighet af 250 dollars värde.

Inga skilda stadganden för valbarheten.


Schweiz.

Nationalrådet. En deputerad för 20 000 invånare; öfver 10 000 räknas ss.såsom 20 tusen. Dock alltid minst 1 deputerad för hvarje kanton eller ½ kanton der den är delad.

Direkta val i federala valkollegier, som dock icke få bildas af delar från skilda kantoner.

Valrätt: fyllda 20 år, aktiv medborgarerätt i kantonen.

Valbar: enkom icke andlig schweizare, som har valrätt. (Naturaliserad först 5 år efter erhållen medborgarerätt). Medlemmar af statsrådet (Öfre kammarn) och förbundsrådet kunna icke vara tillika deputerad.

Treårigt mandat.

I kantonerna variera bestämningar, i allmänhet dock suffrage universel.

|76|

Tyska riket (vallag af 31 Maj 1869).

En deputerad på 100 000 dock att fulla 50 000 öfverskott i en förbundsstat räknas till 100 000, och att de minsta staterna, med mindre än 100 000 ock välja 1. Således 382 deputerade. 15 för Elsass Lotringen Hvarje deputerad väljes i skild valkrets.

Valberättigad hvarje tysk, som uppnått 25 år; i den föbundsstat der han har sitt hus. Fulla civila rättigheter erfordras.

Samma vilkor för valbarhet.

Direkta och hemliga val.

3 årigt mandat.

|77|

Huruledes inskränkningar mycket snarare kunna bortfalla der 1a kammarn folkvald.

Om kamrarnas talrikhet.

Alltför små kamrar försjunka till småsinthet och hvardaglighet.

Alltför stora omöjliga att tala uti.

Varning mot uniformité.

|78|

H. T.Höstterminen 1874. 10de Föreläsn.Föreläsningen

Efter framställningen af nationalrepresentationens sammansättning följer nu om dess befogenhet och makt.

Hänför sig hufvudsakligen till följande områden

1o) Lagstiftningen.

2o) Statshushållningen Finansväsendet resp.respektive beskattningen.

3o) Kontroll öfver regeringen.

4o) Öfriga speciella kompetenser.

Häraf synes redan att namnet lagstift.lagstiftande församling något oegentligt, eftersom äfven andra ärenden. Dessutom oegentl.oegentlig enär icke all lagstift.lagstiftande makt tillhör representationen; monarken är ju deri delaktig. Utom i republikerna. i Schweiz har förbundsrådet rätt att förslå lagar, men deltar icke i afgörandet. I Amerika icke egentligt initiativ, blott genom att brådska.brådskande fästa kongressens uppmärksamhet. Suspensivt veto.

Också förklara de flesta konstitutioner uttryckligen att lagstift.lagstiftande makten utöfvas af monark och båda kamrarna gemensamt. (nb.nota bene i republikerna annorlunda).

Härvid kommer närmast i betraktande initiativet. Definition, skilnad från petition. Moraliska initiativet eller påtryckningar genom det tryckta ordet eller folkförsamlingar.

Enl.Enligt de flesta förf.författningar tillkommer initiativet monark – och hvardera kamrar. Den förra genom proposition, de senare genom en ella flera medlemmars motion.

Numera ha både monark och båda kamrar initiativrätt i nästan alla stater. I Nederländerna – och några andra, blott 2a kammarn, liksom denna har ensam rätt att göra amendementer. I Frankrikes Karta 1814, dodito 1852 års Napol. förf.författning – samt i åt|79|skilliga tyska stater före 1848 hade regenten ensam initiativrätt. – England det undantag att blott parlamentets båda kamrar initiativ. Motivet anföres, och huru faktiskt ministrarna vanligen proponenter.

Kritik af frågan. Initiativets betydelse. Lagberedningens vigt. Amenderingsrätten i korthet. Pressen, meetings Allm.Allmänna opinions, – Jurid.Juridiska föreningar landtbruksmöten.

Hvad är lag? hvilka lagar höra under den represent. lagstift.representativa lagstiftningens kompetenser, hvillka icke?

Först om skilnaden emellan lag och förordning. SS.Såsom HH.Herrarne observerat hos oss: grundlagen, omfattande Reg.Regerings formen, före och säkert. aktförenings- och säkerhetsakten, ståndsprivilegier, – allmän lag och special lagar (kyrko – sjö) förordning, manifest, kungörelse, reglemente, instruktion, statut, ordning stadga. – Skilnaden emellan de af båda statsmakterna utfärdade, och regeringens påbud icke terminologiskt fastställd; kritik deröfver.

Emellertid måste dock i sak en skilnad kunna etableras mellan lag och annat öfverhetligt påbud.

Visa skilnader emellan lagstiftan.lagstiftande rätt och förordn.förordnings Gesetz rätt ”Verordnungsrecht”, – loi, – ordonnance, décret. I England finns icke utpreglat. Parlamentet lagstiftar om det. Public bills, acts och private dodito gå alla genom parlamentet.

Visa huru i de kontinentala förff.författningarna

Göres i allmänhet ingen distinktion emellan|80| lag eller icke lag efter innehållet. d. ä. föreskifva icke hvad ännu som icke skulle kunna bli lag.

Endast i Bayern heter det att utan ständernas begifvande ingen ny allmän lag, berörande den personliga friheten eller medborgarens egendom få utfärdas. Likaså om ändring af slik lag. Således straff, civil- och ekonomisk lag af generel natur. Österrikes grundlag om riksrådet och om delegationens specifika ärenden emedan af halft federal och af universal natur likaså Nord.amer.Nordamerikanska unionens, – Schweiz, Tyska rikets grundlagar. I Sverige ha ständerna i fråga om Rikets allmänna hushållning endast göra förehållningar, men kungen ensam lagstiftar deri. Praxis synes småningom ändra detta.

Man har således att i betydelsen af ordet loi, Gesetz, – finna nyckeln. Ty meningen är att hvarje sådant påbud ärende, som är till sin natur en lag, skall gå till kamrarna.

Med lag i egentlig mening bör förstås i den konst.konstitutionella statsrätten hvarje sådant från monark och representation utgående allmänt förordnande, som till sitt innehåll utgör en rättsregel, rättsnorm eller en rättsinstitution.

Allt sådant hör ostridigt till lagstiftningskompetensen.

Men benämningen lag har blifvit utsträckt för att betecka äfven andra förordnanden som bero af båda statsmakterna. När det heter budgeten fastställes genom lag, så är icke menigen att likställa en sådan lags innehålll med de verkliga lagarnes, utan att inga budgeter skall fastställas på samma sätt, som lagarne, d. ä.det är medelst både statsmakten eller blott medelst representationen.

|81|

Arter af lagar:

Grundlagar – vanliga – och undantagslagar (de sista liksom i Nothstandty. (statligt) nödläge).

Allmänna lagar och privilegier;

Till innehållet:

organiska lagar, som fastställa Institution för staten.

Justizlagar (straff- och privaträtt och process).

Polislagar (ordningen)

Militär lagar, en stor del af detta ännu faller under förordningsrätten.

Finans lagar.

Kulturlagar, hos oss under monarkens rätt.


Kodifikation.

Regeringens förordningsrätt kan svårligen fullt definieras. Måste med diskretion handhafva, ty kontrollerad, men kan ej undvaras. Kan betecknas s.s.såsom omfattande de påbud, instruktioner och förordnande som för statsförvaltningens handhafvande inom lagarnes gräns äro af nöden.

Obs. Provinsiella lagar under förbehåll att kamrarnas samtycke efteråt inhemtas.

Klagas öfver alltför stor produktivitet i konst.konstitutionell lagstiftning. – kan bero på bristande kodifikation, hvartill nu sträfvas. I Frankrike är qvantiteten derföre mindre. Visa huru i Sverige och Finland.

Procedyren vid vanlig lagtiftning, utskott, en eller flera lösningar.

Kungen sanktionerar och promulgerar lagar (olikhrolikheter mot veto, negativ, dels positiv)

|82|

H. T.Höstterminen 1874.
11te Förel.Föreläsningen

Stadgandena om lagstift.lagstiftande maktens kompetens jemförelsevis klara, och gifvit föga anledning till konflikter rörande måttet af kompetensen. Undantager man sjelfva de konstit.konstitutionella lagarna, är det mesta lagstiftn.lagstiftande arbete för öfrigt en strid om åsigter, icke om makt.

Annorlunda med det område som nu skall beträdas, neml.nämligen det finansrättsliga. På senare tider budgeträtten namnet på denna branche. Detta är ett brännande fält. Här icke blott stridig lagtolkning i fråga om kompetens, utan ock sjelfva verksamheten, budgetbestämningar, beviljandet af anslag en ständig källa till konflikter. Närmare utveckling deraf.

Konstitutionernas stadganden.

Efter engelsk detta.

Déclaration des droits hade förklaradt:

Alla allmänna skatter böra fördelas på samtliga medborgare i förhållande till deras tillgångar;

Alla medborgare hafva rätt att, sjelfva eller genom representanter, konstatera nödvändigheten af den offentliga kontribution och att fritt bevilja den, öfvervaka dess användande, och bestämma dess fördelning, påsättning, uppbörd och varaktighet.

I 1791 års konstitution var denna grundsats|83| sålunda utfärdutfärdat:

Lagstift.Lagstiftande kåren ensam tillkomma det att

att fixera de offentliga utgifterna;

” etablera offentl.offentliga skatterna; bestämma deras natur, belopp, varaktighet och uppbördssätt;

” fördela den direkta skatten på departementen, öfvervaka allar statsinkomsters användande och låta redovisa derför;

” dekretera om inrättande och afskaffande af offentliga embeten. / Således all finansmakt / Så ännu i republiken Härefter Bilagan

original: ”Sedan en reaktion.

se 1814 års karta.

Dock hade Norge och Brasilien Portugal snarare tagit intryck af 1791 års. Dock konungens sanktion fastställd.

Men 1814 års hade inflytande på sydtyska staters, som derföre införde en mer begränsad budgeträtt. Sverige kom nu vi sist till.

Sedan Belgien, inspireradt jemväl från uppfattningar om Englands system.

Referera Preussen, Danmark, Österrike Grekland, Rumänien.

Italien enstaka. / Résumé

Nu närmare förklaringar:

Absoluta skattevägrare och dess konsequenser. Påpeka detta stadgande om|84| blott ett års giltighet; enl.enligt belgiska. – Huru i Preussen.

Men månne skäl att misstro representationen? Utvecklas huruledes, såvidt möjligt, förtroendet icke bör vara hufvudsak, utan lag gälla öfver allt.

Hvad är budgeten och hvad budgetlagar?

Budget betraktas ss.såsom fullmakt

Nu den engelska uppläsas.

Huruledes dess principer böra uppmärksammas utan att imitera det egendomliga.

Min teori, huruledes speciallagarnas gitlighet icke kan häfvas annorlunda än genom speciallag. Och huru äfven i Belgien det icke kan undvikas att t. ex. årligen förnya så stor del af beskattningen som statsskulds och öfriga fixa utgifter kräfva. Också ur ekonomisk synpunkt icke alltför stora vexlingar önskvärda. Påminnelse om förfnsförfattningens ändamål och rättsordningen. Rättsstaten.

Framställning af verkliga förhållandet, huruledes en del utgifter ovilkorliga, det är rättsligt kräfbara, hvarigenom de skilja sig från blott nyttiga.

Utgifterna betinga inkomsten.

Faktiska budgetsystemet och budgetarbetet.

Deri liggande politiska makt.

|85|

Omfattar den vanliga lagstiftningsbefogenheten äfven grundlagarna?

Öfverallt tillhör äfven konstitutionens ändring monark och parlament, utom i Nordamerika (konvent) och i Schweiziska kantoner skildt författningsråd samt i SchweizSchweiziska förbundet folkomröstning.

Men i flera konstitutioner stadgas att när lagstiftlagstiftande makten förklarar att revision af något stadgande i konstitutionen af nöden, så skola kamrarna utan vidare upplösa sig. Derpå väljas nya kamrar, som jemte kungen besluta, men det behöfs ⅔ pluralitet af minst ⅔ närvarande. Så i Belgien, Danmark.

I Preussen fordras blott att i hvardera kammarn absolut majoritet erhålles och att, om 2 omröstningar, att 21. dagar skola aflöpa emellan. I Bayern kungen ensam initiativ. ¾ medlemmar måste vara närvarande, och ⅔ bifalla. I Portugal måste förslag till grundlagsändring utgå inom 2etvenne kamrarna och då understödes af ½ af dess medlemmar. Efter tre läsningar med|86| sex dagars mellanskof, afgör kammarn om det skall tagas i öfvervägande. Om förslaget godkännes och deputerkam.deputeradekammarn promulgeras det af konungen i lagform och befalles tillika att valmännen för nästa legislatur skola ge sina deputerade specielt uppdrag rörande förslaget. – Vid följande legislaturs första session afhandlas frågan, och om amendementet eller reformen godkännes fogas det till konstitution och promulgeras högtidligen. – Skildt är stadgadt, att ingen sådan förändring kan ske som icke skulle öfverensstämma med medborgarnes individuella rättigheter.

Italien stadgar intet.

Grekland. Konstitutionen får icke i sin helhet revideras. Tio år efter införandet få dock partiella mindre väsentliga stadganden revideras. Behöfligheten deraf anses konstaterad, om kammarn vid två på hvarandra följande legislaturer specifikt begär revision, medelst resolution af ¾ af hela antalet. När detta afgjordt, upplöses kammarn och en ny inkallas enkom för detta ändamål, dubbelt så talrik som den vanliga.

Sverige 1809 års R. F.Regeringsform § 81.

Grundlag icke ändras utan konungens och samtliga ständernas (båda kamrarnas) sammanstämmande beslut. Förslag får ej|87| i kamrarna väckas, utan anmäles hos konstit.konstitutions utskottet, hvilket och sjelft har initiativ i grundlagsfrågor. Om ej mot utskottets förslag anmärkes, hvilar det till nästa riksdag, då derom blott omröstas, icke vidare modifieras. § 64 i 1865 års Rik. O.Riksdagsordning

Norge. Förslag till grundlagsändring förelägges på odinarie storting och tryckes eller afgöres först af följande ordinarie storting. DesstDessutom får förändningar aldrig motsäga denna grundlags principer, endast gälla modifikationer i speciella bestämmelser, som icke ändra andan. Och böra ⅔ af stortingets medlemmar godkänna.

Finland evighet!!

Det principiella

|88|
Bilaga till 11te Föreläsn.Föreläsningen

Portugal och Brasilien

Art.Artikel 15 stadgar, att Cortes årligen hafva att fastställa de allm.allmänna utgifterna och fördela de direkta skatterna, – bemyndiga till upptagande af lån, – bereda medel för statskuldens betalande; – reglera statsegendomens förvaltning och dekretera om försäljning deraf; – skapa eller afskaffa publika embeten och bestämma om dithörande aflöningar.

137 och 138, stadga att alla direkta skatter, utom dem som anvisats för statsskulden, årligen skola af Cortes fastställas, men de fortfara sålänge de icke äro upphäfda eller ersatta med nya.

Finansministern skall hvarje framlägga både evaluering af sista årets faktiska inkomster och utgifter och uppskattning af kommande årets.

Italien: intet skildt stadgadt om finanslagar.

Grekland. Deputeradekammarn har icke initiativ i fråga om utgifternas ökning, för löner och pensioner eller i allmänhet för personligt intresse.

Ingen skatt kan fastställas eller uppbäras, om den icke förut voterats af kammarn och sanktionerats af konungen.

Hvarje år voterar kammaren arméns och flottans kontingent, fixerar rekrytantalet, – voterar budgeten och fastställer räknings lagen (afräkningen). Alla statens inkomster och utgifter måste uppföras i budgeten och i räkningarna. Budgeten föreligger kammarn inom de|89| två första månaderna af hvarje session. Den pröfvas af ett skildt utskott. Den antager genom en enda votering. –

Ingen pension, ingen gratifikation på statskassan kan beviljas annorlunda än genom lag.

Rumänien lika med Grekland och Belgien, Dessutom: Budgeten skall alltid presenteras ett år före dess tillämpning, för deputerade kammarn. Voteras den icke i tid, får verkställande makten sörja för statshushållningen enligt föregående års budget, dock utan att kunna tillämpa den mer än ett år utan. (Häri olik Belgien)

Slutafräkning skall framläggas minst 2 år efter budgetårets utgång.

Frankrike 1814. Ingen skatt får etableras eller uppbäras, om den icke blifvit beviljad af båda kamrarna och fastställd af kungen. Grundskatten beviljas blott för ett år, de indirekta kunna beviljas för flera år.

Belgien 1831. Ingen skatt till förmon för staten kan etableras annorlunda än genom en lag (det är af båda statsmakterna). Skatterna till staten voteras hvarje år – De lagar, som etablera dem, hafva icke giltighet mer än ett år derest de icke förnyas. – Ingen pension, ingen gratifikation af statsmedel kan beviljas, utan i kraft af en lag. – Hvarje år fastställa kamrarna lagen rörande statsafräkningen|90| och votera budgeten. Alla statens inkomster och utgifter skola uppföras i budgeten och i afräkningen.

Preussen. 1850. Preussiska statens utgifter och inkomster skola beräknas för hvarje år på förhand och uppföras i statsbudgeten. Den sistnämnda fastställes hvarje år genom en lag. – Inga skatter och afgifter må uppbäras för statskassan, derest de icke äro upptagna i budgeten eller fixerade genom speciel lag.

Inga privilegier i skattefrågor.

Inga statslån utan på grund af lag. För att öfverskrida budgeten, erfordras att inhemta efteråt bifall af kamrarna.

De gällande (1850) skatter och afgifter fortfara att uppbäras – tills lag ändrar.

Danmark. (1866) Ingen beskattning kan införas, ändras, eller upphäfvas, utan genom en lag. Vid hvarje ordinarie riksdagssession skall ett förslag till finanslag för det följande året framläggas med en beräkning öfver statens inkomster och utgifter. – Skatterna få icke uppbäras förrän finanslagen blifvit voterad. Ingen utgift får göras, som icke är auktoriserad genom nämnda lag eller en supplementär kredit.

Österrike 1867 öfverlemnar åt riksrådet fastställande af statsförvaltningens budget och specielt den årliga voteringen af skatter, taxor och afgifter.

|91|

Norge: § 75. Det tillkommer Storthinget: att pålägga skatter, afgifter, tull och andra offentliga bördor, som dock ej gälla längre än till 1 Juli det är då ett nytt ordentligt storting är samladt, med mindre de af detta uttryckligen förnyas; – att öppna lån på rikets kredit; att hafva uppsigt öfver rikets penningeväsende; att bevilja de till statsutgifter nödiga penningesummor; att bestämma civillistan; att revidera provisionela lön- och pensionslistan och deri göra de förändringar, som finnes af nöd. (Kungens sanktion till allt detta).

Sverige R. F.Regeringsformen §§paragraferna 57–76. enl.enligt boken.

Statsverkets fullständiga uppvisande vid hvarje riksdag, för statsutskott. Derefter framställning om behofvet af extra inkomster, hvilka behof böra genom bevillning fyllas. Dit höra Tull- och accismedlen, Postmedlen, Charta sigillata, bränvins, – samt rena bevillningar (kapital och inkomst). De utgöres till slutet af det år, hvarenda ny bevillning gifves.

Riksdagen har sedan att justera bevillningars åtagande, fastställa huru särskilda summor deraf skola till särskilda ändamål användas, och dessa summor under bestämda hufvudtitlar i Riks staten anslå.

Dessutom större och lika kreditivt, för krigsbehof.

§ 64. Såväl rikets ordinarie statsmedel och inkomster, som hvad, på sätt omförmäldt är, under namn af extraordinarie Utlagor eller Bevillningar till statsverket af riksdagen anslås, vare under konungens disposition, att till de af Riksdagen pröfvade behof och efter den upprättade staten anordnas. – 65 Dessa medel må, på statsrådets ansvarighet, icke annorlunda användas, än faststäldt blifvit.

|92|

H. T.Höstterminen 1874. 12te Föreläsn.Föreläsningen

Vid framställn.framställningen af budgeträtten slutade jag senast med en kort exposé af det engelska budgetsystemet. – Den ledande tanken i detta

1o) att statsinkomsterna, till det belopp som oumbärligt, icke böra bero af årlig bevillning, utan fixeras genom permanenta lagar. Äfven ur ekonomisk synpunkt anses grundskatter, näringsoch förbrukningsafgifter som tullas icke böra ofta vexla.

2o) att den del af statens utgifter, som rättsligt nödvändiga, böra vara fixerade genom speciallagar, icke kunna bli föremål för årliga budgetdebatten.

Återstående rörliga beloppet dock lemnas tillräckligt tillfälle till maktutöfning.

Budgetsystemet i Sverige röje vissa likheter. Framställning deraf. – Med bemärkelser, att praxis numera syns tendera åt större makt för riksdagen i afseende å ordinarie statsinkomsten än grundl.grundlagens bokstaf. – Derhän måste det för öfrigt efterhand komma i hvarje stat, att tyngdpunken ligger hos riksd.riksadagen – I Sverige dock båda kamrarna samma kompetens, kamrarna i England, rättvisliga, den ärftliga pärskammarn icke får ta initiativ i finansfrågor eller besluta föreslå några amendementer i budgeten. Här om absoluta skattevägrare ur installationsföredraget.

För att nu finna principerna, först framställa huru det faktiskt tillgår vid|93| budgetdebatterna.

I förbigående förtjenas nämnas huruledes vid de flesta parlamentssessionerna budgetdebatten den förnämsta.

Budgetens uppgörande är finansministerns sak, hans främsta uppgift.

Beräkningarna för kommande året anknytas vid öfversigten öfver föreg.föregående års resultat.

Utgifterna för statsskuld, civila inamovibla tjenstemän, pensioner m. m. framlägga beräknade ss.såsom gifna. Sedan temporära anslag, som sträcka sig för flera år, slutligen rörliga tillfälliga poster.

Sedan detta klart, inkomsterna. De förra skattelagarna blifva för det mesta beständande. De blott kalkylerar till sin proveny. Nya beskattningsacter eller kredit föreslås genom speciel lagförslag. I Hufvudtitlar vanligen efter ministerier. – Vanligen komma blott ökningar eller minskningar under diskussion.

Kring dessa och kring extra nya utgifter koncentrerar sig debatten. Obs. domäner och annan inkomst som icke bero af bevillning. En detalj häraf ofta tillräcklig att bestämma om kabinetet skall qvarstå. – Budgetlagen är sål.således sammanfattning af fast och redigt. Budgetens jemvigt.

Med afseende härå, och med anledning af England, hvars egendomliga förh.förhållanden dock icke behöfva imiteras, – måste man komma till den åsigt, att de moderna förff.författningarna som stadgat årligt afösande af allt, – och således inclusiv absol.absolut skattevägringsrätt, – icke i denna del uppfyllt ändamålet att förf.författningen skall betrygga rättsordningen. Med rättsstaten icke förenligt att författn.författningen förklara beroende af årlig diskussion, hvad dock på grund af lag eller|94| kontrakt måste ega fortfarande giltighet.

Nu min teori: speciallagarnas giltighet kan icke häfvas annorlunda än i lagstiftningsväg. Ex.Exempel om genom budgetlag, sådan den af repres.representationen antages, en speciallag t. ex. angdeangående att nytt statslån antagits så emanerar denna tillika ss.såsom speciallag och förblir bindande utan att kunna genom följande budgetförhandling rubbas. Nationalrepresentation måste väl framför andra stå fast för nationalkrediten. Men då är det ock oegentligt och oriktigt att tala om årlig votering af allting. Utrikes fordringsegare t. ex. få aldrig lemnas i sticka för en huslig träta.

Likaså är en skattelag en sak för sig. Skatten kalkyleras för budgetens uppgörande. Vid dessa kalkyler kunna förändringar anses behöfliga och då göras de genom special lag. Skilnad om skattelag uttryckligen fastställd blott för viss tid.

Visa sedan budgetens karakter af bindande statshushållnings plan, från hvilka regeringen ej får vika.

Huruledes krångel från regeringens sida för budgetens godkännade, blott derför att ändringen deri gjorts, jemväl obefogadt. Förkastas budgeten, är detta redan ett strängt ultimatum af misstroende äfven om blott der icke på special lagar och kontrakter baserade delen deraf sålunda blir in suspensolat. oavgjort. Kontrakträtten.

|95|

Det är i konstitutionella stater en statsrättslig grundsats, att domäner statens, icke furstens privategendom, ehuru dock äfven familie egendom kan förekomma. Derför bero ock alla förändringar med statsegendomen af representationens bifall. Och öfverskott eller besparingar måste redovisas.

Slutsats: lagens herravälde, och derigenom fortvaron, oberoende af årliga budgetbeslutet, af alla de institutioner, som genom lag tillkommit.

Men det är icke nog att budgeten fastställts, det måste ock finnas garanti för att den verkligen tillämpas. Garantin härför ligger närmast deri, att representationen tillkommer att, genom sina utskott, granska finansförvaltningen.

Härmed ha vi kommit in på representationens kontrollerande myndighet.

I afseende å finanserna stadgas, i Belgien att en räkningskammare eller kammarrätt, hvars medlemmar utnämnas af deputeradekammarn för en viss tid, har att pröfva och granska alla förvaltningens räkenskaper och alla uppbördsmäns. Den vakar deröfver, att ingen artikel i utgifts budgeten må öfverskridas och inga transfert ega rum.

Den fastställer de särskilda departementens eller förvaltningsafdelningarnas räkningsafslut och har för detta ändamål tillgång till alla erforderliga handlingar. Statens totalbokslut|96| underställes kamrarna, jemte kammarrättens anmärkningar.

I analogi härmed uti Preussen.

Anslags bestämnigar i flertalet stater, ehuru icke allestädes enligt grundlagen, – i en del stater har först genom skild lag, sådan institution för statsafräkningar införts.

I Sverge och Danmark väljer riksdagen statsrevisorer som öfvervaka budgetens riksstatens efterlefnad.

Påföljden af anmärkningar, om de af representation finnes befogade, bli då åtal emot den eller dem det gäller, derest ej tillfredsställande förklaring mellankommer.

I sammanhang härmed må nämnas huru ofantligt statskrediter vunnit i stadga genom den säkerhet, offentlighet och ordning, som statshushållningen härigenom vunnit.

I republikerna förfarandet analogt.


Kontrollrätten framträder vidare i den antingen uttryckligt styrkande eller i alla fall genom praxis vedertagas rättigheten för kamrarna att interpellera ministrarna för regerings åtgärder. På svaret härå kan följa godkännande (genom öfvergång till dagsordningen) eller misstroende votum eller anklagelse.


Men interpellationsrätten, liksom adressrätten|97| innebär tillika utöfvandet af inflytande på politiken i allmänhet.

Icke blott genom lag och budgetdebatterna, äfven och i hög grad genom de debatter som uppstå med anledning af interpellation, framträdes för ministeren församlings majoritetens åsigter rörande såväl inrikes – som utrikes politiska frågor, såväl skedda, som förestående åtgärder. Och om ock rättigheten att förklara krig och sluta fred i flertalet författningar är monarken förbehållen, är det dock stadgadt att fredstraktater, åtminstone om de skola minska området eller föranleda börda måste stadfästas, – liksom handels- och öfriga slika traktater, berörande inhemska lagstiftningsgebit, bero af representations godkännande.

Med ett ord äfven i utrikes ärenden har nutidens statsrätt och statspraxis inrymt representationen befogenheter att inverka på (eller bestämma) de politiska grundsatserna.

Så fyller folkrepresentationen sin pligt när den verkar för sanning i bet.betoning statslifvet och rätt. Högre fattar han sin uppgift, när den icke är be gränsad till blott sina inskränkta gebit. Ädlare fullfölja han sitt kall, när han erkänna lagar såsom den makt inför hvilken äfven han har att hejda sina steg.

|98|
Brittiska Parlamentets befogenhet.

Parlam.Parlamentet är kronans högsta råd. Det har rätt att intervenera i alla kronans öfverläggningar och att uttala sig angående de åtgärder som det anser förmonligast för staten.

Parlam.Parlamentet är högsta dömare öfver sina privilegier och sin kompetens. (Praxis)

Praxis stadgat följande:

Obegränsad diskussionsfrihet i båda kamrarne. Hvardera kammare fastställer sin arbetsordning. Underhuset väljer sin talman ”Speaker”. Hvardera kammare får aflåta svarsadress på trontalet, – och hvardera kammare har rätt att anställa undersökningar (le droit d’enquête).


Lagstiftningsinitiativ tillhör hvardera kammarn.

Parlamentet har suverän myndighet att stifta lagar, utsträcka eller inskränka dem, afskaffa, återkalla och ånyo upplifva dem. Denna makt hänför sig till alla både andliga och verldsliga, civila och militära, sjörätts och straffrättsfrågor. Det kan ändra konstitutionen, förnya den och rekonstituera sig sjelft på förändrade grunder.

(Obs. Sådan en del rättslärdas tolkning enl.enligt parlamentets egna traditionella uppfattning. Högsta domstolarna ha dock afvikande uppfattning, och strängt taget är det i sista hand folket sjelft, som genom pressen och meetings påtrycker och hindrar den parlamentariska omnipotens, som såtillvida utbildat sig, att af regeringen motstånd icke mera förekomma.)|99| Hvarje parlam.parlamentets åtgärd anses vara i det allmännas intresse, derest ej motsatsen förklaras ega rum. Dessutom ”public local acts”.

Det tillhör parlamentet att sörja för statsbehofvens fyllande genom alla sådana skatter som icke äro af beständig natur.

Det tillhör kronan ensam att föreslå en bill om anslag. Obs.

Lorderna kunna icke taga initiativ i någon beskattningsfråga.

|100|

H. T.Höstterminen 1874.
13de Förel.Föreläsningen

Under framst.framställningen af folkrepres.folkrepresentationens sammansätting och befogenhet endast föga skäl förekommit att särskildt tala om de republik:republikanska konstitutionerna, enär öfvervägnarde likhet i det mesta.

Annorlunda i fråga om regeringsmakten, hvari skilnaden mest framträda så i sak som form, dock mest i formen.

Först om monark.monarkiska konstit.konstitutioner ss.såsom oss närmare liggande. I alla nu exist.existerande konst. mon.konstitutionella monarkier thronen ärftlig i alla republiker reger.regerings maktens chef vald. Vi kunna förbigå de olika successionsordningarna, ss.såsom af mindre rättslig vigt. Och endast fästa oss vid kompetensen.

Den största omkastningen genom franska revolutionen: förut konungen allt, hans makt obegränsad, – lagarna, allt berodde af hans vilja.

Nu stadgades i 1791 års konstit.konstitution

Konungens person är okränkbar och helig; (hans enda titel än Fransmännens konung.)

Det finnes ej i Frankrike högre auktoritet än lagen. Kungen regerar blott genom den och det är blott i lagens namn han kan begära lydnad. bra.

Vid sin thronbestigning aflägger han ed, inför lagstiftlagstiftande kåren, att vara trogen mot nationen och lagen, att begagna den honom delegerade makten till att upprätthålla den af nationalförsamlingen dekreterade konstitutionen och att låta verkställa lagarna.

Om han ej inom en månad aflagt eden eller om han åtrar den, anses han ha abdikerat

Konungens enskilda gods vid thronbestigningen skola oåterkalleligen förenas med statsdomänerna.|101| Nationen sörjer för thronens glans genom en civillista, beloppet bestämmas af lagst.lagstiftande kåren för hela regeringstiden.

Högsta verkställande makten i konungens hand. Han är högsta chef för konungarikets allmänna förvaltning. DoDito för armén till lands och sjös. Han utnämner ministrarna.

Han utnänmer ambassadörer och andra politiska agenter.

DoDito en del af militär befälet, samt förvaltande embetsmän vid krigsväsendet.

DoDito kommissarier vid domstolarna, och uppbördsmän för indirekta skatterna samt förvaltningen vid domänerna.

Han utfärdar alla tjenstefullmakter. Han uppgör förslag till pension och gratifikationer att förelägga lagstift.lagstiftande församlig.församlingen

Han sanktionerar och utfärdar lagarna. Suspensivt veto blot, till 3de beslutet.

Alla akter kontersigneras af ministrarna. Han kan aldrig undantaga deras ansvarighet.

Förvaltar utrikespolitiken, men alla egentliga beslut bero på lagstift.lagstiftande kåren, äfven krig och fred.

Ingen slags lagstiftning, icke ens benådningsrätten. – Icke gifva några belöningar, äfven den lagstift.lagstiftande kåren.


Guvernörer i sepratseparata staterna i Amerika och Unionens president ha vidsträcktare befogenhet såtillvida att denna tillkomma benådningrätt. Maktställningen för öfrigt tryggas genom att ha Senaten vid sin sida. – Suspensivt veto.

|102|

Obs. skilnaden: Vald president vet att han har bakom sig som stöd för sina åtgärder den majoritet af nationen, som valt honom. Detta icke den franska kungen. Den förre kan derför handla fritt och sjelfständigt inom sin sfer och ss.såsom förvaltningschef. Den senare var i sin verksamhet paralyserad af lagstift.lagstiftande kårens befogenhet åt alla möjliga riktningar och af det misstroende man hyste till att ärftliga representanter för ärftliga konungamakter skulle vilja på allt sätt utsträcka sin makt. – Unionens president visserligen begränsad genom lag och kongress och tvungen att handla i samråd med senaten i vissa fall, men tillika trygg genom stödet af senatens opinion.

Hela karakteren af Amerik. konst.Amerikanska konstitutionens bestämningar rörande verkst.verkställande regerings makten, är att en sådan verkligen må hafva kraft och kunna funktionera, – 1791 års deremot i alla detaljer, som vore för vidlyftigt att relatera, bär prägeln af att vilja göra reger.regerings maktens chef till en sådan blott till namnet, till en skugga, blindt verkställ.verkställande lagstif.lagstiftande kårens vilja. Likhet med svenska frihetstiden.

Också blåstes denna monarkiska skugga bort, när politiska stormän blefvo starkare. Och unitarisk despotisk republik följde, – en republik, som icke mera tog amerikanska ss.såsom mönster.

Högre ställdes kungens makt i 1814 års|103| karta, – ja så högt, att öfvermodet från l’ancien régime begynte röjas ånyo, eller när Carl Xs ordonnancer skulle göra våld på kartan stäckades detta öfvermod. I 1830 års konstitution finna man redan att kungens makt blifvit försigtigare ställd.

I de konstitutioner som sedan dess blifvit i särskilda stater införda har man sökt tillgodogöra sig Frankrikes och Englands erfarenheter. Utvecklas.

Följande äro de stadganden rörande monarkens befogenheter, som, med obetydliga olikheter eller afvikelser, genomgå de nu gällande monarkiskt konstitutionella författningarna på den europ.europeiska kontinenten, Jag begagnar ordet konung, ss.såsom kollektivt namn, för korthetens skuld, och emedan det allmännaste:

Konungens person är okränkbar. Hans ministrar äro ansvariga.

Ingen akt af konungen har gällande kraft om den icke är kontrasignerad af en minister, hvilken i och genom sin kontrasignering, ikläder sig ansvarigheten derför.

Konungen utnämner och afskedar sina ministrar.

Han förlänar grader inom armén.

Han tillsätter embetena inom|104| såväl inrikes förvaltningen, som utrikes ärendena, utan i de fall då lag kan ha annorlunda stadgadt.

Han utfärdar de reglementen och påbud, som äro nödiga för lagarnes verkställande, utan att dock någonsin kunna vare sig suspendera sjelfva lagarna eller befria från deras tillämpning (Obs. i Preussen och en del andra stater provisorisk lagstiftningsrätt).

Han kommenderar öfver landt- och sjömakten, förklarar krig, afslutar traktater om fred, förbund och handel. Han meddelar dessa traktater kamrarna till kännedom såsnart statens intresse och säkerhet det medger. – Handelstraktater och alla sådana som kunna ådraga statens eller dess medborgares uppoffringar hafva dock icke gällande kraft förrän de erhållit kamrarnes sanktion; likaså får ingen förändring af statens territorier ske utan i kraft af en lag.

Konungen sanktionerar stadfäster och promulgerar utfärdar lagarna.

Kamrarna, – som i de flesta stater skola på viss tid sammankallas eller ock utan kallelse samlas, till ordinarie session har kungen rätt att äfven kalla till urtima möte.

Konungen har rätt, att upplösa kamrarna, antingen endera eller båda. På upplös­|105| ningen åligga honom inkalla valmännen.

Konungen kan ajournera, för viss tid uppskjuta fortsättningen af, kamrarnas sammanträden.

Konungen har rätt att mildra straff och göra nåd, dock att ministrar, anklagade för embetsfel, derifrån äro undantagna.

Han har rätt att slå mynt.

Han förlänar ordnar och utmärkelser (inskränkt i vissa stater t. ex. Norge der inga titlar få ges).

Han får ge adelstitlar men utan privilegier (der åt pärskammarn).

Civillista bestämmes för hela regeringstiden.

En del konstitutioner stadga uttryckligen att konungen icke har annan makt, än den konstitutionen uttryckligen upptar eller skilda lagar förläna.


Den statslära är ännu icke alldeles gammal, enligt hvilka suveräniteten, sammanfattningen af all makt i staten tillkom och hade sitt ursprung hos monarken ensam, och der de i inskränkningar deri som genom ständerförfattningar etablerats, blott voro att betraktas såsom en för undantagsfall gjord delning af viss maktutöfning emellan monark och|106| ständer. En helt annan princip framträder i de moderna konstitutionernas stadgande om konungamakten. Numera genom särskilda lagbud i förf.författningen specielt stadgadt hvilka grenar af maktutöfning inom staten tillkomma konungen, hvilka åter andra organer. Det heter icke mera: all makt med undantag af i dessa ärenden tillkomma konungen; utan konungens makt omfattar blott dessa och dessa föremål, och der skall under dessa bestående former utöfvas. – Och lagen står öfver honom, som äfven alla andra organ.


Se vi nu på arten af dessa konungamaktens föremål, konungens prerogativer, så finna vi dem i sjelfva verket ändå omfatta ett större flertal ännu, än representationens och i allmänhet så ställd, att namnet statschef motiveradt.

Hvad först lagstiftningen angår, så är monarkens makt likberättigad med representationens. Utvecklar om initiativ – sanktion. Ett moment mera kan annars ligga i sanktion och promulgeringen.

Jemförelse med det suspensiva veto ss.såsom negativ akt. Detta har emot sig, att icke befordra jemvigten i samma grund som sanktions vilkoret, – att påtvinga regeringen lagar dem de icke godkänna; – att motverka parlamentariska styrelsesättet, enär ministrar.

|107|

Det heter alltid till först Konungens person är okränkbar, – ministrarna äro ansvariga.

Denna princip erkänd i alla monarkiska konstit.konstitutionella stater såsom oundvikliga. En af de hufvudskilnader emellan dem och republiker.

Den är i det rättas och frihetens intresse önsklig 1o) derför att ansvarighet blefve chimär om den hvilade på monarken sjelf; – ty huru skulle de åtal och domar ställas, som skulle nå monarken utan att kullstörta statens organisation. Utveckla närmare

2o) derföre att den ledde till denna kullstörtning som icke kan ligga i rättsstatens ändamål ej heller är förenlig med principer af permanens. 3o) skulle sådan ansvaghetsansvarighets fråga rättvist utskiftas, enär konungen icke kan medhinna alla detaljers pröfning. Det kunna deremot ministrarne. De böra stå för detaljerna. Faller en minister för ett lagbrott, så utnämnes en annan och tingens gång rubbas icke. Fälles en regent till straff, så är hans ställning omöjlig.

Men just emedan i okränkbarhet icke ligga och icke får ligga, att handhafvanden af regerings ärenden är en maktutöfning utan ansvar, är ministerns ansvarighet, ett korollarium af monarkens okränkbarhet.

Det ligga tillika häri – i ministerns ombytlighet med monarkens permanens an.

|108|

H. T.Höstterminen 1874.
14de Förel.Föreläsningen

I fråga om monarkens prerogativer och regeringsmaktens kompetens framhölls senast: hans okränkbarhet, – med dess korollarium ministrarnas ansvarighet; – Utnämningsrätten, i hvars utöfvande; specielt hvad ministrarna, men äfven hvad öfriga högre funktionärer angår, monarken i den konstitutionella staten har ett af de vigtigaste fälten för sin reger.regerings verksamhet. Vidare utfärdandet af regelmenten och påbud för lagarnas verkställande och tillämpning, – utrikespolitiken.

Jag kom sedan till frågan om regentens anpart i den lagstiftande makten och visade huruledes nästan öfverallt, monarkens rätt här är likställd med representationens, såväl genom initiativet som gl.gällande sanktionen.

Skälen för suspensiva veto genomgingos.

DoDito ” sanktion, ss.såsom positiv befogenhet. Och att den sistnämnda måste deduceras ss.såsom riktigare i det konst.konstitutionella monark.monarkiska systemet hufvudsakligen på grund deraf, att principen om maktfördelningen blefve rubbad, om den vigtigaste af alla politiska funktioner, lagstiftningen låge blott i representationens händer. Det blefve en parlamentets omnipotens.

För öfrigt är konstit.konstitutionella stadganden i detta hänseende: konungen har att sanktionera och promulgera lagarna. Ehuru befog.befogenhet att sanktionera innefattar befog.befogenhet att vägra sanktion, synes man dock genom stadgandets form mindre velat fästa vigt vid denna negativa del än vid det normala, att han godkänner repres.representationens beslut, och vid det formella att det är genom hans sanktion och derpå följande pro|109|mulgering, som de erhålla gällande kraft. – För öfrigt ligger naturligtvis tyngdpunkten i lagstiftnlagstiftningen hos kamrarna.

En annan monarkens tillerkänd vigtig del i lagstifn.lagstiftande makten består i rättigheten att upplösa kamrarna, endera eller båda och förordna om nya val.

Man har från folkfrihetens synpunkt funnit det ligga någonting kränkande i en sådan monarken tillerkänd rätt att kassera folkets valda ombud. Detta är dock, att se saken ytligt. – Kränkande vore det blott om monarken egde rätt att icke blott upplösa församl.församlingen utan och för en viss längre tid suspendera allt sammanträdande af en nationalrepres.nationalrepresentation – Men författningarna stadga, att i och med detsamma upplösning sker, nya val skola utskrifvas.

Upplösn.Upplösningen är icke det att monarken finge quäsa af folkrepresentationen när honom så för godt synes, – dess idé är att monarken, då konflikter uppkommit mellan honom jemte rådgifn.rådgifvande å ena, och represent.representationen å andra sidan, hvilka konflikter icke tyckes kunna lösas, – gör en Appell, en hemställan till folket sjelft. Upplösningen är liksom en fråga till nationen: hvem har rätt? mina ministrar eller kamrarna? – En förutseende regering och som har reda på opinionen i landet torde föga tillgripa upplösning, emedan intet derpå att vinna, om ej säkert att represent.representationen icke representerar åsigterna i landet. Möjlighet finnes ju, att en majoritet i kammarn icke mera har majoritet i landet. Är regeringen öfvertygad om riktigheten af sin åsigt, så må hon derföre fråga landet genom nya valen. Utfalla|110| dessa så att nya kamrarna godkänna reger.regeringens politik, så har hon vunnit en seger, som sannolikt måste lända till allmän båtnad. Återväljas de förra, eller kanske tillochmed förstärkas; så har kammarn så mycket större skäl att vidbli sin opposition och påyrka ministerförändring. Då måste monarken foga sig.

Upplösn.Upplösnings rätten, så vigtig för regeringen och för att erhålla stöd för den politik, som slutligen ändå måste segra, – är, såsom synes, tillika ett erkännande af folkets rätt att i sista hand afgöra konflikter; ett memento att kamrarna, om också folkets lagliga ombud, den organ genom hvilka folkets vilja skall göras gällande, dock icke derföre har abdikerat.

Bli kamrarna icke återvalda, så har nationen gifvit dem orätt. De ha då blifvit straffade för oklokhet eller partiyra eller måhända tillochmed egoistisk maktlystnad. Annat straff komma ej i fråga, ty representation är liksom monarkin okränkbar.


Prorogering eller ajournering kan enl.enligt förf.författningen ske blott på viss tid hvars maximum bestämdt, om ej kamrarna sjelfva samtycka dertill. Kan man motiverat af nödvändigheten att afbryta debatterna under någon svår och spänd situation till utlandet, – eller för att få lagförslag färdiga, eller invänta omständigheten som påkalla kamrarnas medverkan, men ännu icke inträffat.


|111|

Till lagskipningen står kungen i det förhållande, att han icke får ingripa i dömandet. (Jag utesluter härvid Sverige, det bli mera anledning att befatta sig dermed, när vi behandla Finlands statsrätt).

Men en stor del författn.författningar säga att alla domar afges i kungens namn.

Förutom denna nominella delaktighet i lagskipnigen har kungen ss.såsom ett af sina vigtigaste prerogation det, att mildra straff och bevilja nåd. I Nederländerna måste vdbdvederbörande domstols åsigt först inhemtas

Allm.Allmänna regeln: icke dermed afbryta en pågående rättegång. I benådningsrätten är i de flesta förf.författningar gjord den inskränkning, att ministrar, dömda på grund af representationsanklagelser, icke få af monarken benådas derest icke den kammarn, som föranledt åtalet yrkar derpå, eller på förfrågan samtyckes dertill.

B. Constants åsigter härom, motsatta.

I England är amnistering under processer förbjuden, men benådning af minister icke. Dock har denna aldrig egt rum, för att icke såra underhuset.


Bland speciella befogenheter må nämnas rättigheten att belöna med ordnar, titlar, adelsskap.

Kritik deraf (undantag t. ex. Norge).

|112|

I betraktande af dessa regenters befogenheter torde medges att namnet chef för verkställande makten något trångt. Föreslag funnits: pouvoir neutrefra. neutral makt (Constant) – pouvoir modérateurfra. modererande makt (Portugal, Spanien). Statens öfverhufvud (en del tyskar). Hvaremot verkställanade makten anser tillhörig ministrarna. Sjelfva regerandet i sjelfva verket utföres af kung och ministrar. Dessa senare ställes icke om man undantar Napoleon III’ regim, ss.såsom osjelf–ständiga, anonyma, oansvariga biträden. De hafva sin uppgift och ställning sig författingsenligt anvisade i staten.

Thiers: le roi règne, mais il ne gouverne pasfra. kungen härskar men han styr inte., spetsfundigt, dock en viss sanning. – Sieyés projekt och Napoleon Ista yttrande derom.

Slutsumman:

Regenten är enl.enligt författningarna i konstit.konstitutionella stater den högsta synliga personifikation af stats auktoriteten, utan afseende på sina personliga egenskaper eller åsigter berättigad till den respekt och hänsyn, som lagarnas högsta väktare, ordningens upprätthållare tillhör. – så ställd genom förf.författningen att ingen olaglig handling kan eller får af honom personligen begås, och att han icke kan hindra en upplyst, fast folkvilja att göra sig gällande. Men tillika icke så bunden eller så neutraliserad, att han ej, den han ger dertill nödiga insigter eller qualifikationer, kan verka nyttigt åt alla riktningar, genom valet af lämpliga personer,|113| genom föredöme, genom initiativ, genom fasthet och moderation under stormupprörda tider. Han bör och kan befordra lagens herravälde och okränkbarhet, utan att hindra reformer deri. Han bör vara en representant för ordningens, lugnets, stablitetens princip, utan att derföre vara fiendtlig mot friheten, hvars förverkliganden under och genom idéernas och den rörliga sträfsamhetens konflikter tvertom befordras genom den lagliga ordningens obevekliga vidmakthållande.

I sammanhang härmed måste ministrarnes ställning behandlas.

Deras allmänna ställning angifves deri, genom, att konungen icke får utge något utan kontrasignering, icke regera utan ministrar.

Följande ministère förekomma: inrikes, utrikes (endera vanligen konseljpresident, och detta vexlande), justitie, finans, handels, jordbruk och allm.allmänna arbeten, krig, marin, undervisnings eller kultur, – för kungliga huset eller hofvet. Minister eller statsråd utan portfölj förekomma blott i en del stater och betraktas ss.såsom suppleanter. De lämpa sig der ministère mest förfar kollegialt.

I England ministère betydligt annorlunda. Privy council, efterhand utbrutit ur det stora råd som var parlamentets ursprung, har ett|114| obegränsadt antal ledamöter. 1855 fanns 192, de flesta aldrig inkallade till tjenstgöring. Sex äro beslutföra. Egentl.Egentligen blott en rådgifvande makt, regenten ensam deciderar. Hvad de förehas är vanligen redan förut afgjordt i kabinettet. Detta omfattar nuförtiden: såsom premierminister förste lorden af skattkammarn, vidare lord kanslern, skattkammare kanslern, de fem statssekreterarna för inrikes ärenden, utrikes dodito, kolonierna, kriget och Indien, privata rådets lordpresident, förste lorden för amiralitetet, presidenter för handelsbyrån (board of trade), presidenten för fattigunderstöds departementet, lorden sigillbevararen, postdirektören och kanslern för hertigdömet Lancaster. Stundom äfven paymaster general (general liquidator) och förste sekreterare för Irland. – Detta varierar stundom sålunda att en har flera portföljer. I allmänhet departements indelningen i England olik den mot fasta landet och mindre tydligt begränsad.


Författn.Författningen i allmänhet icke preciserat departements indelningen. Sådant behöfva icke ha den fixité, som grundlagsbestämningar i öfrigt.

Deremot är det i nutidens konstitutionella sätt vanligt, och i författn.författningen uttryckt, att ministrar kunna vara medlemmar af riksdagen. I sådant fall får de rösta och diskutera som|115| öfriga representanter. Annars bör de ha tillträde för att representera styrelsens åsigter och föredra, samt kunna af kammarn reqvirera. Belysning af vigten häraf.

Ansvarigheten i alla förfförfattningar uttalad ss.såsom princip men i de flesta hänvisas till special lagar derom. Denna fråga kan icke ännu anses slutförd.

Anklagelsen mot ministern får i en del stater utgå från hvardera, i andar blott från andra kammarn, åter i andra från båda förenade.

Dels är öfre kammarn (pären) domstol, dels en enkom för sådant ändamål sammanträdande riksrätt, dels åter vanliga högsta domstolen.

Man skiljer mellan juridisk och politisk ansvarighet. Den förra, som gäller lagöfverträdelser eller brott mot förf.författningen hör egentl.egentligen icke till detta specifika i minister ansvarigheten. Den hör under den s. k.så kallade politiska ansvarigheten. Allt kan icke vara förutsedt genom lag. Men okloka, lättsinniga slösaktiga, farliga företag måste kunna straffas. Det kan icke finnas någon kriminal kodex för dem. Derföre är icke heller vanlig domstol af blott jurister lämplig.

För en ministers lagöfverträdelse kan enskildt målsegande yrka ansvar, om sådan finns. Men vare sig han brutit mot författn.författningen, så att staten i allmänhet är kränkt, eller utan förf.författnings brott begår straffbar politisk handl.handling måste talan tagas af representation.

|116|

Skildt huru i Sverige: Justitie ombudsman eller Justitie kansler åklagar inför Riksrätt om Högste Domstol eller ledamot deraf eller Statsråd öfverträdt grundlag eller allm.allmän lag. Riksrätten består i ordf.ordförande Svea Hofr.Hofrätts President, alla kollegiers presidenter, fyra äldsta statsråd (alla justitieråd om statsrådet anklagadt) högsta militär- och marinchef i Hufvudstaben, tvenne äldsta hofrättsråd och 1 äldsta råd i kollegien –

Statsrådets ansvarighetslag 1810, med straffbestämmelser.

Opinionsnämnden mot Högsta domstolens ledamöter, leder till afsättning blott.

Likaså konstitutions utskottet anmäler, efter granskning af protokoll, – riksdagen begär entledigande, ifall blott dålig förvaltning. – Åter en lagstridighet uttöms.


Utveckling af B. Constants teori. –

Misstroendevotum. Förekomma ganska ofta. Kan missbrukas och bli en orättvisa men kan icke ersätta verkligt åtal. – Offentligt förfarande härvid af vigt: Stats hemligheterna äro icke så talrika, som charlataner älska att försäkra, eller okunnigheten älskar att tro. Hemligheter är föga oundvikliga utan i vissa sällsynta fall, för något krigsföretag, eller någon betydelsfull allmän under en kritisk tid. I alla öfriga fall älskar regeringen hemlighet blott för att kunna handla|117| utan motsägelse, – och få sedan vanligen ångra detta... Men i fråga om åtal mot minister gäller det saker som redan skett, och hemligheter derföre omotiverad. –

Man besvärjar icke faror genom att dölja dem för blickar. De ökas, tvertom, af natten som omger dem. Föremålen växa i mörkrets famn. Allt syns i skuggor, farligt och gigantiskt. (B. Constant.)

Ansvarigheten har isynnerhet att fullfölja tvenne mål: att taga makten från brottsliga eller dåliga ministrar och att (genom representanternas vaksamhet), genom deras förhandlingars offentlighet, och genom pressfrihetens öfning, tillämpad på analys af alla ministeriella åtgärder, underhålla ett sinne för granskning, en ständigt intresse för konstitutionens vidmakthållande, en ständig delaktighet i affärena, med ett ord en verklig politisk lifaktighet.


Men komma der ej godtycke med, om dömes för brott som ej lag bestämt?. –

1o) kan lag ej förutse alla politiska händelser,

2o) bör domstolen vara sammansatt af så upphöjda elementer att domen ej kan bli vrång,

3o) Intet annat straff, än afsättning och dess|118| politiska förkastelsedom inför opinion, som deraf följer.

Den nu gjorda framställningens förhållande till garantierna för frihet och rättsordning.

Ministeriell ansvarighet icke tillräcklig garanti, om ej alla agenter få åtalas inför domstol, utan chefs tillstånd. Närmare utveckling häraf.

|119|

H. T.Höstterminen 74.
15de Förel.Föreläsningen

Då igår framställde om ministrarnas ställning i den konstit.konstitutionella staten hann jag, i fråga om ansvarigheten endast omnämna huruledes i alla flesta stater åtalet utgår från representationen, endera eller båda kamrarna gemensamt, eller blott folkvalda kammarn, samt huruledes om domstol i slika mål olika förordnadt i det dels öfverhuset, dels skild riksrätt, dels ordinär högsta domstol. – Vidare refererades den noggranna utbildningen af ansvarighet i Sverige. Repetera.

Men här framställer sig frågan: hvad är då sjelfva ansvarigheten? – Kinkig fråga.

Skilnader mellan juridisk och politisk. Den förra anses af en del omfatta alla lagöfverträdelser, den senare blott politiska felsteg; och då den förra hemfalla under vanlig domstol, den senare en skildt slags domstol med politisk insigt.

Främst bör skiljas mellan sådana lagöfverträdelser under embetsutöfning, genom hvilka enskilda tarderas i sin rätt och således böra få väcka åtal. Ministerns skyldighet att stå till svars härför är icke att hänföras under det specifika ansvarighetsbegreppet. Han bör liksom hvarje man lyda lag och respektera andras rätt och bära följderna om han brutit deremot. Och här vanlig domstol tillfylles.

Men ministern kan i och genom sin embetsutöfning kränka lag, utan att viss enskild person eller enskilda personer deraf specielt nås, men väl statens lagar, rättsordningen öfverträdas. Då måste medborgarnes [...]oläslig/saknad text, och allmänna vara målsegande. Det anstår utan tvifvel monarken|120| att om t. ex. en minister missbrukat sin ställning till författningsstridiga påbud, entlediga samt låta åtala honom. Men det anstår jemväl och i ännu högre grad folkrepresentationen att vare sig han quarstår eller reden afgått, skrida till åtal.

Vidare kan en minister, utan att öfverträda lag, till ytterlighet åsidosätta statens intresse, genom vådliga företag eller uraktlåtenhet. Äfven i sådant fall bör represent.representationen åtala. Ty han har ju kontrollrätt öfver all regerings verksamhet. – Detta förra politiska brott senare dodito fel

Frågan är nu om formen. I förra fallet skall visserligen statens högsta domstol vara lämpligtlämpligaste formen, liksom positiva straffbestämmanden kunna finnas för sådana brott skildt utsatta, (eller ock med afseende i missbruket af ministerns ställning en skärpning af straffet för andras grundlagsbrott) Dock har man i allmänhet föredragit special domstol, ss.såsom öfverhuset eller riksrätt. Misstroende votum.

För de politiska felen det senare uppenbart nödvändigt. Det kan ej finnas kriminalkoder som föreslår alla politikers förverkligan. – Emellertid är, visàvis straffet i flera stater stadgadt, att endast afsättning få ske för politiska fel. Derigenom motverkas ock farhågor, för löshet och godtycklighet. 1o) Kan lag ej förutse alla politiska förvecklingar – 2o) bör domstolar vara sammansatt af så upphöjda elementer, att domen ej kan bli vrång. 3o) intet annat straff än afsättning och den politiska förkastelse den|121| som deraf kan bli följden. (England få straffa efter pröfning).

Procedyren: åtal genom special embetsmän eller kammar delegerade, om inför öfverkast.

Offentligthet: Man har här talat om att statens intresser kunna fordra hemlighet. Bevis emot enligt B. Constant.

En skild kriminalstatistik åt detta håll icke särdeles rik. Det ligger i sakens natur, att ej ofta kan förekomma åtal mot ministern, de är ju vanligen af landets yppersta män.

Och dock denna grundsats i den konstitutionella rätten af oändlig vigt: Förutom syftesmålet att garantera aflägsnandet af brottsliga och dåliga ministrar, – medför denna organisation fördelen att här en ständig vaksamhet hos representation och pressen, – ett lifligt intresse för konstitutionens vidmakthållande, en ständig delaktighet i statsaffären en verkligt politisk lifaktighet.

Och dymedelst en vigtig garanti för frihet och rätt, denna ansvarighet. Mera betonas och utvecklas.

Härmed sammanhänger fråga om öfriga embetsmäns ansvarighet. Öfverallt är de naturligtvis skyldiga att ansvara för sin embetsutöfning och kunna bli åtalade för tjenstefel. Men detta är ord, – det sammanstår tillochmed med ytterlig byråkratism och politisk ofrihet.

Sådan garanti för folkfrihet, för individens och medborgarns frihet och rättighet, framstå här|122| en anna sida af den politiska funktionärs ansvarighet för sina tillgöranden. Neml.Nämligen den inför hvarje medborgare, hvars rätt deraf berövas. Eller rättare sagdt: enhvar, som kränkes i sin rätt af en embetsman, bör få åtala honom inför domstol, utan att härtill få förmans begifvande.

Detta infördt blott i Englands, Belgiens, Greklands, Rumäniens och Würtembergs förff.författningar (i Würtemberg med vissa inskränkningar.) Måhända i sista åren ännu i andra ehuru derom saknas kännedom. I republikerna en antagen grundsats.

Utveckling. – Är det rätt att subordineras på sådant åter straffas oaktadt han blott lydt förmans order? – Ja, han bör kunna visa upphofvet, men likväl straffas för lagbrott. Det hör till rättsstatens väsende, att inga kan tvingas att öfverträda lag.

Detta för öfrigt en fråga som f. n.för närvarande mycket sysselsätter teorin. – Administrativ justiceoriginal: jutice domstolar för offentlig rätt, kunna bli behöfliga i thy fall, enär domare för civil- och kriminal saker kan sakna special kunskap t. ex. angdangående finanslagar.

10 Kap.Kapitlet 26 § R. B.Rättegångsbalken The mål, som den allmänna hushållningen i Riket, Kronones hvarjehanda ingälder, så ock theoriginal: te, som någons embete och tjenst, högre eller ringare, och fel deri röra, pröfves och dömes af dem, som Konungens vård och inseende deröfver betrodt hafver, efter thy, som i särskilda stadgar therom säges.

|123|

27 § derstädes: Vill någor å landet söka Kronofogda, länsman eller uppbördsman för det de gjort honom orätt, i hvarjehanda utmätning, uppbörd eller med egenvillig pålaga, olikhet i skjuts och gärd; eller att de pant olagliga såldt m. m. dyl.med mera dylikt, så må han det göra i Häradsrätten i thenoriginal: ten ort der brottet skett, eller der han bor som klagar. I stad Rådstufvurätt. R. F.Regeringsformen gör alla embets- och tjenstemän ansvariga inför konungen.

Således svenska rätten icke fullt utbildad.


Hvari skiljer sig då den republikanska styrelse organisation från den konstit.konstitutionella monarkiska?

I formen och namnet mins:minsann klar – ärftlig regent – vald president och förbundsråd.

I Amerika var förut fråga om råd – eller president med råd, – eller blott president, – hvilket sista antogs för univer.universell liksom enskilda staterna antagit guvernör.

I Schweiz i kantonerna statsråd eller styrelseråd 5, 7–9 (förr 25) – och för förbundet förbundsrådet af 7 medlemmar. –

Betraktar den mest fulländade Amerika.

Valet: så många elektorer som hvarje stat sänder representanter och senatorer till|124| kongressen. Elektorerna samlas i hvarje stats hufvudstad. Protokollen sändas till Washington, inför kongressen.

Nu hans funktioner: de likna en konstitutionel monarks deri Chef för flotta och armé, –; straffmildigstraffmildring och benådning utan i fall af åtal från representantkammarn (Senaten domare.)

Utrikes politiken, traktaten med Senatens begifvande. Senatens hörande för ambassadörutnämning, och öfriga fuktionärer, dem hvilka kongressen icke förordnat att han ensam får göra det.

Under Senaten icke församlad, utnämner han ensam.

Han skall tid efter annan afge informationer åt kongressen och rekommendera åtgärder som han anser nyttiga (således icke initiativ egentl.egentligen) Får sammankalla kongressen till urtima möte. – Suspensivt veto.

Öfvervaka lagarnas efterlefnad.

Obs. Presidenten, vice pres.presidenten och alla civila embetsmän kunna afsättas om de efter åtal öfverbevisas om förräderi, förskingring af statsmedel eller andra betydande brott och förkastligt beteende (misdemeanor).

Senaten domstol, men får blott afsätta; föranleder brottet dessutom verkligt kriminal åtal går det till vanlig domstol.

|125|

Skarpast framstå skilnaden deri att äfven presidenten ansvarig. Icke omgifva af sjelfständigt ansvariga ministrar eller genom deras ansvarighet sjelf befriad. – Vidare är här såtillvida icke parlamentarisk styrelse, att icke kongressen välja honom. Folket välja, och huru politiken än må skifta, så kan han icke afsättas annat än för förenämde brott. Naturligtvis kommer har ej långt i strid med kongressen, ty den kan tvinga honom genom skattevägran.

Republikens väsende är, att statens makt och verksamhet utöfvas af folket eller dess ombud. Hvarje medborgare kan sträfva till högsta värdigheten, så icke i monarki.

Presidentens ställning analog med premierministern i England – men säkrare för de fyra åren. Denna förutsättningsvårtytt på vår tid, detta är icke rent parlamentariskt, styrelsen skall ersätta den stabilitet som ärftliga thronen representrepresenterar.Ett uttryckligen erkännande af folksuveränitet.

Skilnaden för öfrigt svår att definiera, och derutinnan är likhet att hvardera författningsstat rättestat med fast rättsordning. Domstolar

Om företrädet dem emellan vore vanskligt att tala. Ty historisk tradition, sociala förhållanden betränga detta. En dynasti med auktoritet, med rätten hos folket kan ej lätt skapas om den engång saknas eller går förlorad. Jag har visserligen under min framställnings förlopp sökt väga skäl för och emot olikheter, så 1 och 2 kammarsystem – – allmän|126| och begränsad valrätt. Men detta inom samma system. – Här medverka nämnda faktorer på bedömandet. Hufvudsak att rättsstat.

Jag tillägger blott: Republiken begär af sina medborgare mer än andra statsformer intresse för staten, sinne för rätt och ordning, beredvillighet till uppoffringar, enkelhet i seder: hvar dessa saknas, finnes ej Grundvalen för republikansk statsordning.

Dessutom stora enhetliga republiker synes omöjliga. – Federation normen (utom Frankrike) endast öfverallt i Amerika. Med begränsad kompetens äfven till ämnet.


Slutligen definition af ofta använda uttrycket parlamentarisk styrelse, ministerstyrelse. – Engelska kabinettet de fakto en Underhusets komité utskott– oaktadt till formen utnämns af konungen.

Den ständiga vexlingen af ministrar. Är den ej skadlig för fackinsigters bevarande? – Permanenta råd.

Den starkare monarkiska traditionen är ännu ej full parlamentarism.

|127|

H. T.Höstterminen 74.
16de Föreläsn.Föreläsningen

Efter lagstiftn.lagstiftnings och reger.regerings makten följer att tala om dömande makten, den tredje af de hufvudgrupper, under hvilka statens maktutöfning är att subsumeras.

I äldre tider konungen högsta domare och berättigad att, när han så för godt fann, skipa lag och rätt. Detta förhållande numera alldeles förändradt. Domstolarna ställda sjelfständiga och oberoende i sin verksamhet. Endast i Sverige erkänner R. F.Regeringsformen 1809 § 17 konungens domsrätt skall uppdragas 12 män § 21. konungen har i högsta domstolen 2 röster när han vill deltaga i målen. –

Dock är det förklaradt i en del konstit.konstitutioner att all rättvisa skall skipas i konungens namn. Och med denna branche af statsfunktion har monark jemväl verklig befattning deri att han utnämner domarna, – att han genom sitt justitie ministerium eller funktionärer analoga med vår prokurator, inspekterar domstolarna, och kan föredra åtal mot dem. – I utfärdandet af amnestie, – i benådningsrätten, – i rätten att fastställa dödsdomar. –

Allt detta dock icke något ingripande i dom- stolarnas sjelfständiga verksamhet. Och nutidens statsrätt lägga specielt mycken vigt på regeringens och förvaltningens afskiljande från domstolen.|128| Dessa böra i utöfvandet af sin funktion vara och känna sig fullt oberoende af såväl regering som representation. Inga partimeningar, ingen hänsyn till politiska intressen bör få inverka på domarne, hvars ädla kall blott är skipa rättvisa, tillämpa bestämda lag, göra denna gällande hvarhelst och af hvemhelst öfverträdelse mot lagen blifvit begången.

Jag vill framhålla några af de grundsatser som i afseende å rättsvården och lagskipningen blifvit antagna i nutidens konstitutionella rätt:

Ingen får hindras att söka inför domstol göra sin verkliga eller förmenta rätt gällande.

Ingen får undandragas sina behöriga domare. Förut ville man ha ståndsdomstolar. Dessa försvunnit med nya tidens ståndsposition och den af franska revolutionen genomdrifna principen af allas likhet inför lagen. Behörigt formen faststäldt genom allmän lag och detta skall iakttagas.

Tillföljd deraf jemväl alla extra ordinarie domstolar och kommissioner förbjudna. Det är en icke blott af allm.allmänna processrätten läran utan och i statsförfattn.statsförfattningen erkänd grundsats att inga extra domstolar för specielt fall få tillförordnas. Icke blanda med specialdomstolar. Justisorganisationen bör vara sådan, att alla förekommande rättsfalll kunna finna sin lösning. Endast under tider af verklig nöd eller krig har man gripit|129| till ståndrätter m. m. och äfven då bör med dem det allm.allmänna processuella förfarandet tillämpas.

Offentlighet i rättsväsende. Var i äldsta tider naturlig, men i 15 och 16de seklen uppkom hemlighet, hvilken verkade skadligt på både domstolarnes egen anda, som ock på folkets intresse för denna vigtiga del af statsfunktionen. – Endast domstolens öfverläggning till dom ska hemligt, enligt alla förf.författningar Förekommer blott undantagsvis i några länder. – I sammanhang härmed har det muntliga förfarandet vunnit insteg.

Alla domar och utslag böra afges med motivering. (Delvis faststäldt i konstitution).

I afseende å domstolarnas organisation och instansordning har efterhand allt större öfverensstämmande mellan olika staters föh.förhållanden uppkommit.

Juryn, som i England och Amerika anlitas både för civil och kriminal rättegång, är i de kontinentala staternas förff.författningar enl.enligt regeln fastställd blott förbrottmål och pressprocesser.

Hvad civila rättegången vidkommer, är det med afseende i deras karakter af uteslutande enskilda tvister, erkänd grundsats, i en del förf.författningar uttryckligen uttalad, att parterna oförhindrade att uppgöra genom kompromiss. Skild uppmärksamhet i sammanhang härmed fredsdomaren, för förlikning af tvistande. – Hvarken kompromiss eller|130| förlikning kan deremot medges för brottmål, tillföljd af deras karakter att kränka den af staten garanterad rättsordning och rättssäkerhet.

Mest kollegiala civildomstolar. Om företräde mellan dem och en domare med icke juridiska bisittare: fastställande af faktum genom jury, Schöffenty. lekmannadomare. – Handelsdomstolar.

Instanser, två eller tre. Franska kassationsdomstolar och tysk öfverrätter öfverensstämma så tillvida med hvarandra, att båda endast afgöra öfver besvär, i anledning af rättsliga brister i de lägre domarne, men skilja sig deri att den franska upphäfva det formvidriga förfarandet eller det oriktiga domslutet och återförvisar hela målet till ny dom, hvaremot den tyska öfverrätten, genom domens ändring strax bringa den rätta domen till giltighet.

För brottmål: – Allmänna åklagare, emedan icke det tarderadesvårtytt privatintresset, utan statens rättvisa bör trädas i förgrunden.

Jury systemet har öfver England och Amerika kommit till Frankrike och de romaniska länderna samt Tyskland och Schweiz ... Om den förebåda ... juryn väljes för gången etc. som icke hör hit. Men bör nämna att juryn grundlagsenligt fastställd för brottmål och politiska och pressprocessenoriginal: presprocessen. Ledande tanken för juryn är: att ingen skall dömas till straff, hvars skuld icke klarligen framstå äfven för jurymännens enkla förstånd.

|131|

En enda högsta domstol är det vanliga, för att bibehålla enhet i rättsskipningen.


Domarens oberoende befordras genom utnämning på lifstid, – oafsättlighet utan dom, – icke få flyttas till annan plats utan sitt samtycke.

En del författn.författningar: säga ock, att ingen domare få antaga annat aflönt embete af styrelsen tillika.

Det är ock stadgadt i Belgiska författn.författningen i öfverensstämmelse med praxis i England, att domstolarne icke skola tillämpa påbud och allmänna reglementen, provinsiela eller lokala, såvida eller till den del de befinnas strida emot lag.


Om speciella domstolar för ministrar förut taladt –

Likaså omnämns huruledes det inom teorien mer och mer framhålles nödvändigheten deraf att äfven domstolar för mål hörande till den offentliga rätten borde införas. Fiscus – privatperson

I de flesta stater är det de förvaltande myndigheterna sjelfva som döma huruvida deras förvaltnings åtgärder lagenliga. Många fall, der icke enskild person kan ta sig talan. Huru t. ex. om guvernör, på vedböradevederbörande inrikes ministerns befallning ålagt kammarn något, som der icke finnas bero af guvernörs befalln.befallning Besvären gå då till samma minister och sålunda ingen säkerhet. Exempel.

Derföre vara isynnerhet en skild högsta domstol för för|132|valtningsärende af värde, äfven om icke andra lägre dylika komma till stånd. – Dessa sammanhänga med selfgovernment.

Äfven kompetens konflikter mellan domstaten och förvaltande verk förtjena beaktas ss.såsom varande af det slag att judicielt slut derpå erfordras. Kunde ske genom ordinarie högsta domstol. –

Folkrättsliga skiljedomtolar. Förenta staternas högsta domstol. –

Sålunda genomgått de statsrättsliga formerna i hvilka garantie att sökas. – – – Men de stå alla i inbördes solidaritet. Den ena rubbas om den andra togs bort. De städse hvarande Pressfriheten, ofta framhålles ss.såsom alla de andra friheternas stöd och värn. Formerna skydda

Centralisation och decentralisation. Derom har mycket talats. – Provins- och kommunal förf.författning icke främmande för konstitutionen. Den grundsats som gör sig gällande är Selfgovernment, om icke för imitering af England. Gränserna för selfgovernments kompetens visa måttet af centralisation. Den representativa principen gällande både för kommun och provins.

|133|
Åratalet betyder konstitutionens datum.
1o) Likheten inför lag. Inga ståndsprivilegier. Lika rätt till alla embeten. fri täflan Preussen 1850. – Baden 1818. (för embeten fordras att höra till någon af de 3 kristna kyrkorna). Österrike 1867. Würtemberg 1819. Bayern 1818 (Lika rätt till tjenster). Nederländerna 1815 modif.modifierad 1840 och 1848. (embeten) Danmark 1866. Portugal. Italien (=Sardiniens af 1848). Grekland 1864. Rumänien 1866. Norge 1814. Brasilien 1824. (= Portugal)
2o) Individuella Personliga friheten garanteras. Ingen arrestering utom enligt lag. Preussen. Österrike. Würtemberg. Bayern. – Danmark på visst sätt. Portugal 1826 med tillägg 1852. Italien. Grekland. Rumänien. Norge. Brasilien.
3o) Ingen får beröfvas sitt naturliga forum. Inga extra domstolar eller kommissioner Preussen. Baden. Würtemberg. Bayern. Nederländerna. Portugal. Grekland. Rumänien. Brasilien.
4o) Inga rättsliga förföljelser eller straff utom på grud af lag. Preussen. Baden. Bayern. Nederländerna. Portugal. Italien. Grekland. Rumänien. Norge. Brasilien.
|134|
5o) Hemmets okränkbarhet Preussen. Österrike. Nederländerna. Danmark. Portugal. Italien. Grekland. Rumänien. Norge. (förbjuder husinqvisitioner). Brasilien.
6o) Egendomens dodito sånär som på expropriation. Preussen. Baden. Österrike. Würtemberg. Bayern. Nederländerna. Danmark. Portugal. Italien. Grekland. Rumänien. Norge. Brasilien.
7o) Borgerlig död och egendomskonfiskation för alltid afskaffade. Preussen. Baden (konfiskation). Nederländerna. Bayern. Portugal (konfiskationen afskaftafskaffadt). Grekland. Rumänien. Norge (konfisk.konfiskationen).
8o) Religionsfriheten Preussen. Baden full samvetsfrihet, men polit.politiska rättigheter blott för de 3 kristna. Österike. Würtemberg (= Baden). Bayern (= Baden). Nederländerna. Danmark. Portugal (dock respekt för statskyrka). Rumänien. Norge erhållit den genom skild lag af 16 Juli 1845, som gifver fulla rättigheter åt dissenters utan att dock upphäfva statskyrkan. Brasilien.
|135|
9o) Undervisningsfrihet Preussen. Österrike. Nederländerna. Grekland. Rumänien.
10o) Pressfriheten. Censuren för alltid afskaffad. Preussen. Baden, referar till förbundsdagen. Österrike. Würtemberg. Bayern. Nederländerna. Danmark. Portugal. Italien (dock religiösa böcker biskoplig censur). Grekland. Rumänien. Norge. Brasilien.
11o) Församlingsfrihet. Preussen. Österrike. Nederländerna. Danmark. Italien. Grekland. Rumänien.
12o) Föreningsfrihet. Preussen. Österrike. Nederländerna. Danmark. Grekland. Rumänien.
13o) Petitionsfrihet Preussen. Österrike. Nederländerna. Portugal. Grekland. Rumänien. Brasilien.
|136|
14o) Brefhemlighetens okränkbarhet. Preussen. Österrike. Nederländerna. Portugal. Grekland. Rumänien. Brasilien.
15o) Rätt att åtala statens funktionärer för deras förvaltningsåtgärder, utan att behöfva tillstånd dertill. Würtemberg (i vissa fall). Grekland. Rumänien.
Arbetets, näringsfriheten mångenstädes också införd i förff.författningarna, samt emigrationsoch flyttningsfrihet. Flertalet schweiziska kantoner. – Likaså delvis i förbundskonstitution, men icke i tyska riksförfattningen.

§ 16 i 1809 års Svenska Regeringsformen lyder:

”Konungen bör rätt och sanning styrka och befordra, vrångvisa och orätt hindra och förbjuda, ingen fördrifva låta till lif, ära, personlig frihet och välfärd, utan han lagligen förvunnen och dömd är och ingen afhända eller afhända låta något gods, löst eller fast, utan ransakning och dom, i den ordning Sveriges lag och laga stadgar föreskrifva; ingens fred i dess hus störa eller störa låta; ingen från ort till annan förvisa; ingens samvete tvinga eller tvinga låta, utan skydda hvar och en vid en fri utöfning af sin Religion, såvidt han derigenom icke störer samhällets lugn eller allmän förargelse åstadkommer. Konungen låte enhvar blifva dömd af den Domstol hvarunder han rätteligen hör och lyder.”

Ss.Såsom karakteristiskt bör anföras: att Presteståndet ansåg denna § böra ”ss.såsom ett eko från förflutna barbariska tider alldeles utgå” Konst.Konstitutionella Utskottet genmäler: ”Denna § är visserligen ej nog. Den är redigerad i öfverensstämmelse med 2 § i 1720 års R. F.Regeringsform och utgör en del af den gamla Habeas Corpus, som Britten så högt värderar. Men Utskottet har trott att en god lag ej föråldras, och att, om äfven den personliga säkerheten skulle under en välviljande regent njutas ostörd, utan att vara genom Grundlagen befästad skall Nationen dock känna sig mera trygg för en framtid, mera oberoende af växlande grundsatser i styrelser, då hon ser genom ett uttryckligt stadgande bevarade hvarje individs personliga rättigheter, dess lif, dess frihet och välfärd.”

Finsk text

Yleisen valtio-oikeuden pääpiirteet
Luennot syyslukuk. 1874

Johdatus

Minun lienee aluksi tarpeen selvittää syitä, jotka vaikuttivat tämän lukuvuoden luentojen aihevalintaan. Yleinen ja Suomen valtio-oikeus, kansainoikeus, yleinen finanssioppi, yleinen ja Suomen hallinto-oikeus sekä se mitä kutsutaan kameraali- ja politialaintuntemukseksi, – kaikki nämä haarathan kuuluvat minun alaani, ja on selvää, että niihin perehtymiseen ei riitä yksi vaan useampia luentokursseja. Kun päätetään, missä järjestyksessä luennot pitäisi aloittaa ja missä järjestyksessä niiden pitäisi edetä, olisi kai järkevintä ottaa huomioon, missä järjestyksessä näihin tieteisiin perehtymättömän tulisi mieluiten opiskella niitä. Ja siinä mielessä yleinen valtio-oikeus olisi varmasti sopivin lähtökohta. Sillä vaikka Suomen kuten minkä tahansa muunkin maan positiivinen valtio-oikeus tulisi esittää objektiivisesti omana itsenään, omassa pätevyydessään ja kiinnittäen huomiota sen kehitykseen vaikuttaneisiin historiallisiin tekijöihin, eikä siis ainoana tarkoituksenaan vain verrata sitä yleisiin teorioihin jonkinlaisena aineistona niiden pelkistämistä varten, – toisaalta on ilmeistä, ettei positiivisen valtio-oikeuden todellista sisältöä ja sen osien sisäistä yhteyttä voi ymmärtää oikein, mikäli aihetta käsittelee ilman minkäänlaista systemaattista jäsentelyä ja seuraa ainoastaan sitä enemmän tai vähemmän sattumanvaraista järjestystä, johon yksittäisten valtioasiakirjojen pykälät on kulloinkin päädytty kokoamaan, ymmärtämättä etsiä lainkohtia tai niiden puutteessa pragmaattisen laintulkinnan vastauksia sellaisiinkin kysymyksiin, joita ei näyttäisi olevan lainkaan käsitelty itse valtioasiakirjoissa & perustuslaeissa. Mutta tästä, positiivisen valtio-oikeuden tieteellisestä systematisoinnista, ei selviä ilman yleisen valtio-oikeuden opastusta. Historiallisiin ja vertaileviin tutkimuksiin pohjautuva yleinen valtio-oikeus, – jolla en tässä tarkoita puhtaasti filosofista tai n. s. spekulatiivista valtio-oppia – tutkii eri valtiomuotojen erityisluonnetta ja järjestelmiä, valtiovallan toimintaa varten perustettujen instituutioiden olennaisia, pysyviä ja välttämättömiä piirteitä erotuksena tilapäisistä, epäolennaisista tai suorastaan vahingollisista, – ja valtiollisessa elämässä yleispäteviä oikeusnormeja. Ja siksi, riippumatta vallitsevien valtiollisten laitosten tuntemuksen ja vertailun edistymisestä, yleisen valtio-oikeuden on katsottava edeltävän erillisen tai positiivisen valtio-oikeuden tieteellistä käsittelyä.

Lienee myös helppo ymmärtää ja myöntää, että tunteakseen kansainoikeutta, eli käsiteltävien valtioiden välisiä keskinäisiä oikeussuhteita, joissa oikeussubjekteina ovat juuri itse valtiot, tulee olla selvillä paitsi valtioinstituution positiivisesta oikeudesta myös ennen kaikkea siitä, miten valtiot ovat yleisesti järjestäytyneet ja mitä ovat niiden tehtävät. Ja samalla tavoin kuin yksittäisen valtion valtio-oikeus suhtautuu edellä mainitulla tavalla yleiseen valtio-oikeuteen, positiivisen hallinto-oikeutemme systematisoiminen tarvitsee tuekseen yleisen hallinto-oikeuden tieteellisen järjestelmän, jonka lähtökohtia ja selityksiä ei puolestaan voi etsiä eikä löytää muulta tieteenalalta kuin yleisestä valtio-oikeudesta. Mitä taas finanssioppiin tulee, siinähän näkyy ilmiselvästi, että tutkiessaan ensisijaisesti periaatteita, joita valtion tarpeiden täyttämisessä on otettava huomioon, se asettuu valtio-oikeuden alaisuuteen, vaikkakin finanssiopin todistelukeinot ovat peräisin kokonaan toiselta tieteenalalta, kansantaloustieteestä.

Näin ollen ensimmäisen luentokurssini aiheeksi olisi pitänyt valita yleinen valtio-oikeus. Siitä huolimatta en kuitenkaan toiminut niin, mikä johtuu siitä, että katsoin aiheelliseksi ottaa huomioon myös opetuksen vallitsevan tarpeen, sikäli kuin sitä pystyn arvioimaan, eli käytännön tarpeet, jos niin voi sanoa. Tässä minun ei pitäisi sivuuttaa sellaista seikkaa, jota hyvät herrat eivät varmasti itsekään pidä vähäpätöisenä, nimittäin sitä, että yleisestä valtio-oikeudesta on saatavilla käsikirjoja, joita omalta alaltamme ei ole. Koska nyt on kulunut 4 vuotta siitä, kun unohtumaton Rosenborgimme esitteli tässä huoneessa Suomen valtio-oikeutta, joten todennäköisesti varsin harva nykyisistä tiedekunnan jäsenistä on kuullut hänen luentojaan, – ja koska olen lisäksi pannut merkille, kuinka kaikki ne, ajasta, jäsentelystä ja suuntauksesta johtuen hyvin erilaiset valtion asiakirjakokoelmat, joihin voimassa oleva valtiosääntömme sisältyy, ovat olemukseltaan sellaisia, että ne tuottavat väistämättä melkoisia vaikeuksia valtio-oikeuttaemme tutkittaessa, uskon päätyneeni sille kannalle, että omaehtoisen opiskelun ohjaus, jota luennoilla voidaan tarjota, olisi tässä tilanteessa kaikkein eniten tarpeen juuri käsiteltäessä positiivista valtio-oikeuttamme. Elättelen myös toivetta, että samalla voidaan harjoittaa yleisen valtio-oikeuden opintoja. Minua kuitenkin kehotettiin ennen Suomen valtio-oikeuden esittelyä luomaan alustava katsaus valtio-oikeuden kehitykseen 19nnellä vuosisadalla. Tämän johdosta olisi voinut hyvinkin esittää huomautuksen, että sellainen katsaus veisi joko tämän luennon pääasialta liian suuren osan lukuvuodesta tai jäisi sitten erityisen suppeaksi ja puutteelliseksi ja näin verraten arvottomaksi. Siksi voisikin olla paikallaan, että pyrin jo nyt vastaamaan tällaiseen huomautukseen, sikäli kuin niin voi tehdä a priori, selittämällä tarkemmin, mitä tällä katsauksella tarkoitan.

On selvää, että jos pitäisi esittää 19nnen vuosisadan julkisen oikeuden täydellinen historia, niin runsas aihe vaatisi paljon enemmän aikaa kuin sille olisi tässä tarjolla. Siihen en liioin pyrikään vaan keskityn enemmänkin tuomaan esiin, kuinka tärkeimmät nykyaikaiseen valtio-oikeuteen sisältyvät instituutiot ovat perustuslaeissaan hahmottuneet ja kehittyneet tämän vuosisadan kuluessa. Sivuutan tässä niin valtio-oikeudellisen kirjallisuuden kuin poliittisten konfliktienkin historian. Meidän on määrä rajata katsauksemme siihen, että tarkastelemme useiden valtioiden säädettyjä ja vallitsevia perustuslakeja ja katsomme, mitä niissä säädetään yksilön yleisistä ja loukkaamattomista vapauksista ja oikeuksista, mitä rajoja hallitsijoiden vallankäytölle ja kansanedustuslaitosten toimivallalle on asetettu, mikä on ministereiden vastuu ja miten vaalioikeus toimii, – ja missä määrin itsehallinnollisuusperiaate on toteutunut. Kun me siten, käsi kädessä herrojen omien yleisen valtio-oikeuden opintojen kanssa, luomme silmäyksen perustuslakien tärkeimpiin lainkohtiin, toivon, ettemme keskity ainoastaan Suomen valtio-oikeuteen tuodaksemme vertailtavaksi opettavaista aineistoa vaan että katsauksemme kohdistuisi osaltaan siihen, mitä tiedämme valtiosääntöjen muodostamista sekulaareista rakennelmista. Jätämme sikseen kaikki arkkitehtoniset yksityiskohdat, ornamentit ja ulokkeet, joita näistäkin rakennuksista voi erottaa, ja keskitymme ainoastaan perustuksiin ja päälinjoihin sekä siihen mikä määrittää valtioita ja rakennuksen kestävyyttä, mutta samalla voisi kenties myös lujittaa sellaista näkemystä, että, jos minun sallitaan jatkaa vertauksin, – nämä rakennukset ovat temppeleitä, jotka on pyhitetty vapauden ja oikeuden palvelukseen.

1874. Syyslukuk. N:o 1

Suomen valtio-oikeuden luentoja, joiden alussa luodaan katsaus valtio-oikeuden kehitykseen 19. vuosisadalla

Kun nyt ensimmäisen kerran astun kateederille ryhtyäkseni tärkeimpään professorinvirkaan kuuluvista toimista, katson velvollisuudekseni hyvien herrojen edessä tunnustaa avoimesti, että päätin vasta pitkään epäröityäni pyrkiä tähän oppituoliin ja että käyn tähän toimeeni hyvin huolissani, – enkä kovin luottavaisena. – Kun on monen vuoden ajan keskittynyt miltei yksinomaan käytännön toimintaan, joutuu tieteen työsaralle palatessaan pakostakin toteamaan, että on jäänyt jälkeen, – että on kasautunut suuri joukko uusia ongelmia, joiden ratkaisua ei tavoiteta äkkirynnäköllä, ja että, mikä pahempaa, Minervan suosion voi saavuttaa uudelleen vain vaivoin, jos sittenkään.

Tälläisessä tilanteessa minulle ei riitä, että turvaudun vanhaan kokemuslauseeseen ”docendo discimus”. Ennen kaikkea minun on voitava edellyttää kuulijoilta elävää mielenkiintoa aiheisiin, joita tässä käsitellään – Ja näin edellyttäessäni en toki liene väärässä. Tehän astutte kaikki ennemmin tai myöhemmin aktiivisina kansalaisina julkisen elämän urille. Mihin tehtäviin te sitten asetuttekaan Suomen valtiollisessa organismissa, kaikissa niissä perehtyneisyys julkiseen oikeuteemme ja sen kaikkiin haaroihin osoittautuu yhtä lailla tarpeelliseksi. Missä piirissä toimintanne sitten onkaan tarpeen, kun kyse on jonkinlaisesta uudistuksesta ja olemassa olevan kehittämisestä, – silloin toimijoiden on aina välttämätöntä olla perillä asiaankuuluvista perusasioista, jotka tieteellinen tutkimus on osoittanut yleispäteviksi, ja niistä laeista ja instituutioista, jotka ovat käytössä muissa maissa. Ja viimeiseksi siitä, millaisia tehtäviä tai kenties konflikteja osallistuminen poliittiseen elämään voi tuoda tullessaan: vakaimmin ja vankimmalla pohjalla seisoo omillaan se, jonka poliittiset näkemykset pohjautuvat poliittiseen tietämykseen eivätkä vain kumpua tunteesta tai hetkellisestä viisaudesta.

Niin tai näin, koska minun ei tarvitse epäillä Teidän kiinnostustanne valtiotieteisiin ja koska tätä kiinnostusta on niilläkin, joiden päämääränä ei ole tiede sellaisenaan, rohkenen myös toivoa, ettei tämä Teidän kiinnostuksenne pane liiaksi painoa esitykseni puutteisiin, kunhan vain saatte edes jotain hyötyä, jotain virikkeitä opiskellessanne näitä asioita. Pyydän, että Te puolestanne ette epäile tippaakaan vilpitöntä tahtoani pyrkiä täyttämään tämä tehtäväni kaikkien kykyjeni mukaisesti.

Syyslukuk. 1874. 2. luento

Ihmisten ja kansalaisten loukkaamattomista vapausoikeuksista.

Perustuslakeja tarkasteltaessa nousee esiin myös kysymys, mikä tarkoitus niillä halutaan toteuttaa?

Siihen voi vastata monella tavalla. Jos otetaan huomioon valtio-oikeuden asema sitä edeltäneeseen absolutismiin nähden, vastaus voisi kuulua: Niiden tarkoitus on rajoittaa hallitsijan valtaa tarjoamalla kansalle mahdollisuus osallistua valtion asioita koskevaan päätöksentekoon, lainsäädäntöön ja verotukseen.

Tämä on kylläkin tärkeää. Ja käsitteleehän suurin osa perustuslakien sisällöstä hallitsijan ja kansanedustuslaitoksen keskinäistä suhdetta sääteleviä normeja, – kulloistakin organisaatiota, – ja niihin sisältyy runsaasti säädöksiä kansanedustuslaitoksen kokoonpanosta, vaalioikeudesta ja kaikista niihin liittyvistä asioista, – parlamentin työjärjestyksestä y. m. muodollisuuksista, jotka eivät varsinaisesti ole luonteeltaan oikeusohjeita.

Edellä mainittu vastaus ei kuitenkaan ole tyhjentävä. Se antaa paremmin kuin hyvin aiheen jatkokysymykseen: miksi kansan pitäisi osallistua?

Ja jos tähän vastataan: estääkseen hallitsijaa käyttämästä valtaansa väärin, vastauksesta kuultaa selvästikin liian kielteinen näkemys.

Sitä onkin mitä ilmeisimmin täydennettävä myönteisellä tekijällä; koska valtion päämääriä voidaan oletettavasti toteuttaa varmemmin ja täysipainoisemmin, kun hallitsija ja kansakunta edustajiensa välityksellä toimivat yhteistyössä niiden toteuttamiseksi. Viimeksi mainittu ei näin ollen olisi itseisarvoinen päämäärä.

Alussa esitettyyn kysymykseen voitaisiin siis muotoilla tämän kaltainen vastaus: perustuslailliseen valtiomuotoon siirtymisellä tarkoitetaan sellaista valtion vallankäytön jakamista ja organisointia, jolla valtion tavoitteiden toteuttaminen kyetään turvaamaan mahdollisimman hyvin. [...]oläslig/saknad text

tilassa. Näin oikeusjärjestyksen ylläpitäminen näyttäytyy ensisijaisesti valtion tavoitteena. Se, vaikka onkin tavoite sinänsä, on toistaiseksi pelkkä väline edellä mainituille ylemmille päämäärille, yleiselle kulttuurille, jossa ihminen voi lähestyä tarkoitustaan: siveellistä ja henkistä vapautta.

Oikeusjärjestyksen ylläpitäminen merkitsee vapauden suojelemista. Sillä vapaus ei ole luonteeltaan yleistä, epämääräistä ja sisällötöntä riippumattomuutta laista ja oikeudesta. Se ei ole subjektiivista omavaltaisuutta, – mutta se merkitsee, yleisesti ilmaistuna, oikeutta tehdä kenenkään estämättä kaikkea mikä ei vahingoita toisten oikeuksia eikä niihin puutu. Jos tätä vapautta loukataan joissakin positiivisissa teoissa tai toimintamuodoissa, joissa se ilmenee, samalla loukataan myös oikeusjärjestystä.

Oikeusjärjestyksen olemukseen ei siis näin ollen kuulu ainoastaan yksittäisten, yksilön järkevää vapautta loukkaavien yksittäisten tekojen rangaistavuus vaan myös niihin puuttuvan lain tuomittavuus.

Siitä, mitä ihmisen on saatava tehdä puuttumatta toisen vapauksiin tai vahingoittamatta niitä jne., ei tietenkään ole aina voinut vallita yhteneviä näkemyksiä. Jos edellä mainittu abstrakti lause vietäisiin sellaisenaan perustuslakiin, sitä voitaisiin näin ollen tulkita hyvin monella tavalla. Viattomiakin asioita on kielletty, ainakin jos selvin sanoin lisätään, että myös yhteistä hyvää tulee kunnioittaa. ”Yhteisen hyvän” nimissä on despotismikin kukoistanut.

Siksi on tärkeää, että perustuslaissa tätä yleistä lausetta selvennetään tarkemmin positiivisen vapauden eri oikeuksissa, joita valtiovaltojen on kaikissa olosuhteissa kunnioitettava.

Ja tämä kuuluu, palatakseni taas näiden huomioiden lähtökohtaan, niihin tehtäviin, joita perustuslain tulee opettaa.

Tähän voidaan toki huomauttaa, että kansan osallistumisessa on jo takeita kylliksi, sillä n. s. kansanvapauden toteutuminen kansanedustuslaitoksen välityksellä suojaa kyllä tarkkaan myös yksilön vapautta.

Asia ei kuitenkaan ole niin. 1) Myös edustuksellinen kokous voi tehdä päätöksensä puolue-enemmistön perusteella ja näin esimerkiksi rajoittaa uskonnonvapautta tai poistaa sen, jolloin yksilönvapautta loukataan huolestuttavassa määrin. 2) parlamentti ei hallitse, ja perustuslain tulee estää myös hallitusta puuttumasta kyseiseen vapauteen. Perustuslain rikkomukset ovat aina harvinaisempia kuin muu piittaamattomuus laista. – Sitä paitsi perustuslakia ei voi muuttaa yhtä helposti kuin tavallista lakia.

Ja siksi, koska mikään valtiosääntö ei voi välttyä jättämästä valtion yleistä vallankäyttöä monarkille ja kansanedustuslaitokselle, perustuslakiin tulee kirjata nämä perustavat lauseet, joiden rajoja yksikään valtiovalta ei saa ylittää.

On virhe olettaa, että vapaus toteutuu, kun kansa pääsee osalliseksi vallasta. Itse valtiovallan käyttämisen piiriä tulee rajata siten, ettei niitä vapausoikeuksia, jotka yleisessä tietoisuudessa on kerran sellaisiksi tunnustettu, voi mitenkään loukata loukkaamatta itse perustuslakia. Siksi ne on kirjattava perustuslakiin. Sen lisäksi, että toimitaan näin, on myös mahdollista luoda muitakin takeita. Sillä tässä ollaan vielä oikeusjärjestyksen alueella.

Perustuslaki voi määrätä oikeusjärjestyksen ylläpitämisestä ja siitä, kuinka se tulee toteuttaa. Siinä ei voi määrätä, millä tavoin valtion tulee menetellä toimiessaan kulttuuristen tavoitteidensa puolesta. Se määrittää hallintoelimet ja ilmoittaa niiden yhteistyömuodot. Näin ollen perustuslaki ei voi estää harkitsemattomia toimia, intohimojen hetkellisesti sokaisemaa politiikkaa, vallanhimoisia ja tuhlaavaisia hankkeita. Sillä perustuslaissa ei voi säädellä positiivista hallitustoimintaa. Poliittinen toiminta juontuu aikansa suhdanteista ja näkemyksistä. Mutta mikäli se ei horjuta oikeusjärjestystä, se jää aikakautensa vitsaukseksi ja viisaus ja ymmärrys saavat varmasti taas äänensä kuuluviin. Mutta jos, vaikka suurisuuntaisia ja haitallisia hankkeita ei olisikaan tekeillä, oikeusjärjestystä loukataan, – silloin edistys lakkaa, sillä mielen täyttää puutteellisesta oikeusturvasta johtuva epävarmuus, teollisuus seisahtuu, – älyllinen tuotanto pilaantuu. Mielivalta vaikuttaa ruton tavoin, muuan englantilainen on sanonut.

Toistan tämän vielä kerran: yksikään perustuslaki ei voi määrätä tai tuoda sovellettavaksi lainkohtia, joilla yksilö saataisiin positiivisesti tai suoraan määräten työskentelemään yksin omasta puolestaan tai yhteistyössä muiden kanssa korkeamman hyvinvoinnin ja kulttuurin puolesta. Jokainen perustuslaki voi kuitenkin tunnustaa ja turvata ne vapausoikeudet, joita ilman kyseinen työ näivettyy.

Väärinkäsitysten välttämiseksi lienee vielä tarpeen lisätä, että sillä, mitä mainitsin valtion olemuksesta ja tavoitteista, en tarkoittanut kiistää, että valtio toimii täällä kulttuuristen päämäärien puolesta. Mutta sillä alalla poistutaan jo tarkkaan ottaen valtio-oikeuden alalta. Siltä osin valtion toiminnan laajuus, suuntautuminen ja kohteet poikkeavat toisistaan eri valtioissa ja eri aikakausina samassakin valtiossa. Ne määräytyvät valtion hallinto- ja edustuselimien mukaan. On eri näkemyksiä siitä, mitä kaikkia yleishyödyllisiä asioita tulee hoitaa ja edistää valtion hallintoelinten toimin ja valtion eli koko kansan voimavaroilla. Esimerkkejä: rautatie, lennätin, opetus y. m.

Siinä on enemmän tai vähemmän sellaisia asioita, joita ei voi selvittää oikeusperustein. Oikeusperusteiksi jää ainoastaan se, että, vaikka valtio siihen osallistuukin, yksilöitä, toimivat he sitten omasta puolestaan tai yhteenliitymissä, ei pitäisi estää toteuttamasta samanlaisia tarkoitusperiä.

Valtio-oikeus ja valtiosääntö eivät voi esittää sitä koskevia normeja. Valtion politiikkaa, niin kuin nykyään tavataan kutsua siihen erityisesti suuntautunutta tiedettä. Määrättyihin kulttuurisiin tarkoituksiin käytettävien valtiollisten elinten toimintamuodot kuuluvat valtio-oikeuden alaisuuteen luettavaan hallinto-oikeuteen. Mutta vapaus poliittisessa mielessä on riippuvainen myös valtiomuodosta ja oikeusorganisaatioista. Siellä missä kansanedustuslaitos todella heijastaa kansan tahtoa, se voi toimillaan edistää vapauden toteutumista.


Kaikki edellä mainittu on tosin pelkkiä viittauksia. Niiden tarkoitus on saada ajattelemaan, mitä merkitystä on seuraavaksi tarkasteltavan positiivisen valtio-oikeuden osan eli ihmisen ja kansalaisen loukkaamattomien vapausoikeuksien kehityksellä.

Vaikka elämmekin 19. vuosisadalla, meidän on palattava Ranskan vallankumoukseen, joka antoi vapausoikeuksille ratkaisevia virikkeitä. Niitä pitää tutkia tarkemmin.

Bluntschli lausuu Déclaration des droits -julistuksesta:

Tämä ensimmäinen ihmisoikeuksien julistus jää kylläkin puutteelliseksi. Liian abstraktina ja ehdottomana se voi ensinnäkin käytäntöön sovellettaessa osoittautua vaaralliseksi niin valtiolle kuin yksilöillekin. Muutamista muotoiluista kuultaa kiihkeä, suorasukainen ajattelutapa, jota voidaan käyttää väärin anarkistisiin tarkoituksiin.

Ei kuitenkaan käy kieltäminen, että näissä lauseissa ilmaistaan suuria, koko maailmaa vapauttavia ja ihmiskunnan edistystä palvelevia totuuksia, ja että oikeuden muodostuksella ja koko seuranneiden aikojen kulttuurilla on paljosta kiittäminen tätä energistä alkusysäystä.

Aikakautemme ei tosin ole vielä riittävän hyvin ratkaissut sille langetettua tehtävää esittää ja kehittää aitoja ihmisoikeuksia varovasti oikaistuna mutta yhtä lailla yksinkertaisesti. Vasta silloin meillä on oikeus tarkastella ensimmäistä puutteellista yritystä ylhäältä alas. Hienostunut pilkka vuoden 1791 miesten illuusioista on yhtä vähän paikallaan kuin vallankumoukseen kohdistunut pidätelty viha, joka niin kovasti näkyy kaikissa taantumuksellisissa. On tuotava oikeassa muodossa julki oikeat oikeudelliset ajatukset, jotka koskettavat ja johtavat sivistyneen ihmiskunnan elämää.

Declaration des Droits de l’homme et du citoyen. Julistettu ensimmäisen kerran 3. Marrask. 1789 (äänestetty jo 26. Elok.) ja julistettu sitten uudelleen 14. Syysk. 1791 annetun perustuslain johdantona.

Kansalliskokoukseen järjestäytyneet Ranskan kansan edustajat pitävät tietämättömyyttä ihmisoikeuksista, niiden unohtamista tai niiden halveksimista ainoina syinä julkisiin ikävyyksiin ja lahjottuihin hallituksiin. Siksi he ovat päättäneet asettaa juhlallisessa julistuksessa ihmisen luovuttamattomat ja pyhät oikeudet, jotta tämä pysyvästi esille pantu julistus lakkaamatta muistuttaisi kaikkia tämän yhteiskunnallisen elimen jäseniä ihmisten oikeuksista ja velvollisuuksista, jotta ihmisten lainsäädäntö- ja toimeenpanovallassa tekemiä tekoja voitaisiin joka hetki verrata kaikkien poliittisten laitosten päämääriin ja niiden kunnioittamiseen, jotta kansalaisten tästä lähin yksinkertaisille ja kiistämättömille periaatteille pohjautuvat vaatimukset olisivat aina omiaan vaalimaan perustuslakia ja kaikkien onnellisuutta.

Tämän perusteella ja ylimmän olennon suojeluksessa kansalliskokous tunnustaa ja julistaa seuraavat ihmis- ja kansalaisoikeudet:

Artikla 1. Ihmiset syntyvät ja säilyvät vapaina ja oikeudellisesti tasa-arvoisina. Yhteiskunnalliset erot eivät saa pohjautua muuhun kuin yhteishyötyyn.

2. Kaiken poliittisen yhteenliittymisen maalina on ihmisten luonnollisten ja peruuttamattomien oikeuksien säilyttäminen. Nämä oikeudet ovat vapaus, omaisuus, turvallisuus ja vastarinta sorrolle.

3. Kaiken suvereenisuuden periaate juontuu olennaisesti kansakunnasta. Mikään elin, kukaan yksilö ei voi käyttää mistään muusta kuin nimenomaan tästä johtuvaa määräysvaltaa.

4. Vapaus koostuu siitä, että tehdään kaikkea, mikä ei häiritse toisia. Niinpä jokaisen ihmisen luonnollisten oikeuksien harjoittamista rajoittaa vain toisille yhteiskunnan jäsenille taattava samoista oikeuksista nauttiminen. Näitä rajoja voi määritellä ainoastaan lailla.

5. Laki kieltää vain yhteiskunnalle haitalliset teot. Mitä laki ei kiellä, sitä ei voi estää, eikä ketään saa pakottaa tekemään mitään, mitä laki ei säädä. [...]oläslig/saknad text

6. Laki on yleistahdon ilmaus. Kaikilla kansalaisilla on oikeus kilvoitella sen muodostamisessa henkilökohtaisesti tai edustajiensa avulla. Lain pitää olla kaikille sama, niin suojaavuudessaan kuin rankaisevuudessaan. Kaikki kansalaiset ovat yhdenvertaisia sen edessä, heillä pitää olla tasa-arvoinen pääsy kaikkiin julkisiin virkoihin, asemiin ja työtehtäviin kykyjensä mukaan ja muitta erinomaisuuksitta kuin hyvyyttään ja lahjakkuuttaan.

7. Yhtäkään ihmistä ei saa syyttää, pidättää tai vangita kuin lain määrittämissä tapauksissa ja sen säätämin tavoin. Mielivaltaisia säädöksiä hankkivia, jouduttavia tai täytäntöön panevia täytyy rangaista. Mutta jokaisen oikeuteen kutsuttavan tai haastetun tulee totella heti paikalla: vastustelusta voi joutuu syytteeseen.

8. Lain ei pidä vakiinnuttaa kuin tiukasti ja ilmeisesti välttämättömiä rangaistuksia, eikä ketään saa rangaista kuin lailla, joka on säädetty ja julkaistu ennen väärintekoa ja soveltuu lainmukaisesti tapaukseen.

9. Kaikki ihmiset katsotaan syyttömiksi, kunnes heidät todistetaan syyllisiksi. Jos nähdään välttämättömäksi pidättää joku, lain tulee tiukasti estää kaikki hänen hallussa pitämisekseen tarpeeton ankaruus.

10. Kenenkään ei pidä pelätä käsitystensä puolesta, ei edes uskonasioissa, kunhan niiden esiin tuominen ei sekoita lain voimaan saattamaa yleistä järjestystä.

11. Ihmisoikeuksista kallisarvoisimpia on vapaa ajatusten ja näkemysten viestiminen. Jokainen kansalainen voi siis vapaasti puhua, kirjoittaa ja julkaista, ellei tämä vastaa mainitun vapauden väärinkäyttämistä lain määrittämissä tapauksissa.

12. Ihmis- ja kansalaisoikeuksien takaaminen edellyttää julkista valtaa: tämä valta on perustettu kaikkien eduksi, ei vain niiden, joiden haltuun se on uskottu.

13. Julkisen vallan ja hallinnon menojen kattamiseksi tarvitaan vääjäämättä yleistä verotusta. Se pitää jyvittää tasa-arvoisesti kaikkien kansalaisten kesken kunkin kykyjen mukaan.

14. Kansalaisilla on oikeus vahvistaa itse tai edustajiensa välityksellä julkisen verottamisen välttämättömyys, myöntyä siihen vapaasti ja seurata sekä määrittää verojen jyvittämistä, perusteita, kattavuutta ja kestoa.

15. Yhteiskunnalla on oikeus vaatia kaikki julkiset toimijat tilille hallinnoimisistaan.

16. Jos yhteiskunta ei ole varmistanut oikeuksien takaamista eikä määrättyjen mahtien erottamista, sillä ei ole perustuslakia.

17. Omaisuus on loukkaamaton ja pyhä oikeus, jota ei voi evätä keneltäkään, ellei laillisesti todettu yleinen välttämättömyys vaadi sitä selvästi, oikeudenmukaisin ehdoin ja etukäteishyvityksin.

[suom. Jarkko S. Tuusjärvi]

Constitution française

Kansalliskokous, joka haluaa laatia Ranskan perustuslain nyt tunnustamiensa ja julistamiensa periaatteiden mukaisesti, on nyt peruuttamattomasti lakkauttanut instituutiot, jotka loukkasivat vapautta ja oikeuksien yhtäläisyyttä.

Vastedes ei ole aatelia, tai säätyläisiä, eikä perinnöllisiä eroavaisuuksia eikä säätyeroja eikä feodaalivaltaa eikä patrimoniaalista tuomio-oikeutta eikä mitään niistä juontuvia titteleitä, nimityksiä eikä etuoikeuksia, eikä mitään ritarikuntia tai mitään korporaatioita tai kunniamerkkejä, joihin vaaditaan osoitus aateluudesta tai jotka edellyttivät syntyperän eroavaisuutta tai jonkinlaista muuta etuoikeutta (superiorité), paitsi niitä mitä julkiset viranomaiset tarvitsevat työnsä suorittamiseen.

Mitään julkista virkaa ei voi vastedes ostaa eikä periä.

Vastedes millään kansakunnan osalla tai yksityisellä henkilöllä ei ole mitään etuoikeutta eikä poikkeusta kaikkia ranskalaisia koskevasta yleisestä oikeudesta.

Vastedes ei ole valantehneitä käsityöläistuomioistuimia eikä minkäänlaisia kiltoja.

Laki ei vastedes tunnusta uskonnollisia lupauksia eikä muita sitoumuksia, jotka sotivat luonnollisia oikeuksia tai perustuslakeja vastaan

Titre 1. Perussäädökset, jotka taataan perustuslaissa.

Perustuslaki takaa luonnollisina kansalaisoikeuksina:

1) Että kaikilla kansalaisilla on pääsy julkisiin virkoihin ilman muuta kuin ansioihin ja lahjoihin perustuvaa erottelua;

2) Että kaikki verot tulee jakaa kaikkien kansalaisten kesken heidän voimavarojensa mukaisesti;

3) Että samasta rikoksesta on määrättävä sama rangaistus henkilöön katsomatta;

Perustuslaki takaa samoin, luonnollisina kansalaisoikeuksina:

Jokaisen kansalaisen vapauden kulkea, pysähtyä, matkustaa joutumatta vangituksi tai pidätetyksi muutoin kuin perustuslaissa todettujen muotojen mukaisesti;

Jokaisen ihmisen vapauden puhua, kirjoittaa, painattaa ja julkaista ajatuksiaan, ilman että kirjoitukset joutuvat sensuurin tai tarkastuksen kohteeksi ennen julkistamista; ja harjoittaa omaksumaansa uskonnollista kulttia.

Kansalaisten vapauden kokoontua rauhanomaisesti ja aseettomina noudattaen poliisilakeja;

Vapauden tehdä perustetuille viranomaisille anomuksia, jotka jokainen anomuksen tekijä on allekirjoittanut.

Lainsäädäntövalta ei saa säätää lakia, joka rajoittaisi tai jollain tavoin estäisi tässä luvussa vahvistettujen ja perustuslain takaamien luonnollisten kansalaisoikeuksien harjoittamista; mutta kuten vapaus merkitsee sitä, että voi tehdä kaikkea mikä ei vahingoita toisten oikeuksia eikä yleistä turvallisuutta, laki voi määrätä rangaistuksen sellaisista teoista, jotka vahingoittaessaan joko yleistä turvallisuutta tai toisten oikeuksia ovat vahingollisia yhteiskunnalle.

Perustuslaki takaa omaisuuden loukkaamattomuuden tai oikeudenmukaisen ja ennalta maksetun hyvityksen omaisuudesta, jonka uhraamista laillisesti selvitetty yleinen tarve vaatii.

Kirkon menoihin ja muihin yleishyödyllisiin tarkoituksiin määrätty omaisuus kuuluu kansakunnalle ja on kaikkina aikoina sen käytettävissä.

Perustuslaki takaa myynnit, jotka on tehty tai on määrä tehdä noudattaen laissa määrättyjä muotoja.

Kansalaisilla on oikeus valita tai nimittää uskonnollisten kulttiensa papit.

On perustettava yleinen julkisen avun laitos kasvattamaan hylättyjä lapsia, tukemaan köyhiä raajarikkoja ja järjestämään töitä terveille köyhille, jotka eivät ole kyenneet hankkimaan työtuloja.

On perustettava ja organisoitava julkinen opetus, joka on yhteinen kansalaisille ja maksuton niiltä opetuksin osilta, jotka ovat välttämättömiä kaikille kansalaisille, ja sen laitosten tulee levittäytyä asteittain määrätyssä suhteessa valtakunnan jakoon.

On järjestettävä kansallisia juhlia, joiden tarkoitus on vaalia Ranskan vallankumouksen muistoa, pitää yllä kansalaisten välistä veljeyttä ja lujittaa heidän siteitään perustuslakiin, isänmaahan ja lakeihin.

Koko kuningaskunnalle on laadittava yhteinen siviililakien koodeksi.

Acte Constitutionel 24 Juni 1793 on ensimmäinen tasavaltalainen perustuslaki, ja siinä esitetään toistettuna pienin lisäyksin ja muutoksin edellinen ihmisoikeuksien julistus Déclaration des Droits de l’homme et du citoyen. Luonteenomaisina piirteinä kannattaa kuitenkin lainata sen seuraavia (viimeisiä) artikloita:

33) Sortoon kohdistuva vastarinta seuraa ihmisen muista oikeuksista.

34) Sorto kohdistuu yhteiskuntaruumiseen heti, kun jotakuta sen jäsenistä sorretaan; sorto kohdistuu jokaiseen yhteiskunnan jäseneen, kun yhteiskuntaruumista sorretaan.

35) Kun hallitus loukkaa kansan oikeuksia, kansannousu on pyhin ja välttämättömin velvollisuus kansalle ja jokaiselle kansan osalle.

Tästä näkee, mihin suuntaan oltiin menossa.

Ranskan tasavallan perustuslaki 5 Fructidor anno III, 22. Elok. 95. alkaa julistuksella Déclaration des droits et des devoirs de l’homme et du citoyen. Lyhennettynä; pääosin sama kuin ennenkin –. (Organisaatio: Conseil de 500, Conseil des Anciens, asettaa lainsäädäntövallan. – Toimeenpanovalta. Direktorio.)

Ranskan tasavallan perustuslaki 22 Frimaire VIII (13. Jouluk. 99) (Hallitus 3 konsulia). Ei sisällä Declaration de droits -oikeusjulistusta, ei liioin seuraava perustuslaki ”Senatus-consulte organique” de la constit. de l’An VIII (16 Thermidor X, 4. Elok. 1802), sen paremmin kuin Senatus consulte 28 Floreal XII = 18. Toukok. 1804, jolla Keisarikunta perustettiin.

Mutta 4. Kesäkuuta 1804 annettuun perustuslakiin sisältyvät otsikolla: Droit public des Français, seuraavat kohdat vuoden 1791 julistuksesta:

1) Ranskalaiset ovat tasavertaisia lain edessä, mikä heidän tittelinsä tai arvonsa muutoin onkaan.

2) He kaikki maksavat, omaisuutensa mukaisessa suhteessa, veroa valtion tarpeisiin.

3) Heillä kaikilla on yhtäläinen oikeus siviili- ja sotilasvirkoihin.

4) Heidän yksilönvapautensa on yhtäläisesti taattu siten, ettei ketään voida vainota eikä vangita paitsi niissä tapauksissa, jotka mainitaan laissa, ja siinä muodossa, joka on määrätty laissa.

5) Jokaisella on yhtäläinen vapaus tunnustaa uskontoaan ja jokaisen kultilla on yhtäläinen suoja.

8) Ranskalaisilla on oikeus julkaista ja painattaa näkemyksiään noudattaen lakeja, jotka estävät tämän vapauden väärinkäytön. Eli haitallinen rajaus.

9) Kaikki omaisuus on loukkaamatonta.

10) Pakkolunastuksesta on maksettava ennalta.


Charte Constitutionnelle 4. Elok. 1830 toistaa osan niistä muuttumattomina, toiset hieman parannettuina, niin että siinä esimerkiksi todetaan kirjaimellisesti: ”että sensuuria ei voi perustaa enää milloinkaan.”

Ranskan tasavallan perustuslaki 4. Marrask. 1848.

sisältää seuraavanlaisen ”Droits des citoyens garantis par la Constitution” -ihmisoikeusjulistuksen:

1) Ketään ei saa vangita ilman laillisia perusteita.

2) Jokaisen Ranskan asukkaan asunto on loukkaamaton; siihen saa tunkeutua ainoastaan laissa mainituissa tapauksissa.

3) Ketään ei saa viedä oikealta tuomariltaan. Kaikki ylimääräiset tuomioistuimet on kielletty.

4) Kuolemanrangaistus poliittisista rikoksista on poistettu.

7) Kokoontumis- ja anomusvapaus.

8) Sensuuria ei missään tilanteessa.

9) Opetuksen vapaus.

10) Kaikilla on yhtäläinen oikeus virkoihin. Kaikki aatelisarvot ja syntyperän erot poistettu.

11) Omaisuuden loukkaamattomuus.

12) Omaisuuden takavarikko-oikeutta ei voi enää koskaan palauttaa.

13) Työn ja teollisuuden vapaus taataan.

14) Valtionvelka taattu. Valtion jokainen velvoite on loukkaamaton.

15) Veroja maksetaan vain yhteiseksi hyödyksi. Suhteellinen jyvitys.

16) Veroja ei voi määrätä eikä kantaa ilman laillista perustetta.

17) Välittömän veron voi määrätä vain vuodeksi. Välillisiä veroja voi määrätä useammaksi vuodeksi.

Ranskan perustuslaissa 14. Tammikuuta 1852 todetaan vain yleisesti: että ”perustuslaki tunnustaa, vahvistaa ja takaa vuonna 1789 julistetut suuret periaatteet, joihin Ranskalaisten julkinen oikeus perustuu.”

Iso-Britannia

I. Concordia inter Regem Johannem et Barones pro concessione libertatum ecclesiae et regni Angliae. 1215 (Magna Charta)

2) Habeas corpus -asiakirja. Asiakirja alamaisten vapauden aiempaa paremmaksi turvaamiseksi ja vankien valvomiseksi merentakaisilla omistuksilla. Kaarle II 31 (1679). (jokaisella vangilla on oikeus vaatia viipymättä laillista tutkintaa ja tuomiota vangitsemisen syistä, – ja tämä koskee mitä tahansa viranomaista.

3) Asiakirja, jossa julistetaan alamaisten oikeudet ja vapaudet ja todetaan kruununperimysjärjestys, 13. Helmik. 1689 (Bill of rights)

Pääasiallinen sisältö yhteenvetona:

1) Yhdenvertaisuus lain edessä. Aatelisarvot ovat pelkkiä kunniatitteleitä, joihin ei kuulu todellisia etuoikeuksia. – Yhtäläinen velvollisuus maksaa veroja varojen mukaisesti. Kruunun ja päärinarvon lisäksi muita etuoikeuksia ei hankita syntyperän perusteella.

2) Omantunnonvapaus. – Täydellinen uskonnon- ja kultinvapaus, joskin anglikaaninen ja Skotlannin presbyteerinen kirkko ovat ainoat, joiden papit saavat palkkaa valtiolta ja joita voidaan kutsua kansalliskirkoiksi. – Vieraiden kirkkojen julkiset kulkueet on kuitenkin kielletty. –

Eri uskonto ei merkitse eri kansalaisoikeuksia, ainoastaan katolilaisilta on estetty pääsy eräisiin korkeisiin virkoihin.

3) Yksilönvapaus. – Kodin loukkaamattomuus. – Orjuus on poistettu kaikilta Englannin maanmiehiltä ja alusmaista. – Ketään ei voi pakottaa asepalvelukseen. – Ketään ei voi estää muuttamasta ja matkustamasta. – Keneltäkään ei voi riistää kansalaisuutta, jos hän ei kuulu armeijaan. – Ainoastaan Parlamentti voi julistaa karkotus- tai maanpakorangaistuksen.

Ketään ei voi rangaista vapauden menetyksellä, ellei pätevä tuomari langeta tuomiota sillä perusteella, että valamiehistö on yksimielisesti todennut hänet syylliseksi (Poikkeuksena lyhytaikaiset tuomiot).

Ketään ei voi vangita ilman tuomarin kirjallista määräystä, jossa on sinetti ja maininta syytteen sisällöstä. – Kuka tahansa voidaan vangita jäädessään kiinni itse teosta, mutta hänelle on heti määrättävä takuut.

Syytetyn on päästävä mahdollisimman pian oikeuden eteen.

Aiheettomasti syytetyn on Writ of habeas corpus -pykälän mukaisesti päästävä heti vapauteen asianosaisten vastuulla.

Kansalaisen asunto (koti) on loukkaamaton, eikä kukaan saa tunkeutua sinne ilman hänen lupaansa, lukuun ottamatta laissa määrättyä pidätystä. Kotitarkastusta ei saa tehdä yöllä, ja siihen vaaditaan tuomarin kirjallinen määräys.

Ei velkavankeutta.

4) Työn vapaus. Paitsi että suurille korporaatioille vaaditaan parlamentin myöntämä toimilupa.

5) Omistusoikeuden loukkaamattomuus pakkolunastusta ja laillista verotusta lukuun ottamatta.

6) Lehdistönvapaus. Täydellinen, paitsi että aikakauslehtien julkaisijoilta voidaan vaatia takuusummaa.

7) Kokoontumis- ja yhdistysvapaus.

Pohjois-Amerikan Yhdysvallat

1) Habeas corpus voidaan kumota ainoastaan kapinan aikana tai jos maahan tunkeudutaan.

2) Taannehtivaa lakia ei saa säätää.

3) Aatelisarvoja ei myönnetä.

4) Laissa ei saa määrätä eikä kieltää mitään kirkkoa. – Sanan-, lehdistön-, kokoontumis- ja anomusvapautta ei saa rajoittaa millään lailla.

5) Kansan oikeus kantaa asetta.

6) Ei majoitusvelvollisuutta rauhan aikana ja sodassakin ainoastaan erityisen lain nojalla.

7) Henkilön, kodin, papereiden ja arvoesineiden koskemattomuutta ei saa loukata.

8) Kenelläkään ei ole velvollisuutta vastata elämää tai kunniattomuutta koskevaan syytökseen, ellei suuri valamiehistö määrää syytettä. – Ketään ei voi pakottaa todistamaan itseään vastaan. – Keneltäkään ei voi riistää henkeä, vapautta tai omaisuutta muutoin kuin laillisen menettelyn mukaisesti. Kenenkään yksilön omaisuutta ei voi käyttää julkisiin tarpeisiin ilman oikeudenmukaista korvausta.

9) Jokaisessa rikosoikeudenkäynnissä syytetyllä on oikeus päästä viipymättä ja julkisesti puolueettoman valamiehistön tuomitsemaksi siinä valtiossa tai piirikunnassa, jossa rikos on tehty. Hänelle tulee ilmoittaa syytteen peruste, hänen tulee kohdata todistajat, hän saa itse asettaa todistajia ja hänellä tulee olla puolustaja.

Belgian perustuslaki 7. Helmik. 1831

Samalla tavoin kuin: – Preussin 1850 Art 6. Valtiossa ei tehdä eroa säätyjen tai luokkien välille. – Kaikki Belgialaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ainoastaan heillä on oikeus kaikkiin virkoihin.

7. Yksilönvapaus on taattu. – Ketään ei saa vainota muutoin kuin lain mukaan ja laissa säädetyin muodoin. – Ellei henkilö jää kiinni itse teosta, ketään ei saa pidättää ilman tuomarin perusteltua kirjallista määräystä.

8. Ketään ei saa vasten tahtoaan asettaa muun kuin asiaankuuluvan oikeusistuimensa eteen.

9. Mitään rangaistusta ei voi määrätä eikä toteuttaa muutoin kuin lain nojalla.

10. Koti on loukkaamaton; kotitarkastusta ei saa tehdä muutoin kuin laissa määrätyissä tapauksissa ja lain säätämässä muodossa.

11. Keneltäkään ei voi riistää omaisuutta muutoin kuin lainmukaisella pakkolunastuksella hyvityksineen.

12. Rangaistukseksi ei voi määrätä omaisuuden takavarikointia.

13. Yhteiskunnallinen kuolema on lakkautettu; sitä ei voi ottaa uudelleen käyttöön.

14. Uskonnonvapaus, vapaus harjoittaa julkisesti jokaista uskontoa, samoin vapaus ilmaista mielipiteensä kaikista asioista, on taattu; tosin lainrikkomuksista näitä oikeuksia käytettäessä rangaistaan.

15. Ketään ei voi pakottaa osallistumaan millään tavoin jonkin kirkon toimiin ja seremonioihin eikä noudattamaan sen lepopäiviä.

16. Valtiolla ei ole oikeutta puuttua minkään kirkon pappien nimittämiseen eikä virkaan asettamiseen, ei liioin kieltää heitä käymästä kirjeenvaihtoa esimiestensä kanssa tai julkaisemasta asiakirjojaan; joskin heitä koskee lehdistölaissa säädetty yleinen vastuu.

Vihkimistä ennen on aina solmittava siviiliavioliitto, ellei laissa joissakin tapauksissa säädetä poikkeusta.

17. Opetus on vapaata. Kaikki ehkäisytoimet ovat kiellettyjä; rikkomuksien estämisestä tai rangaistuksista säädetään ainoastaan laissa.

15. Lehdistö on vapaa; sensuuria ei voi koskaan ottaa käyttöön; kirjailijoilta, julkaisijoilta tai kirjanpainajilta ei voi vaatia takuusummia. – Kun kirjailija on tunnettu ja asuu Belgiassa, julkaisijaa, kirjanpainajaa tai Jakelijaa ei voi asettaa syytteeseen.

19. Belgialaisilla on oikeus kokoontua rauhanomaisesti ja aseettomina noudattaen lakeja, jotka saattavat säädellä tämän oikeuden harjoittamista, jota varten ei kuitenkaan voi koskaan vaatia edeltävää lupaa.

Tämä säädös ei koske ulkosalla järjestettäviä kansankokouksia, jotka kuuluvat kokonaan poliisilakien alaisuuteen.

20. Belgialaisilla on oikeus liittyä yhdistyksiin, eikä tätä oikeutta voi saattaa minkään ehkäisytoimen alaisuuteen.

21. Jokaisella on oikeus laatia julkisille viranomaisille anomuksia, joilla on yksi tai useampia allekirjoittajia. – Ainoastaan järjestäytyneillä auktoriteeteilla (yhteisöillä) on oikeus laatia anomuksia yhteisellä nimellä.

22. Kirjesalaisuus on loukkaamaton. – Laki määrää, ketkä ovat vastuussa postille annettujen kirjeiden salaisuuden loukkauksista.

23. Belgiassa käytettävien kielten käyttö on vapaavalintaista, sitä voi säädellä ainoastaan laeissa ja silloinkin ainoastaan koskien julkisten viranomaisten asiakirjoja ja tuomioistuinasioita.

24. Virkamiehiä vastaan heidän hallintotoimistaan on oikeus nostaa syyte anomatta siihen lupaa, poikkeuksena kuitenkin se mitä ministereistä on säädetty.

Preussi eroaa Belgiasta ainoastaan siten, että siinä mainitaan: tuomiovaltaa käyttävät kuninkaan nimissä, mikä on pelkkä muodollisuus, sillä samalla lisätään: ”riippumattomat tuomioistuimet, jotka eivät toimi muun auktoriteetin kuin lain alaisuudessa.”

Itävallassa todetaan, että hallinto- ja toimeenpanovalta kuuluu keisarille. Kaikkea oikeutta käytetään hänen nimissään.

Alankomaiden perustuslaissa todetaan:

Toimeenpanovalta kuuluu kuninkaalle. Lainsäädäntövaltaa käyttävät yhteisesti kuningas ja Staten-Generaal (parlamentti).

Oikeutta käytetään koko kuningaskunnassa kuninkaan nimissä.

Portugalin perustuslaissa vuodelta 1826 todetaan nimenomaisesti:

Poliittisen vallan jako ja harmonia ovat periaate, joka suojaa kansalaisten oikeuksia ja on varmin tapa toteuttaa perustuslaissa määrätyt takeet.

Perustuslaissa tunnustetaan seuraavat 4 poliittista valtaoikeutta: lainsäädäntövalta, moderointivalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta.

Lainsäädäntövalta kuuluu Cortèsille, sillä varauksella, että se vaatii kuninkaan hyväksynnän.

Moderointivalta on koko poliittisen organisaation avain, ja se kuuluu yksinomaan kuninkaalle kansakunnan ylimpänä johtajana, jonka tulee herkeämättä valvoa muiden poliittisten mahtien riippumattomuutta, tasapainoa ja harmoniaa.

Kuningas johtaa toimeenpanovaltaa ja käyttää sitä ministeriensä välityksellä.

Tuomiovalta on riippumaton, ja sitä käyttävät tuomarit ja valamiehistöt.


Brasilian perustuslaki on täysin samanlainen kuin Portugalin.

Italiassa sovelletaan niin ikään kolmijakoa, lainsäädäntö tapahtuu kollektiivisesti ja tuomiovaltaa käytetään kuninkaan nimissä.

New York toteaa: Valtion lainsäädäntövalta on annettava Senaatille ja edustajainhuoneelle. Toimeenpanovalta kuvernöörille, joka valitaan 2 vuodeksi ja jolla on suspensiivinen veto-oikeus. Tuomiovalta kuuluu täysin tuomioistuimille. Samoin unionin perustuslaissa. Samoin Sveitsin kantoneissa.

Seuraavaksi kolmijako-opin kritiikkiin teoriana. Osoita, ettei se de facto toimi aivan siten kuin paperilla sanotaan.

Syyslukuk. 1874. 3. luento

Jatkoa perusoikeuksista

Vuoden 1789 Déclaration des Droits luetaan ääneen.

Kuinka se ei ole sinänsä laillinen mutta silti pätevyydeltään tunnustettu ohjelma.

Siksi se on otettu ingressiksi vuoden 1791 perustuslakiin, joka luetaan nyt ääneen.

Millaisen vastakaiun nämä uudet ajatukset Euroopassa saavuttivatkaan.

Ne eivät olleet sikäli uusia, että Englannissa niitä oli sovellettu kauan sitten ja lisäksi hiljattain Amerikassa. Niiden perusoikeudet luetaan ääneen.

Ne muistuttavat Rousseausta ja Voltairesta sekä ensyklopedisteista. Les cahiersista jne.

Mutta epäilemättä ne saivat jalansijaa mantereella juuri Ranskan kautta. Napoleonin armeijat, liberté, fraternité, egalité.

Ranskan charta vuodelta 1814. – Sama vuodelta 1830. Sitten Belgian, muodoltaan ja sisällöltään erinomaisimpana.

Sitten yhteenveto, jossa huomioidaan ensiksi mainitut ja Belgiaa seuraavat. Myös Englannin tuntemus on nyt vaikuttanut erityisesti virkamiehistä tehtyjä valituksia koskevassa kysymyksessä.


4. Luento. Osoittaa, kuinka näistä asioista on vähitellen muodostunut selkeä kanta. Vuoden 1789 julistuksen kohdista joistakin on tullut yleinen osa perustuslaillista järjestelmää, osasta ns. perusoikeuksina, ja jotkin taas ovat jääneet pois.

Ei kuitenkaan pidä olettaa, että kehitys seisahtuu paikalleen. Kyse on eräänlaisesta taistelusta, jossa pyritään saavuttamaan yhä suurempi selvyys ja varmuus oikeusperiaatteista, jolloin yksi periaate toisensa jälkeen irtautuu vaihtelun vyöhykkeeltä saavuttaakseen aksiooman pätevyyden, niin että siitä tulee jälleen yhtenä loukkaamattomana oikeusohjeena osa perustuslakia. Ja tässä valtiomuodolla ei ole merkitystä, kunhan valtiossa on kansanedustuslaitos, jolloin se kehittyy aina väistämättä oikeusvaltioksi, ellei se ala taantua.

Vasta luomalla katsauksen takaisin despotian, byrokratismin, militarismin ja hovien mielivallan aikaan osaa täysin arvostaa, millainen edistysaskel näiden perusoikeuksien tunnustaminen on ihmiskunnan kehitykselle ollut. Tässä Bluntschlin näkemys ihmisoikeuksista.

Niitä voidaan kiistatta lisätäkin. Elinkeinovapaus ei ole täysin toteutunut, ja vain harvoissa valtioissa sillä on perustuslain suoja.

Lordi Chatamin lausahdus englantilaisesta mökistä linnana, johon kuninkaan valta ei yllä.

On puhuttu myös oikeudesta vastarintaan. Mutta se on luonteeltaan toisenlainen. Se ei ole positiivinen oikeus, se viittaa takeisiin äärimmäisenä keinona, kun kaikki muut takeet ovat osoittautuneet kestämättömiksi tai tuhoutuneet.

Muuan nokkela englantilainen on sanonut: olisi toivottavaa, jos ruhtinaat ministereineen pitäisivät alamaisten vastarintaa tyrannimaisia toimia vastaan oikeana mutta kansat vääränä, jolloin ensiksi mainitut välttäisivät antamasta aihetta vastarintaan ja viimeksi mainitut itse vastarintaa.

Mutta siitä ehkä mieluummin lopussa.

Mitä Suomeen tulee, meidän tulisi aikanaan pohtia, onko ruotsalainen oikeusjärjestyksemme jättänyt meidät vaille sellaisia oikeuksia, ja olemmeko vielä kyenneet mainittavassa määrin hyödyntämään myöhemmin 19nnellä vuosisadalla tapahtunutta kehitystä.

Syyslukuk. 1874. 4. luento

Loin viimeksi katsauksen eri perustuslakien säädöksiin, joilla määritettiin tiettyjä ihmisten ja kansalaisten perusoikeuksia, eräitä yleisiä oikeusohjeita, joissa näiden oikeuksien on tarkoitus säilyä loukkaamattomina ja niin hallitus- kuin lainsäädäntövallankin tavoittamattomissa.

Näimme, kuinka Ranskan vallankumouksen alussa julistetut periaatteet antoivat mannermaalla alkusysäyksen näiden perussääntöjen tunnustamiselle ja voimaan saattamiselle, kun taas Englannin valtiomuodossa niitä oli noudatettu jo pitkään. Maita, joita ei tuolloin mainittu mutta jotka nyt lisätään, ovat Sveitsin kantonit, joissa osa niistä on otettu liittoperustuslakeihin, muutamia lukuun ottamatta. – Se tarkoittaa [...]oläslig/saknad text niitä ei ole kirjattu perustuslakiin.

Kaikkien kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä, – henkilökohtaisen vapauden turvaaminen, kaiken mielivaltaisen vainon ja julmien rangaistusten poistaminen oikeudenkäytöstä, – kodin loukkaamattomuus, – omaisuuden turva, – omantunnon- ja uskonnonvapaus, – lehdistönvapaus, – kokoontumis- ja yhdistysvapaus, – tässä yleisimmin omaksutut periaatteet; lisäksi eräissä perustuslaeissa opetuksen vapaus, – kirjesalaisuuden säilyttäminen, – ja lopulta parissa perustuslaissa säädös, että jokaisen virkamiehen voi yksittäisestäkin rikkomuksesta ilman muuta saattaa tuomioistuimeen vastaamaan teosta.

Jos palataan useimpien Euroopan valtioiden tilaan sitä ennen, esimerkiksi 18nnella vuosisadalla, niin sanotulla valistuksen aikakaudella, havaitaan, että käytännössä kaikki nämä etuudet puuttuivat kokonaan. Rikollisia kohdeltiin ankarasti. Vainoa harjoitettiin mielivaltaisesti; myös kodin helmassa. Lettres de cachet. Etuoikeuksia ja täydellistä oikeuksien puuttumista. Despoottista mielivaltaa, joskin toisinaan hyvää tarkoittaen. Sensuuri. Kirjailijoita valvottiin ja vainottiin, elleivät he liittyneet hoviin. Yleistä mielipidettä ei sallittu. – Sisäsyntyinen oikeudentunne oli kuitenkin alkanut kyteä, ja valistuksen nousu joudutti purkausta. Mielialat olivat valmiina muutokseen muissakin maissa kuin Ranskassa.

Millainen saavutus nämä perusoikeudet ovatkaan. –

Niitä ei tule tarkastella loppuun saatettuna kehityksenä. Tarkasteltaessa inhimillisen oikeuskehityksen kulkua käy ilmi, että taistelussa totuuden ja oikeuden ymmärtämiseksi ja toteuttamiseksi yksi suuri periaate toisensa jälkeen tuodaan selvästi esiin ja päteväksi, jolloin se irtautuu kiinteänä aksioomana vaihtelevien näkemysten alueelta. Ne ovat kuin kallisarvoisia helmiä koko ihmiskunnan yhteisessä ajatusten aarrekammiossa. Siksi niiden on oltava jo olemassa ylimmän lain, valtiollisen lain, valtiomuodosta riippumattoman perustuslain horjumattomina, kiistattomina kulmakivinä. Kehitystyö jatkuu herkeämättä, ja meidänkin päivinämme edessä häämöttää sellaisia periaatteita valmiina kirjattaviksi perustuslakiin. Näitä ovat esimerkiksi elinkeinovapaus, joka on jo kirjattu eräisiin perustuslakeihin. Positiivisen oikeuden tulisi objektivoida se, minkä valistunut oikeustiede on postuloinut. Tässä pitää seikkaperäisesti korostaa, että tämä on vain yksi puoli perustuslain tehtävästä turvata oikeusjärjestys. Toinen yhtä tärkeä on järjestää asiat siten, ettei valtion kohtaloa ja sen tärkeitä asioita voi ratkaista ja ajaa kansan tahdon ja näkemyksen vastaisesti. Kumpaankin tarkoitukseen vaaditaan takeet.

Nyt kysymykseen takeista

1) yleiset takeet

Valtiovallan kolmijako: lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta. Englantilais-Amerikkalainen näkemys ja Montesquieu, jota ei voi jättää mainitsematta käsiteltäessä aikamme julkista oikeutta.

sanotaan: ” Kun lakeja säätävä valta yhdistyy toimeenpanevaan saman henkilön tai saman viranomaisen hahmossa, mitään vapautta ei ole, koska voidaan pelätä, että sama monarkki tai sama senaatti säätää tyrannimaisia lakeja pannakseen niitä sitten tyrannimaisesti toimeen.

Ei ole liioin vapautta, jos tuomiovaltaa ei ole erotettu lakeja säätävästä ja toimeenpanevasta vallasta. Jos se olisi yhdistetty lainsäädäntövaltaan, kansalaisten henki ja vapaus olisivat mielivallan armoilla; sillä tuomarit olisivat lainsäätäjiä. Jos se taas olisi yhdistetty toimeenpanovaltaan, tuomarista tulisi sortovallan haltija.

Kaikki olisi menetetty, jos sama henkilö tai sama korporaatio, yhtä lailla aatelin kuin kansankin parista, saisi haltuunsa nämä kaikki kolme valtaoikeutta: oikeudet säätää lakeja, panna toimeen julkiset päätökset ja toimia tuomarina yksilöiden rikos- ja kiista-asioissa.

Muodon tasolla tämä jakoperuste on hyväksytty laissa. Jatkossa huomaamme, että asian laita ei de facto ole aivan niin.

Nyt tosiasiassa voimassa oleviin lakeihin.

Ranskan vuoden 1791 perustuslaissa sanotaan:

Suvereenisuus on yksi, jakamaton ja häviämätön. Se kuuluu kansakunnalle.

Kaiken vallan ja valtuuksien alkuperä on yksin kansakunnassa, joka voi käyttää sitä ainoastaan delegoimalla.

Ranskan perustuslaki on edustuksellinen: edustajina toimivat lakeja säätävä edustajakunta ja kuningas.

Lainsäädäntövalta on delegoitu kansalliskokoukselle, jonka edustajat on valittu määräajaksi, ja se käyttää valtaansa kuninkaan hyväksynnällä. Hänen veto-oikeutensa on kuitenkin vain suspensiivinen: 3 istuntokautta toistuneen päätöksen on astuttava voimaan (= Norja).

Hallitus on monarkistinen: toimeenpanovalta on delegoitu, luovutettu, kuninkaalle, vastuullisten ministereiden ja muiden vastuullisten virkamiesten käytettäväksi hänen alaisuudessaan.

Tuomiovalta on annettu tuomareille, jotka kansa on valinnut määräajaksi.

Vuoden 1814 perustuslaissa tätä kolmijakoa ei ole nimenomaisesti määrätty. Siinä sanotaan: kuningas on valtion ylin johtaja. Hänen persoonansa on pyhä ja loukkaamaton. Hänen ministerinsä ovat vastuullisia. Toimeenpanovalta kuuluu yksin kuninkaalle. – Lainsäädäntövaltaa käyttävät yhdessä kuninkaan kanssa päärienkamari ja edustajainkamari. – Kaikki oikeus on peräisin kuninkaasta. Sitä käyttävät hänen nimissään Tuomarit, jotka hän on nimittänyt ja joita ei voi erottaa.

Vuoden 1830 perustuslaissa näissä osissa ei esiinny mitään muutoksia.

Vuoden 1852 perustuslaissa tätä on muutettu siten, että presidentti, sittemmin keisari, on vastuussa Ranskan kansalle, johon hänen on yhä oikeus vedota, ja muutoin hän säätää lakeja yhdessä senaatin ja lakeja säätävän edustajiston kanssa. Kaikki oikeudenkäyttö tapahtuu hänen nimissään.


Belgian perustuslaissa sanotaan.

Kaikki valta on lähtöisin kansakunnasta. Sitä käytetään perustuslaissa määrätyllä tavalla.

Lainsäädäntövaltaa käyttävät kollektiivisesti kuningas, edustajainkamari ja senaatti kaikkien kolmen aloitteesta.

Kuninkaalle kuuluu toimeenpanovalta siten kuin siitä perustuslaissa määrätään.

Tuomiovaltaa käyttävät tuomioistuimet.

Syyslukuk. 1874. 5. luento

Eilisen, perustuslaillisissa valtioissa vallitsevaa vallanjakoa koskevan suppean esitykseni johdosta pyydän herroja aluksi huomioimaan, että sen tuloksena selviää vain seuraavaa:

että yleinen, useimmissa valtioissa vakiintunut kolmijako lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaan ei merkitse, eikä sen pidä merkitä sitä, että nämä elimet, joiden vastuulle nämä erityiset valtuudet on uskottu, olisi täysin erotettu toisistaan, vaan sellaista työnjakoa valtiovallan kolmen pääelimen, kansanedustuslaitoksen, hallituksen ja tuomioistuinten välillä, ettei niillä ainoastaan ole kullakin oma vaikutus- ja valtapiirinsä, mikä estää niitä käyttämästä valtuuksiaan toisen valtuuksien kustannuksella, vaan sen lisäksi niiden keskinäisen aseman on oltava sellainen, että ne kykenevät toimimaan sopusointuisesti ja tasapainoisesti valtion päämäärien toteuttamiseksi.

Tämä ilmennee yhä selvemmin, kun tarkastellaan, mitä eri elinten organisaatiosta ja toimivallasta on säädetty.

Siksi siirrymme nyt siihen ja aloitamme kansanedustuslaitoksesta.

Niissä on havaittavissa kolme päätyyppiä:

Säätyjen edustus.

Yksikamarijärjestelmä.

Kaksikamarijärjestelmä.

Edustuksellisesta järjestelmästä puhuttaessa voidaan sivumennen muistuttaa antiikin Kreikan tasavalloista, joissa kaikki vapaat kansalaiset osallistuivat eikä niissä näin ollen sovellettu edustuksellista järjestelmää. Näin toimitaan vielä parissa Sveitsin pienimmistä kantoneista. – Tällainen suora osallistuminen on mahdotonta vähänkään suuremmissa valtioissa.

Säätyjen edustus on ollut käytössä kaikissa germaanislähtöisissä valtioissa. Sitä ei kuitenkaan voi verrata siihen, mitä kansanedustuslaitoksella nykyään tarkoitetaan. Kansakuntaa ei pidetty yksikkönä, vaan tietyillä luokilla, joiden oikeudet ja edut poikkesivat toisistaan, samoin eräillä mahtavammilla yksilöillä ja korporaatioilla, oli kullakin oma puhevaltansa. Valitut henkilöt, – kaupunkien edustajat, – saivat tarkat ohjeet. Kaikki järjestivät nyt eräänlaisia kongresseja tarkoituksenaan solmia sopimuksia ruhtinaan kanssa, ja hänen tuli jokaisen saamansa myönnytyksen vastineeksi vahvistaa tai laajentaa säätyjen oikeuksia ja erivapauksia. Neljäs sääty suljettiin lähes aina ulkopuolelle. Toisinaan ruhtinaan ja säätyjen välillä puhkesi joukoittain aseellisia yhteenottoja. – Kun ruhtinaiden valta sitten kasvoi heidän muodostettuaan vakinaisia asejoukkoja ja lujitettuaan valtion valtaa vasalleihin nähden, säädyistä oli helpompi luopua. Ne jäivät taka-alalle, ja niiden merkitys hupeni yhä enemmän pelkäksi varjoksi, kunnes niin Ranskassa, Saksassa kuin Espanjassakin oli uudella ajalla päädytty siihen, että ne vaipuivat kokonaan unohduksiin Ruotsia lukuun ottamatta.

Englannissa vanhasta anglosaksien Witenagemotista, joka oli neuvoa-antava ja veroista päättävä kansankokous, jolla oli varsin monenlaisia tehtäviä ja jossa suuret tilanomistajat olivat johtavassa asemassa, muodostui 13nnelle vuosisadalle tultaessa kansakunnan suuri neuvosto. Tämä neuvosto perustui läänitysjärjestelmään. Kaikilla suoraan kuninkaan alaisuuteen kuuluvilla vasalleilla oli Magna Chartan perusteella oikeus osallistua tähän neuvostoon. Ylimmät hengellistä ja maallista valtaa käyttävät herrat muodostivat ryhmän, josta sittemmin kehittyi House of Lords eli ylähuone. Jo 13nnen vuosisadan puolivälissä jalansijaa alkoi saavuttaa järjestely, että ritaritilat ja muutkin tietynsuuruista tuloa tuottavat itsenäiset tilat saivat valita edustajan suureen neuvostoon. Ja pian sen jälkeen kutsuttiin edustajia myös kaupungeista ja kauppaloista eli porvarissäädystä. Jonkin aikaa ei ollut selvyyttä siitä, mille paikalle ritaritilojen edustajat sijoittuisivat parlamentin kokoontumisissa. Ajoittain ne perustivat oman erillisen hallintonsa – ja jos käytäntö olisi jäänyt voimaan, olisi syntynyt eräänlainen kolmikamarinen – tai 3 säädyn järjestelmä. Mutta jo 14nnen vuosisadan puolivälissä Edvard IIIn aikana saatiin aikaan ratkaisu, jossa molempien vaaliryhmien edustajat muodostaisivat yhdessä alahuoneen, house of commonsin. Ja siitä lähtien Englannin kansanedustuslaitos on koostunut 2 kamarista, päärien huoneesta ja alahuoneesta sekä synnyttänyt näin poliittisen viisauskirjallisuuden, johon nykyään yleiseksi käytännöksi tullut edustuksellinen järjestelmä on kirjannut kokemuksiaan. Arvon herrat muistanevatkin Ruotsin kansanedustuslaitoksen kehityshistoriasta kohdat, jolloin näytti siltä kuin säätyryhmät olisivat saattaneet siirtyä 2een kamariin. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Ja nyt Suomi on ainoa valtio, jolla on säätypohjainen edustuslaitos. Älkäämme kuitenkaan erehtykö siksi lannistuneina luulemaan, että edustuslaitoksemme olisi samanlainen kuin kaikki muut hylätyt keskiaikaiset säätylaitokset. Onhan nimenomaisesti säädetty, että Suomen Säädyt edustavat Suomen kansaa, eivät säätyjen erillisiä etuja. Ne eivät liioin päätä asioista säädyittäin vain yhdessä, enemmistöperiaatteella. Vahvistetut valiokunnat. Näin kyse on pikemminkin 4 ryhmässä työskentelevästä yksikamarijärjestelmästä, koska suhteessa monarkkiin ne toimivat ja täysistunnossa saavat neuvotella yhtenäisenä korporaationa, Säätyinä – ja toisaalta siinä on kaksikamarijärjestelmän aineksia siinä, että kysymykset raukeavat, jos 2 säätyä asettuu niissä 2ta vastaan, lukuun ottamatta eräitä vahvistetulle valiokunnalle siirrettäviä tapauksia. Edellä mainittua ei kuitenkaan pidä ymmärtää niin, että katsoisin tässä yhdistyvän molempien järjestelmän edut.

Tämän säätypohjaista edustuslaitosta koskevan välihuomautuksen jälkeen tarkastellaan seuraavaksi muita eurooppalaisia perustuslakeja.

Yksikamarijärjestelmää sovellettiin Ranskan perustuslaissa. Vuonna 1791 ja 1793. Ja 1848. Samoin nykyisessä väliaikaisessa perustuslaissa.

Norjassa. Stortingetissa (Suurkäräjät) työskentelee kylläkin 2 osastoa, joista Lagtinget valitsee keskuudestaan ¼ ja Adelstinget ¾ jäsenistä. Ja molemmat käräjät pitävät kokouksensa erikseen ja nimittävät omat puheenjohtajansa. Lagtinget muistuttaa kuitenkin luonteeltaan pelkkää valiokuntaa, koska Stortinget valitsee sen keskuudestaan. Kaikki lakiehdotukset laatii ensin Adelstinget, minkä jälkeen ne lähetetään Lagtingetille. Jos Lagtinget on hylännyt ehdotuksen 2 krt, siitä äänestetään yhdessä. Kokonaan kansan valitsema.

Kreikassa on ainoastaan lainsäätäjäkunta (huolimatta siitä, että tässä vuoden 1864 perustuslaissa on käytetty paljolti esikuvana Belgian perustuslakia). Yleiset kansanneuvostot provinsseissa.

Sveitsissä kantoneista useimmissa, ei liiton tasolla. Yleiset kansanneuvostot provinsseissa.

Saksan valtakunnan perustuslaissa, ja parissa Saksan pikkuvaltioista, Sachsen Koburgissa ja Mainzissa. Yleiset kansanneuvostot provinsseissa.

(Itävallan kruununmaiden provinssimaapäiviä ei lueta tähän.) Amerikan valtioista Pennsylvaniassa oli aiemmin otettu käyttöön yksikamarijärjestelmä, mutta sittemmin siellä on siirrytty 2 kamariin.

Kaikissa muissa valtioissa on otettu käyttöön 2-kamarijärjestelmä.

Eri nimityksiä:

1) ylähuone, herrainhuone, ensimmäinen kamari, senaatti.

2) Alahuone, edustajainkamari, edustajainhuone, Toinen kamari, kansankamari.

Kokonaisnimityksiä: Maapäivät, valtiopäivät, valtakunnanneuvosto, parlamentti, Cortès, Yleiskokous, kansallinen edustajisto, Säätyjenkokous.

Ennen kuin ryhdyn tarkastelemaan jakoperusteita, minun pitänee esitellä kummankin kamarin kokoonpano ja organisaatio eri valtioissa, ainoastaan alustavasti, kaksikamarijärjestelmän yleinen periaate toimii siten, että ylempään kamariin kootaan sanan parhaassa merkityksessä konservatiiviset periaatteet, jotta ne vastapainona kansan valitsemalle toiselle kamarille hillitsevät lainsäädännön äkillisiä muutoksia ja takaavat kaiken kaikkiaan päätösten monipuolisemman ja perusteellisemman tutkistelun.

Isossa-Britanniassa.

Lordien kamari koostuu hengellisistä ja maallisista pääreistä.

1) Canterburyn ja Yorkin arkkipiispat. Englannin piispat viimeisimmäksi nimitettyä lukuun ottamatta, kolme Irlannin piispoista vuorottain

2) Kuninkaalliset prinssit, jotka on julistettu pääreiksi. Lordit, joiden päärinarvo perustuu perimäoikeuteen. Päärit, jotka kuningas on nimittänyt perintöoikeuden haltijoiksi;

16 skotlantilaista lordia, jotka Skotlannin päärit ovat valinneet joka istuntokaudelle;

28 irlantilaista lordia, jotka Irlannin lordit ovat valinneet eliniäksi.

Kruunulla on rajoittamaton oikeus nimittää päärejä. Paikkaan vaaditaan 21 vuoden ikä.

Preussissa.

Herrainhuone koostuu kuninkaan eliniäksi tai perinnöllisesti nimittämistä jäsenistä sekä näin ollen viimeksi mainittujen pojista. Eräät ylhäiset korporaatiot saavat esittää nimitettäväksi ehdokkaita, joista kuningas valitsee.

30 vuoden ikä.

Württembergissä ja Baijerissa. Herrainkamari.

Kuninkaalliset prinssit, ylhäisaatelisten sukujen johtajat, joiden tiluksilla oli aikoinaan paikka ja ääni entisen Saksan keisarikunnan maapäivillä, – kuningas valitsee jäsenet eliniäksi tai perinnöllisesti. (Baijerissa myös piispat ovat jäseniä)

Badenissa Ensimmäinen kamari

Suurherttualliset prinssit, – vanhojen sukujen johtajat, – arkkipiispa, – eliniäksi nimitetty protestanttinen prelaatti, – 8 aateliston valtuutettua, 2 yliopistojen valtuutettua, – ja enintään 8 Suurherttuan nimittämää edustajaa.

Valittavan on oltava 25 vuoden ikäinen

Itävallassa Herrainhuone

Keisariperheen täysi-ikäiset prinssit.

Aateliset suurtilanomistajat, joille keisari on myöntänyt perinnöllisen päärinarvon.

Kaikki arkkipiispat ja piispat, joilla on ruhtinaanarvo.

Keisarilla on oikeus nimittää elinikäisiksi Herrainhuoneen jäseniksi miehiä, jotka ovat kunnostautuneet valtiolle, kirkolle, tieteelle tai taiteelle tekemillään palveluksilla. Unkarissa Magnaattihuone, perinnöllinen jäsenyys, ylhäisaatelista

Portugalissa Päärienkamari

kuningas nimittää päärit eliniäksi tai perinnöllisesti, määrää ei ole rajoitettu. Lisäksi kuninkaalliset prinssit, vähintään 25 vuoden ikäisiä.

Italiassa Senaatti

koostuu jäsenistä, jotka kuningas on nimennyt eliniäksi, vähintään 40 vuoden ikäisiä, 21 eri luokkaa, joihin sisältyvät useimmat merkittävistä viroista, henkilöt, jotka ovat kunnostautuneet toiminnallaan isänmaan hyväksi, sekä henkilöt, jotka ovat 3 vuoden aikana maksaneet 3 000 frangia välitöntä veroa. Lisäksi kuninkaalliset prinssit.


Alankomaat: Ensimmäinen kamari

39 jäsentä, jotka provinssienkokoukset valitsevat suurimmista välitöntä veroa maksavista, määrä jakautuu tietyllä tavalla provinssien kesken. 30 vuoden ikäraja, kuten toisessakin kamarissa.

Belgia

Senaatin valitsevat joka provinssissa samat valitsijamiehet kuin edustajainkamarinkin, ja lukumäärä on puolet siitä. Mutta heidät valitaan 8 vuodeksi. Vaalikelpoisuus edellyttää 40 vuoden ikää, ja välittömiä veroja on pitänyt maksaa vähintään 1 000 floriinia. Kruununperillisestä tulee 18 vuoden ikäisenä Senaattori, mutta hän saa äänioikeuden vasta 25 vuoden iässä.

Romania.

Senaatin jäsenet valitaan vaaleilla, kaksi jokaisesta piirikunnasta. Valitsijamiesten on oltava kiinteistönomistajia, joilla on vähintään 300 tukaatin tulot. Maan 2 yliopistoa lähettävät kumpikin 1 Senaattorin (Iasi ja Bukarest)

Vaalikelpoisuus edellyttää:

40 vuoden ikää, – vähintään 800 tukaatin tuloja, tai myös eräitä korkea-arvoisia tehtäviä tai tohtorinarvoa sekä 6 vuoden ammatinharjoittamista. –

Ilman vaaleja senaattoriksi nimitetään: kruununperillinen, metropoliitat ja piispat.

Tanska (Valtiopäivät koostuvat Maakäräjistä ja Kansankäräjistä)

Maakäräjät (Landstinget). 66 jäsentä. 12 heistä nimittää kuningas niistä, jotka ovat aiemmin toimineet jossakin kuningaskunnan lakiasäätävistä kokouksista. Heidät nimitetään eliniäksi. Kööpenhaminasta valitaan, valitsijamiesvaalilla 7 jäsentä, 45 valitaan niin ikään valitsijamiesvaalilla suurista vaalipiireistä, 1 Bornholmista ja 1 Färsaarten Lagtingistä. 8 vuodeksi.

Ruotsissa

maakäräjät ja maakäräjille osallistumattomat kaupungit valitsevat 1. kamarin jäsenet, 1n 30 000ta asukasta kohti. Vaalikelpoisuus edellyttää 35 vuoden ikää, ja lisäksi on omistettava kiinteistö, jonka arvoksi määritellään 80 000 riikint., tai on maksettava valtiolle veroja vähintään 4 000 riikint. vuotuisista pääoma- tai työtuloista.

Onko kamareilla yhtäläiset oikeudet?

Isossa-Britanniassa:

Kummallakin huoneella on oikeus tehdä lakialoitteita.

Ylähuone ei voi tehdä veroja koskevia lakialoitteita. Se ei voi tehdä muutoksia budjettiin, tai mistä verolaista sitten onkaan kysymys.

Toisen kamarin hyväksymä lakiehdotus lähetetään toiselle. Kun molemmat ovat hyväksyneet sen, se esitellään hallitsijalle vahvistettavaksi.

Belgiassa:

Täysin yhtäläiset, paitsi että kaikissa valtion menoja ja tuloja sekä armeijan saapumiseriä koskevissa kysymyksissä edustajainhuone äänestää ensimmäiseksi.

Preussissa finanssilakiäänestyksissä toimitaan samoin.

Badenissa samoin.

Itävallassa, jos kamarit eivät pääse yksimielisyyteen määrärahoista tai sotilaiden saapumiseristä, alempi summa katsotaan myönnetyksi.

Baijeri = Belgia

Alankomaissa 1. kamarin asema on sellainen, että se käsittelee lakiehdotuksia vasta sitten ja sellaisina, kuin 2. kamari on niistä päättänyt.

Ruotsissa yhtäläiset oikeudet. Kummankin kamarin päätös on tarpeen tai muutoin kysymys raukeaa. Kun valtion menoista tai suostuntaveroista tai pankkien tai valtionvelkakonttorin hallituksesta tehdään vastakkaiset päätökset, kukin edustaja äänestää omasta puolestaan, mutta molemmissa kamareissa annetut äänet lasketaan yhteen.

Italiassa kummallakin kamarilla on yhtäläiset oikeudet, samoin Portugalissa.

Yleisesti ottaen molemmat kamarit poliittisena elimenä toimivat kruunun vastapuolena. Ne edustavat yhdessä kansaa. Sitä tarkastellaan myöhemmin. Mutta jo nyt voidaan tutkiskella itse järjestelmää. Tällä kertaa ei oikeusperiaatteen vaan järkevyyden kannalta.

Syyslukuk. 1874. 6. luento

Valinta yksi- ja kaksikamarijärjestelmän välillä on hyvin kiistelty kysymys ja yksi tärkeimmistä edustuksellisen valtion kannalta.

Yksikamarijärjestelmä, mitä sen puolesta voidaan esittää.

Ideanahan on se, että kansakunnan tulisi osallistua valtiolliseen elämään järjestäytyneesti ja aktiivisesti. Tämän pitäisi toteutua täydellisimmin yhdellä kansalliskokouksella, jonka valitsemiseen kaikki yhteiskuntaluokat, kaikki kansalaiset ovat osallistuneet. Kansakunta kokonaisuudessaan ei voi osallistua valtiolliseen elämään. Se valitsee miehet, jotka ovat ansioituneet ymmärryksellään ja nauttivat luottamusta. Heidän yksimielisesti tai enemmistön näkemyksen mukaan tekemiään päätöksiä tulee pitää yleisen kansaa edustavan kokouksen laissa tunnustetun toimivallan nojalla kansakunnan valtaosan näkemyksenä eli kansan tahdon ilmauksena. Jos tämä kokous halkaistaan kahteen eri osaan, on olemassa riski, että syntyy kaksi kansan tahtoa, ja mikä pahempaa, jos toinen kamari muodostetaan vain pienestä hienosta kastista, on olemassa se vaara, että tämän etuoikeutetun kastin vastakkainen päätös tukahduttaa kansankamarin julki lausumaa kansan näkemystä ja toimii sitä vastaan. Kärsiihän edustuslaitoksen arvovalta sekä hallitukseen että kansaan nähden pakostakin siitä, jos se synnyttää mielikuvan kahdesta erimielisestä, jatkuvasti toisiaan vastaan kiihkoilevasta kokouksesta, jotka eivät saa aikaan yksimielistä päätöstä yhtään mistään. Eikö sellainen lamauta koko valtiokoneiston? Eivätkö hallitukset joudu usein ylittämään valtuutensa vain siksi, että mitään päätöksiä ei saada aikaan? Eikö vaaleilla valitussa kamarissa, joka tietää koostuvansa maan luottamusmiehistä, herää lopulta jonkinasteinen välinpitämättömyys, – ja vastuuntunto heikkene, kun he tietävät tekemistensä ja tekemättä jättämistensä päätyvän itseoikeutettujen aristokraattien kokouksen tukahduttamaksi, kun nämä rikkauden ja syntyperän suomassa tavoittamattomassa asemassaan vähät välittävät yleisen mielipiteen tuomiosta? Tai, hallitsijan nimittäminä, noudattavat aina vain hänen toiveitaan?

Kaikki olisi kaiketi aivan toisin, jos yksi ainoa kokous saisi itselleen koko edustuksellisen pätevyyden. Silloin se olisi paremmin tietoinen vallasta ja moraalisesta vastuusta. Sen pitäisi, kun sen päätösten voimaan astumiseen ei vaadittaisi ylemmän kamarin kritiikkiä eikä tukea, saada pikemmin myös monarkin ja hallituksen hyväksyntä. Jos pelätään, että suffrage universel tai matala census toisi kansalliskokoukseen ainoastaan koulutukseltaan ja suuntaukseltaan liian demokraattista väkeä, mikä sitten estäisi järjestämästä vaaleja siten, että ylempien luokkien pääsy edustajaksi olisi yhtä lailla turvattu. Eikö riitä, että näiden eliittivähemmistöjen osallistuminen olisi taattu, että niitä ei suljettaisi pois, ja eikö olisi vieläpä parempi, että ne saisivat neuvotella kasvotusten demokraattien kanssa sekä vaikuttaa suoraan heidän näkemyksiinsä?

Loppujen lopuksi ministerienhän pitäisi olla helpompi täyttää puolustus- ja selitystehtävänsä yhdessä kamarissa kuin jakamalla sen kahdelle.

Tämä ja moni muukin seikka on esitetty ja voidaan esittää yksikamarijärjestelmän puolesta.

Kaikkia näitä argumentteja täytyy kuitenkin, vaikka ne vaikuttaisivat loogisilta ja paikkansa pitäviltä, tutkistella tarkemmin jo siitäkin syystä, että, kuten edellisellä luennolla osoitettiin, useimmat valtiot eivät ole ottaneet käyttöön yhden vaan kahden kamarin järjestelmän.

Tämä tuskin johtuu ainoastaan siitä, että asiassa olisi otettu sokeasti mallia Englannista, vaan asiaa on varmasti tutkisteltu. Ei liioin pelkästä Ranskan vallankumouksen pelosta, sillä osan näistä äärimmäisyyksistä voi helposti kirjata yleisesti vallinneen kiihkeän tunnelman syyksi. Onhan myös Amerikan tasavalloissa otettu käyttöön 2-kamarijärjestelmä.

Ratkaisevaan asemaan ovat varmaankin nousseet tavanomaiset oikeudelliset syyt ja järkisyyt.

Tavallisimpia syitä:

2 kamaria estää hätäilyä. –

– asioita tutkitaan perusteellisemmin, koska

– plus vident oculi quam oculuslat. neljä silmää näkee kahta enemmän

– sallii myös vähemmistöjen edustajien saada äänensä kuuluviin, samoin konservatismin.

Nämä syyt eivät ole tyhjentäviä eivätkä edes tärkeimpiä.

Hylkäämistä tulisi voida jossain määrin estää toistuvilla käsittelyillä (esim. 3 luentaa) tässä kamarissa.

Vähemmistön oikeus turvataan yhdistämällä luokkavaalit kansanvaaleihin.

Perusteellinen tutkinta turvataan myös lainvalmistelukeinoin, sekä esityksiä että aloitteita käsittelevän erityisen viranomaisen avulla.

Tärkein syy on se, että jokaiseen vallanpitäjään, yksilöön tai kollektiiviin, vaikuttaa ajan mittaan haitallisesti tietoisuus siitä, ettei hänen tarvitse kysyä neuvoa keneltäkään, turvautua kehenkään muuhun kuin itseensä. ”On ensiarvoisen tärkeää, ettei ihmisten muuttuminen saa edes väliaikaisesti ilmetä heidän sic volo sic jubeolat. tämä on tahtoni ja käsky pyytämättä jonkun toisen hyväksyntää. Yhden ainoan kokouksen enemmistö, kun se on jossain määrin vakiinnuttanut asemansa ja sen on koonnut henkilö, joka on tottunut toimimaan yhdessä ja kyennyt aina voittamaan äänestyksissä, muuttuu helposti despoottiseksi ja ylittää toimivaltansa, jos se vapautetaan tarpeesta ottaa huomioon se, että jonkin toisen auktoriteetin on voitava hyväksyä sen päätökset.” (Mill)

Tähän voidaan huomauttaa: mutta monarkillahan (ainakin perustuslaillisissa monarkioissa) on veto-oikeutensa. Kansanedustuslaitosten päätökset eivät astu voimaan, ellei hän hyväksy niitä.

Ei kuitenkaan ole hyödyksi, jos monarkin ja kansanedustuslaitoksen välillä vallitsee jatkuva konflikti; sillä se vetää monarkin mukaan puoluekiistoihin, jolloin häneen voi kohdistua voimakas paine antaa periksi, kuten Norjassa. Ei liioin käy kiistäminen, että valtiomahtien välisessä konfliktissa hallitus joutuu aina lopulta antamaan periksi. Kyllä vain, politiikan alalla on tätä nykyä historiallinen totuus, että kansanedustuslaitoksen valta kaikissa lainsäädäntökysymyksissä on de facto monarkin yläpuolella. Puhdas parlamentarismi eli sellainen, jossa ministerien on ehdottomasti hallittava ja hallinnoitava sopusoinnussa enemmistön kanssa, on vallannut yhä laajemmin alaa. Siksi voitaisiin sanoa, että puhtaasti parlamentaarisessa hallinnossa yhdellä kamarilla olisi lähes rajoittamaton, ehdoton valta. Käyttämällä sitä väärin tämä instituutio saisi kaikkien vihat niskoilleen ja loisi pohjaa täysin vastakkaiselle, itsevaltaiselle taantumukselle. Siksi, parlamentarismin oman edun nimissä, täytyy toivoa, että edutuslaitoksella olisi sisällään jokin rajoitus. Sen pitäisi heijastua myös perustuslaillisuuden perusajatuksessa valtioruumiin tasapainosta, jossa valta on jaettu ja kaikkea valtaa on rajoitettu. Tämä voi, tähänastisten kokemusten perusteella toteutua ainoastaan, jos kamareita on kaksi (Useammat synnyttäisivät hajaannusta).

Muinaisilla roomalaisilla oli kaksi konsulia, jotta yksi ainoa ei joutuisi edes vuoden ajaksi alttiiksi ehdottoman vallan turmelevalle vaikutukselle.

Johtava englantilaispoliitikko on sanonut: ”Yksi välttämättömimmistä ominaisuuksista, joita vaaditaan valtion asioiden ja erityisesti vapaiden instituutioiden sovellusten johtamisessa, on sovinnollisuus, taipumus sovitella, tehdä välttämättömiä myönnytyksiä vastustajille, ja tehdä hyvistä toimista mahdollisimman vähän loukkaavia niille ihmisille, jotka ovat vastakkaisella kannalla. Joustaminen yhdellä taholla vaatii vastineeksi myönnytyksiä toisaalla, niin kuin kahden lakiasäätävän kamarin välillä yleisesti on tapana, on kuin jatkuvaa koulunkäyntiä tässä terveellisessä tavassa; koulunkäyntiä, joka on sitä enemmän tarpeen mitä demokraattisempi kyseinen edustuslaitos on.”

Näin Mill, demokraatti, joka olisi näyttänyt mielellään haluavan ajaa yksikamarijärjestelmää –

Huom. tämä osoittaa:

kuinka ajatus veto-oikeuden käyttämisestä muuttuu vaikeammaksi, kun 2 kamaria on tehnyt yhteisen päätöksensä.

kuinka kaikki kansakunnan osat ovat silloin tyytyväisempiä.

Tällainen parlamentarismi toteuttaa kansan todellisen vapauden siinä mielessä, että pääpaino valtion asioiden johdosta siirtyy hallitukselta parlamentille. – Se myös takaa niiden perusoikeuksien ylläpitämisen, jotka perustuslakiin on kirjattu yksilönvapauden turvaamiseksi, sillä kamareita kiinnostaa aina estää toisiaan loukkaamasta perustuslakia. Kokemus on osoittanut tämän.

Näin dualismi, paitsi että se toimii yleensä ottaen sellaisena yhdyssiteenä ja takeena ylilyöntejä vastaan, se myös tekee totta niistä siteistä, jotka on kirjattu perustuslaissa osaksi perusoikeuksia.

Viitteitä:

Delolme; kuinka ei ole mitään keinoja estää lakiasäätävää kokousta, joka on ryhtynyt käyttämään valtaa yksinään.

Laboulaye – siirrettävästä barrièresta.

B. Constant: La nation n’est libre que lorsque les députés ont un frein.ransk. kansakunta on vapaa vain silloin, kun sen edustajilla on jokin jarru

Girondisti Buzot. Hänen luolassa kirjoittamansa muistelmat.

Boissy d’Anglas mietinnössään vuoden 1795 perustuslakiin, jossa otettiin käyttöön 2-kamarijärjestelmä. Tämä esitettynä todisteeksi yksikamarijärjestelmän synnyttämistä vaikutelmista.

”En aio viivyttää teitä pitkään kuvaamalla vaaroja, jotka liittyvät erottamattomasti siihen, että on vain yksi kamari; minun puolestani puhuu teidän oma historianne, teidän oma sisäinen tietoisuutenne. Kuka pystyisi Teitä paremmin kertomaan meille: kuinka suuri yhden yksilön vaikutus voikaan olla yhdessä ainoassa kamarissa; kuinka ne intohimot, jotka voivat saada siinä jalansijaa, ne skismat, joita siinä voi syntyä, joidenkin viekkaiden jäsenten juonet, joidenkin roistojen röyhkeys, joidenkin puhujien kaunopuheisuus, tämä valheellinen yleinen mielipite, johon on niin helppo verhoutua, – se voi luoda liikkeitä joita mikään ei pysäytä, aiheuttaa vyöryn, joka ei tunne rajoja, ja luoda määräyksiä, jotka riistävät kansalta kunnian ja vapauden, jos näitä määräyksiä noudatetaan, ja kansanedustuslaitokselta sen voiman ja arvostuksen, jos ne perutaan?

Yhdessä ainoassa kokouksessa tyrannia kohtaa vastustusta vain ensiaskeleissaan. Jos jokin odottamaton seikka, innostus tai erehdys saa sen murtamaan ensimmäisen esteen, muita ei ole enää edessä. Se valjastaa koko kansanedustuslaitoksen voiman suojakseen kansakuntaa itseään vastaan; se pystyttää hirmuvallan valtaistuimen yhdelle ainoalle lujalle maaperälle, eikä kestä kauaa, kun kelvollisimpienkin miesten on pakko olla hyväksyvinään sen rikokset, päästää veri virtaamaan valtoimenaan, ennen kuin onnistutaan saamaan aikaan onnellinen salaliitto, joka kykenee kukistamaan tyrannin ja palauttamaan vapauden.”

Olosuhteet ovat toki muuttuneet. Poliittinen kypsyys on lisääntynyt. Mutta mitään organisaatiota ei pidä kiitellä ainoastaan rauhallisten ja hyvien aikojen näkökulmasta.

Toki 1-kamarijärjestelmäkin käy päinsä. Se voi vieläpä olla soveliaampikin pikkuvaltioissa, kuten Sveitsin kantoneissa, – Coburg Gothassa ja Meiningenissa, joissa ei ole tarpeeksi väkeä 2ta kamaria varten, – ja joissa politiikka on myrsky vesilasissa. Mutta historiallisessa tutkimuksessa, johon juristin pitäisi arvionsa perustaa, sille ei juuri tarjoudu todisteita. – Ranskan vuoden 1848 yksikamarijärjestelmä johti pian taantumukseen ja imperialismiin. – Kreikan jatkuvat ministerikriisit ja kamariryhmittymät, ei vakautta eikä luottoa. Norja on menestynyt hyvin näennäisesti säilytetyllä järjestelmällään. Mutta kruunun ja stortingetin välillä on ankaria kiistoja. Parlamentarismi ei ole vielä vakiintunut. Hallituksen ja stortingetin välillä ei ole mitään yhteyttä. Ja kukapa tietää, mihin jaabekianismi stortingetin enemmistön vielä johdattaa.

Suomen kansanedustuslaitos. Sen puutteet. Sen luonne jossain määrin ristiriidassa = yksikamari – mitä tulee [...]oläslig/saknad text valiokuntiin joissakin [...]oläslig/saknad text nelikam. siksi että monesti useita eri [...]oläslig/saknad text eri osastoilla.

Päätelmä: Perustuslaillisen valtiollisen elämän tähänastisista vaiheista saadun kokemuksen perusteella voidaan todeta, että 2-kamarijärjestelmä soveltuu yhtä kamaria paremmin järjestelmänä sekä edustamaan kansakuntaa ja ilmaisemaan kansan tahtoa monipuolisesti ja täysipainoisesti että toteuttaessaan kansanedustuslaitoksen osuutta valtiovallasta takaamaan tarvittavan itsehillinnän, maltillisuuden ja perusteellisuuden, joka on tarpeen, jotta kansanedustuslaitoksesta voitaisiin tehdä valtion politiikan todellinen keskus.

Jos näin ollen päädymme siihen tulokseen, että 2-kamarijärjestelmä on paras, sillä emme ole vielä päättäneet, miten tämä järjestelmä pitäisi toteuttaa, varsinkaan 1. kamarin kokoonpanon osalta. Olemme nähneet, että siinä esiintyy erilaisia järjestelmiä. Mikä sitten on niistä paras, jos ajatellaan sekä kaksikamarijärjestelmän tärkeimpiä perusteita että sen muiden etujen, eli kypsän monipuolisen tarkastelun, toteutumista.

Englanti on toiminut tässä esikuvana. Siellä päärienkamarin nykyistä kokoonpanoa ja merkitystä tarkastellaan Bagehotin mukaan (Englannissa ei ole oikeutta nimittää päärejä eliniäksi, Palmerston ehdotti sitä mutta se raukesi). Preussi jne. ovat päätyneet samalle kannalle. Siksi sekakokoonpano on parempi.

Periaatteellinen organisaatio:

Mill, jonka mielestä demokraattisen kansankokouksen pahin virhe on sama kuin sen edustaman yleisön: erityisen kasvatuksen ja tietämyksen puute, toteaa, että tämän puutteen korjaamiseksi kokoukseen on liitettävä edustajakunta, jonka luonteenomaisia piirteitä ovat erityinen kasvatus ja tietämys. Jos toinen kamari edustaa kansan mielialaa, toisen pitäisi edustaa henkilökohtaisia ansioita, jotka ilmenevät todellisissa julkisissa toimissa ja vahvistuvat kokemuksen kertyessä. Jos toinen kamari kuuluu kansalle, toisen pitäisi kuulua valtiomiehille. Ehdotetaan: että kaikki jotka ovat tai ovat olleet lakikomitean jäseniä, – ensimmäisiä tuomareita tai presidenttejä, – viiden vuoden ajan tavallisia tuomareita – kahden vuoden ajan ministereitä – sotilaskomentajia jotka ovat saaneet parlamentin kiitoksen, – toimineet kymmenen vuotta 1. luokan diplomaattisissa tehtävissä – kaikki jotka ovat olleet kuvernöörinä Intiassa tai engl. Amerikassa, kaikki jotka ovat olleet 10 vuotta kuvernöörinä missä tahansa siirtomaassa, – kaikki jotka ovat toimineet 10 vuotta valtiosihteerin alaisuudessa rahakamarissa tai vastaavassa. – Lopuksi tähän mennessä perinnöllisesti nimetyt päärit valitsisivat joukostaan omat edustajansa, samoin Skotlanti ja Irlanti.

Paras ensimmäinen kamari on sellainen, johon sisältyy mahdollisimman paljon luokkaeduista ja joukon ennakkoluuloista riippumattomia aineksia muttei kuitenkaan mitään mikä loukkaisi demokraattisia tunteita. – (Mill)

Tätä kysymystä ei muuten voi lukea samalla tavoin kaikissa maissa, yhtä lailla kuin sen ratkaisuun vaikuttaa muun muassa se, millä tavoin tärkeämpi eli toinen kamari on koottu.

Huomautus: monin paikoin sovelletaan korkeaa censusta, koska vaalikelpoisuudelle on vaikea asettaa muuta objektiivista rajaa. Ei ole syytä pelätä, että kamarista tulisi siksi plutokraattinen.

Ergo kumpikin kamari tulee valita vaaleilla. Todellisesta aristokratiasta yhä elossa olevat.

Älykkäät vähemmistöt äänestetään yhdessä kamarissa kumoon.

Syyslukuk. 1874. 7. luento

Kun tarkastellaan ylemmän kamarin tehtävää, josta perustuslaissa on säädetty, että budjettikysymyksiä lukuun ottamatta sillä on samat oikeudet kuin toisella, on vaikea puolustaa periaatteellisesti sitä, että sen koostumus perustuisi ainoastaan perittyihin arvonimiin tai hallitsijan nimitykseen.

On sanottu, että tämä on ainoa tapa varmistaa, että siihen sisältyy konservatiivisia aineksia, – ja että, jos 1. kamaria ei voi muodostaa siten vaan se on valittava vaaleilla, siitä voi yhtä hyvin luopuakin, koska vaaleilla valittu 1. kamari ei takaa konservatiivisia periaatteita.

Tämä on yksipuolista ja vieläpä tuomittavaa. Konservatismi quand mêmeransk. kuitenkin kietoutuu perinteiden haalistuneeseen viittaan ja hylkää hyvän kaiken muun mukana, jos se vain on uutta.

1. kamarin tehtävä, niin kuin eilen lienee selvinnyt, ei ole tämä vaan valistunut tutkinta.

Sosiaalisten olojen on epäilemättä olla eri maissa ratkaisevalla sijalla kokoonpanosta päätettäessä.

Tässä on kuitenkin syytä huomauttaa, ettei aristokratiaa puutu mistään maasta, niistäkään, joista sekä aatelin etoikeudet että aatelisarvot on kokonaan poistettu. Kaikkialla on ihmisiä, jotka koulutuksensa, erityisten taitojensa ja älynsä tai omaisuutensa tai perinteisen arvostuksensa vuoksi asettuvat sen suuren kansalaisjoukon yläpuolelle, joka on täysin keskittynyt kamppailemaan olemassaolostaan tai ei lahjakkuuden tai kiinnostuksen ja tarmon puutteen vuoksi ole hankkinut itselleen korkeampaa koulutusta, jolloin hengen vapautta on vaikea saavuttaa.

Siinä onnellisessa tapauksessa, että sekä aristokratian että suuren joukon välillä vallitsisi sopusointu, se lienee vain väliaikaista: mehän näemme, että sellaisetkin ihmiset, joilla on niinkin yhtenevät edut kuin työnantajilla ja työntekijöillä, ajautuvat riitaan. – Yleisesti se johtuu vähempiosaisten kateudesta. Joka helposti johtaa sellaiseen käsitykseen demokratisoitumisesta, että se halutaan toteuttaa tasapäistämällä (vaikka sellainen on mahdotonta, mitä henkilök. ominaisuuksiin tulee).

Oli miten oli, useimmissa vaalilaeissa, joihin ei ole kirjattu yleistä harkintaoikeutta, edustajainkamarin vaaleissa kateudesta kumpuava pseudodemokratismi voi alhaisen censuksen vuoksi saada sellaisen yliotteen, että ”henkilökohtaisen aristokratian” edustajia ei valita lainkaan tai aivan liian vähän. En väitä, että näin välttämättä tapahtuisi, mutta niin voi tapahtua ja on joskus tapahtunutkin. Jos tuolloin 1. kamari koostuu ainoastaan pääreistä tai hallituksen suosikeista, siltä puuttuu vaaleilla valitun edustajiston arvovalta ja tuki, jolloin sekään ei täyttäisi tehtäväänsä sellaiseen 2. kamariin nähden ja epäsuotuisissa olosuhteissa osa eliitistä jäisi päätöksenteon ulkopuolelle 2-kamarijärjestelmästä huolimatta.

Ergo: on oikein ja välttämätöntä, että 1. kamari muodostetaan siten, että mahdollisuuksien mukaan henkilökohtaiselle aristokratialle, kansakunnan parhaimmistolle, jota ei valittu 2. kamariin, taataan pääsy sinne, – ja että siihenkin pidetään vaalit. Nuoret lordit, joilla on 30 000 punnan tulot, eivät tuhoa yksityisiä eivätkä yleisiä raha-asioita. Suurempi klikki on Cityn kauppiailla.

Pääsääntöhän on se, että kansanedustajan tärkeä tehtävä uskotaan mahdollisuuksien mukaan kyvyiltään ja ymmärrykseltään parhaille, – ja sen lisäksi yhteiskuntaruumiin kaikkien tärkeimpien suuntausten on oltava edustettuina. Yhtä lailla on oikein ja asiaan kuuluvaa, että se suuri joukko kansalaisia, joilla ei kamarin tehtävissä tai yhdistysten laajalla toimintakentällä voi olla paljoakaan painoa ja joiden osallistuminen poliittiseen elämään rajoittuu vaaleihin, saa vapaasti valita sellaisiakin henkilöitä, joilta he varmasti odottavat, että, vaikka heillä ei olisikaan korkeampaa poliittista pätevyyttä, he toimisivat valitsijoidensa kärsimysten, pyrkimysten ja toiveiden tulkkeina, – yhtä lailla on oikein ja asiaan kuuluvaa, että se kansakunnan vähemmistö, jolla on älyä ja hengen mittelöiden tai laajan liiketoiminnan edellyttämän vastuullisen työn mukanaan tuomaa poliittista näkemystä, voi olla varma omasta paikastaan kansanedustuslaitoksessa. Poliittisessa toiminnassa ääniä ei tulisi ainoastaan laskea vaan myös punnita. Huom.

Näin saadaan 2 todellista edustuksellista kokousta, ja Englannissa, Preussissa, Stettinissä y. m. niin on myös kirjattu perustuslakiin. Mutta Senaatti on itse asiassa varjo, joka ei osallistu yhtenäisenä kysymysten selvittämiseen eikä liioin edusta muuta kuin kastien merkityksettömiä etuja. Siitä joko tulee pelkkä koriste, joka on kriittisissä kysymyksissä yhtä tyhjän kanssa toista kamaria vastaan, tai monarkin tottelevainen satelliitti, joka taistelee hänen rinnallaan parlamentarismia vastaan (Preussin konflikti 1862–66). Mutta kummassakaan tapauksessa ei saavuteta tavoitetta, johon edustuksellisen vallan jaolla pyritään niin kuin se eilen esitettiin. Kerro ainoastaan lyhyesti sen puutteista.

Tilanne on sen sijaan toinen, kun ylempi kamari valitaan vaaleilla. Ruotsissa, Belgiassa, Alankomaissa, Amerikassa. Joka tapauksessa aristokratiaa ei voi luoda, kun se on kerran lakannut olemasta tai menettänyt arvostuksensa.

Siellä 1. kamarin keskustelut ovat yhtä kiivaita ja mielenkiintoisia ja saavat yhtä paljon huomiota kuin toisenkin kamarin. Amerikan unionin kongressissa Senaatin tunnustetaankin olevan kapasiteetiltaan ja merkitykseltään toisen kamarin edellä. – Niin myös Ruotsissa, mitä kykyihin tulee.

Asian valaisemiseksi luetaan ääneen De Geerin aloitteesta sivut 9–11, 18–21. Jokainen maa järjestäytyy historiastaan juontuvien sosiaalisten tekijöiden mukaisesti.

Korkea census herättää syytöksiä rahan vallasta. Niihin vastataan, joskin tunnustaen, että syytteet voivat olla oikeutettuja. Muuta objektiivista perustetta saattaa olla vaikea löytää. Vaalioikeus saattaa rajoittua tiettyihin korporaatioihin. Silloin kansallisen edustajiston luonne jää kuitenkin puuttumaan. Voisiko vaalioikeutta rajata korkealla censuksella mutta vaalikelpoisuutta ei? – Mahdollisesti sekajärjestelmä, niin että näiden valittujen lisäksi asetettaisiin Ruotsin ja Belgian järjestelmän mukaisesti itseoikeutettuja, entisiä korkeita viranhaltijoita. Annettaisiin monarkin nimittää pienempi osa eliniäksi, minkä voisi myös myöntää kompromissina, joka on tehtävä itse perustuslain tai kansanedustuslaitoksen uudistuksen toteuttamiseksi. Kansanedustuslaitoksen uudistusta koskeva ongelma on Suomella edessä. Lähitulevaisuudessa kysymys nousee pohdinnan kohteeksi. – Tästä kenties muutama sana, kun olemme perehtyneet myös 2. kamarin kokoonpanon.

Jokaisessa korkeampi ikä, 35–40 vuotta; jota perustellaan, eikä palkkioita.

Ruotsi asettuu Belgian edelle, sen tähden ettei yksinomaan vaalikollegioita

Syyslukuk. 1874. 8. luento

Kansanedustuslaitoksen ja erityisesti 2. kamarin tehtävät

Toisen kamarin muodostamistapaan on poliittisessa tieteessä ja toiminnassa kiinnitetty paljon enemmän huomiota kuin ensimmäisen. On myös luonnollista, että, ainakin niissä valtioissa, joissa päärienkamaria ei ole asetettu vaaleilla, kansanedustuslaitos keskittyy oikeastaan 2. kamariin.

Siinä nousee esiin useita tärkeitä kysymyksiä.

Kun kamarin kokoonpano perustuu kokonaan valtion kansalaisten suorittamaan vaaliin, siihen vaikuttavat luonnollisesti suurelta osin valitsijoiden ominaisuudet ja pätevyys.

Joten nyt puhutaan ennen kaikkea vaalioikeudesta. Onko se yksi niistä loukkaamattomista luonnollisista oikeuksista, joiden tulisi kuulua jokaiselle ihmiselle?

Jotkut, kuten Rousseau ja Mably, ovat vastanneet kysymyksen myöntävästi. Déclaration des droits mainitsee kuitenkin vain: kaikkien kansalaisten oikeus rajataan verotuskysymyksiin.

Jos noudatetaan erottelua luonnollisiin ja poliittisiin oikeuksiin, vaalioikeus tulee luokitella poliittiseksi oikeudeksi. Heti kun perustuslaissa päätetään vaatia tiettyjä edellytyksiä, kyse ei ole luonnollisesta vaan poliittisesta oikeudesta.

Katsotaan miten asian laita on.

Yleinen vaalioikeus, suffrage universel, jossa jokaisella muutoin täysivaltaisella miehellä on myös poliittinen vaalioikeus.

Tässä havaitaan, että kaikkialla vaaditaan jonkinlaisia edellytyksiä:

1) Viitataan yleisiin edellytyksiin.

2) Alaikäraja, joksi mainitaan 20, 21, 25 30 vuotta (vain Tanskassa) Ranskassa, Englannissa, sitten muissa

3) Census (tulojen alaraja) mainitaan.

Tähän liittyy myös muita kysymyksiä

B. Vaalioikeuden toteutumistapa.

1) Suorat vaalit

2) Epäsuorat vaalit

3) Luokkavaali vai vaalipiireittäin toteutettu vaali

4) Salainen vai avoin äänestys.

C. Vaalikelpoisuus:

1) Yleiset ja erityiset edellytykset. Valtion palvelus.

2) Ikä.

3) Census.

4) Voimassaoloaika

5) Edustajien määrä tai suhde väkilukuun nähden

Kuinka vaalikelpoisuudella on vähitellen taipumus muuttua ehdoista riippumattomaksi, ja takeita etsitään ainoastaan vaalioikeuden määrittämisestä.

Ranska.

Vuoden 1791 perustuslaki antoi vaalioikeuden kaikille aktiivisille 25 vuotta täyttäneille kansalaisille, jotka maksoivat välitöntä veroa 3 päivätyötä vastaavan määrän. Valitsijaksi ei hyväksytty yksityistä palvelijaa tai kansalliskaartiin kirjautunutta henkilöä.

He valitsivat valitsijamiehiä, yhden 150 kansalaista kohti, ja vaalikelpoisuus valitsijamieheksi edellytti maaseudulla ja pienissä kaupungeissa (asukkaiden joukossa talonpoikia) 150 päivätyötä vastaavia, suurissa kaupungeissa 200 päivätyötä vastaavia tuloja.

Valitsijamiehet asettivat ja valitsivat edustajat ja ⅓ varajäseniksi.

Kaikki aktiiviset kansalaiset olivat vaalikelpoisia.

Vuoden 1814 charta.

Vaalit joka viides vuosi siten, että joka vuosi ⅕ vaihtuu.

Vaalikelpoisia eivät ole ne, jotka eivät ole täyttäneet 40 vuotta ja maksa vähintään 1 000 frangia välitöntä veroa.

Vaalioikeuteen vaaditaan 30 vuoden ikä ja 300 frangin välittömät verot.

Vuoden 1830 perustuslaissa vaalikelpoisuus ulotettiin 30 vuoden ikään ja vaalioikeus 25 vuoteen sekä 200 frangin välittömiin veroihin.

Vuoden 1848 tasavaltal. perustuslaissa otettiin käyttöön yleiset, suorat vaalit. – Valitsijamiehiksi, ilman censusta, hyväksyttiin kaikki 21 vuotta täyttäneet ranskalaiset, joilla oli täydet kansalaisoikeudet. Vaalikelpoisia olivat kaikki 25 vuotta täyttäneet valitsijamiehet. Samoin vuonna 1852.

Isossa-Britanniassa vaalioikeutta on vähitellen laajennettu yhä enemmän. Nykyään sen piiriin kuuluvat:

Kaupungeissa: kaikki vapaat porvarit (freemen) tai korporatiivisen porvariston jäsenet, joilla oli vaalioikeus ennen 1. Maaliskuuta 1832. (Reformilaki)

Kaikki, joilla on kiinteää omaisuutta, jonka tuotto on 10 sterlingpuntaa, vähintään ne vuokralaiset, jotka maksavat 10 punnan vuokraa, huom. joilta verotetaan siksi köyhäintaksa koko vaalivuoden 31. Heinäkuuta edeltävältä vuodelta.

Jokainen, jolla on vaalivuonna 1. Heinäkuuta ja 12 kuukautta sitä ennen ollut asutettavanaan talo (Dwelling house) kaupungissa ja jolta on tuona aikana kannettu käyttämistään tiloista veroa kaikki köyhäintaksat ja joka on ennen vaalivuoden 20. Heinäkuuta todella maksanut kaikki edellisen Tammikuun 5nteen mennessä langenneet köyhäintaksat.

Kreivikunnissa:

Freeholdin tai itsenäisen tiluksen omistajat, jotka maksavat omaisuudestaan 40 shillinkiä veroa koko elinaikanaan;

Maanomistajat, joiden tulot ovat vähintään 10 puntaa;

Elinikäiset maanvuokraajat, jotka maksavat 10 puntaa maanvuokraa;

Maanvuokraajat, joilla on 60 vuoden vuokraoikeus, ilman censusta;

Ne maanvuokraajat, joilla on vain 20 vuoden tai irtisanottava vuokraoikeus mutta jotka maksavat vuosittain 50 puntaa maanvuokraa.

Leski, jolla on eliniäksi tai jonkin perinnön nojalla tosiasiallisesti hallussaan freehold tai copyhold tai muunlainen maakiinteistö, jonka käyttöoikeus vastaa 5 punnan arvoa, kun siitä on vähennetty verot y.m.

Master of arts (maisterit) ovat Cambridgen ja Oxfordin valitsijamiehiä ilman censusta. Stipendiaatit, ylioppilaat ja valmistuneet ovat valitsijamiehiä Dublinin yliopistossa.

Kaikkia koskee myös:

21 vuoden ikä, syntyperäisen englantilaisen oikeus, – riippumattomuus, varsinkin jos sitä ei ole menetetty laittomissa vaalioperaatioissa eikä henkilö ole vaaleja edeltävien viimeisten 6 kuukauden aikana ollut jonkun ehdokkaan palkattuna agenttina.

Veronkantajat, posti- ja poliisivirkailijat eivät voi käyttää vaalioikeutta omassa virkapiirissään.

Jokainen 21 vuotta täyttänyt äänioikeutettu on myös vaalikelpoinen. Poikkeuksia: muukalaiset; kansalaisuuden saaneet muukalaiset, jotka eivät ole saaneet vaalikelpoisuutta erityisellä parlamentin asiakirjalla; naiset ylimalkaan, revisioasianajajat; papit; eräät talous- ja hallintovirkamiehet, eläkkeensaajat, armeijan agentit, hallituksen tavarantoimittajat jne. Kreivikuntien ja kaupunkien virkamiehet omassa virkapiirissään.

Jos edustaja ottaa vastaan valtion viran, hänen on asetuttava uudelleen ehdolle.

Seitsemän vuoden toimikausi.

Ruotsi. 2. kamari

Valitaan 3 vuodeksi.

Maaseudulla jokaisella tuomiokunnalla on 1 valtiopäivämies. Kuningas voi kuitenkin jakaa yli 40 000 asukkaan tuomiokunnan 2 vaalipiiriin, jotka kummatkin valitsevat yhden valtiopäivämiehen.

Jokaisessa kaupungissa, jonka väkimäärä on 10 000 tai enemmän, valitaan 1 valtiopäivämies jokaista täyttä 10 000ta kohti. Pienemmät kaupungit yhdistetään vähintään 6 000, enintään 12 000 asukkaan vaalipiireiksi.

Vaalioikeus kuuluu jokaiselle kunnassa äänioikeutetulle miehelle, jolla on maalla tai kaupungissa kiinteää omaisuutta vähintään 1 000 kruunun arvosta tai joka on eliniäksi tai vähintään 5 vuodeksi vuokrannut maatilan, jonka arvoksi on arvioitu vähintään 6 000 kruunua, tai joka maksaa suostuntaveroa 800 kruunun tuloista.

Maaseudulla vaaleissa käytetään valitsijamiehiä. Yhdestä tai useammasta kaupungista koostuvissa vaalipiireissä valitaan valitsijamiehet, mutta nämä kunnat saavat päättää suorasta vaalioikeudesta.

Kaupungissa, joka lähettää yksinään yhden tai useampia valtiopäivämiehiä, suorat vaalit.

Vaalikelpoiset: 25 vuotta täyttäneet, joilla on myös vähintään vuosi ennen vaaleja ollut vaalioikeus joko siinä tai jossain niistä kunnista, joiden edustajaksi he ovat ehdolla.

Norja. Vaalioikeus kuuluu

Kaikille Norjan kansalaisille, jotka ovat täyttäneet 25 vuotta, asuneet 5 vuotta maassa ja joko

ovat tai ovat olleet virkamiehiä;

omistavat tai ovat yli 5 vuoden ajan viljelleet matrikkeliin merkittyä maata;

ovat kauppakaupungin porvareita tai omistavat kauppakaupungissa tilan ja maata vähintään 30 specie-taalerin arvosta.

Ensin valitaan valitsijamiehet määrätyssä suhteessa asukaslukuun nähden.

Vaalikelpoisia ovat ainoastaan 30 vuotta täyttäneet, jotka ovat oleskelleet valtakunnassa 10 vuotta.

Tanska:

Vaalioikeus edellyttää: täydet kansalaisoikeudet, – 1 vuoden oleskelu vaalipiirissä, – 30 vuoden ikä, – ei censusta.

Vaalikelpoisuus 25 vuoden ikä.

Edustajien määrä 1 jokaista 16 000 asukasta kohti. – Toimikausi 3 vuotta. – Suora vaali.

Vaalioikeus ja vaalikelpoisuus toiseen kamariin.

Belgia: Suoraan vaaliin osallistuvilta kansalaisilta edellytetään, että he maksavat vaalilaissa määrätyn vähimmäisveron, joka ei saa ylittää 100 floriinin välitöntä veroa eikä jäädä alle 20 floriinin. – Provinssit on jaettu vaalilain mukaisesti vaalipiireihin. – Edustajien määrä ei saa ylittää yhtä edustajaa 40 000 asukasta kohti. Perustuslaki

Vaalioikeuden saamiseksi vaaditaan vaalilain mukaisesti: täydet kansalaisoikeudet; 25 vuoden ikä; – kaikenlaisia välittömiä veroja yhteensä 20 floriinia (42 fr. 32 cent.) Vaalilait

Vaalikelpoisuus edellyttää: täydet kansalaisoikeudet mutta myös, kuten vaalioikeuden osalta, täydet porvarinoikeudet ja poliittiset oikeudet; – 25 vuoden ikä, – ja vakinainen asuinpaikka Belgiassa. Muita ehtoja ei saa esittää. Edustaja ei kuitenkaan voi toimia muussa valtion virassa kuin ministerinä

Vaalikausi 4 vuotta, puolet kamarista vaihtuu joka toinen vuosi.

Preussi. Edustajia 352. Vaalipiirit määritetään erillisessä laissa. Jokainen 20 vuotta täyttänyt preussilainen on valitsijamiehenä ensisijaisesti asuinkunnassaan, jossa hänellä on oikeus valita kunnallisneuvosto. – 250 asukasta kohti valitaan yksi valitsijamies. – Äänestävät valitsijamiehet jaetaan kolmeen osastoon maksettujen välittömien verojen mukaisesti ja siten, että joka osastolla on sama verosumma äänestäviin valitsijamiehiin nähden. – Kokonaissumma lasketaan: kunnan perusteella, jos kunnat muodostavat itse valitsijamiesvaalin vaalipiirin; vaalipiirin perusteella, jos se on muodostettu useasta kunnasta.

Ensimmäinen osasto on koottu eniten veroja maksavista valitsijamiehistä, jotka yhteensä maksavat ⅓ verojen kokonaissummasta.

2. osasto seuraavaksi eniten maksavista, jotka yhteensä maksavat ⅓ kokonaissummasta.

3. osasto vähiten maksavista, jotka niin ikään maksavat ⅓ kaikesta.

Jokainen osasto valitsee omat valitsijamiehensä erikseen eli ⅓ valitsijamiesten kokonaismäärästä. Vaalikelpoisuus valitsijamieheksi ei ole sidoksissa osastoon.

Edustajat nimitetään valituista valitsijamiehistä.

Jokainen 30 vuotta täyttänyt preussilainen, jota ei ole tuomittu menettämään kansalaisoikeuksiaan ja joka on palvellut kolmen vuoden ajan, voidaan valita edustajaksi toiseen kamariin.

Edustaja, joka ottaa vastaan valtion viran tai virkamiehenä ollessaan saa uuden, paremmin palkatun paikan, menettää paikkansa ja äänensä kamarissa mutta voi tulla valituksi uudelleen.

Vaalikausi on kolme vuotta.

Itävalta. Valtakunnanneuvoston edustajainkamariin provinssivaltiopäivät valitsevat kustakin maakunnasta tietyn perustuslaissa asetetun määrän edustajia (näin ollen provinsseja edustavat valitsijamiehet ovat täällä).

Valtiopäivillä puolestaan kullakin on oma vaalilakinsa. Esimerkiksi Itävallan arkkiherttuakunnalla on siellä 66 edustajaa. Heistä itseoikeutettuja ovat 1 arkkipiispa ja 1 piispa; Wienin yliopiston rehtori; – 15 suurtilanomistajien valitsemaa edustajaa, – 28 kaupunkien ja kauppaloiden sekä kauppa- ja teollisuuskamareiden valitsemaa edustajaa, 20 edustajaa muista kunnista. Unkarissa vaalioikeusikä 20 vuotta, vaalikelpoisuus 24 vuotta, suorat vaalit joka 3 vuosi.

Baden. 63 kaupunkien ja maalaiskuntien edustajaa. Valitsijamieheksi saavat äänestää ja tulla valituksi, lukuun ottamatta niitä, jotka kuuluvat tai joilla on vaalioikeus 1. kamariin, kaikki 25 vuotta täyttäneet kansalaiset, joilla on kansalaisoikeus vaalipiirissä tai julkisessa palveluksessa. Vaalikelpoisia edustajaksi asuinpaikkaan katsomatta ovat: kaikki, jotka kuuluvat johonkin kolmesta kristillisestä kirkosta, – 30 vuotta täyttäneet, – joilla on 10 000 floriinia pääomaa tai 1 500 floriinin kiinteistö-, palkka- tai eläketulot.

Valitaan 8 vuodeksi siten, että joka toinen vuosi neljäsosa valitaan uudelleen.

Württemberg. 13 ritariston valitsemaa aatelismiestä; – 6 protestanttista superintendenttiä, –; – piispa ja 2 muuta katolisen kirkon miestä; Yliopiston kansleri, – 1 edustaja kustakin 7 suurimmasta kaupungista, – 1 edustaja jokaisesta maaseutupiiristä (veronkantopiiristä). –

Valitsijamiehet eniten veroja maksavia, ⅐ kaikista kunnan kansalaisista, – täysivaltaisuus.

Vaalikelpoisuus edustajaksi: 30 vuoden ikä, täydet kansalaisoikeudet.

Baijeri (Laki 4. Kesäkuuta 1848)

Yksi edustaja 31 500 asukasta kohti. – Hallitus panee toimeen määrän jyvittämisen eri piirien välillä.

Epäsuora vaali. – Vaalioikeus kuuluu valtion jokaiselle kansalaiselle ja valtion jokaiselle täysivaltaiselle asukkaalle, joka maksaa välitöntä veroa ja on hyvämaineinen.

Vaalikelpoisuus valitsijamieheksi edellyttää 25 vuoden ikää; edustajaksi 30 vuoden ikää. Muita vaalioikeuden ehtoja. – Kuuden vuoden virkakausi. Uudet vaalit nimitettäessä valtion virkaan.

Alankomaat:

Suora vaali. Vaalioikeus edellyttää täysiä kansalaisoikeuksia ja vähintään 20 ja enintään 160 floriinia maksettuja välittömiä veroja, paikallisten olojen mukaan.

1 Edustaja 45 000 asukasta kohti.

Vaalikelpoisuus edellyttää täysiä kansalaisoikeuksia ja 30 vuoden ikää. – Virkakausi on 4 vuotta, ja puolet kamarista vaihtuu joka toinen vuosi.

Portugali:

Suora vaali: Jokaisella kirjoihin merkityllä portugalilaisella on vaalioikeus, kunhan hänellä on 100 000 realin vuositulot = 558.30 Smk., – hän on saavuttanut lakiin kirjatun 25 vuoden täysi-ikäisyyden (21-vuotta täyttäneet luetaan täysivaltaisiksi, jos he ovat pappeja, upseereita, akateemisen tutkinnon suorittaneita tai naimisissa. Akateemisen oppiarvon saavuttaneiden ei tarvitse osoittaa censusehtojen täyttämistä).

Vaalikelpoisia ovat kaikki, joilla on vaalioikeus, asuinpaikkaan katsomatta, mutta heiltä vaaditaan 400 000 realin tulot (n. 2 230 markkaa) tai akateeminen oppiarvo. Poikkeuksena kansallisuuden saaneet ulkomaalaiset.

4 vuoden virkakausi.

Italia (Vaalilaki säädetty 20. Marraskuuta 1859)

Vaalioikeus edellyttää: 25 vuoden ikää; – täysiä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia; – luku- ja kirjoitustaitoa; – 40 liiran välittömän veron maksamista. Virkamiehet, akateemiset oppineet ja tutkinnon suorittaneet on vapautettu censuksesta. Kauppiaat, jotka maksavat 200–600 frangia vuokraa (paikkakunnan mukaan) y. m., sekä ne, joilla on 600 frangin korkotulot, on niin ikään vapautettu censuksesta.

Vaalikelpoisuusehdot ovat samat ja lisäksi 30 vuoden ikä. Edustajan paikka on yhteensovittamaton palkallisien virkojen kanssa lukuun ottamatta ministerin tehtäviä sekä eräitä muita ylimpiä siviili- ja sotilasvirkoja sekä hengellisiä ja yliopiston professorin virkoja.

5-vuotinen virkakausi.

Kreikka.

Yleinen vaalioikeus, – suorat vaalit. Edustajien vähimmäismäärä 150, jyvitetty provinssien väkiluvun mukaan. – Vaalikelpoisuus edellyttää 30 vuoden ikää ja vaalilain muiden ehtojen täyttämistä sekä asuinpaikkaa provinssissa. Ei yhteensovitettavissa valtion viran kanssa upseereja lukuun ottamatta.

4 vuoden virkakausi.

Romania.

Jokaisen piirin valitsijakunta on jaettu 4 kollegioon. 1. kollegioon kuuluvat ne, jotka saavat vähintään 300 tukaattia kiinteistötuloja

– 2 – ne jotka saavat 100–300 tukaattia tuloja.

– 3. kollegioon – kaupunkien kauppiaat ja teollisuudenharjoittajat, jotka maksavat valtiolle vähintään 80 piasteria veroja sekä n. s. vapaiden ammattien harjoittajat, palveluksesta eronneet upseerit ja valtion eläkeläiset ilman censusta.

Nämä kolme kollegiota äänestävät suoraan, 2 ensimmäistä yhden edustajan kustakin piiristä, muut kaupunkien väkimäärän mukaan, kaikkiaan 50 edustajaa.

4. kollegio muodostuu kaikista niistä, jotka maksavat jotain veroa valtiolle eivätkä kuulu mihinkään edellä mainituista kategorioista. He valitsevat 50 valitsijamiehen välityksellä yhden edustajan joka piiristä.

Vaalikelpoisuus edellyttää: täysiä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia; – 25 vuoden ikää; – asuinpaikkaa Romaniassa.

Toimikausi 4 vuotta.

Pohjois-Amerikan unioni:

Toisen kamarin edustajat valitsee joka toinen vuosi kunkin valtion kansa, – valitsijamiehiä ovat kaikki, joilla on vaalioikeus valtion lainsäädännössä edustajamäärältään suurempaan kamariin.

Vaalikelpoisuusehdot: 25 vuoden ikä, 7 vuoden kansalaisoikeus, asuinpaikka valtiossa, josta hänet valitaan.

New York:

Edustajainkamarissa 128 jäsentä, uudet vaalit joka vuosi. – Valitaan kreivikunnittain, määrä suhteessa väkilukuun, johon ei lasketa muukalaisia, köyhiä eikä niitä värillisiä, jotka eivät maksa veroa. – Unionin kongressin jäsentä tai henkilöä, joka toimii Unionin oikeuslaitoksen tai sotavoimien virassa, ei voi valita. Jos valittu edustaja nimitetään sellaiseen virkaan, hänen on erottava.

Vaalioikeuden ehdot: 21 vuotta ikää, asunut valtiossa 1 vuoden, kreivikunnassa tai kaupungissa 6 kuukautta, maksaa jonkinlaista kiinteistöveroa tai henkilökohtaista veroa valtiolle tai kreivikunnalle tai on toiminut vuoden kuluessa aseistettuna ja varustettuna miliisipalvelussa. – Lisäksi ne, jotka ovat 21 vuotta ja asuneet valtiossa 3 vuotta ja viimeisen vuoden vaalipaikkakunnalla sekä osallistuneet teiden kunnostukseen työllään tai suorittamalla maksun.

Värillisillä miehillä on vaalioikeus vain, jos he ovat olleet 3 vuotta kansalaisia ja omistaneet vuoden ajan rasitteetonta kiinteistöomaisuutta 250 dollarin arvosta.

Vaalikelpoisuudesta ei erillisiä säädöksiä.


Sveitsi.

Kansallisneuvosto. Yksi edustaja 20 000 asukasta kohti; yli 10 000 lasketaan 20 tuhanneksi. Kuitenkin aina vähintään 1 edustaja joka kantonista tai ½ kantonista, jos se on jaettu.

Suorat vaalit liittovaltion vaalikollegioissa, joita ei kuitenkaan voi muodostaa eri kantonien osista.

Vaalioikeus: 20 vuoden ikä, kantonin aktiiviset kansalaisoikeudet.

Vaalikelpoisuus: ainoastaan ei-hengellisillä sveitsiläisillä, joilla on vaalioikeus. (Kansalaistetuilla vasta 5 vuotta kansalaisoikeuksien myöntämisen jälkeen). Valtioneuvoston (Ylemmän kamarin) ja liittoneuvoston jäsenet eivät voi toimia samalla edustajina.

Virkakausi kolme vuotta.

Kantonien määräykset vaihtelevat, yleensä kuitenkin suffrage universel.

Saksan valtakunta (vaalilaki säädetty 31. Toukok. 1869).

Yksi edustaja 100 000ta kohti, kuitenkin niin, että täydet 50 000 kussakin osavaltiossa ylijäämineen lasketaan 100 000ksi, ja että pienemmät valtiot, joissa on alle 100 000 asukasta, saavat valita yhden. Näin ollen 382 edustajaa. 15 Elsass Lothringenista. Jokainen edustaja valitaan eri vaalipiiristä.

Vaalioikeus on jokaisella saksalaisella, joka on täyttänyt 25 vuotta; siinä osavaltiossa, jossa hänellä on asuinpaikka. Vaaditaan täydet kansalaisoikeudet.

Samat ehdot koskevat vaalikelpoisuutta.

Suorat, salaiset vaalit.

3 vuoden virkakausi.

Kuinka rajoitukset voivat poistua paljon pikemmin, kun 1. kamari on kansan valitsema.

Kamarien edustajamääristä.

Liian pienet kamarit sortuvat pikkusieluisuuteen ja arkisuuteen.

Liian suurissa on mahdotonta saada ääntään kuuluviin.

Yhdenmukaistamisen vaara.

Syyslukuk. 1874. 10. luento

Kun kansanedustuslaitoksen kokoonpano on esitelty, nyt kerrotaan sen valtaoikeuksista ja vallasta.

Tässä keskitytään pääasiassa seuraaviin alueisiin

1) Lainsäädäntö.

2) Valtiontalous, Finanssilaitos eli verotus.

3) Hallituksen valvonta.

4) Muut erityiset valtuudet.

Tästä näkyy jo, että nimitys lakeja säätävä kokous on hieman paikkansapitämätön, koska se käsittelee muitakin asioita. Lisäksi se on paikkansapitämätön, koska kaikki lainsäädäntövalta ei kuulu kansanedustuslaitokselle; osallistuuhan siihen myös hallitsija. Paitsi tasavalloissa. Sveitsissä liittoneuvostolla on oikeus ehdottaa lakeja, mutta se ei osallistu päätöksentekoon. Amerikassa ei ole varsinaista aloiteoikeutta, vain kiireelliseksi julistamalla voi herättää kongressin huomion. Suspensiivinen veto-oikeus.

Useimmissa perustuslaeissa myös julistetaan nimenomaisesti, että lainsäädäntövaltaa käyttävät monarkki ja molemmat kamarit yhdessä. (huom. tasavalloissa toisin).

Tässä tarkastellaan lähinnä aloitteen käsitettä. Määritelmän mukaisesti se eroaa anomuksesta. Painetun sanan tai kansankokousten kautta ilmenee moraalisia aloitteita tai painostusta.

Useimpien perustuslakien mukaan aloiteoikeus kuuluu monarkille – ja kummallekin kamarille. Ensiksi mainitulle lakiehdotuksin, jälkimmäisille yhden tai useamman jäsenen tekemin lakialoittein.

Nykyään sekä monarkilla että molemmilla kamareilla on aloiteoikeus lähes kaikissa valtioissa. Alankomaissa – ja muutamissa muissa vain 2. kamarilla, samoin sillä on yksinoikeus tehdä lakimuutoksia. Ranskan vuoden 1814 perustuslaissa sekä Napoleonin vuoden 1852 perustuslaissa – sekä eräissä Saksan valtioissa ennen vuotta 1848 aloiteoikeus kuului yksin hallitsijalle. – Englannissa poikkeuksellisesti vain parlamentin kummallakin kamarilla on aloiteoikeus. Motiivi esitetään ja kuinka ministerit ovat tosiaan tavallisesti ehdotusten tekijöinä.

Kysymyksen kritiikki. Aloitteen merkitys. Lainvalmistelun tärkeys. Muutosehdotusten laatimisoikeus lyhyesti. Lehdistö, kansankokoukset, Yleinen mielipide, – Lakit. yhdistykset maamieskokoukset.

Mitä on laki? mitkä lait sisältyvät edustuksellisen lainsäädännön toimivaltaan, mitkä eivät?

Ensimmäiseksi lain ja asetuksen erosta. Kuten herrat ovat meillä panneet merkille: perustuslaki, johon sisältyvät Hallitusmuoto, yhdistys- ja vakuuskirja, säätyjen erivapaudet, – yleinen laki ja erityiset lait (kirkko – meri) asetus, manifesti, tiedoksianto, ohjesääntö, toimiohjeet, säädös, järjestyssääntö. – Kummankin valtiovallan asettamien ja hallituksen antamien säännösten eroa ei ole terminologisesti todettu; sitä arvostellaan.

Asiatasolla on silti voitava tehdä ero lain ja muun esivallan antaman määräyksen välillä.

Osoita ero lainsäädäntöoikeuden ja asetuksen välillä. Gesetz rätt ”Verordnungsrecht”, – loi, – ordonnance, décret. Englannissa selvää eroa ei ole. Parlamentti säätää siitä lain. Public bills, acts ja private vastaavat kulkevat kaikki parlamentin kautta.

Osoita kuinka asia on manner-Euroopan perustuslaeissa.

Lain ja ei-lain välille ei yleensä tehdä eroa sisällön perusteella, eli se ei kerro mitään siitä, mistä ei voisi tulla laki.

Ainoastaan Baijerissa todetaan, ettei henkilökohtaista vapautta tai kansalaisen omaisuutta koskevaa uutta yleistä lakia saa säätää ilman säätyjen suostumusta. Sama koskee sellaisen lain muuttamista. Näin ollen rikos-, siviili- ja talouslaki ovat luonteeltaan yleisiä. Itävallan perustuslaki valtakunnanneuvostosta ja delegaatioiden erityisistä asioista taas on luonteeltaan puoliksi federaalinen ja puoliksi universaali samoin kuin Pohjois-Amerikan unionin, – Sveitsin, Saksan valtakunnan perustuslait. Ruotsissa säädyt voivat Valtakunnan yleistä taloutta koskevissa kysymyksissä esittää ainoastaan varauksia, mutta yksin kuningas säätää niitä koskevat lait. Käytännössä tämä näyttää vähitellen muuttuvan.

Kysymyksen avain voi näin ollen löytyä sanan loi, Gesetz, merkityksestä. Sillä tarkoituksena on, että jokainen sellainen säädösasia, joka on luonteeltaan laki, on annettava kamareiden käsiteltäväksi.

Lailla sanan varsinaisessa merkityksessä tulee perustusl. valtio-oikeudessa ymmärtää jokainen monarkin ja edustuslaitoksen antama yleinen määräys, joka sisällöltään muodostaa oikeussäännön, oikeusnormin tai oikeudellisen instituution.

Kaikki sellainen kuuluu kiistatta lainsäädäntövaltuuksien piiriin.

Nimitys laki on kuitenkin laajentunut käsittämään myös muita kuin kummankin valtiomahdin antamia määräyksiä. Kun sanotaan, että budjetti määrätään lailla, sen tarkoitus ei ole rinnastaa sellaisen lain sisältöä todellisiin lakeihin, vaan ettei budjetteja määrätä samalla tavoin kuin lakeja eli molempien valtiomahtien tai pelkästään kansanedustuslaitoksen toimesta.

Erilaisia lakeja:

Perustuslait – tavalliset – ja poikkeuslait (viimeksi mainitut kuten hätätila).

Yleiset lait ja erivapaudet;

Sisällön osalta:

orgaaniset lait, joissa todetaan valtion instituutio.

Oikeuslait (rikos- ja yksityislait ja prosessioikeus).

Poliisilait (järjestys)

Sotalait, suuri osa niistä kuuluu vielä asetusoikeuden piiriin.

Talouslait.

Kulttuurilait, kuuluvat meillä monarkin lainsäädäntöön.


Kodifiointi.

Hallituksen asetusoikeutta on vaikea määrittää kokonaisuudessaan. Sitä on käsiteltävä hienovaraisesti, koska sitä valvotaan, mutta sitä ei voi sivuuttaa. Siihen voidaan katsoa kuuluvan ne määräykset, ohjesäännöt ja asetukset, jotka ovat tarpeen valtionhallinnon harjoittamiseksi lakien sallimissa rajoissa.

Huom. Alueelliset lait sillä varauksella, että niille hankitaan jälkeenpäin kamarien hyväksyntä.

Valitetaan perustusl. lainsäädännön liian suuresta tuottavuudesta – voi johtua puutteellisesta kodifioinnista, jota nyt pyritään parantamaan. Ranskassa lakeja on siksi vähemmän. Osoita Ruotsin ja Suomen tilanne.

Tavallisen lainsäädännön proseduuri, valiokunnat, yksi tai useampia ratkaisuja.

Kuningas hyväksyy ja julistaa lakeja (poikkeaa veto-oikeudesta, negatiivinen, osaksi positiivinen)

Syyslukuk. 1874. 11. luento

Lainsäädäntövallan toimivaltaa koskevat säädökset ovat verraten selkeitä, eivätkä ne ole juuri antaneet aihetta kiistoihin toimivallan laajuudesta. Jollei oteta huomioon itse perustuslakeja, lainsäädäntötyössä kiistellään enimmäkseen näkemyksistä, ei vallasta.

Toisin on asian laita alalla, jota nyt siirrymme käsittelemään, nimittäin finanssioikeudessa. Viime aikoina tätä alaa on kutsuttu budjettioikeudeksi. Se on herkkää aluetta. Siinä esiintyy toimivaltaa koskevien ristiriitaisten laintulkintojen lisäksi myös jatkuvasti riitoja itse toiminnasta, budettimääräyksistä ja määrärahojen myöntämisestä. Perehdytään siihen tarkemmin.

Perustuslakien säännökset.

Englannin perustuslaki toteaa näin.

Déclaration des droits julistaa:

Kaikki yleiset verot on jyvitettävä kaikille kansalaisille suhteessa heidän varoihinsa;

Kaikilla kansalaisilla on oikeus itse tai edustajien välityksellä todeta julkisen osallistumisensa tarpeellisuus ja vapaasti myöntää se, valvoa sen käyttämistä ja päättää sen jakamisesta, määräämisestä, kantamisesta ja pysyvyydestä.

Vuoden 1791 perustuslaissa tämä periaate oli ilmaistu näin:

Lainsäätäjäkunnalle yksin kuuluu

määrätä julkiset menot;

” asettaa julkiset verot; määrätä niiden luonne, summa, pysyvyys ja kantotapa;

” jyvittää välitön vero departementien kesken, valvoa kaikkien valtion tulojen käyttöä ja teettää niistä selvitys;

” määrätä julkisten virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta. / Näin kaikki taloudellinen valta / Näin vielä tasavallassa Sen jälkeen Liite

Sitten taantumus.

ks. vuoden 1814 Charta.

Norja ja Brasilia Portugali ovat ottaneet vaikutteita pikemminkin vuoden 1791 perustuslaista. Kuitenkin kuninkaan hyväksyntä on määrätty.

Sen sijaan vuoden 1814 laki vaikutti Etelä-Saksan valtioihin, joissa otettiin siksi käyttöön rajallisempi budjettioikeus. Ruotsiin päädyimme nyt viimeiseksi.

Sitten Belgia, joka on niin ikään ottanut vaikutteita Englannin järjestelmää koskevista näkemyksistä.

Viittaa Preussiin, Tanskaan, Itävaltaan, Kreikkaan, Romaniaan.

Italia yksittäinen. / Tiivistelmä

Nyt tarkempia selityksiä:

Ehdottomat veroista kieltäytyjät seurauksineen. Viittaa säännökseen vain yhden vuoden voimassaolosta; Belgian lain mukaan. – Kuinka Preussissa.

Olisiko kenties syytä epäillä kansanedustuslaitosta? Selitetään kuinka, sikäli kuin mahdollista, luottamuksen ei pitäisi olla pääasia, vaan laki pätee yli kaiken.

Mikä on budjetti ja mitä budjettilait?

Budjettia tarkastellaan valtakirjana.

Nyt luetaan ääneen Englannin laki.

Kuinka sen periaatteita tulisi huomioida jäljittelemättä sen erityispiirteitä.

Teoriani, kuinka erityislakien voimassaoloa ei voi lakkauttaa kuin erityislaeilla. Ja kuinka Belgiassakaan ei voi olla jatkamatta esimerkiksi vuosittain sen suuruista osaa verotuksesta kuin valtionvelka ja muut kiinteät menot vaativat. Myös taloudellisista syistä liian suuret muutokset eivät ole toivottavia. Muistutus perustuslain tarkoituksesta ja oikeusjärjestyksestä. Oikeusvaltio.

Esitetään todellinen tilanne, kuinka osa menoista on ehdottomia ja oikeusteitse perittävissä, ja kuinka ne eroavat pelkästään hyödyllisistä menoista.

Menot määräävät tulot.

Todellinen budjettijärjestelmä ja budjettityö.

Siihen sisältyvä poliittinen valta.

Käsittävätkö tavanomaiset lainsäädäntövaltuudet myös perustuslait?

Kaikkialla myös perustuslain muuttaminen kuuluu monarkille ja parlamentille, paitsi Pohjois-Amerikassa (konventti) ja Sveitsin kantoneissa on erillinen perustuslakineuvosto sekä Sveitsin liitossa kansanäänestys.

Mutta monissa perustuslaeissa säädetään, että kun lainsäädäntövalta julistaa, että jotakin perustuslain säännöstä on tarpeen tarkistaa, kamarit on saman tien hajotettava. Sen jälkeen valitaan uudet kamarit, jotka kuninkaan kanssa päättävät asiasta, mutta päätökseen vaaditaan ⅔n enemmistö vähintään ⅔sta läsnäolijoista. Näin Belgiassa ja Tanskassa.

Preussissa vaaditaan vain ehdoton enemmistö molemmissa kamareissa, tosin kahdessa äänestyksessä siten, että niiden välillä on 21 päivää. Baijerissa kuningas yksin tekee aloitteen. ¾n jäsenistä on oltava paikalla ja ⅔n tuettava esitystä. Portugalissa perustuslain muutosehdotuksen on oltava lähtöisin 2. kamarista, jolloin sillä on oltava tukenaan ½ jäsenistä. Kuuden päivän väliajoin pidettävien kolmen luennan jälkeen kamari päättää, otetaanko ehdotus harkittavaksi. Jos ehdotus hyväksytään ja edustajainkamari hyväksyy sen, kuningas julistaa sen lain muodossa ja määrää samalla, että seuraavan vaalikauden valitsijamiesten on annettava esitys valtuutetuilleen erityistehtäväksi. – Kysymystä käsitellään seuraavan vaalikauden ensimmäisessä istunnossa, ja jos muutos tai uudistus hyväksytään, se liitetään perustuslakiin ja julkistetaan juhlallisessa muodossa. – Erikseen on säädetty, ettei saa tehdä sellaista muutosta, joka ei vastaisi kansalaisten yksilöllisiä oikeuksia.

Italiassa asiasta ei säädetä mitään.

Kreikka. Perustuslakia ei saa tarkistaa kokonaisuudessaan. Kymmenen vuotta sen voimaan astumisen jälkeen vähemmän olennaisia säännöksiä saa osittain tarkistaa. Sen tarpeellisuus katsotaan todetuksi, jos kamari kahdella peräkkäisellä vaalikaudella erityisesti vaatii tarkistusta julkilausumalla, jota kannattaa ¾ kokonaismäärästä. Kun asiasta on päätetty, kamari hajotetaan ja uusi kutsutaan koolle yksinomaan tätä tarkoitusta varten ja vahvuudeltaan kaksinkertaisena normaaliin verrattuna.

Ruotsi Vuoden 1809 valtiosäännön § 81.

Perustuslakia ei saa muuttaa ilman kuninkaan ja kaikkien säätyjen (kummankin kamarin) yksimielistä päätöstä. Muutosehdotusta ei saa esittää kamareissa, vaan siitä ilmoitetaan perustuslakivaliokunnalle, jolla itsellään on myös aloiteoikeus perustuslakikysymyksissä. Ellei valiokunnan ehdotusta vastaan esitetä huomautuksia, asia jää lepäämään seuraaville valtiopäiville, joilla siitä ainoastaan äänestetään eikä siihen tehdä uusia muutoksia. Vuoden 1865 valtiopäiväjärjestyksen § 64.

Norja. Perustuslain muutosehdotus esitetään vakinaisilla suurkäräjillä ja julkaistaan tai ratkaistaan vasta seuraavilla vakinaisilla suurkäräjillä. Lisäksi muutokset eivät saa koskaan olla ristiriidassa tämän perustuslain periaatteiden kanssa, vaan ne voivat koskea aina määrättyjen säädösten muokkausta, joka ei muuta lain henkeä. Muutokset edellyttävät, että ⅔ suurkäräjien jäsenistä tukee niitä.

Suomessa ikuisuus!!

Periaatteellisuus

11. luennon liite

Portugali ja Brasilia

Art. 15 määrää, että Cortesin tulee vuosittain määrittää julkiset menot ja asettaa välittömät verot, – valtuuttaa ottamaan lainaa, – varata varoja valtionvelan maksamiseen; – säädellä valtion omaisuuden hallintoa ja määrätä sen myymisestä; – luoda tai lakkauttaa julkisia virkoja ja päättää niiden palkkauksista.

137 ja 138 määräävät, että Cortesin on määrättävä vuosittain kaikki välittömät verot lukuun ottamatta valtion velkaan osoitettuja veroja, mutta ne pysyvät voimassa niin kauan, kun niitä ei ole lakkautettu tai korvattu uusilla.

Valtiovarainministerin tulee joka vuosi esittää raportti sekä edellisen vuoden toteutuneista tuloista ja menoista että tulevan vuoden luvuista.

Italia: finanssilaeista ei ole erillistä säädöstä.

Kreikka. Edustajainhuoneella ei ole aloiteoikeutta menojen lisäämiseksi, palkka- ja eläkeasioissa eikä yleensäkään henkilökohtaisia etuja koskevissa kysymyksissä.

Mitään veroa ei voi määrätä eikä kantaa, ellei kamari ole ensin äänestänyt siitä ja kuningas antanut sille hyväksyntää.

Kamari äänestää vuosittain armeijan ja laivaston määrärahoista, määrittää alokkaiden määrän, – äänestää budjetista ja päättää tililaista (tilityksestä). Kaikki valtion tulot ja menot on kirjattava budjettiin ja tilityksiin. Budjetti on kamarin käsiteltävänä jokaisen istunnon kahden ensimmäisen kuukauden ajan. Se tarkastetaan erillisessä valiokunnassa, joka hyväksyy sen yhdessä ainoassa äänestyksessä. –

Eläkkeitä tai valtionkassasta maksettavia lahjapalkkioita voi myöntää ainoastaan säätämällä asiasta lain.

Romania samoin kuin Kreikka ja Belgia, Lisäksi: Budjetti on aina esiteltävä vuosi ennen sen toimeenpanoa edustajainkamarille. Jos siitä ei äänestetä ajoissa, toimeenpanovalta saa huolehdia valtiontaloudesta edellisvuoden budjetin mukaisesti, mutta se ei kuitenkaan voi soveltaa sitä vuotta kauempaa ilman uutta. (Eroaa tässä Belgiasta)

Lopputilitys on esitettävä viimeistään 2 vuotta budjettivuoden päättymisen jälkeen.

Ranska 1814. Mitään veroa ei saa perustaa eikä kantaa, ellei kumpikin kamari ole myöntänyt ja kuningas vahvistanut sitä. Kiinteistövero määrätään vain vuodeksi, välillisiä veroja voi määrätä useammaksi vuodeksi.

Belgia 1831. Mitään valtiolle maksettavaa veroa ei voi asettaa muutoin kuin lailla (kummankin valtiomahdin päätöksellä). Valtiolle maksettavista veroista äänestetään joka vuosi – Lait, joilla ne on asetettu, ovat voimassa enintään vuoden, ellei niitä uusita. – Valtion varoista voidaan myöntää eläkkeitä tai lahjapalkkioita ainoastaan lain nojalla. – Kamarit säätävät joka vuosi valtion tilinpäätöstä koskevan lain ja äänestävät budjetista. Kaikki valtion tulot ja menot on kirjattava budjettiin ja tilinpäätökseen.

Preussi. 1850. Preussin valtion menot ja tulot on laskettava joka vuosi ennalta ja kirjattava valtion budjettiin. Viimeksi mainittu vahvistetaan joka vuosi lailla. – Valtion kassaan ei saa kantaa veroja eikä maksuja, ellei niitä ole kirjattu budjettiin tai määritetty erityisellä lailla.

Verokysymyksissä ei ole erivapauksia.

Valtionlainaa voi ottaa vain lain nojalla. Budjetin ylityksiin vaaditaan jälkeenpäin kamarien tuki.

Voimassa olevia (1850) veroja ja maksuja kannetaan edelleen – kunnes lakiin tehdään muutos.

Tanska. (1866) Veroja voi asettaa, muuttaa tai lakkauttaa ainoastaan lailla. Valtiopäivien jokaisessa sääntömääräisessä istunnossa on esitettävä ehdotus seuraavan vuoden finanssilaiksi, johon sisältyy laskelma valtion tuloista ja menoista. – Veroja saa kantaa vasta, kun finanssilaista on äänestetty. Maksuja ei saa määrätä, ellei niitä ole valtuutettu asiaankuuluvalla lailla tai täydentävällä luotolla.

Itävalta Vuoden 1867 laki jättää valtakunnanneuvoston tehtäväksi vahvistaa valtionhallinnon budjetin ja erityisesti äänestää vuosittain veroista, taksoista ja maksuista.

Norja: § 75. Storthingetin tehtäviin kuuluu: asettaa veroja, maksuja, tulleja ja muita julkisia rasitteita, jotka ovat kuitenkin voimassa vain 1. Heinäkuuta saakka, jolloin uudet sääntömääräiset suurkäräjät ovat koolla, ellei niitä nimenomaisesti uusita; – avata lainoja valtakunnan luotolla; valvoa valtakunnan rahalaitosta; myöntää valtion menoihin tarvittavat rahasummat; päättää siviililistasta; tarkistaa tilapäistä palkka- ja eläkelistaa sekä tehdä siihen tarpeelliset muutokset. (Kuninkaan hyväksyntä kaikkeen tähän).

Ruotsi Valtiosäännön §§ 57–76. kirjan mukaan.

Valtiontalouden täydellinen esittely valtiovarainvaliokunnalle joka valtiopäiville. Sen jälkeen esitys lisätulojen tarpeesta, joka tulee täyttää suostuntaveroilla. Niihin kuuluvat Tulli- ja valmisteverovarat, Postivarat, Charta sigillata, viinasuostuntavero, – sekä puhtaat suostuntaverot (pääoma ja tulo). Ne ovat voimassa sen vuoden loppuun, jona kukin uusi suostuntavero asetetaan.

Valtiopäivien tehtävä on sitten säädellä suostuntaverojen velvoitteita, vahvistaa tiettyjen summien käyttö tiettyihin tarkoituksiin, ja kirjata nämä summat tiettyihin otsikoihin Valtion tulo- ja menoarviossa.

Lisäksi suurempia ja yhtäläisiä kreditiivejä sotalaitoksen tarpeisiin.

§ 64. Sekä valtakunnan vakinaiset varat että tulot, joista, kuten mainittu, valtiopäivät määräävät valtiontaloudelle ylimääräisiä veroja tai suostuntaveroja, joko kuninkaan käyttöön tai valtiopäivien tutkimiin tarpeisiin laaditun budjetin mukaisesti. – 65 Valtioneuvosto vastaa siitä, että näitä varoja ei saa käyttää muulla tavoin kuin on määrätty.

Syyslukuk. 1874. 12. luento

Budjettioikeuteen perehtyessämme päätin viime luennon luomalla lyhyen katsauksen Englannin budjettijärjestelmään. – Sen johtoajatus on,

1) että valtion tulojen ei välttämättömäksi katsottuun summaan saakka pidä olla vuotuisen suostuntaveron varassa, vaan ne tulee määrätä pysyvin laein. Myös taloudellisesta näkökulmasta katsotaan, ettei kiinteistöverojen sekä elinkeino- ja kulutusmaksujen, kuten tullien, pitäisi vaihtua usein.

2) että oikeudellisesti välttämättömän osan valtion menoista tulee olla määrätty erityisin laein, eivätkä ne voi joutua vuotuisten budjettikiistojen kohteeksi.

Jäljelle jäävässä liikkuvassa summassa jää kuitenkin riittävästi liikkumatilaa vallankäyttöön.

Ruotsin budjettijärjestelmässä on havaittavissa eräitä yhtäläisyyksiä. Esitys siitä. – Liitetään huomautus, että käytäntö näyttäisi kallistuvan siihen, että valtiopäivillä on perustuslain kirjainta suurempi valta valtion vakinaisiin tuloihin. – Jokainen valtio muuten päätyy vähitellen sille kannalle, että painopiste on valtiopäivissä. – Ruotsissa kuitenkin molemmilla kamareilla on sama toimivalta, Englannin kamarit, oikeudenmukaisesti, perinnöllinen päärienkamari ei saa tehdä aloitteita finanssikysymyksissä eikä päättää budjettiin tehtävistä muutosehdotuksista. Tähän avajaisluennon kohta ehdottomista veroistakieltäytyjistä.

Periaatteiden hahmottamiseksi selvitetään ensin, mitä budjettikeskusteluissa todella tapahtuu.

Ohimennen on syytä mainita, että useimmista parlamentin istunnoista budjettikeskustelu on johtavalla sijalla.

Budjetin laatiminen kuuluu valtiovarainministerille ja on hänen tärkein tehtävänsä.

Tulevan vuoden laskelmiin liitetään katsaus menneen vuoden tuloksiin.

Valtionvelkaan, erottamattomille siviilivirkamiehille, eläkkeisiin y. m. tarvittavat menot esitetään laskettaviksi annettuina. Sitten määräaikaiset määrärahat, jotka ulottuvat useammaksi vuodeksi ja lopuksi liikkuvat yksittäiset menoerät.

Kun tämä on valmis, tulot. Aiemmat verolait jäävät suurimmalta osin voimaan. On vain laskettava niiden tuotto. Uusia verotustoimia tai luottoja esitetään erityisillä lakiehdotuksilla. Pääotsikoissa yleensä ministeriöiden jälkeen. – Tavallisesti keskusteltavaksi tulee vain lisäyksiä tai vähennyksiä.

Väittely keskittyy näihin ja uusiin lisämenoihin. Huom. kruunun kiinteä omaisuus ja muu tulo, joka ei ole suostuntaveron varassa. Yksi näihin liittyvä yksityiskohta riittää usein ratkaisemaan, pysyykö hallitus virassaan. – Budjettilaki on näin ollen tiivistelmä siitä, mikä on vakaata ja reilua. Budjetin tasapaino.

Tämä huomioon ottaen ja Englannin vuoksi, jonka erityisoloja ei kuitenkaan tarvitse jäljitellä, – on päädyttävä sille kannalle, että ne nykyiset perustuslait, joissa on säädetty kaiken lakkauttamisesta vuosittain, – ja joihin näin ollen sisältyy ehdoton veroistakieltäytymisoikeus, – eivät tältä osin täytä tarkoitustaan, että perustuslain tulee turvata oikeusjärjestys. Oikeusvaltioon ei kuulu, että vuotuisten keskustelujen kohteeksi asetetaan sellaiset lait, joiden on kuitenkin lain tai sopimuksen pohjalta oltava jatkuvasti voimassa.

Nyt minun teoriani: erityisten lakien voimassaolon voi kumota ainoastaan lainsäädäntöteitse. Esimerkiksi jos budjettilailla, sellaisena kuin kansanedustuslaitos sen hyväksyy, annetaan erityinen laki esimerkiksi uuden valtionlainan ottamiseksi, se astuu yhtä lailla voimaan erityisenä lakina ja pysyy sitovana, eikä seuraava budjettineuvottelu voi sitä horjuttaa. Täytyyhän kansanedustuslaitoksen kai ennen kaikkia muita vastata kansakunnan luotosta. Mutta silloin on myös asiaankuulumatonta ja virheellistä puhua siitä, että kaikesta äänestetään vuosittain. Esimerkiksi ulkomaisia velkojia ei koskaan saa jättää pulaan siksi, että kotona kinastellaan.

Myös verolaki on aivan oma asiansa. Verot lasketaan budjetin laatimiseksi. Näissä laskelmissa voidaan havaita, että muutokset ovat tarpeen, jolloin ne tehdään säätämällä erityinen laki. Ero liittyy siihen, jos verolaki on nimenomaisesti säädetty ainoastaan tietyksi ajaksi.

Osoita sitten budjetin ominaisluonne valtiontalouden sitovana suunnitelmana, josta hallitus ei saa poiketa.

Kuinka hallituksen vastustelu budjettia hyväksyttäessä vain siksi, että siihen on tehty muutoksia, on kuitenkin perusteetonta. Jos budjetti hylätään, se on jo voimakas epäluottamuksen ilmaus, vaikka ainoastaan erityisiin lakeihiin ja sopimuksiin perustumaton osa siitä jäisi in suspensolat. ratkaisemattomaksi. Sopimusoikeus.

Perustuslaillisissa valtioissa on valtio-oikeudellinen periaate, että kruunun kiinteä omaisuus on valtion, ei ruhtinaan yksityistä omaisuutta, vaikka sukuomaisuuttakin voi esiintyä. Siksi myös kaikki valtion omaisuuden muutokset edellyttävät kansanedustuslaitoksen hyväksyntää. Ja ylijäämistä tai säästöistä on annettava selvitys.

Päätelmä: lain herruus ja samalla sen säilyminen, on riippumaton vuotuisista budjettipäätöksistä ja kaikista lailla perustetuista instituutioista.

Budjetin vahvistaminen ei kuitenkaan riitä, on myös oltava takeet siitä, että sitä todella noudatetaan. Sen takeena toimii lähinnä se, että kansanedustuslaitos toimii valiokuntiensa välityksellä finanssihallinnon tarkastajana.

Näin olemme päässeet kansanedustuslaitoksen valvontavaltuuksiin.

Finanssiasioista säädetään, että, Belgiassa tilikamarilla tai kamarioikeudella, jonka jäsenet edustajainkamari nimittää määräajaksi, on tehtävänään tutkia ja tarkistaa kaikki hallinnon ja kaikkien veronkantajien tilit. Se valvoo, ettei mitään menobudjetin artiklaa ylitetä eikä siinä tehdä mitään siirtoja.

Se toteaa erillisten osastojen tai hallinto-osastojen tilinpäätöksen, ja tätä tarkoitusta varten se saa käyttöönsä kaikki vaadittavat asiakirjat. Valtion kokonaistilinpäätös annetaan kamarien päätettäväksi kamarioikeuden merkinnöin.

Samalla tavoin toimitaan Preussissa.

Määrärahoja koskevia säädöksiä useissa valtioissa, vaikka kaikkialla ne eivät ole perustuslain mukaisia, – joissakin valtioissa sellainen valtiontilejä käsittelevä instituutio on perustettu vasta erillisellä lailla.

Ruotsissa ja Tanskassa valtiopäivät valitsevat valtiontilintarkastajat, jotka valvovat valtion tulo- ja menobudjetin noudattamista.

Jos edustaja pitää huomautuksia perusteltuina, ne voivat johtaa syytteeseen asianosaista henkilöä tai asianosaisia vastaan, ellei asiasta esitetä tyydyttävää selitystä.

Tässä yhteydessä mainittakoon, kuinka suunnattomasti valtionluottojen vakaus on parantunut sen varmuuden, julkisuuden ja järjestyksen ansiosta, jonka valtiontalous on tällä tavoin saavuttanut.

Tasavalloissa noudatetaan samanlaista menettelyä.


Valvontaoikeus näkyy lisäksi kamarien joko nimenomaisesti vahvistettuna tai ainakin käytännössä vakiintuneena oikeutena esittää ministereille välikysymys hallituksen toimista. Vastauksesta voi seurata hyväksyntä (palaamalla päiväjärjestykseen) tai epäluottamuslause tai syyte.


Mutta välikysymysoikeus samoin kuin adressioikeus merkitsevät yhtä lailla poliittisen vaikutusvallan käyttämistä yleensäkin.

Ei ainoastaan lain ja budjettikeskustelujen kautta vaan myös ja suurelta osin välikysymyksestä syntyneissä keskusteluissa ministereille esitetään kansanedustuslaitoksen enemmistön näkemyksiä niin kotimaan – kuin ulkomaidenkin poliittisista kysymyksistä, sekä jo tehdyistä että edessä olevista toimista. Ja vaikka oikeus julistaa sota ja solmia rauha onkin useissa perustuslaeissa varattu kuninkaalle, on myös säädetty, että rauhansopimukset, ainakin jos ne supistavat maan aluetta tai aiheuttavat rasitteita, – samoin kauppa- ja muut sellaiset sopimukset, jotka kuuluvat kotimaisen lainsäädännön piiriin, edellyttävät kansanedustuslaitoksen hyväksyntää.

Sanalla sanoen myös ulkomaan asioissa nykyaikainen valtio-oikeus ja valtiollinen käytäntö ovat varanneet kansanedustuslaitokselle valtuuksia vaikuttaa poliittisiin periaatteisiin (tai päättää niistä).

Näin kansanedustuslaitos täyttää velvollisuutensa toimiessaan valtiollisessa elämässä ja oikeusasioissa totuuden puolesta. Se mieltää tehtävänsä korkeammaksi, kun sitä ei rajata vain määritetylle alueelleen. Se noudattaa kutsumustaan jalommin tunnustaessaan lait mahdiksi, jonka edessä senkin on pysäytettävä askeleensa.

Britannian Parlamentin toimivaltuudet.

Parlam. on kruunun korkein neuvosto. Sillä on oikeus puuttua kaikkiin kruunun neuvotteluihin ja esittää lausuntonsa valtion kannalta edullisimmiksi katsomistaan toimista.

Parlam. on etuoikeuksiensa ja valtuuksiensa ylin tuomari. (Käytäntö)

Käytäntö on säätänyt seuraavaa:

Rajoittamaton keskustelunvapaus molemmissa kamareissa. Kumpikin kamari määrää työjärjestyksensä. Alahuone valitsee puhemiehensä, ”Speaker”. Kumpikin kamari saa laatia vastausadressin valtaistuinpuheeseen, – ja kummallakin kamarilla on oikeus järjestää tutkimuksia (le droit d’enquête).


Kummallakin kamarilla on oikeus tehdä lakialoitteita.

Parlamentilla on suvereenit valtuudet säätää lakeja, laajentaa tai rajata niitä, poistaa, palauttaa voimaan ja herättää niitä uudelleen. Tämä valta koskee kaikkia sekä hengellisiä että maallisia, sekä siviili- että sotilaskysymyksiä, niin meri- kuin rikosoikeudellisiakin kysymyksiä. Se voi muuttaa perustuslakia, uudistaa sitä ja muodostaa itsensä uudelleen muuttuneelta pohjalta.

(Huom. Tämä on eräiden oikeusoppineiden tulkinta parlamentin oman perinteisen käsityksen mukaisesti. Korkeimmilla oikeusasteilla on kuitenkin eriävä käsitys, ja tarkkaan ottaen kansa itse viime kädessä lehdistön ja kansankokousten välityksellä painostaa ja estää parlamentin kaikkivoipaisuuden, jos se yltyy siihen pisteeseen, ettei hallitus enää tee vastarintaa.) Jokaisen parlam. toimen katsotaan edustavan yleistä etua, ellei asian julisteta olevan päinvastoin. Lisäksi ”public local acts”.

Parlamentin tehtävä on huolehtia valtion tarpeiden täyttämisestä kaikilla sellaisilla veroilla, jotka eivät ole luonteeltaan pysyviä.

Yksin kruunulle kuuluu ehdottaa lakia määrärahoista. Huom.

Lordit eivät voi tehdä aloitetta yhdessäkään verotuskysymyksessä.

Syyslukuk. 1874. 13. luento

Esiteltäessä kansanedustuslaitosten kokoonpanoa ja valtuuksia ei juuri ole ilmennyt syytä puhua erityisesti tasavaltojen perustuslaeista, sillä ne muistuttavat pääosin useimpia muita.

Ne poikkeavat hallitusvaltaa koskevissa kysymyksissä, joissa ilmenee eroja sekä muodossa että itse asiassa, joskin enimmäkseen muodossa.

Aluksi monarkioiden perustuslaeista, jotka ovat meille läheisempiä. Kaikissa nykyisissä monarkioiden perustuslaeissa kruunu on perinnöllinen, ja kaikissa tasavalloissa hallitusvallan johtaja valitaan. Voimme sivuuttaa erilaiset perimysjärjestykset oikeudellisesti vähemmän merkityksellisinä. Ja keskittyä ainoastaan valtuuksiin.

Suurin mullistus tapahtui Ranskan vallankumouksessa: ennen kuningas oli kaikki, hänen valtansa oli rajaton, – lait, kaikki oli hänen tahtonsa varassa.

Nyt vuoden 1791 perustuslaissa säädettiin.

Kuninkaan persoona on loukkaamaton ja pyhä; (hänen ainoa arvonimensä on Ranskalaisten kuningas.)

Ranskassa ei ole lakia korkeampaa auktoriteettia. Kuningas hallitsee vain sen mukaisesti ja voi vaatia tottelevaisuutta ainoastaan lain nimessä. hyvä.

Valtaistuimelle noustessaan hän vannoo valalla, lainsäätäjäkunnan edessä, olevansa uskollinen kansakunnalle ja laille, käyttävänsä hänelle annettua valtaa kansalliskokouksen julistaman perustuslain ylläpitämiseen ja antavansa lait toimeenpantaviksi.

Ellei hän vanno valaa kuukauden kuluessa tai peruu sen, hänen katsotaan luopuneen kruunusta.

Kuninkaan yksityistilat yhdistetään valtaanastumisen yhteydessä peruuttamattomasti valtion kiinteään omaisuuteen. Kansakunta huolehtii kruunun loisteesta laatimalla siviililistan, ja lainsäätäjäkunta määrittää summan koko hallituskauden ajaksi.

Ylin toimeenpanovalta kuuluu kuninkaalle. Hän on kuningaskunnan yleisen hallinnon ylin johtaja. Samoin armeijan niin maalla kuin vesillä. Hän nimittää ministerit.

Hän nimittää suurlähettiläät ja muut poliittiset edustajat.

Samoin osan sotilaskomentajista sekä sotalaitoksen hallintoviranomaisista.

Samoin tuomioistuimen komisaarit ja välillisten verojen kantajat sekä valtion kiinteän omaisuuden hallinnon.

Hän antaa kaikki virkavaltakirjat. Hän laatii ehdotukset eläkkeistä ja lahjapalkkioista esitettäviksi lakeja säätävälle kokoukselle.

Hän vahvistaa ja julkistaa lait. Suspensiivinen veto-oikeus 3. päätökseen saakka.

Ministerit vahvistavat kaikki asiakirjat. Hän ei voi koskaan sanoutua irti heidän vastuustaan.

Hallinnoi ulkopolitiikkaa, mutta kaikki varsinaiset päätökset kuuluvat lainsäätäjäkunnalle, myös sodasta ja rauhasta.

Ei minkäänlaista lainsäädäntöoikeutta, ei edes armahdusoikeutta. – Ei anna palkintoja, myös lainsäätäjäkunta.


Amerikan erillisten valtioiden kuvernöörillä ja Unioinin presidentillä on sikäli laajemmat valtuudet, että heillä on armahdusoikeus. Muutoin valta-asemaa vahvistaa se, että hänellä on rinnallaan Senaatti. – Suspensiivinen veto-oikeus.

Huom. ero: Valittu presidentti tietää, että hänen takanaan ja toimiensa tukena on se kansakunnan enemmistö, joka on hänet valinnut. Ranskan kuninkaalla tätä ei ollut. Ensiksi mainittu voi siksi toimia vapaasti ja itsenäisesti omassa piirissään ja hallinnon johtajana. Viimeksi mainitun toimintaa lamauttivat lainsäätäjäkunnan kaikki mahdolliset valtuudet sekä epäluottamus, jota perinnöllisen kuningasvallan perinnöllisiä edustajia kohtaan tunnettiin, koska heidän koettiin haluavan kaikin keinoin laajentaa omaa valtaansa. – Unionin presidenttiä tosin rajoittavat laki ja kongressi, ja joissakin tapauksissa hänen on pakko toimia yhdessä senaatin kanssa, mutta samalla hänen asemansa on turvattu senaatin mielipiteen tuella.

Koko Amerikan perustuslain toimeenpanevaa valtaa koskevat säädökset ovat luonteeltaan sellaisia, että sellainen tosiaan saattaisi olla voimassa ja toimiakin, – vuoden 1791 laki kaikkine yksityiskohtineen, joita on aivan liikaa tässä lueteltavaksi, kertoo sen sijaan halusta tehdä hallintovallan johtajasta ainoastaan nimellinen sellainen, lainsäätäjäkunnan tahdon sokea toteuttaja. Tämä muistuttaa vapauden aikaa Ruotsissa.

Tämä monarkian varjo puhallettiinkin pois, kun poliittiset suurmiehet vahvistuivat. Ja sitä seurasi unitaarinen despoottinen tasavalta, – tasavalta, joka ei enää pitänyt Amerikkaa esikuvanaan.

Kuninkaan valtaa lisättiin vuoden 1814 chartassa, – vieläpä siinä määrin, että l’ancien régimen ylimielisyys alkoi uudelleen nostaa päätään, ja kun Kaarle Xn määräykset alkoivat tehdä väkivaltaa chartalle, ylimielisyydestä tehtiin loppu. Vuoden 1830 perustuslaista havaitaan, että kuninkaalle on annettu säästeliäämmin valtaoikeuksia.

Perustuslaeissa, jotka ovat sittemmin astuneet voimaan eri valtioissa, on pyritty hyödyntämään Ranskan ja Englannin kokemuksia. Selvitetään tarkemmin.

Seuraavassa on monarkin valtaoikeuksia koskevia säännöksiä, jotka vähäisin eroavuuksin ja poikkeamin ovat yhteisiä Euroopan mantereella voimassa olevissa perustuslaillisten monarkioiden valtiosäännöissä. Käytän sanaa kuningas yhteisnimityksenä yksinkertaisuuden vuoksi ja siksi, että se on arvonimistä yleisin:

Kuninkaan persoona on loukkaamaton. Hänen ministerinsä ovat vastuullisia.

Mikään kuninkaan päätös ei ole pätevä, ellei ministeri ole vahvistanut sitä allekirjoituksellaan ja ottanut allekirjoituksella siitä vastuuta.

Kuningas nimittää ja erottaa ministerinsä.

Hän myöntää armeijan sotilasarvot.

Hän asettaa virkamiehet niin sisäasiain- kuin ulkoasiainhallinnossa paitsi niissä tapauksissa, joissa laissa on säädetty toisin.

Hän antaa säännökset ja määräykset, jotka ovat tarpeen lakien toimeenpanemiseksi, mutta hän ei voi koskaan lykätä itse lakeja tai vapauttaa niiden noudattamisesta (Huom. Preussissa ja eräissä muissa maissa tilapäinen lainsäädäntöoikeus).

Hän on maa- ja merivoimien komentaja, julistaa sodan, solmii rauhan-, liittolais- ja kauppasopimukset. Hän ilmoittaa näistä sopimuksista kamareille tiedoksiantona, heti kun se on valtion edun ja turvallisuuden kannalta mahdollista. – Kauppasopimukset ja kaikki sopimukset, jotka saattavat vaatia valtiolta tai sen kansalaisilta uhrauksia, astuvat kuitenkin voimaan vasta saatuaan kamarien hyväksynnän; valtion maa-aluetta ei saa liioin muuttaa muutoin kuin lain nojalla.

Kuningas hyväksyy, vahvistaa, julistaa ja julkistaa lait.

Kamarit, – jotka useimmissa valtioissa tulee kutsua koolle määräaikana tai jotka kokoontuvat ilman kutsua, on kuninkaalla oikeus kutsua sääntömääräisen istuntokauden lisäksi myös ylimääräisiin kokouksiin.

Kuninkaalla on oikeus hajottaa kamarit, joko jompikumpi tai molemmat. Kun kamarit hajotetaan, hänen tulee kutsua valitsijamiehet koolle.

Kuningas voi keskeyttää kamareiden kokoukset ja lykätä joksikin aikaa niiden jatkamista.

Kuninkaalla on oikeus lieventää rangaistuksia ja armahtaa, mutta tämä ei koske virkavirheistä syyettyjä ministereitä.

Hänellä on oikeus lyödä rahaa.

Hän myöntää kunnia- ja ansiomerkkejä (oikeus on rajattu eräissä maissa, kuten Norjassa, joissa mitään arvonimiä ei saa myöntää).

Hän saa myöntää aatelisarvoja, tosin ilman erivapauksia (eli päärienkamarille).

Siviililista määritetään koko hallintokaudeksi.

Joissakin perustuslaeissa säädetään nimenomaisesti, ettei kuninkaalla ole muuta valtaa kuin se mitä perustuslaissa nimenomaisesti mainitaan tai erillisissä laeissa annetaan.


Kovin vanha ei ole vielä sekään valtio-oppi, jonka mukaan suvereenisuus, valtion koko vallan tiivistymä, syntyi ja sai alkunsa yksin kuninkaasta, ja jossa siihen säätylakeina tehtyjä rajoituksia tuli pitää ainoastaan poikkeustapaukseksi tarkoitettuna vallankäytön osien jakamisena monarkin ja säätyjen välillä. Aivan toisenlainen periaate nousee esiin nykyisten perustuslakien kuninkaanvaltaa koskevissa säännöksissä. Nykyään valtiosääntöön kirjatuissa erillisissä lainkohdissa säädetään, mitkä valtiollisen vallankäytön alat kuuluvat kuninkaalle, mitkä puolestaan muille elimille. Enää ei päde: kaikki valta näitä ja näitä asioita lukuun ottamatta kuuluu kuninkaalle; vaan kuninkaan valta käsittää ainoastaan nämä ja nämä kohteet, ja sitä tulee käyttää näiden pysyvien normien mukaisesti. – Ja laki on kuninkaan aivan kuten muidenkin hallintoelinten yläpuolella.


Jos nyt tarkastellaan näiden kuninkaanvallan kohteiden laatua, kuninkaan erivapauksia, niiden havaitaan itse asiassa kuitenkin kattavan useampia asioita kuin kansanedustuslaitoksen, ja ne on yleisesti asetettu siten, että nimitys valtionpäämies on perusteltu.

Mitä ensinnäkin lainsäädäntöön tulee, monarkin valta on tasaveroinen kansanedustuslaitoksen kanssa. Selvitetään tarkemmin aloitetta – hyväksymistä. Vielä yhtenä tekijänä voidaan mainita vahvistaminen ja julkistaminen.

Verrataan suspensiiviseen veto-oikeuteen negatiivisena toimena. Sitä vastaan puhuu se, ettei se edistä tasapainoa samalta pohjalta kuin vahvistusehto, – pakottaa hallitukselle lakeja, joita se ei hyväksy; – vastustaa ministerien vuoksi parlamentaarista hallintotapaa.

Ensimmäiseksi mainitaan aina, että Kuninkaan persoona on loukkaamaton, – ministerit ovat vastuullisia.

Tämä periaate on tunnustettu kaikissa perustuslaillisesti monarkistisissa valtioissa välttämättömänä. Se on yksi tärkeimmistä eroista niiden ja tasavaltojen välillä.

Se on oikeuden ja vapauden etujen vuoksi toivottavaa 1) siksi, että vastuu jäisi harhakuvaksi, jos se perustuisi monarkkiin itseensä; – sillä kuinka monarkkiin ulottuvat syytteet ja tuomiot voisi asettaa siten, etteivät ne kumoa koko valtion organisaatiota. Selvitetään tarkemmin.

2) siksi että tällainen kumous, joka ei voi palvella oikeusvaltion päämääriä, ei liioin sovi yhteen jatkuvuuden periaatteiden kanssa. 3) tällä tavoin vastuukysymys voidaan jakaa oikeudenmukaisesti, koska kuningas ei millään ehdi tutkia kaikkia yksityiskohtia. Ministerit sen sijaan ehtivät. Heidän onkin vastattava yksityiskohdista. Jos yksi ministeri tuomitaan lainrikkomuksen vuoksi, tilalle nimitetään toinen, eikä asioiden kulku häiriinny. Jos hallitsija tuomitaan rangaistukseen, hänen asemansa on mahdoton.

Mutta juuri siksi, ettei loukkaamattomuus johda eikä saa johtaa siihen, että hallitusasioiden hoito on vastuutonta vallankäyttöä, ministerin vastuullisuus on seurausta monarkin loukkaamattomuudesta.

Siihen liittyy myös – ministerin vaihdettavuus ja monarkin pysyvyys.

Syyslukuk. 1874. 14. luento

Puhuttaessa monarkin erivapauksista ja hallitusvallan valtaoikeuksista todettiin viimeksi: hänen loukkaamattomuutensa, – josta seuraa ministerien vastuu; – Nimitysoikeus, jonka käyttäminen; etenkin mitä ministereihin mutta myös muihin korkeimpiin viranhaltijoihin tulee, on yksi perustuslaillisen valtion monarkin tärkeimmistä hallitusvaltansa käytön osa-alueista. Lisäksi lakien toimeenpanoa ja soveltamista koskevien säännösten ja määräysten antaminen, – ulkopolitiikka.

Päädyin sitten kysymykseen hallitsijan osuudesta lainsäädäntövaltaan ja osoitin, kuinka lähes kaikkialla monarkin oikeus on saman veroinen kuin kansanedustuslaitoksenkin, niin aloite- kuin vahvistusoikeudenkin vuoksi.

Kävimme läpi suspensiivisen veto-oikeuden syyt.

Samoin vahvistamisen positiivisena valtaoikeutena. Ja että jälkimmäinen pitäisi saattaa oikeaoppisemmaksi perustuslaillisen monarkian järjestelmässä pääasiassa siksi, että vallanjaon periaate kärsisi, jos tärkein kaikista poliittisista tehtävistä eli lainsäädäntö olisi yksinomaan kansanedustuslaitoksen käsissä. Se johtaisi parlamentin kaikkivoipaisuuteen.

Muutoin perustuslaki säätää näistä asioista: kuninkaan tehtävä on vahvistaa ja julkistaa lait. Vaikka vahvistusoikeuteen sisältyy oikeus kieltäytyä vahvistamisesta, säännöksen sanamuodolla on selvästikin haluttu painottaa tätä negatiivista osaa vähemmän kuin normaalitapausta, jossa hän hyväksyy kansanedustusl. päätöksen, ja sitä muotoseikkaa, että lait astuvat voimaan hänen vahvistettuaan ja sen jälkeen julkistettuaan ne. – Muutoin painopiste on tietenkin kamarien lainsäädäntötyössä.

Toinen monarkille tunnustettu tärkeä osa lainsäädäntövaltaa on oikeus hajottaa kamarit, jompikumpi tai molemmat, ja määrätä uudet vaalit.

Kansanvapauden näkökulmasta on pidetty jossain määrin loukkaavana, että monarkille on tunnustettu tällainen oikeus sivuuttaa kansan valitsemat edustajat. Tarkastelutapa on kuitenkin pinnallinen. – Loukkaavaa se olisi vain, jos monarkilla olisi oikeus paitsi hajottaa kansanedustuslaitos myös keskeyttää pitkäksi aikaa kaikki kansanedustuslaitoksen kokoontumiset. – Perustuslaeissa kuitenkin säädetään, että samalla kun kamarit hajotetaan, on määrättävä uudet vaalit.

Hajottaminen ei merkitse sitä, että monarkki saisi tukahduttaa kansanedustuslaitoksen silloin, kun katsoo sen parhaaksi, – ajatuksena on se, että monarkki, kun hän neuvonantajineen toisaalla ja kansanedustuslaitos toisaalla ajautuvat konflikteihin, jotka vaikuttavat ratkaisemattomilta, – esittää Vetoomuksen, anomuksen kansalle itselleen. Hajottaminen on ikään kuin kansakunnalle esitetty kysymys: kuka on oikeassa? ministerini vai kamarit? – Ennakoiva hallitus, joka on selvillä maassa vallitsevasta mielipiteestä, tuskin turvautunee hajottamiseen, koska sillä ei ole saavutettavissa yhtään mitään, ellei se voi olla varma siitä, ettei kansanedustuslaitos edusta maassa vallitsevia mielipiteitä. Onhan mahdollista, että kamarin enemmistöllä ei enää ole enemmistöä maassa. Jos hallitus on varma oman näkemyksensä oikeellisuudesta, se voi siksi kysyä maaltaan järjestämällä uudet vaalit. Jos niissä käy niin, että uudet kamarit hyväksyvät hallituksen politiikan, se on saavuttanut voiton, joka todennäköisesti on kaikille parhaaksi. Jos taas entiset valitaan uudelleen tai vieläpä vahvistuvat; kamareilla on sitäkin suurempi syy jatkaa vastustustaan ja vaatia ministerinvaihdoksia. Silloin monarkin on myönnyttävä.

Hajottamisoikeus, joka on niin tärkeä hallitukselle, jotta se saisi tukea politiikalleen, jonka loppujen lopuksi on kuitenkin voitettava, – merkitsee, kuten näkyy, tunnustusta kansan oikeudelle viime kädessä ratkaista konfliktit; muistutus siitä, että kamarit, vaikka ovatkin kansan laillisia edustajia, elin, joka tuo kansan tahdon esiin, kansa ei kuitenkaan ole siksi luopunut vallasta.

Jos kamareita ei valita uudelleen, kansa on osoittanut niiden olleen väärässä. Niitä on siinä tapauksessa rangaistu typeryydestä tai puoluekiihkosta tai kenties jopa itsekkäästä vallanhimosta. Muu rangaistus ei tule kysymykseen, sillä kansanedustuslaitos on monarkin tavoin loukkaamaton.


Prorogaation tai keskeytyksen voi perustuslain mukaan panna toimeen vain määräajaksi, jonka enimmäismäärä on säädetty, elleivät kamarit itse anna sille suostumustaan. Keskustelut voi pakon sanelemana keskeyttää ulkomaansuhteissa ilmenneen vaikean ja jännittyneen tilanteen vuoksi, – tai jotta lakiehdotukset saadaan valmiiksi, tai odotettaessa tapahtumaa, joka vaatii kamarien osallistumista mutta joka ei ole vielä alkanut.


Lainkäyttöön kuninkaalla on sellainen suhde, että hän ei saa puuttua tuomitsemiseen. (Sivuutan nyt Ruotsin, jota on aihetta käsitellä sitten, kun tarkastelemme Suomen valtio-oikeutta).

Suuri osa perustuslaeista kuitenkin toteaa, että kaikki tuomiot annetaan kuninkaan nimissä.

Tämän nimellisen lainkäyttöön osallistumisen ohella yksi kuninkaan tärkeimmistä erivapauksista on lieventää rangaistuksia ja myöntää armahduksia. Alankomaissa tähän on ensin kysyttävä asianosaisen tuomioistuimen näkemystä.

Yleinen sääntö: sillä ei saa keskeyttää meneillään olevaa oikeudenkäyntiä. Armahdusoikeuteen on useimmissa perustuslaeissa tehty sellainen rajoitus, että monarkki ei saa armahtaa kansanedustuslaitoksen syytteiden nojalla tuomittuja ministereitä, ellei syytteen nostanut kamari niin vaadi tai antaa kysyttäessä armahdukselle suostumuksensa.

B. Constantin näkemykset asiasta, vastakkaisia.

Englannissa armahdus oikeudenkäynnin aikana on kielletty, ministerien armahtaminen sen sijaan ei. Niin ei ole kuitenkaan koskaan tuomittu, jotta alahuone ei loukkaantuisi.


Erityisvaltuuksista mainittakoon oikeus myöntää ansiomerkkejä, arvonimiä, aatelisarvoja.

Käytännön arvostelua (poikkeuksena esim. Norja).

Tarkasteltaessa näiden hallitsijoiden valtaoikeuksia lienee paikallaan myöntää, että nimitys toimeenpanovallan johtaja jää liian kapeaksi. Tästä on tehty ehdotuksia: pouvoir neutreransk. neutraali valta (Constant) – pouvoir modérateurransk. moderoiva valta (Portugali, Espanja). Valtion päämies (eräät saksalaiset). Mitä vastoin toimeenpanovallan katsotaan kuuluvan ministereille. Itse hallitsemisesta huolehtivat itse asiassa kuningas ja ministerit. Viimeksi mainittuja ei aseteta, Napoleon III:n hallintoa lukuun ottamatta, epäitsenäisiksi, nimettömiksi ja vastuuttomiksi apulaisiksi. Heillä on omat tehtävänsä ja asema, jotka valtiossa määrätään perustuslain mukaisesti.

Thiers: le roi règne, mais il ne gouverne pasransk. kuningas hallitsee mutta ei johda, pisteliästä mutta pitää jossain määrin paikkansa. – Sieyén projekti ja Napoleon Inlausunto siitä.

Yhteenveto:

Hallitsija on perustusl. valtioiden valtiosääntöjen mukaisesti valtion auktoriteetin ylin näkyvä henkilöitymä, joka henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa tai näkymiinsä katsomatta ansaitsee sen kunnioituksen ja huomion, joka lain ylimmälle valvojalle ja järjestyksen ylläpitäjälle kuuluu. – perustuslaissa hänet on asetettu sellaiseen asemaan, ettei hän voi eikä saa henkilökohtaisesti syyllistyä laittomaan tekoon eikä voi estää valistunutta, vakaata kansan tahtoa toteutumasta. Kuitenkaan hän ei ole siinä määrin sidottu tai neutraloitu, ettei hän voi välittää sille tarvittavaa näkemystä tai osaamista, ja hän voi vaikuttaa hyödyllisesti monin tavoin, valitsemalla sopivia henkilöitä, omalla esikuvallaan, aloitteillaan, päättäväisyydellään ja maltillaan kuohuvina aikoina. Hänen pitää ja hän voi edistää lain herruutta ja loukkaamattomuutta estämättä sen uudistamista. Hänen tulee edustaa järjestyksen, rauhan ja vakauden periaatetta suhtautumatta siksi vihamielisesti vapauteen, jonka toteutumista hän ajatusten ja liikkuvan yritteliäisyyden ristiriidoissa pikemminkin edistää pitämällä taipumatta yllä laillista järjestystä.

Tässä yhteydessä on käsiteltävä ministereiden asemaa.

Heidän yleinen asemansa näkyy siinä, ettei kuningas saa julkistaa mitään ilman toisen allekirjoittajan vahvistusta eikä hallita ilman ministereitä.

Seuraavia ministeriöitä esiintyy: sisäasiain, ulkoasiain (jompikumpi yleensä pääministeri, vaihdellen), oikeus-, valtiovarain-, kauppa-, maatalouden ja yleisten töiden, sota-, laivasto-, opetus- tai kulttuuri, – sekä kuningashuoneen tai hovin ministeriö. Salkuttomia ministereitä tai valtioneuvoksia tavataan vain joissakin valtioissa, joissa heitä pidetään varajäseninä. He soveltuvat hallituksiin, jotka toimivat pääasiassa kollegiaalisesti.

Englannissa hallitukset ovat merkittävästi toisenlaisia. Privy councilissa, joka on sittemmin irtautunut parlamentin esiasteena toimineesta suuresta neuvostosta, on rajoittamaton määrä jäseniä. Vuonna 1855 heitä oli 192, joista useimpia ei koskaan kutsuttu virantoimitukseen. Kuusi riittää päätösvaltaisuuteen. Oikeastaan pelkkä neuvoa-antava mahti, sillä hallitsija yksin päättää. Heidän hankkeensa on tavallisesti päätetty jo ennalta kabinetissa. Siihen kuuluvat nykyisin: pääministerinä rahakamarin ensimmäinen lordi, lisäksi lordikansleri, rahakamarin kansleri, viisi valtiosihteeriä kotimaan asioille, ulkomaiden asioille, siirtomaille, sotakysymyksille ja Intialle, yksityisneuvoston lordipresidentti, amiraliteetin ensimmäinen lordi, kauppatoimiston (board of trade) presidentit, köyhäinavun osaston presidentti, sinetinhaltijalordi, postin johtaja ja Lancasterin herttuakunnan kansleri. Toisinaan myös paymaster general (general liquidator) ja Irlannin ensimmäinen sihteeri. – Ajoittain kokoonpano vaihtelee siten, että jollakulla on useampia salkkuja. Yleensä ottaen osastojen jako Englannissa poikkeaa useimmista mannermaan valtioista eikä ole yhtä selvärajainen.


Perustuslaissa ei yleisesti täsmennetä ministeriöiden jakoa. Sen ei tarvitse olla niin pysyvä kuin perustuslain säännökset muutoin ovat.

Sen sijaan nykyisessä perustuslaillisessa käytännössä on yleistä ja valtiosäännössä ilmaistu, että ministerit voivat olla valtiopäivien jäseniä. Siinä tapauksessa he saavat äänestää ja keskustella muiden edustajien tavoin. Muutoin heillä on oltava oikeus edustaa hallituksen näkemyksiä ja esitellä asioita, ja kamarilla on oikeus esittää heille kysymyksiä. Tätä on tärkeä valaista tarkemmin.

Vastuullisuus on lausuttu periaatteena julki kaikissa valtiosäännöissä, mutta useimmissa niistä viitataan asiaa koskeviin erityisiin lakeihin. Tätä kysymystä ei voikaan vielä pitää loppuun käsiteltynä.

Ministeriin kohdistuvia syytöksiä voivat eräissä valtioissa esittää molemmat kamarit, joissakin vain toinen ja joissakin puolestaan molemmat yhdessä.

Tuomioistuimena on joissakin ylempi kamari (päärit), joissakin yksinomaan tässä tarkoituksessa kokoontuva valtakunnanoikeus, joissakin puolestaan vakinainen korkein oikeus.

Oikeudellinen ja poliittinen vastuu on erotettu toisistaan. Ensiksi mainittu, joka koskee lainrikkomuksia tai perustuslain rikkomista, ei varsinaisesti liity erityisesti ministerivastuuseen. Ministerivastuu sisältyy n. s. poliittiseen vastuullisuuteen. Kaikkea ei voi ennakoida laissa. Mutta harkitsemattomista, kevytmielisen tuhlaavaisista, vaarallisista hankkeista on voitava rangaista. Niitä varten ei voi laatia rikoskoodeksia. Siksi pelkistä juristeista koostuva tavanomainen tuomioistuin ei liioin sovellu tarkoitukseen.

Ministeriä voi vaatia lainrikkomuksistaan vastuuseen yksittäinen asianomistaja, jos sellainen on. Mutta mikäli ministeri ei ole joko loukannut perustuslakia, jolloin valtiota yleisesti on loukattu, tai jos hän syyllistymättä perustuslain rikkomiseen tekee rangaistavan poliittisen teon, kansanedustuslaitoksen on nostettava kanne.

Tämä poikkeaa Ruotsin käytännöstä: Oikeusasiamies tai Oikeuskansleri syyttää Valtakunnanoikeuden edessä, mikäli Korkein Oikeus tai sen jäsen tai Valtioneuvos on rikkonut perustuslakia tai yleistä lakia. Valtakunnanoikeuteen kuuluvat puheenjohtajana Svean Hovioikeuden Presidentti, kaikkien kollegioiden presidentit, neljä vanhinta valtioneuvosta (kaikki oikeusneuvoksia, jos syytetty on valtioneuvos) Pääesikunnan ylin armeijan ja laivaston komentaja, kaksi vanhinta hovioikeudenneuvosta ja 1 kollegion vanhimmista neuvoksista –

Valtioneuvoston vastuullisuuslaki vuodelta 1810 rangaistusmääräyksineen.

Mielipideneuvosto vastaan Korkeimman oikeuden jäsenet, johtaa pelkkään erottamiseen.

Samoin perustuslakivaliokunta ilmoittaa, tarkastettuaan pöytäkirjan, – valtiopäivät vaativat vapauttamista virkatehtävistä, jos kyse vain huonosta hallinnosta. – Lainvastaisuus puolestaan selvitetään.


B. Constantin teorian selvitystä. –

Epäluottamuslause. Esiintyy sangen usein. Voidaan väärinkäyttää ja muodostua epäoikeudenmukaiseksi muttei voi korvata varsinaista syytettä. – Tässä virallinen menettely on tärkeä: Valtionsalaisuuksia ei ole niin lukuisia kuin huiputtajat mielellään vakuuttavat tai tietämättömät mieluusti uskovat. Salassapito ei juuri ole välttämätöntä lukuun ottamatta määrättyjä harvoja tapauksia, kuten sotahankkeita tai merkittäviä yleisiä hankkeita kriittisenä aikana. Muutoin hallitus rakastaa salaisuuksia voidakseen toimia ilman vastaväitteitä, – joutuakseen yleensä katumaan sitä ... Mutta nostettaessa syytettä ministeriä vastaan kyse on jo tapahtuneista asioista, eivätkä salaisuudet ole siksi perusteltuja. –

Vaaroja ei voi karkottaa kätkemällä ne katseilta. Ne päinvastoin kasvavat yön ympäröiminä. Esineet kasvavat pimeyden helmassa. Varjoissa näkyy kaikki, vaarallisena ja jättimäisenä. (B. Constant.)

Vastuun tulee täyttää erityisesti kaksi tavoitetta: riistää valta rikollisilta tai kehnoilta ministereiltä ja (edustajien valppauden turvin), koska neuvottelut ovat julkisia ja lehdistönvapautta harjoitetaan analysoimalla kaikkia ministerien toimia, pitää yllä tutkivaa mieltä ja jatkuvaa kiinnostusta perustuslain noudattamiseen, jatkuvaa osallisuutta asioihin eli sanalla sanoen todellista poliittista elämää.


Mutta eikö sitten ole mielivaltaista joutua tuomituksi rikoksesta, jota laissa ei ole määritetty? –

1) laki ei voi ennakoida kaikkia poliittisia tapahtumia,

2) tuomioistuimen tulee koostua niin ylevistä aineksista, ettei tuomio voi olla väärä,

3) teosta ei seuraa muuta rangaistusta kuin erottaminen ja julkinen poliittinen hylkäystuomio.

Tässä esitetyn suhde vapauden ja oikeusjärjestyksen takeisiin.

Ministerivastuu ei ole riittävä tae, ellei kaikkia toimijoita saa syyttää tuomioistuimessa ilman esimiehen lupaa. Tätä selvitetään tarkemmin.

Syyslukuk. 1874. 15. luento

Kertoessani eilen ministereiden asemasta perustuslaillisessa valtiossa ehdin vastuukysymyksestä mainita ainoastaan, kuinka useimmissa valtioissa syyteoikeus on kansanedustuslaitoksella, joko jommallakummalla kamarilla tai molemmilla yhdessä, tai sitten vain kansan valitsemalla kamarilla, sekä kuinka tuomioistuimeksi sellaisissa tapauksissa määrätään jossakin ylähuone, jossakin erillinen valtakunnanoikeus ja jossakin vakinainen korkein oikeus. – Lisäksi kerrottiin, miten vastuukysymystä tarkalleen käsitellään Ruotsissa. Kerrataan.

Mutta nyt nousee esille kysymys: mitä itse vastuullisuus sitten on? – Kiperä kysymys.

Juridisen ja poliittisen erot. Jotkut katsovat ensiksi mainitun käsittävän kaikki lainrikkomukset, jälkimmäisen ainoastaan poliittiset harha-askeleet; ja siinä missä ensiksi mainitut päätyvät tavallisen tuomioistuimen käsiteltäviksi, jälkimmäiseen vaaditaan erilainen tuomioistuin, jolla on poliittista ymmärrystä.

Ennen kaikkea on erotettava sellaiset virantoimituksessa tapahtuneet lainrikkomukset, joilla loukataan yksilöiden oikeutta, niin että heidän olisi saatava nostaa syyte. Ministerin velvollisuutta vastata tästä ei voi johtaa erityisestä vastuun käsitteestä. Hänen tulee jokaisen miehen tavoin totella lakia ja kunnioittaa toisten oikeutta sekä kantaa seuraukset, jos hän on niitä rikkonut. Ja tähän tarkoitukseen riittää tavallinen tuomioistuin.

Ministeri voi kuitenkin virantoimituksessaan ja sen vaikutuksesta loukata lakia siten, ettei se erityisesti vaikuta johonkin yksittäiseen henkilöön tai yksittäisiin henkilöihin, mutta ylittää silti sen mitä valtion lait ja oikeusjärjestys sallivat. Silloin kansalaisten [...]oläslig/saknad text, ja yleisen vallan on oltava asianomistajia. On kiistatta monarkin tehtävä, silloin kun esim. ministeri on väärinkäyttänyt asemaansa antamalla perustuslain vastaisia määräyksiä, erottaa hänet virastaan ja asettaa hänet syytteeseen. Mutta on yhtä lailla ja sitäkin suuremmassa määrin kansanedustajalaitoksen tehtävä nostaa syyte, oli hän sitten jäänyt virkaansa tai jo eronnut.

Lisäksi ministeri voi, lakia rikkomatta, sivuuttaa äärimmäisellä tavalla valtion edun haitallisilla hankkeilla tai huolimattomuudellaan. Sellaisissakin tapauksissa kansanedustuslaitoksen pitää nostaa syyte, onhan sillä oikeus valvoa kaikkea hallituksen toimintaa. – Edellinen on poliittinen rikos ja jälkimmäinen virhe.

Sitten onkin kysymys instanssista. Edellisessä tapauksessa valtion korkein oikeus on kylläkin sopiva instanssi ja sellaisesta rikoksesta voi olla erikseen asetettuja positiivisia rangaistusmääräyksiä, (tai ministerin aseman väärinkäytön huomioon ottaen toisten perustuslainrikkomus kovennetuin rangaistuksin) Yleisesti on kuitenkin suosittu erityistuomioistuinta eli ylähuonetta tai valtakunnanoikeutta. Epäluottamuslause.

Poliittisisten virheiden käsittelyyn jälkimmäinen on selvästi välttämätön. Ei voi olla rikoskoodeja, jotka kattavat kaikenlaisen politiikan toteuttamisen. – Kuitenkin monissa valtioissa on rangaistuksesta säädetty, että poliittisista virheistä voidaan rangaista vain erottamalla. Näin torjutaan kurittomuuden ja mielivaltaisuuden vaaraa. 1) Jos laki ei voi ennakoida kaikkia poliittisia käänteitä – 2) tuomioistuinten on koostuttava niin ylevistä aineksista, ettei tuomiosta voi tulla väärä. 3) seurauksena ei voi olla muuta rangaistusta kuin erottaminen ja poliittinen hylkäystuomio. (Englannissa sallitaan rangaistus tutkinnan jälkeen).

Proseduuri: erityisen viranomaisen tai kamarin edustajien nostama syyte, vai yläkastin edessä.

Julkisuus: Tästä on puhuttu, että valtion etu saattaa vaatia salassapitoa. Vastatodisteita B. Constantin mukaan.

Näistä asioista ei ole kovin runsasta erillistä rikostilastoa. Asian luonteeseen kuuluu, ettei ministereihin voi kohdistua syytteitä, hehän ovat tavallisesti maan johtavia miehiä.

Ja silti tämä perustuslaillisen oikeuden periaate on äärettömän tärkeä: sen tarkoituksen lisäksi, että se takaa rikollisten ja kehnojen ministerien poistamisen, – tämä järjestely tuo sen edun, että kansanedustuslaitos ja lehdistö ovat jatkuvasti varuillaan, – jotta elävä kiinnostus perustuslain säilyttämiseen turvattaisiin, jatkuva osallistuminen valtion asioihin on todellista poliittista elämää.

Ja tämä vastuu on näin ollen tärkeä vapauden ja oikeuden tae. Painotettava enemmän ja selitettävä tarkemmin.

Tähän liittyy kysymys muidenkin virkamiesten vastuusta. Heillä on luonnollisesti kaikkialla velvollisuus vastata virkansa harjoittamisesta ja he voivat saada syytteen virkavirheestä. Nämä ovat kuitenkin pelkkiä sanoja, – ne voidaan vieläpä samaistaa äärimmäiseen virkavaltaisuuteen ja poliittisen vapauden puutteeseen.

Sellainen kansanvapauden, yksilön ja kansalaisen vapauksien ja oikeuksien tae näkyy tässä toisessa puolessa sitä vastuuta, joka poliittisella toimitsijalla on tekemisistään. Nimittäin vastuu jokaisen kansalaisen edessä, jonka oikeuksia hänen toimintansa loukkaa. Tai pikemminkin: jokaisella, jonka oikeuksia virkamies loukkaa, tulee olla oikeus syyttää häntä tuomioistuimessa, eikä siihen tarvita esimiehen suostumusta.

Tämä on kirjattu vain Englannin, Belgian, Kreikan, Romanian ja Württembergin perustuslakiin (Württembergissä tietyin rajoituksin). Viime vuosina ehkä muissakin, joskin siitä ei ole tietoa. Tasavalloissa se on hyväksytty periaate.

Tarkempi selvitys. – Onko oikein, että alaista rangaistaan tällä tavoin, vaikka hän on vain totellut esimiehen käskyä? – Kyllä, hänen on kyettävä osoittamaan aloitteen tekijä, mutta yhtä kaikki häntä rangaistaan lainrikkomuksesta. Oikeusvaltion olemukseen kuuluu, ettei ketään voi pakottaa rikkomaan lakia.

Tämä kysymys muuten askarruttaa nykyään suuresti teoreetikkoja. – Julkisoikeuden hallintotuomioistuimet saattaisivat olla tarpeen sellaisissa tapauksissa, koska siviili- ja rikosjuttujen tuomareilla ei ehkä ole esim. finanssilakien erikoistuntemusta.

Oikeudenkäyntikaaren 10. Luku 26 §. Tapauksessa, joka koskee Valtakunnan, Kruunun kaikenlaista yleistä taloudenpitoa, sekä myös sitä, joka jonkun virkamiehenä tai viranomaisena, korkeammassa tai vähäisemmässä tehtävässä toimii väärin, tutkijana ja tuomarina toimikoon se, jolle Kuninkaan huolenpito ja valvonta asiasta on uskottu, sen mukaisesti, mitä erityisissä säännöksissä siitä sanotaan.

Saman artiklan 27 §: Jos joku maassa syyttää Kruununvoutia, nimismiestä tai veronkantajaa siitä, että he ovat tehneet hänelle vääryyttä kaikenlaisissa ulosmittauksissa, veronkannossa tai itsevaltaisin maksuin, epätasa-arvoisin kyydein ja majoituksin; tai myytyään laittomasti pantteja y. m. s., hänen on tehtävä se Kihlakunnanoikeudessa rikoksen tekopaikassa tai syyttäjän asuinpaikassa. Kaupungissa Raastuvanoikeudessa. Hallitusmuodossa kaikki virkamiehet ja viranomaiset ovat vastuullisia kuninkaan edessä.

Näin ollen Ruotsin oikeus ei ole täysin kehittynyt.


Kuinka tasavaltalainen hallintojärjestelmä sitten poikkeaa perustuslaillisesta monarkiasta?

Ainakin muodoltaan ja nimeltään: selkeä – perinnöllinen hallitsija – vaalein valittu presidentti ja liittoneuvosto.

Amerikassa puhuttiin aiemmin neuvostosta – tai presidentistä neuvostoineen, – tai vain presidentistä, – joka nimitys viimein otettiin käyttöön unionin presidentistä ja yksittäiset valtiot käyttivät nimitystä kuvernööri.

Sveitsin kantoneilla valtioneuvosto tai hallitusneuvosto 5, 7–9 (ennen 25) jäsentä – ja liitolla liittoneuvosto, jossa 7 jäsentä. –

Tarkastelen Amerikkaa näistä täydellisimpänä.

Vaalit: valitsijamiehiä niin monta kuin kukin valtio lähettää edustajia ja senaattoreita kongressiin. Valitsijamiehet kokoontuvat kunkin valtion pääkaupunkiin. Pöytäkirja lähetetään Washingtoniin kongressin luettavaksi.

Nyt hänen tehtävänsä: muistuttavat perustuslaillisen monarkin tehtäviä, kuten laivaston ja armeijan päällikkyys, –; rangaistusten lievennys- ja armahdusoikeus lukuun ottamatta edustajainhuoneen nostamia syytteitä (Senaatti toimii tuomarina.)

Ulkopolitiikka, sopimukset Senaatin hyväksynnällä. Senaattia kuullaan suurlähettiläiden ja muiden toimitsijoiden nimityksissä, ellei kongressi ole määrännyt hänelle yksinoikeutta nimityksiin.

Kun senaatti ei ole koolla, hän nimittää yksin.

Toisinaan hän antaa kongressille tietoja ja suosittelee hyödyllisiksi katsomiaan toimia (joten ne eivät ole varsinaisia aloitteita) Saa kutsua kongressin ylimääräiseen kokoukseen. – Suspensiivinen veto-oikeus.

Valvoo lakien noudattamista.

Huom. Presidentti, varapresidentti ja kaikki siviilivirkamiehet voidaan erottaa, jos heidät syytteen nostamisen jälkeen todetaan syyllisiksi petokseen, valtionvarojen kavallukseen tai muihin merkittäviin rikoksiin ja tuomittavaan käytökseen (misdemeanor).

Senaatti tuomioistuimena, mutta se saa vain erottaa; jos rikoksesta nostetaan lisäksi varsinainen rikossyyte, se käsitellään tavallisessa tuomioistuimessa.

Jyrkin ero on siinä, että myös presidentti on vastuullinen. Hän ei toimi itsenäisesti vastuullisten ministerien ympäröimänä, eikä heidän vastuunsa vapauta häntä. – Tämä ei liioin ole siinä mielessä parlamentaarinen hallitus, että kongressi ei valitse häntä. Kansa valitsee, ja vaikka politiikka kuinka vaihtuisi, hänet voidaan erottaa ainoastaan edellä mainittujen rikosten vuoksi. Hän ei luonnollisesti voi toimia pitkään ristiriidassa kongressin kanssa, koska se voi painostaa häntä kieltäytymällä veroista.

Tasavalta on olemukseltaan sellainen, että valtion valtaa ja toimintaa harjoittaa kansa tai sen edustajat. Jokainen kansalainen voi pyrkiä korkeimpiin arvoasemiin, toisin kuin monarkiassa.

Presidentin asema on analoginen Englannin pääministerin kanssa – mutta turvatumpi neljän vuoden virkakauden ajan. Tämä edellytys meidän aikanamme ei ole puhtaasti parlamentaarinen, ja hallituksen tarkoitus on korvata perinnöllisen kruunun edustama vakaus. Nimenomainen tunnustus kansan suvereenisuudelle.

Muutoin eroa on vaikea määrittää, ja yhtäläisyyksiä on siinäkin, että molemmat perustuslailliset valtiot ovat oikeusvaltioita, joissa on kiinteä oikeusjärjestys. Tuomioistuimet

Olisi vaikea puhua niiden välisestä paremmuudesta. Sillä sitä hankaloittavat historiallinen perinne ja sosiaaliset olot. Arvovaltaista dynastiaa, jonka oikeuden kansa tunnustaa, ei ole helppo luoda, jos sitä ei ole tai se on menetetty. Olen tosin esitykseni edetessä pyrkinyt etsimään seikkoja eri muotojen puolesta ja niitä vastaan, kuten 1- ja 2-kamarijärjestelmän – – yleisen ja rajatun vaalioikeuden välillä. Nämä kuitenkin esiintyvät samassa järjestelmässä. – Tässä edellä mainitut tekijät vaikuttavat arvioon. Oikeusvaltio on pääasia.

Lisään vain: Tasavalta vaatii kansalaisiltaan muita valtiomuotoja enemmän kiinnostusta valtion asioihin, oikeuden ja järjestyksen tajua, uhrivalmiutta, tapojen yksinkertaisuutta: jos näitä ei ole, puuttuu myös tasavaltalaisen valtiojärjestyksen perusta.

Sitä paitsi suuret yhtenäiset tasavallat vaikuttavat mahdottomilta. – Liittovaltio on normina (paitsi Ranskassa) ainoastaan Amerikassa. Myös asioiden tuntemus on rajallinen.


Lopuksi määritellään usein käytetty ilmaus parlamentaarinen hallitus, ministerihallitus. – Englannin kabinetti de fakto Alahuoneen komiteavaliokunta – muotoon katsomatta kuninkaan nimittämä.

Ministereiden jatkuva vaihtuminen. Eikö se ole vaaraksi asiaosaamisen säilymiselle? – Pysyvät neuvostot.

Vahvempi monarkistinen perinne ei vielä täydellistä parlamentarismia.

Syyslukuk. 1874. 16. luento

Lainsäädäntö- ja hallitusvallan jälkeen vuorossa on tuomiovalta, kolmas pääryhmistä, joihin valtion vallankäyttö jaetaan.

Vanhoina aikoina kuningas oli ylin tuomari, jolla oli oikeus, kun hän parhaaksi katsoi, käyttää lakia ja oikeutta. Tämä asia on nyt täysin muuttunut. Tuomioistuimet on asetettu toiminnassaan täysin itsenäisiksi ja riippumattomiksi. Ainoastaan Ruotsissa vuoden 1809 valtiosäännön § 17 tunnustaa kuninkaan tuomio-oikeuden siirtyvän 12 miehelle § 21. kuninkaalla on korkeimmassa oikeudessa 2 ääntä, kun hän haluaa osallistua asioiden käsittelyyn. –

Joissakin perustuslaeissa kuitenkin julistetaan, että kaikkea oikeutta käytetään kuninkaan nimissä. Ja tällä valtion toiminnan alalla monarkilla myös on todellinen tehtävänsä siinä, että hän nimittää tuomarit, – että hän oikeusministeriöineen tai meidän prokuraattoriamme vastaavien toimitsijoiden avulla tarkastaa tuomioistuimet ja voi nostaa syytteen niitä vastaan. – Myöntäessään yleisen armahduksen, – käyttämällä armahdusoikeutta, – oikeutta vahvistaa kuolemantuomiot. –

Tämä kaikki ei kuitenkaan merkitse puuttumista tuomioistuinten itsenäiseen toimintaan. Ja nykyisessä valtio-oikeudessa painotetaan erityisen paljon hallituksen ja hallinnon erottamista tuomioistuimista. Niiden on tehtävästään huolehtiessaan oltava ja tunnettava olevansa täysin riippumattomia niin hallituksesta kuin kansanedustuslaitoksestakin. Tuomareihin eivät saa vaikuttaa puolueiden näkemykset eikä poliittisten etujen huomioon ottaminen, sillä heidän jalo tehtävänsä on ainoastaan käyttää oikeutta, soveltaa määrättyjä lakeja ja panna ne toimeen, kun lakia on rikottu milloin tahansa, oli rikkojana kuka tahansa.

Esittelen nyt muutamia periaatteita, jotka oikeudenhoidon ja lainkäytön osalta on omaksuttu nykyiseen perustuslailliseen oikeuteen:

Ketään ei saa estää hakemasta tuomioistuimesta todellista tai olettamaansa oikeutta.

Keltään ei saa riistää asiaankuuluvia tuomareitaan. Ennen haluttiin käyttää säätytuomioistuimia. Ne ovat kadonneet, kun säätyjen asema uudella ajalla ja Ranskan vallankumouksen periaate kaikkien yhdenvertaisuudesta lain edessä ovat vallanneet alaa. Asiaankuuluva käsittely on todettu yleisessä laissa, ja sitä tulee kaikkien noudattaa.

Tästä johtuen myös kaikki ylimääräiset tuomioistuimet ja komissiot on kielletty. On yleisessä prosessioikeudessa ja myös valtiosäännössä tunnustettu periaate, ettei yksittäisiin tapauksiin saa määrätä ylimääräisiä tuomioistuimia. Niitä ei pidä sekoittaa erikoistuomioistuimiin. Oikeuslaitoksen organisaation tulee olla sellainen, että kaikki ilmenevät oikeustapaukset kyetään ratkaisemaan. Ainoastaan todellisessa hätätilanteessa tai sodassa on turvauduttu säätyoikeuksiin y. m. ja silloinkin niissä on sovellettava yleistä oikeudenkäyntimenettelyä.

Oikeuslaitoksen julkisuus. Oli muinoin luonnollista, mutta 15. ja 16. vuosisadalla siirryttiin salassapitoon, joka vaikutti haitallisesti sekä tuomioistuinten omaan henkeen että kansan mielenkiintoon tätä valtion toimintojen tärkeää osaa kohtaan. – Ainoastaan tuomioistuinten tuomioneuvottelut on kaikissa perustuslaeissa pidetty salaisina. Esiintyy ainoastaan poikkeuksena joissakin maissa. – Sen yhteydessä suullinen menettely on vallannut alaa.

Kaikki tuomiot ja päätökset on esitettävä perusteluineen. (Todetaan osittain perustuslaissa).

Tuomioistuinten organisaatio ja oikeusasteiden järjestys on vähitellen muuttunut yhä yhdenmukaisemmaksi eri valtioissa.

Valamiehistö, jota Englannissa ja Amerikassa käytetään sekä siviili- että rikosoikeudenkäynnissä, on Manner-Euroopan perustuslaeissa määrätty säännöissä ainoastaan rikosjuttuihin ja lehdistöoikeudenkäynteihin.

Siviilioikeudenkäynneistä on, ottaen huomioon niiden luonteen yksinomaan yksilöiden kiistoina, tunnustettu periaate, joka on joissakin perustuslaeissa nimenomaisesti mainittu, ettei mikään estä osapuolia sopimasta tekemällä kompromissin. Erityinen huomio tässä kiinnittyy rauhantuomariin kiistojen sovittelijana. – Kompromissia tai sovittelua ei sen sijaan voi myöntää rikostapauksissa, koska niille on ominaista valtion takaaman oikeusjärjestyksen ja oikeusturvan loukkaaminen.

Enimmäkseen kollegiaalisia siviilituomioistuimia. Niiden ja ei-lainoppineiden avustajien kanssa toimivan tuomarin ensisijaisuudesta: tosiasioiden toteamisessa avustajana jury, Schöffensaks. maallikkotuomarit. – Kauppatuomioistuimet.

Oikeusasteet, kaksi tai kolme. Ranskan kassaatio-oikeus ja Saksan ylioikeudet vastaavat toisiaan siltä osin, että molemmat päättävät vain valituksista, joita tehdään alempien asteiden tuomioiden oikeudellisista puutteista, mutta eroavat siten, että ranskalaisoikeus kumoaa muodollisesti virheellisen menettelyn tai väärän päätöksen ja palauttaa koko jutun uudelleen tuomittavaksi, kun taas Saksan ylioikeus muuttaa tuomion ja saattaa oikean tuomion heti voimaan.

Rikosasioista: – Yleiset syyttäjät, koska etusijalle asetetaan loukatun yksityisen edun sijaan valtion oikeus.

Valamiesjärjestelmä on Englannin ja Amerikan kautta saapunut Ranskaan ja romaanisiin maihin sekä Saksaan ja Sveitsiin ... Jos se ennakoi ... valamiehistö valitaan yhdeksi kerraksi jne., mikä ei liity tähän. Mutta mainittakoon, että valitsijamiehistö määrätään perustuslain mukaan rikosjuttuihin ja lehdistökäsittelyyn. Valamiehistön johtoajatuksena on: ettei ketään pidä tuomita rangaistukseen, ellei hänen syyllisyytensä näyttäydy selkeänä myös valamiesten yksinkertaiselle ymmärrykselle.

Yksi ainoa korkein oikeus on tavallisin käytäntö, joka säilyttää oikeudenkäytön yhtenäisyyden.


Tuomarin riippumattomuutta lisää nimittäminen eliniäksi, – erottamattomuus, ellei häntä tuomita, – eikä häntä saa siirtää toiseen paikkaan ilman omaa suostumustaan.

Osassa perustuslaeista sanotaan myös, ettei yksikään tuomari liioin saa vastaanottaa hallitukselta muuta palkattua virkaa.

Belgian perustuslaissa on kuitenkin säädetty Englannin käytäntöä vastaavasti, ettei tuomioistuinten tule soveltaa määräyksiä ja yleisiä säännöksiä, provinsiaalisia tai paikallisia, jos tai siltä osin kuin niiden todetaan olevan lainvastaisia.


Ministereille tarkoitetuista erikoistuomioistuimista puhuttiinkin jo aiemmin –

Samoin mainittiin, kuinka teoriassa yhä enemmän korostetaan, kuinka tarpeellista on perustaa myös julkisoikeuden piiriin kuuluvia tapauksia käsitteleviä tuomioistuimia. Fiscus – yksityishenkilö

Useimmissa valtioissa hallintoviranomaiset itse arvioivat, ovatko niiden hallintotoimet lainmukaisia. Monissa tapauksissa yksityishenkilö ei voi nostaa kannetta. Kuinka menetellä, jos esim. kuvernööri antaa asianomaisen sisäministerin käskystä kamarille tehtävän, jonka ei katsota kuuluvan kuvernöörin määräysvaltaan. Valitukset menevät tuolloin samaiselle ministerille, jolloin mitään turvaa ei ole. Esimerkiksi.

Tästä syystä etenkin erityinen korkein hallintoasioita käsittelevä oikeus olisi tärkeä, vaikka alempia sellaisia ei saataisikaan aikaan. – Ne ovat osa selfgovernmentia.

Myös tuomiovallan ja hallitusviranomaisten toimivaltakiistoja tulisi tarkastella sellaisina, että niihin vaaditaan oikeuden ratkaisu. Se olisi mahdollista vakinaisessa korkeimmassa oikeudessa. –

Kansanoikeudelliset välitystuomioistuimet. Yhdysvaltain korkein oikeus. –

Näin on käyty läpi valtio-oikeudelliset muodollisuudet takeiden luomiseksi. – – – Mutta ne kaikki ovat riippuvaisia toisistaan. Jos yksi poistetaan, muut järkkyvät. Pysyvä Lehdistönvapaus, jota usein korostetaan kaikkien muiden vapauksien tukena ja turvana. Muodollisuudet suojaavat

Keskittäminen ja hajauttaminen. Siitä on puhuttu paljon. – Provinssien ja kuntien hallinto ei ole perustuslaille vieras asia. Siinä nousee esiin itsehallinnon, Selfgovernmentin periaate, ainakin Englannin mallin mukaan. Itsehallinnon toimivallan rajoista näkyy keskittämisen määrä. Edustuksellisuuden periaate koskee niin kuntia kuin provinsseja.

Vuosiluku viittaa perustuslain säätämiseen.
1) Yhdenvertaisuus lain edessä. Ei säätyjen erivapauksia. Yhtäläinen oikeus kaikkiin virkoihin. Vapaa kilpailuPreussi 1850. – Baden 1818. (virat edellyttävät kuulumista johonkin kolmesta krist. kirkosta). Itävalta 1867. Württemberg 1819. Baijeri 1818 (Yhtäläinen oikeus virkoihin). Alankomaat 1815 muut. 1840 ja 1848. (virat) Tanska 1866. Portugali. Italia (=Sardinia 1848). Kreikka 1864. Romania 1866. Norja 1814. Brasilia 1824. (= Portugali)
2) Yksilön henkilök. vapaus taataan. Pidätys ainoastaan lain nojalla.Preussi. Itävalta. Württemberg. Baijeri. – Tanska tavallaan. Portugali 1826, lisäys 1852. Italia. Kreikka. Romania. Norja. Brasilia.
3) Keneltäkään ei saa riistää luonnollista foorumiaan. Ei ylimääräisiä tuomioistuimia eikä komissioitaPreussi. Baden. Württemberg. Baijeri. Alankomaat. Portugali. Kreikka. Romania. Brasilia.
4) Ei oikeudellista vainoa eikä rangaistusta muutoin kuin lain nojalla.Preussi. Baden. Baijeri. Alankomaat. Portugali. Italia. Kreikka. Romania. Norja. Brasilia.
5) Kodin loukkaamattomuusPreussi. Itävalta. Alankomaat. Tanska. Portugali. Italia. Kreikka. Romania. Norja. (kieltää kotietsinnät). Brasilia.
6) Omaisuuden loukkaamattomuus pakkolunastusta lukuun ottamatta.Preussi. Baden. Itävalta. Württemberg. Baijeri. Alankomaat. Tanska. Portugali. Italia. Kreikka. Romania. Norja. Brasilia.
7) Yhteiskunnallinen kuolema ja omaisuuden takavarikko pysyvästi poistettu.Preussi. Baden (takavarikko). Alankomaat. Baijeri. Portugali (takavarikko poistettu). Kreikka. Romania. Norja (takavarikko).
8) UskonnonvapausPreussi. Baden täysi omantunnonvapaus mutta pol. oikeudet vain 3 krist. kirkon jäsenillä. Itävalta. Württemberg (= Baden). Baijeri (= Baden). Alankomaat. Tanska. Portugali (tosin valtionkirkon kunnioitus). Romania. Norjassa 16. Kesäkuuta 1845 säädetyllä erillisellä lailla, joka antaa eriuskolaisille täydet vapaudet lakkauttamatta valtionkirkkoa. Brasilia.
9) Opetuksen vapausPreussi. Itävalta. Alankomaat. Kreikka. Romania.
10) Lehdistönvapaus. Sensuuri pysyvästi poistettu.Preussi. Baden, viittaus liittopäiviin. Itävalta. Württemberg. Baijeri. Alankomaat. Tanska. Portugali. Italia (uskonnollisille kirjoille kuitenkin piispojen sensuuri). Kreikka. Romania. Norja. Brasilia.
11) Kokoontumisvapaus.Preussi. Itävalta. Alankomaat. Tanska. Italia. Kreikka. Romania.
12) Yhdistysvapaus.Preussi. Itävalta. Alankomaat. Tanska. Kreikka. Romania.
13) AnomusoikeusPreussi. Itävalta. Alankomaat. Portugali. Kreikka. Romania. Brasilia.
14) Kirjesalaisuuden loukkaamattomuus.Preussi. Itävalta. Alankomaat. Portugali. Kreikka. Romania. Brasilia.
15) Oikeus nostaa syyte viranomaisia vastan heidän hallintotoimistaan anomatta erityistä lupaa.Württemberg (joissakin tapauksissa). Kreikka. Romania.
Työ- ja elinkeinovapaus kirjattu monin paikoin myös perustuslakiin, samoin maastamuutto- ja muuttovapaus.Useimmissa Sveitsin kantoneissa. – Osittain myös liittovaltion perustuslaissa mutta ei Saksan valtakunnan perustuslaissa.

Ruotsin vuoden 1809 Hallitusmuodon § 16 kuuluu:

”Kuninkaan tulee edistää oikeutta ja totuutta, vääristelyä ja vääryyttä estää ja kieltää, eikä sallia kenenkään hengen, kunnian, henkilökohtaisen vapauden ja hyvinvoinnin riistämistä ilman laillista syytöstä ja tuomiota eikä keneltäkään saa riistää eikä riistättää omaisuutta, irtainta eikä kiinteää, ilman tutkintaa ja tuomiota siinä järjestyksessä kuin Ruotsin laki ja lain säädökset määräävät; kenenkään rauhaa kodissaan häiritä eikä antaa häiritä; ei karkottaa ketään paikasta toiseen; kenenkään omaatuntoa pakottaa tai pakotuttaa, vaan suojella jokaisen vapaata Uskonnonharjoittamista, sikäli kuin hän ei sillä häiritse yhteiskunnan rauhaa tai aiheuta yleistä pahennusta. Kuningas antaa jokaisen tulla tuomituksi siinä Tuomioistuimessa, johon hän laillisesti kuuluu ja jota tottelee.”

Luonteenomaisena piirteenä mainittakoon: että Pappissäädyn mielestä tämä § pitäisi ”menneiden barbaaristen aikojen kaikuna kokonaan poistaa” Perustuslakivaliokunta vastaa: ”Tämä § ei kylläkään riitä. Sitä on muokattu vuoden 1720 Hallitusmuodon 2 §n mukaan, ja se on osa vanhaa Habeas Corpusta, jota Britti niin suuresti arvostaa. Mutta Valiokunta on uskonut, että hyvä laki ei vanhene, ja että, vaikka henkilökohtaisesta turvallisuudesta saa hyväntahtoisen hallitsijan alaisuudessa nauttia häiriintymättömänä vahvistamatta sitä Perustuslaissa, Kansakunnan on silti turvallisempi ajatella tulevaisuutta, joka on riippumattomampi hallitusten vaihtelevista periaatteista, kun se näkee edessään nimenomaisen säännöksen, jossa turvataan jokaisen yksilön henkilökohtaiset oikeudet, elämä, vapaus ja hyvinvointi.”

Original (transkription)

|1|

Den allmänna statsrättens hufvuddrag.
Föreläsningar H. T.Höstterminen 1874

Inledning

|2|

Jag tror mig, att börja med, böra redogöra
för de motiv, som bestämt valet af föreläsningsämne
för detta läseår. Allmän och finsk statsrätt, folkrätt,
allm.allmän finanslära, allm. och finsk förvaltningsrätt, resp.respektive eller somtillagt
det hetertillagt kameral- och politilagfarenhet, – alla dessa brancher höra ju
till mitt fack, och uppenbart är att deras genomgåstruket fram-
ställande kräfver icke en utan flera föreläsningskurser
Såsom grundstruket För bestämmandet af den ordningsföljd i hvil-
ken förelesningarna borde begynna och fortgå, förstruket vore väl
riktigast att taga hänsyn till den ordning i hvilken de
ifrågavarande vetenskaperna helst böra studeras af den
som ännu icke inträngt i desamma. Och i sådant af-
seende skulle säkerligen den allmänna statsrätten ut-
göra den lämpligaste utgångspunkten. Ty om ock
Finlands liksom hvarje annat lands positiva stats-
rätt ickestruket bör framställas objektivt i sig, till sin egna
giltighet och med hänsyn till sina historiska utveck-
lingsmoment, men deremottillagt icke blott i ändamål att konfronteras
med de allmänna teorierna och likasom begagnas såsom
ett material för dessas reduktioner, – så är det dock
å andra sidan evident, att den positiva statsrättens
verkliga innehåll och det inre sambandet mellan dess delartillagt icke kan rätt uppfattas, om man
utan någon systematisk disposition af ämnet endast
följer den mer eller mindretillagt slumpvisa ordning, hvari §§paragraferna i de sär-
skilda statshandlingarna råka vara uppställda, och
om man icke vet att söka lagstiftningar eller i brist
deraf den pragmatiska lagtolkningens svar äfven
på sådana frågor, som synas vara förbigångna i
|3| sjelfva statsakterna & grundlagarna. Men dettastruket härvid, vidtillagt den
positiva statsrättens vetenskapliga systematisering
är en produkt af destruket kan den allmänna statsrättens
ledning icke undvaras. Byggd på historiska och
komparativa undersökningar, fstruket utreder den allmän-
na statsrätten, – hvarmed jag här icke menar den
rent filosofiska eller s. k. spekulativa statsläran –
de olika statsformernas särskilda karakter och system,
det väsentliga, beståndande, nödvändiga i de för
statsmaktens verksamhet upprättade institutioner, till
skilnad från det tillfälliga, oväsendtliga ochstruket eller rentaftillagt förkastliga, –
de för statslifvet allmängiltiga rättsnormer. Och der-
före, oaktadt framgången ur kännedomen och jemförelsen
af bestående statsinrättningar, är den allmänna stats-
rätten att betraktas såsom en föregångare till den
enskilda eller positiva statsrättens vetenskapliga
behandling.

Vidare torde det lätt inses och erkännas
att studiet af folkrätten, s.s.såsom afhandl.afhandlande staternas in-
bördes rättsförhållanden och deri just staterna sjelfa
utgöra rättesubjekten, måste föruträtta icke blott känndomen
af en stats institution positiva rätttillagt, utan framförallt kunskapen om
staternas organisation och uppgifter i allmänhet.
Och liksomstruket i enahanda förhållande, somtillagt den ensk.enskilda statsrätten ss.såsom ofvan anfördesstruket, på sätt
jag anfört, befinna sig till d. allm. statsr.den allmänna statsrätten, – [...]oläslig/saknad text
likaså kräfverstruket behöfvertillagt vår positiva förvaltningsrätts ochstruket syste-
matisering stödet af den allm. förv.rättensallmänna förvaltningsrättens vetensk.vetenskapliga system,
tilltillagt hvilket åter utanstruket utgångspunkter och förklaringar återstruket icke
kan sökas och finnas i någon annan disciplin, än i den
|4| allm.allmänna statsrätten. Beträffande åter finansläran, är det
ju påtagligt att dens.densamma ss.såsom förnämligast utredande den
principen som vid fyllandet af statsbehofver skolastruket böra
iakttagas, ställer sig sekundärt till statsrätten, om och
finansläran ur en helttillagt annan disciplin, nationalekonomin,
har att hemta sina bevisningsmedel.

Således bordt välja allm.allmänna statsrätten såsom föremål
för min första förel.föreläsnings kurs. Att jag det oaktadt icke
gjort så, har sin orsak deri, att [...]oläslig/saknad text ansett mig böra tagatillagt hän-
syn äfven till förhandenvarande behofvet af undervis-
ning, försåvidt jag kunnat bedöma detsamma, det
praktiska behofvet om jag så må uttrycka mig. Härvid
har jag icke bordt förbida en omständighet, som säkerligen
af HHHerrarne sjelfva icke underskattas, näml.nämligen att tillgång på
handböcker i allm.allmän statsrätt, hvaremot saknas i vår
egen. Då 4 år förgått sedan vår oförgätliga Rosenborg
på detta rum framställde Finlands statsrätt, hvarför sanno-
likt ganska få nuvar.nuvarande fakult.fakultets medlem.medlemmar hört hans före-
läsn.
föreläsning, – och då jag vidare tagit i betrakt.betraktande huruledes
beskaffenheten af de till tid, uppställning och enstruket tendens
olikartade statsakter som innehöll vår gällande stats-
författning, nödvändigtvis bereda ganska mycket svå-
righet vid studiet af vår statsrätt, har jag trott mig
finna, att den vägledning för sjelfstudiet, som genom
föreläsn.föreläsningarna kan lemnas, härvidlag främst vore af be-
hofvet påkallad just för vår positiva statsrätt. Och jag
hyser hoppet att attstruket samtidigt bedrifva allm.allmänna statsrättes studier.
Likväl tillkännagifves mig nu låta framställngframställningen
af Finl.Finlands statsrätt föregås af en inledande öfverblick af
den statsrättsliga utveckl.utvecklingen i 19de seklet. Med anledning deraf
|5| har väl den anmärkn.anmärkningen kunnat ligga nära tillhands
att en sådan öfverblick antingen måste från dessa
föreläsn.sföreläsningars hufvudföremål borttaga alltför stor del af
läseåret, eller ock blifva särdeles knapphändig och
ofullständig och således jemförelsevis värdelös. Det
kan derför vara på sin plats att jag redan nu söka bemöta
en sådan anmärknanmärkning, såvidt detta a priori låter sig göra,
genom att närmare förklara hvad jag med denna öfver-
blick menat.

Det är klart att om det gällde fullst.fullständigt framställa den
offentliga rättens historia i 19de seklet, så skulle för ett så
rikt ämne vida mera tid erfordras, än här kan derför dis-
poneras. Också är min afsigt ej sådan, men väl den, att
framhålla huru de vigtigaste af de institutioner, som utgöra
den moderna statsrättens innehåll, i sina grundlagar gestaltat
sig och utvecklat sig undertillagt detta sekel. Jag lemnar å sido den
statsrättsliga litteraturens historia, likaså de politiska
konflikternas. Vi skola inskränka oss till att ur
de vordna och bestående författningarna i ett flertal stater
hufvudsakligentillagt se till hvad de stadga om menniskansstruket individens allmänna
och oförgripliga friheter och rättigheter, hvilka gränser blifvit
uppställda för regenters maktutöfning och representationens
kompetens, hurustruket om ministrarnas ansvarighet, om
valrätten, – och i hvad mån selfgovernments princip idéntillagt blifvit
förverkligat. I det vi sålunda, hand i hand med HHnesHerrarnes egna
studier i allm.allmän statsrätt, låta de vigtigaste konstitutionella rättsmoment
passera revy, hoppas jag att vi icke blott skola till sysselsättning
med Finlands statsrätt medföra ett lärorikt stoff för jemförelsen, utan
ock att öfverblicken i del för sig skall rikta vår kännedom om
grundformerna istruket de möjligastruket sekulära byggnader statsförfattningar utgöra. Lem-
nande åsido de arkitektoniska detaljernastruket, ornamenten och utspring, som
äfven på dessa byggnader kunna skönjas, skola vi blott fästa oss vid grund-
läggningen och hufvudlinier, och för stater och hållbarheten bestämmande, men skall dervid måhända dock befästas i den uppfattning att, om det tillåtes mig fortsätta liknelser, – dessa byggnader äro tempel helgade åt den frihetens och det rättas tjenst.tillagt

|6|

1874.
H. T.Höstterminen
Nro 1.

Föreläsningar i Finlands statsrätt, med
en inledande öfverblick af den statsrättsliga
utvecklingen i 19de seklet.

Då jag nu för första ggngången beträder katedern
för att vidtaga med det vigtigaste af de till professorsembetet
hörande åligganden, näml.struket de offentliga föreläsningarna,
känner jag mig manad att inför HHHerrarne öppet tillstå, att
det var först efter mycken tvekan jag beslöt mig för att
eftersträfva denna lärostol och att det är med mycken
oro, – med ganska ringa förtröstan, jag begynner detta
mitt värf. – När man under en lång följd af år
egnat sig nästan uteslutande åt praktisk verksamhet,
måste man vid återkomsten till vetenskapens arbets-
fält nödvändigtvis finna, att man blifvit efter, –
att det hopat sig en mängd nya problemer, tillstruket
hvilkas läsning icke står att eröfras med storm
och att, hvad värre är, Minervas gunst lika lättstruket blott med svårighet,tillagt
om någonsin,tillagt kan återvinnas.

Under sådana förhållanden är det icke nog
för mig att trygga mig vid den gamla erfaren-
hetssatsen ”docendo discimus”. Jag behöfver fram-
förallt kunna hos mina åhörare förutsätta detstruket ett lefnadstillagt
intresse för de ämnen här skola afhandlas – (ett
intresse, som kommer Eder att icketillagt förta [...]oläslig/saknad text mindre alltför myckentillagt vigt
vid bristerna i min framställning, än vid blott den
vore af helst något gagn, gifva helst någon
ledning och väckelse för edra studier).
struketOch i en sådan
förutsättning torde jag förvisso icke misstaga mig. Alla
|7| skola I ju mer eller mindre snart såsom aktiva
medborgare träda ut på det offentliga lifvets vädje-
bana. Hvilka funktioner I är kommen att bekläda
i den finska statsorganismen, städse blistruket skall
det visa sig nödvändigt att vara förtrogen med
vår offentliga rätt i alla dess skilda utgreningar.
I hvilken riktningstruket sfer eder medverkan än kan
blifva påkallad när någon reform, någon utveck-
ling af det bestående är i fråga, – alltid skall det
sådan medverkan behöfvasstruket dervid visa sig oundgäng-
ligt, för den medverkande, att ega kännedom om
de vidkommandetillagt grundsatser som den vetenskapliga pröfningen
bragt till allmän giltighet, och om de lagar ochtillagt institutioner
som i andra stater blifvit tillämpade. Och slutligen
hurudana är de uppgifter, eller de konflikter kunnastruket tillagt
vara, som deltagandet i det politiska lifvet kan
medföra: säkrare, fastare står, manstruket såsom man
för sig, den hvars politiska åsigter äro grundade
på politiskt vetande, icke blott fostrats af känsla
eller af tillfälliga klokhetsskäl.

Nåväl, då jag icke behöfva betvifla att hos
Eder finnes intresse för statsvetenskaperna, ochstruket att detta intresse finnes äfven hos dem, som icke främst ha sitt ögnamärke för vetenskapen såsom sådantillagt så vågar
jag ock hoppas att detta intresse skall komma
Eder att icke fästa alltför mycken vigt vid bristfäl-
nastruketligheternatillagt i min framställning, blott I deraf kunna
hemta helst någon gagn, någon väckelse för Edra
studier i dessa ämnen. Om min redliga sträf-
vanden
struket viljatillagt att görastruket såvidt det i mina krafter står,
söka motsvara den uppgift mig här föreligger, ber
jag Eder att åtillagt er sida icke heller tviflastruket hysa några
tvifvelsmål.

|8|

H. T.Höstterminen 1874.
2dra Föreläsn.Föreläsningen

Om menniskans och medborgarnes okränkbara frihetsrättigheter.

Betraktandet af konstitutioner framkallar frågan
hvilket är det ändamål som man vill genom dem
realisera?

Svaret kan utfalla på mångahanda sätt.
Med hänsyn till den ställning statsrätten genom dem inta till
föregående absolutismen, kan svaras: De skola inskränka
regentens makt genom att bereda folket delaktighet
i statsärenden afgörande, i lagstiftning och beskattning.

Detta visserligen vigtigt. Och största delen af författningars
innehåll sysselsätter sig ju ock med normeringen
af regents och representations inbördes förhållande, – der
respektive organisation, – med en massa formella stad-
ganden rörande representationens sammansättning, val-
rätten och allt hvad dertill hör, – parlamentets arbets-
ordning m. m. formaliteter utan egentlig karakter af rättsbud.

Men sagd svar dock icke uttömmande. Det lemnar
mer än väl anledning att ytterligen fråga: hvarför denna
folkets delaktighet?

Och om härpå svaras: för att förekomma makt-
missbruk af regenten så är detta påtagligt en alltför
negativ uppfattning.

Detta svar behöfva påtagligen ännu kompletteras
med det positiva: emedan statsändamålet bör kunna
säkrare, fullständigare realiseras när regent och nation
genom dess ombud samverka dertill. Detta sistnämnda
vore således icke ändamål i sig sjelf.

Svaret på den förstuppställda frågan skulle således
kunna affattas så: införandet aftillagt det konstitutionella statsskicket
åsyftar en sådan fördelning och organisation af makt-
utöfningen inom staten, att förverkligandet af statens
ändamål derigenom må i möjligaste måtta betryggas. [...]oläslig/saknad text

|9|

tillstånd. Således framställer sig närmast såsom
statens ändamål att upprätthålla rättsordningen.
detta, ehuru ändamål i sig, är dock tillsv.tillsvidare blott medel,
för nämnda högre ändamål, allm.allmänna kulturen, inom
hvilken menniskan närma sig sin bestämmelse: sedlig och
andlig frihet.

Att upprätthålla rättsordningen är att skydda friheten.
Ty friheten är icke någonstruket allmänn, sväfvande, innehållslös
obundenhet af lag och rätt. Den är icke det subjektiva
sjelfsvåldet, – men den är, allmänt uttryckt,tillagt rättigheten att obehindradttillagt göra allt det
som icke skadar eller ingriper i andras rättigheter och fristruket
Kränkes denna frihet, istruket någon af de positiva handlingarna
eller verksamhetsformerna hvari den gör sig gällande, så
kränkes såledestillagt äfven rättsordningen.

I rättsordningens väsende ligger således icke blott
straffbarheten af enskilda handlingar som kränka indi-
videns förnuftiga frihet, utan ock förkastlighet af
lagen som på densamma göra intrång.

Hvad en menniska bör få göra utan att göra
intrång eller skada etc., härom ha åsigterna natur-
ligtvis icke alltid kunnat vara desamma. Sagde
abstrakta sats, införd såsom sådan i en författning, skulle
således kunna bli ganska olika tolkad. Äfven oskyldiga
saker förbjudna, åtminstone om der inskådligsvårtytt tilläggas
att äfven det allmännas nytta bör respekteras. I nam-
net ”allmänt väl” har despotismen florerat.

Derföre af vigt att författningen utvecklar denna
allmänna sats i alla de skilda positiva frihets rät-
tigheter, som statsmakterna under alla förhållanden
måste respektera.

|10|

Och detta hör, för att här åter beröra utgångs-
punkten för dessa betraktelser, till de uppgifter kon-
stitutionen har att lära.

Kan invändas, att garanti nog genom folkets
deltagande, Att s. k.tillagt folkfrihetens helastruket realiserande genom
representativa systemet, nogrant skyddar äfven enskilda
friheten.

Men det är icke så. 1o) Kan äfven en represent.representativ församling
besluta enl.enligt parti majoritet och sålunda t. ex. inskränka
eller afskaffa religionsfriheten, hvarigenom individens
frihet på betänkligast kränkes. 2o) är det icke parlamentet
som regerar, och äfven regeringen bör genom författnförfattningen hindras
från ingrepp i sagde frihet. Förfättningsbrott alltid sällsynta
än annan lagnégligence. – Dessutom kan förf.författningen icke så lätt andras
som vanlig lag.

Och derföre, börstruket då ingen författnförfattning kan undvika
att åt monark och represent.representationen lemna utöfvandet af stats-
makten i allm.allmänhet, bör konstit.konstitutionen intaga dessa fundamental-
satser hvilkas gränser icke någon statsmakt får öfver-
skrida.

Misstag att friheten förverkligas derigenom att folkets
deltagande i makten. Sjelfva sferen för statsmaktens
utöfning bör sålunda begränsas, att icke de frihetsrättighet
som nationalstruketaf det allm.allmännatillagt medvetande engång erkänts såsom oafhändeligen
kunna kränkas utan att sjelfva konstitution derigenom
kränkes. Dessa böra derföre i författn.författningen upptagas. Och
såväl detta kan ske, som och uppställandet af de vidare
garantierna derför. Ty här befinner man sig ännu på
rättsordningens gebit.

FörfattnFörfattningen kan dekretera rättsordnigs upprätthållande och
|11| huru dervid skall tillvägagås. Han kan icke
dekretera det sätt, hvarpå staten i sin verksamhet
för kulturändamål skall operera. Likvälstruket Hon
bestämmer organerna, hon anger formerna för deras
samverkan. Menstruket Förf.Författningen kan således icke skstruket hindra
okloka åtgärder, en af passion förblindad politik
för stunden, maktlystna, slösaktiga företag. Menstruket Ty
numerastruket den positiva regeringsverksamheten kan icke
i förf.författningen dekrstruket reglementeras. Den politiska handlingen springa
fram ur konstruket konjunkturerna och åsigterna för tiden. Men
om rättsordningen dervid icke blifvit rubbad, så stannar
det vid en kalamitet för stunden, insigt och klokhet
skola med säkerhet snart åter göra sig gällande. Äfvenstruket
Men om, utan att ens några storartade och vådliga
företag äro å bane rättsordningen kränkes, – då
undergräfvesstruket hämmastillagt framåtskridandet, ty en känsla af osäkerhet
af bristande rättsskydd bemäktigar sig sinnena, industrin
stannar af, – den intellektuella produktion skämmes bort. Godtycke verkar som pesten, ha engelsman sagdt.tillagt

Jag upprepar det ännu: ingen konstitution kan
införa eller bringa till tillämpning lagbud, genom
hvilka individen arbeta ensam för sig eller i förening med andratillagt för högre välstånd och
kultur positivt eller direkt framkallad. Men hvarje
konstitution kan erkänna och betrygga de frihetsrättig-
heter utan hvilkas trygga [...]oläslig/saknad text sagda arbete
försinar.

För att icke blifva missförstådd torde ännu böra
tillägga, att jag genom anförde om statens väsende
och ändamål icke förnekat att staten här verkar
för kulturändamål. Men på detta gebit har
|12| man strängt taget lemnat statsrättens område.
Olika i skilda stater, olika på skilda tider i samma
stat gestalta sig här utsträckning, tendens, föremålet
för statsverksamhet. Det beror på statsundorganstatsunderorgan
i styrelse och representation. Åsigter hvilka alla allmän-
nyttiga saker böra genom statens organer och statens
d. ä.det är folkets i sin helhet tillgångar utföras och befordras.
Exempel: jernvägen, telegraf, undervisning m. m.

Ett mer eller mindre härutinne kan icke på
rättsgrunder utredas. Rättsgrunderna bli endast
att, om ock staten sysslar dermed, de enskilda, för
sig eller i sina associationer dock böra vara oför-
hindrade att enahanda ändamål fullfölja.

Statsrätten författningentillagt kan icke uppställa normen härvid.
Statspolitiken, såsom man numer vill kalla
en särskild derpå riktad vetenskap. Den rättsliga
formen [...]oläslig/saknad text för statsorganens funktion om de
anlitas för de särskilda kulturändamålen hör till
statsrättens underafdelning förvaltningsrätten.Men friheten i politisk mening beror ock på statsskicket, ha rättsliga organisationer. Der folkrepresent.folkrepresentationen verkligtillagt motsvara folkvilja, kan han i sina åtgärder verka främjande för friheters bruk.

Allt det sagda visserligen blotta antydningar.
Deras syftemål att leda tankarna på betydelsen
af den del af den positiva statsrättens utvecklingtillagt som vi
nu skola genomgå, näml.nämligen den om de ensstruket menni-
skans och medborgarens okränkbara frihetsrättigheter.


Om ock 19de seklet, så måste återgå till
fr.franska revolutionen, såsom den der gifvit impul-
serna. Detta bör närmare utföras.

|13|

Bluntschlis ord om Déclaration des
droits:

Detta första afkunnande af menniskans
rättighet visserligen bristfälligt. Dels för abstrakt
och absolut och kan i tillämpningen bli farlig
för staten liksom för enskilda. Några formlerformuleringar
förråda passioneradt, upprätta tänkesätt och kunna
missbrukas i anarkisk riktning.

Dock icke att nekas, att i dessa satser äfven
stora i verlden befriande och menskligheten be-
främjande sanningar uttalats, och att rätts-
bildningen liksom hela den följande tidens kultur
har att tacka denna energiska impuls för mycket.

Det är en visserliga ännu icke tillräckligt
löst uppgift för samtiden, att framställa och utbilda
de äkta mennisko rättigheterna med men försigtighet
riktigare ochstruket men likaså enkelt. Då först ha vi
rätt att betrakta det första ofullkomliga försöket
ss.såsom öfverträffadt. Det förnäm.förnämliga hånet öfver 1971 års
mäns illusioner förslår likasålitet som banalastruket
tidensstruket inskränkta hatet till revolutionen, Andrastruket
så synnerligen betager alla reaktionärer. Det
gäller att riktigt uttala de riktiga rättsidéer,
som röra och leda den civiliserade mensklig-
hetens lif.

|14|
Declaration des Droits de l’homme et du citoyen. Promulgerad först 3 Nov 1789 (voterad rdnredan 26 Aug) och sedan ånyo promulgerad såsom inledning till konstitution af 14 Sept 1791.tillagt

Det franska folkets representanter, konstituerade till na-
tional församling, hafva, i betraktande deraf att okunnigheten,
glömskan eller förabtetförarbetet förstruket af menniskans rättigheter äro de
enda orsaker till de offentliga olyckorna och styrelsernas korruption,
beslutit framlägga, i en offentligstruket högtidlig förklaringsakt, menni-
skans naturliga, oförytterliga och heliga rättigheter, på det att denna
förklaring, ständigt tillgänglig för alla medlemmar af samhälls-
kroppen, oaflåtligt må påminna dem om deras rättigheter och
skyldigheter; på det att den lagstiftande maktens och den verk-
ställande maktens tillgöranden, då de i hvarje nu kunna
jemföras med ändamålet för hvarje politisk institution, må
blifva så mycket mer respekterade; på det medborgarnes
reklamationer, hädanefter grundade på enkla och obestridliga
principer, alltid må leda till konstitutionens upprätthållande
och allas sällhet.

I följd häraf erkänna och förklarar nationalförsamlingen,
i det Högsta Väsendets närvaro och hägn, följandestruket såsom
menniskans och medborgarens rättigheter:

Art 1. Menniskornasstruket födas och förblifva fria och jemlika
i rättigheter. De sociala åtskilnaderna kunna icke grundas
på annat än den allmänna nyttan.

2. Ändamålet med hvarje politisk association är beva-
randet af menniskans naturliga och oförytterliga rättigheter.
Dessa rättigheter äro friheten, egendomen, säkerheten och mot-
ståndet mottillagt förtrycket.

3. All suveränitet har sitt ursprung hos nationen. Ingen
korporation, ingen individ kan utöfva någon auktoritet, som
icke uttryckligen utgår från nationen.

|15|

4. Friheten består uti att kunna göra allt som icke skadar
någon annan: sålunda har utöfvandet af hvarje menniskas
naturliga rättigheter icke andra gränser än de, som tillförsäkra
andra medlemmar af samhället åtnjutandet af enahanda
rättigheter. Dessa gränser kunna endast bestämmas genom lagen.

5. Lagen är icke berättigad att förbjuda andra handlingar än
sådana som äro skadliga för samhället. Allt det som icke är
förbjudet genom lag kan icke förhindras, och ingen kan tvingas
att göra något som lagen icke föreskrifver. I fri rättsordnings [...]oläslig/saknad text icke blott straffbarhet af enskilda handlingar som kränka individens förnuftigasvårtytt frihet, utan ock förkastlighet af lagen, som på densamma göra intrångtillagt

6. Lagen är uttrycket af den allmänna viljan. Alla
medborgare ega rätt att personligen eller genom sina represen-
tanter medverka vid dess bildande. Lagen bör vara den-
samma för alla, hvemstruket varetillagt sig han betillagtskyddar eller bestraffar.
Då alla medborgare äro lika inför lagen, äro de lika admis-
sibla till alla värdigheter, platser och offentliga embeten, efter
sinstruket enhvars förmåga, och utan annan åtskilnad än den
i förtjenster och anlag.

7. Ingen kan blifva anklagad, arresterad eller fängslad i
andra fall än de som af lagen bestämmas, och under de
former som lagen har föreskrifvit. De som begära,
expediera, utföra eller låta utföra godtyckliga befall-
ningar, böra straffas; men hvarje medborgare
somtillagt kallas eller gripes i kraft af lag, bör genast lyda:
han gör sig straffvärd genom motstånd.

8. Lagen bör icke etablera andra straffbestämningar
än sådana, som äro uppenbart nödvändiga; och ingen
kan bli straffad annorlunda än enligt en lag, som blifvit
fastställd och utfärdas tidigare än brottet öfverträdelsen begickstillagt och som blir lagligen
tillämpad.

|16|

9. Då enhvar bör förutsättas vara oskyldig intilldess han
blifvit förklarad skyldig, så skall, om det befinnes oundvikligt
att häkta honom, hvarje stränghetstruket våldtillagt, som icke vore nödvändigt för
att försäkra sig om hans person, vara belagdt med strängt straff
uti lagen.

10. Ingen bör blifva oroad för sina opinioner, äfven i religions-
frågor, såvidt deras ådagaläggande icke stör den genom lagen
etablerade offentliga ordningen.

11. Det fria utbytet af tankar och åsigter är en af menniskans
dyrbaraste rättigheter; hvarje medborgare kan således tala,
skrifva, publicera fritt, endast med skyldighet att ansvara
för denna frihets missbrukande i de af lagen bestämda fall.

12. Betryggandet af menniskans och medborgarens rättigheter
gör en offentlig beväpnad styrkastruket härsmakttillagt behöflig: denna styrkastruket makttillagt är således
upprättad för allas sällhets skuld, men icke till enskild nytta för
dem, åt hvilka den är anförtrodd.

13. För underhållet af härer och för förvaltningens utgifter
är en allmän beskattning oumbärlig: den bör fördelas
lika på alla medborgare i förhållande till deras tillgångar.

14. Alla medborgare äro berättigade att sjelfva eller genom
sina representanter konstatera nödvändigheten af den allmänna
beskattningen, att fritt bevilja densamma, att öfvervaka
dess användning och att bestämma dess fördelning, åsättning
uppbörd och varaktighet.

15. Samhället har rätt att fordra redovisning af hvarje
offentlig tjensteman i administrationen.

16. Hvarjestruket Det samhälle, i hvilket rättigheternas garanti
icke är tillförsäkrad, ej heller maktutöfningens delning fastställd,
har icke någon konstitution.

|17|

17. Då eganderätten är okränkbar och helig, kan ingen
beröfvas sin egendom, utan då dettillagt allmännas behof, lagligen
konstateradt, uppenbarligen kräfver sådant, och i hvilket fall
honom på förhand tillkomma en rättvis ersättning.

Constitution française.

Nationalförsamlingen, som vill upprätta den franska
konstitutionen på de grundsatser hon nu har erkänt och
förklarat, afskaffarstruket hartillagt oåterkalleligen affskaffattillagt institutioner, som
vore sårandestruket kränkte friheten och jemlikheten i rättigheter.

Det finnes numerastruket hädanefter hvarken adel, eller pär-
skap, eller ärftliga utmärkelserstruket olikhetertillagt, eller ståndsskilnad, eller
feodalvälde, eller patrimonial domsrätt, eller någon af de
titlar, benämningar och prerogativer som deraf härflöto,
eller någon riddareorden, eller någon af de korporationer eller
dekorationer, för hvilka bevis om adelskap erfordrades, eller
som förutsatte olikheter i börd, eller någon företrädesrätt (supe-
riorité) i öfrigt, utom de offentliga embetsmännens i utöfningen
af deras embete.

Intet offentligt embete kan hädanefter köpas eller ärfvas.

Det finnes hädanefter, hvarken för någon del af nationen
eller för någon enskild, något privilegium eller undantag
från den för alla fransmän gällande allmänna rätt.

Det finnes hädanefter hvarken edsvurna handtverks-
domstolar eller skrån af något slag.

Lagen erkänner hädanefter hvarken religiösa löften
eller någon annan förbindelse, som vore stridande
emot de naturliga rättigheterna eller emot konstitutionen

|18|

Titre 1. Grundbestämningar, garanterade genom konsti-
tutionen.

Konstitutionen garanterar, såsom naturliga och
medborgerliga rättigheter:

1o) Att alla medborgare ha tillgång till offentliga em-
beten utan annan åtskilnad, än den i förtjenster och talanger;

2o) Att alla skatter skola fördelas emellan alla medborgare
i förhållande till dens resurser;

3o) Att samma brott skola sträffas med samna straff
utan åtskilnad till personen;

Konstitutionen garanterar likaledes, såsom naturliga
och medborgerliga rättigheter:

Friheten för hvarje menniska att gå, qvarstanna,
resa, utan att kunna bli arresterad eller uppehållen
annorlunda än enligt de af konstit.konstitutionen fastställda
former;

Friheten för hvarje menniska att tala, skrifva, låta
trycka och publicera sina tankar, utan att skrifterna må
kunna underkastas någon censur eller inspektion före
deras offentliggörande; och att utöfva den troskult, som han
omfattar.

Friheten för medborgarena att församla sig fredligt och
utan vapen med iakttagande af polislagarna;

Friheten att till de upprättade myndighetena rikta peti-
tioner, undertecknade af enhvar petitionär.

Den lagstiftande makten skall icke kunna stifta
någon lag, som skulle göra intrång på eller sätta hinder
i någon för utöfvandet af de i denna titel bekräftade och genom konstit.konstitutionen garanteradetillagt natur-
liga och medborgerliga rättigheter; men som friheten består
|19| deri, att kunna göra allt som hvarken skadar andras
rättigheter eller den allmänna säkerheten, så kan lagen
etablera straff för sådana gerningar, som genom att
angripa antingen den allmänna säkerheten eller andras rättig-
heter, vore skadliga för samhället.

Konstitutionen garanterar egendomens okränkbarhet
eller rättvis och på förhand betald godtgörelse för den
egendom, hvars uppoffrande det lagligen utredda offent-
liga behofvet skulle kräfva.

De gods som äro anslagna för kyrkans utgifter
och för andra allmännyttiga ändamål, tillhöra nationen
och äro i alla tider till hennes disposition.

Konstitutionen garanterar de försäljningar, som hafva
skett eller som skola ske enligt de af lagen fastställda
former.

Medborgarena äro berättigade att välja eller utse presterna
för sina trostillagtkulter.

Det skall inrättas en allmän anstalt för offentlig hjelp,
för att uppfostra öfvergifna barn, bispringa fattiga krymp-
lingar, och förskaffa arbete åt friska fattiga, som icke
kunnat bereda sig arbetsförtjenst.

Det skall inrättas och organiseras en offentlig under-
visning, gemensam för alla medborgare, kostnadsfri
för de delar af undervisningen som äro oundgängliga
för alla menniskor, och hvars anstalter skola utspridas
gradvis i ett visst förhållande till rikets indelning.

Det skall föranstaltas nationalfester för att bevara minnet
af den franska revolutionen, underhålla bröderligheten mellan med-
borgarena, och hålla dem fästade vid konstitutionen, fäderneslandet och
lagarna.

Det skall uppgöras en codex af civillagar gemensamma för
hela konungeriket.

|20|

Acte Constitutionel 24 Juni 1793 Den första republikanska konstitutionen.tillagt upprepar
med smärre tillägg och förändringar den förra Décla-
ration des Droits de l’homme et du citoyen. Såsom
karakteristiska förtjena följande art.artiklar (de sista) dock an-
föras:

33o) Motståndet mot förtryck är konsequensen af
menniskans öfriga rättigheter.

34o) Förtryck eger rum emot samhållskroppen såsnart
någon dess medlemmar förtryckes; förtryck eger rum
emot hvarje medlem när samhällskroppen förtryckes.

35o) När regeringen kränker folkets rättigheter, är
uppresningar förstruket den heligaste och nödvändigaste af alla
pligter, för folket och för hvarje del af folket.

Man ser hvartåt det begynt tendera.

Franska republikens konstitution 5 fructidor anno III, 22 Aug. 95.
inledes med en Déclaration des droits et des devoirs
de l’homme et du citoyen.
Förkortning; i hufvud-
sak som förut –. (Organisation: Conseil de 500, Conseil
des Anciens, tillstillsättande lagstift.lagstiftande makt. – Verkställ.Verkställande Direktoriet.)

Franska republ.republikens konstitution 22 Frimaire VIII (13 DecbrDecember 99)
(Styrelsen 3 konsuler). Upptager ingen Declaration de droits,
ej heller det ”Senatus-consulte organique” de la constit.constitution
de l’An VIII (16 Thermidor X, 4 Aug. 1802), likasålitet som
Senatus consulte 28 Floreal XII = 18 Maj 1804, som
upprättade Kejsardömet.

Men i den konstitutionella kartan af 4 Junii
1804 ingå under rubriken: Droit public des
Français, följande moment af 1791 års deklaration:

1o) Fransmännen äro lika inför lagen, hvilka ock
för öfrigt deras titlar och rang må vara.

|21|

2o) De skatta alla alla, i förhållande af sin förmögen-
het, till statens behof.

3o) De ega alla lika rätt till civila och militära
embeten.

4o) Deras individuella frihet är lika garanterad,
i det ingen kan bli förföljd eller fängslad utom
i de fall lagen säger och i den form lagen föreskrifver.

5o) Enhvar bekänner sin religion med samma
frihet och åtnjuter för sin kult samma beskydd.

8o) Fransoserna ega rätt att publicera och låta trycka
sina åsigter, med iakttagande af de lagar som skola
stäfja denna frihets missbruk. Således en vådlig inskräkning.tillagt

9o) All egendom är okränkbar.

10o) Expropriation för betalning på förhand


Charte Constitutionnelle 4 Aug. 1830
upprepar en del oförändrade, andra något förbättrade
så att t. ex. det uttryckligen säger: ”att censuren aldrig
mera kan bli upprättad.”

Franska republikens konstitution af 4 Nov.
1848.

innehåller följande ”Droits des citoyens garantis par
la Constitution.”

1o) Ingen får fängslas utan enligt lag.

2o) Hvarje i Frankrike boendes boning är okränkbar;
endast i de af lagen förutsedda fall får man dit intränga.

3o) Ingen får ryckas från sina rätta domare.
Alla extra domstolar förbjudna.

4o) Dödsstraff för politiska brott afskaffadt.

7o) Församlings- och petitionsfrihet.

8o) I inga händelser censur.

|22|

9o) Undervisningsfrihet.

10o) Alla lika berättigade till embeten. Alla adliga titlar, all börds-
olikheter afskaffade.

11o) Egendomen okränkbar.

12o) Egendoms konfiskation kan aldrig bli återinfört.

13o) Arbetets och industrins frihet garanterad.

14o) Statsskulden garanterad. Hvarje statens förbindelse okränk-
bar.

15) All skatt blott för allmän nytta. Proportionerlig fördelning.

16o) Ingen skatt kan införas eller oppbäras utan enligt
en lag.

17o) Den direkta skatten beviljas blott för ett år. De indirekta
kunna beviljas för flera år.

Fransk Konstitution af 14 Januari 1852 säga blott
i allmänhet: att ”konstitutionen erkänner, bekräftar
och garanterar de stora principer som proklamerades
1789 och som äro grundvalen för Fransmännens offent-
liga rätt.”

Storbritannien.

I. Concordia inter Regem Johannem et
Barones pro concessione libertatum ecclesiae
et regni Angliae. 1215 (Magna Charta)

2o) Habeas corpus akten. En akt för bättre
säkerställande af undersåtarnas frihet och för öfver-
vakande af fängslingar i besittningarne på därsidan
hafvet. Carl II 31 (1679). (hvarje fängslig berättigad att
genast kräfva laga undersökning och domtillagt om orsakerna till
fängslandet, – och detta emot hvilken myndighet som helst.

|23|

3) Akt, förklarande undersåtarnes rättigheter och
friheter, och fastställandet af tronföljden 13 Febr.
1689 (Bill of rights)

Hufvudsakliga innehållet i sammandrag

1o) Likhet inför lag. Adelstitlar äro blotta äretitlar,
medföra inga reala privilegier. – Lika skyldighet
att skatta enl.enligt tillgångar. Utom kronan och
pärsvördigheten förvärfvas intet företräde genom börd.

2o) Samvetsfrihet. – Full religions- och kultfrihet
dock anglikanska och i Skottland presbyterianska kkornkyrkorna
de enda, hvars prester betalas af staten och som
kunna kallas nationalkyrkor. – Offentliga proces-
sioner dock förbjudna för främmande kyrkor. –

Religions olikhet medför ingen skilnad i medborger-
liga rättigheten, endast katoliker uteslutna från vissa
högsta poster.

3o) Individuella friheten. – Hemmets okränk-
barhet. – Slafveriet afskaffadt öfver alla
Englands landsmän och dependenser. – Ingen
kan tvingas till militärtjenst. – Ingen kan hin-
dras att flytta och resa. – Ingen kan expatrieras
om han ej tillhör armén. – Bannlysnings- eller
deportations straffet kan blott af Parlamentet
uttalas.

Ingen kan straffas med frihetens förlust
utan genom en dom af behörig domare på gund
af att jury enhälligt förklarat honom skyldig
(Undantag för kortare tid).

Ingen kan fängslas utan på skriftlig order
|24| af domare, med sigill och utsättande af anklagelsens
beskaffenhet. – Vid ertappande på bar gerning får
enhvar fängsla, men bör strax utverka warrant.

Anklagad bör möjligast snart komma för
rätta.

Obehörigt anklagad får på grund af en Writ
of habeas corpus, genast försättas i frihet,
på ansvar för dem som dermed ha att skaffa.

Medborgarens boning (hem) är okränkbar
ingen får intränga deri utan hans tillstånd,
utan i fall af lagligen påbjuden arrestering.
Husvisitation, får ej ske om natten, och förutsätta
domarens skriftliga order.

Ingen bysättning.

4) Arbetets frihet. Utom att de stora korpo-
rationerna behöfva parlamentets koncession.

5o) Eganderätten okränkbar, endast expro-
priation och laglig beskattning.

6o) Pressfriheten. Fullständig, dock att kau-
tion kan få fordras af periodiska blads ut-
gifvare.

7o) Frihet att församla och associera sig.

|25|
Nordamerikas Förenta Stater.

1o) Habeas corpus får endast i fall af
uppror eller invasion upphäfvas.

2o) Ingen retroaktivt verkande lag får utfärdas.

3o) Ingen adelsrätt beviljas.

4o) Ingen kyrka få genom lag införas
eller förbjudas. – Ordets, pressens, försam-
lings – och petitions friheten få genom ingen
lag inskränkas.

5o) Folket rätt att bära vapen.

6o) Ingen inquartering i fredstid, och under krig
blott enligt skild lag.

7o) Friheten till person, hemmet, papper och
affekter, emotstruket får icke kränkas

8o) Ingen skyldig svara på en å lif eller vanheder
gående anklagelse, derest icke anklastruket en stor jury
förordnas omtillagt åtalet. – Ingen kan tvingas att
vittna emot sig sjelf. – Ingen beröfva lif,
frihet eller egendom utan efter lagligt förfarande.
Ingen enskild egendom användas till offentligt
behof utan rättvis ersättning.

9o) I hvarje kriminel rättegång har den tilltalade
rätt att ofördröjligen och offentligen bli dömd af opar-
tisk jury från den stat eller distrikt der brottet
begåtts. Han skall underrättas om orsaken till
anklagelsen, konfronteras med vittnen, sjelf
få ställa vittnen och begagna sig afstruket han skall hatillagt försvarare.

|26|
Belgiens konstitution af 7 Febr 1831.

Lika i: – Preussen [...]oläslig/saknad text 1850tillagt Art 6. I staten finnes ingen åtskilnad emellan stånd
eller klasser. – Alla Belgier lika inför lagen.
Endast de berättigade till alla embeten.

7. Den individuella friheten är garanterad. – Ingen
får förföljas utom enligt lag och i laga form. – Utom
på bar gerning ingen arrestering utan domarens
motiverade skriftliga order.

8. Ingen får mot sin vilja ställas för annat än
sitt rätta forum.

9. Intet straff kan införas eller tillämpas utom i
kraft af lag.

10. Hemmetsstruket är okränkbart; ingen husvisitation
får ske utan i de af lagen förutsedde fall och i lagliga
former.

11. Ingen kan beröfvas sin egendom utom enligt
laga expropriation och godtgörelse.

12. Straffet af egendoms konfiskation kan icke in-
föras.

13. Den borgerliga döden är afskaffad; den kan icke
återinföras.

14. Religionsfriheten, friheten att offentligen utöfva hvarje
religion, äfvensom friheten att yttra sina åsigter i
alla ämnen, äro garanterade; dock att lagtillagtöfverträdelse
begångna vid dessa friheters bruk straffas.

15. Ingen kan på något sättstruket tvingas att på något
sätt deltaga i någon kyrkas handlingar och ceremonier
eller att iakttaga dess hvilodagar.

16. Staten har icke rätt att intervenera vare sig vid
|27| utnämning eller installation af någon kyrkas prester,
ej heller att förbjuda dessa att korrespondera med
sina förmän, ochstruket ellertillagt att publicera sina handlingar;
dock att dem åligger den allmänna ansvarigheten enligt
presslag.

Det Civila äktenskapet bör alltid föregå vigseln, derest
ej lag skulle för vissa fall stadga undantag.

17. Undervisningen är fri. Alla prevention åt-
gårder äro förbjudna; brottenstruket öfverträdelserstillagt hämmande eller
bestraffande regleras blott genom lag.

15. Pressen är fri; censuren kan aldrig införas;
det kan icke fordras kaution af skriftställare, utgifvare
eller boktryckare. – Då författaren är känd och
bosatt i Belgien, kan utgifvaren, boktryckaren eller
Distributören icke åtalas.

19. Belgierne hafva rätt att fredligt och utan vapen
församlas, med iakttagande af de lagar som kunna
reglera utöfningen af denna rättighet, hvilken dock
aldring kan underkastas föregående auktorisation.

Detta stadgande hänför sig icke till folksamlingar
i fria luften, hvilka helt och hållet äro underkastade
polislagarna.

20. Belgierne hafva rätt att ingå föreningar, denna
rätt kan icke göras beroende af någon preventiv
åtgärd.

21. Enhvar är berättigad att till de offentliga myn-
digheterna ingifva petitioner, undertecknade af en eller
flera personer. – Endast konstitutstruketerade auktoriteter
(samfund) hafva rätt att framställa petitioner i kollek-
tivt namn.

|28|

22. Brefhemligheten är okränkbar. – Lagen
fastställer hvilka som äro ansvariga för kränkning
af hemligheten af de åt posten anförtrodde bref.

23. Bruket af de i Belgien begagnade språk är
fakultativt, det kan blott regleras genom lag och då
endast för den offentliga myndighetens handlingar och
för domstolsärendena.

24. Intet föregående tillstånd erfordras för att anställa
åtal emot offentliga embetsmän för åtgärder af deras
administration, med undantag af hvad stadgadt är om
ministrarne.

|29|

I Preussen endast den skilnad mot Belgien,
att det heter: dömande makten utöfvas i konungens
namn, hvilket är helt formelt, då strax tillägges:
”af oberoende domstolar, som icke äro underkastade
någon annan auktoritet än lagarnes.”

I Österrike säges det att regerings- och verkstäl-
lande makten tillkommer kejsaren. All rättvisa
skipas i hans namn.

I Nederländernas konstitution heter det:

Verkställande makten tillhör konungen,
Lagstift.Lagstiftande dodito utöfvas gemensamt af konungen
och generalstaterna.

Rättvisan skipas, i hela konungariket, uti konungens
namn.

I Portugals 1826tillagt heter det uttryckligen:

Den politiska maktens delning och harmoni
är den princip, som skyddar medborgarnes rättig-
heter och det säkraste medel att bereda full verkanstruket krafttillagt
åt de garantier som konstitutionen lemnar.

De politiska maktbefogenheter, som konstitu-
tionen erkänner, äro de 4 följande: lagstif-
tande makten, modererande makten, verkstäl-
lande makten och dömande makten.

LagstiftLagstiftande makten tillhör Cortès, med förbehåll af konun-
gens sanktion.

Den modererande makten är nyckeln till hela
den politiska organisationen och tillhör uteslutande
|30| konungen, såsom nationens högsta chef,
på det han oaflåtligt må vaka öfver
de öfriga politisk makternas oberoende, jemvigt,
och harmoni.

Konungen är chef för verkställande
makten och utöfvar henne genom sina stats-
ministrar.

Dömande makten är oberoende och skall
utöfvas af domare och jurymän.

Brasilien alldeles lika med Portugal.


Italien jemväl tredelning, med kollektivitet för
lagstiftningen, och dömandet i kungens namn.

Undersökning af det riktiga i den
antagna tredelningen. Renast framställd
i republiken.
struket

New York säger: Statens lagstiftlagstiftande makt
skall anförtros åt en Senat och en representant-
kammare. Verkställ.Verkställande makten åt en guvernör,
vald på 2 år med suspensivt vetotillagt. Dömandet är helt och hållet lagdt
i domstolarnas händer. Likaså i unionens
författning. Likaså i de schweiziska
kantonerna.


Sedan kritik af tredelningen ss.såsom teori.
Visa att den de facto icke precis organstruket är så
som det sagts på pappret.

|31|

H. T.Höstterminen 1874.
3de Föreläsn.Föreläsningen

Forts. om grundrättigheterna.

1789 års Déclaration des Droits uppläses.

Huruledes den icke i art för sig någon laglig
men väl ett till giltigheten erkändt program.

Derföre upptagas såsom ingress till konst.konstitution af
1791, som nu uppläses.

Hvilken genklang skulle ej dessa nya idéer
få i Europa.

Nya voro de dock såtillvida icke, att England
längesedan och derpå nyss Amerika. Dessas
grundrättigheter uppläsas.

Påminner om Rousseau och Voltaire, samt ency-
klopädisterna. Om les cahiers etc.

Men otvifvelaktigt är att de genom Frankrike
vunno insteg på kontinenten. Napoleons
arméer, liberté, fraternité, egalité.

1814 års franska karta. – 1830 års dodito.
Sedan Belgiens, som den till form och innehåll utmärk-
taste

Derefter sammanställningen, hvarvid
uppmärksammas de före, och de efter Belgiens.
Kännedomen om England också nu medverkat
specielt i fråga om klagan på embetsmän.


4de Föreläsn.FöreläsningentillagtVisas huru efterhand en bestämd åsigt
om det hithörande utbildats. Från 1789 års
proklamation har en del ingått i konstitutionella
systemet i allmänhet, en del ss.såsom grundrättigheter,
en del bortfallet.

Men härvid bör intet stillastående antagas.
|32| Det är liksom skulle i striden om att eröfra
allt större klarhet och säkerhet i rättsprin-
ciper, den ena principen efter den andra
detachera sig från vexlingarnas område
för att erhålla giltigheten af ett axiom, och
placeras ss.såsom en ytterligare okränkbar rättsnorm
i konstitutionen. Och härvid statsformen
likgiltig, blott rättestatstruket representativ stat,
hvilken åter alltid måste tendera till rätts-
stat, om den ej skall gå tillbaka.

Blickar man tillbaka på despotismens,
byråkratismens, militarismens, hofgodtyckets
tid, skall man först tillfullo uppskatta
hvilka framsteg i den menskliga utverklingen
dessa grundrättigheters erkännande innebär. Här Bluntschli om menskliga rättigheter.tillagt

De kunna utan tvifvel ökas. Närings-
frihet och religionsfrihetstruket icke fullt genomförda
och endast i få stater grundlagshelgd.

Lord Chatams yttrande om engelska
hyddan en borg, mot hvilken kungens makt
ej räcker.

Det har talts äfven om rättigheten
till motstånd
. Men denna af annat slag.
Den är icke någon positiv rättighet, den är att
hänföras till garantierna ss.såsom ett yttersta
medel när alla andra garantier ha visat
sig ofullstänstruket ohållbara eller blifvit förstörda.

|33|

En snillrik engelsman har sagt: det vore
önskligt om furstarna och deras ministrar
skulle betrakta undersåtarnes motstånd emot
tyrannniska åtgärder ss.såsom rätt, men folken
ss.såsom orätt, och att sålunda de förra skulle undvika
att gifva anledningar till motståndet, de senare
sjelfva motståndet.

Men härom kanske helst på slutet.

Hvad Finland vidkommer, skola vi
i sinom tid finna huruledes vårt svenska
rättsskick icke lemnat oss utan sådana
garantierstruket rättighetertillagt, om ockstruket det 19de seklets vidaretillagt utveckling
ännu icke kunnat af oss i nämnvärd
måtto tillgodogöras.

|34|

H. T.Höstterminen 1874.
4de Förel.Föreläsningen

Egnat senast en öfverblick åt skilda konstitutioners
stadganden till fixerande af vissa allmännastrukettillagt menskliga och
medborgerliga grundrättigheter, vissa allmänna rätts-
normer de der böra stå okränkbara och oåtkomliga
gentemot både regerings- och lagstiftningsmakt.

Vi sågo huruledes de afstruket vidtillagt franska revolutionens begyn-
nelse proklamerade principer utgjort impulsen till er-
kännandet och införandet på kontinententillagt af dessa grundregler, som
i det engelska statsskicket redan länge varit gällande.Bland länder som icke nämndes men här tilläggas äro de schweiziska kantonerna, jämt der förbundskonstitutioner upptagit en del till ytterom vissa. – Der tyda [...]oläslig/saknad text författningen icke upptagit dem.tillagt

Alla medborgarestillagt likheterstruket inför lagen, – den personliga frihetens
betryggande, alla godtyckliga förföljelsers och grymma strafftillagt uteslutande från
rättsskipningen, – hemmets okränkbarhet, – egendomens
helgd, – samvetsfrihetenstruket och religionsfrihetenstruket, – press-
frihet, – församlings- och föreningsfrihet, – se der
de allmännaste antagna grundsatser; dessutom i åt-
skilliga förff.författningar undervisningfriheten, – brefhemlighetens
bevarande, – och slutligen i ett par förf.författningar stadgandet att
hvarje embetsman få af enskild förorättn.förorättning utan
vidare ställas till ansvar inför domstol.

Om man blickar tillbaka på tillståndet i de
flesta europ.europeiska stater derförinnan t. ex. under 18de seklet
det s. k. upplysn.upplysningens tidevarf, så finner man att snart sagdttillagt alla
dessa förmoner måste umbäras. Kriminela hårt. För-
följelser godtyckliga; ända in på hemmets härd. Lettres
de cachet. Privilegier och rättslöshet. Despotiskt godtycke
om ock stundom välment. Censur. Litteratörer öfvervakade
och förföljda om icke anslutande sig till hofven. Ingen offentlig
mening tillåten. – Men inneboende rättskänslan gäste
|35| och stigande upplysning påskyndade utbrottet. Sinnena
voro äfven i andra länder förberedda än Frankrike.

Hvilken vinning utgöra då icke dessa grundrättig-
heter. –

Icke att betraktas ss.såsom en afslutad utveckling. Det
är när man betraktar den menskliga rättsutvecklingens
gång, ss.såsom skulle, enstruketder kampen att inse och förverk-
liga sannig och rätt, den ena stora grundsatsen
efter den andra efterhand bringas till klarhet och
evidens, samt detachera sig ss. ett fast axiom
ur området för vexlande meningar. Det är
liksom dyrbara perlor itillagt mensklighetensstruket idéernas för hela mensklighets
gemensamma skattkammare. De måste redan
derföre finnas, ställas ss.såsom orubbliga, indisputabla
hörnstenar i den öfversta lagen statslagen, konstitu-
tionen oberoende af statsformentillagt. Detta utvecklingsarbete fortgår oafbrutet
så t. ex. synasstruket äfven i våra dagar skymta sådana
principer fram, färdiga att ingå i författningen.
Så t. ex. näringsfriheten, som redan är upptagen
i en del konstitutioner. Den positiva rätten bör vara en objektivering
af det upplysta rättsmedetandets postulater. Här bör utförligt framhållas huruledes detta är blott en sida af konstitutionens uppgifterstruket i afseende å rättsordningens betryggande. Den andra, inte mindre vigtiga är att ställa det så att statens öde dess vigtiga affärer icke må kunna afgöras och bedrifvas emot folkets vilja och åsigt. För båda ändamål erfordras garantier.tillagt

Nu till frågan om garantierna

1o) de allmänna garantierna

Statsmaktens tredelning: lagstiftande, verkställande
och dömande. Engelsk-Amerikansk åsigten och
Montesquieu, hvilken icke kan bli onämnd såsnart man sysse-
sätta sig med nutidens offentlig rätt.

Deromstruket säges: ”Den politiska friheten, för hostillagt en med-
borgare, är d
struket När den lagstiftande makten är
förenad med den verkställande hosstruket uti samma
person eller samma myndighet, finnes ingen frihet,
enär man kan frukta att samma monark eller
|36| samma senat uftärdar tyranniska lagar, för att sedan
verkställa dem på ett tyranniskt sätt.

Det finnes icke heller någon frihet, om makten
att döma icke är skild från lagstiftande och
verkställande makten. Om den vore förenad med
lagstiftande makten, vorestruket funnestillagt der ett godtyckligt
välde öfver medborgarenes lif och frihet; ty domaren
vore lagstiftare. Om den vore förenad med
med den verkställande makten, kunde domaren
hefva makten af en förtryckare.

Allt vore förloradt om samma person
eller samma korporation vare sigtillagt ur adeln eller folket, skulle
utöfva allatillagt dessa tre befogenheter: den att stifta lagarna,
den att verkställa de offentliga resolutionerna, och den
att döma itillagt de enskildas brott eller tvister.

Dessa principer, ehurustruket

Nu till det positivt gällande.struket

Denna delningsgrund godkänd i lagen till formen.
Efteråt skola vi se, att de fakto icke fullt sådan.

Nu dettillagt faktiskt gällande.

1791 års franska konstitution säger:

Suveräniteten är en, odelbar och oförgänlig.
Den tillhör nationen.

Nationen frånstruket hostillagt hvilken ensam all makt och
myndighet har sitt ursprung, kan utöfva den
blott genom delegation.

Franska konstitutionen är representativ: repre-
sentanterna äro lagstiftande kåren och konungen.

Lagtiftande makten är delegerad åt en natio-
nalförsamling af på tid valda representanter, för
att utöfvas af henne med konungens sanktion.
likväl hans veto endast suspensivt: 3 legislaturers beslut måste
bli gällande (= Norge).
flyttad text

Syrelsen är monarkisk: den verkställande
|37| makten är delegerad, öfverlåten, åt konungen,
för att under hans auktoritet utöfvas af
ansvariga ministrar och andra ansvariga embetsmän.

Den dömande makten är öfverlåten åt domare
valda på tid af folket.

I 1814 års konstitution är denna tredelning icke
uttryckligen dekreterad. Den säger: konungen är
statens högsta chef. Hans person är helig och okränkbar. Hans ministrar äro ansvariga. Konungen ensam tillhör den verkställande makten.tillagt – Lagstiflande makten
utöfvas gemensamt af konungen pärskammaren
och deputeradekammaren. – All rättvisa utgår
från konungen. Den utöfvas i hans namn
af Domare, hvilka han utnämner och som äro
oafsättliga.

1830 års ändrar intet i dessa delar.

1852 års konstitution förändrar detta så att
presidenten, sedermera kejsaren, är ansvarig inför
franska folket, till hvilket han städse har rätt att
appellera, för öfrigt lagstiftar med senaten
och lagstiftande kåren. All rättvisa skipas i hans
namn.


Belgiska konstitutionen säger.

All makt utgår från nationen. Den utöfvas
på sätt konstitutionen fastställt.

Lagstiftande makten utöfvas kollektivt af
konungen, representantkammaren och senaten, med
initiativ från alla tre.

Konungen tillhör den verkställande makten
sådan den af konstitutionen är fastställd.

Dömande makten utöfvas af af domstolarna.

|38|

H. T.Höstterminen 1874
5te Föreläsn.Föreläsningen

Af min knapphändiga framställning
igår rörande delningen af maktutöfningen i
denstruket konstitutionella staterna ber jag HHHerrarne atttillagt till en
början anse endast följande framgå ss.såsomtillagt resultater:

att den häfdvunna, i de flesta stater etablerade
tredelningen i lagstiftande makt, verkställ.verkställande eller
regeringsmakt och dömande makt icke åsyftar
och icke bör åsyfta en fullständig inbördestillagt separation
af de organer som hafva dessa särskilda befogen-
heter sig ombetrodda, men väl en sådan fördel-
ning af uppgifter på denstruket statsmaktens tre
hufvudorganer, folkrepresentation, regering och domstolar,tillagtatt dessa organer icke blotttillagt
hafva hvar sin gifna sfer af verksamhet
och makt, ellerstruket hvarigenom inbördesstruket öfvergrepp
af den enas kompetens på den andras före-
bygges, utan ock tillika må stå i den ställning
till hvarandra att de i harmoni och jemvigt
må kunna arbeta för statens ändamål.

Vid behandlingenstruket granskningentillagt af hvad om de skilda
organernas kompetens ochstruket organisation och
kompetens finnes stadgadt, torde detta äfven
klarare framgå.

Derföre öfvergå vi nu dit, görande början
med folkrepresentationen.

Här möta vi tre hufvudsystem

Ståndsrepresentation.

Enkammarsystem.

Tvåkammarsystem.

I fråga om det representativa systemet kan blott i förbi
|38| gående påminnas om antika republikerna i Grekland,
der alla fria medborgare deltogo och således det repre-
sentativa systemet icke var infördt. Ännu i par de
minsta kantoner i Schweiz. – Detta direkta deltagande
omöjligt i alla stater med helst något omfång.

Ståndsrepresentation funnits i alla stater med
germanskt ursprung. Men icke att jemföras med
hvad man nuförtiden förstår med folkrepresentation.
Nationen betraktades icke ss.såsom en, utan ss.såsom vissa klasser
med olika rättigheter och intressen, äfven vissa mäktigare
individer och korporationer hade skildt talan. De
som valdes, – städernas ombud, – erhöllo bestämda
instruktioner. Det hela nu liksom kongresser med syfte
att träffa aftal med fursten, och der hvarje eftergift mot
honom måste af honom ersättas medelst bekräftande
eller utvidgning af ständernas rättigheter och privilegier
Det fjerde ståndet nästan alltidtillagt uteslutet. Stundom kom det till rader
af krigiska konflikter mellan furste och ständer. – När
sedan Äfvenstruket furstarnas makt växte genom stående
härar och konsolidering af statsmakten gentemot vasaller,
blefvo ständerna mera umbärliga. De trädde i bakgrunden
och deras betydelse försvann mer och mer till en skugga
tills det såväl i Frankrike, Tyskland som Spanien i nyare
tiden kom derhän, att de sjönk i förgätenhet med undantag af Sverigetillagt.

Äfvenstruket I England hade det gamla anglosachsiska
Witenagemot, som var en rådplägande och skattebeviljande
folkförsamling med ganska mångsidig funktiontillagt, deri oftast enstruket de stora godsegarna spelade
främsta rollen, intill 13de seklets början omgestaltats
till ett nationens stora råd. Detta råd var bygdt
|39| på länssystemet. Alla konungens omedelbara
vasaller voro enligt Magna Charta berättigade till delaktig-
het i detta råd. De högsta andliga och verldsliga
herrar utgjorde den grupp som sedan utbildades till
House of Lords eller öfverhuset. Redan i medlet
af 13de seklet vann den anordning insteg att alla
egare af riddaregods och äfven andra sjelfständigatillagt jordagods med viss inkomst skulle välja
ombud till det stora rådet. Och kort derpå inkal-
lades äfven deputerade från städer och köpingar, d. ä.det är
från borgareståndet. En tid bortåt var det oafgjordt
omstruket hvilken platstillagt representanterna för riddaregodsen skulle intaga
vid parlamentets sammankomster. De bildade stundom
en skild förvaltningsvårtytt för sig – och om detta blifvit gäl-
lande skulle ett slags tre kammar – eller 3 stånds system
ha uppkommit. Men redan i medlet af 14de seklet under
Edvard III var det en afgjord sak att ombuden för
de båda väljande grupperna skulle bilda tillsammans
underhuset, house of commons. Och alltsedan
den har Englands representation bestått af 2 kammare,
pärs- och underhuset samt sålunda utgjort den
politiska runa der det nu till allmängiltighet komna
systemet för folkrepresentation samlat sina erfarenheter.
HHneHerrarne torde ur svenska representations utveckl.utvecklings historien
påminna sig momenten, då det såg ut som skulle stånds-
grupperna kunnat öfvergå till 2 kamrar. Men det
blef icke af. Och nu är Finland den enda stat med
ståndsrepresentation. Men vi lära icke derföre missmodigt
anse vårt representativa system vara enstruket lik dettillagt af alla
andra öfvergifna medeltids ståndsväsendet. Det är ju
|40| uttryckligen stadgadt, att Finland Ständer repres.representerar det
finska folket, icke separata ståndsintressen. Deras beslut
aflåtas icke heller ståndsvis utan gemensamt, enligt
pluralitet. Förstärkta utskott. Således snarlikt ett
i 4 grupper arbetandetillagt enkammarsystem, emedan de gentemot monarken bilda
och emedan de får i ett plenum öfverlägga
en andra församstruket korporation, Ständerne, – och åter
med elementen af 2 kammarsystem deri, att de frågor
förfalla deri 2 stånd stanna emo 2, utan i vissa
till förstärkt utskott gående fall. Hvilka yttrande dock icke
böra förstås ss.såsom skull jag anse här förenas båda systemens fördelar.

Efter denna diversion rörande ståndsrepre-
sentationen följer att se på öfriga europeiska konstitutioner.

Enkammarsystemet tillämpades i franska
revolutionenstruket konstitutionentillagt. 1791 och 1793. I konstitutionen 1795 densamstruket Och
1848. Så ock i det nuvarande provisoriet.

I Norge. Stortinget arbeta visserligen på 2 afdelningar
det väljer inom sigtillagt Lagtinget ¼ och Adelstinget ¾ af medlemmarna. Och
hvar ting håller sina församlingar skildt och utnämner
sin egen president. Men Lagtinget är blott liksom ett
utskott, då det väljes af Stortinget inom sig. Alla
lagar föreslås först på Adelstinget och sändes sen till
Lagtinget. Har Lagtinget 2 ggrgånger förkastat, så blir
gemensam votering. Helt och hållet folkvaldttillagt

I Grekland endast en lagstiftande kår (oaktadt
denna konstitution af 1864tillagt i mycket tagit Belgiska till föredöme). Allmänna folkråd i provinsernatillagt

I Schweiz, kantonerna, de flesta, och förbundetstruket icke förbundettillagt. Allmänna folkråd i provinsernatillagt

Tyska riks-författningen, och ett par af de tyska småstaterna
Sachsen Koburg och Mainz. Allmänna folkråd i provinsernatillagt

(Provinsial landtdagarna i Österrikes kronländer
höra icke hit.) Af Amerikanska staterna hade Penn-
sylvania förut antagit enkammarsystem, men ha sedermera
infört 2 kamrar.

|41|

I alla öfriga stater är 2 kammarsystemet in-
fördt.

De olika benämningarna: 1o) öfverhus, herrshus, första
kammare senat.

2o) Underhus, deputeradekammare, representantkammare,
Andra kammare, folkkammare.

Totalbenämning: Landtdag, riksdag, riksråd, parla-
ment, Cortès, Generalförsamling, nationel represen-
tation, Ständerförsamling.

Innan vi gå vidstruket granska principen för denna delning torde jag böratillagt framställa de båda kamrarnes
sammansättning och organisation i de skilda staterna,
endast förutskickande, den allmänna principen för
tvåkammarsystemet är att i den öfre kammaren samla
de i bästa meningtillagt konservativa principerna för att genom dennas
motvigt mot den folkvalda andra kammaren bereda
en motvigt emot en brådstörtande föränderlighet i lag-
stiftningen, för att i allmänhet garantera en mång-
sidigare, grundligare pröfning för besluten.

Ordestruket

I Storbritannien.

Lordskammaren består af andliga och verldsliga pärer.

1o) Ärkebiskoparna af Canterbury och York. Englands
biskopar utom den siste utnämnda, tre af Irlands
biskopar, efter tur.

2o) De kungliga prinsar, som förklarats för pärer
De lorder, [...]oläslig/saknad text hvarstillagt pärsvärdighet beror på ärftlig
titelstruket rätttillagt. De pärer, som kungen utnämna med
ärftlig titelstruket rätt;

16 skottska lorder, valda för hvarje session af
|42| denstruket skottska pärerna;

28 irländska lorder, valda på lifstid af alla
irlandska lorder.

Kronans rätt att kreera pärer är obegränsad.
21 års ålder för att ha säte.

Preussen.

Herrehuset består af de medlemmar som
konungen utnämner på lifstid eller med
ärftlighet, samt således de sistnämndes söner.
För utnämningen får vissa höga korporationer
föreslå kandidater, bland hvilka kungen
väljer.

30 års ålder.

Würtemberg och Bayern. Herrekammare.

Kungliga prinsarna, cheferna för de högadliga
familjer, vid hvilkas gods fordom var förenade
säte och stämma vid fornatillagt tyska kejsardömets landsting,
– medlemmar utsedda af konungen på lifstid
eller med ärftlighet. (Bayern dessutom biskopar)

Baden Första kammare

Storhertigliga prinsarna, – cheferna för de gamla
familjerna, – erkebiskopen, – en på lifstid utsedd
protestantisk prelat, – 8 deputerade af adeln,
2 deputerade från universiteter, – och högst
8 som Storhertigen utnämner.

Valda 25 års ålder

Österrike Herrehus

Kejserliga familjens myndigatillagt prinsar.

Stora adliga godsegare åt hvilka kejsaren
|43| förlänar ärftlig pärsvärdighet.

Alla ärkebiskopar och biskopar som hafva
furstlig titel.

Kejsaren berättigad att på lifstid göra till med-
lemmar af Herrehuset destruket män som utmärkt sig
genom tjenster åt staten, kyrkan, vetenskap eller
konst. Ungern Magnathuset ärftliga medlemmar, af högadelntillagt

I Portugal Pärskammare

utser konungen pärerna på lifstid eller såsom
ärftliga, utan begränsning till antalet. Dessutom
kungliga prinsarna, 25 år gamla.

I Italien Senaten

består af medlemmar utnämnda på lifstid
af konungen, minst 40 år gamla, bland 21
kategorier, omfattande de flesta betydande embeten
samt vidare de som gjort sig väl förtjenta om
fäderneslandet och personer som i 3 års tid
betalt 3 000 francs direkt skatt. Dessutom
kungliga prinsarna.


Nederländerna:
Första kammare

39 medlemmar valda af provinsförsamlingar
bland de högsta direkta skatt betalande, efter
bestämd fördelning af antalet mellan provinserna.
30 år liksom för andra kammaren.

Belgien

Senaten väljes i hvarje provins af samma
valmän som representantkammare, till halfva
antatet mot denna. Men de väljas för 8 år.
|44| Valbarheten förutsätter 40 års ålder och att
betala minst 1 000 floriner direkt skatt. Thron-
arfvingen är vid 18 års ålder Senator, men rösträtt
först vid 25 ärs ålder.

Rumänien.

Senatens medlemmar väljas, två för hvarenda
distrikt. Valmännen böra vara fastighetsegare
med 300 dukaters inkomst. De 2 uni-
versiteten sända hvardera 1 Senator (Jassy
och Bukarest)

Valbarheten förutsätter:

40 års ålder, – inkomst af minst 800 dukater,
eller ock vissa höga funktioner eller doktorsgrad jemte
6 års utöfning af profession. – Vidarestruket

Utan val äro senatorer: tronarfvingen, metro-
politer och biskopar.

Dammark (Riksdagen består af Landsting och
Folkting)

Landstinget. 66 medlemmar. 12 utnämnas
af kungen bland sådana som förut varit med
i någon lagstift.lagstiftande församling i konungariket. Dessa
på lifstid. Köpenhamn väljer, medelst elektorer
7 medlemmar, 45 utses af stora valdistrikt
jemväl genom elektorer 1 af Bornholm och 1 af
Färöarnas Lagting. För 8 år.

|45|

I Sverige

utses 1a kammarens ledamöter, 1 för 30 000
invånare, af landstingen och sådanastruket detillagt städer som
ej i landsting deltaga. Valbarhet förutsätter
35 års ålder och atttillagt ega fastighet taxerad till 80 000
rdlrriksdaler eller ock till staten skatta för minst 4 000
rdlerriksdaler årlig inkomst af kapital eller arbete.

Äro båda kamrarna likaberättigade?

I Storbritannien:

Båda husen ha lagstiftn.lagstiftnings initiativ.

Öfverhuset kan icke taga intiativ till någon
bill rörande skatter. De kunna icke göra någon
ändring i budgeten eller i hvilken beskattningsbill
det än vara må.

Lagförslag, godkändt af ena kammarn, skickas
till den andra. När båda godkänt, presenteras
det till kunglig sanktion.

I Belgien:

Alldeles jemlika, utom att initiativet istruket hvarje lagtillagt
fråga om statsutgifter och inkomster samt arméns
kontingent tillhörstruket först måste voteras af repre-
sentantkammarn.

I Preussen likaså om finanslagarna

I Baden dodito

I Österrike om båda kamrarna icke bli
ense angående anslag eller militärkontingent
betraktas det lägre beloppet såsom beviljadt.

|46|

Bayern = Belgien

Nedeländerna är 1a kammarns ställning
sådan att han behandlar lagförslag först
sedan, och så, som, de afgjorts af 2a kam-
marn.

Sverige jemlikhet. Båda kamrarnas
beslut af nöden, annars faller frågan.
När I fråga om statsutgifter eller bevillning eller
bankers eller riksgäldskontorets styrelse, fattas
stridiga beslut, så rösta hvar för sig men
rösterna sammanräknas från båda kam-
rarna.

Italien båda kamrarna lika rätt
Portugal likaså

I allmänhet händer båda kamnkamrarna ss.såsom ett poli-
tiskt organ gentemot kronan. De representerar
gemensamt folket. Härutinnan få vi sedan se.
Men redan nu kan sjelfva systemet pröfvas
Här icke rättsprincip utan klokhets-
frågan

|47|

H. T.Höstterminen 1874.
6te Föreläsn.Föreläsningen

Frågan om en- eller två kommarsysten varit mycket
omtvistad. En af de vigtigaste för representativa staten.

Enkammarsystemet, hvad till förmon derför
kan anföras.

Idén är ju, att nationen skall på ordnadt sätt
utöfva aktiv andel i statslifvet. Detta borde väl
fullständigast ernås genom en församling, i hvars
väljande alla samhällsklasser, alla medborgare deltagit.
Nationen i sin helhet kan icke deltaga i statslifvet. Hon
väljer de män, som framstå genom insigt och åtnjuta
förtroende. Hvad de besluta, enhälligt eller enligt flertalets
mening, måste anföras, enligt den allm. repres. församl.allmänna representativa församlingen
lagligen tillerkända kompetens, betraktas som nationensstruket
åsigten hos nationens öfvervägande del, ss.såsom ett uttryck
af nationalviljan. Klyfver man församl.församlingen i tvenne
olika, riskeras ju att två nationalviljor uppträda,
ja är mer, om ena kammarn blott utgå ur en
liten förnäm kast, riskeras ju att den genom folk-
kammarn uttalade allmänna meningen i landet
hämmas och motarbetas af denna privilegierade
kasts stridiga beslut. Det måste ju verka ned-
sättande för repres.representanterna både inför regering och folk
om de erbjuda bilden af tvenne oense, ständigt mot
hvarandra upphetsade församl.församlingar hvilka icke kunna kom-
ma till enigttillagt beslut i någonting. Skall ej statsmaskins gång
deraf förlamas? Skall ej regeringar ofta tvingas
att gripa öfver sin befogenhet blott derför att inga
beslut komma till stånd? Skall ej i valda kam-
marn, som vet sig utgöra alstern afstruket landets förtroendemän
slutligen en viss likgiltighet, – och en mindre känsla af
ansvar alstras, när de veta sitt görande och låtande
|48| kunna qväfvas af en samling sjelfskrifna
aristokrater, hvilka i sin oåtkomliga ställning
af rikedom och börd föga bekymra sig om
opinionens dom? Eller, utnämnda af regenten, städse vilja följa hans
önskningar?

Helt annorlunda borde det väl vara, om
en enda församling är beklädd med hela den
representativa kompetensen. Den bär då ett
störretillagt medvetande om makt och moraliskt ansvar.
Den bör, då dess beslut icke till sin giltighet
bero af en öfvre kammars kritik och bifall,
äfven hos monarken styrelsentillagt snarare vinna godkän-
nande. Och om man befarar, att suffrage
universel eller låg census skall bringa i för-
samlingen endast folk af för mycket demokratisk
bildning och tendens, hvad hindrar då, att ställa
valen så, att högre klassers inträde jemväl be-
tryggas. Är det ej tillräckligt att dessa elit-mi-
noriteter garanteras vara med, icke bli uteslutna
och är det ej tillochmed bättre, att de få deliberera
ansigte mot ansigte med demokraterna, samt
inverka direkte på deras åsigter?

Slutligen bör det ju för ministrarna vara
lättare att uppfylla sin försvars- och förklarings-
uppgift i en kammare, än fördelta på tvenne.
flyttad text

Detta och annat mer har anförts och
kan anföras emotstruket till förmon för enkammar-
systemet.

Alla dessa argument måste dock, äfven
om skulle förefalla logiska och riktiga under-
|49| kastas en ytterligare pröfning redan af det skäl att,
såsom i senaste lektion visades de aldraflesta
stater icke infört en – utan två-kammarsystemet.

Detta svårligen en följd blott af blind invitation
af England, eller af fara förstruket pröfning har säkert
egt rum. Icke heller af blott fara för franska revo-
lution, ty det borde ju legat nära tillhands att
tillskrifva en del af dessa öfverdrifter om i allmänhet rå-
dande lidelsefulla stämningen. Äfven de amerikanska
republikerna ha ju infört 2 kammarsystemet.

Verkliga rätts- och klokhetsskäl måste ha
varit de bestämnande.

Vanliga skälen:

2 kamrar hindra förhastandet. –

– medföra grundligare pröfning, enär

– plus vident oculi quam oculus

– låter äfven minoritets representanter
– komma till giltighet, och konservatismen.

– sålunda medföres erforderlig begränsning
i represetationens makt, och der
stadga, utan hvilken omstörtningar kunna
inträffa.
struket

Dessa skäl icke uttömmande och icke ens de
vigtigaste.

Förkastandet bör kunna till en viss grad
förebyggas gl.gällande upprepad behandling (3 läsningar
t. ex.) i den kammaren.

Minoritetens rätt tillgodoses genom att förena
klassval med folkval.

Grundlig pröfning tillförsäkras äfven genom
|50| sättet för lagberedningen, genom special myndig-
het, både för propositioner och motioner.

Hufvudskälet är, att det på hvarje makt-
innehafvare, enskild eller kollektiv, i längden har
ett dåligt inflytande, om han har medvetandet
att icke behöfva rådfråga, icke bero af någon annan
än sig sjelf. ”Det är af största vigt, att ingen
förändring af menniskor må kunna ens
temporärt, göra gällande sitt sic volo sic
jubeo utan att begära någon annans samtycke.
En majoritet i en enda församling, när denna majoritettillagt blifvit
permanent,struket någorlunda sadelfast och är samman-
satt af personen som vants att handla gemensamt
och att alltid kunna segra vid omröstningarna,
blir lätteligen despotisk, och gripen öfver sin befogen-
het, när den är befriad från nödvändigheten
att pröfvastruket lägga hänsyn tilltillagt om dess beslut kunna godkännas
af en annan auktoritet.” (Mill)

Härvid kan invändas: men monarken
(åtminstone i monarkiskt konstitutionella stater)
har ju sitt veto. Representationers beslut bli
icke gällande om han ej sanktionerar desamma.

Men 1astruket icke nyttigt om ständig konflikt mellan
monark och repres:representation, ty det indrager monarken i
partistriden, och kan medföra våldsamt tvång
för honom att ge efter. exexempel Norgetillagt Också kan det icke
nekas, att vid konflikt mellan båda statsmakterna
det alltid slutligen är regeringen som får vika.
|51| Ja, det är numera en historisk sanning på
det politiska gebitet, att folkrepresentations makt
i allt som gäller lagstiftning stårstruket de facto står
öfver monarkens. Den rena parlamentarismen
d. ä.det är då ministrarne ovilkoligen böra styra och
förvalta i harmoni med majoriteten vunnit allt-
mera insteg. Man kan derföre säga att vid
rent parlament.parlamentarisk styrelse skulle en kammare ega
nära nog obegränsad, absolut makt. Genom
dennas missbruk skulle institutionen göra sig förhatlig
och bana väg för absolutistisk reaktion i motsatt
syfte. Derför, i parlamentarismens eget intresse,
måste man önska att der hastruket representationen har
en begränsning inom sig. Den bör äfven i sig åter-
spegla grundtanken i statskstruket konstitutionalismen i jemnvigt
i statskroppen gl.gällande maktens delning och genom att all makt begränsastillagt. Detta kan,
enligt hittills vunnen erfarenhet, endast ernås genom
två kamrar (Flera vore splittring).

De gamla romare två konsuler, för att icke
en enda skulle utsättas för den absoluta maktens
förderfliga inflytande ens under ett år.

Millstruket Framstående engelsk politiker har sagt: ”En af de oundgängligaste egenskaper
för att kunna leda statsärenden och isynnerhet för
tillämpningar af fria institutioner, är försonligheten,
benägenheten att jemka, att göra nödiga eftergifter
åt motståndare, och att göra goda åtgärder så litet
sårande som möjligt för personer af motsatt åsigt.
Att gifva vika på ett håll, fordrar eftergift tillmötesgåendetillagt på ett
annat, så som praktiskastruket bruket plär vara mellan
|52| tvenne lagstift.lagstiftande kamrar, är liksom en ständig
skola för denna nyttigastruket helsosammatillagt vana; en skola så
mycket nyttigare ju mera demokratisk den represen-
tativa organisationen är.”

Detta Mill, demokrat och som gerna synes
velat förorda enkammarsystemet –

Obs. här visas:

huruledes mindre tanke på användandet af
veto kan uppkomma, när de 2 kamrarna gifvit
gemensamt beslut.

huru då alla delar af nationen mer tillfreds-
ställda.

Sådan parlamentarism realiserar verkliga folk-
friheten i den mening att tyngdpunkten för stats-
intressenas ledning flyttar från regering till parla-
ment. – Den utgör ock garanti för upprätt-
hållandet af grundrättigheter som konstitutionen
upptaga till betrygandet af individuella friheten,
ty kamrarne äro alltid intresserade att hindra
hvarandra från kränkningar af förf.författningen Detta har
erfarenheten visat.

Således utom att dualismen ss.såsom sådan ett
band och en garanti mot öfvergrepp i allmänhet, gör
den ock de band verkliga som konstitutionen i grund-
rättigheterna uppställt.

Referera:

Delolme; huru inga medel finnas att
hämma en lagstif. församl.lagstiftande församling, som engång tagit ut
steget att utöfva makten ensam.

|53|

Laboulaye – om den flyttbara barrièren.

B. Constant: La nation n’est libre que lorsque
les députés ont un frein.

Girondisten Buzot. Hans memoirer i grottan.

Boissy d’Anglas i betänkandet till 1795 års
konstitution som införde 2 kammar systemet. Detta
anföres ss.såsom bevis på intrycken af enkammarsystemet.

”Jag skall icke uppehålla er länge med att
teckna detillagt farornastruket som äro oskiljaktiga från tillva-
ron af en enda kammare; jag har på min sida
er egen historia, ert eget inre medvetande. Hvem
skulle bättre än Ni kunna säga oss: huru starkt
en individs inflytande kan vara i en enda kammare;
huruleds de passioner, som kunna i den vinna
insteg, de schismer som der kunna uppkomma,
några förslagna medlemmars intriger, några
skurkars djerfhet, några talares vältalighet,
dettastruket denna falska allmänna opinion med hvilken
det är så lätt att hölja sig, – den kunna framhålla
rörelser, som intet förmistruket hejdas, föranleda
ett brådstörtande som möter ingen gräns, och
skapa dekreter hvilka hunna medföra för folket
förlusten af dess heder och den frihet derest man
[...]oläslig/saknad text upprätthåller dessa dekret, och för national-
representationen förlusten af dess kraft och dess
aktning om man återtager desamma?

I en enda församling möter tyranniet opposi-
tion blott på sina första steg. Om en oförutsedd
omständighet, en entusiasm, en förvillelse komma
|54| henne att bryta ett första hinder, då möter
hon inga flera. Hon beväpnar sig med hela
nationalrepresentationens styrka mot nationen
sjelf; hon uppställer skräckväldets tron på en
enda och säker grund, och det räcker ej länge
innan de dydigaste män tvingas att låtsa
godkänna hennes brott, att låta strömmar
af blod flyta, innan de lyckas åstadkomma
en lycklig sammansvärjnng som kan kullkasta
tyrannen och återställa friheten.”

Förhållanden visst förändrade. Politiska
mognaden stigit. Men ingen organisation får
tackas blott med afseende å lugna och goda
tider.

Visst kan 1 kammarsystemet också gå. Ja,
det kan vara lämpligare i miniatyrstater ss.såsom kan-
toner i Schweiz, – Coburg Gota och Meiningen
der ej folk finnes nog för 2 kamrar, – och der
politik en storm i ett glas vatten. Men för
den historiska undersökning som bör vägleda
juristens omdöme, bevisa detta föga. – 1848 års
franska enkammare förde snart till reaktion
och imperialism. – Grekland ständiga minister-
kriser och kammargrpringarkammargrupperingar, ingen stadga och
ingen kredit. Norge gått bra med sitt sken-
bevarade system. Men hårda strider mellan
krona och storting. Parlamentarismen icke ännu
hemmastadd. Ingen länk mellan reger.regering och storting.tillagt Och ho vet hvart Jaabekianis-
men kan bringa stortingsmajoriteten.

Finlands representativa system. Bristerna deri. Dess
karaktär i vissa hämad = enkammar – gl.gällande [...]oläslig/saknad text utskotten
i vissa [...]oläslig/saknad text fyrkam.fyrkammar genom att ofta olika [...]oläslig/saknad text på skilda afdelningar

|55|

Slutsats: Om efarenhet som ur det konstitutionela statslifvets hittills genomgångna
skeden kan hemtas är att 2 kammarsystemet är mer än 1 kammar systemet egnadt, såväl
att mångsidigt och fullständigt
representera nationen och
uttrycka folkviljan, som
ock att åt utöfningen af
representationens
anpart i statsmakten
tillförsäkrar den sjelf-
beherrskning, modera-
tion och grundlighet
som äro af nåden,
för att ledningen af
statens politik må kunna
hafva sitt verkliga
centrum hos repre-
sentationen.
tillagt

Om vi sålunda stanna vid resultatet
att 2rastruket kammarsystemet bäst, ha vi dermed
ännu icke afgjort huru detta system bör vara
genomfördt, specielt med hänsende på 1a kam-
marns sammansättning. Vi ha sett att olika
system förekomma. Hvilket är då det bästa,
både med afseende å de vigtiga skälen för två-
kammarsystem, som ock för att verkliggöra de öfriga
förmonerna deraf, näml.nämligen mogen mångsidig
granskning.

Englands, som tjenat till förebild. Pärskam-
marns nuvarande sammansättning och betydelse
granskas enl.enligt Bagehot (I England icke rätt att
nämna pärer på lifstid, Palmerston föredragit detta
men det föll). Detsamma slås in på Preussen etc.
Derföre bättre en blandad sammansättning

Principiel organisation:

Mill, som menar att hufvudfelet hos en demo-
kratisk församl.församling är detsamma som publikens hvilken
den representerar: bristen på speciel uppfostran
och vetande, menas atttillagt det som erfordras för att afhjelpa
denna brist är att associera dermed en kår hvars
karakteristiska drag vore speciel förbildning och
vetande. Om den ena kammarn representerar
folkets sinnelag, borde den andra representera
den personliga förtjensten, ådagalagd genom verkliga
offentliga tjenster och stärks genom erfarenheten. Om
den ena är folkets kammare, borde den andra
vara statsmännens. Föreslås: att alla
|56| som vara eller varit medlemmar af lag-
kommissionen, – första domare eller presi-
denter, – i fem år vanliga domare – i två
års tid ministrar – militärbefälhafvare
som erhållit parlamentets tack, – tio år
haft en 1a klassens diplomatisk funktion
– alla som varit guvernörer i Indien
eller engl.engelska Amerika, alla 10 år varit guver-
nörer i hvilken koloni som helst, – alla
som 10 år varit under statssekreterare vid
skattkammarn eller slikt. – Slutligen skulle
de hittills ärftliga pärerna få välja dit
ombud inom sig, liksom Skottlands och
Irlands.

Den bästa första kammarn är den,
som omfattar det största möjliga antal
elementer, som äro fria från klassintressen
och från mängdens fördomar, utan att dock
innehafva någonting för den demokratiska
känslans sårande. – (Mill)

För öfrigt kan denna fråga icke läsas
lika för alla länder, liksom dess lösning
bland annat beror deraf huru den vigtigare
kammarn, den andra är sammansatt.

Möjligen ännu om sättet att förena stridiga
beslut hos båda kamrarna.
struket

|57|

Påpepkas: hög census mångenstädes antaga,
emedan annan objektiv gräns för valbarheten
svår att uppställa. Ingen fara att derföre kam-
marn blifva plutokratisk.

Ergo böra båda kamrarna väljas.
Om verkliga aristokratien, ss.såsom städse
qvarlefvande.

Intelligenta minoriteterna blifva
öfverröstade i en kammare.

|58|

H. T.Höstterminen 1874.
7de Förel.Föreläsningen

I betraktande af öfre kammarns uppgift
och då den i författningen är ställd att, sånär som
på budgetfrågorna, vara lika berättigad med andra
kammarn, kan det svårligen principielt försvaras
att låta dess sammansättning endasttillagt bero på ärfda titlar
eller regentens utnämning.

Man har sagt att detta enda sättet att förvissa
sig om konservativa elementens ingående deri, – och
att, om 1a kammarn ej kan sålunda fås, utan måste
bero på val, der likasåväl må bortlemnas, enär en
vald 1a kamm.kammare icke garanti för konservativa prin-
ciperna.

Detta ensidigt, ju t. o. m. förkastligt. Konserva-
tismen quand même draperar sig i det traditionellas
blekta mantel och förkastar det goda med det andra,
såsnart det är nytt.

1a kammarns uppgift, ss.såsom igår bordt synas, icke
denna, utan upplyst pröfning.

Utan tvifvel måste sociala förhåll.förhållanden i hvarje
land vara de bestämnande, fråga om sammansättningen.

Men härvid är att märkas att aristokrati
icke saknas i något land, ej ens der både adelsprivi-
legier och adl.adliga titlar fullständigt afskaffats. Det fin-
nes öfverallt individer och familjerstruket, hvilka genom
bildning och specialkunskaper och intelligenstillagt, eller förmögenhet eller traditionelt anseende stå
öfver den stora mängdenstruket medborgaretillagt, som absorberas af kam-
pen för sin existens, eller ock annantillagt tillfölje af bristande
begåfning eller bristande impuls och drift icke
|59| förvärfvat sig högre bildning och omtillagt andens frihet
som derförutan svårligen finnes.

Det lyckliga fall att harmoni mellan bådetillagt aristo-
krati och dämosstruket den stora mängdentillagt skulle råda, torde endast
temporärt ega rum: se vi ju att t. o. m. folk
med så solidarisk intresse, som arbetsgifvarna och arbetarna
råka i fejd. – Det vanliga är, att afund från
de mindre lyckligt lottades sida. Hvilken lätteligen
bearbetar till den uppfattning af demokratismen
en som vill realisera den genom nivellering (ehuru
sådan omöjlig, hvad personl.personliga egenskaper beträffa).

Näväl, de flesta vallagar ha, der allmänna
rådrätten icke är införd, dock ställt census för
val till deputeradekammarn så låg, att beräda
ur afunden utgången pseudo-demokratism
kan få den öfverhand, att ingen ”personliga aristo-
kratiens” representanter eller allt för fåtillagt bli valda. Jag säger
icke att detta nödvändigt inträffa, men det kan
inträffa och har stundom inträffat. Består då
1a kammarn blott af pärer eller regeringens
favoriter, så kan den saknande prestige och stödet af att vara vald äfven dentillagt, gentemot en sådan 2a kam-
mare icke uppfylla sin mission, hvarförutan
ock obilliga förh.förhandlingar skulle inträffa att en del elit
vore utesluten, oaktadt 2 kammarsystem.

Ergo: är det sagtstruket rätt och nödvändigt, att
1a kammarn jemväl utgör ur val, och attstruket danas
så, att såvidt möjligt den personliga aristokratin,
detillagt nationens bäste män, som icke valts afstruket till 2a kam-
marn, garanteras inträde der, – och att jemväl här
|60| val ega rum. Unga lorder med 30 000 £ inkomst förstöra hvarken enskilda eller allm.allmänna affärer. Större klick har City köpman.tillagt

Det är ju hufvudregeln, att såvidt möjligt allastruket
de som bästtillagt kunna och förstå må för representationens vig-
tiga värf anlitas, – jemte det alla vigtigare rikt-
ningar i samhällskroppen må bli företrädda.
Liksom det är rätt och tillbörligt, att den stora mängden
af medborgare, som hvarken i kammarns värf eller
i associations stora verksamhetsfält kan tynga mycket
i vågskålen och hvars deltagande i det politisk lifvet
inskränka sig till valet, må få fritt utse äfven
sådana personer af hvilka de säkert vänta att, om
de ock icke ega högre politiska qualifikationer, de
skola göra sig till tolkar för sina valmäns lidande,
sträfvande och önskningar, – likaså rätt och tillbörligt
är det, att den minoritet af nationen, som inom sigstruket
eger intelligensen, och den politiskatillagt insigt som resultaten af tankens
strider, ellertillagt af det mödosama arbetestruket ansvarsfulla arbete
en vidsträckt affärsverksamhet medför, må vara till-
försäkrad sin plats i representationen. I den politiska
verksamheten böra rösterna icke blott räknas utan
ock vägas. Obs.tillagt

Sålunda erhållas ettstruket 2tillagt verkliga representation för-
samlingar, England, Preussen, Stettin m. m. hafva
så ock i sin förf.författning Men i sjelfva verket är
Senaten en skugga, som icke bidrager till frågornas
utredande så som den enda, ej heller representera annan
än betydelselösa kastintressen. Antingen blir den en
blott illustration, som i kritiska fall är noll emot
2ra kammarn, eller en lydig satellit åt monarken
|61| kämpande med honom emot parlamentarismen
(Preussiska konflikten 1862–66). Men i hvardera
fallet uppnås icke det ändamål, fördelningen af
den representativa makten afser, ss.såsom igår framställdes. Framhåll endast kort bristerna härvidtillagt

Annorlunda deremot med vald öfre kam-
mare. Sverige, Belgien, Nederländerna, Amerika. I hvarje fall kan en aristokrati icke skapas när den en gång upphört att finnas eller förlorat sitt anseendetillagt

Der ha 1a kammarns diskussion samma lif, in-
tresse och åtnjuta samma uppmärksamhet, som
den andra. Ja, i Amerik.Amerikanska unionens kongress erkän-
nes Senaten stå fråmom den andra i kapacitet
och betydelse. – Så ock Sverige, hvad förmåga vid-
komma.

Till belysande uppläses De Geers motion
p. 9–11, 18–21. Hvarje land ordna efter sina historiska gifna social fhållandenförhållandentillagt

Hög census leder till beskyllning om
plutokrati. Bemötes, om ock erkännande att
kan vara berättigad. Annan objektiv grund
kan vara svår att finna. Möjligen inskränka
valrätten till vissa korporationer. Men då saknas
karaktären af national representation. Dock kunde
valrätten vara inskränkt till hög census, men
icke valbarheten? – Möjligen blandadt system, Jatillagt
att jemte dessa valda, enl.enligt svensk och belgisk system,
sätta sjelfskrifna, f. d.före detta höga funktionärer. Att
låta monark utnämna en mindre del på lifstid,
varastruket ock kunnatillagt medgifvas blottstruket ss.såsom kompromiss, der
det gäller att tillmötesgå för att sjelfva konstitutionen
eller en repres.representations reform att gå igenom. Problemet af representations reform framtida för Finland. I snar framtid skall denna fråga bli föremål för begrundande. – Härom måhända några ord, sedan vi egnat oss äfven åt 2a kammarns sammansättning.tillagt

I hvarje högre ålder 35 à 40 år; som motiveras,
och inga arvoden.

Med allt detta: gemensamma utskott lämpliga.struket

Likaså hela den riksdagens enhet som i Sverige, ehuru
icke lämplig der pärskammare.
struket Sverige framom Belgien emedan icke enkom valkollegiertillagt

|62|

H. T.Höstterminen 74
8de Föreläsn.Föreläsningen

Representationens upppft i allmänhet, 2a kammarns i
synnerhet.

Det ärstruket På sättet för 2a kammarns sam-
mansättning, somstruket hartillagt den politiska vetenskapen och
den politiska verksamheten riktat vida mera
uppmärksamhet än på 1a kammarns. Också
naturligt, att, åtminstone i de stater der pärs-
kammare icke utgått ur val, nationalrepresen-
tationen egentligen är i 2a kammarn koncentrerad.

Många vigtiga frågor framträda härvid.

Kammarns sammansättning då den helt och
hållet bero af val blandstruket somtillagt statens medborgare
anställa, beror naturligtvis i hög grad deraf
hurudana qualifikationer detillagt väljande, valmännen
inneha.

Således främst nu om valrätten.
Är den en af dessa naturliga oförgripliga
rättigheter, som böra tillkomma hvarje men-
niska?

Har blifvit jakande besvaradt af endel,
ss.såsom Rousseau och Mably. I Déclaration des droits
dock endast: alla medborgares rätt reserverad
i afseende å beskattning.

Distinktionen mella naturliga och politiska
rättigheter, om den skall iakttagas, måste leda
till att förklara valrätten för en politisk rättig-
het. Såsnart konstitkonstitutionen bestämbestämmer att vissa qualifikationer
behöfves, så är det icke en
Vi skola sestruket
naturlig utan politisk rättighet.

Vi skola se till huru det förhåller sig.

Allm.Allmän valrätt, suffrage universel, då hvarje eljest
myndig man också har politisktillagt valrätt.

|63|

Härvid skola vi finna, att öfverallt vissa
qualifikationer uppställda:

1o) Allmänna qualifikationer
refereras. 1a Frastruket

2o) Ålder, dodito
refereras 20, 21, 25 30 år (endast Danmark)
I Frankrik, England, sedan resten

3o) Census
refereras.

Härmed samhängasammanhänga ock andra frågor

B. Sättet för valrättens utöfvande.

1o) Direkta val

2o) Indirekta val

3o) Klassval eller distriktsvistillagt

4o) Hemlig eller öppen omröstning.

C. Valbarheten:

1o) Allmänna qualifikationer och
speciella. Statstjenst.

2o) Ålder.

3o) Census.

4o) På huru lång tid

5o) Huru många, eller
hvilken proportion till
folkmängd

Huruledes man småningon tenderar
att göra valbarheten oberoende af vilkor,
och söka garantierna endast i valrättens
determinering.

|64|

Frankrike.

1791 års konstitution gaf valrätt åt alla
aktiva medborgare, 25 år gamla, som betalade
direkt skatt i lika värde med 3 dagsverken.
Valman var icke privat tjenare eller den som
ej var inskrifven i nationalgardet.

Dessa valde elektorer, 1 på 150 med-
borgare, valbarhet till elektor förut-
satte, på landet och i små städer (emedan bondin-
vånare) reveny motsvarande 150 dagsverken,
i de stora städerna reveny motsvarande
200 dagsverken.

Elektorerna sammanställde ochtillagt valde de deputerade och
⅓ suppleanter.

Alla aktiva medborgare valbara.

1814 års karta.

Val på fem år, så att hvart år ⅕ förnyas.

Ingen valbar, som ej 40 år och betalte di-
rekt skatt af 1 000 francs.

Valrätten kräft 30 års ålder och 300
francs direkt skatt.

1830 års konstitution utsträckte valbarhet
till 30 års ålder och valrätten till 25 samt
200 francs skatt.

1848 års republik.republikanska konstitution införde allmänna,
direkta val. – Valmän, utan census, alla
21 åriga fransoser med full medborgarrätt.
Valbara, alla valmän som 25 år gamla.
Likaså 1852.

|65|

I Storbritannien har valrätten efterhand
blifvit alltmera utsträckt. Omfattar nu:

I städerna: alla fria borgare (freemen) eller
medlemmar af korporativt borgerskap, som
voro i besittning af valrätt före 1 Mars 1832.
(Reformbillen)

Alla som ega fristruket fasttillagt egendom med afkastning
af 10 pund strl.sterling minst alla hyresgäster som
betala en hyra af 10 pund, nb.nota bene beskattade derförtillagt till
fattigtaxan hela det sista året före 31 Juli valåret.

Enhvar som 1 Juli valåret och under 12 må-
nader förut har upptagit och bebott ett hus
(Dwelling house) uti staden och under tiden
har för de upptagna lokalerna betalatstruket varit beskattadtillagt
alla fattigtaxor och som före 20 Juli valåret
verkligen betalt alla de till 5 förutgångna
Januari förfallna fattigtaxor.

I Grefskapen:

Egare till freehold, eller sjelfständig posses-
sion, för hvilken detillagt betalar 40 shilling skatt
hela sitt lif;

De jordegare hvilkas afkastning är minst
10 pund;

De arrendatorer på lifstid, som betala 10 punds
arrende;

De arrendatorer som hafva arrenderätt på
60 år, utan census;

De dodito som ha blott 20 års eller ock upp-
sägbar arrenderätt, men betala 50 pund årligt arrende.

|66|

Elstruket Enkan som på lifstid eller på viss
ärftlighet innehar ellerstruket faktiskt innehar
en freehold eller copyhold eller annat
slags jordfastighet, hvars nyttjorätt repre-
senterar 5 punds värde, efter afdrag af
skatterna, etc.

Master of arts (magistrar) äro valmän
vid universiteten i Cambridge och Oxford
utan census. Stipendiater, studenter och
graduerade äro valmän i Dublins univers.universitet

Vidare för alla:

21 års ålder, engelsk infödingsrätt, –
integritet, specielt icke förvunnen om
olagliga valmanövrar och icke ha de 6
sista månader före valet användts
såsom en kandidats aflönta agent.

Uppbördsmän, post och polistjenstemän
kunna icke utöfva valrätt inom området
för sina funktioner.

Hvarje 21 års åldertillagt valberättigad är ock valbar.
Undantag: fremlingar; naturaliserade
fremlingar som icke genom spreciel parlaments-
akt erhållit valbarhet; högrestruket damen i all-
mänhet, revisions advokater; prester; en deltillagt finan-
siella och administrativa tjenstemän, pensions-
tagare, arméns agenter, styrelsens leverantörer
etc. Grefskaps- och städers tjenstemän inom tjensteområde.

Deputerad, som antaga en statstjenst, måste.
underkasta sig omval.

Sjuårigt mandat.

|67|

Sverige. 2a kammarn

Väljes för 3 år.

På landet för hvarje domsaga 1 riksdagsman.
Domsaga med mer än 40 000 invånare må
dock såvidt ske kan, af konungen indelas
i 2 valkretsar, som hvardera välja 1 riks-
dagsman.

I hvarje stad, som eger en folkmängd af
10 000 eller mer utser 1 riksdagsman för hvarje
fult tal af 10 000. Mindre städer förenad
i valkretsar om minst 6 000, högst 12 000
invånare.

Valrätt tillkommer enhvar i kommunen
röstberättigad man, som eger fast egendom
på landet eller i stad till värde af minst 1 000
kronor eller för lifstid eller minst 5 år arren-
derar jordlägenhet taxerad till minst 6 000,
eller betalar bevillning för 800 kronors inkomst.

På landet väljes genom elektorer.
I valkretsar som bestå af en eller flera
städer utses elektorer, dock få dessa kom-
muner besluta till direkt valrätt.

I Stad, som har att ensam sända 1 eller flera
riksdagsmän, omedelbara val.

Valbara: 25 år gamla, och ega ellerstruket samt
minst ett år före valet egt valrätt inom den
eller någon aftillagt de kommunerna för hvilka de väljas.

|68|

Norge. Valrätt tillhör

Alla norska medtillagtborgare som fyllt 25 år
varit bosatta 5 i landet och antingen

äro eller varit embetsmän;

ega eller på längre tid än 5 år bebruka
beskastruket immatrikulerad jord;

äro köpstadsborgare eller i köpstad ega
gård och grund till värde af minst 30 specie-
daler.

Först väljas elektorer, i viss proportion
till invånarantalet.

Valbar endast den som är 30 år gammal
och i 10 år uppehållit sig i riket.

Danmark:

Valrätt förutsätter: fulla medborgerliga
rättigheter, – 1 års vistelse i valkretsen, –
30 års ålder, – ingen census.

Valbarhet 25 års ålder.

Antalet deputerade 1 på 16 000. – Mandatet
3 årigt. – Direkta val.

|69|
Valrätt och valbarhet till andra kammarn.

Belgien: Direkta val af de medborgare
som betala den i vallagen fastställda minimi-
skatt, hvilken icke får öfverstiga 100, icke understiga
20 floriners direkt skatt. – Provinserna indelade
i vissa valdistrikt enl.enligt vallagen. – Antalet depu-
terade får icke öfverskrida en deputerad på 40 000
invånare. Konstitutionentillagt

För att hafva valrätt erfordras enl.enligt vallagen: full
medborgarerätt; 25 års ålder; – i all slags direkt
skatt sammanlagdt 20 floriner (42 fr.francs 32 cent.centimes) Vallagarnatillagt

Valbarhet förutsätter: full medborgarrätt
men ock, liksom för valrätten, fulla borgerliga och politiska
rättigheter; – 25 år fyllda, – och att vara bosatt i
Belgien. Inga andra vilkor få uppställas. Deputerade dock oförenligt med annan statstjenst än ministerplatstillagt

Valet för 4 år, halfva kammarn förnyas hvartannat år.

Preussen. Antalet deputerade 352. Valkretsarna
bestämmas genom skild lag. Hvarje preussare,
som fyllt 20 år är valman i första hand i den
kommun der han är bosatt och der han är berät-
tigad att välja till municipalrådet. – En
elektor väljes för 250 invånare. – De röstande
elektorerna delas i tre afdelningar, enligt
deras direkta skatter och på sådant sätt att
hvarje sektion skall hafva samma belopp
skatter i förhållande till de väljandestruket röstande
elektorerne. – Hela summan beräknas: efter
kommun, om kommunerna sjelf utgör ett valdistrikt
|70| för elektorsval; efter distrikt, om detta är
bildadt af flera kommuner.

Första sektionen är sammansatt af de
högst beskattade elektorer, som tillsammans
betala ⅓ af hela skatten.

2a sektionen de dernäst högst betalande, som
tills.tillsammans bet.betala ⅓ af hela summan.

3e sektionen de lägst betalande med samma
summa ⅓ af hela.

Hvarje sektion väljer sina valmän elektorertillagt
skildt, d. ä.det är ⅓ af hela antalet elektorer som
skall väljas. Valbarheten till elektor är icke
inskränkt till sektionen.

De deputerade utses af de valda elektorerna.

Hvarje preussare, som fyllt 30 år, som
icke har förlorat sina medborgerliga rättigheter
genom dom, och som tjenat i tre års tid
kan bli vald till deputerad i andra kammarn.

Deputerad som antar statstjenst eller, om
här tjensteman, erhåller ny plats med högre lön,
förlorar säte och stämma i kammarn, dock
kan han bli återvald.

Valet gäller för tre år.

Österrike. Riksrådets deputeradekammare
väljes af provinsiallandtdagarna till visst
i grundlagen bestämdt antal från hvarje landskap
(således äro detillagt provincialdeputerade elektorer här).

Landtdagarne åter har enkom sin vallag. Erke-
hertigdömet Österrikes t. ex. består af 66 medlemmar.
Sjelfskrifna 1 ärbebiskop och 1 biskop; Rektor för uni-
versitetet i Vien; – 15 deputerade valda af
|71| de stora godsegarne, – 28 af städer och köpingar
och af handels- och industrikamrarna, 20 af
de öfriga kommunerna. Ungern 20 år, valbarhet 24 år, direkta val för 3 år.tillagt

Baden. 63 deputerade för städerna och landt-
kommunerna. Berättigade att välja, och väljas
till, elektorer äro, med undantag af dem som
höra till eller ha valrätt till 1a kammarn, alla de
medborgare som fyllt 25 år, som hafva med-
borgarerätt inom valdistriktet eller publik tjenst,
Valbara till deputerade, utan afseende på bonings-
orten, äro: alla som höra till någon af de 3 kristna
kyrkorna, – 30 år gamla, – förmögenhet i kapital
10 000 floriner eller i inkomst 1 500 floriner från
fastighet eller såsom lön eller pension.

Väljas på 8 år sålunda att hvartannat år en
fjerdedel omväljes.

Würtemberg. 13 adelsmän, valda af riddar-
skapet; – 6 protestantiska superintendenter, –
; – biskopen och 2 andra af katolska kyrkans män;
Universitetets kansler, – 1 deputerad för enhvar
af de 7 största städerna, – 1 deputerad för hvarje
landtdistrikt (uppbördsdistrikt). –

Valmännen de högst beskattade, ⅐ af alla med-
borgare i kommunen, – myndighet.

För att väljas till deputerad: 30 års ålder, fulla
medborgerliga rättigheter.

|72|

Bayern (Lag af 4 Juni 1848)

En deputerad på 31 500 invånare. – Regeringen
verkställer antalets fördelning på de skilda kretsarna.

Indirekta val. – Valrätt tillkommer hvarje
statstillagtmedborgare och hvarje myndig i staten boende, som
betalar direkt skatt och är välfrejdad.

Valbarhet till elektor kräfver fyllda 25 år;
dodito till deputerad 30 års ålder. För öfrigt
vilkoren för valrätt. – Sexårigt mandat. Nyval i händelse
af utnämning till statstjenst.

Nederländerna:

Direkta val. Valrätten förutsätter fulla med-
borgerliga rättigheter och betalning af minst 20 högst
160 floriner direkt skatt, efter lokala omständigheter.

1 Deputerad på 45 000 invånare.

Valbarheten förutsätter fulla medborgerliga rättig-
heter och 30 års ålder. – Mandatet för 4 år, med
förnyelse till hälften hvartannat år.

Portugal:

Direkta val: Hvarje myndig ochstruket intagen
portugis har valrätt, blott han eger en årlig
inkomst af 100 000 reis = 558.30 Fmk.Finska mark, – har uppnått
laglig myndighet 25 år (21 åriga betraktas ss.såsom myn-
diga om de äro prester, officerare, akademiskt gradu-
erade eller gifta. De som ha akademisk grad behöfva
icke visa census vilkor).

Valbara äro alla som ha valrätt, utan inskränk-
ning till boningsort, dock fordras 400 000 reis inkomst
(omk.omkring 2 230 marks eller akademisk grad. Naturaliserade
utländningar undantagna).

4 årigt mandat.

|73|

Italien (Vallag af 20 November 1859)

Valrätt förutsätter: 25 års ålder; – fulla medborgerliga
och politiska rättigheter; – att kunna läsa och skrifva;
– betala i direkt skatt 40 lires. Embetsmän,
akademici och graduerade befriade från census.
Trafikerande som betala 200 à 600 francs hyra (efter
orterna) m. m. samt de som ha 600 francs ränta på
staten jemväl befriade från census.

Till valbarhet erfordras detsamma, men
30 års ålder. Deputerade mandatet är
oförenligt med aflönta embeten utom minster-
platserna och en del öfriga högsta civila och mili-
tära embeten samt andligatillagt, universitetens professorer.

5 årigt mandat.

Grekland.

Allmän valrätt, – direkta val. Minsta an-
talet deputerade 150, fördeladt enligt provinsernas
folkmängd. – Valbarhet 30 års ålder och
motsvara vallagens öfriga vilkor, bosatt i provinsen.
Oförenligt med statstjenst utom officerare.

4 årigt mandat.

Rumänien.

Valkåren i hvarje distrikt delad i 4 kollegier.
Till 1a kollegiet höra de som ega fastighets inkomst
af minst 300 dukater

– 2 – de som – frånstruket mellan 300 och 100 dukaters
inkomst.

– 3o kollegiet – handlande och industriidkare i stä-
derna som betala till staten i skatt minst 80 piaster.
|74| samt idkare af s. k.tillagt fria yrken, afskedade offcerare
professorer och statspensionärer, utan census.

Dessa tre kollegier välja direkte, de 2
första en deputerad för hvarje, de öfriga efter
städernas folkmängd, inalles 50.

4de kollegiet bildas af alla dem som betala
någon skatt till staten och icke höra till någon
af de föregående kategorierna. Här väljes
genom 50tillagt elektorer en deputerad för hvarje
distrikt.

Valbarhet förutsätter: fulla medborgerliga och
politiska rättigheter; – 25 års ålder; – bosättning
i Rumänien.

Mandatet 4 årigt.

Nordamerikanska Unionen:

Representanterna i 2a kammarn väljas hvartan-
nat år
af folket i hvarje stat, – elektorerstruket valmän
äro alla de som ega valrätt till den talrikare
kammarn af statens legislatur.

Valbarhet: 25 års ålder, 7 årig medborgarerätt,
bosättning i den stat som väljer honom.

New York:

Representant-kammaren 128 medlemmar, omvalda
hvarje år. – Väljes i grefskapen, antalet i pro-
portion till dess folkmängd, i hvilken främlingar,
fattiga och de färgda som icke betala skatt, ej
medräknas. – Ickestruket Den som är medlem
af Unionens kongress eller har en judiciel eller
|75| militärisk befattning hos Unionen kan icke
väljas. Inträffar sådant för en valdtillagt, bör han afgå.

Valrätt: 21 år, bosättning i staten 1 år, i grefskapet
eller staden 6 månader, erläggandet af någon grund-
skatt eller personlig skatt till staten eller grefskapet,
eller ock beväpnad och ekiperad gjort milistjenst under
året. – Dessutom de som äro 21 år och i 3 år
bott i staten och sista året i valorten och deltagit i
väg-reparationer med arbete eller afgift.

Färgade män valrätt blott om varit 3 år med-
borgare och ett år egt ograverad fastighet af 250
dollars värde.

Inga skilda stadganden för valbarheten.


Schweiz.

Nationalrådet. En deputerad för 20 000 invå-
nare; öfver 10 000 räknas ss.såsom 20 tusen. Dock
alltid minsttillagt 1 deputerad för hvarje kanton eller ½ kanton
der den är delad.

Direkta val i federala valkollegier, som
dock icke få bildas af delar från skilda kantoner.

Valrätt: fyllda 20 år, aktiv medborgarerätt
i kantonen.

Valbar: enkom icke andlig schweizare, som
har valrätt. (Naturaliserad först 5 år efter erhållen
medborgarerätt). Medlemmar af statsrådet (Öfre
kammarn) och förbundsrådet kunna icke vara tillika
deputerad.

Treårigt mandat.

I kantonerna förekomma dels direkta, dels indi-
rekta val
struket I kantonerna variera bestämningar, i allmänhet
dock suffrage universel.

|76|

Tyska riket (vallag af 31 Maj 1869).

En deputerad på 100 000 dock att fulla
50 000 öfverskott i en förbundsstat räknas till
100 000, och att de minsta staterna, med mindre
än 100 000 ock välja 1. Således 382 deputerade. 15 för Elsass Lotringentillagt
Hvarje deputerad väljes i skild valkrets.

Valberättigad hvarje tysk, som uppnått
25 år; i den föbundsstat der han har sitt hus.
Fulla civila rättigheter erfordras.

Samma vilkor för valbarhet.

Direkta och hemliga val.

3 årigt mandat.

|77|

Huruledes inskränkningar mycket snarare
kunna bortfalla der 1a kammarn
folkvald.

Om kamrarnas talrikhet.

Alltför små kamrar försjunka
till småsinthet och hvardaglighet.

Alltför stora omöjliga att tala uti.

Varning mot uniformité.

|78|

H. T.Höstterminen 1874.
10de Föreläsn.Föreläsningen

Efter framställningen af nationalrepresen-
tationens sammansättning följer nu om dess
befogenhet och makt.

Hänför sig hufvudsakligen till följande områden

1o) Lagstiftningen.

2o) Statshushållningen Finansväsendettillagt resp.respektive beskattningen.

3o) Kontroll öfver regeringen.

4o) Öfrigatillagt speciella kompetenser.

Häraf synes redantillagt att namnet lagstift.lagstiftande församling
något oegentligt, eftersom äfven andra ärenden.
Dessutom oegentl.oegentlig enär icke all lagstift.lagstiftande makt
tillhör representationen; monarken är ju deri
delaktig. Utom i republikerna. i Schweiz har förbundsrådet rätt att förslå lagar, men deltar icke i afgörandet. I Amerika icke egentligt initiativ, blott genom att brådska.brådskande fästa kongressens uppmärksamhet. Suspensivt veto.tillagt

Också förklara de flesta konstitutioner ut-
tryckligen att lagstift.lagstiftande makten utöfvas af monark
och båda kamrarna gemensamt. (nb.nota bene i republi-
kerna annorlunda).

Härvid kommer närmast i betraktande
initiativet. Definition, skilnad från petition.
Moraliska initiativet eller påtryckningar genom
det tryckta ordet eller folkförsamlingar.

Enl.Enligt de flesta förf.författningar tillkommer initiativet
monark – och hvardera kamrar. Den förra genom
proposition, de senare genom en ella flera
medlemmars motion.

Numera ha både monark och båda kamrar
initiativrätt i nästan alla stater. I Nederländerna – och några andra, blott 2a kammarn, liksom denna har ensam rätt att göra amendementer.flyttad text I Frankrikes
Karta 1814, dodito 1852 års Napol. förf.författning – samt i åt-
|79| skilliga tyska stater före 1848 hade regenten
ensam initiativrätt. – England det undantag
att blott parlamentets båda kamrar initiativ.
Motivet anföres, och huru faktiskt ministrarna
vanligen proponenter.

Kritik af frågan. Initiativets betydelse.
Lagberedningens vigt. Amenderingsrätten i
korthet. Pressen, meetings Allm.Allmänna opinions, – Jurid.Juridiska föreningar landtbruksmöten.tillagt

Hvad är lag? hvilka lagar höra under
den represent. lagstift.representativa lagstiftningens kompetenser, hvillka icke?

Först om skilnaden emellan lag och förordning.
SS.Såsom HH.Herrarne observerat hos oss: grundlagen, omfattande
Reg.Regerings formen, före och säkert. aktförenings- och säkerhetsakten, ståndsprivilegier, –
allmän lag och special lagar (kyrko – sjö) förordning,
manifest, kungörelse, reglemente, instruktiontillagt, statut, ordning
stadga. – Skilnaden emellan de af båda stats-
makterna utfärdade, och regeringens påbud icke
terminologiskt fastställd; kritik deröfver.

Emellertid måste dock i sak en skilnad
kunna etableras mellan lag och annat öfver-
hetligt påbud.

Visa skilnader emellan lagstiftan.lagstiftande rätt och
förordn.förordnings Gesetztillagt rätt ”Verordnungsrecht”, – loi, – or-
donnance, décret. I England finns icke
utpreglat. Parlamentet lagstiftar om det. Public
bills, acts och private dodito gå alla genom
parlamentet.

Visa huru i de kontinentala förff.författningarna

Göres i allmänhet ingen distinktion emellan
|80| lag eller icke lag efter innehållet. d. ä. föreskifva icke hvad ännu som icke skulle kunna bli lag.tillagt

Endast i Bayern heter det att utan
ständernas begifvande ingen ny allmän
lag, berörande den personliga friheten
eller medborgarens egendom få utfärdas.
Likaså om ändring af slik lag. Således straff,
civil- och ekonomisk lag af generel natur.
Österrikes grundlag om riksrådet och om delegationenstillagt specifika
ärenden emedan af halft federal och af universaltillagt natur
likaså Nord.amer.Nordamerikanska unionens, – Schweiz,
Tyska rikets grundlagar. I Sverige ha ständerna i fråga om Rikets allmänna hushållning endast göra förehållningar, men kungen ensam lagstiftar deri. Praxis synes småningom ändra detta.tillagt

Man har således att i betydelsen af ordet
loi, Gesetz, – finna nyckeln. Ty
meningen är att hvarje sådant påbud ärendetillagt, som
är till sin natur en lag, skall gå till
kamrarna.

Med lag i egentlig meningtillagt bör förstås i den konst.konstitutionella statsrätten
hvarje framomstrukettillagt sådant från monark och representation
utgående allmänt förordnande, som till sitttillagt innehåll
utgör en rättsregel, rättsnormtillagt eller en rättsinstitution.

Allt sådant hör ostridigt till lagstiftnings-
kompetensen.

Men benämningen lag har blifvit utsträckt
för att betecka äfven andra förordnanden
som bero af båda statsmakterna. När det
heter budgeten fastställes genom