Helsingissä 2. syyskuuta
Venäjän lehdistön viimeisin hyökkäys Suomea ja Suomen poliittista asemaa vastaan on antanut aihetta monenlaisiin pohdintoihin. Osoitimmekin hiljattain (ks. H. D.Helsingfors Dagblad 30. elokuuta), kuinka totuus loistaa poissaolollaan ”Novoje Wremjan” asiaa käsittelevän artikkelin kaikista mahdollisista yksityiskohdista; samoin sen, kuinka huolettomasti lehti sivuuttaa kokonaan usein korostetut historialliset ja oikeudelliset seikat, joihin maamme olemassaolo itsenäisenä valtiona perustuu. Mutta venäläisšovinistit eivät näköjään kykene ottamaan sen tarkemmin huomioon edes oman maansa tilannetta; sillä fanaattisessa innossaan he ovat kokonaan unohtaneet osoittaa, mitä hyötyä Venäjän eduille tosiasiassa olisi siitä, jos Suomen itsenäinen poliittinen asema todella onnistuttaisiin kumoamaan. – Sitä olisikin mahdotonta todistaa, mikä käy ilmi käsiteltäessä muutamia asiaan liittyviä kysymyksiä. Pyrimme esittämään asian mahdollisimman kansantajuisessa muodossa.
Venäjällä työskennellään kuumeisesti oikeusjärjestyksen kehittämiseksi, jotta valtiolliselle elämälle pystyttäisiin luomaan oikeudelliset takuut. Venäjän yhteiskuntaa pyritään ohjaamaan oikeuden hengessä. Mitä hyötyä tälle pyrkimykselle, jonka menestys on mitä suurimmassa määrin hallitsijan tahdon ja ajattelutavan varassa, olisi siitä, että šovinistit yrittävät suostutella samaista monarkkia kumoamaan itse vahvistamansa Suomen valtiosäännön, mitä suurempaa oikeuden loukkaamista on ylipäätään liki mahdotonta kuvitella?
Venäjän ministereillä ja muilla hallintojohtajilla totisesti riittää pulmia ratkaistavaksi, kun he pyrkivät selviytymään suunnattoman laajan maan asettamista valtavista vaatimuksista. Miten Venäjä sitten hyötyisi siitä, jos sen hallintoväki joutuisi kohdistamaan tarkkaavaisuutensa ja toimintansa myös Suomeen, jonka olosuhteista ja tarpeista heillä ei ole mitään tietoa ja jossa he kohtaisivat vielä suurempia vaikeuksia, koska šovinistien vaatimaa liitosta ei suinkaan pystyttäisi toteuttamaan hetkessä? Olisiko vähimmässäkään määrin todennäköistä, että Venäjän hallinto alkaisi toimia paremmin, kun sen ministerien huolenaiheita tällä tavoin lisättäisiin?
Vaatimus siitä, ettei Suomella pitäisi olla erillistä tullijärjestelmää, perustunee olettamukseen, että nykyinen järjestelmä tuottaa Venäjälle ongelmia tai maa hyötyisi jotain siitä, että sen tullijärjestelmä ulottuisi Tornionjoelle saakka. Silti usein on kuultu valitettavan, millaisten vaikeuksien kanssa Venäjä joutuu jo nyt jatkuvasti painiskelemaan pyrkiessään estämään vieraiden tavaroiden salakuljettamisen sen pitkien rajojen yli. Eivätkö herrat šovinistit sitten ymmärrä, että Koivistosta Haaparantaan ulottuvan Suomen saariston vartioiminen salakuljettajilta, jotka havittelevat tuotteilleen ostajia keisarikunnasta, olisi Venäjän tullihallinnolle täysi mahdottomuus?
Myös Suomen rahayksikkö on näille poliitikoille silmätikku, joka estää heitä näkemästä kunnolla. Missä he ovat nähneet, että Suomen pankin seteleitä tuputettaisiin Venäjällä kenellekään? Edes Suomen kultarahaa, jota voi jo käyttää maksuihin Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa, ei ole Venäjällä tunnustettu. Suomi ostaa Venäjältä vuosittain tavaroita 25–30 miljoonan ruplan arvosta, ja ne maksetaan venäläisinä seteleinä, ja suomalaiset myyvät tavaroitaan Venäjälle ruplia vastaan. Suvaitseeko Nov. Vr. yrittää vastata kysymykseen: mitä vahinkoa Venäjän raha-asioille koituu siitä, että Suomella on erillinen, hyvin järjestetty rahalaitoksensa?
Kyseisten lehtien väittäessä, ettei Suomen olisi pitänyt saada omaa armeijaa, ei kannata edes muistuttaa perustuslakimme määräyksistä. Pyrimme arvioimaan tätäkin kysymystä venäläisten etujen näkökulmasta; ja siinäkin voi päätyä ainoastaan siihen lopputulokseen, että jos syttyy sota, jossa Suomikin joutuu hyökkäyksen kohteeksi, myös Venäjälle on todellista hyötyä siitä, että Suomen oman armeijan ansiosta yhteiseen puolustukseen tarvitaan Suomessa vähemmän venäläisjoukkoja kuin muutoin olisi tarpeen. Voivatko Venäjän edut minkään järjen mukaan kärsiä siitä, että Suomi tekee omat uhrauksensa maan puolustamiseksi?
Jos Nov. Wr. hengenheimolaisineen suvaitsisi vähänkään pohtia edellä mainittuja kysymyksiä, heille valkenisi, että heidän vaatimustensa ja uhkaustensa toteuttamisesta ei olisi Venäjälle pienintäkään hyötyä. Sillä tavoin pystyttäisiin kylläkin tuottamaan Suomelle onnettomuutta. Siltä varalta, että he tosiaan pyrkivät sellaiseen tulokseen, meidän täytyy lisätä vielä muutama sananen.
On poliitikkoja, joiden mielestä maan omia etuja tulisi pitää ainoana normina sen menettelytavoille, vaikka sen vuoksi jouduttaisikin puuttumaan toisten maiden oikeuksiin ja etuihin. Sellainen politiikka on pitkällä aikavälillä auttamatta kehnoa politiikkaa, vaikka joissakin tilanteissa se saattaakin vaikuttaa edulliselta; – sillä perustuuhan kansojen välisen sivistyneen yhteiselon mahdollisuus toisten oikeuksien molemminpuoliseen kunnioitukseen. Ehdottomasti tuomittavaa on kuitenkin sellainen politiikka, jolla pyritään loukkaamaan ja horjuttamaan toisen kansakunnan oikeuksia ilman että oman maan edut sellaista vaatisivat. Sellaisen politiikan harjoittajat ovat kääntäneet selkänsä nykyajan kansainoikeudelle ja hakeneet innoituksensa Attilan aikakaudelta.
On silti hyvä tietää, että sillä venäläislehdistön ryhmittymällä, joka yrittää kunnostautua suomalaisvihamielisyydellään, ei voi olla mainittavaa vaikutusta Venäjän valistuneeseen mielipiteeseen ja varsinkaan niihin, jotka vastaavat politiikan johtamisesta oikeudenmukaisuuden ja viisauden lakien mukaisesti.
Helsingfors den 2 September.
Den ryska pressens senaste angrepp mot Finland och Finlands politiska ställning gifva anledning till betraktelser af mer än ett slag. Den kolossala bristen på sanning i alla möjliga detaljer af ”Novoje Wremjas” hithörande artiklar ha vi nyligen påpekat (se H. D.Helsingfors Dagblad för den 30 aug.); likaså den bekymmerslöshet, hvarmed de ofta framhållna historiska och rättsliga förhållanden, som grundlägga vår tillvaro såsom egen stat, helt och hållet ignoreras. Men icke ens sitt eget lands förhållanden tyckas de ryske chauvinisterne förmå taga mera noggrann hänsyn till; ty i sin fanatiska ifver ha de alldeles försummat att bevisa, att det i sjelfva verket skulle lända Rysslands intressen till gagn, om det verkligen kunde lyckas att genomdrifva ett förintande af Finlands sjelfständiga politiska ställning. – Att sådant icke heller kan bevisas, skall framgå genom uppställandet af några hithörande frågor. Vi göra det i möjligast populära form.
I Ryssland arbetas med energi på rättsordningens utveckling på vinnandet af rättsliga garantier i statslifvet. Det är i rättens anda, det ryska samhället vill blifva styrdt. Hvad vinning kan väl detta stora sträfvande, hvars framgång förnämligast beror af monarkens vilja och tänkesätt, skörda deraf, att chauvinisterna söka öfvertala samme monark att genom den af honom bekräftade finska statsförfattningens tillintetgörande begå den största rättskränkning, som öfverhufvud är tänkbar?
Ministrarne och öfriga chefer för administrationen i Ryssland hafva sannerligen icke för litet uppgifter att lösa, för att motsvara de stora anspråk, det ofantliga landet har att ställa på dem. Huru skulle det då kunna vara Ryssland till nytta, om dess administratorers uppmärksamhet och verksamhet ytterligare toges i anspråk för förvaltningen af Finland, hvars förhållanden och behof de icke känna, och der de skulle stöta på så mycket mera svårigheter, som den af chauvinisterna fordrade inkorporationer ingalunda vore ett ögonblicks verk? Finnes det ens någon skymt af sannolikhet att Ryssland skulle bli bättre administreradt derigenom, att man sålunda ökade föremålen för dess ministrars omsorger?
Ropet, att Finland icke borde ha särskildt tullsystem, måtte väl dock utgå från antagandet, att Ryssland har några olägenheter af det nuvarande systemet, eller att det skulle skörda någon fördel af att få utsträcka sitt tullsystem till Torneå elf. Emellertid klagas det ej sällan öfver de svårigheter, Ryssland har att bekämpa, för att förekomma insmuggling af främmande varor öfver dess vidsträckta gränser. Kunna då herrar chauvinister icke inse, att bevakandet af den finska skärgården från Björkö intill Haaparanta emot smugglare, som spekulerade på afsättning i kejsaredömet, vore för den ryska tullförvaltningen rent af en omöjlighet?
Äfven Finlands mynt är dessa politici en nagel i ögat, som skymmer deras syn. Hvar ha de sett någon finsk banksedel inom Ryssland påtrugas någon menniska? Icke ens det finska guldmyntet, som redan kan användas uti liqvider i Sverige, Tyskland och Frankrike, har vunnit något erkännande i Ryssland. De 25 à 30 miljoner rubel, för hvilka Finland årligen köper varor i Ryssland, betalas i ryska sedlar, och i ryskt mynt uppgöra finnarne sina varuförsäljningar till Ryssland. Må Nov. Vr. söka besvara frågan: hvilken skada lida Rysslands penningeförhållanden deraf, att Finland har sitt särskilda, väl ordnade myntväsende?
Emot de ifrågavarande tidningarnes påstående, att Finland icke bort få sin egen armé, lönar det sig icke att erinra om föreskrifterna i vår konstitution. Vi vilja bedöma äfven denna fråga från de ryska intressenas synpunkt; och då kunna vi ej komma till annan slutsats, än att det, i händelse af ett krig, genom hvilket äfven Finland blefve föremål för angrepp, är för Ryssland en verklig fördel att till följd af en finsk armés tillvaro kunna få det gemensamma försvaret tillgodosedt i Finland med betydligt mindre antal ryska trupper, än dertill annars vore af nöden. Kan då Rysslands intresse rimligtvis lida deraf, att Finland har sitt mått af uppoffringar för landets försvar?
Om Nov. Wr. och dess meningsfränder ville egna ofvanstående frågor helst något öfvervägande, så skulle de finna, att förverkligandet af deras yrkanden och hotelser icke skulle bereda Ryssland det minsta gagn. Visserligen skulle deri genom bringas ofärd öfver Finland. För den händelsen, att det verkligen är ett sådant resultat de åstunda, måste vi ännu tillägga några ord.
Det finnes politici, som anse det egna landets intressen böra utgöra den uteslutande normen för dess handlingssätt, hvad intrång derigenom än må göras i andra länders rätt och intressen. En sådan politik är säkerligen i längden en dålig politik, om den ock under vissa situationer kan tyckas fördelaktig; – ty möjligheten af civiliserad sammanlefnad mellan folken beror ju dock på ömsesidig respekt af hvarandras rättigheter. Men absolut förkastlig är den politik som, utan att det egna landets intressen sådant fordra, vill kränka och rubba en annan nations rätt. De som vilja drifva en sådan politik, hafva vändt ryggen åt nutidens folkrätt och tagit sina inspirationer från Attilas tidehvarf.
Det är emellertid godt att veta, att den fraktion af ryska pressen, som söker utmärka sig genom fiendtligheter mot Finland, icke kan hafva något nämnvärdt inflytande på den upplysta opinionen i Ryssland, och aldraminst på dem, som der bära ansvaret för politikens ledning enligt rättvisans och klokhetens lagar.