7.2.1882 Lantdagen

Herra Palmén: Ei liene mitenkään syytä epäillä, etteikö tämä tärkeä kysymys, eli edessämme alustavassa tarkastelussa oleva anomusehdotus, saisi sekä valiokunnassa että säädyissä aikaan sitä harkintaa, jonka se niin hyvin ansaitsee. En uskaltaisi myöskään tällä hetkellä viedä kunnianarvoisan Aatelissäädyn aikaa esittämällä lausuntoa asiasta, ellei minusta näyttäisi siltä, että jotkut asiat ansaitsevat lähempää valaisua jo ennen lähettämistä. On selvää, että tämän komitean koko asema riippuu oleellisessa määrin niistä tehtävistä, joita sille annetaan. Tässä mielessä minun tekisi lähinnä mieli huomauttaa ristiriitaisuudesta, joka näyttää ilmenevän anomusehdotuksen perustelun ja sen sisältämän lopullisen vaatimuksen välillä. Toisaalta nimittäin edellytetään, ettei tämän komitean pidä saada aivan liian raskasta tehtävää suoritettavakseen, mutta toisaalta komitean tehtäviin sisältyy myös, että sen tulee yrittää auttaa riittävän tiiviin oikeudellisen tekstityylin luomisessa unohtamatta kuitenkaan suomen kielen henkeä. – Mielestäni sellaisen tyylin luomisesta ei tule mitenkään niin vähäpätöistä tehtävää, etteikö jo tämä itsessään aiheuttaisi komitealle täystyöllisyyttä. On itsestään selvää, että kaksikielisessä maassa, jossa molempia kieliä pitää kohdella tasavertaisesti, on virkakielen oltava siten laadittua, että samat asiakirjat voidaan suuremmitta vaivoitta esittää kummalla kielellä tahansa. Sama päätös on monissa tapauksissa annettava sekä suomen että ruotsin kielellä. Nythän on niin, ettei tähän saakka noudatettua ruotsin kielen juristityyliä voi noudattaa siten, että se käännettäisiin suoraan suomen kielelle tekemättä väkivaltaa tämän kielen luonteelle ja hengelle. Ruotsin kielen juristitekstien tyyli ei nimittäin oikeastaan noudata minkään kielen tyyliä, koska sen tärkein tuntomerkki on, että lauseet ovat epätavallisen suuressa määrin pitkiä ja erilaisten konjunktioiden toisiinsa liittämiä jne. On jopa myönnetty, ettei tämä juristityyli ole omiaan edistämään sen asiakirjan ymmärrettävyyttä, jonka laatimiseen sitä käytetään. Kun asiaintila on siis tällainen, ja jos todella halutaan luoda suomenkielinen oikeuskielen tekstityyli, joka olisi sopiva suomen kielen tarpeeseen, niin silloin olisi syytä viedä asia loppuun asti ja samalla ajateltava sellaisen juridisten tekstien tyylin luomista, jossa lauserakenne olisi helpompi ja selkeys parempi, eikä vain niissä asiakirjoissa, jotka laaditaan maan toisella kielellä, vaan kun ne kirjoitetaan molemmilla kielillä. Kun tämä otetaan huomioon, ja jos sanotulle komitealle annetaan mainittu laajennettu tehtävä, niin myös sen kokoonpanoa on jossain määrin muokattava.

Toinen asia, johon anomusaloitteen tekijä ei ole kiinnittänyt huomiota, on se, että suomen kielen asettamisesta samanarvoiseksi ruotsin kanssa seuraa vääjäämättä, että maan vanhemmat lait ja asetukset on käännettävä suomeksi siten, että käännös on silloin asianmukaisesti auktorisoitu. Nykyisin olemassa oleviin lakikokoelmiin on korjattu aikaisempaa, virheellistä kieltä lisäämällä tekstiin sulkujen sisään uudempia ja tarkempia sanoja vanhentuneiden ja niiden, nykyään melkein käyttökelvottomien sanojen sijaan, joita on valitettavasti kaikissa vanhoissa säädöksissä. Olisi todella tärkeää saada kieleltään auktorisoitu laitos vuoden 1734 lain lisäksi myös niistä asetuksista, jotka muuttavat sitä oleellisilta osin ja ovat edelleen voimassa. Tätäkin tehtävää kannattaisi näkemykseni mukaan harkita, jos sellainen komitea asetetaan. Sallinette minun mainita, että – ellen ole saanut väärää tietoa – Porvarissääty jättää tänään tämän sisältöisen anomuksen. Lopuksi pyydän saada esittää tämän anomuksen lähettämisestä sen verran, että minun käsitykseni mukaan olisi sopivinta lähettää se Lakivaliokuntaan. Epäröin tämän huomautuksen esittämistä, koska aloitteentekijä itse näyttää toivovan, että se lähetettäisiin Yleiseen Valitus- ja anomusvaliokuntaan. Mutta koska tällä kysymyksellä on ensinnäkin tietty yhteys esitykseen ruotsin ja suomen kielien käyttämisestä maan tuomioistuimissa ja viranomaisyhteyksissä, ja koska tämä esitys on jo lähetetty Lakivaliokuntaan, ja edelleen, koska asia on niin, että Lakivaliokunnan jäsenistä ylivoimainen enemmistö on laintuntevia miehiä, mutta sitä vastoin tietääkseni Yleisessä Valitusvaliokunnassa istuu vain yksi juristin koulutuksen saanut henkilö, asia näyttäisi saavan täydellisemmän käsittelyn, jos se lähetettäisiin Lakivaliokuntaan. Vaatisin sen vuoksi, että lähettämisen kohteena olisi Lakivaliokunta.

Herra Godenhjelm: Herra Palmén ehti jo edelläni sanoa suurimmaksi osaksi kaiken, mitä minäkin aioin sanoa. Yhdyn siis pääasiassa siihen, mistä edellinen puhuja puhui, ja pyydän saada lisätä vielä muutaman sanan suomen kielen oikeudellisten tekstien tyylistä ja sen kehittämisestä. Ruotsinkieliset juristitkin ovat yleisesti myöntäneet, että ruotsin juristitekstityyli on laahaavaa ja kaikissa suhteissa kelvotonta, mutta seuraus näistä omituisista kielioloista on ollut, että suomenkielisten juristitekstien tyyli on tähän saakka kehittynyt yhdenmukaisesti ruotsin kanssa. Suurin osa niistä oikeudellisista asiakirjoista, jotka ovat olemassa suomen kielellä, ovat käännöksiä ruotsin vastaavista teksteistä. Se ei ole mitenkään hyödyksi suomenkielisten juristitekstien tyylille myöskään siksi, että suomen kielen luonne on tässä suhteessa täysin toinen kuin ruotsin kielen. Ruotsinkielinen tyyli on sopimaton ruotsin kielellekin, mutta vieläkin sopimattomampi suomen kielelle, joka mitä suurimmassa määrin inhoaa sidoksisia lauserakenteita, upotettuja sivulauseita jne. Siksi toivon, että myös tämä otetaan huomioon, kun kyseistä asiaa käsitellään valiokunnassa. Kunnioitettu aloitteentekijä mainitsee anomuksessaan ehdotetun komitean tehtäviksi katsottavien joukossa sen, että sen jäsenten olisi tehtävä käännöksiä oikeusasiakirjoista, ja että näistä käännöksistä pitäisi sen jälkeen tulla malliesimerkkejä oikeuskielen tyylistä. En usko, että sellaisia käännöksiä kannattaisi hankkia, varsinkin kun ne kaikki tulevat kuitenkin kärsimään samoista puutteista kuin nyt käytetty ruotsin kielen juristitekstityyli. Mieluummin pitäisi laatia sellaisia oikeuskielen tekstityylin mallitekstejä, jotka on itsenäisesti kirjoitettu suomeksi, esim. ruotsinkielisten pöytäkirjojen johdosta. Silloin siis samaa asiaa käsiteltäisiin itsenäisesti suomeksi muttei vanhan ruotsinkielisen juristityylin mukaan vaan vapaammin ja selvemmin. En usko, että mikään muu kansakunta kuin ruotsalaiset ja saksalaiset olisi kehittänyt itselleen sellaista oikeuskielen tyyliä kuin ruotsin kielellä on. Sitä vastoin ranskan tyyli lienee sopivampi käytettäväksi mallina uudelle juridisten tekstien kirjoitustavalle.– Ehkei olisi myöskään ihan metsässä, jos komitea voisi jollain tavoin huolehtia oikeustieteellisten kirjoitusten julkaisemisesta suomeksi. – Sillä tällaiset tieteelliset kirjoitukset kehittävät aivan varmasti paljon paremmin oikeuskielen tyyliä ja alan terminologiaa kuin kasa pöytäkirjoja, jotka on kirjoitettu vanhan tavan mukaisesti. – Haluaisin sen vuoksi, että kaikki nämä asiat otettaisiin huomioon aiheen käsittelyssä, ja minäkin toivoisin esityksen lähettämistä Lakivaliokuntaan, ellei siihen ole mitään estettä.

Herra Gustaf Järnefelt: Minäkin haluaisin lisätä jotain siihen, mitä on lausuttu komitean tehtävistä. Olen nimittäin ehdottomasti sitä mieltä, että jokainen suomenkielinen lakiehdotusten kappale, joka tästä lähtien laaditaan, saatettaisiin komitean toimenpitein lakikieliseltä tekstiltä edellytettävään muotoon. – Nyt suomenkieliset kappaleet ovat vain käännöksiä ruotsinkielisestä laista. Jos halutaan päästä katsomaan oikeaa säädöstä ja varmistua, miten se on oikeastaan laadittu, on siis otettava esiin ruotsinkielinen alkuperäiskappale. Sillä käännös ei voi koskaan olla niin luotettava kuin alkuperäinen kirjoitus. Edellisten puhujien esittämistä syistä katson muuten minäkin sopivimmaksi, että anomus lähetetään Lakivaliokuntaan.

Herra Montgomery: Lienee tärkeää noudattaa Valtiopäiväjärjestyksen määräystä, kun kyse on anomusehdotuksen lähettämisestä, enkä näe, että olisi edes mahdollista lähettää ehdotusta Lakivaliokuntaan, koska Valtiopäiväjärjestyksessä nimenomaan säädetään, mitkä ehdotukset tai asiat ovat sellaisia, että Lakivaliokunta voi käsitellä niitä, nimittäin perustuslain sekä yleisen siviili-, rikos-, kirkko- ja merilain jne. säätämistä koskevia. Arvioni on, ettei sen vuoksi Lakivaliokuntaan lähettäminen ole mahdollista.

Herra Godenhjelm: Halusin lausua muutaman sanan siitä, mistä herra Mechelin viimeksi puhui. – En usko, että tulevan komitean pitäisi välttämättä erityisesti kehittää uutta ruotsin kielen virkakieltä, sillä mikäli suomenkielistä virkakieltä kehitetään siihen suuntaan, johon minä ja muut puhujat olemme viitanneet, voitaisiin sellaisia pöytäkirjoja ja juristien kirjoituksia helposti kääntää ruotsiksi. – Sellainen käännös ei tuottane mitään vaikeuksia, koska tämä uusi tyyli olisi yksinkertainen ja selkeä, eikä siinä olisi sellaisia upotettuja lauseita kuten vanhassa juristien tekstityylissä. – Tässä mielessä ei komitean työ siis lisääntyisi. Mitä siihen seikkaan tulee, että olen vaatinut, että komitean pitäisi käännösten laatimisen lisäksi myös tuottaa vapaita muokkauksia vanhoista pöytäkirjoista tai aivan itsenäisiä asiakirjoja suomen kielellä, niin katsoisin, että sellaista vapaata käännöstä, josta herra Mechelin viimeksi puhui, pitäisi pikemminkin kutsua muokkaukseksi kuin käännökseksi. Sillä ymmärsin herra Mechelinin käyttämän ilmauksen ”käännös” tarkoittavan sanatarkkaa käännöstä, sellaista, jossa eri sanontatavatkin noudattaisivat alkutekstiä. Mutta vielä sellaisia muokkauksia parempia olisivat kenties itsenäiset asiakirjat, toisin sanoen sellaiset, jotka laadittaisiin pelkästään käsiteltyjen asioiden pohjalta, ilman ruotsinkielisestä pöytäkirjasta saatavaa lähtötekstiä. Useimmat pöytäkirjat ovat tähän saakka syntyneet kääntämällä, mutta tämän jälkeen varmaan tuomarit kirjoittavat pöytäkirjat suoraan suomeksi, ja oikeuskielisen tekstityylin, joka silloin suoraan syntyy, on aina oltava vapaampaa ja kehitettävä sanottua tyyliä paremmin kuin asiakirjat, jotka syntyvät kääntämällä tai muokkaamalla. – Herra Mechelin lausui myös muutaman sanan sen johdosta, mitä olin puhunut suomeksi laadittavista, tieteellisistä kirjoituksista. – En missään nimessä tarkoita käännöksiä enkä myöskään, että komitean jäsenten pitäisi itse laatia sellaisia, vaan että komitea voisi miettiä keinoja, joilla tällaisia tieteellisiä kirjoituksia tuotetaan, ja jotka samalla kertaa kehittäisivät suomenkielistä juristien käyttämää tyyliä.

Herra Carl Fredrik Munck: Syventymättä sen kummemmin pääkysymyksen tarkasteluun toivon vain, että anomusmuistio lähetettäisiin Yleiseen Valitusvaliokuntaan.

Puheenvuoro annettiin pyynnöstä

Vapaaherra Rabbe Wredelle, joka lausui: Esillä oleva anomusmietintö on suppeudestaan huolimatta tarkoitettu herättämään hämmästystä, oikeastaan se on yllättävä useammassakin mielessä. Kun sanon tämän, en tarkoita ensi sijassa sitä seikkaa, että anomus on menestynyt ja saanut tukea taholta, joka ei ole liputtanut työtä suomen kielen kehittämisen puolesta, ei ainakaan asettanut sitä muiden pyrkimysten edelle. Tämä on tietenkin tapahtunut odottamatta, mutta jos katsotaan, että jostakin toimenpiteestä on hyötyä ja merkitystä maalle, on voitava vaatia ja tukea sen suorittamista riippumatta siitä, mihin puolueeseen kuulutaan. Sitä vastoin on näyttänyt suorastaan selittämättömältä, että ne Yleisen Valitusvaliokunnan jäsenet, jotka on kai laskettava kuuluviksi suomen kielen puolesta intoilevaan puolueeseen, eivät katsoneet voivansa tukea aloitetta, vaan ovat esittäneet siitä eriävän mielipiteensä. Näiden arvoisien eriävän mielipiteen esittäjien ilmoittamat syyt ovat myös varsin kummallisia. Eriävän mielipiteen esittäjät eivät nimittäin sano, että suomenkielinen virkakieli olisi jo olemassa, eivätkä myöskään väitä, että ehdotetun kaltainen komitea olisi tarpeeton, vaan he motivoivat torjuvan lausuntonsa sillä, että anomuksella nostettaisiin esiin väärä käsitys, ”ettei suomen kieli ole saavuttanut sitä kehitystasoa, joka vaaditaan sen tärkeän kieliuudistuksen toteuttamiseksi tuomioistuimissamme ja virastoissamme, joka on luvattu 1. elokuuta 1863 annetussa Keisarillisessa määräyksessä.” He eivät siis väitä vastustavansa anomusta asian itsensä vuoksi, vaan he vastustavat tätä aloitetta estääkseen tietyn väärän kuvan nousemisen esiin. Lopuksi en voi olla huomauttamatta eräästä varsinaisen aloitemietinnön kohdasta, jonka täytyy kai katsoa edustavan valiokunnan enemmistön mielipidettä. Perustelujen alussa sanotaan nimittäin, että ”vuoden 1863 kieliasetuksen määräysten on ilman muuta astuttava täydessä laajuudessaan voimaan Keisari Aleksanteri II:n armollisesti asettamassa määräajassa”. Koska, kuten tiedämme, tämä kysymys vuoden 1863 kieliasetuksen lopullisesta toimeenpanosta on näillä valtiopäivillä keisarillisen esityksen aiheena, ja tästä esityksestä saamme odottaa lausuntoa Lakivaliokunnasta, jonne se yksimielisesti siirrettiin, on tämä Yleisen Valitusvaliokunnan lausunto lievästi sanottuna aiheeton. Mennäkseni sitten itse asiaan, anomuksen tarkoitukseen, voin oman kokemukseni perusteella todella tyytyväisenä tervehtiä ilolla kaikkia toimenpiteitä, joiden tarkoitus on vähentää tässä suhteessa aiheutuvia vaikeuksia, kun tietää millaisia hankaluuksia liittyy suomen kielen käyttöön pöytäkirjojen kielenä. Minäkin toivon hartaasti, että vihdoin toteutuisi vuoden 1863 asetus, johon täällä on viitattu, ja jossa julistetaan meidän molempien kotimaisten kieltemme tasa-arvoa, ja että se toteutuisi niin pian, kuin se vain voi tapahtua loukkaamatta muita yhtä tärkeitä ja tärkeämpiäkin intressejä. Siksi haluan tekemistäni huomautuksista huolimatta mielelläni tukea omalta vähäiseltä osaltani Yleisen Valitusvaliokunnan mietintöä.

Herra Palmen: Kun anomusmuistio, joka nyt on meillä lopullisesti tarkastettavana, lähetettiin valiokuntaan, minulla oli jo tilaisuus lausua mielipiteeni anomusmuistion yleisistä tarkoitusperistä, sikäli kuin se silloin saattoi tulla kysymykseen, ja rohkenin esittää näkemykseni, josta en ole sittemmin katsonut voivani luopua, että muistio on yleiseltä tarkoitusperältään kannattamisen arvoinen. Olen myös sitä mieltä, että siten muotoiltuna kuin anomus nyt on Yleisen Valitusvaliokunnan mietinnössä, sitä kannattaa pääasiassa tukea. Epäilemättä suuri osa maan tuomareista ja virkamiehistä on todella mielissään, kun tuomioita, päätöksiä, pöytäkirjoja ja muita erilaisia asiakirjoja varten saadaan tekstimalleja, jotka todella ovat tämän nimityksen arvoisia. On valitettavaa, ettei valtion taholta ole aikaisemmin osoitettu minkäänlaista huomiota tähän tärkeään tarkoitukseen, ja siksi miltei kaikki, mitä on tehty suomen kielen kehittämisen hyväksi, on todellisuudessa tapahtunut yksityisten ihmisten mielenkiinnon pohjalta. Kun kuitenkin Säädyille annetaan erityinen esitys suomen kielen asemasta tuomioistuimissa ja virastoissa, ja kun tämä esitys aikanaan tulee, ei tällä hetkellä näytä edessämme olevaan mietintöön liittyvässä eriävässä mielipiteessä ohimennen kosketeltu kysymys suomen kielen muodollisesta kehittämisestä olevan Aatelissäädyn osalta ajankohtainen, vaan se liittyy pikemminkin mainitun Keisarillisen esityksen yhteyteen. Nyt tarkasteltavana on vain Yleisen Valitusvaliokunnan mietintö, ja siinä on vain yksi tärkeä seikka, johon haluaisin omalta osaltani puuttua. Mielestäni perustelun ja ehdotetun julkilausuman välillä on ristiriita, sillä mietinnön sivulla 1 edellytetään, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran komiteaan asettamat jäsenet eivät voisi syystä tai toisesta ryhtyä laatimaan tekstimalleja, jota vastoin julkilausumassa sanotaan: ”että Hänen Majesteettinsa, mikäli tehtävää ei voi käytännön tai muista syistä antaa vastanimitetylle komitealle, näkisi hyväksi asettaa tämän toimeenpanemiseksi erillisen komitean”. Mielestäni tässä on ristiriita, joka on kenties johtunut vain huomaamattomuudesta. Voidaan olla täysin varmoja, että Kirjallisuuden Seura sekä voi että haluaa etsiä ja löytää päteviä ja kiinnostuneita henkilöitä, jotka pystyvät suorittamaan sen tärkeän tehtävän, jota aloitemuistiossa on kosketeltu. Koska Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on jo tätä ennen työskennellyt puolen vuosisadan ajan suomen kielen kehittämiseksi ilman mitään muodollisesti annettua tehtävää, ja koska tämä Seura nauttii tällä hetkellä valtion tukea ja saa kenties siltä muodollisen tehtävän, voidaan turvallisesti luottaa siihen, että se tekee parhaansa pieniä yksityiskohtia myöten, eikä minusta ole siten mitenkään tarpeen antaa mahdollisesti vain tämän hieman epäselvän muotoilun vuoksi tekstimallien laatimistehtävää komitealle, jonka jäsenistön koostumukseen eivät säädyt voi antaa mitään muuta ohjetta, kuin että sinne tulisi valita asiantuntijoita ja kokeneita tuomareita. Käsitettä ”asiantuntija” voidaan tulkita eri tavoin. En tiedä, olisiko tarvetta käyttää tässä jälkimmäistä vaihtoehtoa, kun edellinen vaihtoehto momentissa a tuntuu olevan täysin tyydyttävä. Tältä pohjalta saanen ehdottaa, että julkilausumaehdotuksen momentista a jätettäisiin pois jälkimmäinen vaihtoehto, nimittäin alkaen sanoista ”tai että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa jne.”, ja sen lisäksi pyydän muilta osin saada tukea mietintöä. Ensimmäisen kunnioitetun puhujan tästä asiasta käyttämässään puheenvuorossa lausumista asioista ei mielestäni kannata puuttua muuhun kuin siihen, että hänen mielestään oli Yleisen Valitusvaliokunnan esittämä näkemys suomen kielen oikeuksia koskevasta vuoden 1863 käskykirjeestä aiheeton. Koska Yleinen Valitusvaliokunta ei tässä vaiheessa ehdottanut mitään loppuväitettä, vaan lausui vain näkemyksensä, johon koko myöhempi perustelu pohjautuu, on mielestäni Yleinen Valitusvaliokunta menetellyt täysin laillisesti ja lojaalisti.

Herra Godenhjelm: Edellisen puhujan ja eriävän mielipiteen esittäjien luettelemista syistä pyydän minäkin saada esittää eriävän mielipiteeni, ja ehdotan siksi, että eriävässä mielipiteessä poistettaviksi ehdotetut sanat, nimittäin ”tai että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa, mikäli tätä tehtävää ei käytännön tai muista syistä voitaisi antaa vastanimitetylle komitealle, näkisi hyväksi asettaa tämän toimeenpanemiseksi erillisen komitean, joka koostuu kokeneista tuomareista ja muista asiantuntijoista”, voidaan poistaa. Ensimmäinen puhuja teki erilaisia huomautuksia eriävän mielipiteen esittäjien näkemyksiä vastaan. En usko, että hänen lausuntonsa ansaitsee mitään erityistä kommentointia, mutta haluan vain viitata siihen, että niin kauan kuin meillä on Hänen Majesteettinsa lupaus, että kieliasetuksen on oltava pantuna täysin toimeen vuoden 1883 lopussa, meidän kai pitää voida puhua siitä tunnettuna asiana, jonka koko Suomen kansa toivoo toteutuvan. Kun eriävän mielipiteen esittäjät taas haluaisivat vain näön vuoksi kannattaa jotain toimenpidettä eivätkä vain asian itsensä tähden, niin mielestäni tällaisen väitteen voi jättää omaan arvoonsa, koska se koostuu täysin löyhistä perusteista. Onhan selvää, että vaikka suomen virkakielen mallin laatimisesta ja sen tarkemmasta kehittämisestä on suurta hyötyä, siitä ei tietenkään seuraa, ettei suomen kieltä voitaisi käyttää missä oikeuskäsittelyissä tahansa, kuten myös todella on käytettykin. Tämä perustuu vain asianomaisten omiin käsityksiin kielestä eikä oikeuskielen tyyliin, joka voi olla parempaa tai huonompaa. Kannatan siksi eriävän mielipiteen esittäjien näkemystä.

Herra Rein: Yleisen Valitusvaliokunnan tarkastukseen luovuttaman asian selvittelyn yhteydessä voitaisiin kenties nähdä, ettei ehdotettuun tarkoitukseen tähtäävä anomus ole kovinkaan tarpeellinen. Selvityksestä nimittäin ilmenee, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on jo tehnyt aloitteen, jonka mukaan ainakin osa tässä säädyssä kysymyksen ensin esiin ottaneen kunnioitetun anomuksen tekijän toiveista täyttyy. Tarkoitus ja oletus on, että Kirjallisuuden Seura jatkaa aloitettua työtä ja tuottaa sen lisäksi nämä mallipöytäkirjat, joita katsotaan tarvittavan suomen kielen virkakielikäytön helpottamiseksi. Samoin valiokunnan mietinnöstä ilmenee, että hallituksen huomio on jo kiinnittynyt tähän asiaan, että hallituksen ja Seuran välillä on jo tapahtunut tietojen vaihtoa, ja että hallitus on jo sitoutunut tukemaan Seuraa myöntämällä tämän tehtävän toteuttamiseen tarvittavat varat. Mutta vaikka voidaankin katsoa, ettei tämä anomus ole kovinkaan tarpeellinen ja toivoa, että hallituksen tukema Seura työskentelisi jatkossakin oma-aloitteisesti asetetun päämäärän saavuttamiseksi, en halua kuitenkaan omalta osaltani vastustaa Säätyjen lausuntoa ehdotetusta tavoitteesta. Syynä siihen on osittain toivomus, joka on esitetty valiokunnan ponnen kohdassa b, nimittäin toimenpide, jonka tarkoitus on, että ”yleiset lakiesitykset, jotka on tarkoitus julkaista, ja lakiehdotukset, jotka on tarkoitus antaa Säädyille, on laadittava suomenkielisen tekstinsä osalta mahdollisimman virheettöminä siten, että niiden tarkoittama sisältö olisi tarkasti esitetty”, on sellaista, jota ei Suomalaisen Kirjallisuuden Seura pysty toteuttamaan, vaan sen voi tehdä vain hallitus; osittain, että Säätyjen anomus voi kuitenkin kenties palvella tekemällä hallitukselle vieläkin selvemmäksi, miten tärkeä on sen lisäksi kohdassa a käsitelty toivomus. Mitä tulee eriävään mielipiteeseen, joka on liitetty tähän mietintöön, niin uskon, että eräs arvoisa puhuja, vapaaherra Rabbe Wrede, on jossain määrin ymmärtänyt sen väärin, kun hän sanoi, että se olisi eriävä mielipide koko anomusta vastaan. Mikäli oikein ymmärrän, tämä eriävä mielipide sisältää ainoastaan sen, etteivät sen esittäjät voi yhtyä valiokunnan julkilausumaedotuksen kohdassa a olevaan jälkimmäiseen momenttiin. Mutta mitä muuten tämän eriävän mielipiteen sisältöön tulee, niin minun on myönnettävä, etten voi omalta osaltani katsoa, että se olisi ollut välttämättömyyden sanelema. Mielipiteen esittäjät näkevät valiokunnan ehdotuksesta aiheutuvan vahinkoa, koska mikäli Kirjallisuuden Seuran suunniteltu komitea ei käytännön tai muista syistä pysty tarttumaan tähän asiaan, niin Hänen Majesteettinsa tulisi perustaa erillinen komitea. Eriävän mielipiteen esittäjät, sanon minä, nostavat esiin väitteen, että tämä muotoilu voisi johtaa käsitykseen, ettei suomen kieli ole vielä saavuttanut sitä kehittymisvaihetta, jota vuoden 1863 asetuksen toimeenpano edellyttää. Luulen, että arvoisat eriävän mielipiteen esittäjät näkevät tässä mörköjä. Vaikuttaa siltä kuin nämä esittäjät olisivat kuvitelleet mahdollisuutta, että Hänen Majesteettinsa asettama komitea tulisi antamaan jonkin lausunnon hallitukselle ajankohdasta, jonka kuluessa vuoden 1863 kieliasetus pantaisiin toimeen, sekä että komitea vahvistaisi kieliasetuksen toimeenpanon lykkäämisen. Mielestäni valiokunta on kuitenkin muotoillut ehdotuksen siten, ettei siinä pidä olla tilaa tällaiselle käsitykselle. Tämän komitean tehtävän ja toiminnanhan tulisi olla aivan tarkoin määrättyjä. Sen tarkoitus olisi vain laatia kokoelma lakitermejä sekä julkaista suomen kielellä tuomarien päätöksiä, pöytäkirjoja, virkakirjeitä ja muita julkisia asiakirjoja ym. Tämä tehtävä on niin tarkkaan muotoiltu, etten voi ymmärtää, miten kukaan voi sisällyttää siihen sellaisen merkityksen, että komitea saisi antaa lausunnon vuoden 1863 asetuksen toimeenpanosta. Mietinnön perusteluihin sisältyy myös sivulla 3, kuten vapaaherra Wrede jo huomautti, valiokunnan nimenomainen lausunto, ettei mitään lykkäystä saa tapahtua kyseisen asetuksen toimeenpanossa. Päinvastoin kuin vapaaherra Wrede en pysty näkemään, että tämä lausunto olisi aiheeton, koska katson, että se on ilmaistu tämän kysymyksen yhteydessä. Lopuksi ja kolmanneksi tulevat Säädyt, kuten on jo huomautettu, käsittelemään erityisesti tätä kysymystä niille annetun Keisarillisen esityksen yhteydessä. Tämän vuoksi sekä kaikkien mahdollisten väärinkäsitysten välttämiseksi haluaisin ehdottaa sellaista muutosta sananmuotoihin, että ne sovitettaisiin yhteen niiden ilmausten kanssa, joita valiokunta on käyttänyt perusteluissaan, ja jotka herra Palmén katsoi tyydyttäviksi, eivätkä hänen mukaansa anna aihetta väärinkäsitykseen. Ehdotan, että sanojen ”tai että Hänen Majesteettinsa”, sanottaisiin ”Elleivät tämän Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran asettaman komitean jäsenet jostakin syystä pystyisi ottamaan tätä tehtävää suorittaakseen, tapahtukoon sitten niin, että sen toteuttamiseen perustetaan erityinen komitea, joka kostuu kokeneista tuomareista ja muista asiantuntijoista.” Uskallan siten ehdottaa, että tällä ponnen sananmuotojen muutoksella Ritarikunta ja Aatelisto hyväksyisi valiokunnan ehdotuksen.

Vapaaherra Rabbe Wrede: Herra Palménin tavoin pitäydyn minäkin lausumasta nyt kantaani siitä, missä määrin suomen kieli voi jo nyt tai lähitulevaisuudessa soveltua käytettäväksi oikeudellisissa teksteissä. Haluan kuitenkin huomauttaa herra Godenhjelmin ja herra Mechelinkin puheenvuoroja vastaan, että vuoden 1863 asetuksen toimeenpanon ajankohdasta on itse asiassa olemassa toisistaan hyvinkin poikkeavia näkökantoja, enkä siksi voi myöskään perääntyä puheenvuorossani esittämästäni huomautuksesta, että Yleisen Valitusvaliokunnan lausunto olisi ollut liian aikainen, vaikkei se esiinnykään itse ponnessa, vaan perustelussa. Koska täällä on ollut kysymys anomuksessa lähemmin muotoiltuun tarkoitukseen perustuvan komitean mahdollisesta hyödystä ja tarpeellisuudesta, niin haluan minäkin sanoa, ettei tällaiselle komitealle pidä oman käsitykseni mukaan asettaa aivan liian suuria odotuksia. Se johtuu jo asian luonteesta. Muistettakoon, että muut kielet ovat tarvinneet vuosisatoja kehittääkseen itselleen virkakielen, eikä pidä luulla, että se olisi suomen kielelle tehtävissä noin vain käden käänteessä pelkästään jonkin komitean asettamisella. Siihen tarvitaan paljon enemmän työtä kuin tämä. Mutta jos tällainen komitea sitten perustetaan, se voi kuitenkin tehdä jotain tämän päämäärän saavuttamiseksi, ja sitä voi mielestäni oikeutetusti toivoa. Siitä syystä olen kannattanut tätä anomusta.

Herra Godenhjelm: Haluan kiinnittää huomion siihen, että valiokunnan momentille a antaman sananmuodon mukaisesti voidaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran asettama komitea kokonaan ohittaa. Siinä mainitaan vain, että mikäli tätä tehtävää ei voida käytännön tai muista syistä antaa vastanimitetylle komitealle, asetettaisiin erityinen komitea. Siten ei edes riitä, että sellainen komitea asetettaisiin, ellei Kirjallisuuden Seura haluaisi ottaa tätä tehtävää hoitaakseen tai etteivät Kirjallisuuden Seuran valitsemat henkilöt voisi jatkaa työtä ja lisäksi ryhtyä laatimaan kyseisiä tekstimalleja; vaan mistä syystä hyvänsä voitaisiin tämä Kirjallisuuden Seura aloittama työ ottaa siltä pois ja luovuttaa komitealle, josta ei tiedetä, keitä henkilöitä siihen tullaan kutsumaan. On luonnollista, että meidän kansallisten olosuhteidemme kehittämisestä kiinnostuneissa ihmisissä ei tällä tavalla nimitetty komitea herätä kovinkaan suurta luottamusta. Menneinä aikoina on liiankin hyvin nähty, miten tuollaiset komiteat voivat vaikuttaa. Näiden komiteoiden kautta saa Säätyjen valtiopäivillä esittämä pyyntö aivan toisenlaisen ulkoisen olemuksen. Ei sen vuoksi ole erityisen kummallista, että kansallisesta kehityksestään huolta kantavassa osassa Suomen kansaa herää epäilys, kun on kyse sellaisten komiteoiden anomisesta. Sanon tämän vain selittääkseni, mikä on minun vahvin motiivini, kun en kannata pyyntöä sellaisen komitean perustamisesta.

Herra af Forselles: Herra Mechelin ehti minun edelleni. Halusin muistuttaa herra Godenhjelmiä suunnilleen samoista asioista. Voin nyt jatkaa siitä, mihin herra Mechelin päätti puheenvuoronsa ja huomauttaa, että herra Godenhjelm on ehkä liian ankara komiteoiden toimintaa kohtaan. Uskon että Suomen kansalla on monta syytä iloita siitä valmistavasta työstä, jota komiteat ovat suorittaneet. Omalta osaltani olen sitä mieltä, että Yleinen Valitusvaliokunta on suhteellisen onnistuneesti ratkaissut nyt esillä olevaa asiaa koskevan kysymyksen, ja saanen sen vuoksi vähäisellä äänelläni kannattaa mietintöä.

Herra Palmén: Täällä on haluttu tehdä erittäin suuri ero erilaisten tehtävien välillä, jotka koskevat toisaalta sanalistan laatimista ja toisaalta suomen kielellä laadittavia tekstimalleja, tuomioita, päätöksiä, pöytäkirjoja ym. Niin, ja arvoisa, oikealla puolella istuva naapurini on mennyt väitteissään niin pitkälle, ettei sama henkilö, joka suorittaa toisen tehtävän, ei todennäköisesti olisi pätevä suorittamaan toista. Herra Mechelin selittää sitä paitsi, että Yleisen Valitusvaliokunnan mahdollinen ehdotus näiden kahden tehtävän yhdistämisestä samoihin käsiin olisi syntynyt taipumuksesta yhdenmukaistamiseen. Tässä yhteydessä minun täytyy muistuttaa, että ellei kerran tämä komitea, jonka Suomalaisen Kirjallisuuden Seura tulee asettamaan suomenkielisen sanalistan laatimista varten, ole pätevä julkaisemaan tekstimalleja, niin Yleisen Valitusvaliokunnan ei olisi ikinä pitänyt ottaa momentin a edellistä osaa mietintöönsä, mutta jos taas on todennäköistä, että sellainen komitea pystyy suoriutumaan sanotusta tehtävästä, niin silloin ei tarvita momentin loppuosaa. – Haluan lisäksi huomauttaa, että ellei kerran Kirjallisuuden Seuran pidä kutsua koolle komiteaa sanalistan laatimista varten, mutta se saa kuitenkin tehtäväkseen antaa komitean laatia malleja, ohjeita, tekstimalleja tai miksi niitä nyt sitten halutaankin kutsua, niin mikään ei ole Kirjallisuuden Seuralle yksinkertaisempaa kuin valita sen jälkeen henkilöt kyseessä olevaan komiteaan. Ei tässä voi tulla kysymykseen, kuten vapaaherra Wrede on ennakoinut, että tämä komitea saisi tehtäväkseen suomen virkakielen laatimisen ja kehittämisen. Vapaaherra Wrede poikkesi siten täksi päiväksi ilmaisemastaan tavoitteesta, ettei hän nyt paneudu kysymykseen, miten kehittynyt suomen kieli on. Minun ei kuitenkaan tarvitse muistuttaa siitä, että tässä maassa on jo puolen vuosisataa ollut tuomareita, jotka ovat langettaneet tuomioita tällä kielellä. Kun kerran sellainen laaja kokemus on jo saatu, josta tuomioistuinten arkistotkin todistavat, ja kun kerran on tehty hyvää etukäteistyötä, niin ei minkään komitean tarvitse luoda tai muodostaa virkakieltä, mikä todellisuudessa olisikin varsin vaikeasti suoritettava tehtävä. Se tulee yksinkertaisesti luomaan hyviä mallitekstejä, joita varmasti pystytään saamaan helposti aikaan tarjolla olevan kokemuksen ja olemassa olevien lähteiden avulla. Mielestäni ei mikään muu täällä sanottu ole niin tärkeää, että siihen pitäisi jo pitkäksi venähtäneenä päivänä sen enempää puuttua.

Herra Rein: Pyysin puheenvuoroa vain herra Mechelinin tekemääni ehdotusta vastaan esittämän huomautuksen vuoksi. Herra Mechelin katsoi, ettei tämä muutosehdotus ole oikein paikallaan; hän halusi asiattomasti antaa kirjoitukselle sen sisällön, että ellei tämä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran asettama komitea ottaisi tätä tehtävää mielellään vastaan, sen tilalle tulisi asettaa toinen komitea. Mutta en ole puhunut mistään ”mielellään vastaanottamisesta”, vaan ehdotukseni sisälsi sen, että ellei Kirjallisuuden Seuran asettama komitea pystyisi syystä tai toisesta ottamaan tehtävää hoitaakseen, vasta silloin pitäisi asettaa toinen komitea. Katson, että on paljon paremmin paikallaan, että Säädyt siis ensi sijassa esittäisivät, että Kirjallisuuden Seura ottaa asian omiin käsiinsä, koska hallitus on jo itse osoittanut tässä asiassa luottamusta Seuralle kääntymällä sen puoleen ja pyytämällä siltä tätä myötävaikutusta. Täysin oikeutettua on se luottamus, jota hallitus on osoittanut, ja jota Säädyt ehdotukseni mukaan tulevat osoittamaan Kirjallisuuden Seuralle, koska tiedetään, että tämä seura on jo niin pitkän aikaa kulkenut suomen kielen kehittämisen kärjessä kaikilla elämänaloilla. On oletettavaa, ettei Kirjallisuuden Seura jätä jatkamatta alkamaansa työtä virkakielen kehittämiseksi, ja siksi uskon, ettei herra Mechelinin väite huomattavasta erosta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran nyt aloittaman työn ja hänen anomuksessaan ehdotetun työn välillä pidä paikkaansa. Muuten ajatukseni on, että ehdottamani sananmuodon muutos ei ole painoarvoltaan erityisen suuri, koska valiokunnan ehdottamat ilmaisut sanovat suunnilleen saman. Mutta koska ehdotukseni avulla voitaneen välttää mahdollisia väärinkäsityksiä, katsoisin olevan syytä hyväksyä se sananmuoto, jota minulla on ollut kunnia ehdottaa.

Herra Pippingskiöld: Koska käyty keskustelu osoittaa, että tiettyjä epäluuloja kiinnitetään sanoihin ”käytännön tai muista syistä”, niin voitaisiin jättää nämä sanat pois yksimielisyyden saavuttamiseksi. Ja kun samoin tuntuu siltä, että pelätään tämän ehdotuksen aliarvioivan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran pätevyyttä, niin voitaisiin sanojen ”sen toimeenpanoon” jälkeen lisätä ”kun on asiassa kuultu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa”. Siten voitaisiin näkemykseni mukaan käsityksiä jalostaa ja sovittaa.

Herra Godenhjelm: Pyysin puheenvuoroa vain ilmoittaakseni herra Mechelinille, että tiedän kyllä, mistä tehtävistä täällä on kysymys, mutta katson jälkimmäisen tehtävän, mallien laatimisen, tavallaan vain jatkoksi edelliselle. Se on pelkästään toimintaa, jonka Kirjallisuuden Seura on ottanut tehtäväkseen, ja jonka se voisi kokonaan toteuttaa, jos se alkaisikin laatia näitä malleja suomen virkakieleen. Eräs puhuja on sittemmin sanonut, että olisin erityisen ankara komiteoita kohtaan. Lienen ilmaissut itseni epäselvästi ja minun olisi pitänyt lisätä: sellaisia komiteoita kohtaan, jotka käsittelevät kieltä ja koulukysymyksiä.

Herra Alexander Järnefelt: Pyydän saada tukea herra Reinin ehdottamaa muutosta momenttiin a. Olen herra Pippingskiöldin kanssa samaa mieltä siitä, että hän todellakin ehdottaa keskitietä, joka vastaa tyydyttävällä tavalla sekä eriävän mielipiteen esittäjien näkemyksiä että myös valiokunnan tekemää ehdotusta. Haluan vielä lisätä, että tietämäni mukaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran jäsenien joukossa on huomattava määrä juristeja, jotka sopisivat tähän työhön.

Herra K. F. Munck: Haluaisin kannattaa valiokunnan mietintöä ja huomaan olevani jotenkin hämmentynyt eriävän mielipiteen esittäjien ajatuksenjuoksusta, kun he eivät voi olla myöntämättä, ettei suomen virkakieli ole vielä kehittynyttä, ja että Kirjallisuuden Seuran pitäisi nimetä joitakin, jotka voivat sitä kehittää, mutta sitten he sanovat lausuntonsa myöhemmässä osassa: ”Me teemme sen sitäkin vähäisemmällä äänenpainolla, jottei siitä voisi muodostaa meidän näkemyksemme mukaan sellaista väärää käsitystä, ettei suomen kieli ole vielä saavuttanut kehitysvaihetta, jota siltä vaaditaan tuomioistuimissamme ja virastoissamme tärkeän kieliuudistuksen toimenpanoon” jne. – eli toisaalta he myöntävät, että kieli on puutteellista ja toisaalta pelkäävät, että voitaisiin kuvitella mahdollisuutta, ettei se olekaan kehittynyt kieli.

Herra Palmén: Äskeiselle arvoisalle puhujalle pyydän saada muistuttaa, että kaikki on suhteellista. Jokin voi olla varsin kehittynyttä mutta silti tarvita lisää kehittämistä. Olen halunnut torjua sen epäjohdonmukaisuuden, jota on arveltu olevan eriävästä mielipiteestä löydettävissä, koska kukaan tässä salissa olevista eriävän mielipiteen esittäjistä ei voi ajaa asiaansa. Omasta puolestani en ole halunnut perustaa lausuntoani eriävään mielipiteeseen, koska minusta on vaikuttanut epäselvältä, haluavatko eriävän mielipiteen esittäjät suunnata vastalauseensa koko mietintöä vastaan vaiko vain osaan siitä. Olen olettanut, että heidän näkemyksensä on sama kuin minun puoltamani, nimittäin että momentin a jälkimmäisen osan voisi poistaa, mutten ole siitä varma. Muutoin, kun kerran olen saanut puheenvuoron, voinen vielä lisätä, mitä en viimeksi tullut maininneeksi, että tämä epäjohdonmukaisuus perustelun ja ponnen välillä ei kai voisi olla niin vaarallinen, ellei ponnen jälkimmäinen ja tärkeämpi osa olisi huononnus perustelujen sananmuotoon. Vaatisin siis, että ellei sitä voida korjata, se pitäisi poistaa. Täällä jo tehdyt muutosehdotukset näyttävät täysin poistavan syyn väärinkäsitykseen.

Herra Godenhjelm: Minäkin katson, että herra Reinin ehdottama muutos vastaisi ilmoittamaani näkemystä, ja sen vuoksi kannatan tätä muotoilua, etteivät näkemykset hajaantuisi.

Herra Palménille, joka lausui seuraavaa: On yleisesti ottaen varsin epäkiitollista yrittää saada aikaan mitään muutoksia, kun on kyse yhdenmukaistamisehdotuksesta, joka meillä on edessämme. Suuria mahdollisuuksia nousee silloin, kun joku kahdesta muusta säädystä, joita kutsu tavallisesti koskee, hyväksyisi ehdotuksen ilman muuta. Minun tekee kuitenkin mieli ehdottaa muutosta tähän yhdenmukaistamisehdotukseen. Asia on tosin niin, että kahden säädyn yksimielinen päätös on perustana sille loppuväittämälle, jonka Yleinen Valitusvaliokunta on tehnyt. Mutta toisaalta on huomattava, että nämä samat kaksi säätyä ovat myös hyväksyneet edellisen momentin a, joka on välttämätön tausta tälle momentille b, jonka pitäisi nyt yksinään sisältyä Säätyjen anomusaloitteeseen. Yleinen Valitusvaliokunta on kuitenkin joutunut Pappis- ja Talonpoikaissäätyjen momentista a tekemän hylkäyspäätöksen vuoksi katsomaan sen rauenneen. Tällaisessa tilanteessa minun on pakko pyytää saada esittää, eikö anomus olisikin varsin tarpeeton, jos se sisältäisi pelkästään momentin b. Minun ei tarvitse muistuttaa, että olin omalta osaltani yksi niistä, jotka pääasiassa kannattivat anomusta, mutta jos koko tärkeä toivomus, joka on lausuttu momentissa a jää pois, olisi mielestäni annettava koko kysymyksen olla. Olisi siis varsin kummallista, jos säädyt luovuttaisivat Hänen Majesteetilleen anomuksen, että Hänen Majesteettinsa suvaitsisi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta yleiset asetukset, joita julkaistaan ja lakiehdotukset, joita Säädyille annetaan, olisivat suomenkieliseltä tekstiltään mahdollisimman virheettömiä ja välittäisivät tarkoitetun sisältönsä niin täsmällisesti kuin suinkin. Näyttää todella olevan niin selvää kuin vain olla voi, että Hänen Majesteettinsa itsekin ymmärtää täysin, miten tärkeää tämä on. Mikäli tiedän, niin myös Keisarillisen Senaatin taholta on asiantuntijoiden avulla omistettu kaikki mahdollinen huomio tälle asialle, vaikkakin joskus ajanpuute on aiheuttanut, että sisään on livahtanut virheitä, mitä kuitenkin on tapahtunut myös Säätyjen ja niiden valiokuntien julkistamissa lausunnoissa. Näin ollen minusta näyttää täysin selvältä, että anomus, jonka koko sisältö muodostuu yksinomaan tiukkaan ahdetusta momentista b, olisi vain epäluottamuslause ja muistutus Hänen Majesteetilleen asiasta, joka ei muka olisi aikaisemmin ollut hänen huomionsa kohteena. Vaikka olisin miten halukas antamaan sellaisen alamaisen selostuksen, jossa syyt mainittaisiin, niin se sopisi mielestäni mahdollisimman huonosti tällaiseen tilanteeseen. Tämän vuoksi rajoittuisin nyt kerta kaikkiaan ehdottamaan yhdenmukaistamisehdotuksen hylkäämistä. Mutta nyt huomasinkin muiden säätyjen päätöksiä tarkastellessani, että kunnioitettu Pappissääty on saanut aikaan mukaillun muotoilun, joka näyttää mitä suurimmassa määrin sopivalta. En voi kuitenkaan käsittää, miksi mentäisiin liian lähelle lain määräämiä muotoseikkoja, jos Säädyt nyt myös ottaisivat nämä eri ehdotukset uudelleen tutkittavikseen, vaikkei Yleinen Valitusvaliokunta olekaan voinut asettaa tätä yhden säädyn kannattamaa ehdotusta yhdenmukaistamisehdotuksen pohjaksi. Sen vuoksi pyytäisin saada ehdottaa toisena vaihtoehtona, jonka itse näkisin oikeampana, että Aatelissääty hyväksyisi Pappissäädyn tekemän päätöksen, koska sitä kautta saataisiin aikaan paljon sopivampi anomus kuin mitä nyt ehdotettu on.

Herra K. F. Munck yhtyi kaikin osin herra Mechelinin puheenvuoroon.

Herra Godenhjelm: Minäkin katson edellisen puhujan tavoin, että anomuksella siinä muodossa, jonka se on saanut yhdenmukaistamisehdotuksessa, on hyvin tähän sisältöä esitettäväksi varsinaisena anomuksena. Sen vuoksi katson Herra Palménin tavalla, että koko anomus on joko siirrettävä syrjään tai sen on saatava sisältö, joka on sama kuin Pappissäädyssä sille annettu. En näe herra Mechelinin tavoin, ettei olisi tarkoituksenmukaista määritellä lähemmin, millainen sen komission tulisi koostumukseltaan olla, jonka tehtävänä on tarkistaa suomenkielinen lakiteksti. Tämä määräys ei sisältäisi mitään muuta kuin että suomenkielinen teksti saisi saman tarkan huollon kuin ruotsinkielinen, sillä oletan, että monet hallituksen jäsenet käyvät huolella läpi ruotsinkieliset säädökset. Ei varmaankaan olisi liikaa vaadittu, jos joku heistä tarkistaisi lähemmin suomenkielisen tekstin, niin että myös se saisi kielellisen viimeistelynsä samalta auktoriteetilta, joka antaa ruotsinkieliselle tekstille lopullisen muotoilun.

Herra Rein: Itse en voi jakaa niitä näkemyksiä, joita edelliset arvoisat puhujat ovat ilmaisseet. En voi nimittäin käsittää, että valiokunnan alkuperäisen ehdotuksen momentit a ja b olisivat niin erottamattomassa suhteessa toisiinsa, että kun toinen kohta jää pois, on myös toisen poistuttava. Vaikkei momentti a johdakaan mihinkään toimenpiteeseen, katson omalta osaltani, että momentissa b esiin otettu anomus voidaan esittää. Itse asiassa on käsitykseni mukaan momentissa b esiin nostettu toivomus tärkeämpi ja sopivampi Säätyjen anomukseksi kuin momentissa a esitetty, sillä momentissa a esitettiin, että ryhdyttäisiin toimenpiteisiin mallien ym. hankkimiseksi oikeuskielen tyylistä. Mutta kun tiedetään, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran huomio on suuntautunut tälle taholle, niin voidaan olettaa, että tämä toivomus toteutuisi tyydyttävällä tavalla ilman hallituksen myötävaikutusta. Mitä sitä vastoin muihin toivomuksiin tulee tai siihen, joka momentissa b esitetään, se on sellainen, jonka toteutuminen riippuu pelkästään hallituksesta eikä mistään yksittäisestä aloitteesta, teki sen sitten Kirjallisuuden Seura tai joku muu. On varmaan huomattu, että sellainen anomus sisältäisi epäluottamuslauseen hallitusta vastaan ja väitteen ettei se ole asiaankuuluvalla huolella valvonut julkaistavien suomenkielisen asetustekstin kieltä. Mutta tosiasia on, että tästä aiheesta on valituksia tullut, ja ettei tästä tehdyllä anomuksella olisi ollut puutetta todellisten faktojen perusteella saatavasta tuesta. Siksi olen sitä mieltä, että anomus voidaan tässä suhteessa lähettää. Silloin olisi kyse valinnasta valiokunnan muotoileman momentin b ja saman, Pappissäädyn omalta osaltaan hyväksymän momentin välillä. Kun pitää valita näiden kahden muotoilun välillä, minun on tunnustettava, että pidän valiokunnan kirjoittamaa parempana siksi, että se on yleisemmin laadittu. Pappissäädyn muotoilu menee miltei liiallisesti yksityiskohtiin sopiakseen muodoltaan anomukseksi. Pidän riittävänä, että Säädyt pyytävät hallitusta ryhtymään sopiviin toimenpiteisiin anotussa tarkoituksessa. Paljon mieluummin korostan valiokunnan yhdenmukaistamisehdotuksen kannattamista, mikäli, mitä erityisesti momenttiin b tulee, valiokunta ei ehdota muuta kuin, että Ritarikunta ja Aatelisto pitäytyisi aikaisemmassa päätöksessään.

Herra Rein: Haluan vain huomauttaa herra Mechelinin puheenvuoroa vastaan, että jos myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on aluksi vain järjestänyt lakikieleen kuuluvien termien ja ilmausten kokoamisen, näin on tehty, koska se on se ensimmäinen työ, joka pitää tehdä, ja että on kaikki mahdollinen syy olettaa, että Seura jatkaa tätä työtä, ja mikäli tarvetta ilmenee, antaa laatia alaan kuuluvia tekstimalleja. On niin paljon enemmän syytä siihen, koska Seura on jo aikaisemminkin erityisesti osoittanut kiinnostusta suomenkeliseen juridiseen kirjallisuuteen; siksi olen edelleen vakuuttunut, että momentissa a esitetty toive toteutuu ilman hallituksen suoraa puuttumista asiaan. Pyydän saada muistuttaa herra Mecheliniä siitä, että sitä paitsi hallituksen mielenkiinto on suunnattu Kirjallisuuden Seuran tekemään aloitteeseen tällaisesta työstä, ja että hallitus on myöntänyt raha-avustuksen, tosin vain termien työstämiseen, mutta sehän merkitsee luontevaa esityötä muihin tehtäviin, joihin tarpeen vaatiessa tullaan ryhtymään.

Herra Karl Gustaf Standertskjöld: Yleisen Valitusvaliokunnan jäsenenä pyydän saada ilmoittaa, että myös valiokunnan sisällä korotettiin ääniä yhdenmukaistamisehdotusta vastaan, koska katsottiin, että anomuksen pitäisi raueta, koska sen päämomentti ei saanut säädyn kannatusta, mutta valiokunnan enemmistö katsoi kuitenkin, että koska kaksi säätyä oli ollut yhtä mieltä momentista b ja kolmas oli tehnyt päätöksen, joka oli niin läheisesti yhdenmukainen niiden kanssa, valiokunnalla ei ollut oikeutta ilmoittaa, että anomus oli hylätty, vaan valiokunnan täytyi tulla esiin antamalla tämän yhdenmukaistamisehdotuksen. Omalta osaltani saan tukea herra Mechelinin ehdotusta, että anomusmuistion tulee kokonaan raueta.