L. A. Hubendick: Hvad skall man bli? Rådgifvare vid valet af lefnadsbana.
I. Den civile tjenstemannen, af A. Z.; XIX–123 pg 12:o. II. Landtmilitären, af Ch. L. och L. H.; Sjömannen, af L. H.; Teknikern, af B. och E.; 151 pg 12:o. Sthlm 1882, A. W. Björck; pris à 1: 50 kr.
Huru ofta hör man ej föräldrar och målsmän med bekymmer göra sig sjelfva och andra frågan: ”hvad skall han bli?” Ett vigtigt spörjsmål i sanning, då på dess mer eller mindre lyckliga besvarande beror ”hans”, samt låtom oss vänja oss att äfven säga ”hennes”, väl eller ve. Ej är en sådan fråga ny, men väl har svaret hittills ej varit af samma trängande vigt för individen. Förr i tiden kunde med dess afgifvande uppskjutas vida längre än nu, då arbetets, äfven det andligas, fördelning tvingar oss att redan tidigt välja vår bana. Förr gingo alla mest samma väg till lärdom, och det menskliga vetandets alla grenar rymdes i en begåfvad mans hjerna. Statsmannen, krigaren, prelaten|223| och vetenskapsmannen kunde förenas i en person. Nu för tiden är detta ej möjligt. Stundligen upptagas nya vägar, de der alla skola hafva sina vandringsmän. Valet mellan dem blir vanskligt nog, och en erfaren väns anvisning är ju dervid icke att förakta. Att ersätta denna vän, att låta de olika banorna visa fram sina blommor och törnen för fadren, den unge väljande medborgaren sjelf och slutligen för den, som råkat in på orätt bana och må hända önskar sadla om – se der syftemålet med denna bok.
Första häftet är egnadt åt den civila tjenstemannens bana. Ehuru afsedd för den studerande ungdomen i Sverige, som ämnar söka sin utkomst på denna bana, har den likväl sitt stora intresse äfven för finska läsare, tack vare det likartade i samhällsordningen. På ett väl skrifvet förord om valet af lefnadsbana i allmänhet följa i olika afdelningar en mängd kort och redigt framstälda upplysningar om alla de mångfaldiga förhållanden, som en blifvande tjensteman bör känna och som äfven en främmande betraktare med uppmärksamhet följer. Under rubriken uppfostran meddelas det vigtigaste om skolan, afgångsexamen till universitetet och de examina vid detta, hvilka beröra den civile tjenstemannens utbildning. Möjligen hade här några antydningar om de olika skolornas, särskildt de privatas, läroplaner varit på sin plats, då till och med terminsafgifterna delvis upptagas. Man finner af redogörelsen härom att för elever vid Sveriges enskilda läroverk erlägges från 75 ända till 140 kronor i terminsafgift. Äfven det, som nämnes om enbetsexamina vid Sveriges universitet, förtjenar att hos oss beaktas. Vid alla civila embetsexamina (utom bergsexamen) fordras minst tre terminers studier i förberedande kunskapsstycken. Den så kallade preliminärexamen omfattar latinska och franska språken, historia, statskunskap samt filosofisk rätts- och samhällslära. För juriskandidatexamen fordras minst åtta betygenheter i en mängd af filosofiska fakultetens läroämnen, bland dem latin och matematik, om man icke föredrager att taga den genom sina temmeligen obligatoriska ämnen, som det tyckes, ingalunda lättare filosofiekandidatexamen.
I det följande redogöres för de civila embetsverkens organisation och personal jemte löner, hvarvid början göres med konungens statsråd. I inledningen till denna afdelning säges bland annat: ”erfarenheten lär oss alldeles otvetydigt att utan några medel till underhåll under de första åren af tjenstemannabanan bör ingen söka att deråt egna sig”, och tio till tolf år anses i allmänhet åtgå förr än den unge tjenstemannen ”vinner en för sig, ehuru ingalunda för familj, nödtorftig utkomst”. Vidare framställes sättet för antagning, kompetensvilkor, befordran (efter Rabeni Förvaltningsrätt) och för tjenstgöring. Derpå redogöres för lönevilkor, löneregleringar och mera dylikt, för ferier och semester, för afsked – i de flesta fall är löntagare, då han uppnått sextiofem lefnads- och minst trettiofem tjensteår, förpligtad att|224| med oafkortad lön såsom pension från tjensten afgå, – för pension samt indragningar. Ett fullständigt register afslutar den nyttiga boken.
Öfvergå vi nu till 2:dra häftet, som behandlar militärens, sjömannens och teknikerns yrken, är det en sak, som vi få lära af dem alla, att det fordras allvar och möda, på hvilken bana man än vill komma fram. Af militärlifvet tecknas en kort men ganska träffande bild, snarlik den som ter sig i alla land, och det är derför vi hos oss äfven kunna draga nytta af skildringen. ”Den militära banan går i allmänhet icke fort” säger förf. ”medelåldern för en underlöjtnant är i den svenska armén för närvarande 23 år, för en löjtnant 33 och för en kapten 42 år”. Äfven hos oss torde resultatet blifva temmeligen enahanda. Sin tillämpning hos oss ha äfven följande, för hvarje blifvande militär tänkvärda ord: ”Vi hafva sett att den unge militären i början af sin bana ingalunda får ligga på latsidan, om han vill förkofra sig i sitt yrke och vinna befordran. Han måste föra ett ganska sträfsamt lif, måste idka ganska allvarliga studier, fullt jemförliga med en del akademiska, och detta under ojemförligt mycket strängare kontroll. Den unge studenten kan ligga vid akademin hur många år han behagar och öda egna eller andras penningar; staten underhåller lärare för honom, vare sig att han under sin kurs vill studera eller icke; så är det icke stäldt hvarken för militären eller teknikern, han måste arbeta, så vida han vill fortsätta sina studier”. Å andra sidan uppbär militären dock redan vid ganska unga år en något så när förmånlig lön.
Öfriga banor, prestens, läkarens, lärarens, konstnärens, literatörens, köpmannens, industriidkarens samt jordbrukarens komma att behandlas i följande tvenne häften, hvarjemte arbetet kompletteras genom ett tillägg om de verksamhetsgrenar, som stå öppna för den bildade qvinnan.
L. M. & F. G.
L. A. Hubendick: Hvad skall man bli? Rådgifvare vid valet af lefnadsbana. (Mille alalle ryhtyä? Opas elämänuran valintaan)
I. Siviilivirkamies, kirj. A. Z.; XIX–123 s. 12. II. Maavoimiin, kirj. Ch. L. ja L. H.; Merimies, kirj. L. H.; Teknikko, kirj. B. ja H E.; 151 s. 12. Sthlm 1882, A. W. Björck; hinta 1: 50 kr.
Kuinka usein kuuleekaan vanhempien ja huoltajien kyselevän huolissaan itseltään ja muilta: ”mitähän pojasta tulee?” Se onkin totisesti tärkeä kysymys, sillä ”pojan”, ja totutelkaamme myös sanomaan ”tytön” onni elämässä määräytyy tuon kysymyksen enemmän tai vähemmän onnistuneen vastauksen mukaan. Kysymys ei ole uusi, mutta tähän saakka vastauksella ei ole ollut yksilölle yhtä pakottavaa merkitystä. Ennen vanhaan kysymyksen ratkaisua saattoi lykätä paljon nykyistä pitempään, sillä työn, myös henkisen työn, jako pakottaa meidät valitsemaan elämänuramme jo varhain. Ennen kaikki kulkivat enimmäkseen samaa opintietä, ja lahjakkaan miehen aivoihin mahtuivat kaikki inhimillisen tietämyksen osa-alueet. Yksi henkilö saattoi olla samalla kertaa valtiomies, soturi, pappi ja tiedemies. Nykyään sellainen ei ole mahdollista. Jatkuvasti avautuu uusia teitä, jotka kaikki tarvitsevat omat kulkijansa. Valinta teiden välillä voi olla varsin hankala, eikä siinä sovi vähätellä kokeneen ystävän ohjeita. Tämän kirjan tarkoitus on astua tuon ystävän sijaan esittelemällä eri aloja kukkasineen ja okaineen niin isille, valinnan eteen joutuneelle nuorelle kansalaiselle itselleen ja viimein sille, joka on sattunut väärälle uralle ja haluaisi kenties vaihtaa alaa.
Ensimmäinen vihko on omistettu siviilivirkamiehen uralle. Vaikka se onkin tarkoitettu Ruotsin opiskeleville nuorille, jotka harkitsevat toimeentulonsa hankkimista tällä uralla, se herättää suurta mielenkiintoa myös suomalaisissa lukijoissa samankaltaisen yhteiskuntajärjestyksen ansiosta. Hyvin kirjoitettu esipuhe käsittelee ylimalkaan elämänuran valintaa, ja sitä seuraaviin erillisiin osastoihin on koottu lyhyesti ja selkeästi runsaasti tietoa niistä monenlaisista seikoista, joista tulevan virkamiehen tulee olla selvillä ja joita ulkopuolinen tarkkailijakin seuraa suurella mielenkiinnolla. Kasvatusta käsittelevän otsikon alla ovat tärkeimmät tiedot koulusta, yliopisto-opintoihin oikeuttavasta päättötutkinnosta ja yliopiston tenteistä, jotka liittyvät siviilivirkamiehen koulutukseen. Tässä olisi kenties ollut paikallaan kertoa hieman eri koulujen, varsinkin yksityisten opetussuunnitelmista, kun jopa lukukausimaksuja oli osittain käsitelty. Asiaa koskevasta selvityksestä ilmenee, että Ruotsin yksityisten oppikoulujen oppilaat maksavat lukukausimaksua 75:stä peräti 140 kruunuun. Meillä kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, mitä kirjassa mainitaan Ruotsin yliopistojen virkatutkinnoista. Kaikkiin siviilivirkatutkintoihin (vuorityön tutkintoa lukuun ottamatta) vaaditaan vähintään kolmen lukukauden opinnot valmistavilla tiedonaloilla. Niin sanottuun preliminääritutkintoon sisältyvät latinan ja ranskan kieli, historia, valtiotiede sekä filosofinen oikeus- ja yhteiskuntaoppi. Oikeustieteen kandidaatin tutkintoon vaaditaan vähintään kahdeksan opintoyksikköä monista filosofisen tiedekunnan oppiaineista, muun muassa latinasta ja matematiikasta, ellei sitten halua mieluummin suorittaa filosofian kandidaatin tutkintoa, joka ei vaikuta millään muotoa helpommalta melko lailla pakollisine aineineen.
Seuraavassa osassa kerrotaan siviilivirastojen organisaatiosta ja henkilökunnasta sekä palkkauksesta, ja katsaus aloitetaan kuninkaan valtioneuvostosta. Osan alussa todetaan muun muassa: ”kokemus on opettanut meille täysin kiistattomasti, ettei virkamiesuralle pidä hakeutua, ellei käytössä ole varoja oman toimeentulon turvaamiseksi uran alkuvuosina”, ja yleisesti katsotaan kestävän kymmenestä kahteentoista vuotta, ennen kuin nuori virkamies ”saavuttaa itselleen, tosin ei suinkaan perheelle, välttävän toimeentulon”. Lisäksi kerrotaan virkaan nimittämistavasta, pätevyysehdoista, ylennyksistä (Rabeniuksen Hallinto-oikeuden mukaisesti) ja virantoimituksesta. Sen jälkeen kerrotaan palkkausehdoista, palkan säätelystä ja muusta sellaisesta, lomista ja vapaista, virasta eroamisesta – tavallisesti palkansaaja on, yllettyään kuuteenkymmeneenviiteen elin- ja vähintään kolmeenkymmeneenviiteen virkavuoteen velvoitettu eroamaan virasta, jolloin hänelle maksetaan eläkkeenä palkkansa lyhentämättömänä, – eläkkeestä sekä virkojen lakkauttamisesta. Hyödyllisen kirjan lopussa on täydellinen hakemisto.
Kun sitten siirrymme toiseen vihkoon, joka käsittelee sotilaan, merimiehen ja teknikon ammattia, opimme niistä kaikista yhden asian, nimittäin sen, että millä tahansa niistä edistyminen vaatii vakavaa paneutumista ja vaivannäköä. Sotilaselämästä piirretään lyhytsanainen mutta varsin osuva kuva, samanlainen kuin kaikissa muissakin maissa, ja siksi kuvauksesta on hyötyä meillekin. ”Sotilasuralla ei yleisesti edetä nopeasti”, kirj. toteaa, ”Ruotsin armeijan aliluutnantin keskimääräinen ikä on tällä hetkellä 23, luutnantin 33 ja kapteenin 42 vuotta”. Myös meillä tulos lienee jokseenkin samanlainen. Myös meihin sopivat niin ikään seuraavat, jokaiselle tulevalle sotilaalle miettimisen arvoiset sanat: ”Olemme havainneet, ettei nuori sotilas uransa alussa saa suinkaan laiskotella, jos haluaa kehittyä ammatissaan ja saada ylennyksen. Hänen on elettävä varsin yritteliästä elämää, harjoitettava varsin vakavia opintoja, jotka ovat täysin verrattavissa moniin akateemisiin aloihin, ja vieläpä verrattomasti ankaramman valvonnan alaisena. Nuori ylioppilas voi viipyä akatemiassa niin monta vuotta kuin haluaa tuhlaten omia tai toisten rahoja; valtio ylläpitää opettajia hänen käyttöönsä, haluaa hän opiskella kurssillaan tai ei; näin ei ole sotilaan eikä teknikon laita, heidän täytyy työskennellä jos he haluavat jatkaa opintojaan”. Toisaalta sotilas saa jo varsin nuorella iällä kohtalaisen edullista palkkaa.
Muita ammattiuria, papin, lääkärin, opettajan, taiteilijan, kauppiaan, teollisuudenharjoittajan sekä maanviljelijän ammatteja, käsitellään seuraavissa kahdessa vihkossa, joiden lisäksi teossarjan päättää liite niistä ammattialoista, joille koulutetulla naisella on mahdollisuus hakeutua.
L. M. & F. G.