Leo Mechelin (1839–1914)

Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja, valtiopäiväedustaja, lainopin ja valtio-oikeuden professori

Leo Mechelin oli suuriruhtinaskunnan ajan lopun Suomen keskeinen poliitikko, Suomen valtion instituutioiden kehittäjä, Suomen suuriruhtinaskunnan valtio-oikeudellisen aseman määrittelijä ja sitten oikeustaistelun johtaja. Senaatin talousosaston varapuheenjohtajana eli pääministerinä ja valtiopäiväedustajana toiminut Mechelin oli myös kameraali- ja politialainopin sekä valtio-oikeuden professori.

Leopold Henrik Stanislaus Mechelin, Leo, syntynyt 24.11.1839 Haminassa, kuollut 26.1.1914 Helsingissä. Vanhemmat kadettikoulun opetuksen tarkastaja, filosofian tohtori, valtioneuvos Gustaf Johan Mechelin ja Amanda Gustava Costiander (aiemmin Sagulin). Puoliso 1865 Alexandra Elisabeth Lindroos, syntynyt 1844, kuollut 1909. Puolison vanhemmat kauppaneuvos Johan Henrik Lindroos ja Gustava Cecilia Meyer. Lapsi: Alma Cecilia, Cely, syntynyt 1866, kuollut 1950.

Leo Mechelin syntyi Haminassa 1839. Hänen isänsä Gustaf Johan Mechelin oli kadettikoulun opettaja. Koti ei ollut varakas. Äidin, Amanda Gustava Sagulinin, suvun jäsenet olivat toimineet Vanhassa Suomessa. Mechelinien kotikielet olivat saksa ja ruotsi. Leo Mechelin oppi lisäksi äidiltään ranskan ja isältään venäjää. Hän hallitsi vaivattomasti saksan ja ranskan sekä puheessa että kirjoituksessa. Suomea hän ei osannut koskaan kunnolla, omastakaan mielestään. Myöhemmin hän opiskeli englannin. Hän kasvoi kadettikoulun piirissä, mutta ei ollut sen oppilas. Haminan kadettikoulu oli yliopiston ohella toinen Suomen virkamiehistön ja talouselämän johtajien koulutuspaikka.

Nimi Mechelin juontuu Espoon Mäkkylästä. 1600-luvun loppupuolella Janakkalan Karhin kylästä (nykyisin Hausjärveä) Helsinkiin muuttaneen ja siellä porvarinoikeudet saaneen Jaakko Laurinpojan opintielle lähteneet pojat Henrik ja Erik ottivat sen sukunimekseen (Mechelinus, Mecchelinus, Mecchhelinus) äitinsä Valborgin kotipaikan mukaan. Molemmat veljekset päätyivät kappalaisiksi Savoon. Henrikin poika ja pojanpoika kuuluivat Savon rahvaan ylimpään kerrokseen. Henrik Johan Mechelin (1774–1840) nosti suvun takaisin pappissäätyyn. Hän rakensi ylioppilaana valmiiksi isältään kesken jääneen Ilomantsin kirkon (1798), oli Kesälahden kappalainen ja lopulta Jaakkiman kirkkoherra ja rovasti. Hänen poikiaan olivat Gustaf Johan Mechelin (1807–1863), Leo Mechelinin isä, ja Henrik Adolf Mechelin (1813–1899), joka teki komean uran Venäjän ulkoministeriön palveluksessa ja oli myöhemmin veljenpoikansa Leon kollega Suomen senaatissa, kirkollisasiain toimituskunnan päällikkö.

Leo Mechelin tuli ylioppilaaksi 1856 pääasiassa isänsä kotona opettamana. Hän valmistui yliopistossa filosofian kandidaatiksi 1860 ja molempain oikeuksien kandidaatiksi 1864. Tämä oli Suomen valtiollisen elämän alkamisen aikaa. Aleksanteri II tuli keisariksi 1855, ja Suomen säädyt kokoontuivat 1863 valtiopäiville ensimmäisen kerran yli 50 vuoteen. Mechelin oli innokkaasti mukana. Hän kuului siihen nuorten liberaalien ryhmään, joka perusti 1861 Helsingfors Dagbladin äänenkannattajakseen. Hän aloitti parlamenttiuransa 1867 valtiopäivien valtiovarain- ja suostuntavaliokunnan sihteerinä. Hän otti osaa ylioppilaselämään; hän oli hyvä näyttelijä, kirjoittaja ja laulaja, mikä ei ollut harvinaista musikaalisessa Mechelinin suvussa. Kadettikoulussa hän oli oppinut hienot seurapiiritavat, ja myöhemmin hänen olemustaan ja esiintymistään kuvattiin suorastaan majesteettiseksi. Hän oli pitkä, jo 16-vuotiaana 180 cm, komea mies ja luonteeltaan sellainen, että hän oli seuran keskipiste kaikkialla missä liikkui.

Syksyllä 1865 Mechelin solmi avioliiton Helsingin rikkaimman porvarin, kauppaneuvos Johan Henrik Lindroosin tyttären Alexandran kanssa. Siitä lähtien kuolemaansa asti hän oli varakas, viroista ja toimista riippumaton mies. Lindroosin kuolinpesä oli muun muassa 1862 perustetun Suomen ensimmäisen yksityisen liikepankin, Suomen Yhdyspankin, suurin yksittäinen osakkeenomistaja. Mechelinistä tuli 1867 Yhdyspankin johtaja ja johtokunnan jäsen. Hän perusti 1871 ystävänsä ja opiskeluaikaisen asuintoverinsa Fredrik Idestamin kanssa Nokia-yhtiön. Mechelin oli tuolloin Yhdyspankin virkaatoimittava toimitusjohtaja. Perustetulle yhtiölle siirtyivät Idestamin kaksi puuhiomoa ja Mechelinin Adolf Törngrenin (1824–1895) suuresta konkurssista 1867 hankkima Nokian kartano ja sille kuuluva osuus Nokian koskesta. Nokia Ab:sta tuli Suomen nopeasti kehittyvän paperiteollisuuden kärkiyhtiö sekä tuotannon määrän kasvattajana että jalostusasteen kohottajana. Siihen kuului muun muassa Suomen ensimmäinen, 1885 perustettu sulfiittiselluloosatehdas. Idestam oli yhtiön toimitusjohtaja. Mechelin osallistui yhtiön toimintaan läheisesti; hän hoiti varsinkin rahoituksen. Hänen yhtiöstä saamansa tulot olivat huomattavat. Idestamin siirryttyä syrjään Mechelinistä tuli 1898 Nokia-yhtiön hallituksen puheenjohtaja, ja hän oli hallituksen jäsen vielä kuollessaan.

Mechelin oli myös suuren mitan herrasmiesmaanviljelijä, eräs niistä, jotka suurten nälkävuosien jälkeen 1870- ja 1880-luvulla käänsivät Suomen maatalouden karjatalouden suuntaan; voista tuli Suomen tärkein vientitavara. Hänen oma tilansa oli Hollolan Laitiala. Sen lisäksi hän viljeli kahta vaimonsa sukulaisten tilaa ja teki maataloussuunnitelman myös Nokia-yhtiön maille. Hän oli 1870–1875 Uudenmaan ja Hämeen läänin maanviljelysseuran johtokunnan jäsen ja 1890-luvulla Suomen Talousseuran puheenjohtaja.

Kun Yhdyspankin toimitusjohtaja 1872 kuoli, paikkaa tarjottiin Mechelinille. Hän lähti kuitenkin mieluummin tavoittelemaan samaan aikaan avautunutta yliopiston kameraali- ja politialainopin sekä valtio-oikeuden professorinvirkaa: hän kirjoitti kahdessa vuodessa kaksi väitöskirjaa, väitteli molempain oikeuksien tohtoriksi ja sai viran. Hän oli kameraali- ja politialainopin sekä valtio-oikeuden professori 1874–1882, minkä lisäksi hän hoiti 1877–1882 talousoikeuden ja kansantaloustieteen professuuria.

Kun Suomen kaupunkeihin valittiin ensimmäisen kerran valtuustot, Mechelin valittiin Helsingin valtuustoon ja sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Hän oli Helsingin kaupunginvaltuutettuna 1875–1878 ja 1891–1899, suurimman osan aikaa valtuuston puheenjohtajana. Helsingissä pidettiin 1876 Suomen ensimmäinen yleinen teollisuusnäyttely, johon keisari, keisarinna ja perintöruhtinas puolisoineen tutustuivat kaupungin vieraina. Mechelin hoiti isännyyden niin loistavasti, että keisari korotti hänet ja hänen jälkeläisensä aatelissäätyyn.

Mechelin valittiin valtiopäiville Helsingin kaupungin edustajaksi porvarissäätyyn 1872. Sen jälkeen hän oli edustajana kaikilla säätyvaltiopäivillä, 1877 lähtien ritaristossa ja aatelissa. 1870-luvun kuluessa hän kohosi liberaalisen suuntauksen tärkeimmäksi johtajaksi, ja 1882 hänet kutsuttiin liberaalisen puolueen johtajana senaattiin valtiovaraintoimituskunnan apulaispäälliköksi. Samalla kertaa senaattiin tuli myös suomalaisen puolueen johtaja (Georg Zacharias Yrjö-Koskinen) G. Z. Forsman. Mechelinin johtama osasto erotettiin 1888 kauppa- ja teollisuustoimituskunnaksi, ja hänestä tuli sen päällikkö (nykyinen kauppa- ja teollisuusministeri).

Mechelin näki selvemmin kuin useimmat suomalaiset Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa käynnissä olevan teollistumiskehityksen. Se merkitsi hänen mukaansa taloudellista ja yhteiskunnallista edistystä. Suomi kuului historiallisesti ja tosiasiassa taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti edistyvään länsimaiseen piiriin. Mutta toisaalta Suomi kuului valtiollisesti Venäjän imperiumiin, jonka muut alueet eivät kuuluneet edistyvään Eurooppaan. Professorinväitöskirjassaan 1873 ja myöhemmissä teoksissaan Mechelin esitti oppinsa Suomen perustuslaeista ja Venäjän ja Suomen valtiollisesta suhteesta. Samanlaisia ajatuksia oli esitetty aikaisemminkin, mutta ei täydellisenä ja teoreettisesti perusteltuna järjestelmänä. Suomi oli 1809 liitetty Venäjään, mutta Mechelinin mukaan erillisenä valtiona. Venäjän keisari oli myös Suomen suuriruhtinas. Venäjällä keisari oli absoluuttinen monarkki, mutta Suomessa suuriruhtinas oli Suomen perustuslakien sitoma. Keisari-suuriruhtinas hoiti Venäjän ja Suomen suhteet muihin valtioihin. Muilla Venäjän valtioelimillä kuin keisari-suuriruhtinaalla ei ollut valtaa Suomessa eikä Suomen elimillä Venäjällä. Perustuslakiensa suojassa Suomi voi kehittää omaa oikeusjärjestystään ja instituutioitaan sellaiseksi infrastruktuuriksi, jota taloudellinen ja yhteiskunnallinen edistys vaati. Suomi oli oikeusvaltio, ja oikeusvaltiossa lakien vakaus ja kansalaisten lainkunnioitus tekevät taloudellisen edistyksen mahdolliseksi, koska tulevaisuus on ennakoitavissa. Mechelin oli tiukka laillisuusmies ja otti tunnuslauseekseen aatelisvaakunaansakin sanat pro lege (lain puolesta). Hän levitti kirjoituksillaan ja laajojen kansainvälisten henkilöyhteyksiensä kautta maailmalle tietoa ja käsitystä, että Suomi on valtio.

Mechelin tähtäsi poliittisessa toiminnassaan Suomen Venäjään nähden itsenäisen valtiollisen aseman selventämiseen, vallan keskittämiseen Suomen omille elimille, varsinkin valtiopäiville, ja Suomen lakien ja laitosten kehittämiseen liberaaliin, yksityistä yritteliäisyyttä suosivaan suuntaan. Hän uskoi yksityisen yritteliäisyyden siunauksellisuuteen talouden alalla. Hän ei kuitenkaan ollut yltiöliberalisti, vaan katsoi, että valtion tuli tukea yksityistä aloitetta, jos se oli maalle eduksi. Hän oli mukana tärkeimmissä elimissä, aina keskeisenä henkilönä, ja hänen vaikutusvaltansa oli erittäin suuri. Hänellä oli selvä ohjelma, hän oli aloitteellinen, valtiopäivien parhaita puhujia ja taitava ja väsymätön esitysten kirjoittaja. Ja hän oli liberaalisen ryhmän johtaja. Helsingfors Dagblad oli liberaalien äänenkannattaja. Liberaalit perustivat 1876 Mechelinin johdolla myös Finsk Tidskriftin.

Mechelin oli jäsenenä senaatin asettamassa kultakantakomiteassa, jonka työn tuloksena Suomi siirtyi kansainväliseen kultakantaan, ja Suomen markka irrotettiin kokonaan ruplasta 1877. Kun Suomelle perustettiin omaa armeijaa, hän kuului säätyjen asevelvollisuusvaliokuntaan, joka valmisteli lain 1878. Hän oli puheenjohtajana kauppa- ja elinkeinolakikomiteassa, joka laati 1879 elinkeinolain. Hänen aloitteestaan valtiolle alettiin laatia yhtenäinen tulo- ja menoarvio; hän itse laati ensimmäisen budjettilaskelman 1877. Aleksanteri II:n hallituskaudella Suomessa toteutetut uudistukset olivat lisänneet suuresti valtion menoja, ja toisaalta maan talous oli kehittynyt erittäin hyvin; valtiolla oli runsaasti mahdollisia tulonlähteitä. Valtion koko tulorakenne uudistettiin. Työn teki niin sanottu suuri verokomitea 1879–1880, jonka puheenjohtaja Mechelin oli. Mechelin huolehti kaikissa paikoissa siitä, ettei lakien sanamuoto ollut ristiriidassa Suomen itsenäisen aseman kanssa.

Senaattorina Mechelin hoiti muun muassa Suomen ja Venäjän välisiä kauppa- ja tulliasioita. Suuressa määrin hänen ansiotaan oli säännöllisen talvimerenkulun kehittäminen. Suomen voimakkaasti kasvava tuotantoelämä tarvitsi säännöllisiä vienti- ja tuontikuljetuksia. Rakennettiin Hangon satamaa, ja hankittiin 1890 ensimmäinen jäänmurtaja. Nämä toimet vähensivät myös Suomen riippuvuutta Venäjästä.

Mechelin neuvotteli 1887 Madridissa keisarin täysivaltaisena edustajana yhdessä Venäjän Madridin-suurlähettilään kanssa Venäjän ja Espanjan välisen kauppasopimuksen. Venäjän ja Espanjan välisestä kaupasta suuri osa oli Suomen ja Espanjan välistä. Madridin-matka kesti puoli vuotta, ja Mechelinillä oli perhe mukanaan.

Joulukuussa 1880 Helsingfors Dagbladissa ilmestyi liberaalisen puolueen ohjelma, joka oli pääosin Mechelinin laatima. Suomen erikoiskysymyksissä, kielikysymyksessä ja suhteessa Venäjään, Mechelinin kanta oli, että kotimaisille kielille, suomelle ja ruotsille, kuuluu tasaveroinen asema ja että Suomen asema sisäisesti itsenäisenä valtiona Venäjän yhteydessä turvataan parhaiten määrittämällä suhteet täsmällisin laein. Johan Vilhelm Snellman teilasi ohjelman lähes viimeisenä työnään muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa. Snellman oli kielikysymyksessä kompromissiton: Suomen kansakunta on tärkein asia, ja Suomen kansakunnan muodostaja on suomen kieli. Suomen ja Venäjän suhteiden perustaminen lakeihin oli Snellmanin mielestä todellisuudelle vierasta teoretisointia. Suomen turva on kansallinen yhtenäisyys, suomenkielisyys ja keisari-suuriruhtinas; tosipaikan tullen lait eivät auta.

Käytännön poliitikkona Mechelin oli aloitteellinen ja peräänantamaton. Hänen taktiikkansa perustui laajoihin henkilöyhteyksiin, joiden avulla hän piti itsensä hyvin informoituna varsinkin siitä, mitä vallan keskuksessa Pietarissa tapahtui. Hän käytti suhteitaan häikäilemättä hyväkseen tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Hänen tärkein päämääränsä oli Suomen sisäisen itsenäisyyden laajentaminen, muun muassa Suomen perustuslakeja tulkitsemalla, sekä Venäjän viranomaisten pitäminen Suomen asioiden ulkopuolella.

Mutta 1880-luvun kuluessa nationalismi voimistui Venäjällä. Keisari kuunteli yhä tarkemmin slavofiilejä, jotka vaativat suurta, yhtenäistä ja isovenäläistä imperiumia, toisaalta kysymys oli yleisestä yhtenäistämis- ja integraatiokehityksestä. Sisäisesti itsenäinen Suomi ei sopinut heidän näkemykseensä Venäjän valtakunnasta. Mechelinin oppi Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan erosta osoittautui nopeasti toimimattomaksi. Mechelin oli senaatissa Suomen puolustuksen johtava henkilö. Hän julkaisi tänä aikana systemaattisimmat Suomen valtiollista asemaa käsittelevät teoksensa. Pääasiassa hän laati senaatin lausunnot Suomen raha-, tulli- ja postilaitoksen liittämistä keisarikunnan vastaaviin laitoksiin koskevista esityksistä. Postilaitos liitettiin, tulli ja raha jäivät erilleen. Mechelin joutui eroamaan senaatista 1890. Venäläisille hän oli Suomen pääseparatisti, mutta suomalaiset kunnioittivat häntä Suomen oikeuksien taipumattomana puolustajana.

Erottuaan senaatista Mechelin oli erittäin näkyvä ja vaikutusvaltainen yksityishenkilö. Hän oli uudestaan Yhdyspankin johtaja 1893–1896 ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja 1892–1899. Hän oli edustajana kaikilla valtiopäivillä. Hän ei liittynyt kumpaankaan kielipuolueeseen, vaan oli kielikysymyksessä sovitteleva. Hän kirjoitti entistä enemmän, kävi polemiikkia venäläisten kanssa ja teki Suomea tunnetuksi erillisenä valtiona varsinkin lännessä. Hänen toimittamansa suurteos Suomi 19:nnellä vuosisadalla ilmestyi monella kielellä.

Kun uusi, paremmin organisoitu toiminta Suomen autonomian rajoittamiseksi alkoi, Nikolai Ivanovitsh Bobrikov tuli kenraalikuvernööriksi syksyllä 1898 ja helmikuun manifesti annettiin 1899, Suomen autonomian puolustajat, ruotsalaiset ja nuorsuomalaiset, ryhmittyivät Mechelinin ympärille perustuslailliseksi rintamaksi. Suomalainen Puolue hajosi. Mechelinin ja perustuslaillisten toimintalinja oli passiivinen vastarinta ja laaja Suomen asian propaganda ulkomailla.

Keväällä 1903 kenraalikuvernööri Bobrikov karkotti Mechelinin ja muut opposition johtajat maasta. Maanpaossa vastarintaliike jakaantui. Aktivistit olivat valmiit yhteistoimintaan Venäjän vallankumouspuolueitten kanssa yhteistä vihollista vastaan. Mechelin ei hyväksynyt edes taktista liittoa yhteiskunnallista vallankumousta ajavien puolueitten kanssa, ja pääosa Suomen vastarintaliikkeestä pysyi hänen mukanaan passiivisen vastarinnan kannalla. Mechelin pyrki yhteistoimintaan Venäjän liberaalien, perustuslaillisten demokraattien (kadettien) kanssa, jotka näihin aikoihin ryhmittyivät puolueeksi. Hän toivoi, että liberaalit pääsisivät valtaan, muuttaisivat Venäjän perustuslailliseksi monarkiaksi ja palauttaisivat Suomen autonomian. Hän laati kadettien käyttöön ehdotuksen Venäjän perustuslaiksi.

Mechelin oli porvari, sosialismin ja yhteiskunnallisen vallankumouksen jyrkkä vastustaja. Hän uskoi, että jos talous saa kehittyä vapaasti ja se hoidetaan hyvin, jaettavaa riittää kaikille suomalaisille. Hän myönsi, että yhteiskunnalliset vääryydet olivat suuret ja että heikompiosaisten asema vaati parantamista, mutta hän uskoi, että vääryydet oli mahdollista korjata sovussa. Tässäkin hän oli optimisti, niin kuin kielikysymyksessä. Suomalaiset voivat ja heidän täytyi pysyä yksimielisinä.

Tilanteen muututtua Venäjällä ja Suomessa Mechelin palasi kotimaahan joulukuussa 1904. Hän sai Helsingissä sankarin vastaanoton: kansalaiset vetivät hänen vaununsa rautatieasemalta Johan Ludvig Runebergin patsaalle, jossa hän puhui kansalle, ja edelleen Seurahuoneelle (nykyinen Kaupungintalo), minne hän majoittui. Perustuslailliset saivat enemmistön vuosien 1904–1905 valtiopäiville, joita Mechelin sitten hallitsi kolmen keskeisen valiokunnan puheenjohtajana. Valtiopäivien jälkeen perustuslailliset valitsivat valtuuskunnan seuraamaan poliittisen tilanteen kehittymistä. Mechelin oli valtuuskunnan puheenjohtaja.

Suurlakon aikana Mechelin valtuuskuntineen oli poliittisessa valtapelissä taitavin. Hän vaati Suomen autonomian palauttamista ja paluuta laillisiin oloihin, mutta vastusti toisaalta syvemmälle menevää yhteiskunnallista vallankumousta. Hän sai Venäjän uudet vallanpitäjät vakuuttuneiksi siitä, että hän pystyisi patoamaan yhteiskunnallisen vallankumouksen Suomessa. Hänestä tuli uuden senaatin talousosaston varapuheenjohtaja (nykyinen pääministeri) 1.12.1905. Perustuslaillisten suurta aikaa oli vuoden 1905 loppu ja vuoden 1906 alku, jolloin Mechelin oli ”Suomen kruunaamaton kuningas”. Passiivinen vastarinta näytti vieneen voittoon. Lailliset olot olivat palanneet ja painovapaus oli täydellinen. Laittomuuksia vastustaneet virkamiehet palautettiin virkoihinsa, heidän tilalleen nimitettyjä erotettiin. Valtiopäivävaaleissa 1905 perustuslailliset saivat enemmistön kaikkiin säätyihin. Heti senaattinsa nimittämisen jälkeen Mechelin esitti laajan valtiollisen ja yhteiskunnallisen uudistusohjelman. Hän pyrki yhdistämään kaikki perustuslaillisella kannalla olleet ryhmät. Hän piti suuren ohjelmapuheensa suomeksi ja vahvisti suomen aseman senaatin pöytäkirjakielenä. Hän otti senaattiinsa myös yhden sosiaalidemokraatin.

Mutta perustuslaillinen kausi jäi Suomessa lyhyeksi, Venäjällä vielä lyhyemmäksi. Helmikuun manifestia ei ollut kumottu, vaan sen soveltaminen oli vain keskeytetty. Uudistajat syrjäytettiin Venäjällä, ja oikeisto palasi siellä valtaan. Mechelinin senaatin suuresta ohjelmasta toteutui eduskuntauudistus, mutta ei juuri muuta. Uudistusesitykset pysähtyivät viimeistään keisari-suuriruhtinaaseen. Ensimmäinen yksikamarinen eduskunta valittiin yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella keväällä 1907. Vaalien tulos oli Mechelinille suuri pettymys. Perustuslailliset menestyivät erittäin huonosti. Suomen kansa ei koonnut voimiaan puolustamaan perustuslakeja ja valtiollista autonomiaansa, vaan toiset tekijät, kielikysymys ja yhteiskunnallinen kysymys, osoittautuivat vahvemmiksi. Perustuslaillinen rintama hajosi taas Ruotsalaiseksi Kansanpuolueeksi ja Nuorsuomalaiseksi Puolueeksi, ja sosiaalidemokraatit olivat vaalien suuri voittaja.

Kesällä 1908 Mechelin joutui eroamaan senaattorinvirasta. Tämän jälkeen hän jatkoi taistelua Suomen autonomisen aseman puolesta kirjoittamalla ja organisoimalla ulkomaista mielipidettä. Hänet valittiin vielä kaksi kertaa kansanedustajaksi Ruotsalaisen Kansanpuolueen listoilta. Eduskunnassa hän oli muun muassa perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja. Leo Mechelin kuoli muutamaa kuukautta ennen, kuin ensimmäinen maailmansota alkoi. Hänen ainoa lapsensa Cely Mechelin oli aktiivinen monissa yhdistyksissä ja oli perustamassa muun muassa Martta-Yhdistystä ja naiskagaalia.

Leopold Henrik Stanislaus Mechelin, Leo S 24.11.1839 Hamina, K 26.1.1914 Helsinki. V kadettikoulun opetuksen tarkastaja, filosofian tohtori, valtioneuvos Gustaf Johan Mechelin ja Amanda Gustava Costiander (aiemmin Sagulin). P 1865 – Alexandra Elisabeth Lindroos S 1844, K 1909, PV kauppaneuvos Johan Henrik Lindroos ja Gustava Cecilia Meyer. Lapsi: Alma Cecilia (Cely) S 1866, K 1950.

URA. Ylioppilas 1856; filosofian kandidaatti, maisteri 1860; molempain oikeuksien kandidaatti 1864, lisensiaatti, tohtori 1873.

Kameraali- ja politialainopin sekä valtio-oikeuden professori 1874–1882; talousoikeuden ja kansantaloustieteen vt. professori 1877–1882; senaatin talousosaston jäsen, valtiovaraintoimituskunnan apulaispäällikkö 1882–1888; kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkö 1888–1890; senaatin talousosaston varapuheenjohtaja 1905–1908.

Porvarissäädyn jäsen (Helsingin kaupunki) valtiopäivillä 1872; ritariston ja aatelin jäsen valtiopäivillä 1877–1906; valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja 1882, 1897, 1900, 1904–1905; pankkivaliokunnan puheenjohtaja 1891; asevelvollisuusvaliokunnan puheenjohtaja 1899; erityisen valitusvaliokunnan ja toimitusvaliokunnan puheenjohtaja 1904–1905; Ruotsalaisen Kansanpuolueen kansanedustaja (Uudenmaan läänin vaalipiiri) 1910–1913; toimitusvaliokunnan puheenjohtaja 1910; valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja 1911–1912; perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja 1910, 1913; adressivaliokunnan puheenjohtaja 1912; Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1875–1878, 1891–1899; puheenjohtaja 1875, 1876, 1878, 1892–1899; kirkolliskokouksen jäsen 1886, 1893.

Jäsenyydet: Suomen Yhdyspankin johtokunta 1867–1872, 1893–1896, hallintoneuvosto, varajäsen 1874–1878, puheenjohtaja 1898–1903; Nokia Ab:n hallitus 1871–1882, 1913–1914, puheenjohtaja 1898–1903; Suomen taideteollisuusyhdistys, puheenjohtaja 1882–1883; Ekonomiska samfundet, puheenjohtaja 1894; Suomen Talousseura, puheenjohtaja 1896–1899; Suomen taideyhdistys, puheenjohtaja 1896–1903; useita ulkomaisia tieteellisiä seuroja, muun muassa Svenska lantbruksakademien 1898, Svenska Vetenskapsakademien 1902, Société des économistes (Pariisi), Gesellschaft für vergleichende Rechtswissenschaft und Nationalökonomi (Berliini).

Karkotettu maasta 1903–1904.

Kunnianosoitukset: Aateloitu 1876. P. Stanislauksen R 2 1879, R1 1887; P. Annan R2, 1883; Ruotsin Pohjan Tähden K1 1886; Espanjan Isabella Katolisen suurr. 1887. Filosofian kunniatohtori Uppsala 1893.

Tuotanto. Öfversikt af Svenska riksrådets statsrättsliga ställning från Gustaf I till 1634 (1873); Om statsförbund och statsunioner I (1873); Storfurstendömet Finlands grundlagar jemte bihang (1876, 2. uppl. 1891); Kort framställning af Storfurstendömet Finlands statsförfattning och förvaltning (1885); Précis du droit public du Grand-Duché de Finlande (1886); Das Staatsrecht des Grossfürstenthums Finnland. Freiburg (1889); Suomi 19:llä vuosisadalla (1893, toimittaja); Finlands grundlagars innehåll (1896); La Constitution du Grand-Duché de Finlande (1900); Documents concernant un conflit entre les gouvernements de Russie et de Finlande (1909); Den ryska lagen af den 17 (30) juni 1910 (1910); Valda tal. Högtids- och minnestal (1915).

Ks myös R. A. Wrede, Minnestal öfver Senatorn, Fil. och Juris utr. Doktorn Leopold Henrik Stanislaus Mechelin (1915); T. Carpelan & L. O. Th. Tudeer, Helsingfors universitet. Lärare och tjänstemän från år 1828 II (1925).

Lähteet ja kirjallisuus. Leo Mechelinin arkisto, Kansallisarkisto; Eduskunnan kirjasto; työhuoneen irtaimisto ja kirjasto, Helsingin kaupunginmuseo; Leo Mechelinin hautajaiset / dokumenttifilmi. 1914, Suomen Elokuva-arkisto.

G. von Bonsdorff et al., Leo Mechelin 1839–1914. Herre i Helsingfors, statsmannen och mannen bakom Finlandsbilden (1989); T. Hultin, Leo Mechelin. En konturteckning (1900); T. Hultin, Päiväkirjani kertoo I. 1899–1914 (1935); S. Nordenstreng, L. Mechelin. Hans statsmannagärning och politiska personlighet I–II (1936–1937); Th. Rein, Leo Mechelinin elämä (1915); R. A. Wrede, Minnes­tal öfver Senatorn, Fil. och Juris utr. Doktorn Leopold Henrik Stanislaus Mechelin (1915).

Julkiset muotokuvat ja muistomerkit. Veistokset: W. Runeberg. 1909, Säätytalon edusta, Helsinki. Maalaukset: A. Edelfelt. 1901, Helsingin kaupungin Empiresali; A. Gebhard. Noin 1909, Helsingin yliopisto. Mitalit: V. Vallgren. 1899.

Leo Mechelinin mukaan nimetty. Tammi istutettu 24.11.1899, Helsingin Eläintarha; Mechelininkatu 1917, Mechelininaukio 1995, Helsinki; Mechelinintie, Hamina.

Kirjoittaja: Tapio Helen

Helen, Tapio: Mechelin, Leo. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997–

Kansallisbiografia-verkkojulkaisun pysyvä tunniste: URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste: URN:NBN:fi:sks-kbg-003553 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu).