9.8.1864 LM–Fredrik Idestam
9.8.1864 LM–Fredrik Idestam
Finsk text
Helsinki 9. elokuuta 1864
Vanha ystävä!
Ei ole mitään hyvää se, mitä minulla on nyt kerrottavana – päinvastoin kaikkein pahinta – pahin isku mikä minua on elämässä kohdannut sitten viime marraskuun 28. päivä. Eikö olekin niin, että meillä on molemmilla ollut korkea käsitys naisista, – olemmehan jatkuvasti varanneet heille parhaan paikan sisimmässämme... Ja minä, enkö minä ole täysin luottavaisesti uskonut Augusta Ramsayn tunteiden kestävyyteen – ilman epäilyksen häivääkään luottanut hänen uskollisuuteensa. No niin, se usko ja luottamus on nyt lopussa, se on murskattu ja tuhottu kerralla. Minulle kerrottiin lauantaina 30. heinäkuuta, että hän on kihlautunut kapteeniluutnantti Jägerskiöldin kanssa. Se oli tapahtunut Brödtorpissa joitain päiviä aiemmin. Minulle oli kyllä kerrottu, että mies olisi viime viikkoina innolla suunnannut kulkujaan sinne maaseudulle, jonne A. oli isänsä kanssa lähtenyt. Mutta minä en piitannut noista tarinoista vähääkään. Miten olisin voinutkaan? Olinhan vielä keväällä saanut Augusta Rosenkampffin välityksellä tietää, että kaikki oli niin kuin ennenkin. Tuo mainittu ystävätär, jonka tapasin seuraavana päivänä sen jälkeen kun tieto kihlauksesta oli tullut, oli myös aivan yllättänyt eikä voinut uskoa koko asiaa ollenkaan mahdolliseksi. Myöskään hän ei saanut asiasta sen enempää tietoa, sillä vastakihlautunut tuli kaupunkiin ja lähti laivalla Porvooseen tapaamatta häntä.
Näin on siis sammunut se valo, joka kaksi raskasta vuotta on pitänyt mielialaani yllä, virkistänyt ja antanut voimaa kaikissa ponnistuksissa. – – Kuinka tyhjää ja autiota nyt onkaan! En voi kuvata sitä. Oli kuin elämä ympäriltäni olisi pyyhitty pois. Ei mitään suuntaa eikä halua ponnistella. Väsymys päässä ja sydämessä.
Kirjoitin hänelle ja lähetin pienet muistoesineeni takaisin – ja annoin hänelle anteeksi. Ensin se pani vastaan, mutta sitten voitin itseni. Eihän nyt pidä tuomita heikkoa tyttöraukkaa. Kuka tietää kuinka monet taistelut hän kävi viekkaan holhoojansa vehkeilyjen kanssa, kunnes sitten lopulta antoi periksi.
Kaikkein vaikeinta on antaa hänelle anteeksi minun äitini kyyneleitä ja masennusta. Minä olin panssaroinut itseni aivan rauhalliseksi ja koetin olla niin kuin tavallisesti, jottei äiti ottaisi sitä niin raskaasti. – Paschan oli ensimmäinen, joka vieraili surullisen uutisen jälkeen luonani, hän on ollut lämmin ja ystävällinen.
Ehkäpä voin myös tavata sinut, vanhan kelpo ystävän, aiemmin kuin luulimmekaan. Aion nimittäin lähteä 18. päivä tätä kuuta muutamaksi viikoksi Tukholmaan. Vapaampi ilmapiiri siellä voisi nopeammin parantaa sairaan mielen. Se tosin ei yksin riitä perusteeksi. Tarvitsen dosentinväitöskirjaani varten lähteitä sikäläisistä arkistoista. Ja haluan kiirehtiä tuota väitöstä monestakin syystä. Työ on pitkän päälle paras lääke järkkyneeseen mieleen. Ja olenhan sekä perheelleni että itselleni velkaa sen, että poistan pahan niin, etten anna minkään tapahtumien maailmassa taivuttaa ja murskata minua. Ainoa, mikä voisi estää matkani, on raha. Ja siitä on nyt hirveä puute. Tarvittava summa ei kuitenkaan ole erityisen suuri. – –
Maria on itkenyt katastrofia ja ollut surullinen. Minä en ole valitettavasti tavannut häntä sen jälkeen, vaikka olenkin sitä kaivannut.
Tällainen on nyt tilanne. – – Mitä vielä kertoisin? – – Eikö tässä ole jo kylliksi, enemmänkin kuin kylliksi yhteen pieneen kirjeeseen?
Meidän ei kuitenkaan koskaan tule kadottaa kiinnostustamme yleisiä asioita kohtaan. Siksi minun täytyykin kertoa sinulle, että ilmassa tuntuu olevan tiettyjä merkkejä taantumuksellisen suuntauksen yliotteesta. – Rokassovski on yllättäen nimitetty ulkomaille. Pelätään, että tuo rehti ja suomalaisystävällinen mies saa seuraajakseen jonkun vihaisen paholaisen. Kerrotaan myös, että vanha Schromade saisi eron ja hänet korvattaisiin jollakulla sotilaallisemmalla henkilöllä ja että sotaväen ohjesääntöjä tiukennettaisiin.
Liitän mukaan vaaditun vekselin. Minun laskujeni mukaan tämän kirjeen pitäisi ehtiä Berliiniin 14. päiväksi, ei siis liian myöhään. Mitä äitisi maksuun tulee, niin aion siinä tapauksessa, että Tukholman matkani toteutuu, kirjoittaa hänelle ja pyytää häntä lähettämään rahat Linderille tai Ståhlbergille, joka sitten huolehtii lopusta. – Voisit varmuuden vuoksi ilmoittaa Paschanille, jolle talletan ”toisena”, mainitun ”ensisijaisen” saapumisesta.
Hyvästi Gigantti! Luultavasti, ja melko varmasti, tapaamme, kun tulet Tukholmaan. Voisit kirjoittaa minulle sinne, Poste Restanteen, niin tietäisin olla sinua vastassa. Suruni keskellä tämä jälleennäkeminen ilahduttaa minua suuresti. Hyvästi
uskollinen ystäväsi
Leo Mechelin
HforsHelsingfors d. 9. Aug.Augusti 64.
Gamla vän!
Det är ej något godt hvad jag nu har att förtälja dig, – det är tvertom det aldravärsta, – det svåraste slag som drabbat mig i lifvet näst det den 28 November i fjol.
Icke sannt, vi hafva båda hyst den högsta tanke om qvinnorna, – vi ha ju ständigt bevarat åt dem den bästa plats i vårt inre ..... Och jag, har jag icke med det fullkomligaste förtroende litat på varaktigheten af Augusta Ramsays känslor, – trott på hennes trohet, utan någon skymt af tvifvel?
Välan, denna tillit, detta förtroende är nu slut, det är med ens krossadt och förintadt. Lördagen den 30. Juli vardt jag underrättad om att hon förlofvat|2| sig med Kaptenslöjtnanten Jägersköld. Det hade skett på Brödtorp några dagar förut. Man hade visst berättat mig att han der på landet, dit A. var rest med sin fader, i några veckor ifrigt gjort sin cour. Men jag aktade icke det ringaste på denna sägen. Huru skulle jag kunnat det? Ännu i våras hade jag ju genom Aug. Rkampff erfarit att allt var som förr. Den nämnda vänninnan, som jag träffade dagen efter det förlofningen blifvit bekant, var äfven på det högsta öfverraskad deraf och kunde allsicke fatta sakens möjlighet. Några närmare förklaringar deröfver fick hon ej heller, ty den nyförlofvade kom till staden och gick ombord på Borgå, utan att besöka henne.
|3|Sålunda är nu det ljus slocknadt som under två mödosamma år upprätthållit mitt mod, lifvat och stärkt mig under alla ansträngningar. – – Huru det nu är tomt och ödsligt! Jag kan ej beskrifva det. Det är som vore lifvet omkring mig bortdomnadt. Intet intresse, ingen lust att sträfva. Trötthet i hufvud och hjerta. –
Jag skref till henne, återsände mina små reliker, – och skänkte henne min förlåtelse. Det höll först emot, men jag öfvervann mig. Man bör ju icke bryta stafven öfver en stackars svag flicka. Hvem känner huru många strider hon kämpat mot en raffinerad myndighets tillställningar, tills hon omsider dukade under?
|4|Hvad jag har svårast att förlåta henne är min mors tårar och nedslagenhet. Jag hade bepansrat mig med största möjliga lugn och bemödat mig att vara som vanligt, för att hon måtte taga det mindre svårt. – Paschan, som först hemtade mig den sorgliga underrättelsen, har varit varm och vänskapsfull.
Kanske får jag ock, förr än vi förmodat, träffa dig, du redlige gamla vän. Jag har nemligen för afsigt att, thorsdagen d. 18 dennes, bege mig på några veckor till Stockholm. Den friare atmosferen derborta, borde kunna hastigare kurera ett sjukt sinne. Dock vore detta ej anledning nog. Men för min disputation för docentur behöfde jag samla källor i dervarande arkiver.|5| Och jag vill påskynda sagda disputation af hvarjehanda skäl. Arbetet är i längden den bästa kur för själssvaghet. Såväl min familj som mig själf är jag ju skyldig att bota det onda, att icke låta mig böjas och förkorssas af några händelser i verlden.
Det enda som kunde hindra min resa, är pengarne. Det är förnärvarande rysligt ondt om sådana. Men den behöfliga summan är ju icke synnerligen stor. – –
Maria har gråtit öfver katastrofen och varit ängslig. Jag har tyvärr icke råkat henne sedan dess, fast jag längtat derefter.
Sådan är nu ställningen. – – Hvad skall jag nu vidare berätta? Är det ej nog redan, ja mer än nog för ett litet bref? – – –
|6|Dock vi böra aldrig förlora intresset för det allmänna. Alltså bör jag meddela dig att man känner i luften vissa symptomer af reaktionära tendensers öfvertag. – Rokassoffsky har plötsligen blifvit permitterad till utrikes ort. Man fruktar att den hederlige och finskvänlige gubben skall få någon arg fan till efterträdare. Äfven berättas det att gamle Schromadesvårtytt skall få afsked och ersättas af någon mera militärisk person, samt att gensd’armeriets instruktioner skola skärpas.
Den äskade vexeln bifogar jag. Enligt min beräkning borde detta bref anlända till Berlin d. 14de, således icke för sent. – Hvad din mors inbetalning vidkommer, så skall jag,|7| i händelse att resan till Stockholm blir utaf, skrifva till henne och be henne sända medlen till Linder eller Ståhlberg, som sedan drager försorg om resten. – Du kunde för säkerhets skulle underrätta Paschan hos hvilken jag deponerar ”sekundan”, om närlagda ”primas” ankomst.
Farvä Gigant! Troligen, ja ganska säkert, råkas vi när du kommer till Stockholm. Du kunde skrifva derom dit, poste restante, att jag visste ta emot dig. Midt i min ängslighet fröjdas jag hjertligen åt detta återseende! Farväl! Din
trogne vän
Leo Mechelin