Liberaalinen herääminen

kirjoittanut Jens Grandell

suomentanut Kari Koski

Suomalaisessa historiankirjoituksessa 1800-luvun jälkipuoliskoa luonnehditaan usein liberalismin läpimurron ajaksi.1Ks. esim. Mörne 1925, Krusius-Ahrenberg 1934, Knif 1980, Landgrén 1995 ja Grandell 2020. Silloin, 1850-luvulla käydyn Krimin sodan jälkeen, liberalismi löi itsensä lopullisesti läpi suomalaisessa yhteiskunnassa. Ero sotaa edeltäneeseen Suomeen näkyi selvästi. 1800-luvun alkupuoliskolla julkisen keskustelun ja kansalaistoiminnan edellytykset olivat hyvin heikot ennen kaikkea lehdistösensuurin, parlamentaarisen toiminnan puuttumisen, virkavaltaisuuden ja kaiken kaikkiaan konservatiivisen maailmankuvan vuoksi. Yhdessä nämä tekijät jättivät hyvin vähän tilaa yhteiskunnalliselle kehitykselle ja dynaamisuudelle.

Muutos kohti avoimempaa ja elävämpää yhteiskuntaa alkoi käynnistyä oikeastaan vasta 1850-luvun lopulla. Se synnytti lisää tilaa aktiiviselle kansalaistoiminnalle, ja yhteiskunnallisen osallistumisen portit avautuivat yhä useammille. Kehitys saavutti ehdottoman huippunsa vuonna 1863, jolloin valtiopäivät kutsuttiin jälleen koolle yli puoli vuosisataa kestäneen tauon jälkeen. Leo Mechelin kuvaili ystävälleen Fredrik Idestamille lähettämässään kirjeessä, millaisia tunteita tämä suuri tapahtuma hänessä herättänyt:

Kaikkia tietenkin ilahduttaa sydämen pohjasta, että tuon suuren toiveen on nyt vihdoin määrä toteutua. [...] Tuntuuhan se toki kuin kivi olisi nostettu sydämeltä, kun nyt on kauan kaivattu varmuus siitä, että mahdollisuus kehitykseen ja uudistuksiin on käsillä. [...] Karkoittakaamme pessimismin synkät varjot ja etsikäämme mieluummin lujaa luottamusta siihen, että myös täällä voidaan luoda todellinen kansalaismieli, säilyttää se puhtaana ja korkeana ja taistella menestyksellisesti korkeiden ja jalojen päämäärien puolesta! Miten muussa tapauksessa voisikaan haudan partaalta katsella elämäänsä taaksepäin? 2L. Mechelin–F. Idestam 8.7.1863.

Vuoden 1863 valtiopäiviä edeltäneet ja seuranneet vuodet kuuluvat Suomen historian käänteentekevimpiin, joina tapahtui runsaasti merkittäviä asioita. Silloin myös Leo Mechelin astui yhteiskunnan näyttämölle nuorena ja lupaavana ylioppilaana.

Vuonna 1856 Venäjän keisarikunta oli kärsinyt Krimin sodassa tappion, ja lisäksi valtakuntaa johti nyt entistä liberaalimpi hallitsija, Aleksanteri II. Edellinen keisari Nikolai I oli kuollut vuotta aiemmin kesken kiivainta sotaa. Suomessa eläteltiin monella taholla toiveita uudesta aikakaudesta, ja sitä tosiaan seurasikin niin poliittisen, taloudellisen kuin yhteiskunnallisenkin edistyksen aika. Yhtenä tärkeimmistä edistysaskelista voidaan mainita kansalaisyhteiskunnan synty 1800-luvun jälkipuoliskolla. 3Ks. Nordenstreng 1936, 23, 26; Savolainen 2019, 634–; Ylikangas 2014; Schauman 1893, 327; Grandell 2020, 136.

Sensuuri hellitti vähitellen, valtiopäivät alkoivat kokoontua jälleen, yhdistyksiä perustettiin, koululaitos uudistettiin, talouden alalla tehtiin useita tärkeitä uudistuksia ja viestiyhteyksiä kehitettiin rautatiet etunenässä. Virisi monenlaisia asioita, mikä näkyi myös suuriruhtinaskunnan eri sanomalehdissä käydyssä julkisessa keskustelussa. Osana tätä edistystä lehtiä syntyi koko ajan enemmän, ja ne edustivat entistä kattavammin yhteiskuntaa kokonaisuutena. Samalla keskustelu politisoitui, ja liberaalinen puolue alkoi muodostua yhä selvemmin vuonna 1861 perustetun sanomalehden Helsingfors Dagbladin ympärille.4Lisää Helsingfors Dagbladista ks. Landgrén 1995. Leo Mechelin julkaisi sittemmin suurimman osan artikkeleistaan tässä lehdessä, ja se kokosi palstoilleen maan johtavat liberaalit, mikä merkitsi Suomen puoluepoliittisen lehdistön syntyä. Helsingfors Dagbladin ja liberaalien merkittävimpiä poliittisia kilpailijoita olivat aluksi fennomaanit äänenkannattajineen, joista mainittakoon Helsingin Uutiset, Uusi Suometar ja Morgonbladet. Ajan mittaan liberaalien poliittiseksi kilpailijaksi nousi myös ruotsinmielisten leiri.

Ylioppilas ja lehtimies

Leo Mechelin saapui vuonna 1856 kuusitoistavuotiaana ylioppilaana Haminasta Helsinkiin aloittaakseen opinnot Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa. Aluksi hänen tähtäimessään oli filosofian kandidaatin tutkinto – hänen opettajanaan toimi useita aikansa merkkihahmoja, kuten Fredrik Cygnaeus, Elias Lönnrot ja J. V. Snellman. Opintoihin sisältyi ennen kaikkea estetiikkaa ja uutta kirjallisuutta mutta myös historiaa ja filosofiaa. Pääkaupungissa Mechelin löysi pian paikkansa politiikasta ja yhteiskunnasta kiinnostuneesta toveripiiristä. Tämän ystäväjoukon yhteiskunnalliseen näkemykseen vaikuttivat ajankohtaiset liberalismin ja skandinavismin aatesuuntaukset.5Wrede 1914, 4; Stubb 2018, 12; Nordenstreng 1936, 18–22. Tässä yhteydessä keskeinen merkitys oli vuoden 1860 aikoihin muodostuneella niin sanotulla Lundstenin liigalla, jonka perustajiin kuuluivat muun muassa Mechelin sekä Fredrik Idestam, Karl Fogelholm ja Ernst Linder. Tästä ideologisesta piiristä näkyy runsaasti jälkiä ystävysten säilyneessä kirjeenvaihdossa.

Lundstenin liigalla oli puolestaan läheinen yhteys Suomen laajempiin liberaalipiireihin, ideologiseen yhteisöön, jota lehtimies August Schauman kutsuu muistelmissaan ”poliittisen aamunkoin” piiriksi. J. V. Snellman, joka kiisteli lehtien palstoilla koko arvovallallaan suuntausta vastaan, kutsui sitä puolestaan ”verettömiksi” viitaten ryhmän väitettyyn isänmaallisuuden puutteeseen.6Nordenstreng 1936, 22, 32, 36–37; Schauman 1893, 327. Tälle liberaalisti ajattelevien henkilöiden löyhälle verkostolle oli tunnusomaista se, että suuri osa sen jäsenistä oli lehtimiehiä. Tarkasteltaessa Suomen sanomalehdistöä 1860-luvun alussa huomio kiinnittyy siihen, että liberaaleilla oli siinä valta-asema niin pääkaupungissa kuin Turun ja Viipurin kaltaisissa merkittävissä kaupungeissa. Leo Mechelinin tulevan uran kannalta tämä opiskeluvuosien tuttavapiiri nousi ratkaisevaan asemaan. Hän esiintyi ensimmäistä kertaa julkisuudessa omalla lehtiartikkelillaan maaliskuussa 1860, jolloin hän julkaisi ”lyyrisen fantasian” kuukausittain ilmestyvässä Från Nära och Fjerran. Litteraturblad för Finlands qvinnor -lehdessä. Samana vuonna hän julkaisi myös muutamia runokäännöksiä sekä selostuksen Haminan maanviljelyskokouksesta August Schaumanin liberaalissa Papperslyktan-viikkolehdessä.

Toimeliaana ihmisenä Leo Mechelin osallistui ahkerasti opiskelijaelämään historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa. Viranomaisten näkökulmasta tätä nimenomaista tiedekuntaa tuli valvoa erityisen tarkkaan, koska liberalismi ja skandinavismi olivat saaneet jalansijaa juuri siellä. Opiskelijanuoriso oli keskeinen osa Suomen poliittista mobilisoitumista, ja ylioppilasaktivismi alkoi nousta 1850-luvun jälkipuoliskolla yhä näkyvämpään asemaan. Kehitystä kuvastaa muun muassa opiskelijoiden järjestämä rahankeräys Helsinkiin suunniteltua ylioppilastaloa varten. Osana hanketta liberaalit ylioppilaat järjestivät vuonna 1858 speksin ”Ditt och datt, dramatisk muntration” – opiskelijahuumorin sävyttämän poliittisen puheenvuoron, jossa muun muassa tehtiin pilkkaa kenraalikuvernööri kreivi Bergistä ja viitattiin Suomeen ”köyhänä ja sorrettuna maana”. Lisäksi näytelmässä piikiteltiin tuolloin nuorten liberaalien epäsuosioon joutunutta filosofian professoria J. V. Snellmania. Viranomaiset närkästyivät näytelmästä suuresti, ja koko hankkeen primus motor, Carl Robert Mannerheim – kenraalin isä – erotettiin yliopistosta puoleksi vuodeksi. Sittemmin myös yliopiston rehtorin Gabriel Reinin oli pakko jättää eroanomuksensa. Leo Mechelin, joka niin ikään nähtiin yhdessä rooleissa, selvisi sen sijaan koko jupakasta rangaistuksetta.7Klinge 1989, 523–525. Se, että Mechelin oli mukana näytelmässä, osoittaa, että hän oli jo silloin kiinnostunut vapaamielisyyden tuulista, jotka puhalsivat suuriruhtinaskunnassa yhä voimakkaammin – ja lisäksi hän oli myös suuri teatterin ja musiikin ystävä. Isälleen ylioppilas Mechelin raportoi näin: ”en ole missään vaiheessa tarkoituksella ja huvikseni laiskotellut”.8L. Mechelin–Gustav Mechelin 24.10.1857. Yhdessä kahden muun lupaavan opiskelijan – C. G. Estlanderin ja J. A. Estlanderin – kanssa Leo Mechelin nousi 1850-luvun lopulla Yliopiston skandinaavis-liberaalisen ryhmittymän johtohahmoiksi.9Klinge 1989, 534; Estlander 1913, 333.

1860-luvulle tultaessa Suomen liberaalit alkoivat hakeutua lähempään kosketukseen keskenään. Koska sanomalehdissä ei edelleenkään ollut mahdollista keskustella julkisista kysymyksistä täysin avoimesti, kaupungin kahvilat sekä yhdistykset, kuten vuonna 1860 perustettu Industriföreningen, olivat liberaaleille tärkeitä kokoontumispaikkoja. Tämä yhdistys, jonka jäseneksi Mechelin liittyi vuonna 1861, edusti varhaista pyrkimystä koota yhteen samanmielisiä henkilöitä entistä järjestäytyneemmin, jotta poliittinen liberalismi saisi selkeät rakenteet.10Ströskrifter utgifna af Industriföreningen II, 1862, 141. Lisää Industriföreningenistä, ks. Grandell 2020, 83–86. Vielä tiiviimmäksi ja järjestäytyneemmäksi liberaalien yhteistyö tuli, kun vuonna 1861 annetiin huhtikuun manifesti, jossa määrättiin koolle kutsuttavaksi valiokunta 20. tammikuuta 1862 tarkoituksenaan antaa lausunto erilaisiksi ehdotuksiksi väliaikaista valtiosääntöä varten. Liberaalit pitivät tätä uhkana suuriruhtinaskunnan perustuslailliselle kehitykselle ja yrityksenä korvata valtiopäivät, joiden sen sijaan oli toivottu kokoontuvan uudelleen. Vastareaktiona ryhdyttiin suunnittelemaan adressikampanjaa tammikuun valiokuntaa vastaan.11Schauman 1893, 327–329; Lindman 1939, 107. L. Mechelin käytti hänen perustamastaan vapaamielisestä ryhmästä myöhemmin nimeä Sextioettan (LXI) vuoden 1861 mukaan. Ibid. 108.

Pohdiskeltuaan aikansa ”tulevaisuuden arvoitusta” Leo Mechelin aloitti vuonna 1860 oikeustieteen opinnot. Ystävälleen Fredrik Idestamille hän kirjoitti tarkoitusperistään: ”ja tunnen sitäpaitsi syvästi, että ihminen voi hyödyttää isänmaataan elämällä sen lakien turvaamisen ja oikeuksien suojelemisen hyväksi.” Näin hän luopui aikeistaan ryhtyä kirjalliselle uralle, mutta koska hän ei niin pian pystynyt tottumaan ”uuteen asuun”, joka oli oikeustiede, hän jatkoi yhä ”ekskursioita esteettisemmille alueille”.12L. Mechelin–Adolf Mechelin 14.7.1860; L. Mechelin–Fredrik Idestam 3.8.1860; L. Mechelin–Gustaf Mechelin 22.9.1860; L. Mechelin–Adolf Mechelin 5.12.1860. On hyvin todennäköistä, että Mechelin viittaa tässä runoharrastukseensa, josta kertovat hänen lukuisat, tähän asti julkaisemattomat runonsa. Vuodelta 1859 on peräisin esimerkiksi runo ”Vårsång”:

Vårsång

Ute lyser solen klart
Uppå himlens blå.
Ack, nu kommer våren snart,
Frost och köld förgå.

Bäcken sorlar muntert fram
I den gömda dal.
Grönska smyckar björkens stam
Uti skogens sal.

Allt är lif och lust och fröjd
Sorgens tid förgår.
Lärkan uti himlens höjd
Sjunger: det är vår!

Leo Mechelin valmistui opinnoissaan 1864, jolloin hänestä tuli juris utriusque kandidat eli molempain oikeuksien kandidaatti. Hän oli kiinnostunut erityisesti valtio- ja kansanoikeudesta sekä kansantaloudesta, jota tuolloin opettivat professorit J. W. Rosenborg ja A. Liljenstrand. Hänen muita opettajiaan olivat J. Ph. Palmén ja Karl Gustaf Ehrström. Kun hän valmistui yliopistosta, monet hänen opettajistaan toivoivat hänen jatkavan opintojaan dosentiksi, mitä voidaan pitää osoituksena hänen hyvästä maineestaan opiskelijana.13Nordenstreng 1936, 57.

Kun liberalismi Suomessa alkoi saada vakiintuneemman muodon, Leo Mechelin oli vielä verraten nuori eikä siksi kuulunut liikkeen keskeisimpään ytimeen. Siitä huolimatta hänellä oli yhteys liberaaleihin Lundstenin liigan ja liberaalien opiskelijapiirien kautta, ja siksi oli luonnollista, että yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut Mechelin ryhtyi avustamaan Papperslyktan-lehteä runokäännöksin ja ensimmäisellä varsinaisella lehtiartikkelillaan ”Kirje Haminan maanviljelyskokouksesta 9. Heinäkuuta 1860”. Sitä ennen hän oli kirjoittanut artikkeleita käsin kirjoitettuun Hittebarnet-ylioppilaslehteen, josta voi esimerkiksi syksyn 1857 numerosta lukea hänen artikkelinsa ”Naisten kasvatus Saksassa.”14Lisää Hittebarnetista ks. Harri Holma 1918, 82–112. Holma mainitsee, ettei vuodelta 1857 ole säilynyt yhtään Hittebarnetin numeroa, mutta Mechelinin arkistossa on joka tapauksessa talletettuna kaksi näistä numeroista.

Suomen liberaalit hyödynsivät Krimin sotaa seuranneita vapaampia oloja, ja heidän itseluottamuksensa kasvoi. Se näkyi etenkin julkaisutoiminnassa. August Schauman, yksi varhaisen liberalismin johtohahmoja ja Mechelinin ystävä, oli perustanut Papperslyktan-lehden vuonna 1858 ja vuonna 1861 hänen aateveljensä Ernst Linder perusti Barometern-viikkolehden toimittajakumppaninaan Leo Mechelin.15Nordenstreng 1936, 42. Barometern jäi lyhytikäiseksi, mutta jo samana vuonna perustettiin Helsingfors Dagblad, ja Linder alkoi omalla tahollaan julkaista liberaalia suomenkielistä Päivätär-lehteä. Turussa puolestaan heidän aatetoverinsa J. W. Lilja toimi Suomen vanhimman edelleen toimivan sanomalehden, Åbo Underrättelserin päätoimittajana. Näin kattava julkaisutoiminta loi edellytykset ryhtyä toden teolla johtamaan yleistä mielipidettä. Nyt lehdissä alkoi myös yhä useammin toimia ammattijournalisteja, jotka muuttivat sanomalehtityöskentelyn kokopäivätyöksi – Helsingfors Dagblad oli Suomen ensimmäinen sanomalehti, jolla oli toimitus sanan varsinaisessa merkityksessä. Lehtimiehen työ oli tärkeä osa myös Leo Mechelinin toimintakenttää, mutta hänen muiden tehtäviensä vuoksi sen osaksi jäi vain täydentää hänen pääasiallista eli akateemista ja poliittista toimintaansa.16Lisää Mechelinistä lehtimiehenä, ks. Landgrén 1989.

Barometern perustettiin raportoimaan tammikuun valiokunnan vuonna 1862 pidettävää kokousta edeltäneestä poliittisesta kehityksestä, ja Mechelin kirjoitti sille viikottaisen ”kronikan” viikon tärkeimmistä tapahtumista pääkaupungissa keskittyen erityisesti kulttuurielämään. Vaikka lehden pääkirjoituksista vastasikin etupäässä Ernst Linder, myös Mechelin kirjoitti muutamia niistä, muun muassa pääkirjoituksen, jossa hän kommentoi Uno Cygnaeuksen ehdotusta kansakoulun organisoinniksi. Aikakauden muiden liberaalilehtien tavoin myös Barometern kommentoi tuolloin Italian yhdistämiseksi toiminutta liikettä. Liberaalien ranskalaisesta suosikkilehdestä Journal des Débatsista Leo Mechelin lainasi artikkelin, joka käsitteli vastikään yhdistyneen Italian hallintoa. Tärkeänä seikkana artikkelissa nostettiin hajauttaminen – yksi aikakauden liberalismin keskeisistä teemoista. Todellista vapautta ei voinut olla valtiossa, jota johdettiin kokonaan pääkaupungista käsin. Sen sijaan vaadittiin paikallishallintoa ja kunnallishenkeä. Barometernin julkaiseminen päätettiin Linderin ja Mechelinin yhdessä laatimaan pääkirjoitukseen, jossa he luovat silmäyksen menneeseen vuoteen pohtien samalla tulevaa ja tuovat julki omat toiveensa.17Landgrén 1989, 65. Monessa asiassa tuleva kehitys asettuikin liberaalille kurssille, jota Linder ja Mechelin olivat rohjenneet toivoa, mutta yhdessä asiassa he osuivat pahan kerran harhaan. Heidän toiveensa, että kieliriidat olisivat olleet loppuun käsitelty asia ja ettei puolueita perustettaisi kielen pohjalle, osoittautui varsin pian hätiköidyksi.

Kenraalikuvernööri kreivi Bergin erottua virastaan vuonna 1861 Suomen ennakkosensuuri hellitti, mikä loi edellytykset liberaalien äänenkannattajan Helsingfors Dagbladin perustamiselle.18Landgrén 1995, 36. Lehden taustalla olivat pääkaupungin liberaalipiirit, ja ensimmäisinä päätoimittajina toimivat Otto Reinhold Frenckell ja Edvard Bergh. Tiedetään, että Leo Mechelin kirjoitti artikkeleita jo lehden ensimmäiseen vuosikertaan, mutta nimenomaisista artikkeleista ei valitettavasti ole tietoa, koska ajan käytännön mukaan suurin osa lehden aineistosta on laadittu nimettömänä.19Ks. L. Mechelin–Fredrik Idestam 23.2.1862. 1860-luvun alkupuoliskolla Mechelin kirjoitti artikkeleita varsin satunnaisesti, koska hän keskittyi oikeustieteen opintoihinsa yliopistolla. Näiden opintojen tuloksena syntyi muun muassa luento ”Diplomatiasta”, joka julkaistiin vuonna 1864 liberaalin piirin kirjallisessa lehdessä, Litterär Tidskriftissä. Samassa lehdessä Mechelin julkaisi myöhemmin samana vuonna kaksiosaisen artikkelisarjan ”Maaverosta”, jossa hän esittää siirtymistä tuloveroon epätasaisesti jakautuneen maaveron sijaan. Kumpikin artikkeli kertoo hänen perustuslaillisesta näkemyksestään ja kiinnostuksestaan kansantaloudellisiin kysymyksiin.20Lisää Litterär Tidskriftistä ks. Grandell 2020, 85.

Lupaava lakimies alkoi herättää huomiota monella taholla, mikä kuvastuu kenraalikuvernööri Platon Rokassovskin vaimon sanoissa Mechelinille: ”Aviomieheni on sanonut minulle useaan otteeseen, ettei Suomen nuorisossa ole ketään josta hän pitäisi yhtä paljon kuin Teistä – että hän vilpittömästi pitää Teistä kovasti ja haluaisi lyhentää Teiltä nuorten virkailijoiden karua polkua, koska Teidän ei pidä tuhlata sieluanne missään tyhjänpäiväisessä ja toisen alaisuudessa tehtävässä työssä.”21L. Mechelin–Torsten Costiander 9.4.1864.

Liikemies

Leo Mechelinin aikoihin ei ollut epätavallista toimia usealla eri alalla, varsinkin kuin monet 1800-luvun jälkipuoliskolla avautuneet toiminnan muodot liittyivät yhteiskunnan yleiseen liberalisoitumiseen. Siksi ei ole millään muotoa hämmästyttävää, että Mecheliniin voi törmätä niin liike-elämässä, maataloudessa ja politiikassa kuin lehtien palstoilla. Suomi oli vielä 1860-luvulla yksi Euroopan köyhimmistä maista, ja bruttokansantuote asukasta kohti jäi alle puoleen Länsi-Euroopan keskiarvosta. Toisaalta juuri tuolla vuosikymmenellä teollistuminen alkoi toden teolla päästä vauhtiin ja Suomen matka kohti hyvinvointia alkoi. Sitä edesauttoivat varsinkin lukuisat valtiolliset uudistukset ja tekniset innovaatiot.

J. V. Snellmanin johdolla rahauudistus vietiin päätökseen, ja Suomi sai oman valuutan vuonna 1860. Markka vakautettiin sitomalla se hopeakantaan vuonna 1865 ja irrottamalla se ruplasta. Vuonna 1864 annettu osakeyhtiöasetus toi yritystoimintaan juridisen ulottuvuuden, joka puolestaan suosi osakeyhtiötoimintaa. Rahoitusmahdollisuudet laajenivat vuonna 1862, kun yksityinen liikepankki Suomen Yhdyspankki perustettiin. Ensimmäinen rautatie avattiin vuonna 1862 Helsingin ja Riihimäen välille, ja kansakoulu perustettiin vuonna 1866. Kun vielä valtiopäivät aloittivat toimintansa, uudistukset saivat yhdessä talouden pyörät pyörimään ja Suomen taloudellinen kukoistus sai alkunsa ennen kaikkea puunjalostuksen ansiosta. Toisaalta 1860-luvun jälkipuoliskolla koettiin yleinen taantuma usean peräkkäisen katovuoden vuoksi, ja samalla arkiset talousongelmat jättivät varjoonsa perustuslakien ja konstitutionalismin kaltaiset kysymykset.22Toivola 2005, 18–19; Jalava et al. 2006, 106; Kekkonen 1987, 155, 323.

Tärkeä edelläkävijä ja toimija puunjalostusteollisuudessa oli Nokia-osakeyhtiö, joka perustettiin vuonna 1871. Yhtiön perustaja Fredrik Idestam oli yksi Leo Mechelinin lähimmistä ystävistä, ja omaisuutensa turvin Mechelin saattoi tukea taloudellisesti Idestamin liiketoimintaa. Mechelin ja hänen anoppinsa Cecilia Lindroos olivat jo vuonna 1867 hankkineet Idestamin Tampereella harjoittaman puunjalostustoiminnan osakkeita, ja vuonna 1869 hän oli yksi Idestamin uuden, Nokianvirran varrelle rakentaman puuhiomon merkittävimmistä rahoittajista. Laitosta voidaan pitää yhtenä Nokia-yhtiön edeltäjistä.23Ibid. 21, 23. Kun yhtiö sitten perustettiin vuonna 1871 – Leo Mechelinin kotona – aikomuksena oli laajentaa puuhiomoa, perustaa paperiyhtiö ja ostaa Nokian kartano. Mechelin laati yhtiöjärjestyksen käyttäen esikuvanaan Tervakoskea ja pohdiskeli talouslaskelmia yhdessä Idestamin kanssa. Mechelin myös kuului Nokian hallitukseen ja oli sen suurin osakkeenomistaja Idestamin jälkeen. Nokian lisäksi Mechelin toimi muissakin maamme liikeyrityksissä, niin Akaalla kuin Turussa, ja osallistui niin ikään aktiivisti Suomen vanhimman vakuutusyhtiön Kalevan perustamiseen. Tämä kaikki oli mahdollista siksi, että Mechelin oli kohonnut vaikutusvaltaiseen asemaan Yhdyspankissa.24Ibid. 24; Nordenstreng 1936, 75, 77.

Jotta uuden liiketoiminnan rahoittaminen oli mahdollista, oli tärkeää, että maassa oli pankkitoimintaa, joka oli keskittynyt palvelemaan näitä päämääriä. Yksityinen pankkitoiminta olikin yksi tärkeimmistä 1860-luvun alun liberalisoinnin yhteydessä syntyneistä toimialoista. Suunnilleen samoihin aikoihin Helsingfors Dagbladin kanssa perustettiinkin Suomen ensimmäinen liikepankki, jo aiemmin mainittu Suomen Yhdyspankki eli AB Förenings-Banken i Finland. Myös tämän hankkeen takana oli sama liberaali piiri, josta aiemmin puhuttiin, ja tällä kertaa kärkihahmona toimi Henrik Borgström nuor. – Leo Mechelinin ystäviä hänkin. Pankin suurin osakkeenomistaja oli Mechelinin apen kuolinpesä. Mechelin itse valittiin pankin vt. toimitusjohtajaksi vuonna 1867 hänen erottuaan valtiovaraintoimituskunnan kopistin virasta, jossa hän oli toiminut vuodesta 1865. Samana vuonna hänet valittiin pankin hallitukseen, jossa hän toimi vuoteen 1872 samaan aikaan kun hoiti aika ajoin pankin toimitusjohtajan tehtävää. Kun hänelle vuonna 1873 tarjottiin vakinaista työtä toimitusjohtajana, hän kieltäytyi voidakseen keskittyä akateemiseen uraansa. Samalla hän erosi myös pankin hallituksesta.25Nordenstreng 1936, 75–80; Stubb 2018, 26. Käännös kohti akateemista uraa merkitsi sitä, että liikemies Mechelin sai jäädä taka-alalle.

Maailmanmies

Leo Mechelin meni vuonna 1865 naimisiin Alexandra Elisabeth Lindroosin kanssa, jonka isä oli edesmennyt kauppaneuvos Johan Henrik Lindroos – Helsingin rikkain kauppias. Avioliitto teki Mechelinistä taloudellisesti riippumattoman samalla kun se avasi hänelle pääsyn yritysmaailmaan ja kaikki sen tarjoamat mahdollisuudet.26Stubb 2018, 24. Kun nuoripari Mechelin lähti häämatkalle, yksi pääkohteista oli Euroopan silloinen ”pääkaupunki” Pariisi. Sieltä Leo Mechelin kirjoitti Helsingfors Dagbladille sarjan matkakirjeitä, tai ”luonnostelmia”, kuten hän itse niitä nimitti, otsikolla ”Pariisilaiselämää”. Artikkelit ovat mestarillinen osoitus Mechelinin journalistin lahjoista ja terävästä huomiointikyvystä.

Ranska oli 1860-luvulla kaikkea muuta kuin luvattu maa Mechelinin kaltaiselle liberaalille yhteiskunnalliselle vaikuttajalle, mutta Pariisi oli sentään aina Pariisi. Keisari Napoleon III oli valtansa huipulla, ja monet liberaalien kannattamista vapauksista olivat pelkkä muisto vain. Tämä tilanne on toistuvana teemana Mechelinin Pariisia käsittelevässä matkakuvauksessa, ja se ennakoi monia teemoja, joista tuli jatkossa hänelle aivan ensiarvoisen tärkeitä. Hän panee muun muassa merkille pariisilaisten kylmäkiskoisen suhtautumisen keisariinsa ja asettuu itse tämän vastaisen poliittisen opposition puolelle. Hän myös pilkkaa pariisilaisen yläluokan snobbailua, tutkiskelee kaupungin teatterielämän tasoa ja analysoi työtätekevän väestön vapaa-ajan harrastuksia. Hän pahoittelee väärin suuntautunutta akateemista kuria, joka huonojen elintapojen valvomisen sijaan keskittyy täysin tukahduttamaan opiskelijoiden kaikki korkeampien ihanteiden ilmaisut. Lehdistön tilannetta hän selvittää näkemyksellisesti ja arvostelee sensuuria ja korkeaa leimaveroa, jotka ajoivat sanomalehdet kapitalistien käsiin ja haittasivat journalismin kehitystä.

Haussmanin uuden Pariisin rakennustyöt ovat toinen hallitseva teema Mechelinin matkareportaasissa, eikä hän esitä sitä yksinomaan myönteisessä valossa – hänellä oli huomautettavaa ennen kaikkea hankkeen taloudellisesta puolesta. Hänen pääasiallinen kritiikkinsä kohdistui siihen, että hanke rahoitettiin lainalla, jonka takaisinmaksusta ei ollut varmuutta. Lisäksi hän arvosteli läpinäkymättömyyttä, joka oli projektille luonteenomaista niin kaupunginhallituksessa kuin Seinen prefektuurissa. Kansalla ei ollut mitään vaikutusmahdollisuuksia kaupunginhallitukseen, ja Mechelin kirjoittikin tarkkanäköisesti:

Kuten sanottu, ehkäisevät vallitsevat olot kuitenkin kaiken solidaarisuudentunteen kaupunginhallinnon ja kaupunkilaisten välillä, kun tämän maailmankaupungin yhteisten asioiden hoitoon ei ole niiden alla mahdollista osallistua sen koommin suoraan kuin välillisesti. Moinen tilanne lietsoo joko välinpitämättömyyttä tai vaihtoehtoisesti tyytymättömyyttä ja suorastaan sairaalloista epäluuloisuutta. Näistä aineksista on halukkaille keitettävissä räjähtävä soppa.

Viisi vuotta myöhemmin julistettiin Pariisin kommuuni! Lars-Folke Landgrén on epäilemättä oikeassa kirjoittaessaan, että Leo Mechelinistä olisi tullut erinomainen journalisti, jos hän olisi päättänyt astua sille uralle.27Landgrén 1989, 66.

Valtiopäivämies

Leo Mechelin osallistui vuoden 1872 valtiopäiville yhtenä Helsingin kaupungin neljästä valitusta edustajasta. Hänet valittiin 497 äänellä, kun eniten ääniä, 962, sai oikeusneuvosmies C. A. Öhrnberg.28Nordenstreng 1920, 173. Jo tätä ennen Mechelin oli palvellut vuoden 1867 valtiopäivillä yhdistetyn valtiovarain- ja suostuntaverovaliokunnan sihteerinä. Mechelinin astumisesta kansanedustuslaitoksen palvelukseen kirjoittaa hänen elämäkertansa tekijä Thiodolf Rein:

Niin näillä kuin kaikilla tulevillakin valtiopäivillä, joille hän osallistui, hän erottautui sujuvien puhujanlahjojensa, väittelyissä osoittamansa sanavalmiuden sekä suuren tietämyksensä ansiosta eritoten valtio-oikeudellisissa ja valtiontaloudellisissa kysymyksissä, kaikki ominaisuuksia, jotka pääsivät oikeuksiinsa erityisesti myös valiokunnissa, joihin hänet valittiin ja joissa hän yleensä nousi johtavaan asemaan.29Rein 1915, 36–37.

Ensimmäisillä varsinaisilla valtiopäivillään Leo Mechelin kunnostautui suurella työpanoksellaan, ja hänet valittiin valtiovarain- ja pankkivaliokuntien jäseneksi. Työmäärä näkyy selvästi porvarissäädyn istuntopöytäkirjasta. Jo tässä vaiheessa oli selvää, ettei hänestä tulisi vain yksi valtiopäivämies muiden joukossa. Mechelinin esittämistä anomusehdotuksista mainittakoon ennen kaikkea ehdotus säätyjen itsenäistä verotusoikeutta koskevaksi laiksi. Hän ehdotti, että säädyt voisivat vahvistaa valtion tulo- ja menoarvion, ja, että se siten tulisi kansanedustuslaitoksen valvonnan alle perustuslain säätyjen suostuntavero-oikeutta koskevan säädöksen nojalla. Tämä oli sangen rohkea liike nuorelta valtiopäivämieheltä – ja vaikka porvarissääty kannatti ehdotusta, se kaatui kolmessa muussa säädyssä, kun aatelissäädyn maamarsalkka sekä pappis- ja talonpoikaissäädyn puhemiehet kieltäytyivät esittämästä asiaa vedoten siihen, että ehdotus loukkasi keisarin valtaoikeuksia. Monet valtiopäivämiehet kaikista säädyistä esittivät päätöksestä vastalauseensa – joukossa myös sellaisia, jotka yleensä olivat eri mieltä Mechelinin kanssa – mutta tuloksetta.30Ibid., 37–38. Poliittisesti varovainen Zacharias Topelius kommentoi Mechelinin toimintaa varsin kriittiseen sävyyn: ”Meidän täytyy vielä oppia poliittista tahdikkuutta, sillä kun on hiljattain saanut niin paljon, kuten säännölliset valtiopäivät, on poliittisesti nulikkamaista vaatia kaikkea tätä heti niistä ensimmäisillä.”31Topelius 2004, 261.

Mechelin oli jo ennen valtiopäiviä nostanut esiin kysymyksen itsenäisestä verotusoikeudesta Helsingfors Dagbladiin 24. maaliskuuta 1870 kirjoittamassaan artikkelissa. Hän luonnehtii hyvin kriittisin sanankääntein vallitsevaa, valtion määrärahoihin perustuvaa järjestelmää taloudellisena instrumenttina ja moittii valtion talousasioiden julkista valvontaa puutteelliseksi. Mechelin vaati säännönmukaista vuotuista budjettia sanan nykyisessä merkityksessä, ja budjetin alistamista valtiopäivien tarkastettavaksi. Myös siinä Mechelin oli Suomessa aikaansa edellä.

Suomen liberaalien poliittiset tavoitteet 1860-luvulla voidaan tiivistää viiteen pääkohtaan: 1) konstitutionalismin toteuttaminen, 2) itsehallinto valtion keskitetyn byrokratian sijaan, 3) lainsäädännön uudistaminen vapaamielisessä hengessä, 4) elinkeinoelämän vapauttaminen taloudellista yritteliäisyyttä rajoittavasta säätelystä, 5) valtion ja kirkon välisen yhteyden purkaminen ja uskonnonvapauden toteuttaminen. Mechelin tuki kaikkia näitä tavoitteita ja julkaisi vuoden 1869 kirkkolain32Laki astui voimaan 1.7.1870. johdosta Helsingfors Dagbladissa pitkän artikkelisarjan viimeksi mainitusta aiheesta. Hän oli enimmäkseen tyytyväinen uuteen lakiin, joka oli yksi askel kohti kirkon ja valtion erottamista – joka oli Mechelinin mukaan ”edistysaskel kansalaisten vapaudelle”.33”Helsingfors den 29 Januari”, Helsingfors Dagblad 29.1.1870. Samalla hän kuitenkin huomautti, ettei laki ollut täydellinen, koska se ei tunnustanut siviiliavioliittoa ja vaati, että kaikkien virkamiesten oli kuuluttava evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Uskonnollisten toisinajattelijoiden oikeutta harjoittaa uskontoaan tai perustaa uskonyhteisöjä ei liioin tunnustettu, ja siksi Mechelin vaati, että Suomeen oli säädettävä eriuskolaislaki – näin tapahtui vasta vuonna 1889.

Lainsäädäntö otti toisin sanoen tälläkin rintamalla askeleen liberaalimpaan suuntaan. Antaakseen lainsäädännölle sysäyksen vielä vapaamielisempään suuntaan Leo Mechelin otti vuoden 1872 valtiopäivillä puheeksi kysymyksen juutalaisten kansalaisuusasemasta Suomessa. Vuonna 1782 säädetyn vallitsevan lain mukaan juutalaisia kiellettiin asettumasta Suomeen asumaan, mikä ei kuitenkaan merkinnyt sitä, ettei maassa olisi asunut juutalaisia. Niillä, jotka kaikesta huolimatta asuivat maassa, ei vallitsevan lain mukaan ollut mitään kansalaisoikeuksia, ja näin he elivät yhteiskunnan ja sen lakien ulkopuolella. Mechelin halusi korjata tilanteen esittämällä valtiopäivillä anomuksen, että juutalaisille tunnustettaisiin kansalaisoikeudet – mutta ei vielä täydellisiä poliittisia oikeuksia. Varovaisuudella on kenties pyritty hillitsemään varsin provokatiiviseen ehdotukseen kohdistunutta vastustusta. Anomuksen taustalla piili myös ajatus houkutella osaavia juutalaisia lähialueilta Suomen kaupunkeihin ja saattaa Suomen lainsäädäntö vapaamielisyydessään samalle tasolle muiden Länsi-Euroopan maiden kanssa. Anomusehdotus kaatui jälleen kolmessa muussa säädyssä – ainoastaan Mechelinin oma sääty, porvarissääty, hyväksyi ehdotuksen, jolla tosin oli omat puolustajansa myös aatelissäädyssä. Päätöksen vuoksi Suomesta tuli osa jatkuvasti pienenevää Euroopan maiden ryhmää, joka ei ollut myöntänyt juutalaisille kansalaisoikeuksia, ja ne myönnettiin vasta vuonna 1917.34Torvinen 1989, 76–79; Protokoll fördt hos Välloflige Borgareståndet å Landtdagen i Helsingfors, 369–370. Mechelinin voi siis todeta olleen paljon aikaansa edellä, kun hän vuonna 1872 nosti ensimmäisenä valtiopäivämiehenä esiin kysymyksen juutalaisten oikeudellisesta asemasta Suomen suuriruhtinaskunnassa.

Edellä on mainittu muutamia esimerkkejä kysymyksistä, joista Mechelin oli kiinnostunut ensimmäisillä valtiopäivillään. Niitä oli vielä muitakin, kuten hänen ehdotuksensa uuden ruotsin ja muinaispohjoismaisten kielten professuurin perustamisesta ja Suomen tiedeakatemian perustamisesta. Seuraavilla valtiopäivillä Mechelinin ehdotusten määrä väheni, mutta hän kuului edelleen aktiivisempiin puhujiin ja valtiopäivien johtohahmoihin. Turhaan ei Helsingfors-Postenin numerossa 19. elokuuta 1905 todeta seuraavaa Mechelinin osallistumisesta sen vuoden valtiopäiville: ”Ensimmäisenä on kuten aina hra L. Mechelin 95 puheenvuorolla.”35Rein 1915, 38–39; Torvinen 1989, 76–79; Protokoll fördt hos Välloflige Borgareståndet å Landtdagen i Helsingfors.

Loppusanat

Liberalismi löi itsensä läpi Suomessa verraten myöhään, mutta kun läpimurto viimein tapahtui, se oli sitäkin nopeampi ja sen vaikutukset ulottuivat syvälle. Läpimurron mahdollistaneista taustatekijöistä tärkeimpiin kuuluivat se, että Venäjän valtaistuimelle nousi vuonna 1855 uusi, aiempaa liberaalimpi keisari, Aleksanteri II, ja että Venäjä hävisi Krimin sodan. Maassa oli ilmeinen tarve uudistaa yhteiskuntaa, jotta se pysyisi Länsi-Euroopan yleisen taloudellisen kehityksen tahdissa. Uskollinen Suomen suuriruhtinaskunta oli ihanteellinen kokeilualue uudistuksille. Kun Puola nousi kapinaan vuonna 1863, se vaikutti Suomeen sillä tavoin myönteisesti, että keisari halusi osoittaa kiitollisuuttaan maassa säilyneestä rauhasta ja vahvistaa uskollisuutta entisestään kutsumalla valtiopäivät koolle ensimmäisen kerran sitten vuoden 1809.36Klinge 1996, 211, 220. Kaikki tämä yhdessä vaikutti hyvin myönteisesti Suomen kehitykseen, ja maa alkoi 1800-luvun jälkipuoliskolla modernisoitua ripeään tahtiin.

Leo Mechelin oli vielä nuori, kun kehitys lähti käyntiin, mutta se ei estänyt häntä nousemasta pian yhdeksi 1860-luvun alussa muotoutuvan väljän liberaalin ryhmittymän keskushahmoista. Hän alkoi nyt näkyä liberaalilehtien palstoilla, ja monipuolisten kykyjensä ja tuttavuuksiensa ansiosta hän pääsi pian mukaan myös liike-elämään, ja lopulta hänet valittiin myös valtiopäiville. Toisin sanoen juuri tänä aikana Mechelin loi perustan tulevalle toiminnalleen ja alkoi esiintyä julkisuudessa todellisena liberaalina ja merkittävänä vaikuttajana.

Kirjallisuutta

C. G. Estlander, ”Ungdomsminnen XIV”, Finsk tidskrift 5, 1913.

J. Grandell, Från ett årtionde i Finland. August Schauman, republikanism och liberalism 1855–1865, Helsingfors 2020.

Helsingfors Dagblad 29.1.1870.

H. Holma, ”Lisäpiirteitä 1850-luvun ylioppilaselämästä”, Joukahainen 1918.

J. Jalava et al. (eds), The Road to Prosperity. An Economic History of Finland, Helsinki 2006.

J. Kekkonen, Merkantilismista liberalismiin. Oikeushistoriallinen tutkimus elinkeinovapauden syntytaustasta Suomessa vuosina 1855–1879, Helsinki 1987.

M. Klinge et al., Kejserliga Alexanders Universitetet 1808–1917, Helsingfors 1989.

M. Klinge, Finlands historia III, Helsingfors 1996.

H. Knif, Utrikeskorrespondens efter liberalismens genombrott i Finland. En studie av utrikeskorrespondensen i Helsingfors dagblad, Åbo underrättelser och Wasabladet åren 1864, 1870 och 1876, Åbo 1980.

L. Krusius-Ahrenberg, Der Durchbruch des Nationalismus und Liberalismus im Politischen Leben Finnlands 1856– 1863, Helsinki 1934.

L-F Landgrén, För frihet och framåtskridande. Helsingfors Dagblads etableringsskede 1861–1864, Helsingfors 1995.

L-F Landgrén, ”Leo Mechelin som liberal publicist”, G. Bonsdorff et al. (toim.), Leo Mechelin 1839–1914: Helsingin herra, valtiollinen vaikuttaja ja Suomi-kuvan luoja, Helsinki 1989.

S. Lindman, ”Drag ur den finländska liberalismens 1800-tals historia”, Granskaren 1939:9.

A. Mörne, ”Liberala meningsyttringar i finländska pressen före 1860-talet”, Historiska och litteraturhistoriska studier 1, Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland CLXXX, Helsingfors 1925.

S. Nordenstreng, L. Mechelin. Hans statsmannagärning och politiska personlighet I, Helsingfors 1936.

Protokoll fördt hos Välloflige Borgareståndet å Landtdagen i Helsingfors. Första bandet, Helsingfors 1872.

Th. Rein, Leo Mechelin, Stockholm 1915.

R. Savolainen, Med bildningens kraft. J. V. Snellman liv, Helsingfors 2019.

A. Schauman, Från sex årtionden i Finland II, Helsingfors 1893.

Ströskrifter utgifna af Industriföreningen II, Helsingfors 1862.

E. Stubb, Leo Mechelin. Senaattorin elämäntarina Nokian perustamisesta sortovuosiin ja naisten äänioikeuteen, Helsinki 2018.

O. Toivola, Puusta pehmopaperiin. Nokian paperin historia 1865–2005, Nokia 2005.

Z. Topelius, Finlands krönika: 1860–1878, utg. R. Knapas, Helsingfors 2004.

T. Torvinen, ”Liberaali Mechelin ja kansallinen vähemmistö”, G. Bonsdorff et al. (toim.), Leo Mechelin 1839–1914: Helsingin herra, valtiollinen vaikuttaja ja Suomi-kuvan luoja, Helsinki 1989.

R. A. Wrede, Minnestal öfver senatorn, fil. och juris utr. doktorn Leopold Henrik Stanislaus Mechelin hållet vid Finska vetenskaps-societetens årshögtid den 25 maj 1914, Helsingfors 1914.

H. Ylikangas, ”Mikä päätti valtiollisen yön?”, 2014, https://blogs.helsinki.fi/hylikang/tag/valtiopaivat/