16.–19.10.1860 Lilly Steven-Steinheil–LM

Ette ollut väärässä otaksuessanne että odotin jo kärsimättömästi kirjettänne, olin jopa hiukan levoton ja pelkäsin että olette sairastunut, sillä mieleeni ei juolahtanutkaan että huvittelut ne Teitä ovat pidättäneet kirjoittamasta. Samalla minua ilahduttaa, että Teille on juuri nyt sellaisia tarjolla, olen myös sitä mieltä ettei siinä ole mitään kevytmielistä että Te nuorena miehenä, jonka toiminnan on määrä vasta alkaa, kiivaasti karkotatte synkät muistot. Tarvitsette nyt kaikki voimanne, sillä olette ottanut niin paljon tehdäksenne, pelkään vain että yliarvioitte voimanne, jopa Eneberg ällisteli hankkeidenne lukumäärää, siksi pyydän, ystäväni, harkitkaa tarkkaan mitä teette älkääkä rasittako itseänne liikaa, säästäkää itseänne niiden vuoksi jotka rakastavat ja arvostavat Teitä. Sanotte kaiketi, että olette iloinen kun Teillä on niin paljon työtä ja myös että tunnette olonne kaiken tämän keskellä aivan terveeksi – viimeksi mainittu kuitenkin voidaan osoittaa vasta sitten kun voimat ovat koetuksella. Olen sydämestäni iloinen, että Teille on tehty niin kunniakas ehdotus. Tämä on taas minulle ”vettä myllyyn”, enkä aio laiminlyödä asian mainitsemista tietyille henkilöille sopivan tilaisuuden tullen. Minusta on aivan oikein, että samoin haluatte osallistua teatterin avajaisiin, ja tuskin olisi voitu löytää (ilman mitään imartelua) parempaa lausujaa (ainakin itse olen asiasta vakuuttunut). Sitä pidän kuitenkin turhana, että vielä lisäksi vastaanottaisitte sen roolin, suokaa anteeksi suorasanaisuuteni, mutta ajattelen kukkaroanne ja aikaa, joka Teiltä siten riistetään. En halua sen enempää neuvoa Teitä luopumaan siitä kuin kannustaakaan, sillä olette todennäköisesti jo päätynyt jompaankumpaan ratkaisuun. Kerroin vain näkemykseni ikään kuin vanhasta tottumuksesta.

Teiltä on todellakin erittäin kiitettävää, että otitte sen pienen tyttörukan huomaanne, ja kunpa yhteiset ponnistukset palkittaisiin onnellisella lopputuloksella. Missä opetatte pikkutyttöä? Voitte tosiaan täydellä syyllä sanoa ”huoli on mutta mikään ei auta”. Valitettavasti niin harvat voivat tässä suhteessa todeta itsestään samaa, useimmathan ajattelevat ensimmäiseksi ja viimeiseksi sitä omaa rakasta itseään.

19. päivä

Olen todella harmissani, kun en voi kirjoittaa kirjettäni rauhassa, sillä minun oli Maiko-papupatamme vuoksi mahdotonta koota ajatuksiani, ja Nikolain huone, joka muuten on pakopaikkani, on minulta nyt suljettu erään maanmittarin vuoksi, joka on asunut meillä nyt 14 päivää. Hän on juuri poistunut muutamaksi tunniksi, koska sää on hyvä, ja haluan hyödyntää hänen poissaoloaan. Toivoin, että voisin samaten kertoa Teille jotain mukavaa, mutten ole viime tapaamisemme jälkeen kokenut mitään sellaista. Sellaisia huvituksia kuin Teillä on ollut Helsingissä ei ole täällä tarjolla, lukuunottamatta kahta Paulin pitämää konserttia, joihin en kuitenkaan voinut mennä huonon sään vuoksi; olen sitä paitsi ollut niin alakuloinen, että tuskinpa olisin halunnut mennä hyvälläkään säällä. Maanantaina vanhempani kuitenkin saivat minut suostuteltua menemään yhteen, jonka piti laulaja Brömmé, herrojen Faltinin ja Paulin avustuksella; enkä kadu että noudatin vanhempieni toivetta, sillä voimakkaan ja kuitenkin suloisen äänensä lisäksi Brömméllä on samalla niin paljon tunnetta ja makua, mistä olivat osoituksena myös hänen kappalevalintansa, muun muassa Beethovenin Adelaide ja Keijukaiskuningas; erityisesti viimeksi mainitun hän lauloi niin upeasti, että se vapisutti ihmisen sisintä ydintä myöten, eikä innostukselle tahtonut tulla lainkaan loppua; tulette todennäköisesti tapaamaan Paulin, joka varmaan jakaa yleisen mielipiteen. Tämä samainen Brömme on kaiketi ollut se Adele Mechelinin opettaja, jonka äänestä hän aina puhui ihastuneena. Kuinka iloinen hän olisikaan ollut jos olisi taas saanut kuulla sen! Felix-raukkaa olen tavannut niin kirkossa kuin myös käynyt tapaamassa hänen anoppinsa luona, mihin hän on toistaiseksi jättänyt lapsensa, koska hänen on pitänyt tehdä useampia matkoja liiketoimiensa tähden. Hän ei kaiketi ole täysin tyytyväinen näihin matkoihin, koska sanoo ettei hänellä ole voimia hallita ajatuksiaan, joskin hänen omaisensa samoin kuin minä olemme sitä mieltä, että juuri ne tekevät hänelle nyt hyvää. Jos hän on ollut muutenkin hellä isä, niin nyt hän on sitä vielä enemmän, lapset myös itkevät heti kun heidät viedään häneltä. Hänellä on varmasti myös edessään tuska pikku Fannyn menettämisestä, sillä nyt tulevat hammaskivut, ja lapsiparka tuskin pystyy selviämään tästä sairaudesta, sillä hän on käynyt aivan läpikuultavaksi ja niin voipuneeksi ettei pysy enää pikku jaloillaan. Tiedättekin varmaan jo, että M. on muuttanut eri asuntoon, kuten myös että hän sai heti omansa vuokrattua.

Kahdeksan päivää sitten Eneberg, minä ja lapset olimme muutaman päivän Saarelassa sillä aikaa kun Karhusuolle asennettiin kaksinkertaiset ikkunat (Nikolai oli jälleen matkoilla). Siellä oltiin tällä kertaa taas hyvin ystävällisiä (ainakin siltä vaikutti), luulen että syynä oli se että anopilla on nyt pää täynnä suunnitelmia, eikä hänellä ollut siksi aikaa omistautua tavanomaiselle jalolle puuhalleen. Hän tuntuu nyt vakavissaan aikovan myydä Saarelan, ja tiedättekö mitä hän sitten tekee? Hän haluaa pitää Kostialan ja rakennuttaa sinne itselleen talon, ylipäätään rakentaa aivan uuden laitoksen. Tätä lopullista tarkoitusta varten hän haluaa ensimmäisenä kauniina päivänä matkata Lappeenrantaan ja ostaa 100 ruplalla 20 hevosta sekä suunnitella puutarhan ja puiston, ja jos kaikki sujuu hänen laskelmiensa mukaan niin hän ottaa itselleen kaiken huipuksi ottopojan, jonka tahtoo omalla tavallaan kasvattaa jaloksi ja kiitolliseksi ihmiseksi. Surkuttelen sitä lapsirukkaa, joka joutuu hänen käsiinsä! Nämähän ovat vain hänen suurisuuntaisia suunnitelmiaan, aika näyttää pannaanko ne täytäntöön, mutta minun on sanottava että epäilen niitä, ainakin mitä rakentamiseen tulee, sillä hän on niin surkeana että yksi kaupunkimatka vie häneltä voimat koko viikoksi, miten hän sitten kestäisi pidemmän matkan.

Äiti ja poika tuntuvat taas olevan läheisempiä; syytä en tiedä, sillä välillämme ei ole pitkään aikaan vallinnut mitään luottamuksellista suhdetta. En tiedä mikä tämän on saanut aikaan – sen vain tiedän ja tunnen päivittäin yhä enemmän, että tämä elämä on hyvin raskasta ja surullista, ja vain pieni suloinen tyttöni tekee elämästäni siedettävän ja on iloni synkkinä hetkinä, joten vapisen ajatuksesta menettää hänet ja pelkään erityisesti sitä pahaa kurkkutautia, joka on kylässämme jo vaatinut uhrinsa, eräältäkin torpparilta kuoli siihen muutamassa päivässä kolme lasta, ja tänään haudataan Marielta poika, joka samoin sairastui ja kuoli kahdessa päivässä, mikä oli ihmisparalle onnikin, vaikka hän lastaan sureekin, kuten jokainen äiti. Kaupungissa oli taas surullinen tapaus, Grotenfeltit (Rosalien vanhemmat) menettivät tällä viikolla samalle sairaudelle kahdeksanvuotiaan tytön, joka oli ainoa vielä kotona oleva lapsi. Siellä oli varmasti lääkärin apu käsillä mutta silti häntä ei voitu pelastaa, poloiset vanhemmat jotka hautaavat jo viidennen lapsensa.

Mitähän vielä meistä kertoisin, N. on vähänlaisesti kotona ja työskentelee parhaillaan maanmittarin kanssa, jonka on määrä kartoittaa Karhusuon viljelymaa. N. on jo pitkään toivonut siitä karttaa, pelkään vain että siitä tulee taas melkoinen kuluerä, joita on valitettavasti jo muutenkin tarpeeksi, joista ei tiedä miten ne kaikki maksetaan, ja mitähän kaikkea vielä on edessä kun Pockus siirtyy Helsinkiin. Eneberg näkee valtavasti vaivaa saadakseen hänet kunnialla sisään, mutta Pockus ei oikein halua mukautua siihen, ja minun on täytynyt muutaman kerran nuhdella häntä oikein vakavasti. Hänet noudetaan joka lauantai Saarelaan, kuten aiemminkin, sitten käy yleensä niin ettei hän osaa läksyjään, vaikka hänellä on koko maanantai vapaata, koska hänet lähetetään takaisin vasta päivällisaikaan, mistä Eneberg tulee aina aivan epätoivoiseksi. Luulen että vanharouva tekee niin tahallaan loukatakseen häntä. Olen kai myös kertonut, että poika sillä tavoin jää niin paljosta opista paitsi, mutta eihän vanharouva ole minun toiveistani vielä ikinä välittänyt. Eikä N. sano mitään, kuten tavallista, joten kaikki menee sitten vanhanrouvan mielen mukaan.

Huomenna on Alexisin syntymäpäivä, jota tavallisesti juhlitaan vanhanrouvan luona, mutta tällä kertaa jäämme kotiin, N. haluaa niin, joskaan ei sano miksi haluaa niin. Annan A:lle lahjaksi lukittavan rasian kaikkine toilettitavaroineen, hän tulee siitä varmasti kovin iloiseksi. Fritziltä sydämelliset terveiset, hän on asunut jo viikon palatsissaan. Olisinpa toivonut olevani niin rikas, että olisin voinut toivottaa hänelle onnea uuteen taloonsa jollain lahjalla, mutta mistäpä ottaa kun ei ole kolmeen kuukauteen saanut kopeekkaakaan (sitä rasiaakaan en ostanut, vaan se on omani). Ajattelette kaiketi: no niin, pelkkää valitusvirttä! Mutta tiedättehän, että ”sydämen kyllyydestä suu puhuu”. Vanhempani ovat terveinä ja samoin lähettävät terveisiä. Kävin maanantaina Tolleilla, jotka asuvat oikein sievässä asunnossa. Alinen on määrä matkustaa sunnuntaina, ja ero näytti kovasti surettavan heitä kaikkia. He kertoivat, että Olga Lohman olisi morsian, mikä ihmetytti heitä kovasti, sillä he olivat luulleet että Torsten kosisi. Torsten on tainnut Pariisissa unohtaa hänet, vai kuinka? Olkaa kiltti ja lähettäkää hänelle minulta terveisiä kuten kaikille omaisillenne kun kirjoitatte heille. Lähetän kaikilta terveisiä, Maikolta etupäässä, ja nyt voikaa hyvin.