1.–2.12.1859 Lilly Steven-Steinheil–LM
Ruotsinkielinen teksti
|1|
Den 1 december 1859.
Min dyre vän!
Det var nog inte min avsikt att skriva idag igen. Men vår lilla ängel mår gudskelov bättre och vem skall jag meddela detta om inte den käre onkeln som alltid haft Maiko kär. Sedan igår stiger hon upp igen och aptiten har kommit tillbaka och idag är hon den muntra och pratsamma Maiko igen, precis som förr. Och alla försöker vara tillsammans med henne eftersom sorgen var allmän under älsklingens sjukdom. Därför var glädjen så stor vid hennes tillfrisknande. Jag kan också säga att det är den första glada dagen jag haft sedan min väns avresa – Pockus närvaro har likaså bidragit till detta. Min svärmor skickade honom äntligen hit. Hon måste väl ha märkt hur nedslagen jag var och att jag var i behov av distraktion. Den käre pojken har verkligen muntrat upp mig och jag känner mig mindre ensam. Redan de fyra timmars studier gör att dagen blir kortare och det känns bra – Pockus har hållit sitt löfte och läser helt flitigt och uppmärksamt. Då och då avbryts läsandet av hans eldiga kärleksyttringar som Ni nog känner till och som kanske ofta har besvärat Er. Men för ett modershjärta som bara existerar av sina barns kärlek känns det så bra och ett ögonblick glömmer det alla sina sorger och smärtor. Det har bara en enda önskan, nämligen att denna hängivande kärlek skulle förbli oförändrad för alltid. Nu har jag varit sentimental igen, fastän jag inte ville vara det, men Ni vet ju att ”ångest är ingen förbättring!”. Jag ville alltså skriva att studierna ofta avbryts av samtal om den som vi saknar så mycket. Läraren och eleven fördjupar sig så i de kära minnena, att de till slut leende måste påminna varandra om att tänka på lärandet igen. På tal om studierna, jag skulle vilja be Er att skicka mig, om Ni har möjlighet, den lovade franska läroboken (jag tror att den var av Schulz), då jag väl kommer att ägna mig mer åt franskan än ryskan eftersom han vet så lite om det språket – och svenska språket är för mig så främmande att jag inte kan lära honom någonting nytt – och dessutom är vi nästan klara med att repetera då han verkar minnas allting bra. Idag förhörde Nikolai honom i räkning och det gick helt bra trots min rädsla för hans otålighet och häftighet. Idag på eftermiddagen åkte han till staden. Han skulle hämta med sig Ert brev som jag otåligt väntar på. Han sade till mig att han skulle bryta brevet oaktat att det står min adress. På det svarade jag honom leende: han har nog inte rätt till det då jag skrev till Er, och inte han, men att det står honom fritt att bryta brevet om han skulle ha någon misstro mot oss. På det sade han likaså skrattande ”Var helt lugn, jag kommer inte att öppna ditt brev och utforska era hemligheter.” Jag vore mycket glad om Ni skulle ha skrivit till oss båda denna gång – men det visar sig imorgon. Nu är klockan redan 11 och jag måste gå och lägga mig, efter att jag har kunnat skriva dessa rader i all lugn och ro eftersom hela huset sover.
Jag hoppas att mina förhoppningar inte gäckas. Detta skulle bedröva mig och jag vore tvungen att tro att min vän glömt bort mig, nu när han är med de sina. Men detta är otänkbart!
God natt, käraste vän. Imorgon ett till – – –
Den 2 december.
I morse då jag vaknade var det första jag såg Ert kära brev som Nikolai överräckte till mig medan han sade: Här är det efterlängtade brevet som Du får obrutet och Du kan vara lugn över att jag inte har utforskat era hemligheter. Av allt detta förstod jag att han var mycket nyfiken på att få veta brevets innehåll. Efter att jag hade läst Ert brev och hade övertygat mig om att det inte fanns något farligt där gav jag brevet till honom så att han kunde läsa igenom det. Då jag tyckte att det vore bättre att avleda alla misstankar från början för att kunna skriva desto mer otvunget senare. Förmodligen kommer han inte längre vara intresserad av att läsa de andra breven då han säkert tyckte att detta brev var för högtravande. Det skulle i alla fall vara bra om Ni skulle skriva de följande breven lika försiktigt. Och nu, efter att jag har biktat detta, ber jag min vän om förlåtelse för att jag har yppat hans hemlighet – men nej, ingenting har jag yppat – då jag inte har sagt ett ljud om detta. Och det som stod i brevet var bara en bekräftelse av det som han fick veta av Er på avskedskvällen. Därför har han inte heller ställt några frågor beträffande denna sak och det verkade som att han var lite förlägen och besviken när han gav tillbaka brevet. Min käre vän, Ni inser säkert att jag inte kunde handla annorlunda och därför är Ni förhoppningsvis inte arg på mig. Och nu till någonting annat då det viktigaste är avklarat. – Det gläder mig att Ni förlängt er vistelse hos Era kära och att Ni därmed unnar Er en lekamlig och andlig rekreation – som var så nödvändig för min arma vän. Det var också bra att Ni varit uppriktig gentemot Er mor. Med hjärtliga ord kan hon skänka sitt lidande barn tröst nu, om inte muntligen så skriftligt. Annars skulle hon kanske omedvetet sårat det genom skämtsamma anspelningar. Som Ni ser, min dyre vän, Ni måste inte ångra Er uppriktighet. Och Er mor delar förvisso min åsikt i detta hänseende! – Måtte Gud göra att Er själsstyrka visas denna gång och att den ger Er kraft att genomföra Era ädla föresatser med manligt mod. Detta hoppas och önskar den trogna väninnan av hela sitt hjärta. –
Medan jag skriver här är min far och bror, som redan kom på middag, sysselsatta vid spelbordet och spelar kort med Nikolai. Denna gång fick jag i uppdrag av honom att tacka Er för Ert senaste brev. Pockus har skrivit på sitt utkast hela dagen. Han var helt lycklig över att ha klottrat ihop ett så långt svar. Månne Ni ha fått mitt brev vid Er ankomst till Helsingfors? Jag är lite orolig för att brevet kom i främmande händer då Ni anlände så sent?
Min huvudsysselsättning har varit att skicka brev till alla världsdelar. Därför har jag inte hunnit läsa så mycket. Dock har jag läst tidningens provnummer och jag måste erkänna att jag tyckte att den var lite för prosaisk. Men man hyser förhoppning om en fullständigare tidning vilket är nog nödvändigt. Jag ber Er i alla fall att avge ett omdöme, och dessutom berätta om Ni åtager Er några uppsatser i den? Tyvärr måste jag skynda nu i slutet eftersom herrarna redan är klara med sitt parti. Hur gärna vill jag fortsätta prata med min vän. Men desto mer en annan gång. – Och nu, lev väl, min dyre vän. Jag hoppas att Ni inte saknar mig lika mycket som jag saknar Er. Med varje dag som går saknar jag min käre sällskapare mer och mer – och så snart Maiko fullständigt tillfrisknat vill jag bryta denna ensamhet och vill umgås med människor, även tråkiga, för att försöka förströ mina tankar. –
Jag skickar Er hjärtliga hälsningar från alla de mina, och ber Er ännu en gång att hälsa Torsten.
Lev väl,
Er trogna väninna Lilly.
Från Maiko en kyss till sin kära Brudgumfi.
Alkuperäinen (transkriptio)
Den 1ten December 1859.
Mein theurer Freund!
Es war wohl nicht meine Absicht
Ihnen heute wieder zu schreiben doch
unser kleiner Engel ist Gottlob beßer,
und wem anders sollte ich dieses mit-
theilen, als dem lieben Oncel, der
die kleine Maiko ja so liebt. Seid ge-
stern geht sie wieder auf, der apetit
hat sich eingestellt und heute ist sie
ganz die muntere geschwätzige Maiko
von früher, und ein jeder sucht sich
mit ihr abzugeben, denn die Trauer
war allgemein, während der Krank-
heit des Lieblings daher die Freude
auch so groß bei ihrer Genesung.
Auch ich kann sagen daß dies der
erste frohe Tag ist den ich seid der Ab-
wesenheit meines Freundes erlebt –
wozu Pockus sein Hiersein ebenfalls bei-
|2|
getragen, den meine Schwiegermutter
endlich schickte; sie muß wohl gesehn
haben wie niedergeschlagen ich war
und daß ich einer Zerstreuung bedurfte.
Der liebe Junge hat mich wirklich
aufgeheitert, und ist das alleinsein
minder fühlbar; schon die vier Stun-
den die wirtillagt zum studiren anwenden,
verkürzen der Tag ganz angenehm –
indem Pockus seines Versprechens
eingedenk – ganz fleißig und auf-
merksam lernt, hin undtillagt wieder werden
sie durch seine feurigen Liebes-Ergüße
unterbrochen – die Ihnen ja wohl bekannt
sind, und Sie vielleicht oft beläßtigt
haben – doch einem Mutterherzen
die nur in der Liebe ihrer Kinder
existirt, thut es so wohl, undstruket estillagt vergißt
in dem Augenblick, all seine Schmer-
zen – seine Sorgen – und fühlt nur
den einzigen Wunsch – daß diese
hingebende Liebe stets unveränderlich
bliebe. Da bin ich nun wieder sentimen-
tal gewesentillagt, obgleich ich es nicht sein wollte
doch Sie wißen ja ”Angst ist Besserung nicht!”
Ich wollte also schreiben; daß die
Studien oft durch Gespräche über
den so sehr Vermißten unterbrochen
werden, wo dann Lehrer als Schüler
sich in den lieben Erinnerungen
so vertiefen, daß sie einander zu
letzt lächelnd erinnern müßen
doch wieder ans Lernen zu denken.
Da wir gerade beim Lernen sind, so
würde ich Sie auch bitten mir
wenn’s Ihnen möglich ist, das
versprochene französische Lehrbuch (von
Schulz glaub ich war es) zu schicken
denn ich werde wohl wohl mehrtillagt mit dem Fran-
zösischen als Rusischen mich ab-
geben da er davon noch wenig
kennt, und mir die schwedische
Sprache zu fremd ist um ihm da-
rin etwas neues beizubringen
denn mit dem Repetiren sind wir
wohl bald fertig da er sich alles
so gut zu erinnern scheint.
Heute hatte ihn Nicolay im Rechnen
vorgenommen und ging es ganz
gut ungeachtet meiner Furcht für
seine Ungeduld als Heftigkeit.
Er fuhr heute Nachmittag zur Stadt
und sollte Ihren Brief mitbringen
den ich mit Ungeduld erwarte.
Er sagte mir daß er ihn trotz mei-
ner Adreße erbrechen würde worauf
ich ihm lächendtillagt antwortete: er hätte wohl
kein Recht dazu da ich Ihnen
geschrieben, und nicht er, doch stän-
de es ihm frei, ihn zu erbrechen wenn
er ein Mißtrauen gegen uns hätte
hierauf sagte er mir ebenfalls lachend
”Sei ganz ruhig ich werde Deine Briefe
nicht eröfnen und Eure Geheimniße
erforschen.” Sehr erfreut wäre ich
wenn Sie diesmal Beiden geschrie-
ben hätten – doch das wird sich ja mor-
gen finden, denn für heute ist die
Uhr schon 11 und muß ich mich schon
hinlegen. Hoffstruket nachdem diese Zeilen
in aller Stille hab schreiben können
denn das ganze Haus schläft.
Hoffentlich werd ich in meiner
Erwartung nicht getäuscht es würde
mich sehr betrüben und müßt ich glauben
daß mein Freund mich über die Seinigen
ganz vergeßen. Doch es ist nicht denckbar!
Gute Nacht liebster Freund morgen ein weiteres – – –
|5|Den 2ten Dezember!
Heute Morgen beim Erwachen war das
erste, was ich erblickte Ihr lieber Brief,
den mir Nicolay mit den Worten
überreichte: Hier ist der lang ersehnte
Brief, den Du unerbrochen erhälst,
und kannst Du ruhig sein daß ich
Eure Geheimniße nicht erforscht habe.
Aus allem sah ich daß er sehr be-
gierig war den Inhalt zu kennen
und nachdem ich Ihr Schreiben gelesen
und mich überzeugt daß da nichts
gefährliches stand, gab ich ihn zum
Durchlesen, denn ich fand es wäre
beßer gleich vom Anfang allen Ver-
dacht abzuwenden, um später desto
ungezwungener schreiben zu können,
denn wahrscheinlich wird es ihn nicht
mehr interißiren die andern zu lesen
da er diesen bestimmt zu hochtrabend fand.
jedenfalls aber wäre es gut wenn
Sie die nächsten eben so vorsichtig
schreiben würden. Und nun, nachdem
ich dieses gebeichtet, bitt ich meinen
Freund um Vergebung daß ich sein
Geheimniß verrathen – doch nein ichstruket
|6|
verrathen habe ich nichts – denn mit
keiner Sylbe habe ich deßen erwähnt,
und was im Briefe stand, war nur
eine Bestätigung von dem, was er
von Ihnen am Trennungs Abende
erfuhr, daher hat er mir auch keine Fra-
ge, diesen Gegenstand betreffend gethan
und schien es mir als wenn er etwas
verlegen und enttäuscht den Brief zu-
rückgab. Sie sehen wohl ein mein lieber
Freund daß ich nicht anders handeln
konnte und sind mir hoffentlich daher nicht
böse. Und nun zu etwas anderem nach
dem das Wichtigste abgehandelt.–.
Es freut mich daß Sie Ihren Aufenthalt
bei den lieben Ihrigen verlängert haben
und dadurch sich eine körperliche als geisti-
ge Erhohlung gegönnt – die meinen ar-
men Freunde so nothwendig war –
auch ist es gut daß Sie gegen Ihre
Mutter aufrichtig gewesen, jetzt kann
sie mit herzlichen Worten wenn nicht
mündlich so doch schriftlich ihrem lei-
denden Kinde Trost zusprechen wo
sie sonst demselben unbewußter
Weise durch scherzhafte Anspielungen manche
|7|
Wunde zugefügt hätte. Sehen Sie theu-
rer Freund, schon deshalb muß Ihre
Aufrichtigkeit Ihnen nicht gereuen
und theilt Ihre zärtliche Mutter gewiß
meine Ansicht in dieser Hinsicht! –
Gott gebe daß Ihre Seelenstärke sich die-
ses mal bewähren möge, und Ihnen
Kraft gebe Ihre edlen Vorsätze mit
männlichen Muthe durchzuführen
dieses hofft und wünscht die treue Freun-
din von ganzen Herzen.–.
Während ich hier schreibe, sind mein
Vater als Bruder, die schon zu Mit-
tag kamen mit N. beim Karthen-
tisch beschäftigt und hat mir N. für
dieses mal aufgetragen Ihnen für
Ihren Brief zu danken. Pockus hat
aber den ganzen Tag an seinem
Conzept geschrieben und war ganz
glücklich eine so langes Reskript zu-
sammengeschmiert zu haben.
Ob Sie wohl meinen Brief bei Ihrer
Ankunft in Helsingfors vorgefunden
haben, ich bin etwas besorgt daß
er nicht in fremde Hände gekommen
da Sie erst so spät ankamen?
Meine Hauptbeschäftigungen sind jetzt
Briefe nach allen WeltGegenden gewe-
sen, daher ich wenig zum Lesen ge-
kommen bin doch hab ich den Probe-
Zeitung gelesen und muß ich ge-
stehen daß ich sie etwas zu prosaisch
fand, obwohl man Hoffnung zu einer
Vollständigeren giebt was wohl
nothwendig ist. Ich bitte Sie jeden-
falls – Ihr freies Urtheil darüber zu
sagen, und dann, ob Sie einige
Aufsätze darin übernehmen werden?
Leider muß ich zum Schluß eilen
denn die Herren sind mit ihrer
Parthie schon fertig. Wie gerne möchte
ich mit meinem Freunde noch plaudern
doch ein andres mal desto mehr –.
Und nun leben Sie wohl theurer
Freund ich hoffe daß Sie mich nicht
so vermißen als ich Sie, denn mit
jedem Tage kann ich sagen verwiß
ich meinen lieben Geselschafter mehr und
mehr – und will ich sobald nur unsere
Maiko ganz hergestellt ist mich aus die-
ser Einsamkeit losreißen und unter
Menschen, wenn gleich langweiligen mei-
ne Gedanken zu zerstreuen suchen.–.
Von Allen den Meinigen Ihren herzliche Grüße überschickend sagt Ihnen nochmahls
Bitte um unsern Gruß an Torsten.
Lebewohl
Ihre treue Freundinn Lilly
Von Maiko einen Kuß Ihrem so lieben Sulhane
1. joulukuuta 1859
Kallis ystäväni!
Tarkoitukseni ei kylläkään ollut kirjoittaa Teille taas tänään, mutta pieni enkelimme voi Jumalalle kiitos paremmin, ja kenellepä muulle minun pitäisi siitä ilmoittaa kuin rakkaalle sedälle, joka niin rakastaa pikku Maikoa. Hän on ollut eilisestä asti taas jalkeilla, ruokahalu on palannut, ja hän on nyt aivan sama iloinen lörpöttelevä Maiko kuin ennenkin, ja kaikki yrittävät viettää aikaa hänen kanssaan, sillä lemmikkimme sairauden aikana vallitsi yleinen suru – niinpä ilo hänen toipumisensa johdosta on yhtä suuri.
Voin myös sanoa, että tämä on ensimmäinen iloinen päivä, joka minulla on ollut ystäväni poissaolon aikana – mihin on samoin vaikuttanut myös Pockuksen oleskelu täällä. Anoppini lähetti hänet lopulta tänne; hän varmaankin huomasi kuinka masentunut olin ja että tarvitsin jotain huvitusta. Se poikakulta on tosiaan piristänyt minua, enkä tunne oloani niin yksinäiseksi; ne neljä tuntia, jotka käytämme opiskeluun, lyhentävät päivää jo tuntuvasti – ja Pockus on lupauksensa mukaisesti oikein ahkera ja tarkkaavainen oppilas. Tämän tästä oppitunnit keskeytyvät hänen tulisiin rakkaudensuukkoihinsa, jotka ovat Teille(kin) niin tuttuja ja ehkä Teitä usein kiusanneetkin. Toki äidinsydämelle, joka on olemassa vain lastensa rakkaudessa, tämä tekee niin hyvää, se unohtaa hetkessä kaikki tuskansa, murheensa, ja tuntee vain sen ainoan toiveen, että tämä omistautuva rakkaus pysyisi iäti muuttumattomana. No niin, nyt minusta tuli taas sentimentaalinen, vaikken halunnut olla sellainen, tiedättehän että ”huoli ei ole paranemista!” Halusin siis kirjoittaa, että opinnot keskeytyvät usein keskusteluihin siitä niin kaivatusta henkilöstä, jolloin sitten niin opettaja kuin oppilaskin vaipuvat rakkaisiin muistoihin, ja heidän on hymyillen muistutettava toisiaan ajattelemaan taas opiskelua.
Kun nyt tuli puhe opinnoista, pyytäisinkin Teitä myös lähettämään minulle, mikäli mahdollista, sen luvatun ranskan oppikirjan (luullakseni Schulzin), sillä tulen varmasti paneutumaan enemmän ranskaan kuin venäjään, koska poika osaa sitä vielä niukasti ja ruotsin kieli on itselleni liian vierasta jotta voisin opettaa hänelle mitään uutta, sillä kertaamisessa olemme kyllä pian lopussa, koska hän tuntuu muistavan kaiken niin hyvin. Nikolai oli tänään kuulustellut häntä laskennossa, ja se oli mennyt varsin hyvin, vaikka pelkäsin niin hänen kärsimättömyyttään kuin kiivauttaankin.
Tänään iltapäivällä hän matkusti kaupunkiin ja hänen pitäisi tuoda mukanaan kirjeenne, jota kärsimättömästi odotan. Hän sanoi, että murtaisi sen auki minun osoitteestani huolimatta, mihin vastasin hymyillen: siihen hänellä ei kyllä olisi mitään oikeutta, koska minähän olen kirjoittanut Teille eikä hän. Toki hän olisi vapaa sen murtamaan, mikäli tuntisi epäluottamusta meitä kohtaan. Tähän hän sanoi samalla nauraen: ”Voit olla huoleti, en avaa kirjeitäsi enkä nuuski teidän salaisuuksianne.” Olisin kovin iloinen, jos olisitte tällä kertaa kirjoittanut molemmille, mutta huomennahan se selviää. Nyt kello on jo 11 ja minun pitää mennä pitkäkseni saatuani nämä rivit kirjoitettua kaikessa rauhassa, sillä koko talo nukkuu.
Toivottavasti en pety odotuksissani, se surettaisi minua kovasti, ja pitäisi otaksua että ystäväni on kokonaan unohtanut minut omaistensa vuoksi. Mutta moistahan ei toki voi ajatellakaan!
Hyvää yötä, rakkahin ystävä, huomenna lisää ---
2. joulukuuta!
Ensimmäinen asia, jonka huomasin aamulla herätessäni, oli rakas kirjeenne, jonka Nikolai minulle ojensi näillä sanoilla: tässä on se kauan kaivattu kirje, jonka saat murtamattomana, ja voit olla rauhallisin mielin etten ole nuuskinut salaisuuksianne. Hän oli kaikesta päätellen hyvin utelias saamaan tietää sisällön, ja luettuani kirjeenne ja vakuututtuani siitä, ettei siinä ollut mitään vaarallista, annoin sen hänen luettavakseen, sillä katsoin että olisi parempi hälventää heti alusta asti kaikki epäilykset, jotta voisi myöhemmin kirjoittaa sitäkin luontevammin, sillä hän ei todennäköisesti ole enää kiinnostunut lukemaan muita kun varmaan piti tätäkin liian korkealentoisena.
Olisi kuitenkin hyvä, jos kirjoittaisitte seuraavatkin kirjeet yhtä varovaisesti. Ja nyt kun olen tunnustanut tämän, pyydän ystävältäni anteeksiantoa, että menin paljastamaan hänen salaisuutensa – tai ei, en toki ole paljastanut mitään – sillä en ole puolellakaan tavulla maininnut siitä, ja se mitä kirjeessä oli, oli vain vahvistus sille, mitä hän kuuli Teiltä eroiltana, eikä hän liioin ole siksi esittänyt minulle yhtään tätä asiaa koskevaa kysymystä ja tuntuikin antavan kirjeen takaisin hiukan nolona ja pettyneenä. Ymmärrättehän, rakas ystäväni, etten voinut toimia toisin, ja toivottavasti ette ole siitä vihainen. Ja nyt johonkin muuhun, kun tärkein asia on käsitelty.
Olen iloinen, että olette pitkittänyt oleskeluanne rakkaiden omaistenne luona ja siten suonut itsellenne niin ruumiillista kuin henkistäkin virkistystä, joka oli ystäväparalleni niin välttämätöntä. Sekin on hyvä, että olette ollut äidillenne vilpitön; nyt hän voi sydämellisin sanoin ellei suullisesti niin edes kirjallisesti lohduttaa kärsivää lastaan asiassa, jossa olisi muuten aiheuttanut tälle ymmärtämättään haavoja vitsikkäillä letkauksillaan. Näettekös nyt, ystävä kallis, Teidän ei pidä jo tämänkään vuoksi katua suorapuheisuuttanne, ja helläluontoinen äitinnekin varmasti jakaa tässä asiassa näkemykseni! Jumala suokoon, että hengenlujuutenne osoittautuisi tällä kertaa oikeaksi ja antaisi Teille voimia viedä loppuun jalot aikomuksenne miehuullisella rohkeudella. Tätä toivoo ja halajaa uskollinen ystävätär kaikesta sydämestään.
Tässä kirjoittaessani ovat isäni ja veljeni, jotka tulivat jo päivälliselle, korttipöydän ääressä, ja N. antoi tällä kertaa tehtäväkseni kiittää Teitä kirjeestänne. Pockus taas on kirjoittanut koko päivän omaa luonnostaan ja oli kovin onnellinen saatuaan kyhättyä niin pitkän vastauksen. Löysittehän kirjeeni tultuanne Helsinkiin, olen hieman huolissani ettei se vain ole joutunut vieraisiin käsiin, kun tulitte vasta niin myöhään?
Pääasiallista puuhaani ovat nyt olleet kirjeet kaikkiin maailmankolkkiin, joten olen päässyt lukemaan vähänlaisesti. Lehden näytenumeron olen kyllä lukenut, ja täytyy myöntää, että pidin sitä hiukan liian proosallisena. Mutta on toivoa jostain täydellisemmästä lehdestä, mikä onkin välttämätöntä.
Pyydän kuitenkin, että lausutte siitä vapaan arvionne ja että kerrotte aiotteko kirjoitaa siihen jotain? Valitettavasti minun pitää näin lopuksi pitää kiirettä, sillä herrat ovat jo päässeet pelinsä loppuun. Kuinka mieluusti rupattelisinkaan vielä ystäväni kanssa, mutta jonkin toisen kerran sitten sitäkin enemmän. – Ja nyt voikaa hyvin, ystävä kallis, toivon että ette kaipaa minua niin kuin minä Teitä, sillä kaipaan rakasta seuralaistani päivä päivältä enemmän ja enemmän, ja mikäli haluan heti saada Maikomme aivan entiselleen, on minun yritettävä tempautua irti tästä yksinäisyydestä ja tuulettaa ajatuksiani ihmisten parissa, vaikka sitten pitkästyttävienkin.
Lähetän kaikilta omaisiltani sydämelliset terveiset ja pyydän vielä kerran lähettämään terveisiä Torstenille.
Voikaa hyvin!
Uskollinen ystävättärenne Lilly
Maikolta suukko hänen niin rakkaalle sulhaselleen