31.3.1860 Lilly Steven-Steinheil–LM
Ruotsinkielinen teksti
Den 31 mars 1860.
Min dyre vän!
För en timme sedan fick jag Ert kära brev som jag otåligt väntade på (men så är för det mesta fallet), och vill Ni veta vilket intryck brevet gav: dels ett glädjande, men dels också ett bedrövande. Förstnämnda framkallades av Er vänskapligt filosoferande moral. Igen har Ni förstått att, som alltid, övertyga mig av sanningen i Era åsikter och därför har mina samvetsbetänkligheter redan lugnats till viss del. Men hur kan Ni skriva att jag inte skall missförstå Era ”kyliga yttranden”. Sådana från Er mun är helt främmande för mig och jag vet att Ni inte har hjärta till det då Ni ju alltid bevisat motsatsen genom skonsamma ord. Detta har jag känt senast idag. Ni har också lyckats att försona mig med mig själv. Det som gör mig förstämd är: Ert fattade beslut; Ni vill alltså på allvar lämna den akademiska banan för att, som Ni säger, bli ”en tjänsteman”? Jag borde väl inte tillåta mig att ha en åsikt om sådana saker, eftersom, vad förstår ett fruntimmer egentligen av sådant. Här vill jag alltså bara meddela vilken plan jag uppgjort för Er framtid. Jag trodde att Ni skulle stanna vid universitetet och var övertygad om att Ni med tiden skulle vinna er ett mycket ärofullare namn än det nuförtiden kan lyckas en rättskaffens tjänsteman. Jag önskar så mycket att Ert rättskaffens strävan belönas och att Ni inte tröttnar i denna strid. En het strid måste Ni, min vän, nämligen utstå för att göra Era ädla strävanden gällande. Hur blir det med poesin? Den måste till slut vika för dokumentbordet och processerna? Nej, det kan jag inte föreställa mig. Om man fått den rikaste gudagåvan så är det också vår plikt att kultivera den. Jag vill också hoppas att Ni kommer att göra det. Jag kan inte alls vänja mig vid tanken att min poetiska svärmiska vän Leo skall bli en byråkrat. Jag befarar bara att livets prosa drev Er till detta beslut, och inte Er egen fria vilja! Kanske handlar Ni också helt rätt då skulder verkligen är en stor börda och de kan avsevärt förbittra livet för en. –
Er förhoppning att sedan kunna tillbringa ett halvt år i Viborg skulle göra mig glad om jag inte hade att befara att Ni på nytt utsätts för en fara (vad hjärtat beträffar menar jag). Ni kan bara undgå denna fara när vissa personer är gifta och på väg bort, vilket jag hjärtligen önskar. Hon är väl så tilldragande att även ett avvisat hjärta kan flamma upp igen även om det känner att allt är förgäves. En sak måste jag ännu tillägga – varför Ert beslut oroar mig: jag hoppades att Alexis alltid skulle ha en rådgivare och vän i Er i Helsingfors – och denna tröstande förhoppning uppfylls väl inte, eller hur – kommer Ni kanske sitta i senaten senare? Skratta inte åt mina förhastade frågor. Det är det skrämda modershjärtat som ställer frågorna. Var därför så snäll och svara på dem i all korthet och hur Ni på ett ungefär tänkt er Er livsplan. Att de föregående frågorna ligger nära mitt hjärta kommer Ni väl ta hänsyn till. Jag är mycket allvarligt, ja sorgset stämd idag – det är kvällen före min födelse- och konfirmationsdag, en dag då jag alltid grips av ett oändligt vemod. Hur mycket har jag redan upplevt – och vad har jag ännu att vänta – samtiden är dyster och framtiden ser dyster ut – men, ljuva hoppet! lämnar mig inte – hos Honom, den allsmäktige är ju allting möjligt – med denna tanke vill jag gå till ro. God natt och ett hjärtligt tack för den varma vänskapen som så ofta varit min glädje och min tröst under det gångna året. Att vänskapen förblir mig trogen även nästa år är en av de uppriktigaste önskningarna av Er oföränderliga väninna
Lilly.
Måndagen den 2 april.
Igår tillbringade jag hela dagen hos föräldrarna. Där firades bägge födelsedagsbarnen (också min syster) rätt stort. Jag blev alldeles överraskad när Nikolai skänkte mig fem blommande blomstånd. Det var ändå ett bevis på att han minns ett av mina önskemål och jag är tacksam mot honom för det. Min svärmor och Pockus var också i staden. Min pojke gratulerade mycket hjärtligt Mamman men farmorn gjorde inte det. Överlag var hon barsk mot mig – men desto vänligare var hon mot Nikolai. Vi skulle åka med Maiko till Saarela över påsk men nu har jag ingen lust till det längre (om inte Nikolai insisterar), då jag är för nervös för att lugnt kunna lyssna på pikar och förolämpningar. Och upprivande scener undviker jag helst. När jag var där förra torsdagen sade hon en passant ”Maiko måste absolut ta kallbad i Saarela på sommaren för att hämta sig efter vintersjukdomarna”. Jag svarade ingenting då hon gick ut ur rummet efter att hon hade sagt det, men jag är fast besluten att kämpa emot. Maiko är gudskelov frisk och rask och jag skulle inte ha hjärta att bada henne i kalt vatten då hon hittills varit van vid varma bad. Och här kan hon lika bra ta saltbad om det skulle vara nödvändigt. Och när det gäller mig så vill jag ogärna byta min sommarvistelse här mot Saarela – oavsett hur fint det är där. Även om mitt hemliv inte är ett av de lyckligaste så njuter jag ändå av min gyllene frihet och jag är härskarinna över min tid och mina tankar och detta är allt för mig. Jag skulle anta Ert förslag ifall Steven skulle insistera på att jag måste göra en resa. Sådana tankar har jag helt slagit ur huvudet och jag hoppas att det stannar vid det då jag just nu känner mig helt bra igen.
Bara om det är fallet skulle jag anse det som nödvändigt. Då skulle Nikolai stå lite under uppsikt, men i princip väldigt lite då han förmodligen alltid skulle vara i Karhusuo över dagen och vem skulle övervaka honom då på samma sätt som jag tyvärr är tvungen till att göra det fastän det ofta är förgäves. –
Nu har Ni väl klarat Er tentamen och jag hoppas tillfredsställande för Er? I denna övertygelse kan jag också vänta mig att Er nästa brev inte längre visar spår av modlöshet. Men även om Ni inte känner er så bra som Ni skulle vilja, det finns ju ingenting att göra åt det min vän, skriv ändå helt öppet vad som ligger Er på hjärtat – Ni vet ju att allting – Era tankar – Era känslor intresserar mig. Jag kunde inte tänka mig annat än att Er ”en skymningsstund” skulle gillas och jag gläder mig med Er åt lovorden som man ger Er. Den unga fröken Ramsay sade väldigt mycket när hon begagnade sig av ordet kände! Säg mig (om Ni tillåter mig min nyfikenhet) i all vänskaplighet om hon är den unga rika flickan som har bättre smak än J...... Men jag tar inte alls illa upp om Ni inte vill säga mig det. Här har jag inte ännu hört något omdöme om Ert stycke då jag inte sett någon som håller tidningen, förutom Eneberg och Alexandra som tyckte om det och som frågade mig om det månne är av Er. Detta förnekade jag genom att säga att jag inte visste. Var det bra så?
I staden fick jag veta att Borhardt åkt till Helsingfors vilket gladde mig då Ni förmodligen ännu inte låtit er fotografera. Nu kan jag vänta mig ett bra porträtt som jag ser som min egendom. Hur kommer det sig att Er syster stannar i Tavastehus så länge och lämnar föräldrarna för så lång tid? Till slut finns det en magnet där som håller henne fast. Det skulle glädja mig av hjärtat. Det vore ytterligare ett glädjeämne för Era goda föräldrar. Hur är det med Er bror Roberts tjänst? Skall han, som så ung, verkligen redan pensioneras? Det är ju nästan otänkbart särskilt då han besitter många erkända färdigheter. Jag tror nästan att vän Leo i första hettan skrev upp sina egna förmodanden bara; eller hur? Är Torsten och Adolf friska och träffar Ni Era bröder ofta? Apropå, har det hänt att Er bror, eller Era kamrater, varit närvarande när Ni mottagit mina brev. Och när Ni öppnat dem i deras närvaro, fällde Ni då inte någon anmärkning om den varma vänskapen som finns mellan oss eftersom vi skriver så utförliga brev till varandra? Detta har ofta sysselsatt mina tankar. Jag ber Er därför att helt uppriktigt svara på min fråga; oavsett vad svaret blir, jag kan inte känna mig förolämpad då ”för den rene är allting rent” och åtminstone i det här fallet kan jag säga det. Och nu, lev väl och översänd de hjärtligaste hälsningarna till Era nära och kära. Pockus frågar alltid vad Ni skrivit och verkar otåligt se framemot svaret. Han ber mycket hälsa likaså Maiko som nyss gått och lagt sig. Hon skickar många hälsningar till sin onkel Lejo. Nikolai är i staden på direktionen och därför har jag kunnat skriva ostört. Om jag har sårat Er med något ord så vill jag nu be om ursäkt. Och jag känner att Ni förlåter Er trogna väninna
Lilly.
Alkuperäinen (transkriptio)
Den 31ten März 1860.
Mein theurer Freund!
Vor einer Stunde erhielt ich Ihren
lieben Brief den ich recht mit Un-
geduld erwartet hab (doch das ist
gewöhnlich der Fall,) und wollen
Sie nun wißen welchen Eindruck
Derselbe hinterßensvårtytt: zum Theil
einen Freudigen doch auch zum
Theil einen Betrübenden. Ersteres,
wurde durch Ihre freundschaft-
lich philosophirende Moral hervor-
gerufen, Sie haben, wie immer, es
wiederstruket verstanden, mich von
der Wahrheit Ihrer Ansichten
zu überzeugen, und daher sind
meine Gewißens Skrupel, schon
zum Theil beschwichtigt.
Wie können Sie mir abertillagt schreiben
ich soll Ihre ”kalten Äußerungen”
nicht mißverstehn; solche sind
mir aus Ihrem Munde fremd,
und ich weiß, Sie hätten nicht das
|2|
Herz dazu, denn Sie haben ja im-
mer durch schonende Worte das
Gegentheil bewiesen, dieses hab
ich noch heute zuletzt erfahren und
es ist iststruket Ihnen auch gelungen
mich mit mir selbst zu versöhnen.
Was mich aber betrübt, daß ist:
Ihr gefaßter Entschluß; Sie wollen
also alles Ernstes Ihre academi-
sche Laufbahn aufgeben, um
wie Sie sagen ”ein Staatsman
zu werden? Ich müßte mir
wohl in solchen Sachen keine
Meinung erlauben, denn, ei-
gentlich, was versteth ein Frau-
enzimmer von Dergleichen;
ich will Ihnen also hier auch
nur mittheilen, welchen Plan
ich mir für Ihre Zukunft ausge-
dacht, ich glaubte Sie würden
bei der Universität bleiben, und
war überzeugt Sie würden
mit der Zeit sich einen viel
ruhmvolleren Nahmen errin-
gen, als es bei unsern jetzigen
Zeiten einem rechtschaffenen Staats-
|3|
mann je gelingen könnte.
Wie sehr wünsche ich daß sich
Ihr rechtschaffenes Streben belohnte
und daß Sie in diesem Kampfe
nicht ermüdeten, denn einen
heißen Kampf werden Sie mein
Freund zu bestehen haben, um
Ihre edlen Bestrebungen geltend
zu machen. Wie bleibt es denn
jetzt mit der Poesie? sie muß
am Ende dem Acten Tisch und
den Proceßen weichen? Nein,
daß kann ich denn doch nicht
glauben; ist man mit der
reichsten der Gottes Geben be-
schenckt, so ist es auch unsere
Pflicht Dieselbe zu cultiviren
ich will auch hoffen daß Sie
es thun werden, ich kann
mich nur noch gar nicht an
dem Gedancken gewöhnen
daß mein poetischer schwärm-
rischer Freund Leo – ein Acten
Mensch werden soll, ich fürchte
nur daß die Prosa des Lebens
Sie zu diesem Entschluß getrieben
|4|
nicht Ihr eigener freier Wille!
vielleicht handeln Sie auch ganz recht
denn wohl sind Schulden eine große
Last und können einen das Leben
ebenfalls recht sehr verbittern.–.
Ihre Aussicht, dann, ein halbes Jahr
in Wiburg zubringen zu können,
würde mich überaus freuen, wenn
ich nicht zu befürchten hätte – daß
Sie aufs neue einer Gefahr (ich meine
von wegen des Herzens) ausgesetzt
sind, und der Sie nur entgehen –
wenn gewiße Leute verheirathet
und auf und davon sind, welches ich
recht von Herzen wünsche; denn
sie ist wohl so anziehend, daß
selbst ein zurückgewiesenes Herz –
wieder anflammen kann, wenn es
auch fühlt, daß alles, vergebens ist.
Noch eins, muß ich hinzufügen –
woher mich Ihr Entschluß beunru-
higt: ich hoffte, daß mein Alexistillagt ein-
mal in Helsingfors, immer in
Ihnen einen Rathgeber und Freund
finden würde – und diese tröstende
Hoffnung muß ich wohl jetzt aufgeben,
|5|
oder wie – werden Sie vielleicht
später zum Senat? Lachen Sie nicht
über meine voreiligen Fragen, es
ist ja das geängstigte MutterHerz
welche sie macht, bitte beantwor-
ten Sie daher Dieselben in aller
Kürze, wie Sie sich ungefähr Ihren
Lebensplan ausgedacht. Daß mir
die vorhergehenden Fragen eben-
falls am Herzen liegen, wer-
den Sie wohl auch berücksichtigen.
Ich bin heute sehr ernst ja, traurig
gestimmt – es ist der VorAbend
meines Geburts- als Confirmations-
Tages, ein Tag an dem mich im-
mer eine unendliche Wehmuth
ergreift, wie Vieles hab ich schon
erfahren – und was hab ich noch
alles zu erwarten – düster ist die
Gegenwart und düster sieth die
Zukunft aus – doch, holde Hoffnung!
verlaß mich nicht – bei Ihm dem
Almächtigen – ist ja Alles möglich –
mit diesem Gedancken will ich mich
zur Ruhe begeben. Gute Nacht und herzlichen
Danck für die warme Freundschaft die
|6|
mir während dem verfloßenen
Jahre so oft meine Erheiterung
und mein Trost gewesen, daß
sie auch im nächsten Jahre mir
treu bliebe – ist eine der auf-
richtigsten Wünsche Ihrer un-
veränderlichen Freundin
Lilli.
Montag Den 2ten Aprill.
Gestern brachte ich den ganzen
Tag bei den Eltern zu wo die
beiden GeburtsTags Kinder (meine
Schwester auch) recht gefeiert wur-
den. Ich war ganz überrascht
als Nicolay mir 5 blühende
Blumenstöcke schenckte; es war doch
ein Beweis daß er sich eines mei-
ner Wünsche sich erinnerte und
bin ich ihm dafür danckbahr.
Meine Schwiegermutter war mit
Pockus auch in der Stadt. Mein
Junge gratulirte die Mama sehr
herzlich doch die Großmutter that
es nicht – sie war überhaupt schroff
gegen mich – gegen Nicolay aber
desto freundlicher. Wir sollten zu
|7|
den OsterfeierTagen mit Maiko
nach Saarela, doch jetzt hab ich
keine Lust dazu (wenn nicht
Nicolay darauf besteth) denn ich
bin zu nerveus um Pieken
und Beleidigungen mit Ruhe
anhören zu können, und auf-
regenden Scenen weich ich am
liebsten aus. Als ich vorigen
Donnerstag da war sagte sie
en passant ”Maiko müßte durchaus
den Sommer in Saarela das kal-
te Bad gebrauchen, um sich von
ihren Winterkranckheiten ganz
zu erholen” ich antwortete nichts,
denn sie ging nach dem gesagten
aus dem Zimmer, doch bin ich
fest entschloßen dagegen zu
kämpfen, denn Maiko ist
Gott lob gesund und fix, und wür-
de ich nicht das Herz haben sie
ins kalte Waßer zu stecken,
da sie bis jetzt an warme Wannen
gewöhnt gewesen, und hier eben
so gut Salzwannen gebrauchen kann
wenn es nöthig sein sollte. Und
|8|
was mich betrifft so möchte
ich meiner Sommer Aufenthalt hier
gegen Saarela – so schön es da
auch ist, nicht gern vertauschen;
ist mein häusliches Leben auch
nicht von den Glücklichsten so
genieß ich doch meine goldene
Freiheit und bin Herrin meiner
Zeit und meiner Gedancken
und Dieses ist für mich Alles.
Ich würde mir dann ihren Vor-
schlag annehmen, wenn Steven
darauf bestehen würde, daß ich eine
Reise unternehmen müßte welche
Gedancken ich mir bis jetzt ganz aus
dem Kopf geschlagen, und ichtillagt hoffe daß
es dabei bleibt da ich mich jetzt
wieder ganz wohl fühle.
Nur dann würde ich es als noth-
wendig ansehen, denn N: wäre doch
etwas unter Aufsicht, obgleich auch
daß sehr wenig, denn am Tage
würde er doch wahrscheinlich immer
in Karhusuo sein und wer würde
ihn dann, so bewachen können, wie
ich leider gezwungen bin es zu thun
und wie oft doch vergeblich.–.
Jetzt haben Sie wohl Ihr Tentamen
bestanden und wie ich hoffe nach Wunsch?
In dieser Überzeugung kann ich auch erwar-
ten daß Ihr nächster Brief nicht mehr
Spuren der Entmuthigung zeigen wird,
doch sollten es Ihnen auch nicht so gut gehen
als Sie es wünschen, nun, so ist ja dabei
nichts zu thun mein Freund, schreiben
Sie mir auch dann ganz unverholen wie
es Ihnen ums Herz ist – Sie wißen
ja daß Alles – Ihre Gedancken – Ihre
Gefühle mich interißen. Ich konnte
es mir nicht anders dencken als
daß Ihr ”en skymningsstund” ge-
fallen müßte, und freue mich mit
Ihnen, der Lobeserhebungen, die man
Ihnen gespendet. Das junge Fräulein
Ramsay sagte sehr viel, da sie das
Wort fühlte gebrauchte! Sagen
Sie mir (wenn Sie mir diese Neu-
gierde erlauben) in aller Freundschaft,
ist sie das junge reiche Mädchen
die einen beßern Geschmack hat wie J....
Ich werde es Ihnen aber gar
nicht übel nehmen wenn Sie
es mir nicht sagen wollen.
Hier hab ich noch kein Urtheil über
Ihr Stück gehört indem ich Nieman-
den gesehen der die Zeitung hält,
außer Eneberg und Alexandra
denen es gefiel, und die mich
fragten ob es nicht von Ihnen
käme, welches ich aber verneinte
indem ich sagte, daß ich es nicht wüßte.
War es so recht?
In der Stadt erfuhr ich daß Bor-
hardt nach Helsingfors gereist wo-
rüber mich sehr gefreut, denn
wahrscheinlich haben Sie noch nicht
sich phothographiren laßen und da
kann ich denn ein gutes Portrait
erwarten, denn ich betracht es als
mein Eigenthum. Wie kommt
es daß Ihre Schwester so lange in
Tavastehus ist, und die Eltern
auf so lange Zeit verläßt? am
Ende ist da ein Magnet der sie
dorten gebannt hält, ich würde
mich deßen von Herzen freuen
daß wäre denn doch wieder eine Freude
für Ihre guten Eltern. Wie ist es
|11|
mit dem Dienst Ihres Bruders Robert,
sollte er so jung schon wircklich
pensionirt werden? es ist ja
kaum glaublich besonders da er
viele anerkannte Fähigkeiten be-
sitzt. Ich glaub beinahe daß Freund Leo
in der ersten Hitze, nur seine eignen
Vermuthungen, hingeschrieben; oder wie?
Ist Torsten u Adolph gesund und se-
hen Sie sich oft mit Ihren Brüdern?
à propos, ist es geschehen daß Ihr
Bruder, oder Kameraden, beim Em-
pfange meiner Briefe zugegen ge-
wesen, und wenn Sie sie in Ihrer
Genwartsvårtytt erbrochen, ist ihnen die
Bemerckung dann nicht entfallen,
welche eine warme Freundschaft zwi-
schen uns bestände, da wir uns so
ausführliche Briefe schreiben? Dieses
hat mich oft beschäftigt, bitte beant-
worten Sie daher ganz aufrichtig
meine Frage; wie Ihre Antwort
auch ausfällt, ich kann mich nie
dadurch beleidigt fühlen denn
”dem Reinen ist alles rein”, kann
ich wenigstens in diesem Fall sagen.
Und nun leben Sie wohl und übergeben
Sie Allen den Ihrigen die herzlichsten Grüße.
Pockus fragt immer was Sie geschrie-
ben und scheint der Antwort mit
Ungeduld entgegen zu sehen, er
bittet Sie sehr zu grüßen ebenso
Maiko die eben schlafen gegangen
und Ihren Oncel Lejo schickt.
Nicolay ist in der Direction in der Stadt
daher hab ich auch ganz ungestört schreiben
können. Sollte ich Sie ja durch ein Wort
beleidigt haben so bitte ich es jetzt ab, und
ich fühle es Sie vergeben Ihrer treuen Freundin
L....
31. maaliskuuta 1860
Kallis ystäväni!
Sain tunti sitten rakkaan kirjeenne, jota olen niin kärsimättömästi odottanut (toki näin on asianlaita tavallisestikin), ja haluatteko nyt tietää, millaisen vaikutelman se teki: osaksi iloisen mutta osaksi myös masentavan. Ensin mainitun aiheutti ystävällisen filosofeeraava siveellinen opetuksenne. Olette ymmärtänyt, kuten aina, vakuuttaa minut näkemystenne paikkansapitävyydestä, joten tunnontuskani ovat osaksi jo laantuneet. Mutta kuinka voitte kirjoittaa, ettei minun pidä ymmärtää väärin ”kylmäkiskoisia mielipiteitänne”. Sellaiset ovat minulle vieraita Teidän suustanne, ja tiedän ettei Teillä olisi siihen sydäntä, olettehan aina osoittanut päinvastaista tahdikkailla sanoillanne, minkä sain kokea viimeksi vielä tänään, ja onnistuitte myös saamaan minut sopuun itseni kanssa. Se, mikä minua kuitenkin surettaa, on tekemänne päätös. Haluatte siis aivan vakavissanne luopua akateemisesta urastanne ruvetaksenne virkamieheksi, kuten itse sanotte? Minun ei kai pitäisi tällaisissa asioissa sallia itselleni mitään mielipidettä, sillä mitäpä naisihminen sellaisista ymmärtäisi. Haluan siis tässä myös vain kertoa, millaista suunnitelmaa olen ajatellut tulevaisuutenne varalle, luulin että jäisitte yliopistoon ja olin vakuuttunut että saisitte ajan mittaan paljon maineikkaamman nimen kuin nykyään voisi koskaan onnistua oikeamieliselle virkamiehelle.
Kuinka hartaasti toivonkaan, että oikeamieliset ponnistelunne palkittaisiin ja ette uupuisi tässä taistelussa, sillä kiivasta taistelua Teidän, ystäväni, on kestettävä toteuttaaksenne jalot pyrkimyksenne. Kuinka runoutenne käy? Sen on kaiketi lopulta väistyttävä toimistopöydän ja oikeudenkäyntien tieltä? Ei, sitä en kyllä saata uskoa. Jos ihminen on saanut mitä rikkaimmat Jumalan lahjat, on myös velvollisuutemme vaalia niitä. Haluan myös toivoa että teette niin, en vain mitenkään saata tottua ajatukseen, että runollisen, haaveellisen ystäväni Leon on määrä ryhtyä joksikin virkamieheksi. Pelkään pahoin, että tähän päätökseen on Teidät vienyt elämän proosallisuus eikä oma vapaa tahtonne! Ehkäpä toimittekin aivan oikein, ovathan velat raskas taakka ja voivat pahastikin katkeroittaa ihmisen elämän. Toiveenne, että voisitte viettää puoli vuotta Viipurissa, ilahduttaisi minua tavattomasti, ellei pitäisi pelätä että joudutte uudelleen vaaralle alttiiksi (tarkoitan sydämen vuoksi), minkä voitte välttää vain jos tietyt ihmiset ovat naimisissa ja poistumassa sieltä, mitä oikein sydämestäni toivon. Sillä hän on kyllä niin ihastuttava, että torjuttukin sydän voi lämmetä uudestaan, vaikka kokisikin että kaikki on turhaa. Minun on lisättävä vielä yksi asia – miksi päätöksenne rauhoittaa minua: toivoin että Alexisini saisi Teistä, sitten kun on Helsingissä, alinomaisen neuvonantajan ja ystävän – ja tästä lohduttavasta toiveesta minun on varmaan nyt luovuttava, vai kuinka – istutteko kenties myöhemmin senaattissa?
Älkää naurako hätiköiville kysymyksilleni, huolestunut äidinsydän se niitä esittää, joten olkaa kiltti ja vastatkaa niihin kaikessa lyhyydessään ja millaiseksi osapuilleen olette ajatelleet tulevaisuudensuunnitelmanne. Varmaankin myös otatte huomioon, että edeltävät kysymykset samoin ovat lähellä sydäntäni. Olen tänään hyvin vakavalla, niin, surullisella tuulella – on niin syntymä- kuin ripillepääsypäivänikin aatto, päivä jona minut valtaa aina ääretön alakulo siitä, kuinka paljon olen jo kokenut ja mitähän kaikkea minulla on vielä odotettavissa – synkkä on nykyhetki ja synkältä näyttää tulevaisuus – mutta armollinen toivo, älä jätä minua! Hänelle Kaikkivaltiaallehan on kaikki mahdollista, tämän ajatuksen turvin haluan mennä rauhaan. Hyvää yötä ja sydämellinen kiitos lämpimästä ystävyydestä, joka on kuluneen vuoden aikana niin usein ollut iloni ja lohtuni – että se pysyisi ensi vuonnakin minulle uskollisena, on muuttumattoman ystävättärenne Lillyn vilpittömimpiä toiveita.
Maanantai 2. huhtikuuta
Vietin koko eilispäivän vanhempieni luona, missä juhlittiin kunnolla kumpaakin syntymäpäiväsankaria (myös sisartani). Olin aivan yllättynyt, kun Nikolai lähetti minulle 5 kukkivaa kasvia – olihan se osoitus siitä, että hän muisti yhden toiveistani, ja olen siitä hänelle kiitollinen. Myös anoppini oli kaupungissa Pockuksen kanssa. Poika onnitteli äitiä oikein sydämellisesti, isoäiti ei kylläkään – hän oli ylipäätään tyly minulle, Nikolaille sitäkin ystävällisempi. Meidän pitäisi mennä Maikon kanssa pääsiäispyhiksi Saarelaan, mutta minulla ei kyllä ole siihen nyt mitään halua (ellei Nikolai vaatimalla vaadi), sillä olen liian hermostunut voidakseni rauhassa kuunnella niitä piikittelyjä ja loukkauksia, ja mieltäkuohuttavia kohtauksia mieluiten vältän.
Käydessäni siellä viime torstaina hän sanoi ohimennen: ”Maikon pitäisi ehdottomasti ottaa kesällä Saarelassa kylmiä kylpyjä toipuakseen täysin talvisista sairasteluistaan”. En vastannut mitään, sillä sanottuaan tämän hän poistui huoneesta, mutta olen lujasti päättänyt taistella sitä vastaan, sillä Maiko on Luojan kiitos terve ja reipas, eikä minulla olisi sydäntä laittaa häntä kylmään veteen, koska hän on tähän asti tottunut lämpimiin ammeisiin ja voi täällä yhtä hyvin ottaa suolakylpyjä, mikäli tarpeellista. Ja mitä itseeni tulee, en mielelläni haluaisi vaihtaa kesänviettoani täällä Saarelaan – niin kaunista kuin siellä onkin; vaikka kotioloni eivät kaikkein onnellisimmat olekaan, nautin kuitenkin kultaisesta vapaudestani ja olen oman ajankäyttöni ja ajatusteni herra, ja minulle tämä merkitsee kaikkea. Sitten hyväksyisin hänen ehdotuksensa, jos Steven pitäisi siitä kiinni, että minun pitäisi tehdä matka, minkä ajatuksen olen tähän asti kokonaan torjunut mielestäni, ja toivon että se pysyy siten, sillä voin nyt taas varsin hyvin. Näkisin sen välttämättömänä vain silloin, sillä N. olisi toki jossain määrin valvonnan alla, joskin varsin vähän, sillä aina päivisinhän hän olisi todennäköisesti Karhusuolla, ja kuka häntä silloin voisi vahtia, kuten minun valitettavasti on pakko tehdä ja kuinka usein kuitenkin turhaan. Nyt olette kai suorittanut kuulustelunne, ja kuten toivon toiveenne mukaisesti? Tästä vakuuttuneena voin myös odottaa, että seuraava kirjeenne ei enää osoita lannistumisen merkkejä, toki vaikkei Teillä nyt menekään niin hyvin kuin toivotte, niin eipä siinä ole mitään tehtävissä, ystäväni, kirjoittakaa minulle silloinkin täysin peittelemättä, mitä sydämellänne on – tiedättehän että minua kiinnostaa aivan kaikki – ajatuksenne, tunteenne. En voinut ajatella muutoin kuin että Teidän mieleenne varmasti olisi ”hämärähetki”, ja olen puolestanne iloinen niistä ylistyspuheista joita Teille on jaettu.
Nuori neiti Ramsay sanoi erittäin paljon, koska käytti sanaa tunsi! Kertokaahan (jos sallitte tämän uteliaisuuden) kaikessa ystävyydessä, onko hän se nuori rikas tyttö, jolla on parempi maku kuin J:lla... En kuitenkaan pane pahakseni, jos ette halua kertoa. Täällä en ole kuullut mitään arviota kappaleestanne, kun en ole nähnyt ketään jolla on se lehti paitsi Enebergiä ja Alexandraa, jotka pitivät siitä ja kysyivät minulta, eikö se ollutkin Teiltä peräisin, minkä kuitenkin kiistin ja sanoin etten tiennyt. Menettelinkö oikein?
Kaupungissa kuulin Borhardtin matkustaneen Helsinkiin, mistä olin kovin iloinen, sillä ette todennäköisesti ole vielä valokuvauttanut itseänne ja voin siten odottaa hyvää muotokuvaa, sillä pidän sitä minun omaisuutenani. Kuinka kummassa sisarenne on niin pitkään Hämeenlinnassa ja jättää vanhemmat niin pitkäksi aikaa? Onko siellä kenties jokin magneetti, joka pitää häntä siellä vallassaan, olisin siitä sydämestäni iloinen, sehän olisi taas ilo hyville vanhemmillenne. Miten veljenne Robertin palveluksen laita on, pitäisikö hänen mennä niin nuorena jo eläkkeelle? Sehän tuskin on luultavaa, erityisesti koska hänellä on monia tunnustettuja kykyjä. Luulenpa melkein, että Leo-ystävä ensikiivaudessaan vain laittoi paperille omia olettamuksiaan, vai kuinka? Ovatko Torsten ja Adolf terveinä, ja tapaatteko usein veljiänne? À propos, onko sattunut, että veljenne tai toverinne ovat olleet läsnä kun olette vastaanottanut kirjeitäni, ja jos olette murtanut niiden sinetit heidän ollessaan paikalla, onko Teiltä päässyt mitään kommenttia siitä, millainen lämmin ystävyys välillämme vallitsee, koska kirjoitamme toisillemme niin seikkaperäisiä kirjeitä? Tämä on usein askarruttanut minua, joten olkaa kiltti ja vastatkaa kysymykseeni aivan vilpittömästi; millainen vastauksenne sitten onkin, en voi koskaan kokea loukkaantuvani siitä, sillä ”puhtaalle kaikki on puhdasta”, voin ainakin tässä tapauksessa sanoa. Ja nyt, voikaa hyvin ja välittäkää kaikille omaisillenne mitä sydämellisimmät terveiset. Pockus aina kysyy, mitä kirjoitatte, ja tuntuu odottavan vastausta malttamattomasti. Hän pyytää lähettämään paljon terveisiä, samoin Maiko joka meni juuri nukkumaan ja lähettää Leo-sedälleen terveisiä. Nikolai on kaupungissa johtokunnan asioissa, joten olen voinut myös kirjoittaa täysin häiriöittä. Mikäli olen sanallakaan loukannut Teitä, niin pyydän sitä nyt anteeksi ja tunnen että annatte anteeksi uskolliselle ystävättärellenne
Lilly