3.5.1866 LM–Adolf Mechelin

Omatuntoani on useasti painanut se, etten ole vastannut Sedän kirjeeseen 14. tammikuulta. Minulla ei ole muuta selitystä kuin että kirjeideni lukumäärä Pariisissa on jo 80, vaikka täällä oleskelun tarkoituksena ei suinkaan ollut istua kirjoituspöydän ääressä. Sitäpaitsi halusin täältä Sveitsistä ilmoittaa Sedälle täsmällisesti, milloin tulemme Osloon, niin kuin vakaa tarkoituksemme on ollut. Sedän mieluisa kirje 20. huhtikuulta, joka sitten asianmukaisesti harhailtuaan meidän sikäläisten eri osoitteidemme välillä tuli käsiini 30. päivänä, kehottaa nyt kiirehtimään vastaamista. Se voi nyt tapahtua vain lyijykynällä ja epäselvin harakanvarpain, mikä johtuu siitä, että kirjoittaja on makuulla – ja tämä jo kertonee Sedälle, että kaikki ei minulla nyt ole aivan hyvin.

Asia on niin että vilustuin matkatessamme Pariisista 2. huhtikuuta – tulin sairaana Geneveen 3. päivä, kutsuin lääkärin, joka heti passitti minut sänkyyn. Hän sanoi että minulla on keuhkoputkentulehdusfr, joka vaikuttikin olevan toistuva ja sitä täydensi vatsan sekaisin meno. 12 vuorokautta makasin sängyssä, sitten alkoi muuttua vähän paremmaksi, ja 20. huhtikuuta lääkäri salli meidän matkustaa tänne Clarensiin, Sveitsin-matkamme määränpäähän. Minä toivoin että paraneminen edistyisi nopeasti ihanassa luonnossa ja puhtaassa vuori-ilmassa. Mutta – vain kahden päivän täälläolon jälkeen minun oli taas mentävä sänkyyn, tällä kertaa vatsakuumeen vuoksi. Muuan lääkäri Veveystä on käynyt luonani lähes joka päivä. Varsinainen vaiva on nyt ohi, mutta vatsa ei vieläkään voi oikein hyvin. Ainoa ravintoni näiden kymmenen päivän ajan on ollut vähän kauravelliä. Ei ihme jos olen menettänyt voimani ja laihtunut luurangoksi. Alexandra on mitä hellimmin hoitanut minua ja se on kuitenkin pitänyt mielialaa yllä.

Vaikka paraneminen nyt saisi jatkua aivan normaalisti, emme siltikään – jos lääkäriä on uskominen – voi ajatella lähtevämme täältä ennen kuin 15. päivä. Ja koska minun 1. kesäkuuta täytyy ehdottomasti olla virantoimituksessa, niin tästä seuraa se surullinen välttämättömyys, että on matkustettava niin kiireesti kuin terveys ja muut seikat vain sallivat – ja siksi on jätettävä niin kauan ajateltu ja suunniteltu Oslon matka poismielestä! Jos olisin täysin terve, voisin yksin ehkä ehtiä tekemään yhden päivän matkan, mutta näyttää siltä, ettäminä en ole täysin toipunut ennen kuin vasta myöhemmin kesällä. Myöskään Alexandralle sellaista kiireistä matkaa ei voi suositella. Sähkötän joka tapauksessa Hampurista, milloin saavumme Kööpenhaminaan, niin että voisimme tavata Oskarin siellä ja hän voisi jatkaa matkaa kanssamme, ellei hän sitten ole jo lähtenyt matkaan.Väsymys estää minua kirjoittamasta nyt pitempään. Voin kuitenkin sanoa, että Törngrenin liikeasiat näyttävät järjestyvän niin että konkurssilta vältytään. – Mitä taas tulee pormestarinvirkaan pääkaupungissa, niin se on, jos niin haluaa, myös yksi keino tehdä uraa, parempi kuin etananvauhti kurjassa senaatissa.

Se, etten hakenut, oli vain vaatimattomuutta, myös siitä syystä, etten luottanut minulle ennustellun enemmistön saavuttamiseen. Valinta on tapahtunut 24. päivänä, odotan huomenna tietoa siitä.

Sanopa minulle, eikö ole harvinaista epäonnea, että kun on vain seitsemän kuukauden matkaloma, niin siitä menee 1 ½ kuukautta sairasvuoteessa! Ja juuri se aika, joka oli varattu ”turismille” ja huvittelulle – sillä Pariisissa aika meni lähinnä työskentelyssä. Tämä harmittaa minua erityisesti Alexandran vuoksi.

Kun me nyt valitettavasti ja minulle todelliseksi suruksi emme voi itse saapua Osloon, laitan tähän mukaan pienen muotokuvan nuorelle parille. – Alexandra pyytää lähettämään lämpimimmät terveisensä ja niihin yhtyy sydämestään sedän uskollinen