Krönika.
Huru ofta kan icke ett ord, ett enda litet ord, förorsaka en bråk och bryderi här i verlden! Så var det minsann icke den lättaste sak att hitta på en ny och vacker rubrik för de nyheter från Helsingfors, som Barometern i hvarje nummer skall ”med skyndsamhet och ackuratess” lefverera. Vi ha förut ”Veckan” och ”Veckans Krönika”, – och i franska journaler hvimlar det af ”chronique” – ”chronique du jour”, ”chronique de la quinzaine”, ”chronique scandaleuse” o. s. v. i alla möjliga variationer, så att namnet Krönika visserligen är litet utslitet. Men då nu de flesta publicistiska stormakter adopterat detta namn, – hvarföre skulle då den lilla anspråkslösa Barometern äflas med att finna på en ny benämning. ”Veckans tilldragelser i Helsingfors jemte deraf föranledda resonnemanger”, – förfärligt! – ”Veckan betraktad med afseende på sina händelser”, – usch! Nej, hellre än att vidare bråka hjernan med spaningar efter något splitternytt namn, beslöto vi oss då slutligen för det gamla, välkända ”Krönika”.
Vigtigare än ett nytt namn vore det visst att alltid kunna uppduka splitternytt innehåll uti krönikan, – men se, det är då ännu ogörligare. Den läsande allmänheten stå ju redan af gammalt två veckorapporter till buds. Och huru ofta händer det icke här i Helsingfors att hela veckor vagga sig fram i sakta mak, då krönikeskribenterna hungrande och törstande måste suga på ramarna! Förlåtligt är det i sanning om de äro mer än andra menniskor lystna efter nöjen, – ty om sådana finns alltid något att berätta, – och det är hög tid att äfven jag från mitt långa pladder nu vänder mig till dem.
Herr von Schantz har skäl att vara belåten med sina stora Tivolikonserter såväl hvad antalet af besökande som utförandet af musiknumrorna vidkommer. Att parkens stängande hos många eller några väckt förargelse (hvilken äfven sökt sig officielt uttryck i Borgåbladet), – det är en sak som icke han behöfver låta gå sig till sinnes. Det kan väl vara att det är orätt, att för en hel afton stänga brunnsparken, som ju är en allmän promenad, – jag vill icke söka att här afgöra den saken – men solklart är, att ansvaret härför endast kan hvila på den eller de, som disponera om parken. – Med mera skäl kunde man mot dessa konserter anmärka om lokalens olämplighet. I salongen rymmas på långt när icke alla åhörare, – och spelade orkestern ute, så skulle troligen instrumenternas stämning lida af fukten. Tyvärr finnes här ingen annan för sådana konserter lämplig lokal. – Tidningarne ha redan omtalat och med skäl framhållit den förbättring orkestern undergått genom sin under sommaren vunna tillökning. Man jemföre t. ex. utförandet af Marschen ur Profeten och Ouverturen till Kullervo förr och nu, och man skall genast finna skillnaden, – förutsatt naturligtvis att den som anställer jemförelsen har musikaliskt minne och sinne. Den nämnda ouverturen vinner onekligen på att höras flera gånger. Det ligger någonting egendomligt tilldragande uti det högstämda, sorgbundna allvar som genomgår det hela. Och denna tondikt blefve troligen äfven populär – i den bästa mening af detta ord – om den vore mera finsk.
Det är väl sannt att konstmusiken är mer eller mindre kosmopolitisk, och öfverlemnar åt folksångerna att afspegla nationaliteterna. Men så oberättigad är dock icke den önskan att i ouverturen till den finska Kullervomythen få höra äfven ”toner som smeka med hemlands ljud”. – Skall den tyska skolan behöfva påtrycka, äfven inspirationen och ämnets uppfattning sin stämpel?
Giovanni Viti och hans sällskap arbeta med ”händer och tänder” i Tivolitheatern. Programmet är: miserabel ballett, underhaltiga pantomimer, bland hvilka ”Pierrots missöden” dock äro burleskt roande – gymnastik, hvari hr Charles verkligen är en sällsynt mästare. – Herr Suhrs trollkonster som vore bra, om icke genren vore så utsliten, – och ”tableaux vivants” der ställningarne vanligen äro bättre än grupperingen och alltid bibehållas med bildlik orörlighet, men kostymerna äro alltför eländiga. Också tyckes Tivolipubliken sentera detta sistnämnda, ty de tablåer, der kostymen är reducerad till minsta möjliga mått, belönas alltid med de mest vrålande dakaporop. Otacksam tyckes publiken i allmänhet icke vara. – I tisdags gaf hr Viti spektakel till förmon för småbarnskolan, och det måste medges att han dertill uppbjudit alla sina resurser. Också kröntes hans bemödanden af fullt hus.
Hos dem som sista Lördag till fots återvände från konserten måste längtan efter gasupplysning ovilkorligen växa till största liflighet. Det var så kolmörkt att säkert halfva publiken skulle ramlat i sjön eller krossat sina lemmar om icke sjelfbevarelseinstinkten underbarligen ledt en hem. Men följande afton, se, då var det annat, då var gasen tänd! Och vi hoppas att aftonen af den sista Augusti 1861 skall kunna inregistreras i historien som den sista afton då mörkrets välde rådde öfver Helsingfors: – troligen skall man framdeles icke fastställa först d. 1 Sept. såsom den tidpunkt, då naturens eklärering upphör och måste ersättas genom konstens.
Arkadiatheatern begynner visa sig från en fördelaktig sida – åtminstone som affär betraktad. En handlande Strandberg skall ha bjudit för restaurationslokalen och dermed förenade rättigheter 1 500 rubel årlig hyra, utom 8 rub. för hvar afton det spelas på theatern. Detta ensamt ger således god procent på det i byggnaden nedlagda kapitalet, stort 15 000 rubel. Nya theaterhusbolaget hade säkert gjort klokast i att, såsom det äfven af några aktionärer lärer påyrkats, icke sälja gamla theatern på auktion, utan upplägga dess materiel någonstädes, för att med tiden begagnas. Hvem vet huru mycket förfång Arkadiatheatern ännu kommer att göra sin store medbroder!
Revisor Petré lärer komma att få en mängd åhörare vid sina föreläsningar öfver stenografin. Han har för afsigt att begynna dem nästa måndag d. 9:de kl. 12. Hela kursen kommer att, med en lektion dagligen, räcka 2 à 3 veckor. De som äro sysselsatta på annat håll ofvannämnda timme och hellre önska få sin lektion på eftermiddagen borde öfverenskomma derom med H:r Petré senast nästa Lördag f. m. H:r Petré har fått tillåtelse att för sina föreläsningar begagna universitetets fysico-mathematiska auditorium.
Från universitetet intet nytt af vigt: disputationer och studentexamina, det är allt. Denna termin torde dock bli ganska rik på intressanta tilldragelser vid akademien.
Får man tro ett rykte, så kan man hoppas att spannmålshandeln i Finland hädanefter skall göras fri.
Väderleken har varit något ombytlig, i allmänhet af medelskönhet. Skeppsbrotten, den nordiska höstens strängaste konseqvenser höras ännu icke af, höststormarne rasa icke än. Likväl tyckes färden öfver Ålands haf vara förknippad med vissa faror; åtminstone ha på senare tider tidningarne från Sverge vanligen anländt till oss – i spillror.
I går klockan tre på morgonen har en af stadens handtverkare blifvit mördad på gatan.
Kronikka
Kuinka paljon eripuraa ja sekaannusta voi yksittäinen pikku sana aiheuttaa? Ei toden totta ollut helppoa keksiä uutta ja kaunista otsikkoa niille Helsingin uutisille, joita Barometernin jokaisessa numerossa on tarkoitus ”kätevästi ja tiiviissä muodossa” tarjota. Ennen meillä oli ”Viikko” ja ”Viikon Kronikka” – ja ranskalaiset sanomalehdet vilisevät erilaisia ”kronikkoja” – ”chronique du jour”, ”chronique de la quinzaine”, ”chronique scandeleuse” jne. kaikissa mahdollisissa muodoissa, joten kronikka-nimi on tosiaan hieman kulunut. Toisaalta, kun suurin osa isoista julkaisijoista on kerran omaksunut kyseisen nimityksen, miksi pienen ja vaatimattoman Barometernin pitäisi ehdoin tahdoin keksiä uutta tilalle? ”Viikon sattumat Helsingissä sekä niihin liittyvää pohdintaa”? Kuulostaa hirveältä! ”Viikko tapahtumiensa valossa”? Hyi olkoon! Pään vaivaamisen sijaan päädyimme lopulta vanhaan ja tuttuun ”kronikkaan”.
Uutta nimeä tärkeämpää olisi toki löytää kronikkaansa aina jotain upouutta sisältöä, mutta se on, nähkäät, vielä mahdottomampaa. Lukijoille on jo ennestään tarjolla kaksi viikoittaista uutisraporttia ja viikot tapaavat Helsingissä usein kulumaan niin verkkaisen leppoisasti, että kronikoitsijat elävät kädestä suuhun! Kronikoitsijoiden muita ihmisiä suurempi haikailu viihteen perään on ymmärrettävää, sillä siitä on aina jotain kerrottavaa. Nyt taitaa olla minunkin jo korkea aika siirtyä pitkästä jaarittelustani sen pariin.
Herra von Schantzin on syytä olla tyytyväinen suurten tivolikonserttiensa kävijämääriin, eikä hänen tarvitse harmistua Kaivopuiston sulkemisen poikimasta suuttumuksesta joidenkin ihmisten parissa (mikä muuten ilmaistiin ”virallisesti” Borgåbladetissa). Kaivopuiston kaltaisen julkisen promenadin sulkeminen kokonaiseksi illaksi saattaa hyvinkin olla epäoikeudenmukaista – en sinänsä halua ottaa tähän asiaan kantaa – mutta tässä tapauksessa vastuu kuuluu päivänselvästi niille, jotka päättävät puiston käytöstä. Enemmän aihetta olisi kyseenalaistaa puiston sopivuus konserttipaikaksi. Kaikki kuulijat eivät mahdu salonkiin. Lisäksi soittimien viritys kärsisi todennäköisesti kosteudesta ulkona soittaessa. Helsingissä ei kuitenkaan valitettavasti ole sopivampaa konserttipaikkaa. Lehdissä on jo huomioitu aiheestakin orkesterin laadun parantuminen kesän aikana tulleiden vahvistusten myötä. Esimerkiksi Profeetan marssin ja Kullervon alkusoiton entisiä ja nykyisiä versioita verratessa huomattiin heti selkeä ero, olettaen tietysti, että vertailijalla itsellään on siihen vaadittava sävelkorva. Edellä mainittu alkusoitto kannattaa ehdottomasti kuunnella useamman kerran. Sen läpi kuultavassa jylhässä ja murheen murtamassa vakavamielisyydessä on jotain erikoislaatuisen tenhoavaa. Kyseisestä sävelrunosta saisi sanan parhaassa merkityksessä vielä populaarimman, mikäli se olisi suomalaisempi.
Taidemusiikki taitaa kuitenkin olla enemmän tai vähemmän kosmopoliittista. Kansallistunnot saavat heijastua kansanlauluissa. Suomalaisen Kullervo-myytin alkusoitossa soisi silti aivan oikeutetusti kuuluvan myös kotimaan suloiset sävelet. Tarvitseeko saksalaisen koulukunnan omia itselleen kaikki innoituksen lähdettä ja sen tulkintaa myöten?
Giovanni Viti on seurueineen tehnyt Tivoliteatterin eteen töitä otsat hiessä. Ohjelmaan kuuluu: surkea baletti, irvokkaalla tavalla hullunkurinen ”Pierrot’n onnettomuus” ja muita keskinkertaisia pantomiimeja, todella harvinaislaatuisen mestarin herra Charlesin voimistelua, herra Suhrin tyylilajin yleisestä kuluneisuudesta kärsivät taikatemput ja ”tableaux vivantsteja”, joissa asennot tapaavat olla ryhmitystä parempia ja joissa kyllä pitäydytään kuvamaisessa liikkumattomuudessa, mutta aivan liian huonoissa puvuissa. Tivoliyleisö tuntui olevan samaa mieltä puvustuksesta, sillä ne taulut, joissa puvut oli pelkistetty mahdollisimman niukoiksi, palkittiin aina raikuvimmilla uudestaan-huudoilla. Yleisö ei siis yleisellä tasolla vaikuttanut kiittämättömältä. Herra Viti järjesti tiistaina spektaakkelin pikkukoululaisten hyväksi ja on myönnettävä hänen panostaneen siihen kaikkien resurssiensa voimalla. Ponnistelut kruunattiin täydellä katsomolla.
Ne, jotka viime lauantaina palasivat konsertista kävellen, haikaillevat poikkeuksetta mitä suurimmalla innolla kaasuvalaistuksen perään. Ulkona oli niin pilkkopimeää, että puolen yleisöstä luulisi haahuilleen mereen tai murtaneen raajansa ellei itsesuojeluvaisto olisi ihmeen kaupalla johdattanut heitä kotiin. Seuraavana iltana oli kuitenkin asian laita toinen, sillä silloin, nähkäät, olivat kaasulamput päällä! Toivomme elokuun 1861 viimeisen illan jäävän historiaan viimeisenä iltana, jolloin pimeys vallitsi Helsingissä: – toivottavasti luonnonvalon ehtymisen ja korvaavan keinovalon käyttöönoton ajankohtaa ei vastaisuudessa kiinnitetä vasta syyskuun ensimmäiselle päivälle.
Arkadia-teatterista on alkanut näkyä kannattavaa puolta – ainakin kaupallisessa mielessä. Muuan kauppias Strandberg on kuulemma tehnyt ravintolakiinteistöstä ja siihen liittyvistä oikeuksista 1 500 ruplan vuotuisen vuokratarjouksen, minkä päälle tarjotaan vielä kahdeksaa ruplaa jokaiselta illalta, jolloin teatterissa esiinnytään. Summa vastaa yksinään noin prosenttia kiinteistöön sijoitetusta pääomasta, kokonaisesta 15 000 ruplasta. Uuden teatteriyhtiön olisi varmasti ollut viisainta olla huutokauppaamatta vanhaa teatteria, vaan säilöä sen sijaan sen varusteet parempien aikojen varalle, kuten jotkut osakkeenomistajat kuulemma olivat vaatineet. Tiedä häntä kuinka paljon tappiota Arkadia-teatteri tulee vielä suurelle taustaorganisaatiolleen aiheuttamaan!
Reviisori Petré tullee saamaan pikakirjoitusluennoilleen ison joukon kuulijoita. Hänellä on aikomuksenaan aloittaa luentonsa seuraavana maanantaina 9. päivänä kello 12. Päivittäisestä luennosta koostuva kurssi tulee kokonaisuudessaan kestämään 2–3 viikkoa. Niiden, jotka ovat edellä mainittuna kellonaikana varattuja ja haluavat osallistua luennolle mieluummin iltapäivällä tulisi päästä asiasta herra Petrén kanssa yhteisymmärrykseen ensi lauantaihin mennessä. Herra Petré on saanut luvan pitää luentonsa yliopiston fyysismatemaattisessa auditoriossa.
Yliopistosta ei mitään merkittävää uutta kerrottavaa: väitöstilaisuuksia ja ylioppilaskokeita, siinä kaikki. Luvassa on kuitenkin akateemisesti varsin tapahtumarikas lukukausi.
Jos huhuun käy uskominen, on Suomessa toivoa viljakaupan vapautumisesta tulevaisuudessa.
Sää on ollut jokseenkin vaihtelevaa, yleisellä tasolla keskimääräisen kaunista. Haaksirikoista, noista Pohjolan syksyn ankarimmista seurauksista ei olla vielä kuultu, syysmyrskyt eivät vielä raivoa. Matkustus Ahvenanmeren ylitse näyttää kuitenkin pitävän sisällään tiettyjä riskejä; ainakin viime aikoina ovat ruotsalaiset sanomalehdet saapuneet Helsinkiin – riekaleina.
Eilisaamuna kello kolme murhattiin eräs kaupungin käsityöläisistä kadulle.