Några erinringar mot ölbryggarekongressens uttalanden.
Det af skattekomitén uppgjorda förslag angående bevillning för tillverkning af maltdrycker har varit föremål för granskning vid ett möte af ölbryggare. Det är utan tvifvel glädjande att finna dessa industriidkare egna vaken omsorg åt sina intressen. Hvad från deras sida uttalas, bör ock vid den slutliga pröfningen af ifrågavarande skattelag förtjena allt afseende, ty det ligger äfven i statens intresse, att skatten må ordnas på ett sätt som i minsta möjliga mon betungar den deraf drabbade industrin. Likväl får icke förbises, att maltskatten är föreslagen för att bereda staten ett visst behöfligt inkomstbelopp, som icke efter behag kan nedprutas. Och när man vill bekämpa det at komitén föreslagna system för denna skatt, borde man anföra verkliga och hållbara skäl deremot.
Mötets uttalanden, sådana de äro i Dagbladets refererade, lemna härutinnan ganska mycket öfrigt att önska.
Den af komitén förordade maltskatten af 80 penni pr lisp.per lispund malt motsvarar enligt medelproduktion 9 penni för hvarje kanna öl. Mötet har behagat förklara, att skatten borde utgöra 7 penni per kanna.
Hvarför? Ansåg mötet, att staten icke behöfver de 2/9 af inkomsten? Eller var det mötets mening, att konsumenterna icke mäkta betala dessa 2 p. prpenni per kanna, motsvarande ½ p. prpenni per butelj? Hvarken på den ena eller den andra af dessa frågor lemnar referatet något svar. Mötets beslut i denna del förefaller derföre temligen godtyckligt.
Det vigtigaste yrkandet vid mötet var det, att skatten icke bör utgå efter qvantum användt malt, utan efter antalet försålda kannor färdig maltdryck. Såsom hufvudsakligaste skäl härför anfördes, att de små bryggerierna eljest duka under, emedan de ej lika väl som de stora kunna tillgodogöra maltet.
Det torde vara obestridligt att bryggerier, hvilka äro så små, att de icke kunna hålla sig de bästa apparater, ernå ett i proportion lägre produktionsqvantum, än de ölfabriker, vid hvilka tillverkningen sker i stort med goda mekaniska hjelpmedel. Men om denna olikhet i produktionsförmåga medför de små bryggeriernas undergång, så kan detta beklagliga resultat inträda oberoende af skatter, hvilka blott i ringa grad öka verkan af sagde differens.
Antagom att af 1 000 Lisp.Lispund malt vid ett stort bryggeri erhållas 10 000, vid ett litet 8 000 kannor medelstarkt öl.
à 80 penni per kanna öl får det större bryggeriet alltså, emot samma utgift för malt, 8 000 mark, det mindre blott 6 400 mark, hvilket utvisar den betydande differensen af 1 600 mark.
Erlägges skatten enligt komiténs förslag, betalar hvardera bryggeriet för anförda maltqvantitet 800 mark. Men om skatten utgöres med 9 penni per kanna, får det större bryggeriet erlägga 900, det mindre blott 603 mark. I stället för 1 000 mark blefve differensen till nackdel för det lilla bryggeriet 1 303 mark. Uppenbarligen vore således systemet af skatt per försåld kanna gynsammare för de små bryggerierna, än maltskatten. Men de anförda siffrorna visa dock klarligen tillika, att skattedifferensen icke är så stor, att frågan om konkurrens mellan stort och litet bryggeri vore deraf beroende. Värdet af det lilla bryggeriets ölproduktion på en viss gifven maltqvantitet, efter afdrag af skattebeloppet är vid beskattning efter maltet 77¾ %, vid det andra skattesättet 817/10 %, af det större bryggeriets produktionsvärde – eller i ena fallet 22¼ i det andra 183 3/10 % lägre än vid tillverkningen i stor skala. Knappt nog lärer det kunna med visshet sägas, att de små bryggerierna väl kunna konkurrera under förhållanden, som äro 18 % ogynsammare än de stora ölfabrikens, men att de måste duka under om differensen skärpes med 4 %. Dessutom, ju bättre det lilla bryggeriet skötes, desto mindre blir differensen.
Förklaringen af det faktum, att en mängd små bryggerier i vårt land ega bestånd och att sådana allt fortfarande anläggas samt att således här icke ännu visat sig någon tendens att koncentrera ölfabrikationen på ett fåtal större inrättningar, – har man att söka icke i utevaron af maltskatt, men väl deri, att de stora och de små bryggerierna för det mesta icke konkurrera med hvarandra. De ha sina skilda konsumtionsområden. Bryggerierna i städerna pläga icke utsända sina ölforor miltal utåt landsbygden. En del öl transporteras visserligen per jernväg eller ångbåt ganska långt från produktionsorten. Men detta hindrar icke, att ölfabrikanterna på landsbygden dominera vidsträckta områden, der de arbeta utan konkurrens eller ock under täflan blott med annan inrättning af mindre dimensioner.
I denna af dislokationen beroende möjlighet för produktionen i mindre skala att fortbestå jemte de stora fabrikerna, lärer väl maltskatten icke kunna medföra någon rubbning. Ej heller torde det i praktiken låta sig göra att, såsom någon talare vid mötet förordade, ställa skatten lägre för de små bryggerierna än för de stora, ty gränsen mellan de förra och de senare kan icke bestämmas. Om en inrättning har så ringa afsättning, att den icke kan ordna sin tillverkning på ett rationelt, fabriksmessigt sätt, så kan det icke vara skattelagens uppgift att upprätthålla en slik affär.
En talare yttrade vid mötet, att skattekomitén ”utslungat den beskyllningen, att af de 7 millioner kannor jäsdrycker, hvilka produceras i landet, skatt betalas endast för 2 millioner”.
Men det är icke sannt, att skattekomitén utslungat en beskyllning. Komitén har anfört, huruledes bevillningen för öl och porter de senaste åren motsvarat en årlig konsumtion af 2 400 000 à 2 800 000 kannor, medan beloppet till landet importerad humle varit så stort att det motsvarat en årlig tillverkning af 7 400 000 kannor. Med anledning häraf säger komitén: ”Hvilka orsakerna än äro till denna betydande differens emellan det till beskattning uppgifna beloppet och den årstillverkning, hvartill man kommer på grund af ofvanberörda beräkning – så torde dock finnas endast en mening derom, att de frivilliga uppgifter, på grund af hvilka extra bevillningen för öl och porter hittills hos oss blifvit utgjord, måste lemna rum för ett ordnadt och effektivt kontrollsytem”.
Oaktadt den indignation mot komitén, som det ofvananförda uttrycket synes innebära, blef dock äfven ölbryggarenes möte ense derom, att kontroll är af nöden för att den påbjudna skatten verkligen må till fullt belopp inflyta.
Det är just för att få en säker och billig kontroll utan ledsamma trakasserier, som skattekomitén, efter samråd med ölbryggare, stannade vid att förorda systemet af maltbeskattning, vid hvilket mekaniska apparater kunna såsom kontrollmedel användas. Den af ölbryggarenas möte godkända kontrollmetoden var ock föremål för öfverläggning, men ansågs icke medföra nödiga garantier eller ock blifva ganska dyr och betungande. Ty om de bokförda uppgifterna bestyrkande genom trovärdiga personer skall innebära verklig kontroll, måste dessa personer städse uppehålla sig vid bryggeriet, – de kunna ej derförutan öfvertyga sig derom, att alla försäljningsposter i böckerna upptagits.
Beskattning per försåld kanna medför ock den svårighet, att maltdryckerna då borde klassificeras i flera kategorier än öl och porter. Det finnes starkt och svagt öl, af ganska olika värde. Det tillverkas ock på en del orter ett slagas starkare svagdricka, som nu säljes skattefritt, ehuru det icke är blott en biprodukt. Genom maltskatt undvikes sagde svårighet. Detta system har ock vunnit allt mera erkännande. Senast har det blifvit tillämpadt i det nyligen af en komité i Sverige afgifna förslag till förordning angående beskattning af maltdrycker, hvilket förslag i allt väsendtligt öfverensstämmer med den finska skattekomiténs.
Vid bedömandet af denna komités förslag till förordning om vilkoren för försäljning af maltdrycker synes ölbryggaremötet hafva underlåtit dels att jemföra förslaget med de otydliga stadgandena i gällande näringslag, å ena sidan, och med de mot komiténs förslag afgifna reservationer i inskränkande syfte å den andra sidan, – dels att fästa afseende vid den opinion som i våra landskommuner allmänt råder beträffande vådorna af fri ölhandel, en opinion hvilken lagstiftaren måste taga med i betraktande vid ordnandet af denna angelägenhet.
Återstår att se, om det af mötet tillsatta utskott, som fått i uppdrag att ”på allt sätt bekämpa skattekomiténs förslag”, skall lyckas bättre än mötet bidraga till förbättrande af ifrågavarande skattelag.
L. M.
Muutama muistutus olutpanimokongressin lausuntojen johdosta
Verotuskomitean laatima ehdotus mallasjuomien valmistusta koskevasta suostuntaverosta on ollut olutpanimoiden kokouksen tarkastelun kohteena. On ilman muuta ilahduttavaa havaita, että nämä teollisuudenharjoittajat huolehtivat valppaasti eduistaan. Heidän lausuntonsa ansaitsee kaiken huomion myös kyseisen veromuodon lopullisessa käsittelyssä, sillä valtiokin hyötyy siitä, jos vero kyetään järjestämään siten, että se kuormittaa mahdollisimman vähän kohteena olevaa teollisuutta. Silti ei saa unohtaa sitäkään, että mallasveroa on ehdotettu tietyn suuruiseksi, valtiolle tarpeelliseksi tulonlähteeksi, josta ei voi tinkiä mielensä mukaan. Ja jos haluaa taistella tätä komitean ehdottamaa verotusjärjestelyä vastaan, pitäisi myös esittää vaatimukselleen todellisia ja kestäviä syitä.
Kokouksen lausunnoissa, sellaisina kun ne on Dagbladetissa esitetty, on kuitenkin varsin paljon toivomisen varaa.
Komitean ehdottama 80 pennin mallasvero mallasleiviskää kohti vastaa keskimääräisen tuotannon mukaisesti 9 penniä olutkannullista kohti. Kokous on suvainnut julistaa, että veron tulisi olla 7 penniä kannulta.
Minkä takia? Päätyikö kokous sille kannalle, ettei valtio tarvitse 2/9:aa näistä tuloista? Vai oliko kokouksen näkemys, etteivät kuluttajat kykene maksamaan näitä 2 penniä kannulta, joka vastaa ½ penniä pullolta? Lehtiartikkelissa ei ole vastausta kumpaankaan kysymykseen. Siksi kokouksen päätös tästä asiasta näyttääkin varsin mielivaltaiselta.
Kokouksen tärkein vaatimus kuului, ettei veroa pidä periä käytetyn maltaan määrän vaan valmiin mallasjuoman myynnin mukaan kannullisina laskettuna. Pääasiallisena syynä tähän mainittiin, että muussa tapauksessa pienet panimot uhkaavat kaatua, koska ne eivät pysty hyödyntämään mallasta yhtä tehokkaasti kuin suuret.
Lienee kiistaton tosiasia, että jos panimo on niin pieni, ettei se kykene hankkimaan parasta laitteistoa, sen tuotanto jää suhteessa pienemmäksi kuin niillä oluttehtailla, joiden valmistuksessa käytetään yleensä hyviä mekaanisia apuvälineitä. Mutta jos tämä tuotantokyvyssä näkyvä ero koituu pienten panimoiden tuhoksi, tämä valitettava kohtalo saattaa seurata myös riippumatta veroista, jotka vain vähäisessä määrin lisäävät edellä mainitun eron merkitystä.
Oletetaan, että 1 000 leiviskästä mallasta saadaan suuressa panimossa 10 000 ja pienessä 8 000 kannua keskivahvaa olutta.
Jos olutkannullisen hinta on 80 penniä, suuri panimo saa siis samoilla mallaskustannuksilla 8 000 markkaa ja pienempi vain 6 400 markkaa, jolloin ero on varsin huomattava 1 600 markkaa.
Jos vero määrätään komitean ehdotuksen mukaisesti, kumpikin panimo maksaa edellä mainitusta mallasmäärästä 800 markkaa. Mutta jos vero onkin 9 penniä kannulta, suuremman panimon on maksettava 900 ja pienemmän vain 603 markkaa. 1 000 markan sijaan ero pienemmän panimon tappioksi onkin nyt 1 303 markkaa. Näin ollen myytyjen kannujen määrään perustuva verotusjärjestelmä olisi siis pienille panimoille mallasveroa suotuisampi. Mutta esitetyt luvut osoittavat myös selvästi, ettei verotuksessa näkyvä ero ole niin suuri, että se vaikuttaisi suuren ja pienen panimon kilpailutilanteeseen. Pienen panimon oluttuotannon arvo tietystä mallasmäärästä, kun verot on vähennetty maltaan perusteella, on 77¾ % ja toisella verotustavalla 817/10 % suuremman panimon tuotannon arvosta – tai toisessa tapauksessa 22¼ ja toisessa 18 3/10 % pienempi kuin laajamittaisessa tuotannossa. Lienee mahdotonta väittää varmasti, että pienet panimot pystyvät hyvinkin kilpailemaan olosuhteissa, jotka ovat 18 % epäsuotuisammat kuin suurilla oluttehtailla, kun taas ne ovat auttamatta mennyttä, jos eroa lisätään 4 %. Sitä paitsi ero muuttuu sitä pienemmäksi, mitä paremmin pientä panimoa on hoidettu.
Selitystä siihen, että maassamme on useita pieniä panimoita, sellaisia yhä perustetaan eikä oluen tuotannossa ole havaittu taipumusta keskittyä harvaan suureen laitokseen, ei kannata etsiä mallasveron puuttumisesta vaan pikemminkin siitä, että yleensä suuret ja pienet panimot eivät kilpaile keskenään. Niillä on omat erilliset kulutusalueensa. Kaupunkien panimoilla ei ole tapana lähettää olutkuormiaan peninkulmien päähän maaseudulle. Jonkin verran olutta kyllä kuljetetaan rautateitse tai höyrylaivoilla varsin kauaskin tuotantopaikaltaan. Se ei ole kuitenkaan estänyt maaseudun oluttehtaita hallitsemasta laajoja alueita, joilla ne toimivat ilman kilpailua tai kilpaillen vain toisen pienemmän laitoksen kanssa.
Pienimuotoisella tuotannolla on sijaintinsa ansiosta mahdollisuus pitää pintansa suurten tehtaiden rinnalla, eikä mallasverosta liene sitä horjuttamaan. Käytännössä lienee myös mahdotonta toimia siten, kuten eräs kokouksen puhujista ehdotti, että pienille panimoille asetetaan alhaisempi vero kuin suurille, sillä pienten ja suurten välistä eroa ei juuri voi määrittää. Jos jokin laitos tuottaa niin huonosti, ettei se kykene järjestämään tuotantoaan rationaalisesti ja tehtaan tavoin, sellaisen liiketoiminnan ylläpitäminen ei voi olla verolain tehtävä.
Muuan puhuja väitti kokouksessa verokomitean ”singonneen syytöksen, että maassa tuotetuista 7 miljoonasta kannullisesta käymisteitse valmistettuja juomia maksetaan veroa vain 2 miljoonasta”.
Ei kuitenkaan pidä paikkaansa, että verokomitea olisi singonnut syytöksiä. Komitea on maininnut, että oluesta ja portterista viime vuosina kannettu suostuntavero on vastannut 2 400 000–2 800 000 kannun vuosikulutusta, kun taas maahan tuodun humalan määrä on vastannut 7 400 000 kannun vuotuista tuotantoa. Tästä syystä komitea toteaa: ”Mistä tämä huomattava ero verotuksessa ilmoitetun summan ja edellisen laskelman perusteella arvioidun vuotuisen tuotannon välillä sitten johtuukaan – voinee olla vain yhtä mieltä siitä, että oluen ja portterin ylimääräinen suostuntavero tulee määrätä tähän asti sovelletun vapaaehtoisesti ilmoitettuihin tietoihin perustuvan käytännön sijaan järjestäytyneen ja tehokkaan valvontajärjestelmän pohjalta”.
Huolimatta komiteaan kohdistuneesta närkästyksestä, jota edellä lainattu ilmaus näyttäisi kuvastavan, myös olutpanimoiden kokous päätyi yksimielisyyteen siitä, että valvontaa tarvitaan, jotta määrätyt verot voidaan tosiaan kerätä täysimääräisinä.
Juuri valvonnan toteuttaminen luotettavasti ja huokeasti ilman ikävää simputusta sai verokomitean päätymään olutpanimoiden kanssa käymänsä keskustelun jälkeen mallasverotuksen kannalle, koska siinä valvonnan välineenä voidaan käyttää mekaanisia laitteita. Olutpanimoiden kokouksen hyväksymää valvontamenetelmää harkittiin myös, mutta sen ei katsottu tuovan vaadittavia takeita, ja lisäksi se tulisi varsin kalliiksi ja kuormittavaksi. Sillä jos valvonta toteutettaisiin siten, että luotettavat henkilöt vahvistaisivat kirjatut tiedot, näiden henkilöiden tulisi pysytellä panimolla kaiken aikaa, – muussa tapauksessa he eivät voisi varmistaa, että kaikki myyntierät merkitään kirjoihin.
Myytyihin kannullisiin perustuvaan verotukseen liittyy sekin hankaluus, että mallasjuomat pitäisi tuolloin jakaa useampaan luokkaan kuin olut ja portteri. On vahvaa ja mietoa olutta, jotka eivät ole lainkaan samanarvoisia. Monilla paikkakunnilla valmistetaan myös eräänlaista vahvempaa kaljaa, jota nyt myydään verottomasti, vaikkei se olekaan pelkkä sivutuote. Mallasvero ratkaisisi tämänkin ongelman. Järjestelmä on myös saavuttanut yhä laajempaa hyväksyntää. Viimeksi sitä on sovellettu Ruotsissa toimineen komitean hiljattain tekemässä esityksessä mallasjuomien verotusta koskevaksi asetukseksi, ja tämä ehdotus vastaa olennaisilta osin Suomen verotuskomitean esitystä.
Arvioidessaan komitean ehdotusta mallasjuomien myyntiehtoja koskevaksi asetukseksi olutpanimoiden kokous näyttää jättäneen ensinnäkin vertaamatta toisaalta ehdotusta voimassaolevan elinkeinolain epämääräisiin säädöksiin ja toisaalta komitean ehdotusta rajoittaviin varauksiin, – ja toiseksi kiinnittämättä huomiota siihen, että maalaiskunnissamme katsotaan yleisesti vapaan oluenmyynnin aiheuttavan ongelmia, ja tämä mielipide lainsäätäjän on otettava huomioon tätä asiaa järjestettäessä.
Jää nähtäväksi, onnistuuko kokouksen asettama valiokunta, joka sai tehtäväkseen ”kaikin tavoin vastustaa verokomitean ehdotusta” kokousta paremmin toimimaan kyseisen verolain parantamiseksi.
L. M.