Herra Stenius lähtee huomisaamuna kello 2, ja hänen mukanaan minulla on jälleen tilaisuus lähettää muutama rivi kaivatulle Laitialan-äidilleni.
Olemme viettäneet koko päivän, aina ½ 7stä aamulla kello ½ 8een illalla puutarhan kaivuutöissä. Olen hyvin tyytyväinen Steniukseen. Hänellä on makua, varmuutta, ripeyttä ja suomalaisille harvinaista työtarmoa.
Hänen ehdotuksestaan siirsin rakennuksen paikkaa hieman lähemmäksi vanhaa taloa ja samoin hieman lähemmäksi rantaa. Samalla menetetään kylläkin osa männiköstä, mutta saadaan paljon hienompi ja parempi kenttä rakennuksen eteen.
Päivä on ollut kuin kaunein kesäpäivä. 19 astetta varjossa, hellettä auringossa, järvi peilityyni keskipäivästä saakka. Laitiala on tuonut esiin runsain mitoin parhaita puoliaan. Nyt yöllä kuu säteilee niin kirkkaana veden yllä.
Minun metsämieheni menivät aamulla veneellä Papinsaareen. He eivät kuitenkaan saaneet juuri saalista: metsä oli niin sankkaa, että ainoastaan yksi jänis onnistuttiin ampumaan, ja sen teki Robert. Gustaf Adolfin oli tyytyminen ohilaukaukseen toisesta jäniksestä, eikä Rönnbäckin ukko päässyt ampumaan laukaustakaan.
Pitkällisten sateiden vuoksi viivästynyt sadonkorjuu lähestyy nyt loppuaan. Huomenna niitetään viimeinen kauratilkku. Ruislaiho on oikein lupaava.
Vaikka en erikseen sanokaan sitä, voit varmaan arvata, että tänäänkin olen moneen kertaan huokaissut itsekseni: mitäpä jos asettuisikin pysyvästi asumaan maalle! Opiskelisi, kirjoittaisi, – kaunistaisi maata, – ja ennen kaikkea tulisi yhä paremmaksi ihmiseksi. Mutta – tätäpä minulle ei kovin pian suotaisikaan!
Viivyn täällä vielä huomisen. Palatessani Nuutajärvelle ensi tiistaina toivon saavani varmasti kirjeen sinulta.
Nyt olette luultavasti olleet kaksi päivää Pariisissa. – Jos haluat tietää koko ajatukseni matkastasi ja siitä, miksen koskaan halunnut kehottaa sinua olemaan lähtemättä, se kuuluu niin, että uskon, että sellainen retki ei ole yksinomaan sinulle huviksi vaan myös hyödyksi. Uskon että saat siitä enemmän itseluottamusta ja kasvatat tietoisuuttasi siitä, että sinä, niin kuin asian laita itse asiassa onkin, kykenet kyllä omin avuin selviytymään kaikista tilanteista. – Myönnän kuitenkin, että päätarkoitus on se, että saisit oikein kunnolla oman makusi mukaan kerätä runsaasti vaikutelmia nykyajan monimuotoisista luomuksista taiteen ja teollisuuden saralla. –
Mutta koska kaikki muut ovat jo aikoja sitten nukahtaneet, minunkin on aika painua pehkuihin. Makaan yksin kamarissasi, korkean sängyn vierellä. – Kerro sydämelliset terveiset Jennylle. Seuraava kirjeeni lienee Nuutajärveltä, ja sen jälkeen saat aina kuulla kaikkein tärkeimmästä, nimittäin siitä, miten Cely voi. Robert lähettää teille molemmille sydämelliset terveisensä.
Laitiala 6. syyskuuta 1878.
Oma ystäväni!
Herra Stenius lähtee huomisaamuna kello 2, ja hänen mukanaan minulla on jälleen tilaisuus lähettää muutama rivi kaivatulle Laitialan-äidilleni.
Olemme viettäneet koko päivän, aina ½ 7stä aamulla kello ½ 8een illalla puutarhan kaivuutöissä. Olen hyvin tyytyväinen Steniukseen. Hänellä on makua, varmuutta, ripeyttä ja suomalaisille harvinaista työtarmoa.
Hänen ehdotuksestaan siirsin rakennuksen paikkaa hieman lähemmäksi vanhaa taloa ja samoin hieman lähemmäksi rantaa. Samalla menetetään kylläkin osa männiköstä, mutta saadaan paljon hienompi ja parempi kenttä rakennuksen eteen.
Päivä on ollut kuin kaunein kesäpäivä. 19 astetta varjossa, hellettä auringossa, järvi peilityyni keskipäivästä saakka. Laitiala on tuonut esiin runsain mitoin parhaita puoliaan. Nyt yöllä kuu säteilee niin kirkkaana veden yllä.
Minun metsämieheni menivät aamulla veneellä Papinsaareen. He eivät kuitenkaan saaneet juuri saalista: metsä oli niin sankkaa, että ainoastaan yksi jänis onnistuttiin ampumaan, ja sen teki Robert. Gustaf Adolfin oli tyytyminen ohilaukaukseen toisesta jäniksestä, eikä Rönnbäckin ukko päässyt ampumaan laukaustakaan.
Pitkällisten sateiden vuoksi viivästynyt sadonkorjuu lähestyy nyt loppuaan. Huomenna niitetään viimeinen kauratilkku. Ruislaiho on oikein lupaava.
Vaikka en erikseen sanokaan sitä, voit varmaan arvata, että tänäänkin olen moneen kertaan huokaissut itsekseni: mitäpä jos asettuisikin pysyvästi asumaan maalle! Opiskelisi, kirjoittaisi, – kaunistaisi maata, – ja ennen kaikkea tulisi yhä paremmaksi ihmiseksi. Mutta – tätäpä minulle ei kovin pian suotaisikaan!
Viivyn täällä vielä huomisen. Palatessani Nuutajärvelle ensi tiistaina toivon saavani varmasti kirjeen sinulta.
Nyt olette luultavasti olleet kaksi päivää Pariisissa. – Jos haluat tietää koko ajatukseni matkastasi ja siitä, miksen koskaan halunnut kehottaa sinua olemaan lähtemättä, se kuuluu niin, että uskon, että sellainen retki ei ole yksinomaan sinulle huviksi vaan myös hyödyksi. Uskon että saat siitä enemmän itseluottamusta ja kasvatat tietoisuuttasi siitä, että sinä, niin kuin asian laita itse asiassa onkin, kykenet kyllä omin avuin selviytymään kaikista tilanteista. – Myönnän kuitenkin, että päätarkoitus on se, että saisit oikein kunnolla oman makusi mukaan kerätä runsaasti vaikutelmia nykyajan monimuotoisista luomuksista taiteen ja teollisuuden saralla. –
Mutta koska kaikki muut ovat jo aikoja sitten nukahtaneet, minunkin on aika painua pehkuihin. Makaan yksin kamarissasi, korkean sängyn vierellä. – Kerro sydämelliset terveiset Jennylle. Seuraava kirjeeni lienee Nuutajärveltä, ja sen jälkeen saat aina kuulla kaikkein tärkeimmästä, nimittäin siitä, miten Cely voi. Robert lähettää teille molemmille sydämelliset terveisensä.
Sinun oma
Leo.