6.4.1875 Suomen valtio-oikeus

Suomen valtio-oikeus

Kevätlukukausi 1875

28. luento 6. huhtikuuta

Valtiopäiväjärjestyksen §:n 14 ja Kirkkolain §:n 6 avulla on nyt saatettu alulle uskonnonvapauden tunnustaminen. Mutta koska eriuskoisten seurakuntien perustamisvapautta ei vielä ole laillisesti myönnetty, on vielä paljon toivomisen varaa. Toivomusaloite siitä vuonna 1872. Ja komitea.

Lisäksi on vielä evankelisluterilaisen kirkon asema valtiokirkkona, ja jos kreikkalaiskatolinen kirkko jätetään pois laskuista, on jokaista muuta kirkkoa pidettävä harhaoppina.

Siten:

Omantunnonvapaus siinä merkityksessä, että yksilöllä on oikeus muodostaa itselleen vapaasti uskonnollinen vakaumus, eikä sitä saa tietenkään rajoittaa. Mutta sitä ei ole tunnustettu, koska se ei saa objektivoitua. – Vertaus tähän talouden alalta.

Nyt esitetty ei tarkoita sitä, että siirtymisen luterilaisuudesta pitäisi tapahtua toiseen parempaan. Mutta se merkitsee, että jos jollakulla on toinen näkemys, niin häntä ei pidä pakottaa pysymään siitä huolimatta mukana. Miten paljon onkaan niitä, joiden elämä on sillä tavoin muuttunut valheeksi.tillagt i marginalen

Mutta valtioiden pitää olla kristillisiä valtioita. Totta, mutta kristinusko ei sisällä mitään poliittista perustuslakia. Sen poliittinen henki on, kuten englantilainen Channing on sanonut, yksilön arvostaminen, valtion jäsenten inhimillisten oikeuksien tunnustaminen.

Nykyaikamme tarjoaa useita piirteitä taistelussa uuden ja vanhan välillä. Missä valtio on korottanut tiettyjä kirkkoja erityisasemaan, siellä on vaikeita ristiriitoja. Missä kirkko jo on vapaa, ei sellainen tule kysymykseen. […] vapaa uskonto vapaassa valtiossa ei ole muuta, kuin mitä Vapahtaja on sanonut: ”Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on.”

Valtio voi kyllä säätää lakeja eri uskonnollisten yhdyskuntien asemasta valtioon nähden, siis esim. vaatia siviilirekisterin pitämistä ym., määrätä, milloin siihen ilmoittaudutaan. Mutta tässä ei ole kyse uskontunnustuksesta.tillagt i marginalen

Kuitenkin on uskontunnustuskin ilmoitettava, se ei saa olla ristiriidassa valtion lakien kanssa, esim. moniavioisuutta ei sallita. Sellaista lahkoa ei hyväksytä. tillagt i marginalen

Valtion palveluksella ei ole tekemistäsvårtytt eri uskontunnusten kanssa.

Valtiopäiväjärjestyksen §:n 14 kautta tunnustettiin se tärkeä periaate, etteivät kansalaisten poliittiset oikeudet saa riippua siitä uskosta, jota hän tunnustaa. Vuoden 1869 Kirkkolain §:n 6 kautta tunnustetaan se varsin merkittävä periaate, ettei siirtymistä luterilaisesta kirkosta johonkin toiseen ole katsottava rikolliseksi luopumukseksi.

§ 5tillagt i marginalen

V. Ilmaisuvapaus. Samankaltainen kuin omantunnonvapaus ja oikeus valita uskonsa, on yksilön oikeus julkisesti vapaasti ilmaista ajatuksensa. Ajatuksiin sinänsä kuten omantunnon liikkeisiinkään ei mitenkään voi valtion taholta vaikuttaa. On selvästi ihmisen luonnollinen, horjuttamaton ja pyhä oikeus saada ajatella vapaasti. Mutta ajatuksen siirtyminen sanoiksi on vain tämän asian toinen puoli. Puhuminen on samalla tavoin ihmisen fyysisissä elimissä kuin ajatteleminenkin. Oikeus ilmaista itseään on sen vuoksi myös ihmisen luonnollinen oikeus. –

Mutta ajatuksen objektivoinnin kautta se lakkaa olemasta ulkopuoliselle maailmalle vieras ja luoksepääsemätön. Siitä tulee aistein havaittava, se muuttuu toiminnaksi ja on sellaisena oikeudellisen arvioinnin kohde. Sanasta tekoon. Mutta myös sana on teko.

Oikeudelliselle arvioinnille on yhdentekevää, pukeutuuko ajatus objektivointiaan varten puhutun muotoon tai kirjoitetuksi sanaksi tai kuvalliseksi esitykseksi. – Niin pitkälle vallitsee vielä yksimielisyys siitä, että ihminen vain harjoittaa luonnollista oikeuttaan, jota ei saa rajoittaa, koska ilmaisuvapauden rajoittaminen loukkaisi yhtä kaiken henkilökohtaisen vapauden tärkeimmistä momenteista. Mutta kun on kyse ilmaisuoikeuden harjoittamisesta sen kaikkein laajimmassa muodossa, painetun sanan kautta, on sen tai painovapauden tunnustaminen ihmisen luonnollisena oikeutena kohdannut varsin ankaraa vastustusta. Mikä siis on oikein?

Vähän aikaa kirjapainotaidon keksimisen jälkeen ja sittemminkin on todettu, että ilmaisuoikeuden käyttäminen kirjoitetun sanan monistamisen avulla on kyennyt saavuttamaan laajaa vaikutusta ihmisjoukkoihin, minkä vuoksi vallanpitäjät ryhtyivät myös ajattelemaan sen rajoittamista. Ensimmäiseksi sensuuriajatus heräsi erään paavin aivoissa. Rikoksista ja paheistaan tunnettu paavi Aleksanteri VI asetti voimaan kirkollisen sensuurin vuonna 1486 pelastaakseen lampaansa ikuiselta kadotukselta ja säilyttääkseen [...]oläslig/saknad text tottelevaisuuden puhdasoppisten keskuudessa.

Ei kestänyt kauan, ennen kuin myös valtioiden hallitsijat asettivat voimaan sensuurin estääkseen kritiikkiä eli saadakseen salassa jatkaa kaikkia väärinkäytöksiään. Jopa tasavalloissa, Sveitsin kantoneissa, saatettiin tämä instituutio voimaan.

Lehdistönvapaus sai ensiksi tunnustusta Englannissa. Wilhelm I Oranialaisen hallitusaikana 1694 ei enää vahvistettu sensorien valtakirjoja parlamentissa, eikä siitä hetkestä lähtien sensuuri ollut enää voimassa Englannissa. Preussin Fredrik Suuri teki joitakin yrityksiä painovapauden saattamiseksi voimaan, mutta ei vienyt asiaa läpi, ja siellä säilyi vielä pitkään ahdasmielinen sensuuri. Pohjois-Amerikka otti vuonna 1791 perustuslakiinsa sensuurikiellon. Samaan aikaan oli Ranskan vallankumous julistanut II:ssa artiklassaan Ihmisoikeuksista, kutsutaan vuoden 1789 periaatteiksi, mutta tulivat voimaan vasta 1791tillagt i marginalen: ”Vapaa ajatusten ja mielipiteiden ilmaus on eräs ihmisen arvokkaimmista oikeuksista; jokainen kansalainen voi siis puhua, kirjoittaa, painattaa vapaasti, mutta hänen on kuitenkin oltava lain mukaan vastuussa tämän vapauden väärinkäytöstä.”

Vuoden 1789 muiden periaatteiden tavoin tämä on löytänyt paikkansa perustuslaillisessa valtio-oikeudessa. Useimmat perustuslailliset valtiot ovat saattaneet sen voimaan osin myönteisessä muodossa, osin sensuurin vastaisena kieltona.

Sen vuoksi on juridisesti oikeutettua sanoa: Kyseinen oikeus on luonnollinen, kaikenkattava oikeus samalla tavoin kuin yleinen ilmaisuvapaus.

Ja kuitenkin siitä on vielä myöhempinäkin aikoina esitetty paljon vastakkaisia käsityksiä. On sanottu: lehdistö tekee niin paljon pahaa, että sitä vastaan täytyy taistella.

Esim. Cottu: Aikakauslehdistö askartelee jatkuvasti yhteiskunnan pohjasakan hämmentäjänä ja on siksi edelleen este sille, että jokin tilanne rauhoittuisi ja vakavoituisi, että poliittisen järjestyksen kehittymisessä massojen keskuudessa olisi jotain järkeä. Lehdistön intressissä on tuoda joka päivä esiin ongelmallisina sekä hallituksen periaatteita että sitä, mikä perinteisesti on oikein, herättää kaikkialla levottomuutta, jotta sen oma levikki kasvaisi tarpeista suurimmaksi, ja tuoda näkyviin illuusioita kaikista niistä häpeällisistä intohimoista, joita valtiossa on liikkeellä.

Kertautuu kaikkien maiden byrokraattien mielessä.tillagt i marginalen

Mikä hallitus pystyisikään pitemmän päälle vastustamaan sen periaatteen jatkuvaa kieltämistä, johon se tukeutuu, sitä halveksuntaa sen toimenpiteitä kohtaan, jota päivittäin levitetään, lakkaamatta leviävää sellaisten poliittisten teorioitten ylistystä, jotka sisältävät sen oman ohjelman vastakohdan? – Edelleen että on valheellista väittää, että lehdistönvapaus sisältää oman parannuskeinonsa – kokemus sanoo päinvastoin, ettei ”mikään järkevä kirjoitus kykene vastustamaan sitä vallankumouksellista kynää, koska se ei vetoa järkeen vaan massojen intohimoihin”. Tämä on lainaus vuonna 1838 julkaistusta kirjasta.

Roscher puhui vuonna 1864 samalla tavoin. –

Sitä vastoin vastakkaisia puheenvuoroja:

J. Simon (La Liberté). Te haluatte nauttia vapauden valloituksista? Edistäkää lehdistöä. Te haluatte kehittää yhteiskunnallista organisaatiota täydellisemmäksi, valmistella lakienne kautta tulevia edistysaskeleita ja valmistella läpivietyjen uudistusten tunnustamista? Myös tässä teitä auttaa nimenomaan painovapaus. Jos täytyy odottaa uutta Montesquieuta tai Turgot’ta, voi joutua odottamaan satoja vuosia. Sotii sekä jumalallista että inhimillistä viisautta vastaan tukeutua sellaisiin satunnaisuuksiin. Kun suuren miehen nerous puuttuu, on koottava kaikki mahdollinen äly tavallaan ikuiseksi neuvonantajaksi. ”Vapaa lehdistö valmistelisi tilaisuuden päivittäiseen keskusteluun väärinkäytöksistä ja työskentelyyn tulevan hyvän puolesta.”tillagt i marginalen

B. Constant. ”jokainen tietää hyvin, ettei painovapaus ole välttämätöntä vain kirjailijoiden hyödyksi. Se on sanan tavoin välttämätöntä kaikille kansanluokille. Jos heillä on tarvetta huutaa apua, kun heidän kimppuunsa hyökätään yleisellä tiellä, tai kun yöllä rikotaan heidän talonsa portti, niin heillä on myös tarve vastustaa lehdistön avulla mielivaltaisuutta, jos se koskettaa heitä, ja turmelusta, kun se ulottuu heihin. Painovapaus on siksi kaikkien asia, kaikkien etujen mukaista.”

Laboulaye. Kaikista poliittisista vapauden takuista on lehdistön ja lehtien vapaus voimakkain ja varmin. Lehdistö on moderneja kansoja varten, kuten aikoinaan forum oli roomalaisille. Nimenomaan sanomalehdet yhdistävät joka aamu tuhansia ihmisiä ideoiden ja samojen tunteiden kautta. Lehdistön nujertaminen on sama kuin vapauden nujertaminen.

Nämä ovat ranskalaisten mielipiteitä, koska siellä on terävimmin esiinnytty toisiaan vastaan.

Uskon, hyvät herrat, että huomaatte, kummalle puolelle sympatiani kallistuu.

Käyttöä ei saa estää siksi, että on väärinkäyttöä. Uskontoakin voidaan käyttää väärin, - polttoroviot, inkvisitio. –

Myös puhuttua sanaa voidaan käyttää väärin. Herjaukset kaikessa hiljaisuudessa ovat ainakin yhtä rankkoja kuin painettuinakin. – Jos katsotaan, että painatuksen on riiputtava luvan saannista, on johdonmukaisesti suhtauduttava puheeseen samalla tavoin. – Niin ja yleisesti ottaen myös lihasten käyttöön, koska niiden avullahan voi iskeä ihmisen kuoliaaksi.

Kuten sanottua, on ennalta ehkäisevä järjestelmä, jopa sensuuri, tunnusmerkillistä. Kun halutaan ehkäistä pahaa väärinkäyttönä, voidaan tulla tilanteeseen, että onkin silloin takautuvasti kohdistettu toiminta itse painovapauslain sisältöön. Sillä vaikka periaate on perustuslaissa, on lehdistölaki [...]oläslig/saknad text tavallisesti erillinen säädös.

Voi kaventaa myös näin.

[...]oläslig/saknad text painolupa – Korkea vero. – Kirjanpainajalla vastuu, vaikka säädös tuttu olisikin. – Ankaria rangaistuksia. Varoitus. – Luvan peruutus jne.

[...]oläslig/saknad texttillagt i marginalen

Mikään tästä ei ole kuitenkaan verrattavissa sensuuriin, joka on sitä, että tyhmä holhoaa älymystöä.

Tästä on aikaisemmin selitetty, että koska meidän lainsäädäntömme näkökulma ei ole rakentunut tämän vapauden tunnustamisen pohjalle, vaan sen luonteena on varautuminen väärinkäytöksiin ja vahinkoihin etukäteen säädösten avulla.