26.4.1875 Suomen valtio-oikeus

Suomen valtio-oikeus

Kevätlukukausi 1875

37. luento 26. huhtikuuta

Yhteenveto. Ne aatelisten etuoikeudet, jotka ovat vuoden 1723 etuoikeuksien pohjalta heille vielä voimassa, ovat siis vain seuraavat:

1) Rajoitettu oikeus maan korkeimpiin virkoihin (tästä olisi soveltamisehdotus tarpeen).

2) Oikeus yhdistää kaksi saman pitäjän Säterikartanoa vain siksi, ettei maanviljelys häiriinny, ja yhdistää rajatilansa ja häätää ne säteritilan alaisiksi tai käyttää niitä latoina (pikkutilat) -.

Rälssimaat ovat lakanneet olemasta säädyn etuoikeus, ne ovat nyt luonteeltaan reaalioita mutta riippumattomia haltijan säädystä. – Seuraava näyttää §:n 8 mukaan voivan muutoin olla takuu säädyn etuoikeudesta:tillagt i marginalen

Hallintaoikeudella ei mielestäni ole mitään tekemistä näiden maaetuoikeuksien kanssa.tillagt i marginalen

3) Etuoikeus on, ettei rälssitiloille saa määrätä uusia veroja ilman asianomaisen Aateliston suostumusta. Tämä On jo Valtiopäiväjärjestyksessä.tillagt i marginalen

4) Aatelisto saa kaupunkitalonsa vapautetuiksi kruunun ja kaupungin rasitteista.

5) Oikeus perustaa jauho- ja sahamyllyjä kotitarpeita varten, samoin krouveja rälssitaloihin.

6) Oikeus ottaa itse rälssitalonpojiltaan pantti kahden lautamiehen läsnä ollessa rappeutumisen ja lahoamisen aiheuttamien kustannusten varalle.

7) Oikeus lunastaa suvulle sellaiset rälssitilat, jotka syystä tai toisesta joutuvat kruunulle.

8) Jos aatelinen menettää maaomaisuutensa kruunulle, se on jätettävä jollekin suvun jäsenelle.

9) Vaihto kruunun- ja rälssitilan välillä voi tulla kysymykseen, mutta säätyjen on kuitenkin tutkittava asia.

10) Maanomistajalla on oikeus osuuteen yksittäisen talonpojan, alustalaisten tai palvelusväen Aateliston omilla rälssimailla tekemästä rikoksesta tuomitusta sakosta. Ja valta sopivasti kurittaa ja läksyttää heitä pienistä rikkomuksista, laiminlyönneistä ja uppiniskaisuudesta. Tätä ei ole nimenomaisesti kumottu – mutta [...]oläslig/saknad text

Lisää, että vuoden 1734 lain mukaan myös kaupungissa on oikeus maalaisoikeuden nauttimiseen kaupunkikiinteistön jakamisperusteita lukuun ottamatta. – Pesänselvitys ja perinnönjako [...]oläslig/saknad text vapaita ja vapaasti suvun miesten valinnan mukaan.tillagt i marginalen

Itsestään selvät edustustusoikeudet.tillagt i marginalen

Poliittinen ja yhteiskunnallinen merkitys.tillagt i marginalen

Pappissäädyn etuoikeudet. Kehityksen pääpiirteet. Hengellinen sääty ilmenee aikaisemmin kuin mikään muu valtion etuoikeuttamaksi. Jo 1200-luvun alussa oli kuningas Sverker II vapauttanut hengenmiehet kaikista heidän persoonaansa, omaisuuteensa ja tiloihinsa liittyvistä maksuista kuninkaalle ja kruunulle, ja vuonna 1219 Juhana I vahvisti nämä etuoikeudet ja lisäsi, että sakot, jotka tuomitaan heidän talonpojilleen tai muulle rikoksesta, joka on tehty heille kuuluvalla maalla ja tontilla, suoritettaisiin piispalle. Nämä vapaudet ja oikeudet useimmat kuninkaat vahvistivat nimetylle Hengelliselle säädylle katolisena aikana. Maanlain Kuninkaankaaren IV: 7 ”Kuningas lupaa säilyttää kirkon, papiston ja luostarien sekä heidän palvelijoittensa vanhan rälssin, vapauden ja etuoikeudet.” Läänityksen luonne oli kuitenkin vallitseva siinä, mikä koski kuninkaan hengelliselle säädylle luovuttamia tiloja ja erinomaisia kartanoita. – Tärkeää oli myöhemmin muodostunut hengellinen oikeus. Forum privil. personarum – ja causarum (tietyt tapaukset). Paavi Innocentius III:n aikana annettiin Ruotsissa säädös hengellisistä tuomioistuimista. Vielä vanhemmassa Länsi-Göötanmaan laissa oli sanottu, että papin tulee olla talonpoikaislain alainen. Mutta Sverker II määräsi, ettei pappeja saanut vielä maalliseen oikeuteen tekemistään rikoksista, vaan sellaisessa tapauksessa heidät tuli asettaa vastuuseen piispan ja prelaattien edessä. – Syytetty sai nauttia foorumistaan. Kuitenkin on huomattava: ”Ellei piispa halua tehdä talonpojalle oikeutta, niin talonpoika saa tulla kuninkaansa eteen.”

Pappien nimittäminen tapahtui alun perin kansan vaalilla, jonka piispat hyväksyivät. Mutta paavin Lähettiläs Vilhelm Sabinalainen vuonna1248 ja 2 paavin bullaa vuodelta 1250 säätivät electio canonican eli tuomiokapitulien ja niiden kaniikkien tuli tehdä valinta, - vaali suoritettiin kuninkaan suosikin ja paavin asettaman ehdokkaan välillä. – Tuomiokapitulien synty voidaan ajoittaa tähän aikaan: siihen kuului prelaatti ja 5 kaniikkia. Hierarkkinen järjestys oli muuten: Arkkipiispa, piispat, kaniikit, - arkkidiakonit, hiippakuntapapit eli officiales episcopi, praepositi eli rovastit, presbyteerit, papit, pitäjänpapit, capellani nobilium; muut alemmat papit.

Katolisena aikana hengellinen valta oli suurempi kuin maallinen. Sen vuoksi hengellinen oli myös säädyistä ensimmäinen tai oikeammin sanottuna korkein hengellinen oli myös korkein maallinen. Osallistuminen valtion asioihin: korkeat hengelliset virat olivat tavallisia. Kanslerinvirka. – Jäseniä kuninkaan neuvostossa, niin että Arkkipiispan läsnäolo oli itsestään selvää; piispat osallistuivat herrainpäiville kuten myös kaniikit; Turun piispa hoiti Eerikinretken, kruunauskulkueen kuninkaan sijasta, ellei kuningas itse päässyt tulemaan.Suostuntalautakunta: piispa, laamanni, 6 hovimiestä, 6 talonpoikaa (Maanlaki, Kuninkaankaari IV: 6). – Piispa järjesti laamannivaalin. – Piispa ja kaksi kapitulaaria, tuomiokapitulin jäsentä, osallistui kuninkaantuomion tuomitsemiseen käräjillä tai raastuvanoikeudessa, kun kuningas ei itse ollut paikalla.

Reformaatio muutti kaiken tämän. Ensin aineellinen omaisuus: Kirkot, luostarit ja hengelliset maatilat pantii verolle. Kaksi osaa kirkonkymmenyksistä meni valtiolle. Westeråsin 1527 päätöksistä saakka kuninkaalla oli oikeus ottaa haltuunsa piispojen linnat ja linnoitukset ja määrätä heidän saamiensa tulojen suuruus, sakot eivät enää menneet piispalle vaan kuninkaalle, ja hengellisestä oikeudenkäynnistä oli yleisesti luovuttava. – Kuninkaan suostumus kirkon virkojen täyttämisessä. Arkkipiispan itsestään selvästä nimittämisestä neuvonantajaksi luovuttiin. – Siinä ensimmäinen etuoikeuksien poistaminen. – Vuoden 1571 kirkkojärjestys oli voimassa, kunnes vuoden 1686 kirkkolaki julkaistiin. Kirkkoherrojen valinta ja ehdotusten tekeminen sitä varten tunnustettiin taas vuoden 1571 kirkkojärjestyksessä seurakuntalaisten oikeudeksi. Piispa vahvisti valinnan ja nimitti valitun virkaansa. – Siinä ei puhuta jus patronatus -käsitteestä, mutta tämän mainitsee Sigismund vuonna 1594. – Hallitsijan erityisoikeus (meillä nyt siis keisarin) on voimassa ja lienee syntynyt kuninkaiden jus patronatus -oikeuden pohjalta. Vain heillä oli kuninkaina nimittämisoikeus, joskin sitä edelsivät vaalit. Vuonna alkoi 1686 tapa, että kuningas joko nimitti yhden valittujen joukosta tai sitten jonkun muun. Vuonna 1571 piispanvaali jätettiin valituille papeille ja muille kokeneille miehille. Mutta jo vuodesta 1594 lähtien on jonkun Piispan kuoltua papistolla, tuomiokapitulilla ja hippakunnalla valta asettaa vaaliin kolme tehtävään soveltuvaa, joista kuningas sitten valitsee yhden. Samoin määrätään vuoden 1686 kirkkolaissa.

Pappien yleisistä etuoikeuksista ei säädetä reformaation jälkeen ennen kuin vuonna 1650 tai 1647, mutta aikaisemmin niitä kuitenkin myönnettiin jo 1500-luvulla. – Niitä olivat: Oikeus armonvuoteen; naimaoikeus ja perintöoikeus kaupunkilain mukaan. – Erottamattomuus tunnustettu papinviroissa. Koulut ja oppilaitokset pysytettiin piispojen ja tuomiokapitulien tarkastettavina, - minkä jälkeen pappien etuoikeuksia tällä alalla laajennettiin, poikkeuksena toki edustusoikeus. – Kaiken kattava periaate: - Kuninkaan – valtion – yhteys pitää yllä kirkkoa kirkkona.

Vuoden 1723 piispojen ja koko papiston etuoikeuksista löydämme nyt – yhteenvetona ei vain todellisia etuoikeuksia, vaan myös fundamentaaliset osat kirkon suhteesta valtioon. Sen vuoksi ne eivät monessakaan asiassa ole säätyetuoikeuksien luonteisia.

§ 1 = Hallitusmuodon § 1. – Vuoden 1809 tapahtumista johtui väkisinkin tämän kumoutuminen. – Aikaisemmin oli puhe kreikkalaisista ja myös askelmista kohti uskonnonvapautta, joka on kuitenkin vielä vain eksklusiivisuuden vähentämistä.

§ 2 Valtion velvollisuus antaa opetusta, mutta se ei ole säätyjen etuoikeus. Koulun eriytyminen kirkosta on poistanut viimeisen momentin soveltuvuuden.

§ 3 Yleinen vakuutus eduista. Tämä on säätyetuoikeus. Lue ääneen. +tillagt i marginalen

§ 4 Tarkempi kehitys edellisestä. Lue ääneen etuoikeuden osuus tekstistä. Muuta soveltamisen yksityiskohdat. – Lopussa vain Skåne. +tillagt i marginalen

§ 5 Ilman kamarikollegion (Senaatin), tuomiokapitulin ja asianomaisten tietoa ja suostumusta ei kirkkoa, sairaalaa, akatemiaa, kimnaasia tai kouluomistuksia saa myydä eikä ostaa perintöostona. On sekä tuomiokapitulin että kruunun velvollisuus olla asiamiehen välityksellä läsnä, kun kiistellään tällaisiin tiloihin kuuluvasta omistusoikeudesta. +tillagt i marginalen

§ 6 Niitä pieniä maatiloja, joita kappalaiset ja kirkonpalvelijat viljelevät verovapaasti, ja joita ei saa myydä, on edelleen viljeltävä asianomaisen riittävän toimeentulon saamiseksi. +tillagt i marginalen

Näistä pykälistä näemme selvästi ja tarkasti lausuttuna sen, että mitä eri henkilöt papistosta ja opettajistosta ovat hallitsemansa viran ja palvelutehtävän voimalla nauttineet, sitä he saavat edelleen nauttia. – Kuhunkin tehtävään kuuluvaa kiinteistöä ja etuja ei saa siirtää toiseen virkaan kuuluviksi eikä käyttää toiseen tarkoitukseen kuin mihin se on määrätty. – Ja maahan liittyvä turvallisuus.

§ 7. Oikeus virkataloihin kaupungeissa tai vuokrakorvaukseen. Vapautettua kestityksestä jne. ks. s. 171 ja 172. Tämä on kuitenkin reaalian etuoikeus ja virkaetuoikeus, ei säädyn.

Tähän liittyvät

§ 10 Pappien virkatalojen verovapaudesta, lue ääneen. Tämä on itse asiassa henkilökohtainen etuoikeus, - oikeudellinen epätasa-arvo = Aateliston etuoikeus +tillagt i marginalen

§ 8 Erilaiset vapaudet: Kirkkoherra muista luetteloista paitsi kymmenysluettelosta.Osittain virkaan liittyvä, osittain vapaus sotilasrasitteesta eli reaalisesta verorasituksesta. +tillagt i marginalen

§:ään 8: Ks. asevelvollisuuslain § 47, jonka mukaan papiston on annettava kutsuntalautakunnalle eritelty luettelo kaikista nuorukaisista, jotka ovat edellisenä vuona täyttäneet 21 vuotta – sekä niistä, jotka ovat muuttaneet pois seurakunnasta (sanottu vanhemmiksi).tillagt i marginalen

§ 9 Uudisraivauksen etuoikeus; laajennettu perheeseen. Luonteeltaan vain palkitsemiskysymys. + tillagt i marginalen

§ 11 Oikeus apuun – ei mikään varsinainen etuoikeus – häilyvä

§ 12 – Vakuutus armosta piispaa kohtaan, kuten lopussa reaalinen palkkio, etuoikeus - häilyvä

§ 13 – Oikeus armonvuoteen: Ei myöskään mikään säätyetuoikeus, vaan kuuluu palkkaetuihin. Edelleen kaupunkioikeuden soveltaminen – etuoikeutena, ja toki tämä onkin etuoikeus. +tillagt i marginalen

§ 14 Viljan kuljetuksesta saatu, myös palkitsemisetuoikeus.

§ 15 Ei ole etuoikeus. Nyt vuoden 1869 kirkkolain mukainen.

§ 16 Kuten edellä

§ 17 Ei ole etuoikeus, kuten edellä

§ 18 Kuten edellä

§ 19 ja § 20 Kuten edellä.

§ 21 tämä on etuoikeus. Jälkimmäinen osa on muutettu, ks. s. 146. – Edellinen osa: Senaatti muuttaa pitäjien koostumusta. Muuten myös tämä on palkitsemisetuoikeus. +tillagt i marginalen

§ 22 Tavallaan etuoikeus.

§ 23 Nyt vuoden 69 kirkkolain mukainen, ei missään tapauksessa etuoikeus vaan virkatehtävä.

§ 24 Yleinen kansalaisoikeus: Loppu toisenlainen. Opiskelijat poikkeusasemassa. Siksi perusta etuoikeuksissa.

§ 25 Etuoikeutena edustusoikeus. +tillagt i marginalen

§ 26 Ei ole etuoikeus.

§ 27 Valtion toimien säätäminen kirkonmiesten avustamiseksi.

§ 28 Ei etuoikeus vaan velvollisuus.

Yleinen luonne: virkaetuoikeus pikemminkin kuin säädyn.

Edustusoikeus on säätyetuoikeuksista luonteenomaisin oikeus. Sillä talonpoikais- ja porvarissäädyn edustajat valitaan alueen mukaan, ja niihin kuulu kaikenlaisia yhteiskuntaluokkia.

Muista etuoikeuksista mainittakoon virka. Se ei periydy. Kenestä tahansa voi tulla niin pappi kuin virkamieskin. Oikeastaan virka ja kirkko ovat erityisiä etuoikeuksia, vaikka sitten horjutettuinakin.

Kellään muilla virkamiehillä ei ole etuoikeutena edustusoikeutta.

Lopuksi huomattavaa: Kirkkolain muutos on luonteeltaan etuoikeutta koskeva huononnus.

Kun tästä kaikesta on tullut etuoikeuksia, jotka vaativat 4 säädyn päätöksen, niin se on vaikeuttanut palkkauksen uudistamista ja viivyttää edustajien tekemiä reformejatillagt i marginalen.