15.4.1875 Suomen valtio-oikeus

Suomen valtio-oikeus

Kevätlukukausi 1875

32. luento 15. huhtikuuta

Vielä on yleisiä kansalaisoikeuksia käsittelevästä luvusta, sikäli kuin nämä riippuvat kansalaisen asemasta valtioon nähden, mainittava muutamia erityispiirteitä.

9. Työ- ja elinkeinovapaus sekä oikeus valita ammatti elannon ansaitsemista varten. Elinkeinotoimintaan on ollut liitettyinä monia rajoituksia. Miten ovatkaan ammattikuntalaitos, monopolit, etuoikeudet ja muut rakentaneet aitoja ja luoneet keinotekoisia ohjesääntöjä kansalaisten toimintaan talouden alueella.

Tässä lähemmin taloudellisista oikeuksista.tillagt i marginalen

Nyt sanoo 24. helmikuuta 1868 päivätyn, Suomen Suuriruhtinaskunnassa harjoitettavaa kauppaa ja elinkeinoja koskevan säädöksen § 1: ”Jokainen hyvämaineinen Suomen kansalainen, mies tai nainen, joka itse huolehtii itsestään ja omaisuudestaan, olkoon oikeutettu niillä ehdoilla ja siinä järjestyksessä, jonka tämä säädös sisältää, asettumaan kaupunkiin tai maaseudulle sekä harjoittamaan mitä kaupan, teollisuuden tai käsityön ammattia hän itse hyväksi näkee, kuten myös varustamaan laivoja sekä kotimaan että ulkomaan merenkulkuun.”

Tämä on tietyssä suhteessa ylimenokauden laki. Vielä on jäljellä porvarinoikeus, jonka on kuitenkin määrä pudota pois uudesta laista, ja jonka merkitys erityisoikeutena lakkautettiin vuoden 1873 kunnallislain avulla. [...]oläslig/saknad text – Yleistä vapausperiaatetta vastaan ei sodi tiettyjen elinkeinojen eli ruudin – paloviinan – apteekin – asettaminen erityislakien alaisiksi, - ja huolehtiminen turvallisuudesta ja järjestyksestä asettaa myöskin omat vaatimuksensa.Aikaisemmin osoitettiin, ettei yksinomaisia etuoikeuksia ja monopoleja saa myöntää, § 2 Kuninkaallisen Majesteetin vakuutuksessa Valtakunnan Porvaristolle ja Säädyille yleensä, päivätty 23. helmikuuta 1789.

Tämä oikeus elinkeinovapauteen tulee esille myös joidenkin valtioiden perustuslaeista, sen jälkeen kun valistuneempi oikeustietoisuus ja selkeämpi näkemys elinkeinoelämän vapauden tarpeesta on tullut ilmeiseksi. Samoin on asian laita siihen yhteen liittyvässä

Oikeudessa valita vapaasti, missä ammatissa haluaa ansaita elantonsa. Tämä on siis yleinen periaate, joka ennen muuta sulkee pois kaiken kastilaitoksen. Kukaan ei ole syntymänsä perusteella pakotettu omistautumaan tiettyyn ammattiin. – Tämän kysymyksen muihin seurauksiin kuuluu se, mitä vielä esitellään, nimittäin kansalaisten tasa-arvo.

§ 10.tillagt i marginalen Teoriassa on kiistelty siitä, onko Kansalaisen oikeus kantaa asetta katsottava yleiseksi kansalaisoikeudeksi. Useissa valtioissa tämä riippuu erityisluvasta tai joidenkin luokkien etuoikeudesta. Vanhastaan se on Ruotsin kansalaisen oikeus. Maanlain ”Saaromaal med vaada” luvusta VII ilmenevät ne rajoitukset, jotka koskevat tiettyjä tietyille henkilöille määrättyjä aseita. Myös rajoituksia annettiin jälkeenpäin.Vuonna 1537 Nyköpingin Sopimuksessa joutuivat vastaamaan ne, jotka rohkenivat kantaa jalkajousta tai jotain asetta mennessään käräjille, kirkkoon tai pitoihin. Vuoden 1720 ammattikuntasäännöissä asetta ei myöskään saanut kantaa mennessään käsityöläisten kiltaan. Positiivinen esimerkki on, että rahvaalle myönnettiin lupa kantaa ja käyttää ampumiseen kivääriä. Päätöslauselma Yleisen valituksen pohjalta 17. syyskuuta 1723. Metsästysoikeus laillinen elinkeino. Kielletty Lakeijoilta, kisälleiltä ja rengeiltä erityisasetuksella 1700-luvulla. Keisarillisen, 12. syyskuuta 1850 päivätyn kirjeen mukaan kielletään kaikilta koko Korsholman kihlakunnan alueen ihmisiltä sekä Mustasaaren, Ilmolan, Maalahden ja Laihelan pitäjien, niihin kuuluvien kappeliseurakuntien ja saarnahuonekuntien ihmisiltä, sekä Nurmon kirkkokunnan, kaikilta Korsholman eteläisessä kihlakunnassa, kuten myös Lappajärven ja Kuortaneen kunnissa, niiden kappeliseurakunnissa jaKuortaneen kihlakunnan saarnahuonekunnissa asuvilta ihmisiltä univormun käyttäminen muissa tilaisuuksissa kuin silloin, kun se oli jonkin työn suorittamiseen ehdottoman tarpeellinen käytettäväksi, tai vastaavien varusteiden mukana pitäminen kymmenen hopearuplan sakon uhalla.

Mitään yleistä kieltoa lainsäädäntömme ei tunne. Majesteetinkaaren vastuumääräys aseen väärinkäyttöä kohtaan – esim. luku 28, sisältää myös ilmeisesti sen, että itse omistaminen ja mukana pitäminen edellyttivät oikeutta siihen.

Mietitäänpä nyt yleistä asevelvollisuutta. Samaan hengenvetoon voidaan sanoa, ettei se koske aseen vapaata käsittelyäsvårtytt. – Miten muuten aseen kantamiseen saatettiin muinaisina aikoina tuntea tarvetta. Silloin metsästettiin ja puolustauduttiin petoeläimiä vastaan. Missä metsissä on jaloriistaa, asetta voi kyllä tarvita.

§ XI. Maastamuutto-oikeus. Ei mitenkään ehdottomasti kiellettyä, vaikka meidän lakimme eivät sitä myöskään varsinaisesti suosi. Erinäisiä esteitä on yritetty asettaa. – 1) yleiset lait: Perintökaari 15: § 7 ”jos joku hylkää isänmaansa ja asettuu vieraan Herruuden alaisuuteen pysyvästi rakentamaan ja asumaan, ei nauti suurempaa oikeutta perintöosaan, kuin sen voi tässä Valtakunnassa saada toinen samalla paikkakunnalla asuva ulkomaalainen. Jos hän muuttaa takaisin kotimaahan, hän saa sen perinnön, joka hänelle sitten lankeaa.” Tämä edellyttää selvästi oikeutta muuttaa maasta, joskin seurauksena on rajoitettu perintöoikeus, mitä ei kuitenkaan ilmaista muuten kuin toteamalla, että hänestä on tullut ulkomaalainen.

Kauppakaari luku 3, § 5. ”Jos kauppias muuttaa ulkomaille, antakoon kuudenneksen kaikesta omaisuudestaan Kuninkaan ja Valtion kesken jaettavaksi. – Jos hän vie omaisuutensa ulkomaille tai hän tarjoaa sen myytäväksi ennen kuin korvausmaksu on suoritettu; hän olkoon menettänyt siitä puolet. Jos hän myös häipyy, ennen kuin hän on tässä tapauksessa sovittanut asian, hänet julistettakoon valapatoksi.”

Analyysi: Valtion katsottiin kärsivän omaisuuden viemisestä pois maasta. Jne.

Vuoden 1856 lakikokonaisuuden osan 3 §:stä 1661 löydämme, hyvät herrat: Jos Suomen kansalainen haluaa muuttaa maasta ja asettua asumaan ulkomaan paikkakunnalle, hänen on haettava siihen lupaa keisarilta, joka sitten antaa lausuntonsa ja ilmoittaa, millaisin ehdoin hänen sallitaan tämä tehdä.” Ja ilmoitetaan, että tämä on otettu 18. helmikuuta 1768 päivätystä Kuninkaallisesta asetuksesta. Mutta siinä ei ole sellaista säädöstä. Se käsittelee kyllä niitä, jotka ovat lähteneet maasta luvatta ja salaa. Mutta se koskee yleisesti matkustamista, ei muuttamista, se koskee tiukasti ottaen passijärjestelmää. – Sitä vastoin Keisari Nikolain ajalta on lähtöisin käsky, joka ilmaisee itsevaltiaan tyytymättömyyttä maasta muuttavia kohtaan. Keisarillinen Kirje 18. elokuuta 1835: ”Kun syntyjään suomalainen lakkaa olemasta Meidän alamaisemme tai astuu ulkomaalaisen palvelukseen, älköön otettako vastaan mitään anomusta, mikäli hän haluaa taas hyväksyttäväksi Meidän alamaiseksemme Suomeen, eikä sellaista lähetettäkö Meidän korkeasti ratkaistavaksemme.” Tämä hipoo jo maasta karkottamista. Jonkin vähän lievemmän sanamuodon antaa 14. tammikuuta 1840 päivätty Keisarillinen Kirje: ”voidaan tehdä poikkeus sellaisten syntyperäisten suomalaisten kohdalla, jotka ovat muuttaneet maasta, mutta haluavat taas saada takaisin Suomen kansalaisuuden joko siitä syystä, että perintö on sittemmin langennut tai siksi, että sen jälkeen, kun he olivat lähteneet maasta hankkiakseen elantonsa käsityöläisinä, he ovat todenneet, että on edullista palata Suomeen elinkeinonsa harjoittamisen vuoksi.”

Aikaisemmin kysymyksessä Suomen kansalaisuuden menettämisestä on käsitelty sitä, onko muuttaminen, poislähtö maasta tai emigraatio tapahtunut vasta silloin, kun siihen on joko saatu Keisari Suuriruhtinaan lupa tai jos muuttanut on hyväksytty toisen valtion alamaiseksi.

Passiasiaa ei tässä yhteydessä lähemmin käsitellä.tillagt i marginalen

Asian periaatteellinen puoli. Vapaus on välttämätöntä. Ihmisestä ei saa tulla glebae adscriptus. Sen vuoksi ei pidä ylistää väärää kosmopoliittisuutta. Mutta voidaan ajatella, millaista olisi, jos olisi maasta muuttamisen kieltävä laki. Muita siteitä kuin pakko, joka kiinnittää ihmisen isänmaahan.

Lainmukainen menettelytapa olisi muuttaminen maasta avoimesti sen jälkeen, kun eroaminen valtioyhteisöstä olisi hoidettu loppuun asti.tillagt i marginalen

XII Kansalaisen oikeus saada hädän tullen apua. Valtio on velvollinen turvaamaan kansalaisen olemassaolo, - ei vain sellaista väkivaltaa vastaan, kuin vihollisen hyökkäys tai yksilöön kohdistunut väkivalta, - On kysymys myös aineellisesta hädästä. Köyhäinhoito ei riipu kunnan hyvästä tahdosta tai vain yksittäisten ihmisten toiminnasta. Valtio määrää, että kuntien on se tehtävä, ja miten se on tehtävä. Siten valtion huolenpitoon kuuluu: Keisarillinen asetus 22. maaliskuuta 1852, välttävä hoito ja elatus. – Tässä on vain tämä yleinen, yksityishenkilön auttaminen kuuluu tämän valtion vaikean tehtävän hallinnointiin. Sillä kyse on myös siitä, ettei kaiveta maata ”Oma apu” -periaatteen alta.

Ei perustuslaeissatillagt i marginalen

XIII. Ilmainen opetus. Köyhäinhoitolaki sanoo, että köyhiä lapsia on kasvatettava ja opetettava kristillisesti. Koululait säätävät, että köyhien on saatava ilmaista opetusta. – Periaate on: Valtion on huolehdittava siitä, ettei kukaan jää varattomuuden vuoksi ilman opetusta. Myös tämä voidaan sälyttää kunnille, joissa ei ole valtionkoulujärjestelmää kuten täällä.

Läpikäyty yleiset kansalaisoikeudet

• 1) Henkilön suoja ja turvallisuus, – erilaiset yksilönvapauden muodot. 1 Ei orjuutta, 2) Oikeus valita asuinpaikka. 3) Ei laittomia vangitsemisia 4) Oikeus tulla vain laillisessa tuomioistuimessa tuomituksi.
• 2) Omaisuuden suoja ja turvallisuus.
• 3) Kotirauhan suoja ja turvallisuus.
• 4) Omantunnon- ja uskonnonvapaus
• 5) Ilmaisuvapaus
• 6) Yhdistymisoikeus
• 7) Seurakuntaoikeus
• 8) Vetoomusoikeus
• 9–13) ks. tämänpäiväinen luento.

Suurempi osa tätä ei ole perustuslaissa. Mutta aihe määrää, ei se, millaiset lait kuuluvat valtio-oikeuteen.