27.3.1879 Suomen valtio-oikeus

Suomen valtio-oikeus

Kevätlukukausi 1879

31. luento 27. maaliskuuta

Suomen valtio-oikeus § 4. Lehdistölaitos (jatk.)

Asetus 31. maaliskuuta 1867, siis meidän nyt voimassa oleva lehdistöä koskeva lainsäädäntömme. Tämä positiivisesti oikeudellinen. Esittelin sen yleiset piirteet. Historiaan kuuluu kuitenkin vielä pari asiaa.

Toivomusaloite 1870. Keisarin käskykirje 8. huhtikuuta 1870 Kenraalikuvernöörille erikseen laaditun toivomusaloitteen johdosta, jonka tavoite on muutos voimassa olevaan lehdistötilanteeseen Suomessa.

”Sen jälkeen kun Meidän tietoomme on tullut, että erityisissä Helsingin kaupungissa ilmestyneissä sanomalehdissä on julkaistu Meille esitetty toivomusaloite, joka tähtää muutoksiin Suomessa voimassa oleviin lehdistöolosuhteisiin, haluamme täten ilmoittaa, että mikäli näitä tai muita toivomusaloitteita samassa tarkoituksessa meille lähetetään, Me emme halua kiinnittää niihin huomiota, niin kauan kuin Suomelle vahvistettu lehdistölaki vastaa tarvetta maan nykyisessä asemassa. – Täten olkoon noudatettavaksi ilmoitettu, että sen jälkeen kun Me olemme suoneet Suuriruhtinaskunnalle säännölliset valtiopäivät, joilla Säädyt eli maan edustajat voivat Meille esittää toivomuksiaan jopa niistä laeista, jotka riippuvat Meidän Omasta päätöksestämme, Me emme halua tämän laatuisessa asiassa tulla vaivatuksi sellaisten henkilöiden esityksillä, jotka eivät ole perustuslain mukaisesti oikeutettuja puhumaan maan puolesta.”

Säätyjen toivomusaloite 1872. Vastaus siihen nro 12, 15. maaliskuuta 1872.

Siis: nykyinen lähtökohta perustuu lainsäädännölliseltä kannalta Kustaa III:n ja Kustaa IV Aadolfin aikaiselle traditiolle, että tällä alueella Hallitsija päättää yksin lainsäädännöstä, – että järjestelmä on ennakolta ehkäisevä, ja että lainsäädännön on pyrittävä poliittiseen oikeudenmukaisuuteen.

On kuitenkin myös huomattava, mihin mielipide maassa tässä suhteessa kykenee. Yleinen mielipide on mahti, sekin, joka ennen pitkää tekee itsensä tiettäväksi. Ja siitä verrattain vapaamielisestä tavasta, jolla nykyään jokaista ennaltaehkäisyä käsitellään, nähdään, että se myös otetaan huomioon. Mutta tämä riippuu toki myös lehdistön omasta, maltillisesta asenteesta, ja sensuuripakon olemassaolosta, joka ei niinkään käy ilmi kielloista ja takaisinvedoista kuin tietämättömyydestä, miten pitkälle voi mennä joutumatta tappiota tuottavan lakkauttamisuhan alaisuuteen – tästä seurauksena on, että paljon jää sanomatta sellaista, mikä muuten sanottaisiin. – Hallitusmuodon uudistus johtaa ilman muuta lainsäädännön toimintatavan muutokseen, kun on kyse lehdistöstä.

Periaatteellista tässä on yksinkertaisesti se, että sensuuri on mielivallan asettamista lakisidonnaisen järjestyksen ja pakon vapauden edelle. Vapaata sanaa voidaan käyttää väärin, – painettuna kuten myös puhuttuna. Jos tätä käytetään väärin siten, että loukataan yleistä oikeutta tai yksilön oikeutta, niin siihen syyllistyneen on kannettava vastuu, ja häntä on rangaistava. Mutta että pelkästään väärinkäytön mahdollisuuden vuoksi alistetaan jokainen kirjallinen työ etukäteistarkastuksen alaiseksi, eikä kiellon mahdollisuus voi olla muuta kuin mielivaltaa: sillä yleiset säännöt sensuurin ohjaamisessa ovat äärimmäisen joustavia, ne eivät voi täsmällisiä ollakaan, ja tarkastuksesta ei missään tapauksessa muodostu sellaista kuin tuomioistuimessa, jossa noudatetaan oikeudenkäyntijärjestystä syyttäjineen ja puolustuksineen.

Sitä paitsi vapaus on kaiken henkisen työn henkireikä, – erityisesti tieteellinen tutkimus tarvitsee sitä – ja meidän päivinämme tieteen periaatteiden soveltaminen on niin yleistä, ettei rajoja voi vetää. – Sensuurin poistamiseen on käytännössä myös auttanut näkemys, että on mahdotonta harjoittaa sensuuria johdonmukaisesti ja menestyksellisesti – ja että valtion järjestystä voidaan horjuttaa paljon enemmän muulla kuin painovapaudella, siltä voidaan kaivaa maata jalkojen alta salaisilla lehtisillä ja pimeässä hiipivillä huhuilla ja myrkyllisellä pahan puhumisella. Se myös nostaa esiin hutiloivan ja vihjailevan kirjoitustavan, vain jotta yleisö luulee, että sen pitää lukea rivien välistä kaikki mahdollinen. ”Joka käy läpi jotakin Euroopan valtioiden sisäisestä historiasta kuluneiden 100 vuoden ajalta, tuskin enää rohkenee kiistää sensuurin tuloksettomuutta”, sanoo eräs saksalainen juristi. – Ja samalla tavalla vaikuttaa kielto painotuotteiden tuomiseen ulkomailta.

Mutta on aika jättää tämä aihepiiri.

§ 5. Toimenpiteet matkustamisen ja kulkurina vaeltamisen kontrolloimiseksi tai estämiseksi. Passilaitos on nykyään rajoitettu matkoihin maan rajojen yli (lähettiläitä lukuun ottamatta). Luonnehdi tätä. Kulkukauppa kielletty tiettyjä kotitarveartikkeleita lukuun ottamatta. Ei ole taloudellinen toimenpide vaan poliisille kuuluva.

§ 6. Edelleen maan tilastotietojärjestyksestä. Nk. taulukkolaitos perustettiin Ruotsiin ja Suomeen 1749, taulukkolaitoskomitea 1756. Tilastotoimisto 4. lokakuuta 1865 Keisarin kirjeellä, ja Keisarin asetuksella 28. kesäkuuta 1870 organisoitiin tilastollinen virastolaitos. Valtiollinen keskuskomissio, valtiollinen toimisto. Siihen sisältyvät: kirkonkirjat, manttaaliluettelot, taloudelliset ja finansseihin liittyvät tilastot.

Täydellisen ja varman tilastoinnin merkitys alueelle sekä taloudellisista että muista ajantasaisista asioista, liittyy muuten kaikkiin aloihin, myös oikeudenhoitoon. [...]oläslig/saknad text ks. lukumääriä.

Seuraavaksi:

Luku 6

Nimittämisestä valtion virkoihin ja toimiin sekä niistä eroamisesta.