Taide- ja käsityönäyttelyiden avajaiset
järjestettiin eilen aamupäivällä Ritarihuoneella. Rakennus oli koristeltu lipuin ja kokonaisuus oli juhlava,
Noin klo 11 taidenäyttelyn tiloihin kokoontui avajaisjuhlallisuuksiin kutsuttu runsas vierasjoukko. Maan hallituksen jäseniä, useita maamme taiteilijoista, taiteenystävistä ja mesenaateista, kaupunginvaltuuston ja virastojen sekä lehdistön edustajat täyttivät suuren salin sivuhuoneineen ja tutustuivat kiinnostuneina näytteille asetettuun kauniiseen teoskokoelmaan, jota kuvailimmekin jo havainnollisesti eilisessä lehdessä. – Silmien eteen tarjoutui kaunis kuva Suomen taiteen edistymisestä viime vuosikymmenen aikana, ja se viritti kaikkien aistit lämpimän isänmaalliseen tunnelmaan.
Kun joukko oli täysilukuinen, ylioppilaslaulajien kuoro esitti aluksi ”Suomen laulun”, jonka jälkeen Taidenäyttelyn toimikunnan puheenjohtaja kenraali J. af Lindfors astui esiin kertomaan näyttelyn syntyvaiheista ja mainitsi, kuinka monta erityyppistä taideteosta näytteille oli asetettu ja kuinka monta taiteilijaa eri taiteenaloilta näyttelyyn osallistui. Maalaustaidetta edusti peräti 191 taulua 44 taiteilijalta, veistotaidetta 53 teosta 9 kuvanveistäjältä ja arkkitehtuuria 56 piirustukset 20 arkkitehdilta Suomen julkisten rakennusten ylihallituksen lisäksi; näiden lisäksi oli vielä useita piirustuksia, siluetteja, litografisia kuvatauluja j. n. e. 7 taiteilijalta sekä Polyteknisestä instituutista ja Suomen Taideteollisuusyhdistyksestä. Esitettyään tämän tilastollisen yleiskatsauksen ja kerrottuaan, kuinka yhteistyökykyisesti niin taiteilijat kuin taideteosten omistajatkin vastasivat toimikunnan kutsuun näyttelyn toteuttamiseksi, hän antoi toimikunnan puolesta puheenvuoron maan hallitukselle, joka oli tehnyt hankkeesta aloitteen vaatien, että näyttely tuli julistaa avoimeksi suurelle yleisölle. Sen jälkeen esiintyi senaattori L. Mechelin, joka julisti hallituksen puolesta vuoden 1885 taidenäyttelyn avatuksi seuraavalla vetoavalla puheella:
”Hyvät naiset ja herrat!
Maan hallitus on nyt ensimmäisen kerran järjestänyt maamme kaunotaiteiden näyttelyn. Tämä eroaa taideyhdistyksen vuotuisista näyttelyistä suunnitelmansa ja tarkoituksensa puolesta. Yleisön nähtäville ei ole nyt tuotu ainoastaan kaikkein uusinta, ei vain viime vuoden tuotantoa. Suomen taiteen saavuttamaa asemaa ei pystytä arvioimaan ainoastaan yhden vuoden aikana luotujen teosten perusteella. Esiin nousseet eri suuntaukset ja koulukunnat, saavutetut edistysaskeleet, taiteilijoihin vaikuttaneet aatesuuntaukset, – kaikki tämä näyttäytyy katsojalle ainoastaan silloin, kuten nyt, kun luodaan kokonaiskatsaus siihen, mitä taiteilijamme ovat luoneet pitemmällä ajanjaksolla.
Meidän on kiittäminen toimikunnan puheenjohtajan jo äskettäin mainitsemaa suurta yhteistyöhalukkuutta, jota taulujen ja veistosten omistajat ovat hankkeelle osoittaneet, ja itse taiteilijoiden kiinnostusta hanketta kohtaan siitä, vaikkakin kaikkia haluttuja taideteoksia ei näyttelyyn saatukaan, että näyttelyssä ovat tarvittavissa määrin edustettuina Suomen maalaus- ja veistotaiteen vähänkään merkittävät suuntaukset. Ja vaikka arkkitehtuurin teokset pääsevätkin parhaiten oikeuksiinsa muurattuina kivestä omalle paikalle, näihin saleihin näytteille asetetuista piirustuksista saa valaisevan kuvan rakennustaiteemme viimeaikaisesta kehityksestä. Siksi sopiikin toivoa, että näyttely vastaa hyvin tarkoitustaan: osoittaa mihin Suomen taide on tähän mennessä pystynyt ja mitä lupauksia sillä on tulevaisuudessa tarjottavanaan.
Ohi ovat ne ajat, kun taiteen kukoistus karussa maassamme ei herättänyt suurtakaan luottamusta. Hento taimi on nyt juurtunut tukevasti ja kasvaa kohti korkeuksia täynnä elämänuskoa. Taiteilijoiden pyrkimykset eivät kohtaa suomalaisessa yhteiskunnassa enää kylmää välinpitämättömyyttä. Heidän menestyksestään iloitaan, heidän urallaan kohtaamiaan vaikeuksia pyritään vähentämään ja yhä laajemmaksi kasvaa niiden henkilöiden piiri, joka haluaa koristaa kotinsa maan omien taiteilijoiden tuotteilla. Ja mikä tärkeämpää: yhä laajemmalti ymmärretään, että kulttuurielämällemme olisi valitettava puute, jos kuvataiteet eivät vaikuttaisi siinä tieteen ja kirjallisuuden rinnalla. Sillä taiteen luomuksilla ei ole merkitystä ainoastaan sille sukupolvelle, jonka silmien edessä ne ovat syntyneet. Ne puhuvat hiljaista mutta kaunopuheista kieltään myös tuleville sukupolville. Jokainen jalo taideteos on kaikkea muuta kuin hetken lapsi, se on sijoitus tulevaisuuteen, pysyvä lisä kansakunnan henkiseen omaisuuteen.
Toisinaan keskuudessamme on ollut havaittavissa uhka, että taiteilijamme, jotka ovat joutuneet oleskelemaan pitkiä aikoja ulkomailla taide-elämän johtavissa keskuksissa edetäkseen varmemmin askelin kutsumuksensa tiellä, saattaisivat vieraantua kotimaastaan ja niistä aiheista, joita sen luonto ja elämä tarjoavat, – ja että Suomen taide, vaikka edistyisikin esteettisessä mielessä, menettäisi näin kansallisen luonteensa.
Voin ilokseni julistaa uhkan vakaan käsitykseni mukaan perättömäksi. Olennainen osa taiteilijoidemme töistä on saanut innoituksensa siitä mitä he ovat isänmaassaan nähneet ja kokeneet. Opinnot vieraiden mestareiden johdolla eivät ole vaatineet uhraamaan kotimaisia aiheita. Ja näin lienee myös tulevaisuudessa. Sillä mistä taiteilijoidemme tunne ja mielikuvitus itse asiassa saisivat yhtä lämpimiä ja välittömiä vaikutteita kuin Suomen kauniin luonnon vaihtelevista näkymistä, pohjoisten kotiemme vaatimattomasta ja mutkattomasta elämästä tai historiastamme, joka kertoo isäin töistä ja taisteluista? Ja kuinka ulkomaalaisen katsojan kylmäkiskoinen tapa katsoa taideteosta voisi koskaan korvata suomalaistaiteilijalle hänen omien maanmiestensä sydämellistä tunnustusta sille, kuinka hän on työllään kunniaksi omalle maalleen? – Niin, mitä pitemmälle Suomen taide kehittyy, se todistaa varmasti sitäkin vahvemmin, että myös taiteen alalla paras ja hedelmällisin innostus kumpuaa isänmaanrakkaudesta.
Sen lisäksi minulla on kunnia lausua tässä senaatin kiitokset toimikunnan herroille puheenjohtajalle ja jäsenille sekä kaikille muille, jotka ovat vaivojaan säästämättä olleet mukana toteuttamassa tätä taidenäyttelyä, jonka saan nyt senaatin puolesta julistaa avatuksi yleisölle.
Puheen päätyttyä laulukuoro viritti ”Maamme laulun”.
Sen jälkeen läsnäolijoille jaettiin näytteille asetettujen taideteosten luettelo, ja yleisö hajaantui saleihin tarkastelemaan niitä lähemmin, jolloin ei voinut olla havaitsematta sitä ilon tunnetta, jonka taiteen isänmaassamme saavuttama kehityksen taso läsnäolijoissa herätti.
Klo 1 i.p. näyttely avattiin suurelle yleisölle.
Käsityönäyttely, joka oli järjestetty ritarihuoneen alakerrassa, avattiin niin ikään eilen klo 12 lukuisien kutsuvieraiden, naisten ja herrojen läsnä ollessa.
Ensimmäiseksi ylitarkastaja C. Synnerberg astui viherkasvein ja yläosastaan kauniisti puusta veistetyllä Suomen vaakunalla koristetulle puhujankorokkeelle kertomaan näyttelyn synnystä. Hänen luettelemistaan tiedoista saatiin kuulla, että näyttelyyn osallistuvat maamme neljä seminaaria, kansakouluja 20 kaupungista, joista kolmestatoista on poika- ja tyttökoulujen töitä, yhdestä ainoastaan poikakoulujen ja kuudesta ainoastaan tyttökoulujen töitä, ja lisäksi 271 kansakoulua maaseudulta. Sen lisäksi töitä on lähetetty sokeain oppilaitoksista Kuopiosta ja Helsingistä. Kaikkiaan töitä on lähetetty hieman yli 13 000.
Sen jälkeen esiintyi kirkollisasioiden toimikunnan johtaja, senaattori A. Mechelin, joka korosti avajaispuheessaan käsitöiden suurta merkitystä kansan kehitykselle. Puhe pidettiin ruotsiksi ja suomeksi. Kun näyttely oli näin virallisesti avattu, kutsuvieraat jäivät vielä pitkäksi aikaa tarkastelemaan näytteille asetettuja kauniita töitä, ja näyttelyn eri osastojen johtajat ja johtajattaret esittelivät heille auliisti osastojen tarjontaa. – Tässäkin näyttelyssä vieraat näyttivät saavan hyvän ja ilahduttavan kuvan esille asetetuista töistä.
Klo 1 päivällä tämäkin näyttely avattiin suurelle yleisölle.
Vapaalippuja on tarjolla esillä oleville taiteilijoille, valitsijaraadin jäsenille sekä lehdistön arvostelijoille.
Öppnandet af konst- och handarbetsutställningarna
i Riddarhuset försiggick i går på förmiddagen. Riddarhuset var flaggprydt och det hela bar en festlig pregel,
Omkring kl. 11 samlades i konstutställningens lokal den talrika mängd inbjudna, som kallats att öfvervara högtidligheten. Medlemmar af landets regering, flere af landets konstnärer, konstälskare och macenater, representanter för stadsfullmäktige och embetsverken samt för pressen fyllde den stora salen med angränsande rum och skådade med intresse den vackra samling af konstverk, som der funnos uppställda och för hvilken vi redan i gårdagens blad lemnat en öfversigtlig redogörelse. – Det var en vacker bild af den finska konstens framsteg under senaste årtionde, som der erbjöd sig för blicken och lifvade allas sinnen till en varm fosterländsk stämning.
När samlingen var fulltalig, uppstämde en kör af studentsångare först ”Suomis sång”, hvarefter ordföranden för Konstutställningens bestyrelse, general J. af Lindfors, steg fram och redogjorde för utställningens uppkomst och antalet konstverk af olika slag, som utställningen omfattade, äfvensom antalet af konstnärer i olika brancher, hvilka lemnat bidrag till densamma. Måleriet omfattade icke mindre än 191 taflor af 44 artister, skulpturen 53 konstverk af 9 bildhuggare, och arkitekturen 56 ritningar af 20 arkitekter förutom öfverstyrelsen för allmänna byggnaderna i Finland; hvartill ännu komme ett antal teckningar, silhouetter, litografiska plancher o. s. v. af 7 konstnärer samt från Polytekniska institutet och Föreningen för konstfliten i Finland. Efter att hafva lemnat denna statistiska öfversigt samt hafva framhållit den beredvillighet, hvarmed såväl konstnärer som innehafvare af konstverk besvarat bestyrelsens upprop att bringa utställningen till stånd, öfverlemnade han derpå densamma å bestyrelsens vägnar till landets regering, som tagit initia- tivet till företaget, anhållande, att densamma måtte förklaras öppnad och tillgänglig för allmänheten. Härpå framträdde senator L. Mechelin och förklarade å regeringens vägnar konstutställningen år 1885 öppnad med följande anslående tal:
”Mina damer och herrar!
Det är nu för första gången landets styrelse föranstaltat en utställning af de sköna konsternas alster i vårt land. Från konstföreningens årliga utställningar skiljer sig denna till plan och syftemål. Ej det nyaste allenast, ej blott det senaste årets produktion framträder här för allmänheten. Den ståndpunkt, hvartill den finska konsten hunnit, kan ej bedömas med ledning endast af de verk, som skapats under ett år. De olika riktningar och skolor som gjort sig gällande, de framsteg som vunnits, de idéströmningar som påverkat konstnärerna, – allt detta framstår för betraktaren endast då, såsom nu har skett, en samlad bild åstadkommes af hvad våra artister frambragt under en längre följd af år.
Tack vare den, nyss redan af bestyrelsens ordförande framhållna, stora beredvillighet, hvarmed egarena till taflor och statyer tillmötesgått företaget, och det intresse, hvarmed artisterna sjelfva omfattat detsamma, torde, om ock åtskilliga önskade konstverk ej kunnat erhållas, alla skiftningar af någon betydelse inom det finska måleriet och bildhuggeriet vara vid utställningen nödigt representerade. Och om än arkitekturens verk skådas bäst der de stå uppresta i murad sten, skola dock de utstälda teckningarna i dessa salar lemna en upplysande bild af vår bygnadskonsts senaste utveckling. Så är det då att hoppas att denna exposition skall väl motsvara sitt ändamål: att uppvisa hvad den finska konsten härintills förmått och hvilka löften hon innebär för framtiden.
Den tid är förbi, då man misströstade om möjligheten af en konstens blomstring i vårt kulna land. Den späda plantan, som skjutit kraftig rot, den växer uppåt med god förtröstan. Konstnärernas sträfvanden mötas ej mer i det finska samhället af likgiltighetens kyla. Man gläder sig åt deras framsteg, man söker minska svårigheterna på deras bana, allt mera vidgar sig kretsen af dem, som önska smycka sina hem med alster af landets egna konstnärer. Och hvad mer är: den sanningen har vunnit insteg, att det vore en beklagansvärd brist i vårt kulturlif, om ej de bildande konsterna verkade deri vid sidan af vetenskap och litteratur. Ty konstens skapelser ega sin betydelse ej blott för den generation, inför hvars ögon de uppstått. De tala sitt tysta, men vältaliga språk äfven till kommande slägten. Långt ifrån att endast vara ett stundens barn, är hvarje ädelt konstverk en insats för framtiden, ett varaktigt tillskott i nationens andliga egendom.
Stundom har bland oss den farhågan försports, att våra artister, nödsakade att under långa tider vistas utomlands för att vid konstlifvets främsta härdar säkrare gå framåt i sitt kall, kunde blifva främmande för hemlandet och för de motiv, dess natur och lif erbjuda, – samt att sålunda den finska konsten, om ock främjad i estetiskt hänseende, komme att sakna en nationel karaktär.
Jag är lycklig att kunna uttala den öfvertygelsen, att denna farhåga icke är grundad. En väsentlig del af våra konstnärers verk är inspirerad af hvad de inom fosterlandet sett och förnummit. Studierna hos främmande mästare ha icke kräft offret af hemlandsmotiven. Och så skall det väl blifva äfven för framtiden. Ty, i sjelfva verket, hvar skulle väl våra artister röna lika varma och omedelbara intryck på känsla och fantasi, som af de vexlande taflorna i Finlands sköna natur, af det enkla och flärdlösa lifvet i de nordiska hemmen, af historiens sägner om fädrens gerningar och strider? Och huru skall väl den utländska betraktarens kalla granskning af konstverket någonsin kunna för den finska konstnären ersätta hans egna medborgares hjertliga erkänsla för det, att han genom sitt arbete gjort heder åt sitt land? – Ja, förvisso den finska konsten skall ju mer hon utvecklar sig, dess mera bära vittne derom, att äfven på konstens område de bästa och fruktbaraste inspirationer härflyta ur kärleken till fäderneslandet.
Jemte det jag har äran uttala senatens tacksamhet mot herrar ordförande och ledamöter i bestyrelsen samt alla öfriga, som med osparad möda medverkat till denna konstutställnings realiserande, får jag härmed på senatens vägnar förklara utställningen öppnad för allmänheten.
Efter talets slut uppstämde sångarkören ”Vårt land”.
Derpå kringdelades bland de närvarande en förteckning öfver de utstälda konstverken, och man spridde sig i salarne för att närmare taga i betraktande desamma, hvarvid man ej kunde undgå att varsna den känsla af glädje, som gjorde sig gällande hos de närvarande vid åskådandet af den utveckling konsten ernått i vårt fädernesland.
Kl. 1 e. m. uppläts utställningen för den stora allmänheten.
Handarbetsutställningen, som var arrangerad i nedre våningen af riddarhuset, öppnades äfven i går kl. 12 i närvaro af ett talrikt antal inbjudna personer, fruntimmer och herrar.
Först besteg öfverinspektor C. Synnerberg den med gröna vexter och öfverst med Finlands vapen vackert skuret i trä, prydda talartribunen och redogjorde för expositionens tillkomst. Af de dervid lemnade uppgifterna erfors, att i utställningen deltaga landets fyra seminarier, folkskolorna i 20 städer, deraf 13 representeras af arbeten från goss- och flickskolor, 1 af arbeten endast från gosskolor och 6 af arbeten endast från flickskolor, samt från 271 folkskolor på landet. Dessutom hafva arbeten inkommit från blindanstalterna i Kuopio och Helsingfors. De insända artiklarnas antal uppår till något öfver 13 000.
Derpå framträdde chefen för ecklesiastikexpeditionen, senator A. Mechelin, som i det han betonade den stora betydelse, slöjden eger i folkens utveckling, förklarade expositionen öppnad. Talet hölls på svenska och finska. Efter det utställningen sålunda blifvit officielt öppnad, qvardröjde de inbjudna ännu länge, tagande i betraktande de vackra arbeten, som expositionen har att uppvisa, dervid de besökande vid sin vandring genom utställningen tillhandagingos med beredvilliga upplysningar och förklaringar af föreståndarene och föreståndarinnorna för de olika afdelningarna af expositionen. – Äfven vid denna utställning tycktes de besökande emottaga ett godt och glädjande intryck af de utställda arbetena.
Kl. 1 på dagen lemnades tillträde också till den för den stora allmänheten.
Frikort skola utdelas åt de exponerande konstnärerna, juryns medlemmar samt tidningsreferenter.