Vastaus hra K. Ordinille
Kirje Vestnik Jevropij’n toimitukselle
(Jatkoa)
Suomen perustuslakien vahvistaminen sinetöi maan tulevan poliittisen aseman: sen perustuslait eivät ole provinssilaki vaan niihin sisältyy valtion valtiomuoto ja niitä voidaan soveltaa vain valtiossa. Niiden mukaisesti keisari Aleksanteri myös ryhtyi järjestämään maan hallintoelimiä. Hallituskonseljin 6./18. elokuuta 1809 annetun armollisen säännöstön ingressissä sanotaan: ”Eri keinoista säätää Suomen onnesta sen yleisen hallinnon perustaminen näyttää meistä olleen suurin asia. Valtion yleinen etu vaati, että Provinssien erityisvirkamiesten toimintapiiri saisi yhtymäkohdan tai ylihallinnon” j. n. e. Se mitä muuta seuraavina vuosina tehtiin Suomen hallituksen järjestämiseksi oli ainoastaan seurausta siitä, että Keisari loi Porvoossa perustan maan asemalle. Jos hra Ordinin tapaan selittää näiden toimien johtuneen ainoastaan siitä, että Suomen herrat saivat tilaisuuden käyttää väärin Keisarin ”hyväuskoisuutta”, se ei ainoastaan ole paikkaansa pitämätöntä vaan myös epäoikeudenmukaista Keisarin muistoa kohtaan.
Käännöksensä esipuheessa hra Ordin on esittänyt huomautuksen, joka hänen mielestään on kaikkein raskauttavin minun kannaltani, nimittäin että olen työssäni ”järjestelmällisesti sivuuttanut” Venäjän oikeudet tai joko vaiennut tai kirjoittanut puutteellisesti niinkin tärkeistä lähteistä kuin:
1. Maaliskuun 20. päivänä 1808 annetusta manifestista, joka koski Suomen valloittamista ja sen liittämistä ikuisiksi ajoiksi Venäjään.
2. Keisari Aleksanteri I:n kirjeestä Napoleon I:lle.
3. Keisari Aleksanterin 5. (17.) kesäkuuta 1808 suomalaisille osoittamasta manifestista.
4. Venäjän ja Ruotsin 1. lokakuuta 1809 solmimasta rauhasta kertovasta manifestista.
5. Haminan rauhansopimus 5. (17.) syyskuuta 1809.
6. Joulukuun 11. päivänä 1811 annettu manifesti vanhan ja uuden Suomen kutsumisesta yhteisellä nimellä Suomeksi.
7. Pyhälle synodille 11. joulukuuta 1811 annettu ukaasi kreikkalais-venäläisen kirkon asemasta Suomessa.
Kääntäjä on julkaissut nämä asiakirjat käännöksensä liitteenä ja viittaa niihin paikka paikoin huomautuksissaan.
Edellä mainitulla huomautuksella ei kuitenkaan ole mitään pohjaa.
Kolmea ensimmäistä edellä luetelluista asiakirjoista ei voi laskea sellaisiksi lähteiksi, jotka olisivat vaikuttaneet ratkaisevasti kysymykseen Suomen poliittisesta asemasta tai Venäjän oikeuksista Suomeen nähden. Maaliskuun 20. päivänä ja kesäkuun 5. päivänä annetut manifestit ovat kylläkin historiallisesti mielenkiintoisia sikäli, että niistä näkyy keisari Aleksanterin vakaa tarkoitus yhdistää Suomi ikuisiksi ajoiksi Venäjän kanssa. Nämä manifestit annettiin sodan alussa, jolloin sen tulos oli vielä epävarma, vaikka Venäjän mahdollisuudet näyttivätkin suotuisilta, eivätkä ne olleet lakeja eivätkä sopimuksia vaan niillä oli merkityksensä niin sanottuina ohjelmina. Siksi nämä asiakirjat eivät lukeudu niihin, joilla olisi säädetty Suomen liittymisestä Venäjään tai tämän liittymisen ehdoista. – Mitä taas tulee keisarin Napoleonille lähettämään kirjeeseen, tuskinpa edes hra Ordinille olisi tullut mieleenkään eriskummallinen ajatus lisätä kyseinen kirje lähteisiin, ellei hän olisi huomannut siinä itselleen rakasta sanaa provinssi. Jos tätä kirjettä käytetään todisteena niiden vakuutusten ja lakien pätevyyttä vastaan, jotka keisari Aleksanteri antoi vuosi kyseisen kirjeen kirjoittamisen jälkeen, siinä lievästi sanoen käännetään sekä logiikka että oikeustiede päälaelleen. Jos lähteitä tulkitsee normaalisti, kirjeen ei voi katsoa todistavan muuta kuin että keisari ei ollut sodan alussa vielä omaksunut myöhemmin toteuttamaansa suunnitelmaa siitä, millä tavalla Suomi yhdistetään keisarikuntaan.
Asiakirjoja 4 ja 5 – Haminan rauhasta kertovaa manifestia ja rauhansopimusta – en ole lukenut Suomen valtio-oikeuden oikeuslähteisiin siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät ne esiinny yhdessäkään sellaisessa määräyksessä, johon pitäisi vedota voimassa olevaa lakia esitettäessä. Historiallisessa katsauksessa olen kuitenkin esittänyt rauhansopimuksen olennaisen sisällön*)Hra Ordin haluaa korjata tiivistelmääni rauhansopimuksen IV artiklasta, s. 24. Hän tekee itse sivulla 23 sen virheen että lainaa artiklasta vain sen viimeisen momentin.. Kyseinen traktaatti oli ennen kaikkea Venäjän ja Ruotsin välinen sopimus. Siinä Ruotsin kuningas luopui ikuisiksi ajoiksi kaikista oikeuksistaan Suomeen. Näin siinä tunnustettiin kansainvälisesti maamme erottaminen Ruotsista ja siirtyminen Venäjän keisarin valtikan alle. Mutta kysymys siitä, millaiselta pohjalta Suomi yhdistettiin Venäjään, saattoi olla sitäkin vähemmän traktaatin päätösten aiheena, kun asia oli jo järjestetty eikä keisarilla ollut mitään syytä asettaa itse jo vahvistamiaan ehtoja jonkinlaisen tarkistuksen kohteeksi Haminan rauhanneuvotteluissa.
Mitä asiakirjaan n:o 6 tulee, minulla ei ollut syytä nostaa sitä erikseen esiin, koska tässä lyhyessä ja yhteenvedonomaisessa tiedoksiannossa ei esiinny mitään mitä ei olisi kirjattu täydellisemmässä muodossa Suomen samana päivänä, 11./23. joulukuuta 1811 julkistamassa tiedoksiannossa Viipurin kuvernementin liittämisestä Suomen suuriruhtinaskuntaan.
Minun ei voi väittää sivuuttaneen asiakirjaa n:o 7, Pyhälle synodille annettua ukaasia, sillä sen pääasiallinen sisältö on kerrottu kirjoitukseni sivulla 90.
Hra Ordinin tässä käsitellystä huomautuksesta ei näin ollen jää jäljelle kuin vaikutelma siitä, ettei hän ole itse tehnyt itselleen selväksi, mitä voi pitää todellisina lähteinä aiheessa, jota olen kirjoituksessani ”Précis” ja sen historiallisessa johdannossa käsitellyt. Muutoin minun pitää muistuttaa, että käsitellessäni kysymystä Suomen asemasta suhteessa keisarikuntaan en laiminlyönyt venäläistä oikeuslähdettä, jonka pätevyyttä kukaan ei voi kiistää, (nimittäin ”Venäjän keisarikunnan lakikokoelma, 1. nide. Liiton yleinen luonne on ilmoitettu siinä perustuslakikokoelmassa, osasto I, § 4).
Venäjän Keisarilliseen valtaistuimeen on erottamattomasti yhdistetty Puolan tsaarikunnan ja Suomen Suuriruhtinaskunnan valtaistuimet.
Täysin sen mukaisesti Suomea ei mainita samaan niteeseen kootuissa Venäjän hallintoelimiä koskevissa säädöksissä kyseisten elinten toiminnan kohteena: valtiona Suomella on omat hallintolaitoksensa, jotka toimivat suoraan Keisari-Suuriruhtinaan alaisuudessa Suomen lakien mukaisesti. Suomea koskevia säädöksiä on edellä mainitussa kokoelman ensimmäisen niteen osastossa ainoastaan kun kyse on sellaisten asioiden käsittelyjärjestyksestä ”jotka – ovat läheisessä suhteessa kumpaankin hallitukseen ja vaativat tarkastelua ja huomiota molemmilta osapuolilta”, ja näitä säädöksiä ovat ministerikomitean perustamista koskevan osaston § 15, 33 ja 49 sekä huomautus ministeriöiden yleistä organisaatiota koskevan osaston pykälään 218.
Hra Ordinin ja etenkään Pravitelstvenni Vestnikin kaltaisen lehden toimituksen ei olisi pitänyt jättää huomiotta Svad sakonovin kaltaista lähdettä. Ja sen lisäksi se olisi voinut tiedustella näkemyksiä Suomen asemasta johtavilta venäläisiltä oppineilta, kuten Gradofskilta, joka teoksessaan Начала русского государственного права т I стр. 134 toteaa: ”Suomi on sisäiseltä hallinnoltaan täysin autonominen valtio, vaikka se onkin myös erottamatta yhdistetty Venäjän Keisarilliseen kruunun alaisuuteen”; ja Tschitscheriniin, joka kirjoituksessaan О народном представительстве, s. 184–185, vetoaa Venäjän perustuslakien 4 artiklaan selvittäessään, kuinka Suomi ”... ei kuulu Venäjään, ei ole liitetty Venäjään vaan on vain erillisenä valtiona yhdistetty Venäjään yhden ja saman valtikan alle” ja että tämä liitto, aivan kuten Norjan liitto Ruotsin kanssa, täyttää reaaliunionin edellytykset.
L. Mechelin.
Viitteet
*)Hra Ordin haluaa korjata tiivistelmääni rauhansopimuksen IV artiklasta, s. 24. Hän tekee itse sivulla 23 sen virheen että lainaa artiklasta vain sen viimeisen momentin.
Svar til hr K. Ordin.
Bref till redaktionen af Vestnik Jevropij.
(Forts)
Genom bekräftandet af Finlands grundlagar var landets framtida politiska ställning gifven: dessa grundlagar utgöra icke en provinsordning, de innehålla konstitutionen för en stat och kunna endast i en sådan tillämpas. I enlighet härmed skred kejsar Alexander till ordnandet af landets styrelseorganer. Uti ingressen till nådiga reglementet för regeringskonseljen af den 6/18 augusti 1809 säges: ”Bland medlen att stadga Finlands sällhet, har inrättningen af dess allmänna styrelse synts oss vara af den största angelägenhet. Statens allmänna bästa fordrade, att den särskilda ämbetsmanna värknings kretsen i Provinserna skulle ernå en föreningspunkt eller öfverstyrelse” o. s. v. Hvad under de närmaste åren vidare tillgjordes för den finska styrelsens ordnande var endast en konsekvens af den utaf Kejsaren i Borgå lagda grunden för landets ställning. Att, såsom hr Ordin gör, tillskrifva dessa åtgärder endast den omständigheten att finska herrar voro i tillfälle att missbruka Kejsarens ”godtrogenhet”, detta är icke blott oriktigt, utan ock orättvist emot Kejsarens minne.
I företalet till sin öfversättning har hr Ordin framstält den anmärkning, som han tyckes anse vara den för mig mest graverande nämligen att jag i mitt arbete skulle hafva ”systematiskt ignorerat” Rysslands rättigheter och antingen företegat eller ofullständigt anfört så viktiga källor, som:
1. Manifestet af den 20 mars 1808 om Finlands eröfring och om dess förening för alltid med Ryssland.
2. Kejsar Alexander I:s bref till Napoleon I.
3. Kejsar Alexanders manifest till finländarene af 5 (17) juni 1808.
4. Manifestet om fredsslutet mellan Ryssland och Sverge af 1 oktober 1809.
5. Fredrikshamska fredstraktaten af 5 (17) september 1809.
6. Manifestet af 11 december 1811 om benämning af gamla och nya Finland med det gemensamma namnet Finland.
7. Ukasen till heliga synoden om grekiskt-ryska kyrkans ställning i Finland af 11 december 1811.
Öfversättaren har aftrykt dessa dokument såsom bihang till öfversättningen och i sina noter delvis åberopat dem.
Förenämda anmärkning saknar emellertid all grund.
De tre första af ofvan förtecknade aktstycken kunna icke räknas till sådana källor som vore bestämmande för frågan om Finlands politiska ställning eller om Rysslands rättigheter med hänsikt till Finland. Manifesten af den 20 mars och 5 juni 1808 äro visserligen af historiskt intresse i det de ådagalägga kejsar Alexanders bestämda afsikt att för alltid förena Finland med Ryssland. Men dessa manifest, som utfärdades i början af ett krig, hvars utgång ännu var oviss om ock chancerna voro gynsamma för Ryssland, voro hvarken lagar eller traktater, de hade betydelsen af hvad man kallar program. Dessa dokument höra därför icke till dem, genom hvilka Finlands förening med Ryssland eller vilkoren för denna förening blifvit stadgade. – Hvad åter kejsarens bref till Napoleon vidkommer så skulle väl icke ens hr Ordin kunnat falla på den bizarra idén att hänföra detsamma till ifrågavarande källor om han ej däri upptäkt det för honom då kära ordet provins. Att begagna detta bref såsom bevisningsmedel mot giltigheten af de försäkringar och författningar som kejsar Alexander utfärdat ett år senare än sagde bref var skrifvet, det är, lindrigast sagdt, att ställa både logik och juridik på hufvudet. Vid en normal uttydning at källorna kan man ej anse detta bref bevisa annat, än att kejsaren vid krigets början icke ännu hade omfattat den plan angående sättet för Finlands förening med kejsaredömet, som han sedermera genomförde.
Dokumenten 4 och 5 – manifestet om freden i Fredrikshamn och fredstraktaten – äro af mig icke uppräknade bland rättskällorna för Finlands statsrätt af det enkla skäl att i dem icke förekomma någon sådan bestämning som borde vid framställningen af den gällande rätten åberopas. Men i den historiska öfverblicken har jag anfört det väsentliga af fredstraktatens innehåll*)Hr Ordin vill korrigera mitt referat af IV:de art i fredstraktaten, s. 24. Han begår själf i s. 23 felet att af denna art. citera endast det sista momentet.. Denna traktat var framför alt en uppgörelse mellan Ryssland och Sverge. Sverges konung afstod däri för alltid från alla rättigheter till Finland. Detta lands afskiljande från Sverge och dess öfvergång under ryska kejsarens spira blef härigenom internationelt erkändt. Men frågan om grunderna enligt hvilka Finland förenats med Ryssland kunde så mycket mindre blifva föremål för bestämningar i traktaten, som desamma allaredan blifvit ordnade, och kejsaren saknade anledning att underkasta dessa af honom stadfästade vilkor något slags revision genom fredsnegociationerna i Fredrikshamn.
Hvad beträffar dokumentetoriginal: dokumentat n:o 6 hade jag ej skäl att särskildt åberopa det samma enär i detta korta och summariska tillkännagifvande icke förekommer något som ej vore på ett fullständigare sätt upptaget i den uti Finland promulgerade kungörelsen af samma dag, 11/23 december 1811, angående Wiborgska guvernementets införlifvande med storfurstendömet Finland.
N:o 7, ukasen till Heliga synoden, kan ej påstås vara af mig ignorerad då jag i s. 90 återgifvit dess hufvudsakliga innehåll.
Af hr Ordins nu bemötta anmärkning återstår således intet annat än det intryck att han själf icke gjort för sig klart hvad som utgör de värkliga källorna för det ämne jag i min ”Précis” och dess historiska inledning behandlat. För öfrigt bör jag erinra att jag i frågan om Finlands ställning till kejsaredömet icke underlåtit att anlita den ryska rättskälla hvars giltighet icke kan af någon bestridas, (nämligen ”Samlingen af ryska kejsaredömets lagar, 1:a tomen. Den allmänna karaktären af föreningen är där angifven i grundlagssamlingen, afdeln. I, § 4).
Med Kejserliga ryska tronen äro oskiljaktigt förenade tsardömet Polens och Storfurstendömet Finlands troner.
I full konsekvens härmed är Finland uti de i samma tom ingående författningar angående Rysslands styrelseorganer icke omnämdt bland föremålen för dessa organers värksamhet: såsom stat har Finland sina egna styrelsevärk stående i omedelbart förhållande till Kejsaren-Storfursten och ordnade genom finska lagar. Stadganden, som angår Finland, förekomma i nyss nämda af delning af första tomen af samlingen endast i fråga om ordningen för behandlingen af ärenden ”hvilka – stående i nära förhållande till hvardera styrelserna, såväl från den ena som från den andra sidan fordra granskning och uppmärksammande” dessa stadganden äro § 15, 33 och 49 i afdelningen om inrättningen af ministerkomitén och anmärkningen till § 218 i afdeln. om den allmänna organisationen af ministerierna.
Hr Ordin och särskildt redaktionen för en sådan tidning som Pravitelstvenni Vestnik borde icke hafva ignorerat en källa sådan som Svad sakonov. Och därutöfver hade den för uppfattningen om Finlands ställning kunnat rådfråga framstående ryska lärde, nämligen Gradofski, som i sitt arbete Начала русского государственного права т I стр. 134 yttrar. ”Finland bildar en i afseende på inre styrelsen fullkomligt autonom stat, ehuru och oskiljaktligt förbunden med ryska Kejserliga kronan”; och Tschitscherin, hvilken i arbetet О народном представительстве, s. 184–185, under åberopande af 4 art. i Rysslands grundlagar utlägger huruledes Finland ”... icke ingår i Ryssland, icke är inkorporeradt i Ryssland, utan blott är såsom en särskild stat förenadt med Ryssland under en och samma spira” och att denna förening, i likhet med Norges förening med Sverige, motsvarar grunderna för en realunion.
L. Mechelin.
Noter
*)Hr Ordin vill korrigera mitt referat af IV:de art i fredstraktaten, s. 24. Han begår själf i s. 23 felet att af denna art. citera endast det sista momentet.