Yritystoiminta
II
Kuten jo edellisessä kirjoituksessa todettiin, tehdasteollisuuden tuotannon kasvusta vuosina 1868–1874 ei ole saatavilla luotettavaa tilastoa. Sikäli kuin olemme pystyneet selvittämään, vuoden 1870 jälkeiseltä ajalta aiheesta ei nimittäin ole vielä julkistettu tietoja. Myös aiempien julkistusten luotettavuudessa on ilmeisesti paljonkin toivomisen varaa. Tämän tylyn arviomme perustamme siihen tietoon, että tehtaiden vuotuiset ilmoitukset valmistettujen tuotteiden arvosta merkitään kovin usein huomattavasti todellista alhaisemmiksi. Tehtailijat epäilemättä menettelevät tässä asiassa moitittavasti. Tohdimme kuitenkin uskoa, että tarkempia tietoja olisi ollut saatavilla jo kauan sitten, mikäli manufaktuurijohtokunta, jonka tehtävänä on kerätä tehdastilastojen aineisto, olisi vaivojaan säästämättä pyrkinyt hälventämään ennakkoluuloja verotuksellisista taka-ajatuksista, joiden vuoksi tuottajat olivat taipuvaisia ilmoittamaan tuotantonsa alle todellisten summien. Tällöin asianosaiset olisivat myös saaneet paikkansapitävän käsityksen siitä miten valmistettujen tuotteiden arvo tulisi ymmärtää. Monessa tapauksessa lienee nyt käynyt niin, että, – silloin kun tietoa ei heitetty aivan lonkalta –, valmistusarvoksi on ilmoitettu ainoastaan valmistuskustannus; vaikka tarkoituksenahan oli selvittää, millaista arvoa teollisuus tuottaa, eikä vain sitä, paljonko se tässä tuotannossaan kuluttaa.
Lienee kaikkien tiedossa, kuinka etenkin paperiteollisuus on ottanut maassamme viime vuosien aikana varsin huomattavia edistysaskeleita. Olimmekin siksi toivoneet lukuja valaisemaan muun muassa tämän edistyksen suuruutta. Mutta katsotaanpa, millaisia lukuja aiheesta on tarjolla:
Vuonna 1870 maan silloisten 7 paperitehtaan tuotannon arvoksi oli (herra Ignatiuksen tilastoteoksessa Statistiska handbok) ilmoitettu 994 562 Suomen markkaa (Fms.). Meidän on kuitenkin mahdotonta tarjota arvoisille lukijoillemme tätä lukua vertailujen perustaksi, koska olemme varmoja siitä, että jo kaksi näistä seitsemästä tehtaasta tuotti kyseisenä vuonna paperia yli 1½ miljoonan markan arvosta. On myös vaikea ymmärtää, miten edellä mainittu pieni luku voi vastata paperin viennistä samana vuonna saatuja tietoja. Suomen virallisen tilastokokoelman toisen sarjan osan I sivulle 21 merkittyjen tietojen mukaan vuonna 1870 Venäjälle vietiin 47 335 – (ja rautateitse) 40 867 leiviskää (L℔) tai yhteensä 88 202 L℔ paperia. Jos määrää arvioidaan rahana siten, että keskihinta on vain 12 Suomen markkaa leiviskältä (L℔), viennin arvoksi saadaan 1 058 424*)Finl. Allm. Tidningin vuoden 1871 numerossa 174 on, Suomen vuoden 1870 viennistä ja tuonnista laaditussa katsauksessa, keisarikuntaan suuntautuneen paperiviennin arvoksi kirjattu 552 758 Smk. Siihen ei kuitenkaan sisälly rautateitse tapahtunut vienti. Jos sekin, eli yllä mainitut 40 867 leiviskää, kirjataan rahana samassa suhteessa kuin muu vienti, saadaan yhtälö 47 335: 552 758 = 40 867: x.; jolloin x:n arvoksi tulee = 478 917 eli paperinviennin kokonaisarvo kyseiseltä vuodelta on 1 031 675 Smk, toisin sanoen lähes sama kuin summa, joka saadaan arvioimalla 12 markan keskihinnalla. Olemme silti valmiit myöntämään kummankin laskutavan hankaluuden, koska eri paperilaatujen summia ei ole ilmoitettu erikseen. Suomen markkaa. Täten maamme olisi vuonna 1870 vienyt enemmän paperia kuin valmistanut, mikä, vaikka paperin kotimainen kysyntä arvioitaisiin kuinka alhaiseksi, on sula mahdottomuus, varsinkin kun kyseisen tuotteen tuonti oli varsin vähäistä. Koska vientitiedot, varsinkin kun itse tavaramäärä on ilmoitettu, ovat vähemmän epäluotettavia, edellä mainittu mahdottomuus on yksi osoitus siitä, että paperitehtaiden tuotannon arvo vuodelta 1870 on kirjattu liian alhaiseksi.
Kun paperitehtaiden tuotannosta vuonna 1873 ei ole saatavissa tietoa, vertaamalla tuon vuoden paperinvientiä vuoden 1870 vientiin on kuitenkin mahdollista saada kohtalaisen tarkkaa tietoa paperiteollisuuden edistymisestä kyseisellä ajanjaksolla. Vuonna 1870 Venäjälle siis vietiin paperia yhteensä 88 202 L℔**)Paperin vienti muihin maihin on jäänyt merkityksettömäksi., vuonna 1873 sen sijaan peräti 296 963 + (rautateitse vuoden alkupuoliskon aikana) 239 595L℔, eli yhteensä 536 558 L℔. Paperin vienti oli siis yli kuusinkertaistunut vain kolmessa vuodessa. Sen arvo on näin ollen, juuri soveltamamme keskihinnan, 12 Suomen markkaa leiviskältä (L℔), perusteella vastannut vuonna 1873 noin 6½ miljoonaa Suomen markkaa. Aikamoista edistystä!
Ulkomaankauppaa koskevat viralliset tiedot on ikävä kyllä kuitenkin laadittu siten, että niitä tulee soveltaa hyvin varoen, ellei halua joutua harhaan. Mitä tähän yli ½ miljoonan leiviskän paperimäärän vientiin tulee, meidän on osaltamme syytä olettaa, että siihen sisältyy myös – puupaperimassan vienti. Sen kohottaminen arvoltaan ja merkitykseltään paperin tasolle ei ole yhtään sen asianmukaisempaa kuin kirjata lumppukin paperiksi. Erehdys johtunee siitä, että uudet paperitehtaat, joiden tuotanto on näin merkittävästi lisännyt vientiä, valmistavat niin paperia, puupahvia kuin puumassaakin. Näiden eri tuotteiden arvo voi vaihdella niinkin suuresti kuin 2:sta 20 Suomen markkaan leiviskältä (L℔). – Siksi olisikin hyvin uskallettua verrata saatavilla olevien vientitietojen perusteella paperin valmistusta maassamme vuonna 1870 saman teollisuuden tuotantoon vuonna 1873.
Meidän ei tule enää kyllästyttää lukijaa korostamalla tämän enempää saatavilla olevien tilastojen puutteellisuutta, varsinkaan kun se ei ole kirjoituksemme tarkoitus. Edellä mainittu riittänee osoittamaan, kuinka maamme teollisuuden kehitystä ja nykyistä tilaa tarkasteltaessa on tultava toimeen ilman totuudenmukaisia selvityksiä, joita ajanmukaisella tilastoinnilla olisi tarjottavanaan.
Vaikka asiaa ei voi numeroin osoittaakaan, tiedossa olevien seikkojen perusteella voidaan silti varmasti väittää, että maassamme on viimeksi kuluneiden 3–4 vuoden aikana kehittynyt teollisuuden alalla mitä merkittävintä yritystoimintaa.
Onko tämä yritystoiminta terveellä ja luonnollisella pohjalla, vai ovatko tilapäiset ja ohimenneet suhdanteet synnyttäneet keinottelua? Voiko tämä teollinen kukoistus kestää omin voimin vai onko se pelkkä ansarikukka, joka sai alkunsa valtiovallan keinotekoisista toimista?
Vastaus tähän ja muihin siihen liittyviin kysymyksiin ratkaisee, miten varmasti on lupa odottaa, että maamme teollisen toiminnan suotuisa kehitys jatkuu tulevaisuudessakin.
Sanomalehtiartikkelin ahtaissa rajoissa tähän kysymykseen on turha yrittääkään laatia muutamaa lyhyttä viittausta perinpohjaisempaa vastausta.
Kaiken tehdasteollisuuden synnyttämiseen ja jatkamiseen tarvitaan: raaka-aineita, käyttövoimaa, työläisiä, teknistä ja kaupallista osaamista, kulkuyhteyksiä ja kysyntää.
Jos jokin näistä edellytyksistä puuttuu tai jos jonkin niistä hankkiminen tulee liian kalliiksi, kyseisen teollisuuden olemassaolo on uhattuna.
Yleisesti omaksutun näkemyksen mukaan jokaisen maan tulisi rakentaa teollisuutensa vain sellaisten raaka-aineiden varaan, joita maa pystyy itse tuottamaan tai joita siellä esiintyy. Mutta vaikka tämä näkemys piti paikkansa ennen vanhaan, kun nopeista ja edullisista kuljetusyhteyksistä ei ollut tietoakaan, ja vaikka sen tueksi voitiin esittää epäonnistuneita kokeiluja, joihin useimmat hallitukset ryhtyvät pyrkiessään korkeiden tullimaksujen ja muiden suojatoimien avulla sopeuttamaan vieraiden maiden teollisuutta, kokemukset nykyajasta kuitenkin osoittavat, ettei sellainen näkemys pidä yleisesti paikkaansa. Maailmankauppa levittää nykyisin raaka-aineita kotimaastaan muihin maihin, joissa teollisen toiminnan muut ehdot täyttyvät. Yksikään puuvillaraaka-ainetta tuottavista maista ei kykene kilpailemaan puuvillateollisuudessa Englannin, Ranskan tai Saksan kanssa, vaikka puuvillaa ei näissä maissa kasvakaan. Eikö vaateteollisuuskin perustu samaisissa ja muissakin Euroopan maissa suurelta osin tuontivillaan? Sama koskee tupakka- ja sokeriteollisuutta, muista esimerkeistä puhumattakaan.
Kaikki raaka-aineet eivät luonnollisesti kata kalliita kuljetuskustannuksia, varsinkaan jos raaka-aineen osuus muodostaa suurimman osan niistä jalostettujen tuotteiden hinnasta. Amerikkaan tuskin kannattaa perustaa masuunia hyödyntämään ruotsalaista malmia; mutta sinne ehkä kannattaa tuoda ruotsalaista terästä hienotaontaa varten. Olisi järjetöntä sahata Espanjassa lautoja suomalaisesta männystä; mutta Suomessa voi hyvinkin kannattaa valmistaa huonekaluja kaukomaiden jalommista puulajeista.
Lyhyesti sanoen: mitä pienempi osa teollisuustuotteen kokonaisarvosta koostuu raaka-ainekustannuksesta ja mitä suurempi osa tästä arvosta syntyy itse jalostusprosessissa, sitä vähäisempi merkitys on raaka-aineen kuljetuskustannuksilla.
Tämä pätee täysin myös Suomen olosuhteisiin. Niitä maassamme toimivia teollisuudenaloja, jotka käsittelevät Atlantin takaisia tai muuten kaukaa tuotuja raaka-aineita, ei tarvitse pitää keinotekoisina tai epävarmoina, koska nekin ovat jo osoittautuneet varsin elinvoimaiseksi. Näillä aloilla meidän pitäisi kyetä kilpailemaan muiden maiden tuottajien kanssa, kunhan edellä mainituista muista edellytyksistä ei ole puutetta.
Tämän toteaminen ei kuitenkaan merkitse sen kiistämistä, että Suomen teollisuudelle läheisempänä tehtävänä voi pitää oman maan tuottamien raaka-aineiden hyödyntämistä. Teollinen toimintamme onkin viime vuosina suuntautunut ennen kaikkea tähän suuntaan. Lienee tarpeetonta mainita, että tällä tarkoitetaan metsiemme tarjoaman erinomaisen raaka-aineen lisääntynyttä hyödyntämistä. Tukkien sahaaminen lankuiksi ja laudoiksi ei kylläkään ole teollisuutta sanan korkeammassa merkityksessä, koska raaka-aine siirtyy vasta jalostuksen ensimmäiseen vaiheeseen. Mutta se on silti teollisuutta. Ja jos puutuotteiden kysyntä nousee ennennäkemättömällä tavalla ja satamistamme kannattaa myydä myös kehnosti valmistettua ja huonosti hoidettua tavaraa, pian seuraa huonompi suhdanne muistutuksena siitä, että ainoastaan hyvä laatu menestyy kilpailussa ja oikeuttaa vaatimaan korkeampaa hintaa; ja näin, tai kun puutavarasta tulee liian kallista käsiteltäväksi hutiloiden, toimiala kehittyy puhtaasti teollisena toimintana; itse jalostukseen uhrataan yhä enemmän vaivaa ja laatu nousee vähitellen korvaamaan määrän tai usein varsin kömpelösti harjoitetun keinottelun, joka perustuu mahdollisimman suurten massojen hakkaamiseen ja vientiin. – ”Mutta eihän sahaliiketoiminnan nopeassa kasvussa ole juuri aihetta iloon. Tämä teollisuushan nakertaa omaa tulevaisuuttaan tekemällä sumeilematta lopun omasta raaka-aineestaan, metsistä, samalla kun se vahingoittaa maatamme kokonaisuudessaan.” Tällaista on huudeltu uudelleen ja uudelleen suuren metsäpaniikin vallassa. Pois se meistä, että ryhtyisimme tässä käsittelemään aivan liian laajaa hakkuukysymystä. Viittasimme siihen, kuinka sahateollisuudessakin on havaittavissa suuntaus kohti raaka-aineiden parempaa käsittelyä, mutta haluamme vain sivumennen muistuttaa, että useimmat kansat, aivan kuten useimmat yksilötkin, turvautuvat enimmäkseen helpoimmin tarjolla oleviin keinoihin kartuttaakseen omaisuuttaan. Sahateollisuus voi yleensä tuottaa voittoa, vaikka sitä harjoitetaankin suurella rahalla, esimerkiksi ulkomaanlainoilla. Korkeampaa teollisuutta ja korkeampaa maataloutta harjoitetaan tavallisesti kotimaisella pääomalla, eikä se pääse kukoistamaan, jos pääomaa on liian harvassa ja se on liian kallista.
Puhuttaessa puusta raaka-aineena täytyy muuten ilolla panna merkille, että tätä nykyä sitä jalostetaan jo korkeammalla tasolla, etenkin puuhiomoissa. Mekaaniset puusepänverstaat ottavat niin ikään ensiaskeleitaan.
Usein on kuultu pessimistisiä lausuntoja, ettei Suomesta koskaan voi tulla varsinainen teollisuusmaa, koska sillä ei ole tarjota teollisuuden käyttöön muita raaka-aineita kuin metsänsä. Riippumatta siitä, mitä edellä totesimme tuontiraaka-aineiden käytöstä, emme muutenkaan voi yhtyä mainittuun lausuntoon jo siitäkään syystä, että maatalous tuottaa pakostakin sellaisia tuotteita ja sivutuotteita, joita teollisuus voi jalostaa edelleen. Pitää paikkansa, ettei maassamme viljellä laajemmin muita ns. kauppakasveja kuin pellavaa ja hamppua. Mutta sen lisäksi, että esim. pellavanviljelyllä voidaan katsoa olevan edellytykset kehittyä tähänastista laajemmaksi, karjanhoito tuottaa paljonkin raaka-aineita teollisuudelle, kunhan ne korjataan asianmukaisesti talteen. Maastamme viedään luita ja vuotia mutta tuodaan superfosfaatteja ja nahkaa, mikä kertoo siitä, että näillä aloilla ei ole tarpeeksi yritystoimintaa. Samoin nahkatehtaista vain harvat toimivat teollisesti ja suuressa mittakaavassa, eikä harvalukuisia teknokemian tehtaitakaan ole riittävästi hyödyntämään kaikkea raaka-ainetta, jota sellaisiin tehtaisiin olisi tarjolla.
Lopuksi, samalla kun muistutamme järviemme malmivaroista, joiden lisäksi tarjolla on runsaasti niiden ohella harkkoraudan pasutukseen tarvittavaa ainetta, muissa maissa jo kalliiksi tullutta puuhiiltä, – sallikaamme meidän olettaa, että jos teknisiä tieteitä harjoitettaisiin maassamme vireämmin, täälläkin keksittäisiin vähitellen uusia kohteita teollisen tuotannon käyttöön
Jos nyt siirrytään teollisuuden käyttövoimien toiseen edellytykseen, Suomi ei näyttäydy millään muotoa huono-osaisena muiden maiden rinnalla. Onko missään Euroopan maassa yhtä runsaasti koskia kuin täällä? On totta, että monet niistä, ehkä useimmatkin, kuohuvat teollisuuden tavoittamattomissa, kun kulkuyhteydet puuttuvat. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen puute, jota ei voisi milloinkaan ratkaista. Kuinka paljon ”hevosvoimia” Kymijoesta onkaan jo kesytetty teollisuuden palvelukseen sen jälkeen, kun rautatie rakennettiin sen koskien äärelle. – Ja jos meiltä puuttuukin kivihiiltä, meillä on puuta ja turvesoita; täällä pitäisi kyllä aina riittää tulta höyrykattilan alle. (Jatkuu)
Viitteet
*)Finl. Allm. Tidningin vuoden 1871 numerossa 174 on, Suomen vuoden 1870 viennistä ja tuonnista laaditussa katsauksessa, keisarikuntaan suuntautuneen paperiviennin arvoksi kirjattu 552 758 Smk. Siihen ei kuitenkaan sisälly rautateitse tapahtunut vienti. Jos sekin, eli yllä mainitut 40 867 leiviskää, kirjataan rahana samassa suhteessa kuin muu vienti, saadaan yhtälö 47 335: 552 758 = 40 867: x.; jolloin x:n arvoksi tulee = 478 917 eli paperinviennin kokonaisarvo kyseiseltä vuodelta on 1 031 675 Smk, toisin sanoen lähes sama kuin summa, joka saadaan arvioimalla 12 markan keskihinnalla. Olemme silti valmiit myöntämään kummankin laskutavan hankaluuden, koska eri paperilaatujen summia ei ole ilmoitettu erikseen.
**)Paperin vienti muihin maihin on jäänyt merkityksettömäksi.
Affärerna.
II.
På sätt redan i vår förra uppsats framhölls, finnes det ej att tillgå någon tillförlitlig statistik öfver tillväxten i fabriksindustriens produktion under åren 1868–1874. Såvidt vi kunnat utröna hafva nämligen för tiden efter 1870 ännu inga uppgifter rörande detta ämne blifvit offentliggjorda. Och hvad de tidigare publikationernas tillförlitlighet angår, så lemnar denna uppenbarligen mycket öfrigt att önska. Detta omilda omdöme grunda vi på kännedomen derom, att de årliga uppgifter öfver tillverkningarnes värde, som från fabrikerna aflemnas, ofta nog ställas vida lägre än verkliga förhållandet. Ett sådant tillvägagående från fabrikanternas sida är utan tvifvel klandervärdt. Men vi våga dock tro att exaktare uppgifter längesedan kunnat erhållas, om manufakturdirektionen, hvars uppgift det varit och är att sörja för fabriksstatistikens material, skulle lemnat all möda ospard, för att icke blott skingra de fördomar angående fiskaliska biafsigter, som gjort producenter böjda för att angifva sin produktion under dess verkliga belopp, utan ock bibringa vederbörande en riktig uppfattning om hvad med tillverkningarnes värde bör förstås. Nu torde det ej sällan inträffa att, – der ej uppgiften göres alldeles på höft –, såsom tillverkningsvärde uppföres endast tillverkningskostnaden; och det skulle ju dock gälla att få veta, hvilka värden industrien skapar, icke endast, hvilka hon under denna skapande verksamhet förbrukar.
Det torde vara allom bekant, huruledes särskildt pappersindustrien under de senaste åren gjort ganska betydliga framsteg i vårt land. Vi hade derföre önskat anföra siffror till belysande af, bland annat, dessa framstegs omfattning. Men se här, hvilka siffror i sådant afseende stå till buds:
För år 1870 är tillverkningsvärdet vid landets dåvarande 7 pappersbruk (i herr Ignatii Statistiska handbok) uppgifvet till Fms. 994 562. Det är oss dock omöjligt att för våra ärade läsare anföra denna siffra såsom en utgångspunkt för jemförelser, då vi äro öfvertygade derom att redan tvenne af de sju bruken sagde år tillverkade papper till mer än 1½ million marks värde. Svårt är det ock att fatta huru förenämnda låga siffra kan sammanstå med uppgifterna öfver exporten af papper samma år. Enligt Bidragen till Finl. offic. Statistik I, andra serien, p. 21 utfördes 1870 till Ryssland 47 335 – (per jernväg) 40 867 L℔ eller in summa 88 202 L℔ papper. Om detta qvantum uppskattas i pengar efter ett medelpris af endast 12 Fms. per L℔, erhålles ett exportvärde af Fms. 1 058 424*)I Finl. Allm. Tidn. för 1871, n:o 174 är, uti öfversigten af Finlands export och import för 1870, utförseln af papper till kejsaredömet upptagen till Fms. 552 758. Men deri inbegripes icke exporten per jernväg. Evalueras denna, näml. ofvananförda 40 867 L℔, i pengar efter samma proportion som den öfriga exporten, erhålles aequationen 47 335: 552 758 = 40 867: x.; då x. blir = 478 917 eller pappersexportens totalvärde för sagde år Fms. 1 031 675, således nära lika med det belopp, som framgår vid beräkning af 12 marks medelpris. Vi erkänna dock villigt hvardera beräkningssättets vansklighet, då beloppen af olika papperssorter icke äro särskildt uppgifna.. Landet skulle således år 1870 hafva exporterat mera papper än det tillverkade; hvilket, huru lågt man än må uppskatta pappersåtgången inom eget land, är en orimlighet, helst importen af denna vara var ganska ringa. Då nu uppgifterna öfver exporten, isynnerhet der sjelfva varumängden finnes angifven, äro mindre otillförlitliga, utgör anförda orimlighet ett bevis derpå att pappersbrukens tillverkningsvärde för 1870 är alltför lågt upptaget.
I brist på uppgifter öfver pappersbrukens produktion 1873 borde man dock, genom att jemföra detta års utförsel af papper med 1870 års, kunna bilda sig en temligen noggrann kännedom om pappersindustriens framsteg på sagde tid. 1870 exporterades till Ryssland, såsom uppgafs, in summa 88 202 L℔**)Till andra länder har exporten af papper varit obetydlig., 1873 deremot icke mindre än 296 963 + (per jernväg under förra halfåret) 239 595L℔, eller tillsammans 536 558 L℔. Exporten af papper har således mer änoriginal: meän sexdubblats på endast 3 år. Den har således, efter nysstillämpade medelpris af 12 Fms. per L℔, år 1873 representerat ett värde af inemot 6½ million Fms. Hvilket kolossalt framsteg!
Men de officiella uppgifterna öfver utrikeshandeln äro tyvärr så beskaffade, att vid deras anlitande den yttersta varsamhet bör iakttagas, om man ej vill blifva vilseledd. Hvad nu denna export af mer än ½ million L℔ papper angår, så måste vi för vår del antaga, att deruti är inbegripen exporten af – trädpappers massa. Att upphöja denna vara till rang och värdighet af papper är föga mera riktigt, än att äfven artikeln lump skulle upptagits såsom papper. Misstaget torde härleda sig deraf, att de nya pappersbruken, hvilkas produktion så betydligt stegrat exporten, tillverka både papper, trädpapp och trädmassa. Värdet af dessa olika alster kan ställa sig så olika som 2 à 20 Fms. per L℔. – Det vore således högst riskeradt, att på de tillgängliga exportuppgifterna bygga en jemförelse mellan papperstillverkningen i landet 1870 och samma industris produktion 1873.
Vi böra icke trötta läsaren med ett vidare framhållande af den tillgängliga statistikens bristfällighet, helst sådant icke är ändamålet med vår uppsats. Det anförda torde vara nog för att visa huruledes man vid anställandet af betraktelser öfver industriens utveckling och nuvarande ståndpunkt i landet, måste umbära den faktiska utredning, som en tidsenlig statistik skulle erbjuda.
Om det ej kan med siffror bevisas, så kan det dock, på grund af kända förhållanden, med säkerhet påstås att här i landet under de senaste 3 à 4 åren på det industriella området utvecklats en jemförelsevis högst betydlig företagsamhet.
Har denna företagsamhet ett sundt och naturligt underlag, eller har spekulationen blifvit väckt af tillfällige, förgängliga konjunkturer? Kan denna industriella uppblomstring bestå genom egna krafter, eller är den en drifhusplanta, framkallad genom artificiella åtgärder af statsmakten?
Af svaret på dessa och andra der med sammanhängande frågor torde det bero med huru stor visshet man må kunna emotse en fortfarande gynsam utveckling af den industriella verksamhet i landet.
Att till sådant svar här försöka lemna större bidrag än hvad genom några korta antydningar kan åstadkommas, skulle redan af den trånga ramen af en tidningsartikel förbjudas.
All fabriksindustri förutsätter, för sin uppkomst och sin fortgång, att kunna förfoga öfver: råämnen, drifkraft, arbetare, tekniska och merkantila insigter, kapital, transportmedel och afsättning.
Om något af dessa vilkor saknas, eller om ernåendet af något bland dem ställer sig för dyrt, så måste den industri, som deraf drabbas, finna sig hotad i sin tillvarao.
Den åsigt har nogsamt blifvit omfattad, att hvarje land bör bygga sin industri blott på sådana råämnen, som inom landet sjelf framalstras eller förefinnas. Men om denna åsigt var riktig i forna tider, då snabba och billiga transporter voro okända, och om den bekräftades genom de misslyckade experiment, som af de flesta regeringar vidtagas för att genom höga premier och ytterliga skyddsåtgärder acklimatisera främmande länders industrier, så har dock våra dagars erfarenhet visat, att en sådan uppfattning icke är allmängiltig. Verldshandeln sprides nuförtiden råämnena från deras hemland till andra länder, der de öfriga vilkoren för den industriella verksamheten förefinnas. Intet af de länder, som producera råvaran bomull, kan inom bomullsindustrien täfla med England, Frankrike, Tyskland, oaktadt i dessa länder ej en bomullsplanta växer. Till huru stor del är icke klädesfabrikationen i samma och andra europeiska länder baserad på importerad ull. Enahanda är förhållandet med tobaks- och sockerindustrien, andra exempel att förtiga.
Alla slags råämnen kunna naturligtvis icke bära dryga transportkostnader, aldraminst om uti de förädlade produkter, till hvilka de skola användas, råvarans pris utgör den öfvervägande delen af produktens värde. Det kan svårligen bära sig att i Amerika basera en masugn på svenska malmer; men det kan löna sig att dit importera svenskt stål för finsmiden. Det vore hufvudlöst att i Spanien såga bräder af finska tallar; men det kan bära sig väl att Finland tillverka möbler af fjerran länders ädlare trädslag.
Kort sagdt: ju mindre del af ett industrialsters totalvärde det är, som utgöres af kostnaden för råvaran, ju mera sagde värde betingas af sjelfva förädlingsprocessen, desto mindre göra transportkostnaderna för råvaran sig gällande.
Detta har sin fulla tillämpning äfven på förhållandena i Finland. De industrigrenar i vårt land, som bearbeta transatlantiska eller eljes långväga råmaterialier behöfva ej anses konstlade eller osäkra, liksom de ock allaredan visat ganska mycken lifskraft. Vi böra i dessa brancher kunna konkurrera med andra staters producenter, såsnart ofvanberörda öfriga förutsättningar i detta hänseende icke saknas.
Då detta erkännes, är derigenom dock icke förnekadt, att det för industrien i Finland kan framstå såsom en närmare uppgift att tillgodogöra de råämnen, eget land kan åstadkomma. Och åt detta håll har den industriella rörelsen på de senare åren förnämligast varit riktad. Vi torde knappt behöfva nämna att vi härmed syfta på den starkt ökade bearbetningen af det förträffliga råmaterial våra skogar erbjuda. Försågandet af stock till plankor och bräder är visserligen icke industri i högre mening, då råvaran derigenom blott erhåller ett första stadium af förädling. Men det är dock industri. Och om, under exempellöst stegrad efterfrågan på trädvaror, från våra hamnar kunde med fördel säljas äfven illa tillverkad och illa värdad vara, så kommer sedan en sämre konjunktur med sitt memento derom, att endast god qvalitet kan bestå konkurrens och betinga högt pris; och sålunda, eller när virket blir för dyrt, att blott med fusk behandlas, utvecklas den rent industriella sidan i denna affärsbranche; man nedlägger mer och mer omsorg försjelfva förädlingen, den qvalitativa sidan gör sig omsider gällande framför och bredvid den qvantitativa sidan eller denna ofta nog otympligt bedrifna spekulation på afverkning och export af största möjliga massor. – ”Men den ger dock föga anledning till glädje, denna sågrörelsens hastiga tillväxt. Den undergräfver ju sin egen framtid, denna industri, genom att hejdlöst göra slut på sin råvara, skogarna, jemte det den derigenom skadar landet i sin helhet.” Så ungefär har det ropats och åter ropats under inverkan af skogspaniken. Vare det långt från oss att här inlåta oss på den alltför vidlyftiga frågan om skogssköflingen. Vi hafva antydt huruledes äfven i sågindustrien en riktning åt bättre bearbetning af råvaran låter skönja sig, men vi vilja derhos i förbigående erinra derom, att de flesta folk, liksom de flesta individer, främst anlitat de utvägar, som lättast kunnat åtkommas, för att öka sin förmögenhet. Sågrörelsen kan vanligen lemna vinst äfven om den drifves med dyra pengar, t. ex. utländsk kredit. Den högre industrien och det högre jordbruket bedrifvas vanligen med inhemska kapitalier, och komma icke i blomstring sålänge kapitalerna äro för glesa och dyra.
För öfrigt bör, i kapitlet om trädet såsom råvara, med glädje noteras, att äfven högre förädling deraf numera eger rum, isynnerhet genom trädsliperierna. Till mekaniska snickerier finnes ju ock redan en början.
Ej sällan har det pessimistiska yttrandet försports, att Finland aldrig kan blifva ett egentligen industriidkande land, emedan det icke framalstrar andra råvaror för industrien än sina skogar. Oafsedt hvad vi ofvan framhållit rörande användandet af importerade råämnen, kunna vi äfven eljes icke instämma i berörda yttrande, helt enkelt af det skäl att jordbruket nödvändigtvis afkastar äfven sådana produkter och biprodukter, som skola genom industrien vidare förädlas. Det är sant, att inga andra s. k. handelsväxter än lin och hampa i något större omfång i landet odlas. Men utom att t. ex. linodlingen måste anses mäktig af en vida större utveckling, än härtills kommit densamma till del, lemnar kreatursskötseln icke så ringa material för industrien, blott det tillbörligen tillvaratages. Att exportera ben och hudar, men importera superfosfater och läder, vittnar om alltför ringa företagsamhet i dessa brancher. Liksom af garfverierna endast ett fåtal bedrifves fabriksmessigt och i större skala, likaså kan man ingalunda anse de få teknokemiska fabrikerna tillräckliga för att tillgodogöra allt det material, som för slika verk skulle förefinnas.
Slutligen, och jemte det vi påminna om malmtägten i våra sjöar i förening med den rikliga tillgången på systerämnet för tackjernsblåsning, de i andra länder redan så dyra trädkolen, – tillåta vi oss förmoda, att med en större lifaktighet inom de tekniska vetenskaperna i landet, nya föremål för industriel bearbetning äfven här efter hand skola uppdagas.
Vända vi oss nu till det andra vilkoret för industriens drifkraft, så framstår Finland ingalunda såsom vanlottadt i jemförelse med andra länder. Finnes väl i något annat land i Europa en större rikedom på vattenfall, än här? Det är sannt, många af dem, kanske flertalet, brusa oåtkomliga för industrien, emedan kommunikationer saknas. Men denna brist hör ju ej till dem, som aldrig kunna afhjelpas. Huru många ”hästkrafter” i Kymmene elf ha icke redan blifvit tämda i industriens tjenst sedan jernväg nalkades dessa forsar. – Och om vi sakna stenkol, ha vi ved och torfmossar; ej torde här någonsin eld under ångpannorna behöfva saknas. (Forts.)
Noter
*)I Finl. Allm. Tidn. för 1871, n:o 174 är, uti öfversigten af Finlands export och import för 1870, utförseln af papper till kejsaredömet upptagen till Fms. 552 758. Men deri inbegripes icke exporten per jernväg. Evalueras denna, näml. ofvananförda 40 867 L℔, i pengar efter samma proportion som den öfriga exporten, erhålles aequationen 47 335: 552 758 = 40 867: x.; då x. blir = 478 917 eller pappersexportens totalvärde för sagde år Fms. 1 031 675, således nära lika med det belopp, som framgår vid beräkning af 12 marks medelpris. Vi erkänna dock villigt hvardera beräkningssättets vansklighet, då beloppen af olika papperssorter icke äro särskildt uppgifna.
**)Till andra länder har exporten af papper varit obetydlig.