3.2.1876 Förvaltningsrätt

Hallinto-oikeus

Kevätlukukausi 1876

3. luento 3. helmikuuta

jatkuutillagt i marginalen

(säädös 6. helmikuuta 1865)

Viimeksi puhuttiin maalaiskuntien hallinto-organisaatiosta. Sen kohteesta ja sen toimivallasta mainitsin vain yleisesti sen, että se hoitaa lain asettamissa rajoissa yhteisiä järjestys- ja talousasioitaan, mikäli ne eivät voimassa olevan lain mukaan kuulu julkisten viranomaisten tai tuomioistuinten käsiteltäviksi. Jos nyt tarkastellaan lähemmin tämän toimivallan kohdetta, huomataan, että laissa ilmoitetaan, mitkä asiat voidaan kuntakokouksessa ottaa käsiteltäviksi ja ratkaistaviksi: kansakoulun perustaminen, yleistä järjestystä koskevat toimenpiteet – terveydenhoito ja siihen liittyvät huolenpitokysymykset – köyhäinhoidon järjestäminen, mikäli se riippuu kunnasta – kunnallisten rakennusten rakentaminen, laina- ja tukimakasiinien perustaminen ja hallinto – toimenpiteet tuhoeläinten tappamiseksi sekä metsästystä ja kalastusta koskeva järjestys – varojen taksoittaminen veron määräämiseksi sekä lainan ottaminen kunnan yhteiseen tarpeeseen ja yleiset, raha-asioiden hallintaa koskevat asiat – vaadittavat valinnat – muut asiat, jotka voivat riippua kunnallisen yhteistyön tekemisestä.

Lisäksi kuntakokous voi antaa lausuntonsa asiasta, jonka kuvernööri tai toinen viranomainen siirtää sen lausuttavaksi – eli esiin tulleet tienpito- ja kyyditysasiatkin, jotka ovat siirtyneet kihlakunnanoikeuteen tai kuvernöörin edelleen käsiteltäviksi. Jos kuntakokouksessa on saavutettu yksimielisyys erityssäädöksistä yleisen järjestyksen edistämiseksi, voidaan asettaa rikkomuksista sakkoja, kuitenkin korkeintaan 40 markkaan saakka, ja kuvernööri vahvistaa päätöksen. Jos halutaan suurempia sakkoja, niitä haetaan tuomioistuimesta.

Kunnanvaltuustolla on oikeus tehdä samoja päätöksiä seuraavia asioita lukuun ottamatta: kiinteistön tai oikeuden luovuttaminen, joka on lahjan, testamentin tai jonkun muun laillisen saannin kautta tullut kunnan osaksi, johonkin kunnan yhteiseen hyötyyn määrättyyn tarkoitukseen käytettäväksi, ei kuitenkaan sellaisen oikeuden muutokseen kiinteää omaisuutta hankkimalla. – Jonkin uuden yrityksen maksujen taksoittaminen – lainan ottaminen – varsinaisen kunnallishallinnon valitseminen.

selitätillagt i marginalen

Kunnallislautakunta yleensä: niiden päätösten toimeenpaneminen, jotka kuntakokous tai valtuusto ovat tehneet – mutta on myös hallintoa: esittelyn valmisteleminen, mietintöjen luovuttaminen, – köyhäinhoidosta huolehtiminen, ellei siihen ole eri hallitusta, terveydenhoito, järjestys, – manttaalikirjausten valvominen – lähinnä kunnan omaisuuden ja varojen hoidon ja hallinnoinnin valvonta, – vero- ja äänestysluetteloiden laatiminen, huolehtiminen verojen ja maksujen kannosta ja tiliselvityksistä, – tilastotietojen keräämiseen liittyvä näiden tietojen käsittely – holhoustoimen hoitaminen.

Lautakunta on yhteisvastuussa hallinnoimistaan varoista.

Kunnallinen taloudenpito

Kunta-ajatuksen taustalla on, että sillä on oltava oma talous. Yhteisten menojen kattamiseen katsotaan varoina kuuluviksi, mitä kunnalle kaikkiaan kuuluu, oli se sitten kiinteää tai irrallista pääomaa tai tuottoa antavaa oikeutta – tai valtiolta saatavaa avustusta. – Lisäksi kaikilta sellaisilta kunnan jäseniltä saatavaa avustusta, joilla on riittävästi elantoa, joka turvaa heidän oman toimeentulonsa. Poikkeuksia ovat talonpoikien isäntävallan alaiset ja väki, jolla ei ole veronalaista omaisuutta.

Joko kuntakokouksen valitsema komitea tai myös lautakunta kaksinkertaisesti miehitettynä määrää jokaiselle taksoituksen jälkeen tietyn määrän veroäyrejä. Maanomistajilla lasketaan myös manttaali mukaan.

Lautakunnan on joka vuosi laadittava tulo- ja menoarvioehdotus. Kuntakokous tarkastaa sen syyskokouksessaan ja määrää silloin, miten paljon veroja on määrättävä, ja miten paljon niitä saa seuraavana vuonna kantaa.

Kalenterivuoden tilit. Kuntakokous valitsee tilintarkastajat talvikokouksessaan. – Vastuuvapaus, ellei huomautettavaa, jolloin kompromissi.

Kunnallishallinnon suhde valtionhallintoon. – Tämä on tärkeä kohta tässä lainsäädännössä. Tietty itsenäisyys on tarpeen, ilman sitä ei ole mielenkiintoa eikä elämää. – Mutta toisaalta kunnallinen itsehallinto ei saa saada niin suurta tilaa, että se voisi vaikuttaa häiritsevästi valtionhallinnon kulkuun.

Tietyissä tapauksissa kuntien päätökset on alistettava korkeammille viranomaisille, jotta ne tulisivat päteviksi. Senaatin talousosastolle, kun päätös koskee: kunnalle lahjoitetun kiinteistön tai oikeuden luovutusta tai kysymystä vaikutuksesta muutokseen siinä oikeudessa, joka kunnalla asiassa on, – ehdotusta uusista ja korotetuista siltamaksuista. Kuvernöörille, – ehdotus uusista tai korotetuista lauttamaksuista, – kunnan alueen muutoksesta – yleisen järjestyksen ja terveydenhoidon edistämistoimenpiteet – pidemmäksi kuin kymmeneksi vuodeksi otettava laina. Samoin silloin, kun kuntakokous ei ole hyväksynyt estettä tai valitun puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä valtuuston tai lautakunnan jäsenen esteellisyyttä. – Kuvernööri joko hyväksyy tai hylkää, ei muuta – valitukset siitä Senaatille.

Lisäksi on valitustie auki kuntakokouksen, valtuuston tai lautakunnan kokouksista. 30 päivän kuluessa kuvernöörille. Laki antaa kuitenkin aiheen siihen käsitykseen, ettei kuvernööri voi kumota päätöstä muussa tapauksessa kuin silloin, kun yksilön oikeutta on loukattu tai – päätös ei ole syntynyt laillisessa järjestyksessä tai on ristiriidassa lain tai valtuuksien kanssa. Ei sen vuoksi, että päätöstä pidettäisiin epäviisaana. Jos kuvernööri hyväksyy valituksen, hän saa kieltää päätöksen toimeenpanon – jos on kyse vain yksilön oikeuden loukkauksesta, hyväksyntä koskee vain tätä yksilöä.

Myös kuvernöörin päätös Senaattiin.

Lopuksi ”Kunnalla, joka haluaa tehdä muutoksia asetuksen yksittäisiin säädöksiin, on oikeus asettaa ehdotuksensa siitä läänin kuvernöörin tutkittavaksi, ja kuvernööri voi vahvistaa sen katsoessaan, ettei muutos ole ristiriidassa vastaavien asetuksessa esitettyjen periaatteiden kanssa.”

Miten asiat todellisuudessa ovat.tillagt i marginalen

Kaupunkikunnat. Historiaa vain kaikessa lyhykäisyydessään. Maalaiskuntien itsehallintoa rajoitettiin vähitellen, kun valtionhallinto laajeni. Ei koskenut kaupunkeja. Kauppakaupungit olivat jo pohjolan vanhimmassa historiassa kiinteästi järjestäytyneitä, itsenäisiä, pieniä yhteiskuntia, lakiensa ja instituutioidensa kautta jyrkästi ympäröivästä maalaiskunnasta erillään. Malli etelästä, jossa kaupungit oli muodostettu Rooman kunnallishallinnon esikuvien mukaan, – ja siten ne olivat turvassa feodaaliherrojen läänityksiltä. Erityisesti Ruotsissa ja Suomessa erona maalaiskuntiin nähden on, että kaupunkien omistusoikeus ulottuu kunnan maa-alueeseen. Tätä ei pidä unohtaa. Tämä oikeusperiaate on edelleen voimassa, vaikka tosiasia on, että osittain nykyään on yksittäisiä maanomistajia maalaiskunnassa, kun sitä vastoin kaupungit ovat yksittäisten maanomistajien yhdistyksiä.

Säädyt saivat jo varhain vapauksia ja oikeuksia, jotka niillä on yhä edelleen. Jo kaupunkilain mukaan niillä on oikeus verottaa jäseniä omaisuuden mukaan. Oma tuomioistuin, oma hallinto talous- ja poliittisissa asioissa, oikeus sen vuoksi antaa määräyksiä ja kieltoja jäsenten noudatettaviksi. Oikeus asettaa kunnan virkamiehet – hallita tuloutettuja varoja. – Kahden kategorian jäseniä, – kauppakaupunkimiehet, varsinaiset jäsenet, joilla oli yksin oikeus puhua, ja vieraat, jotka oleskelivat kaupungissa tilapäisesti. Edellisten sanottiin omistavan kaupungissa porvarioikeudet, ja heidät oli merkitty kaupunkikirjaan. – Porvarisoikeuksia voi anoa sen perusteella, että harjoitti elinkeinoa ja omisti vähintään 3 hopeamarkan omaisuuden – tai kiinteistön, jos se oli tullut perintönä tai lahjojen kautta, joista seurauksena oli porvarisoikeus. Oston yhteydessä oli myyjän suvulla ja sen jälkeen kunnalla etuosto-oikeus. Kuninkaan miehillä ja papistolla oli kuitenkin jo aikaisin oikeus asettua kaupunkiin asumaan, joskin ilman puheoikeutta tai verovelvollisuutta. – Pääasia oli kaupunkilaisen elinkeino. Sitä voitiin aikoinaan harjoittaa asumatta kaupungissa. Muutos tapahtui 1500- ja 1600-luvuilla. Vaasan suku halusi kehittää kaupunkeja ja sitoi sen vuoksi kaupan ja useimpien teollisuusalojen harjoittamisen kaupunkeihin. Siitä on koko joukko säädöksiä. Näin syntyi käsitys, että porvarisoikeudet saattoi saada vain kauppaa ja teollisuutta harjoittamalla. Sen mukaisesti annettiin vuonna 1619 säädös kaupunkien hallinnosta. Sitä ei annettu lakina, mutta siitä on kuitenkin tullut perusta organisaatiolle. Kiinteistön omistaminen ei enää tuottanut porvarisoikeutta. Vain porvarin oikeudet omaavat olivat kaupungin aktiivisia jäseniä. porvaristotillagt i marginalen – Säätyhenkilöluokan kasvu. Etuosto-oikeus poistui käytöstä. – Kiinteistönomistajaluokka oli monilukuinen! – Kaupunkien valitus tärkeätillagt i marginalen resoluutio 16. lokakuuta 1723:

”Oli kuka tahansa, joka omistaa talon kaupungissa eikä ole erityisten etuoikeuksien kautta vapautettu, hän ei kuitenkaan saa vetäytyä osallistumasta porvariston tavoin palovahdin ylläpitämiseen, tienraivaamiseen, kirkon ja pappilan rakentamiseen lisämaksuilla, joita ei voi eikä pidä katsoa henkilökohtaisiksi.”

Sittemmin myös köyhäinhoito tuli kaikkien asiaksi. Siis 3 eri yhteisöä, varsinainen porvarillinen, porvarit ja kiinteistönomistajat sekä kirkollinen ja köyhäinhoitoyhteisö. Sellainen on luonnollisesti epäedullista. – Maistraatti, – kaupungin vanhimmat – päätösoikeus maistraatilla, vanhimpia vain kuultiin. Mutta eriytyminen vahingollista. Vuoden 1863 esitys. Valtiopäiväjärjestyksen § 12 rikkoi vanhan järjestyksen. Sittemmin 8. joulukuuta 1873 päivätty asetus ja sen kautta samat perusteet kuin maaseutukunnille.