Prof. Mechelin lausui seuraavat sanat Bluntschlin muistolle:
Vain muutama päivä on kulunut siitä, kun tieto professori Johan Caspar Bluntschlin kuolemasta levisi kautta sivistyneen maailman. Hänen myötään maailma menetti yhden aikamme johtavista oikeus- ja valtiotieteilijöistä. Vuosikymmenten ajan hän on kirjoituksillaan opettanut myös suomalaisia juristeja. Kukaan läsnäolijoista ei varmaankaan pidä sopimattomana, jos omistan tässä tilaisuudessa muutaman sanasen hänen muistolleen.
Kaikista Bluntschlin valtiota käsittelevistä töistä heijastuu valoisa ja sopusointuinen maailmankatsomus, joka lämmittää lukijan sydäntä, ja hänen esittämänsä opit tarjoavat runsaasti hengenravintoa. Tarkastellessaan valtioiden muodostumista eri kansojen piirissä eri aikakausina hän havaitsee ja osoittaa, kuinka kehityksen laki toteutuu niissä kaikissa ja kuinka alemmat ja raaemmat muodot vähitellen muuttuvat ylemmiksi ja jalommiksi organisaatioiksi, jotka vastaavat yhä paremmin inhimillisen yhteiselämän tarpeita. Voimakkaan, hyvin järjestäytyneen, toimintakykyisen ja monipuolisesti toimivan valtiovallan ei Bluntschlin opin mukaan tarvitse toden teolla rajoittaa yksittäisen kansalaisen järkevää vapautta. Hänelle oikeus ja väkivalta eivät koskaan ole toistensa synonyymejä. Kun eri kansakunnat jatkavat herkän tunnollisesti itsenäistä valtiollista elämäänsä, siitä ei aiheudu konflikteja niiden välille, sillä valtiollisen oikeusjärjestyksen kehittyessä kasvaa myös keskinäinen kunnioitus toisten oikeuksia kohtaan. Ja vaikka valtio onkin tähänastisista korkein poliittisen yhteisöllisen järjestyksen muoto, sen ei pidä johtaa eriytymiseen, joka etäännyttää kansoja ja yksilöitä toisistaan. Ihmiskunta on kansakuntaa ylempi käsite, – kansat ovat lenkkejä ihmiskunnan suuressa liitossa. Siksi tulevaisuuden visiona itää ja elää ajatus yhdestä ainoasta maailmanvaltakunnasta, jonka yksittäisinä osina valtiot olisivat liittyneet maailmanlaajuisen oikeusjärjestyksen piiriin, ja sen helmassa vapaa ja jalo, aidosti inhimillinen kehitys pääsisi kukoistamaan.
Sellainen on yleiseltä luonteeltaan Bluntschlin valtio-oppi, tai kuten asian ilmaisin, se maailmankatsomus, joka luo valoisan hohteensa hänen valtion olemusta ja tehtäviä käsitteleville tutkimuksilleen. Siksi hänen kirjoituksensa ovat myös levinneet laajemmalle ja vaikuttaneet kaikissa sivistysmaissa politiikan tutkimukseen merkittävämmin kuin monen niistä, joiden voisi tunnustaa nousevan Bluntschlin edelle lainopillisessa terävyydessään.
B. aloitti uransa Sveitsissä. Hän syntyi Zürichissä vuonna 1808 ja suoritti lainopin sekä historian ja filosofian opintonsa osaksi kotikaupungissaan ja osaksi Saksassa Savignyn ja Niebuhrin johdolla. Jo vuonna 1831 hän sai Berliinin tiedeakatemian palkinnon tutkielmastaan, joka käsitteli perintöä roomalaisen oikeuden näkökulmasta. Zürichiin palattuaan hän omistautui kiihkeästi sekä tieteelliselle työlle että kotimaansa poliittiselle elämälle, jossa hänelle uskottiin monia merkittävimmistä tehtävistä. Tiede oli hänelle kuitenkin pääasia, minkä vuoksi, ja kun vielä Sveitsin poliittiset muutokset vuosina 1848 ja 1849 eivät tyydyttäneet häntä, hän muutti Saksaan. Münchenissä hän julkaisi vuonna 1850 laatimansa yleisen valtio-oikeuden, josta on otettu ainakin 6 painosta. Pian sen jälkeen hän sai saksalaisen ja yleisen oikeuden oppituolin maineikkaasta Heidelbergin yliopistosta, jossa hän vaikutti kuolemaansa asti.
Bluntschlin työstä puhuttaessa ei pidä unohtaa merkittävää lainsäädäntötyötä, hänen synnyinseutunsa Zürichin kantonin siviilikoodeksia, jonka hän laati entisten maanmiestensä pyynnöstä ja joka sai osakseen suurta tunnustusta. Muutoin hän oli tuolloin elämänsä jälkipuoliskolla keskittynyt yhä enemmän valtio-oikeudelliseen, kansainoikeudelliseen ja poliittiseen kirjallisuuteen.
Tarjotakseen suurelle yleisölle mahdollisuuden hankkia helpommin tietoa sekä oppia ja käsitteitä julkisoikeuden alalta sekä muun muassa eri valtioiden voimassa olevista perustuslaeista ja taloudesta B. julkaisi Braterin kanssa ja useiden muiden oppineiden avustuksella 11-osaisen Deutsches Statswörterbuch -tietoteoksen. B. toimi hankkeen johtohahmona, minkä kuka tahansa voi havaita avatessaan kyseisen teoksen, joka on kattava tietolähde lukuisista merkittävistä aiheista.
Vuonna 1874 hän julkaisi teoksen Deutsche Statslehre für Gebildete, jonka yleinen osa on populaaritieteellinen tiivistelmä hänen yleisen valtio-oikeuden alalla tekemästään mittavasta työstä, mutta muutoin kirjan tehtävänä on erityisesti lisätä saksalaisten poliittista sivistystä, jotta kansakunta kykenisi kasvamaan entistä paremmin uuden poliittisen asemansa mittaiseksi.
Hänen muita merkittäviä teoksiaan ovat: Geschichte des allgemeinen Staatsrechts und der Politik, julkaistu vuonna 1864, Das moderne Völkerrecht der civilisierten Staaten als Rechtsbuch dargestellt, 1. painos julkaistu 1867 ja toinen 1872, ja Politik als Wissenschaft, joka ilmestyi vuonna 1876.
Bluntschli käsittelee viimeksi mainitussa teoksessaan kansainoikeutta lajissaan ainutlaatuisella tavalla. Se on saanut alkunsa ja juontaa juurensa 1860-luvulla oikeusoppineiden keskuudessa syntyneestä aktiivisesta liikkeestä, jonka tavoitteena oli tehdä kansainvälisistä oikeusohjeista luotettavampia, täsmällisempiä ja yhteensopivampia sekä vahvistaa takeita niiden noudattamisesta valtioiden välisissä kosketuksissa. Tarkoitusta varten perustettiin erityinen kansainoikeuden instituutti, jonka toimipaikka oli Gentissä Belgiassa, sekä julkaistiin kirjoituksia ja pidettiin esitelmiä, joilla pyrittiin lisäämään kansainvälisten välitystuomioistuinten yleistä käyttöä sotimisen sijaan, ja perustettiin yhdistys kansainoikeuden kodifioimiseksi y. m. Bluntschlin edellä mainittu kirja on yksi tämän liikkeen hienoimmista saavutuksista. Innoittajanaan jalo ajatus kestävän vastapainon luomisesta sotapolitiikalle kehittämällä johdonmukaisesti ja selkeästi kansainoikeuden sääntöjä ja käytäntöä hän ryhtyi yksinään laatimaan kansainoikeuden kaavailtua kodifiointia. On syytä tunnustaa, että hänen kansainvälisestä lakikirjastaan välittyy kauttaaltaan aiheen laaja ja syvällinen tuntemus ja ankaran järjestelmällinen käsittelytapa, minkä lisäksi se on tyylillisesti todellinen mestariteos. Teoksesta ei silti ole kansainoikeuden oppikirjaksi, koska sen pykäliin ei ole kirjattu ainoastaan päteviksi tunnustettuja lauseita vaan myös sellaisia, jotka B:n mielestä pitäisi saattaa voimaan eli ehdotuksia oikeussäännöiksi. Mutta sen tarkoitus ei olekaan palvella opetustoimintaa, se on kansainvälisen lakikirjan esiaste, ja tämä esiaste on mitä upeinta laatua. Kirjoittajan näkemystä aiheesta valaisee seuraava, amerikkalaiselle Frans Lieberille kirjoitetusta kirjeestä lainattu sitaatti, joka on julkaistu kirjan esipuheena: Uudempi oikeustiede on liian kauan kiinnittänyt katseensa menneisyyteen ja kadottanut samalla näkyvistään elämän liikkeen kohti tulevaisuutta. Se tosiasia, että nykyinen oikeus on jälkeenpäin syntynyt luonnos ja selittyy siksi olennaisesti menneellä, tarvitsee täydentyäkseen toisen tosiasian, että nykyinen oikeus on yhtä lailla tulevaa tai kehittymässä olevaa oikeutta ja sen kutsumus on seurata ihmiskunnan eteenpäin pyrkivää elämää.
Bluntschlin merkillinen kansainoikeudellinen lakikirja on nyt itse asiassa yritys tutkia tieteellisesti niin olemassa olevaa oikeutta kuin sitä näkökohtaa, johon nykyaika parhaillaan on hankkiutumassa. – Minun ei tarvitse tässä sen tarkemmin muistuttaa, että sen lisäksi hän esittää tässä painokkaasti ja arvovaltaisesti kantansa erityisiin kansainoikeudellisiin kysymyksiin, jotka aikamme konflikteissa ovat tulleet ajankohtaisiksi.
Parhaiten B. tunnetaan yleisen valtio-oikeuden kirjastaan. Se on käännetty ranskaksi, englanniksi, espanjaksi, italiaksi ja jopa japaniksi, niin että siitä on tullut miltei maailmanlaajuisesti merkittävä teos valtiotieteen opiskelijoille.
Yleisen valtio-oikeuden paikka tieteiden järjestelmässä on pitkään jäänyt epämääräiseksi; vasta viime aikoina ja ennen kaikkea B:n ansiosta siitä on alkanut hahmottua lainopillinen tiede. Sitä ennen filosofista valtio-oppia pidettiin identtisenä yleisen valtio-oikeuden kanssa. Nykyään on vallannut alaa erottelu, jossa ensiksi mainittu pyrkii idealistisen pohdinnan keinoin hahmottelemaan mallikelpoista valtiosääntöä tai tyypillistä valtiota, kun taas yleisen valtio-oikeuden oppilauseet perustuvat ainoastaan toteutuneiden tai olemassa olevien valtiollisten laitosten tarkasteluun sellaisina millaisiksi positiivinen lainsäädäntö ne on luonut pyrkiessään vastaamaan kansojen tarpeita eri aikoina. Yleinen valtio-oikeus oikeustieteenä on tullut mahdolliseksi vasta siinä määrin kuin eri valtioiden instituutioita on käytetty oikeustieteellisen tutkimuksen kohteina. – B:n teokset ovat tähän mennessä kiistatta merkittävimpiä, joissa yleistä valtio-oikeutta on käsitelty historian ja lakitieteen pohjalta. Teokseen on koottu seulotussa, selkeässä ja havainnollisessa muodossa niin runsas positivistinen aineisto, että se jo sinänsä antaa teokselle aivan erityisen arvon. Myös teoreettisessa mielessä, ja tarkoitan nyt aiheen ryhmittelyä, eri instituutioiden painoarvon arviointia sekä määritelmiä ja käsitteiden määritystä, B:n yleisellä valtio-oikeudella on mitä merkittävimpiä ansioita. Tässä asiassa teosta voidaan arvostella siitä, että siinä näkyy vielä merkkejä kyseisen tieteenalan tutkimusalueen ja tehtävien epämääräisyydestä. Monin kohdin havaitsee sellaista filosofista tai poliittista pohdiskelua, joiden paikalla olisi pitänyt soveltaa ankarampaa lainopillista päättelyä. Sellaisten huomautusten merkitys jää kuitenkin verraten vähäiseksi. Ja sekin, jonka mielestä yleinen valtio-oikeus pitäisi esittää lainopillisemmassa hahmossa kuin B:n töissä, joutuu tunnustamaan, että oikeaa menetelmää ei ole vielä löydetty. Uusimmat yritykset saattaa valtio-oikeuden sisältö siviilioikeudellisen luokittelun piiriin eivät ole ennättäneet kynnystä pitemmälle. Ja vaikka ne pääsisivätkin voitolle, kuvaillessaan mestarillisesti valtiollisten organisaatioiden historiallista kehityskulkua B:n teos säilyy valtio-opin suurena merkkiteoksena.
Politiikkaa tieteenä käsittelevän teoksensa esipuheessa kirj. sanoo pitävänsä sitä pitkään politiikan tieteelle ja käytännölle omistetun elämänsä kypsimpänä hedelmänä. Hän vaatii syystäkin, että erotetaan täsmällisesti toisistaan valtio-oikeus, jonka kohde ja sisältö ovat lainsäädännön alaa, ja politiikantutkimus, joka tarkastelee valtiotaidon periaatteellisia normeja ja valtiollisen elämän johdon toimintaa. Sen mitä hän on nykyisen valtiollisen elämän monenkirjavia ilmiöitä tarkastellessaan kirjannut periaatteeksi, pysyväksi suhteeksi syyn ja seurauksen välillä sekä päämääriksi, joihin valtiomiestaidolla tulisi pyrkiä, sen hän esittää teoksessaan tieteellisessä muodossa vailla muuta päämäärää kuin se mikä tieteellä aina pitäisi olla: selvittää totuus.
Minun ei pitäisi vaatia huomiotanne enää kauempaa, ja siksi saanen enää vihjata, että B. teoksessaan ”Geschichte des allgemeinen Statsrechts und der Politik” tutustuttaa lukijan osuvilla luonnehdinnoillaan uuden ajan kaikkiin merkittävimpiin poliittisiin kirjailijoihin.
Yksi seikka yhdistää Bluntschlin kaikkia kirjoituksia: tyylin poikkeuksellinen selkeys, yksinkertaisuus ja kauneus. Kukaan lakimies ei varmasti ole käsitellyt saksan kieltä paremmin kuin hän. Muodon kauneudessa hän on ehdottomasti esikuva kaikille.
Luennoitsijana Bluntschli oli tunnustetusti yksi Saksan etevimmistä. Kuulijoita saapuikin joukoittain läheltä ja kaukaa kuuntelemaan armoitetun opettajan luentoja. Heidelbergin korkeakoulun oikeus- ja valtiotieteellinen tiedekunta on menettänyt hänessä suurimman merkkihenkilönsä.
Prof. Mechelin uppläste följande minnesord öfver Bluntschli.
Endast få dagar ha förgått sedan budskapet om professor Johan Caspar Bluntschlis död spriddes kring den civiliserade verlden. Med honom har en af samtidens yppersta|355| författare i rätts- och statsvetenskap gått hädan. Sedan årtionden har han genom sina skrifter varit äfven finske juristers lärare. Att vid detta tillfälle egna några ord åt hans minne, skall säkert ingen af de närvarande finna opåkalladt.
I alla Bluntschlis arbeten om staten röjer sig en ljus och harmonisk verldsåskådning, som värmer läsarens hjerta allt under det tanken får riklig näring af de läror han framställer. Under sin granskning af statens gestaltning hos olika folk och genom skilda tidehvarf ser han och framhåller huru utvecklingens lag städse gör sig gällande, huru de lägre och råare formerna efterhand ombildas till högre och ädlare organisationer, allt bättre motsvarande det menskliga samfundslifvets behof. En stark, väl ordnad, handlingskraftig och mångsidigt verksam statsmakt behöfver enligt Bluntschlis lära icke göra någon verklig inskränkning i den enskilde statsmedborgarens förnuftiga frihet. Rätt och våld äro för honom aldrig synonyma. Att de skilda nationerna med ömtålig noggranhet hålla på sitt sjelfständiga statslif, är ej en orsak till konflikter mellan dem, ty allt större inbördes aktning för hvarandras rätt bör blifva frukten af den statliga rättsordningens utbildning. Och om än staten är den högsta hittills ernådda form af politisk samfundsinrättning, skall den dock icke leda till en afsöndring, som fjermar folken och individerna från hvarandra. Menskligheten är ett högre begrepp än nationen, – folken äro länkar i mensklighetens vida förbund. Derför gror och lefver såsom en idé för framtiden uppkomsten af ett enda verldsrike, i hvilket staterna skola vara de enskilda delarna, sammanslutna af en universel rättsordning, i hvars hägn en fri och ädel, sant mensklig utveckling skall blomstra.
Sådan är den allmänna karakteren af Bluntschlis statslära eller, såsom jag uttryckte mig, af den verldsåskådning, som ger sitt ljusa skimmer åt hans forskningar i statens väsende och funktioner. Derför hafva ock hans skrifter vunnit större spridning och utöfvat ett mäktigare inflytande på de politiska studierna i alla bildade länder, än mången annans, som i juridisk skärpa kan erkännas öfverträffa Bluntschli.
Det var i Schweiz, B. begynte sin bana. Född i Zü|356|rich 1808, gjorde han sina juridiska samt historiska och filosofiska studier dels i hemorten dels i Tyskland under Savignys och Niebuhrs ledning. Redan 1831 erhöll han Berliner vetenskapsakademins pris för en afhandling angående arf enligt romersk rätt. Återkommen till Zürich egnade han rastlös verksamhet såväl åt vetenskapliga uppgifter som åt det politiska lifvet i hans hemland, der flera af de vigtigaste funktioner blefvo honom ombetrodda. Men vetenskapen var dock hufvudsak för honom, och derför, samt jemväl af skäl att den politiska omgestaltningen i Schweiz; 1848 och 1849 icke tillfredsstälde honom, öfverflyttade han till Tyskland. Det var i München han år 1850 utgaf sin allmänna statsrätt, hvaraf åtminstone 6 upplagor utkommit. Kort derpå emottog han lärostolen i tysk och allmän rätt vid den framstående högskolan i Heidelberg, der han verkade ända till sin död.
Bland Bluntschlis verk bör ej lemnas onämndt ett betydande legislativt arbete, en civilcodex för hans fosterbygd kantonen Zürich, som han på sina forne medborgares begäran utarbetade och som rönte det bästa erkännande. För öfrigt har han under denna senare period af sitt lif fortfarande riktat den statsrättsliga, folkrättsliga och politiska literaturen.
För att för den större allmänheten underlätta inhemtandet af kännedom såväl om läror och begrepp inom den offentliga rättens område, som ock om de skilda staternas gällande konstitutioner och deras finanser m. m., utgaf B., i förening med Brater och med biträde af flere andra lärde, Deutsches Statswörterbuch, i 11 band. Att B. i detta företag var den ledande anden är tydligt för en hvar som anlitat sagde verk, hvilket utgör en rik källa till upplysningar i de många vigtiga ämnen som der behandlas.
År 1874 publicerade han ett verk: Deutsche Statslehre für Gebildete, hvilket i sin allmänna del är en populär sammanfattning af hans stora arbete i allmän statsrätt, men för öfrigt har till uppgift att särskildt verka för tyskarnes politiska bildning, på det att nationen måtte blifva allt mera vuxen sin nya politiska ställning.
|357|Hans främsta arbeten äro i öfrigt: Geschichte des allgemeinen Statsrechts und der Politik, publiceradt 1864, Das moderne Völkerrecht der civilisirten Staten als Rechtsbuch dargestellt, 1:a upplagan utg. 1867, den andra 1872, och Politik als Wissenschaft, som utkom 1876.
Den behandling af folkrätten Bluntschli i nyssnämnda arbete framstält, står ensam i sitt slag. Den har sin orsak och förklaring i den lifliga rörelse, som i medlet af 1860-talet uppkom bland jurister i syfte att genomföra större säkerhet, bestämdhet och öfverensstämmelse i de internationela rättssatserna samt vinna större garanti för deras iakttagande i beröringen mellan staterna. För detta ändamål grundades ett särskildt institut för folkrätten, med säte i Gand i Belgien, skrifter och föredrag sökte verka för internationela skiljedomstolars allmännare anlitande i krigets ställe, en förening bildades för att åstadkomma en kodifikation af folkrätten m. m. Bluntschlis nyss anförda bok är en af de förnämsta frukterna af denna rörelse. Hänförd af den stora idén, att genom en följdriktig och klar utveckling af folkrättens regler och praxis vinna en hållbar motvigt mot krigspolitiken, företog han sig att ensam utarbeta den påtänkta kodifikationen af folkrätten. Och det måste medges att denna hans internationella rättsbok alltigenom bär pregeln af omfattande och djup kännedom af ämnet och sträng systematisk ordning i dess behandling, hvarjemte den i stilistiskt hänseende är ett verkligt mästerstycke. Till lärobok i folkrätten egnar sig detta verk icke, ty dess paragrafer upptaga ej endast sådana satser som hafva erkänd giltighet, utan ock sådana som B. anser att borde bli gällande, d. ä.det är förslag till rättsregler. Men dess syfte är ju ej heller det, att betjena undervisningen, det är ett förarbete till en internationel lagbok och ett förarbete af yppersta slag. Till belysning af förf:s synpunkt härutinnan tjenar följande yttrande i det bref till amerikanaren Frans Lieber, hvilket såsom företal inleder boken: Den nyare rättsvetenskapen har för länge haft sina blickar fästade vid det förflutna och derunder förlorat ur sin synkrets lifvets rörelse åt framtiden till. Den sanningen, att den närvarande rätten är en skapelse som efterhand uppstått och|358| som derför väsentligen är att förklaras ur det förflutna, behöfver till sitt förfullständigande den andra sanningen, att den närvarande rätten tillika är en blifvande eller i utveckling stadd rätt och kallad att åtfölja mensklighetens framskridande lif.
Bluntschlis märkeliga rättsbok öfver folkrätten är nu i sjelfva verket ett försök att vetenskapligt utreda såväl gällande rätt, som den ståndpunkt till hvilken den närvarande tiden håller på att arbeta sig fram. – Att han för öfrigt med eftertryck och auktoritet uttalat sig i särskilda folkrättsliga spörjsmål, som tidens konflikter bragt på dagordningen, – derom behöfver jag här icke närmare påminna.
Mest känd är B:s framställning af den allmänna statsrätten. Öfversatt till franska, engelska, spanska, italienska ja till och med till japanesiska språket, har denna bok erhållit en nästan sagdt universel betydelse för de statsvetenskapliga studierna.
Den allmänna statsrättens plats inom vetenskapernas system har länge varit något sväfvande; först på senare tid, och främst genom B:s förtjenst, har den begynt gestalta sig till en juridisk vetenskap. Derförinnan ansågs den filosofiska statsläran identisk med allmän statsrätt. Numera har den distinction vunnit insteg att den förra söker på den ideala spekulationens väg härleda en mönstergill statsförfattning eller en typisk stat, medan den allmänna statsrätten bygger sina satser endast på studiet af de i verkligheten vordna eller bestående staternas inrättningar sådana de genom den positiva lagstiftningen danats att motsvara folkens behof på olika tider. En allmän satsrätt såsom rättsvetenskap vardt möjlig först i den mon de särskilda staternas institutioner blifvit föremål för rättsvetenskaplig utredning. – B:s verk är hittills obestridligen det främsta, som på historisk och juridisk grund behandlat den allmänna statsrätten. Rikedomen af det positiva material, som der är sammanfördt i sigtad, klar och öfverskådlig gestalt, förlänar i och för sig ett synnerligt värde åt detta arbete. Äfven i teoretiskt hänseende, jag menar i fråga om ämnets gruppering, uppskattningen af de olika institutionernas valör samt definitioner och begreppsbestämningar, har B:s allmänna statsrätt högst betydande förtjenster.|359| Hvad i detta afseende kan anmärkas deremot är, att det ännu bär spår af att denna vetenskaps område och uppgifter varit obestämda. Man finner icke sällan ett filosofiskt eller politiskt resonnerande, der en strängare juridisk deduktion hellre borde vara genomförd. Men sådana anmärkningar hafva dock jemförelsevis ringa betydelse. Och äfven den, som anser den allmänna statsrätten böra klädas i en mera rent juridisk gestalt, än B. det gjort, måste erkänna att den rätta metoden icke ännu är funnen. De nyaste försöken, att bringa statsrättens innehåll under de civilrättsliga kategorierna, hafva icke hunnit längre än till tröskeln. Och äfven om de skulle segra, qvarstår B:s verk, såsom ett mästerstycke af redogörelse för den historiska gången af statsorganisationernas utveckling, i sitt stora värde för studiet af staten.
I företalet till sitt arbete i politiken såsom vetenskaskap, sägar förf. att han betraktar detsamma såsom den mognaste frukten af sitt länge åt den politiska vetenskapen och praktiken egnade lif. Han yrkar med skäl på en bestämd gräns mellan statsrätten, hvars föremål och innehåll finnas i lagstiftningen, och politiken, hvilken utreder de principiela normerna för statskonsten, för den ledande handlingen i statslifvet. Hvad han vid skärskådande af det moderna statslifvets mångskiftande företeelser funnit teckna sig såsom princip, såsom konstant förhållande mellan orsak och verkan, samt äfven såsom ändamål hvilka af statskonsten böra eftersträfvas, det framlägger han här i vetenskaplig gestalt, icke med annat syftemål än det som städse bör vara vetenskapens: att utreda sanningen.
Jag bör ej för länge taga uppmärksamheten i anspråk och må derför ännu blott antyda att B. i sin ”Geschichte des allgemeinen Statsrechts und der Politik” genom träffande karakteristiker gör läsaren bekant med alla den nyare tidens politiska författare af större betydelse.
I en sak äro Bluntschlis skrifter alla hvarandra lika: i stilens utomordentliga klarhet, enkelhet och skönhet. Bättre än han, har säkert ingen jurist behandlat det tyska språket. I formskönhet är han förvisso ett mönster för alla.
|360|Såsom föreläsare var Bluntschli erkändt en af de utmärktaste i Tyskland. Också drogo åhörareskaror från när och fjerran för att lyssna till den frejdade lärarens föredrag. Heidelberger högskolans juridiska och statsvetenskapliga fakultet har i honom förlorat sin främsta storhet.