16.2.1880 Nationalekonomi

Kansantaloustiede

Kevätlukukausi 1880

1. Luento (= lukukauden 14. luento) 16. helmikuuta

Kansantaloustieteen tärkeimmät opit. Johdanto

Kun ihminen tutkii ja huomioi maailmaa luonnon sekä inhimillisen elämän näkökulmasta ja tarkastelee inhimilliseen toimintaan kuuluvia ilmiöitä, tuloksena on tietämystä, tietoa määrätyistä aiheista, entisistä ajoista, olosuhteista, olivat ne sitten laadultaan pysyviä tai tilapäisiä. Joka kerta tämä tietämys lisääntyy ja jättää aina tuleville sukupolville perinnön, joka kasvattaa ja laajentaa ennestään kertynyttä tietovarastoa. Mutta tästä tiedon massasta ei olisi voinut tulla järjestäytynyttä, selvää, sitovaa ja hedelmää tuottavaa, ellei se olisi jakautunut toisiaan sivuaviin alueisiin niiden aiheiden, niiden kohteiden ominaisuuksien mukaan, joita se tutkii. Tällä tavoin ovat syntyneet eri tieteenhaarat. Kaikkien niiden välillä on yhteinen piirre: totuuden etsintä, varma tieto, yleispätevyyden tuominen esiin niistä ilmiöistä, niistä laeista, jotka tästä seuraavat. Mutta kuitenkin ne erottuvat toisistaan sekä kohteen että metodin osalta, jolloin jälkimmäinen useimmiten määräytyy edellisen mukaan. Mitä runsaammaksi tieto kasvaa, sitä useampia itsenäisiä tieteenhaaroja syntyy, sitä tiukkarajaisemmaksi erikoistuminen muodostuu. Osa tieteenaloista on kauempana, osa lähempää toisiaan, tukemassa toisiaan. Sen vuoksi on myös ryhmiä toisiinsa kiinteästi liittyviä tieteenaloja, jotka jo sinänsä tarvitsevat keskinäistä avunantoa. Jos jokin määrätty tutkimusalue erotetaan muista mielivaltaisesti, se ei tee siitä erillistä tiedettä. Jos halutaan esimerkiksi tehdä tietämys pankkitoiminnasta erilliseksi tieteenalaksi, niin ajaudutaan harhaan. Huolimatta näiden instituutioiden laajuudesta ja merkityksestä tietämys niistä on kuitenkin vain osa tiettyä tieteenhaaraa, sillä niitä ei tietenkään pystytä selittämään muuten kuin monien muiden eli taloudellisten ilmiöiden kokonaisuuden yhteydessä. Toinen esimerkki: Merioikeus tieteenalana. Jotta jostakin inhimillisen tiedon alueesta tulee tieteellisen tutkimuksen kohde, on olemassa oltava kokonainen kategoria ilmiöitä, joka noudattaa samanlaisia lakeja ja joka on mahdollista selittää, käsittää vain tarkastelemalla sitä sen sisäisessä yhteydessä, ja joka ilmenee, tekee itsensä tiettäväksi määrätyllä, yleispätevällä tavalla, määrättyjen, samalla tavoin toimivien lakien mukaisesti. Aristoteles: ”Tiedettä on vain se, mikä on yleispätevää.”

No niin, ovatko sitten ne ilmiöt, joita on tapana nimittää taloudellisiksi, merkitykseltään niin yleisiä, muodoltaan niin samanlaisia tai keskenään niin yhdenmukaisia, että niistä voidaan havaita sellaisia pysyviä ja samankaltaisia lakeja, että niiden on muodostettava oma erillinen tieteenalansa?

Vastaus tähän saadaan siitä tosiasiasta, että tietämys taloudellisista ilmiöistä on jo muodostunut elinvoimaiseksi, merkitykselliseksi tieteenalaksi. – Ja vastauksen on tästä riippumatta oltava myönteinen. Mihin tahansa me itse asiassa nykyaikana tai historiassa suuntaamme katseemme, lähelle tai kauas, näemme ihmisen tarpeittensa ajamana työskentelemässä hankkiakseen varoja näiden tyydyttämiseksi. Työnteko on ihmissuvun yhteinen tehtävä, ja useimmiten työtä tehdään tarpeitten tyydyttämiseksi, olivat ne sitten aineellisia tai henkisiä, ja aina pyritään saamaan aikaan tuote, josta voi olla hyötyä ihmiselle itselleen, tai jos sen arvon ansiosta on mahdollista hankkia jotain muuta vaihtokaupalla. Alun perin jokainen itselleen, pian kuitenkin yhdessä muiden kanssa, – mikä johti työnjakoon, – josta etuna on taitojen paraneminen ja siten kokonaisarvoltaan suurempi tuotanto. Myös yhteistoiminta ja tuotekehittely on tässä välttämätöntä. Kysyntä ja tarjonta, arvon arvioinnin säätely. Monen erityistehtäväksi muodostuu silloin tuotteiden vaihto, jolloin prosessi lisäksi samalla paranee ja keksitään yleinen vaihdon väline, raha.

Ja siten tulemme tähän ilmiöön: ajatukseen huomispäivästä, tulevaisuuden ottamiseen huomioon, jota ilman ei mikään sivilisaatio voi olla mahdollista. Villi-ihminen ei säästä, hänellä ei ole omaisuutta, ei turvattua tulevaisuutta, hän ei ole luomakunnan herra, vain onneton loinen sen povella. Mutta missä yksi sukupolvi jättää jälkeensä työnsä tulokset, siellä on hyvinvoinnin ehdot täytetty. Viljelty maa, – rakennukset, – työkalut, – pääoma, – työntekotaito. paimentolaisista maanviljelijöiksi – teollisuutta – kauppaa – yhteiskuntien tyypillisinä piirteinä.tillagt i marginalen

Ja työn tuloksella aikaansaatu on yleiseksi hyödyksi: teitä, kanavia, julkisia rakennuksia. – Ja mitä enemmän tällä huolehtimisella on ollut vaikutusta, mitä enemmän tästä työstä tarpeiden tyydyttämiseksi on jäänyt yli, sitä monipuolisemmin inhimillinen työ pystyy kehittymään. Ja sitä enemmän on mahdollisuuksia tuotantovälineisiin sen lisäksi, mitä yksilö itse omistaa. Luotot, niiden ihmeellinen vaikutus ja kehitys meidän päivinämme.

Huomaamme edelleen, miten ihmiset tarvitsevat toinen toisiaan kaiken tämän herkeämättömän työn keskellä, ja miten he tuottavat palveluja toisilleen. Ennen muuta työläisten on saatava palkkaa, – kiinteistöjen omistajien rauhaa tai vuokraa, kapitalistien korkoa. Ja nautinnonhalumme tai kunnianhimomme ajamina me ihmiset kilpailemme yrittäjyydessä, jotta saavuttaisimme mainittujen palkintojen lisäksi voittoa, – rikastuisimme.

Kaikkialla pyritään rikastumaan ja tavoitellaan vaurautta, sellaisten asioiden omistamista, joilla katsotaan olevan arvoa. Ja kaikkialla on luvallista kuluttaa herkeämättä tällaisia asioita. – Ja koska harhailua ei ole ihmisen taloudellisessa toiminnassakaan julistettu pannaan, näemme silloin tällöin kriisejä, ahdinkoa, pysähtyneisyyttä, – mikä usein on yksilöille yhtä tuhoisaa kuin poliittiset ja yhteiskunnalliset vallankumoukset, ja jotka ovat näiden tavoin aiheutuneet siitä, että on rikottu sellaisia lakeja vastaan, joita ei voi ohittaa rankaisematta. Niitä ovat säästäväisyys, huolenpito, tasapaino kysynnän ja tarjonnan välillä. Tällöin on rikottu, – kuten poliittisissa vallankumouksissakin, koska oikeus ja vapaus on poljettu maahan, – ikuisia lakeja vastaan, jotka nekin välttämättä iskevät takaisin ja vaativa huomiota osakseen.

Ja lopulta näemme rikkauden vierellä myös köyhyyden, näemme, miten erilaisia tuloksia ponnisteluista syntyy, ja miten myös tässä lienee mukana määrätty luonnonlaki, jota ei voi keinotekoisesti muuttaa.

Eikö sitten kaikki tämä olekin sellaisten ilmiöiden kehä, joilla on oma erityispiirteensä, ja jotka väliin salatuissa, väliin selvästi näkyvissä kausaaliyhteyksissään noudattavat määrättyjä lakeja? Niitä puolestaan eivät ole selvittäneet ja selittäneet sen paremmin luonnontieteet tai historia tai oikeustieteet kuin teologiakaan. Kyllä vain, ilmeisesti.

Ja edellisestä pitäisi myös käydä ilmi, etteivät ne sitä paitsi pysy tilapäisinä ilmiöinä, – sellaisina, jotka eivät ylipäänsä voi päätyä tieteellisten tutkimusten kohteeksi. Ilmiöt, ilmenemismuodot vaihtelevat, lait pysyvät vakaina, oleellisina, ja mitä enemmän niitä on opittu tuntemaan, sitä paremmin ihmiskunta on mukautunut niihin.

Ilmiöitä on aina ollut, ja kuitenkin taloustiede on uutta. Tosin jonkinlaisia tieteellisiä tutkimuksia näistä aiheista on kuitenkin tehty jo antiikissa. Jo Sokrates tarkasteli valtiotieteitä jakamalla ne kolmeen haaraan: finanssioppiin, sotataitoon, politiikkaan, erityisesti talouspolitiikkaan. Aristoteles määritteli valtiolle tärkeimmiksi 5 aihepiiriä: Finanssioppi, sota ja rauha, maan turvallisuus, vienti ja tuonti, lainsäädäntö. – Mutta on myös erikoisia tutkimuksia. Thukydidesillä oli vastakohtina vain maanviljelys, vero, teollisuus ja kauppa, – köyhä ja rikas kansa, – harva ja tiheä asutus, verotusarvo ja rahanarvo ym. – Ksenofon on kirjoittanut maanviljelystä ja metsästystä käsittelevissä kirjoissaan kansantaloudesta, määritellyt finanssiopin jne.

Yleisesti ottaen tätä alaa koskevat kuitenkin samat kuin kaikkia tieteitä: faktat koossa ennen tietämystä, fragmentaarinen tieto ennen systemaattista tietoa tai tiedettä. Oikeus on varhaisempi kuin laki, – lait olivat olemassa aikaisemmin kuin juridiikka ja oikeustiede. – Siksi itse asiassa vasta ranskalaiset fysiokraatit ja Adam Smith ovat toimineet tienraivaajina, perustajina – jälkimmäinen on luonut kehittyneen, harmonisen, tietoisen havainnointijärjestelmän.

Entä mihin muihin tieteenaloihin, mihin tieteenalojen ryhmään kansantaloustiede kuuluu?

Se ei ilmeisestikään tutki luontoa, luonnonilmiöitä. Sen kohteena on ihminen, joka tuottaa, jakaa, vaihtaa, käyttää vaurauttaan, arvoesineitä. Ihminen ja ihmisen toiminta ovat lähtökohtina näille taloudellisille faktoille, ja ihminen on myös niiden keskipisteenä. Kansantaloustiede kuuluu siis yhteen niiden muiden tieteenalojen kanssa, jotka tarkastelevat ihmistä hänen henkisen luomisvoimansa, hänen yhteiskunnallisen elämänsä, hänen oikeudellisten olosuhteittensa ym. kannalta. – Mutta taloustiede ei tutki vain sitä, miten ihminen on yleensäkin raivannut itselleen tien järjestyneeseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin, miten voidaan etsiä oikeaa ja hyvää, kaunista jne. sellaisenaan, vaan se pikemminkin haluaa osoittaa, miten ihminen voi etsiä aineellista perustaa sivistykselleen, miten voidaan etsiä hyvinvointia. Sillä tavoin se erottuu selvästi historiasta, oikeustieteestä, moraalista, estetiikasta, uskonopista tai politiikasta.

Tässäkin, talouden alueella, ihminen ilmenee olentona, jolla on tarpeita, – joka on vapaa ja vastuullinen, toisten seuraan ja edistymiseen pyrkivä.

Tarpeisiin on viitattu jo aikaisemmin. Niiden kehitykseen ja hioutumiseen. – Tarpeet ovat välttämättömiä kannustimia inhimilliselle toiminnalle, vaikka niistä aiheutuu kärsimystä, silloin kun toivotaan, että niiden olemassaolon esillä pitämisellä saavutettaisiin lisää hyvinvointia.

Oma tai henkilökohtainen intressi on seuraus kypsyneestä tarpeesta. On väärin nähdä tässä kohtaa, että määrätyssä toiminnassa olisi vain yksi ainoa periaate. Rakkaus, myötätunto, hyväntahtoisuus, sympatia [...]oläslig/saknad text näkevät siinä toisenlaisia vauhdittajia. Samoin kuin velvollisuutta, velvollisuudentuntoa… On tehtävä ero omien intressien ja itsekkyyden välillä, joka haluaa alistaa kaiken alleen. Intressi eheyttää, itsekkyys rikkoo ihmisen.

Vapaus on edistymisen, tarmokkaan, huolehtivaisen työn ehto. Orjatyö on huonoa, surkeaa. Eläimet eivät tee työtä vapaina, ne leikkivät vain hetkittäin kuten majava tai muurahainen. – Ihmisen tulee olla töittensä mittainen, ”oman onnensa seppä”. Vastuut liittyvät vapauteen. Ilman vastuuta vapaudesta tulee [...]oläslig/saknad text mielivaltaa, tuhoa. – Oikeus tehdä työtä on samaa kuin velvollisuus tehdä työtä.

Seurallisuus. Osoita, miten eristäminen on rangaistus (esim. sellirangaistus).Individualismi ja sosialismi – huom. seurauksia tästä halu yhteenliittymiseen ja solidaarisuus. –

Kehittymiskyky. Eteenpäin pyrkimisen laki ilmenee kaikessa. Se vallitsee niin kauan kuin on elämää. Sikäli kuin ei tapahdu kuihtumista ja kuolema. Ihmisyksilöiden elämä on taistelua ja työtä, jonka päämäärä on valmiiksi saattaminen. Samoin on ihmisyyden laita. – Tämä pyrkimys laajentaa ihmisen näkökulmia, hänen toimintansa laajenee entisestään, rajat kaatuvat, meret ylitetään. – Taloudellinen yhteiskunta on laajempi kuin poliittinen seurallisuuden ansiosta, hyötynäkökohdat ja tuottavuus seuraavina.