Pieniä matkakirjeitä Helsingfors Dagbladille
V
Wienissä 10. toukokuuta 1873.
Täällä oli lopulta pari kaunista kesäpäivääkin. Huonot säät ovat täällä vielä inhottavampia kuin muualla. Pienimmänkin sateen jälkeen kadut ja jalkakäytävät peittyvät liukkaaseen savivelliin, joka hämmästyttävän nopeasti ja vaivattomasti takertuu kenkiin ja vaatteisiin. Ja sadetuulten puhaltaessa ilma on purevan kylmää. Kaupungin koreus, Praterin ihmeet ja luonnonkaunis ympäristö näyttävät kaikki niin synkältä ja nurinkuriselta. Näin etelässä ei liioin pitäisi enää Toukokuussa joutua käyttämään talvivaatteita ja kaulaliinaa. Ainakin me pohjoisen asukkaat saamme pitää niitä ihan tarpeeksi kotimaassa. Silloin kirkas ja aurinkoinen taivas saakin aikaan mitä ilahduttavimman muodonmuutoksen. Iloinen vilinä täyttää kadut ja kävelytiet. Muutamien katettujen ajokkien sijaan lukemattomat landoot, charabancit, phaetonit ja muut mitä monenkirjavimmat avovaunut tungeksivat sankoin joukoin Prateriin ja takaisin, varsinkin alueen keskeisillä puistokäytävillä, jonne saavutaan yhteysradan komean viaduktin ali. Mainittakoon ohimennen, että tämä ylväs puistokatu on kolmisen virstaa pitkä, ja näyttelyalueen pääportille päästäkseen on kuljettava sen puoleenväliin.
Prater ei kuitenkaan nauti yksinoikeudella matkustavaisten huomiosta. Maailmannäyttelyhän on nyt tehnyt siitä joksikin aikaa eräänlaisen sivistyneen maailman keskipisteen. Tavallista, pysyvää Wieniä ei kuitenkaan sen takia pitäisi jättää huomiotta. Ja Wieniin kuuluu myös sen ympäristö. Ympäröiviin kohteisiin pääseminen ei ole vaikeaa eikä hankalaa. Noustaan vain yhteen näistä matalista, mukavista, avoimista ”tromvay”-raitiovaunuista, joita kaksi hevosta vetää kevyesti eteenpäin 30 ihmisen kuormalla. Näin mennään esim. Hietzingiin, jonne matka taittuu tunnissa, 20 kreutzerin = 47 pennin huokeaan hintaan. Hietzing oli ennen vanhaan jonkin matkaa Wienistä sijaitseva kylä. Nyt kaupungin rakennukset ulottuvat jo kyseiseen kylään, joka todennäköisesti pian liitetään vuorollaan sen kaupunginosaksi. Hietzingissä on Schwendersin suuri, Tivolin henkinen ravintola, jossa voi vahvistautua vaatimattomalla joskaan ei huokealla aamiaisella; vai onko muka edullista maksaa esim. 5 markkaa forelliannoksesta 1 mk 50 p. jäätelöstä? Kiskurihinnoista huolimatta täytyy vain yrittää pysytellä maalaistunnelmissa; linnunlaulusta, syreenien tuoksusta ja hurmaavasta vehreydestä ei onneksi veloiteta erikseen. Hietzingin vieressä sijaitsee Schönbrunn. Nyt siellä näyttää niin hiljaiselta ja rauhalliselta, kuin Napoleon ei koskaan olisikaan suunnannut sieltä tykkiensä tulisia kitoja ja teräksisen taipumattomia hyökkäyskäskyjään kohti vanhan roomalaisen keisarikunnan valtaistuinta. Puhdasta ja jaloa tyyliä edustava linna on äskettäin maalattu ja rapattu, jotta sitä kelpaa esitellä ruhtinaallisille näyttelyvieraille. Puistokujien sileiksi vihreiksi seinämiksi trimmatut ikivanhat puut edustavat jäykkyydessään ja siisteydessään menneiden aikojen puistoarkkitehtuuria. Joutsenet kylpevät suloisesti isoissa lammissa, tuhannet kukat säihkyvät upeiden nurmien keskellä, arvokkaat elefantit, rumat sarvikuonot, levottomat naarasleijonat ja hyväntahtoiset kirahvit viettävät yksitoikkoista elämää eläinnäyttelyn avarissa aitauksissa. Kasvihuone on suuri ja hyvin hoidettu, ja sen keskussalongissa kelpaa istua sohvalle nautiskelemaan kukkaloistosta huokuvista väreistä ja tuoksuista.
Parasta on kuitenkin kiivetä puiston viereiselle harjanteelle. Sillä kohoaa ”die Gloriette”, temppelin ja portin yhdistelmä, jolta silmien eteen avautuu avaria ja kauniita näkemiä. Täytyy tunnustaa, että Wien on tavattoman laaja kaupunki, kun sen näkee tältä korkeudelta. Se avautuu heti jalkojen juuressa, mutta niin kauas kuin silmään siintää, näkyy aina vain taloja ja kirkkoja sinertävään taivaanrantaan asti, missä yli peninkulman päässä jättimäisen rotundan kupoli kohoaa Praterin puunlatvojen ylle.
Glorietten edessä seurueessamme virisi kiivas väittely. Kumpi näköala on kauniimpi, tämäkö, vai Helsingin tähtitorninmäeltä avautuva näkymä? kuului kysymys. Enemmistön ääni kallistui sille kannalle, että viimeksi mainitun täytyi voittaa. Sillä Schönbrunnin näköalasta puuttui meri... Me suomalaiset tunnemme myötätunnosta jonkinlaista janoa, kun katselemme seutua, josta puuttuu meri tai järvi.
Jos tällaisen luonnon helmaan suuntautuneen retken jälkeen tekee mieli osallistua puistossa pidettävään illanviettoon, se kyllä järjestyy, joskaan se ei tuota erityistä tyydytystä. Linnan läheisessä ”Volksgartenissa” musiikkisalissa on aika ahdasta, ja tila täyttyy pian monopolisikaarien savusta. Uudessa, harvinaisen kauniissa ”Blumensälessä” on tyhjää ja jäykkä tunnelma mainiosta musiikista huolimatta. Uudessa monien mainostamassa Praterin Vauxhallissa, joka pyrkii jäljittelemään Kööpenhaminan Tivolia, ei tee mieli käydä toistamiseen. Soittaahan siellä neljä orkesteria, mutta kaikki muut järjestelyt, keittiö ja kellari mukaan lukien, eivät ole kovin onnistuneita. Ehkä kaikki kohenee, kunhan kesäsää vähitellen vakiintuu.
Ei käy kiistäminen, että kelpo Wieniläisillä on vähän liiankin kova hinku käydä muukalaisten kukkarolla. En ole löytänyt täällä mitään muuta edullista kuin edellä mainitsemani ”tromvayt”. Tämä järjetön hintojen nousu alkaa pitemmän päälle käydä hermoille. Ehkä se asettuu ajan mittaan myöhemmin saapuvien eduksi, mutta nyt joutuu nolens volens maksamaan kalliisti joka ikisestä askeleesta. Se mikä Helsingissä maksaa markan, maksaa täällä guldenin eli 2⅓ markkaa tai enemmänkin. Hintojen noususta eivät tietenkään kärsi ainoastaan muukalaiset vaan myös ”alkuasukkaat”, joista viimeksi mainitut eivät siksi ole lainkaan niin innoissaan kaupungissaan meneillään olevasta suuresta kulttuurijuhlasta. Moni toki tienaakin nyt tavallista enemmän, mutta kuinka paljon onkaan niitä, joiden on tyytyminen tavalliseen kiinteään palkkatuloonsa, vaikka tarvitsisivatkin nyt kaksin verroin.
Tästä mieleeni muistuvat viime päivien suuret ja murheelliset tapahtumat, Wienin pörssissä ilmennyt vakava kriisi. ”Flauheitin” ja ”baissen” merkkejä oli havaittavissa jo Huhtikuussa. Maailmannäyttelyn avajaisten ja siitä seuraavien huomattavien rahavirtojen toivottiin kuitenkin antavan virikkeitä rohkeampaan ja vilkkaampaan kaupankäyntiin pörssissä. Onkin tapahtunut päinvastoin. On kasautunut suunnaton määrä kaikenlaisia uusia osakkeita, jotka luovat nyt tukahduttavan paineen. Kuten tiedetään, tässä pörssissä on käyty varsin laajamittaista n.s. hintakeinottelua. Tuhannet, kymmenettuhannet yksilöt ovat ilman pääomaa tai vain vähäisin varoin keinotelleet osake- ja obligaatiokaupoilla ainoana tavoitteenaan ansaita rahaa myymällä arvopaperit hintojen noustua. Tapana on ollut solmia sellaiset kaupat maksettavaksi tietyn ajan kuluttua, minkä vuoksi käytännössä kuka tahansa on voinut tehdä suuriakin kauppoja. Helppo lainansaanti monista kilpailevista pankeista salli myös varattomien hankkia ja pitää jonkin aikaa hankkimiaan valuuttoja, jos kurssi ei vaikuttanut heistä otolliselta myyntiin. Kaikki oli laskettu pörssikeinottelijoiden alati kasvavan joukon ylläpitämän ”haussen” varaan. Tämä harhaluulo ei kuitenkaan asettunut rankaisematta todellisen pääomasijoittamisen sijaan. Nyt on koittanut epäluottamuksen aika ja lukuisien uusien yritysten kannattavuutta on alettu epäillä, kukaan ei halua ostaa ja hintakeinottelijat joutuvat maksujen erääntyessä itse lunastamaan paperinsa, kykenivät he siihen tai eivät, – ja näin heidän maksukyvyttömyytensä väistämättä paljastuu, varsinkin kun luottolaitokset eivät kykene niin suuressa määrin kuin todellisuudessa olisi tarpeen puuttua asiaan vaatimalla ennakkoa, jos vakuudet ovat kyseenalaisella pohjalla. Huijaukseen on sekaantunut ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista; vararikot, tappiot ja epätoivo leviävät nyt joka puolelle niin täällä kuin maakunnissa. Pörssi on viimeksi kuluneiden kolmen päivän ajan ollut murheen pesä. Pankkimiehet kokoontuvat yhtenään konferensseihin keksiäkseen sopivia ja pikaisia keinoja estääkseen paniikin seurauksia yltymästä liian raskaiksi. Todennäköisesti ei kuitenkaan ole mahdollista pelastaa muita kuin todelliset liikemiehet, joita kriisi uhkaa suoraan tai välillisesti, kun taas pörssikulissien fanaatikkoja, hillittömiä kurssipelureita odottaa nyt vapaa pudotus. Synkkä varjo lankeaakin sille loiston ja suuruuden kuvalle, joka jättimäisen maailmannäyttelyn oli tarkoitus synnyttää Itävallan pääkaupungissa.
L. M.
Små resebref
(till Helsingfors Dagblad.)
V.
Wien den 10 Maj 1873.
Vi hade omsider ett par soliga sommardagar. Fult väder är här ännu obehagligare än annorstädes. Efter det minsta regn betäckes gator och trottoirer af en hal lervälling som med undransvärd snabbhet och smidighet attacherar sig vid skoplagg och kläder. Och luften är rå och gråkall när regnvindarne blåsa. Stadens fägring, Praterns under, de natursköna omgifningarna, allt ser då så dystert och förvändt ut. Icke är det heller som sig bör, att i den månaden Maj här i södern nödgas begagna vinterkläder och cache-nez’er. Nordbon åtminstone har nog tillfälle till sådant i hemlandet. Den gladaste metamorfos åstadkommer då en klar, solstrålande himmel. Det blir lifligt hvimmel på gator och promenader. Icke blott fåtaliga täckta åkdon, men tallösa öppna landau’er, char-à-baner, phaëton’er af alla möjliga och omöjliga slag röra sig i täta rader till och från Pratern, isynnerhet på dess hufvudallér dit man inträder under sammanbindningsbanans prydliga viadukt. I förbigående vill jag nämna, att denna stolta allée är inemot tre verst lång och att hälften deraf måste passeras för att komma till expositionsrayonens hufvudport.
Men Pratern har ju ej monopol på den resandes uppmärksamhet. Väl är den nu genom verldsutställningen ett slags tillfällig medelpunkt för den civiliserade verlden. Men det vanliga, det bestående Wien bör ej derföre ignoreras. Och till Wien höra äfven dess omgifningar. Att uppnå dem är hvarken svårt eller dyrt. Man stiger i en af dessa låga, trefliga, öppna ”tromvay”-vagnar som, lastade med 30 menniskor, med lätthet dragas af tvenne hästar. Så far man t. ex. till Hietzing, som uppnås på en timme, för den billiga afgiften af 20 kreutzer = 47 penni. Hietzing var fordom en by ett godt stycke borta från Wien. Nu hafva stadens utkanter blifvit bebygda ända fram till nämnda by, som sannolikt snart blir i sin tur incorporerad till stadsdel. I Hietzing finner ni Schwenders stora etablissement à la Tivoli, der man kan stärka sig med en enkel om ock ej billig frukost; eller är det väl billigt att t. ex. för en portion forell betala 5 mark och för à la glace 1 mk 50 p.? Man måste dock, prejeriet oaktadt, söka bevara sitt champêtra humör; för fågelsång, syrendoft och den yppiga grönskans tjusning blir man lyckligtvis ej skildt debiterad. Invid Hietzing ligger Schönbrunn. Der ser nu så tyst och fredligt ut, som om aldrig en Napoleon derifrån hade rigtat kanonernas eldgap och befallningarnas oböjliga stål emot den gamla romerska kejsarthronen. Det i ren och ädel stil uppförda slottet står der nu nymåladt och putsadt för att kunna förevisas de furstliga expositionsgästerna. De till släta gröna väggar dresserade höga, åldriga alléerna representera stelt och prudentligt en förgången tids park-arkitektyr. Svanorna bada graciöst i de stora dammarne, tusende blommor prunka inom de fina gazonerna, vördiga elefanter, fula noshöringar, oroliga lejoninnor, välvilliga giraffer tillbringa ett enformigt lif i de rymliga menageriegårdarne. Orangeriet är stort och väl vårdadt, ni sätter er gerna på en soffa i dess centralsalong för att njuta af den färg och arom blomsterprakten skänker.
Bäst är dock, att bestiga höjden ofvanom parken. Der står ”die Gloriette”, en kombination af tempel och portik, från hvilken blicken omfattar stora och vackra vyer. Ni måste medge att Wien är en ofantligt stor stad, när ni ser det från denna höjd. Ni ser det strax vid edra fötter, men så långt blicken når, ser ni allt ännu hus och kyrkor, ända bort i det blånande fjerran, der på mer än en mils afstånd jätterotundan höjer sin kupol öfver Praterns trädtoppar.
Det uppstod inom vårt sällskap i Glorietten en liflig dispyt. Hvilkendera utsigten är vackrare, denna, eller den från observatoriiberget i Helsingfors? gällde frågan. Pluralitetens votum var, att den sistnämnda måste segra. Ty vyen från Schönbrunn saknade hafvet ... Vi finnar erfara liksom en medkänsla af törst, när vi skåda en nejd utan haf, utan sjö.
Vill man efter en sådan utflygt i det gröna tillbringa sin afton i genren af en brunsparksoirée, så låter det sig göra, dock utan synnerlig tillfredsställelse. I ”Volksgarten” utanför slottet är musiklokalen något trång och snart uppfylld af monopolcigarrers rök. I de nya sällsynt vackra ”Blumensäle” är det tomt och stelt, oaktadt den goda musiken. I den nya mångompuffade Vauxhallen i Pratern, som vill likna Köpenhamns Tivoli, går man ej andra gången. Väl spela der fyra orkestrar, men alla öfriga arrangementer, kök och källare inberäknade, äro temligen misslyckade. Kanske tar det sig när sommarvädret blir mera stabilt.
Det kan ej nekas, att de goda Wienarne hafva nästan för stor lust att exploitera fremlingarnes börsar. Jag har ej funnit här något annat billigt än de förutnämnda ”tromvays”. Den är i längden förarglig, denna oförnuftiga prisstegring. Kanske ger den sig med tiden, till förmon för dem som senare anlända hit, nu måste man nolens volens betala drygt på hvart steg. Hvad i Helsingfors kostar en mark, kostar här en gulden d. ä. 2⅓ mark eller mera. Prisstegringen drabbar naturligtvis icke blott fremlingar utan ock ”infödingarne”, hvilka sistnämnda derföre icke alls äro så förtjusta öfver den stora kulturfest som i deras stad nu pågår. En mängd förtjenar visserligen nu mer än vanligt, men huru många äro ej de, som få åtnöja sig med sin vanliga fixa löneinkomst oaktadt de skulle behöfva det dubbla.
Jag kommer härvid att tänka på de sista dagarnes stora och sorgliga evenement, den svåra kris som uppträdt på Wienerbörsen. Redan i April röjde sig symptomer af ”flauhet” och ”baisse”. Man hoppades dock att verldsutställningens öppnande och den deraf föranledda ansenliga penningecirkulation skulle gifva impulser till mera mod och raskhet inom börsaffärerna. Men motsatsen har inträffat. Den ofantliga massan nya aktier af alla slag, som upptornat sig, utöfvar nu ett qväfvande tryck. Såsom kändt, har den s. k. differens-spekulationen drifvit ett vidsträckt spel vid denna börs. Tusende, tiotusende individer utan kapital eller med ringa tillgångar hafva spekulerat i aktie- och obligationsköp med uteslutande syftemål att förtjena genom inträffad prisstegring och då skeende försäljning af effekterna. Seden att afsluta sådana köp på leverans efter viss termin har möjliggjordt det för snart sagdt hvemsomhelst att uppgöra affärer af största omfång. Lätt belåning hos de många konkurrerande bankerna medgaf äfven för den medellösa att honorera och någon tid hålla på inköpta valutor om kursen icke syntes honom gynsam för försäljning. Allt var beräknadt på den ”hausse”, som det ständigt växande antalet börsspekulanter underhöll. Ostraffadt kunde dock ej chimären intaga den verkliga kapitalplaceringens ställe. Nu har misstroendet kommit, man har börjat betvifla de många nya företagens rentabilitet, ingen vill köpa, differensspekulanterna måste vid terminernas ingång sjelfva utlösa pappren, de kunna det ej, – och så yppas obevekligt deras insolvens, isynnerhet som kreditanstalterna icke kunna i så stor skala, som det ren skulle behöfvas, träda emellan med förskott på tvifvelaktiga säkerheter. Folk af alla samhällsklasser äro indragna i svindeln; ruin, förluster och förtviflan sprida sig nu vidtomkring, här och i provinserna. Börsen har de sista tre dagarne varit en sorgens härd. Täta konferenser af bankmän hållas, för att utfinna lämpliga och skyndsamma medel att förekomma alltför svåra följder af denna panique. Dock kan det sannolikt ej gälla att rädda andra än de verkliga affärsmän, som direkte eller indirekte hotas af krisen, börskullissens fanatici, de hejdlösa kurs-spelarne, de ramla nu ohjelpligt. Det är en alvarsam skugga som sålunda utbreder sig invid den tafla af glans och storhet, som den gigantiska verldsutställningen skall frammana i Österrikes hufvudstad.
L. M.