Maatalous ja verot
II
Pyrittyämme edellisessä artikkelissa osoittamaan, mikä hra A. M:n melko yllättävässä hyökkäyksessä viime valtiopäivien talouskysymyksessä omaksumaa kantaa vastaan oli perusteetonta, meidän on nyt aika siirtyä kysymyksiin, joiden otsikon mukaisesti pitäisi olla niin meidän kuin hra A. M:nkin kirjoituksen pääasia.
Siitä, että maatalouden palkkalaisten, renkien ja muonamiesten, ei pitäisi joutua tuloveron kohteeksi, kaikki lienevät yhtä mieltä hra A. M:n kanssa.
Mitä itse maanomistajiin tulee, voi toki olla niinkin, että eräiden pientilojen omistajien tulot ylittävät vain niukasti 500 markkaa. Lienee kuitenkin hyvin harvinaista, että tilanomistaja saisi korvauksena työstään ja tilansa tuottoina yhteensä alle 500 markkaa tuloja. Hra A. M:n laskelmien mukaan n. s. muonamiehen tulot ovat 350–400 markkaa; mutta pienimmänkin tilan omistajan pitäisi, jo ottaen huomioon sen, mitä hänen kotieläimensä tuottavat ravintona ja vaatteiden raaka-aineina, olla selvästi muonamiestä paremmassa asemassa. Hän pystyy myös yleensä hankkimaan lisäansioita kyydityksillä, sillä pienimmillä tiloilla viljelyyn ei vaadita hevosen tai hevosten koko työpanosta. Silti varsin suuri osa tilanomistajista on tosiaan jätetty suostuntaverotuksessa verotuksen ulkopuolella, eli heidän tulojensa ei ole katsottu ylittävän 500 markan rajaa.
Viime valtiopäivien suostuntaverovaliokunta julkisti taulukon Uudenmaan läänin vuoden 1875 suostuntaverotuksen tuloksista, ja siinä suostuntaveron piiriin kuului 3 356 maanomistajaa. Talonsavuja läänissä on kuitenkin 7 327. Osaa niistä viljelevät tosin lampuodit ja muut vuokraviljelijät. Omaa maataan viljelee kuitenkin 6 059 maanomistajaa. Heistä näin ollen 2 703:n katsotaan ansaitsevan alle 500 markkaa vuodessa.
Onko se mahdollista?
Samana vuonna kyseisessä läänissä suoritetussa maatalouskyselyssä on ilmoitettu varsin tarkat tiedot satosummista, karjanhoidosta y. m.
Jos arvioidaan, että vehnän arvo tynnyriltä on 30 markkaa, rukiin 24, ohran 20, kauran 12, herneiden 25, sekaviljan 15 ja perunoiden 4 markkaa, sadon keskimääräinen arvo talonsavua kohti vuonna 1875 oli 1 461 markkaa.
Läänin kotieläimistä, kun kaupungit on vähennetty, joka talossa oli keskimäärin:
| hevosia | 3,9 |
| nautoja | 16,4 (joista lehmiä 9,5), |
| lampaita | 14,7 |
| sikoja | 2,1 |
Näistä luvuista näkyy selvästi, että Uudenmaan talonomistajilla täytyy keskimäärin olla 500 markkaa suuremmat tulot, elleivät he ole raskaasti velkaantuneita.
Yli puolet tiloista on kylläkin pieniä – 3 378:lla niistä on vain 10–20 tynnyrinalaa viljeltyä maata. Mutta silläkin alalla, käyttäen apuna luonnonniittyjä, joita 10 tynnyrinalan viljelymaata kohti on keskimäärin 14 tynnyrinalaa, pitäisi hyvinkin saavuttaa yli 500 markan todellinen tuotto, sillä niin pienen maa-alan omistaja ehtii tehdä sen hoitamisen lisäksi muutakin työtä. Tämä ei ole tosin puhtaasti käteistä nettotuloa. Ei kuitenkaan ole kohtuutonta ottaa huomioon sitä, minkä talo tuottaa suoraan ylläpitoon, asumiseen y. m., kun pidetään mielessä, että kaupungissa tehdastyöläiselle ja pienelinkeinon harjoittajalle, vaikka hän ansaitseekin pientilanomistajaa enemmän käteistä rahaa, koituu suuria menoja sellaisista päivittäisistä tarpeista, jotka talonomistaja pystyy tyydyttämään suoraan tilansa tuotannolla.
Tarkasteltaessa muiden läänien tilannetta – lukuun ottamatta Viipurin lääniä, jossa tuotanto ja karjanpito talonsavua kohti jäivät pienimmäksi – tulokset ovat suunnilleen samaa luokkaa kuin Uudellamaalla. Siksi emme voi olla yhtä mieltä hra A. M:n kanssa, että verotus on ollut sopiva.
Jos 50 000–60 000 maamme talonomistajista joutuisi tiukemman verotuksen vuoksi maksamaan suostuntaveroa vaikkapa entisen 80 pennin sijaan 2: 40, se lisäisi huomattavasti suostuntaveron tuottoa. Maksajille sellainen maksu ei kuitenkaan olisi musertavan suuri.
Hra A. M. esittää artikkelinsa lopussa laskelman siitä, kuinka paljon maatilojen pitäisi maassamme suunnilleen maksaa suostuntaveroa. Hän toteaa:
”Suomessa on suunnilleen 20 tuhatta manttaalia. Voi toki olla vaikea arvioida, paljonko yksi manttaali keskimäärin maksaa. Kotipaikkakuntani tilanteen perusteella arvoksi voi olettaa korkeintaan 25 tuhatta markkaa, sillä suurin osa on erivapauttamatonta (tarkoitettaneen etuoikeuttamatonta) maata, jonka arvo on 18–20 t. markkaa, ja erivapautetun (etuoikeutetun) arvo oletettavasti 35 t., parin yksittäisen tilan huomattavasti enemmän. Arvioitakoon keskiarvoksi 25 t. Tulos ei muutu merkittävästi, vaikka arvo olisi 35 t. Näin ollen Suomen kaikkien maatilojen arvo, kun laskuissa huomioitaisiin vain maa ja metsät, ei teollisia laitoksia, olisi 500 miljoonaa. Oletetaan sitten, että tällä omaisuudella olisi velkaa vain 100 miljoonaa. Jotta emme joutuisi arvioimaan maanomistajan vuokrista ja puutavaran myynnistä saamia tuloja, oletetaan, että hän saa 5 % korkoa. Jos 500 markan verottomaan perhekohtaiseen vähennykseen lasketaan ansio, jonka maanomistaja saa työstään omalla maallaan, renkinä tai pehtorina, – noin 50 miljoonaa, sillä meillä on suunnilleen 100 000 talonsavua. Maanviljelijöille jäävä tulo on silloin yhteensä 5 prosenttia 400 miljoonasta – 20 miljoonaa ja 4/5 prosenttia siitä suostuntaverona tekee 180 000 markkaa. Muut laskekoot toisin, mutta emme usko, että millään laskelmilla päädyttäisiin siihen tulokseen, että maanviljelijöiltä voitaisiin saada suostuntaveroina enemmän kuin he nyt maksavat, jos lähtökohtana pidetään heille jäävää tuloa.”
Huomio kiinnittyy heti siihen, että laskelma on laadittu hieman suurpiirteisesti. Ensinnäkään siitä ei selviä, onko A. M. laskenut 25 000 markan manttaalikohtaiseen kokonaisarvoon mukaan karjan ja irtaimiston, vai koskeeko arvio ainoastaan kiinteistön arvoa. Koska hän pyrkii laskelmillaan arvioimaan määrätyn kokonaistulon, laskuihin pitäisi kai ottaa mukaan maataloudessa käytettävä irtain omaisuus – liikkuva pääoma. Siinä ei kuitenkaan ole kysymys millään muotoa vähäisistä summista.
Jo kotieläinten arvo on suunnilleen 100 miljoonaa markkaa seuraavan keskihintaluettelon mukaan:
| 285 000 | hevosta | à | 125 | markkaa | = | 35 625 000 | |
| 1 120 000 | ” | nautaa | ” | 50 | ” | ” | 56 000 000 |
| 1 010 000 | ” | lammasta | ” | 6 | ” | ” | 6 060 000 |
| 200 000 | ” | sikaa | ” | 15 | ” | ” | 3 000 000 |
| Yhteensä | Smk | 100 685 000 |
Jos mekaanisten välineiden, peltotyökoneiden ja ajovälineiden, meijeri- ja taloustarvikkeiden, työkalujen y. m. arvoksi oletetaan vain ⅓ karjan arvosta eli 30 miljoonaa, laskelman ei pitäisi olla liian korkea. On vaikea sanoa, missä määrin Suomen maatalouden käytössä oleva liikkuva pääoma on sitä suurempi. Voitaneen silti myöntää, että se on pieni, aivan liian pieni. Jonkinlaisen luvun esittämiseksi voi olettaa, ettei se voi jäädä vuotuisen siemenviljan arvoa pienemmäksi, joka yllä sovellettujen viljan ja perunan hintojen perusteella on suunnilleen 21 miljoonaa markkaa.
Liikkuvan pääoman yhteissumma olisi siis 150 miljoonaa. Sillekin on vielä maksettava korkoa. Jos hra A. M. on unohtanut laskuistaan tämän tekijän, hänen arvioimaansa kokonaistuloon pitää vielä lisätä 7 ½ miljoonaa. Mutta jos hän on sisällyttänyt liikkuvan pääoman manttaalin arvoon, itse kiinteistöjen keskimääräinen arvo manttaalia kohti olisi vain 17 500 mk.
Arvio olisi selvästikin liian alhainen; liian alhainen koko maan keskiarvoksi ja liian alhainen vieläpä Kangasalan kunnassakin, sillä sikäläinen kunnallishallinto ilmoitti hiljattain Kangasalan kiinteistöjen keskimääräiseksi arvoksi 22 500 mk manttaalilta.
Väärinkäsitysten välttämiseksi huomautettakoon, ettei manttaali ole suinkaan luotettava kiinteistöjen arvon mittapuu. Turun seudulla on veroluvultaan manttaalin kokoisia taloja, joiden tilusten pinta-ala on vain 100 tynnyrinalaa; maan sisä- ja pohjoisosissa manttaalin tila voi käsittää tuhansien tynnyrinalojen maa-alan. Siksi myös kiinteistöjen arvo manttaalia kohti voi vaihdella hyvin merkittävästi. Maaluonnon erot vaikuttavat niin ikään tilojen arvoon. Mutta yhtä hyvin kuin voidaan laskea, kuinka suuri ala peltoa, niittyä ja metsää koko maan tiluksilla yhteen manttaaliin keskimäärin sisältyy, kiinteistöjen keskimääräistä arvoa määrittäessä voidaan käyttää yksikkönä myös manttaalia.
Ennen kuin maamme jokaisen kiinteistön todellinen pääoma-arvo pystytään määrittämään yhtäläisin perustein, voi toki pyrkiä muodostamaan asiasta jonkinlaisen käsityksen pelkän todennäköisyyslaskennan avulla.
Jonkinlaisen lähtökohdan maan arvon arvioimiseksi Suomessa voi saada vertaamalla Ruotsiin, jossa maan arvoa on määritetty jo pitkään kiinteistösuostuntaveroa varten. Usein on tosin huomautettu, ettei määritys ole onnistunut täysin tyydyttävästi, mutta silti siinä määrin, että arviota on yleensä ottaen väitetty liian alhaiseksi, lähes poikkeuksetta alhaisemmaksi kuin kiinteistöjen todellinen myyntihinta. – Koska manttaalilla on Ruotsissa, Suomen kaltaisen maaverotuksen vuoksi, sama merkitys kuin täälläkin, keskiarvot voidaan vertailtaessa esittää manttaalia kohti.
Vehnän, rukiin, ohran, kauran ja perunoiden sato oli Suomessa vuosina 1871–75 keskimäärin, edellä mainittujen hintojen mukaan laskettuna arvoltaan:
keskimäärin manttaalia kohti 5 150 mk ja Ruotsissa vuonna 1875 manttaalia kohti 4 760 mk*)Sekavilja, herneet ja muut juurekset kuin peruna on jätetty pois laskuista, koska Suomesta saadut tiedot ovat niiden osalta puutteellisia.
Suomen korkeampi keskiarvo ei varmastikaan johdu siemenviljan suuremmasta jyväluvusta vaan siitä, että manttaalin keskipinta-ala on meillä suurempi kuin Ruotsissa.
Viimeksi mainittu selittänee myös sen, että vaikka Ruotsi on Suomea tiheämmin asuttu, meillä yhdellä manttaalilla elää 88 henkilöä ja Ruotsissa vain 59.
Tilasto osoittaa myös, että maassamme manttaalia kohti pidetään enemmän kotieläimiä.
| Suomessa: | Ruotsissa: | |
| Hevosia | 14,8 | 6,6 |
| Karjaa | 58,3 | 31,03 |
| josta lehmiä | 38,6 | 19,28 |
| Lampaita | 50,7 | 23,19 |
| Sikoja | 10,6 | 5,9 |
keskimäärin joka manttaalilla.
Kotieläinten arvoa ei tosin pidä sisällyttää kiinteistöjen arvoon. Niiden tuotto ja pääoma-arvo kuitenkin ovat suhteessa siihen, kuinka paljon karjaa tilalla voidaan pitää. Silti on syytä muistuttaa, että tässä on otettava huomioon eläinten määrän lisäksi myös niiden laatu; ja siksi edellä mainittuja lukuja ei voi käyttää suoraan suhdelukuina.
Voin vienti vuonna 1875 oli Ruotsissa 115 naulaa ja Suomessa lähes 600 naulaa manttaalia kohti.
Lisäksi voidaan ottaa lukuun sahatavaran vienti, koska suurin osa siihen käytetystä puusta on peräisin yksityismetsistä. Ruotsista vietiin vuosina 1871–75 noin 1 240 kuutiojalkaa sahatavaraa manttaalia kohti, Suomesta 1 300 kuutiojalkaa. Suomesta vietiin lisäksi polttopuuta, tervaa ja muita metsätuotteita, joita Ruotsista ei viety lainkaan tai vain vähäisiä määriä.
Verotusarvoa määrittäessä otetaan huomioon kiinteistöverosta johtuva maakiinteistön pääoma-arvon aleneminen. Lopuksi tulee myös muistuttaa, että ruotuarmeijan ylläpitäminen raskauttaa maan arvoa Ruotsissa suuremmalla summalla kuin Suomen vakanssimaksut.
Näiden lukujen ja tosiseikkojen perusteella voi tuskin tehdä muuta johtopäätöstä, kuin että sillä maakokonaisuudella, joka Suomessa yhteen manttaaliin keskimäärin kuuluu, pitäisi olla merkittävästi suurempi pääoma-arvo kuin manttaalilla maata Ruotsissa.
Eräät seikat saattavat silti jossain määrin puhua edellä mainittua päätelmää vastaan. Ruotsin suurempi väestöntiheys ja ylimalkaan suurempi kansallisomaisuus synnyttää pakostakin suuremman maaomaisuuden kysynnän kuin meillä, ja siksi pääoman arvo voi olla tuottoon nähden siellä hieman suurempi ja samalla vakaampi. Lisäksi Ruotsin laaja rautatieverkko on varmasti kasvattanut omaisuusarvoa.
Näiden seikkojen vaikutusta on silti vaikea pitää sen suurempana kuin että niiden vuoksi manttaalin maa-aluetta Ruotsissa voi matalammasta bruttotuotostaan huolimatta pitää yhtä arvokkaana kuin manttaalin kokoista maatalouskiinteistöä Suomessa. Edellä mainittujen tietojen nojalla on perusteltua arvioida viimeksi mainittu samansuuruiseksi kuin ruotsalaisen manttaalin arvo siitäkin syystä, että Ruotsin maataloudessa käytetään varmasti suurempaa liikkuvaa pääomaa, jonka korko on myös vähennetty edellä mainitusta alemmasta bruttotulosta.
Ruotsissa vuodelta 1876 suoritetusta maatalouskiinteistöjen verotusarvojen määrityksestä selviää, että maan keskimääräinen arvo manttaalilta on lähes 40 000 Suomen markkaa.
Esitetyn vertailun perusteella olisi siis syytä olettaa, että Suomenkin maatalouskiinteistöjen kiinteistöarvo olisi keskimäärin noin 40 000 markkaa manttaalilta.
Vertailulaskelmastamme voidaan silti syystäkin huomauttaa, että mainitut tuottosummat ovat peräisin hyviltä satovuosilta 1871–75; ja siksi laskelman tuottama pääoma-arvo on suurempi kuin jos keskimäärinen sato olisi laskettu kymmenen vuoden ajanjaksolta, jolle sattuu yleensä muutama heikompi vuosi tai katovuosi. Se myönnettäköön. Mutta jos kyseistä arvoa pienennetään tämän johdosta 10 prosenttia, arvoksi jäisi sittenkin 36 000 markkaa. Näin ollen se on huomattavasti enemmän kuin 25 000 markan – tai ehkä vain 17 500 markan keskiarvo – jota hra A. M. katsoo aiheelliseksi olettaa.
Lisätukena sille, että tulos johon päädyimme ei voi olla liian korkea, mainittakoon, että viime kesällä asiantuntijat arvioivat verotuskomitean toimeksiannosta Uudellamaalla, Savossa ja Pohjanmaalla useamman, enimmäkseen pienen verotilan pääoma-arvon, ja näiden tilojen keskimääräiseksi arvoksi todettiin suunnilleen 50 000 markkaa manttaalilta.
Jos kuitenkin pitäydytään edellä laskemassamme 36 000 markan arvossa manttaalilta, Suomen maatalouskiinteistöjen kokonaisarvo on lähemmäksi 720 miljoonaa markkaa. Jos siihen lisätään 150 miljoonan liikkuva pääoma, maamme maatalouselinkeinon kokonaispääomaksi saadaan 870 miljoonaa markkaa, – eli 370 miljoonaa enemmän kuin hra A. M:n laskuissa.
Tällainen ero ei voi olla vaikuttamatta tapaan tarkastella verokysymyksiä. Aiomme käsitellä mitä pikimmin asian valtiontaloudellista puolta.
Viitteet
*)Sekavilja, herneet ja muut juurekset kuin peruna on jätetty pois laskuista, koska Suomesta saadut tiedot ovat niiden osalta puutteellisia.
Jordbruket och skatterna.
II.
Sedan vi i föregående artikel sökt visa det obefogade i hr A. M:sAgathon Meurmans temligen öfverraskande angrepp på senaste landtdags hållning i finansfrågan, böra vi öfvergå till de frågor, hvilka enligt öfverskriften skola utgöra hufvudsaken i vårt liksom i hr A. M:s uppsats.
Att jordbrukets legohjon, drängarne och statskarlarne, icke kunna blifva föremål för inkomstskatt, derom torde väl alla vara ense med hr A. M.
Äfven hvad jordegarene sjelfve vidkommer, kan det visst vara fallet med åtskilliga egare af små hemmansdelar, att deras behållna inkomst föga öfverstigit ett värde af 500 mark. Men att egaren af ett hemman skulle såsom ersättning för sitt arbete och afkastning af lägenheten hafva in summa mindre inkomst än 500 mark, torde dock höra till sällsyntheterna. Enligt hr A. M:s beräkning stiger en s. k. statkarls inkomst till 350 à 400 mark; den minsta hemmansegaren måste dock, redan med afseende å den afkastning hans husdjur lemna i födoämnen och material till beklädnad, vara vida bättre stäld än statkarlen. Han kan ock vanligen förtjena extra genom forslingar, ty det minsta hemmansjordbruket tager icke hästens eller hästarnes hela arbetskraft i anspråk. Emellertid har faktiskt en mycket stor del af hemmansegarena vid bevillningstaxeringen lemnats obeskattad och således icke ansetts ega öfver 500 marks inkomst.
Enligt den af senaste landtdags bevillningsutskott meddelade tablå öfver bevillningens resultat i Nylands län för år 1875 utgjorde antalet jordegare, som påförts bevillning, 3 356. Men hemmansrökarnes antal i länet är 7 327. En del af dem brukas visserligen af landboer och andra arrendatorer. Men antalet brukare af egen jord är dock 6 059. Af dessa ha således 2 703 ansetts icke ega öfver 500 marks inkomst.
Är detta möjligt?
Den för samma år i nämnda län anstälda jordbruksenqvête lemnar ganska noggranna upplysningar om skördebelopp, kreaturhåll m. m.
Om man beräknar tunnan hvete till 30 mark, råg 24, korn 20,hafra 12, ärter 25, blandsäd 15, poteter 4 mark, så har skördens värde i medeltal per hemmansrök. 1875 utgjort 1 461 mark.
Af husdjuren i länet, med afdrag af städernas, belöpte sig på hvarje hemman i medeltal:
Dessa siffror visa tydligt att hemmansegarene i Nyland i medeltal måste hafva högre inkomst än 500 mark, såvida de icke äro starkt skuldsatta.
Mer än hälften af lägenheterna äro visserligen små – 3 378 af dem ha blott mellan 10 och 20 t:landtunnland odlad jord. Men äfven på denna areal, med tillhjelp af naturlig äng hvaraf det finnes i medeltal 14 t:landtunnland på 10 t:landtunnland odlade egor, bör väl en verklig behållning af mer än 500 mark ernås, helst egaren af så liten areal kan medhinna arbete utöfver dess skötsel. Visserligen icke en rent kontant nettobehållning. Men att tags beräkning hvad från hemmanet omedelbart erhålles till uppehället, bostad m. m. är icke oegentligt, om man besinnar att fabriksarbetaren och den lille näringsidkaren i stad, om han ock har större kontant inkomst än den lille hemmansegaren, måste vidkännas stora utgifter för sådana lefnadsbehof, som hemmansegaren får tillfredsstälda omedelbart från sin lägenhet.
En granskning af förhållandena i de öfriga länen – med undantag af Wiborgs län der produktion och kreaturshåll per hemmansrök står lägst – skall visa ungefär enahanda resultat som för Nyland. Vi kunna derför icke instämma i hr A. M:s åsigt att taxeringen varit så riktig.
Om 50 à 60 000 hemmansegare i landet komme att tillföljd af trängare taxering betala i bevillning låt vara 80 penni à 2: 40, så skulle detta medföra en icke så obetydlig ökning i bevillningens proveny. Och för de betalande vore väl sådan afgift icke förkrossande.
|2|Hr A. M. anställer i slutet af sin artikel en kalkyl öfver hvad jordegendomarne i landet ungefärligen borde som bevillning betala. Han säger:
”I Finland finnes ungefär 20 tusen mantal. Det kan visst vara svårt att beräkna hvad ett mantal per medium kostar. Efter förhållandena på min ort kunde man antaga högst 25 tusen mark, då oprioriterad (skall väl vara oprivilegierad) jord, som utgör det mesta, går till 18 à 20 t. mark, och prioriterad (privilegierad) kan räknas till 35 t., för par enskilda egendomar till betydligt mera. Låt då medeltalet vara 25 t. Resultatet blir ej stort annat om vi äfven beräkna 35 t. Alltså skulle priset för alla Finlands jordagods, der blott jorden och skogen, icke industriela inrättningar, komma i fråga, göra 500 miljoner. Låt oss antaga, att på denna egendom hvilar en skuld af endast 100 miljoner. För att icke behöfva beräkna inkomsten för jordegarens hyra och ved, antaga vi, att han ha i behåll 5 % ränta. För det skattefria afdraget af 500 mark per familj räkna vi den förtjenst, jordegaren har såsom arbetare på sin jord, dräng eller inspektor, – ung. 50 miljoner, då vi hafva omkring 100 000 hemmansrökar. Den behållna inkomst, som jordbrukarene tillsammans hafva, blir då 5 proc. på 400 m. – 20 miljoner 4/5 proc. deraf i bevillning gör 180 000 mark. Må andra räkna annorlunda, men vi tro ej, att något slags kalkyl skall vid handen gifva, att stort mera än hvad nu betalas kan fås i bevillning af jordbrukarena, om man håller sig till deras behållna inkomst.”
Att denna beräkning är något lösligt uppgjord, faller strax i ögonen. För det första framgår deraf ej, huruvida hr A. M. i värdesumman 25 000 mark pr mantal inbegripit kreatur och inventarier m. m. eller om han endast upp skattat fastighetsvärdet. Då hans kalkyl går ut på att komma till en viss total inkomstsumma, borde väl den vid jordbruket använda lösa egendomen – rörelsekapitalet – vara tagen med i beräkning. Men denna egendom representerar icke så ringa summor.
Husdjuren ensamt stiga till ett värde af ungefär 100 miljoner mk enligt följande förteckning och medelpris:
Antager man värdet af maskin-, åker- och körredskap, mejeri- och hushåsllsinventarier, verktyg m. m. till endast ⅓ af kreaturens värde, eller 30 miljoner, borde detta ej vara för högt beräknadt. Svårt är att säga huru stort rörelsekapital derutöfver är i användning vid det finska jordbruket. Att det är litet, alltför litet, torde böra medgifvas. För att komma till en siffra, kan man förutsätta att det icke kan vara mindre än det årliga utsädets värde, hvilket enligt ofvan tillämpade prissatser för säd och poteter utgör omkring 21 miljoner mark.
Alltså en totalsumma rörelsekapital af 150 miljoner. Äfven härpå måste ränta erhållas. Har hr A. M. glömt bort denna faktor vid sin kalkyl, så bör den af honom beräknade inkomstsumman ökas med 7 ½ miljon. Men har han inbegripit rörelsekapitalet i mantalets värde, så skulle sjelfva fastigheternas medelvärde per mantal utgöra endast 17 500 mk.
Detta vore uppenbarligen en alltför låg värdering; för låg såsom medeltal för hela landet; för låg äfven hvad Kangasala kommun angår, eftersom dervarande kommunalstyrelse nyligen uppgifvit lägenheternas i Kangasala medelvärde till 22 500 mk pr mantal.
Till förebyggande af missförstånd bör påpekas, att mantalet ingalunda är någon säker måttstock på lägenheternes värde. Det finnes hemman i Åbo-trakten med ett mantals skattetal, som hafva blott 100 tunnlands egovidd; i de inre och norra delarne af landet belöpa sig ofta flere tusen tunnlands areal på en lägenhet om ett mantal. Derför måste ock lägenheternas värde pr mantal vara ytterst olika. Jordnaturens olikhet verkar, äfven den, på värdet. Men liksom man kan uträkna huru stor egovidd i åker, äng och skog i medeltal för hela landet kommer på hvarje mantal, samt huru stort skördevärde, lika så kan man i fråga om medelvärdet å lägenheterna taga mantalet till enhet.
Innan en verklig taxering af hvarje lägenhet i landet till dess kapitalvärde blifvit efter likformiga grunder verkstäld, kan man naturligtvis endast genom probabilitetskalkyler söka bilda sig en upp fattning härom.
Någon ledning för bedömande af jordvärdet i Finland kan man hemta ur en jemförelse med Sverige, der redan länge taxering till fastighetsbevillning egt rum. Det har visserligen ofta anmärkts, att taxeringen icke varit fullt tillfredsställande, men så till vida att den öfverhufvud påståtts vara för låg, nästan alltid lägre än de pris som vid lägenheternas försäljning betingats. – Då mantalet i Sverige, tillföljd af jordbeskattningens likhet med den finska, har enahanda betydelse som här, kan vid sådan jemförelse medelvärdet tagas per mantal.
Skörden af hvete, råg, korn, hafre och poteter utgjorde i Finland, medeltal för åren 1871–75, beräknad i penningar efter ofvan anförda pris:
i medeltal pr mantal 5 150 mk i Sverige 1875 pr mantal 4 760 mk*)Blandsäd, ärter och andra rotfrukter än poteter äro bortlemnade ur beräkningen, emedan uppgifterna för Finland härom äro ofullständiga.
Den större medelsumman för Finland härleder sig säkerligen icke af högre korntal på utsädet, utan deraf att mantalet här representerar en större medelareal än i Sverige.
Sistnämnda omständighet förklarar också det faktum, att oaktadt Sverige är tätare befolkadt än Finland, på mantalet här belöper sig en befolkning af 88 personer, i Sverige endast 59.
Vidare utvisar statistiken, att kreaturshållet är ansenligt större pr mantal i vårt land.
per medium på hvarje mantal.
Husdjurens värde bör visserligen icke inbegripas i fastigheternas. Men dessas afkastning, resp. kapitalvärde, står utan tvifvel i ett visst förhållande till det antal kreatur som der kunna hållas. Att likväl äfven djurens qvalitet, icke blott deras antal härvid bör komma i betraktande är dock att märkas; och derför kunna nyss anförda siffror icke utan vidare tagas till proportionstal.
Exporten af smör steg i Sverige 1875 till 115 skålp.skålpund, i Finland till närmare 600 skålp.skålpund pr mantal.
Utförseln af sågade trävaror kan ock tagas i betraktande, enär virket dertill för det mesta levererats från privata skogar. Den utgjorde i medeltal för åren 1871–75 i Sverige ungefär 1 240 kubikfot pr mantal, i Finland 1 300 kub.-fot. Från Finland utfördes dessutom ved, tjära och en del andra skogsprodukter, som alls icke eller blott till ringa mängd exporteras från Sverige.
Det afdrag i jordlägenheternas kapitalvärde, som grundskatterna utgöra, tages vid taxeringen med i beräkning. Derför må slutligen erinras att kostnaden för den indelta militärens upprätthållande graverar jordvärdet i Sverige med större belopp, än hvad i Finland är fallet genom vakansafgifterna.
Från dessa siffror och fakta synes annan slutsats knappt kunna dragas, än att den jordkomplex, som i Finland per medium hör till ett mantal, bör hafva ett icke så litet högre kapitalvärde, än ett mantal jord i Sverige.
Dock förefinnas vissa omständigheter, som kunna i någon mon motverka sagde slutsats. Den tätare befolkningen och öfverhufvud högre förmögenheten i Sverige måste medföra större efterfrågan på jordegendom der än hos oss, hvaraf följden kan vara en i förhållande till afkastningen något högre kapitaluppskattning samt jemväl större stabilitet i värdet. Dessutom måste jernvägarnes betydliga utsträckning i Sverige ock hafva verkat höjande på egendomsvärdet.
Men dessa omständigheter kunna svårligen anslås högre, än att, med afseende å dem, mantalet jord i Sverige kan, oaktadt den lägre bruttoafkastningen deraf, anses i värde lika med ett mantal jordbruksfastighet i Finland. Att med stöd af de anförda fakta uppskatta det sistnämnda lika högt, som mantalet i Sverige, motiveras ytterligare deraf att vid jordbruket i Sverige med all säkerhet användes större rörelsekapital än hos oss, hvilket ock skall ur den uppgifna lägre bruttoafkomsten hafva sin ränta.
Resultatet af jordbruksfastigheternas taxering i Sverige 1876 utvisar ett medelvärde pr mantal af i det närmaste 40 000 finska mk.
Den anstälda jemförelsen skulle alltså berättiga till det antagande, att jordlägenheterna i Finland hafva ett fastighetsvärde af i medeltal ungefär 40 000 mark per mantal.
Den invändning kan dock med skäl göras mot vår jemförande kalkyl, att de uppgifna skördebeloppen erhållits under de goda åren 1871–75; och att det genom kalkylen funna kapitalvärdet derför blifvit högre, än om medelskörden beräknas för en tioårsperiod, hvarunder klen skörd eller missväxt vanligen någon gång inträffar. Vi medgifva detta. Men om man med afseende härå minskar ifrågavarande värde med 10 %, vore detsamma dock att beräknas till 36,00 mark. Således ansenligt mer än det medelvärde af 25 000 – eller måhända blott 17 500 – som hr A. M. trott sig böra antaga.
Till yttermera stöd för att det resultat, hvartill vi sålunda kommit, icke kan vara för högt, må anföras, att ett antal lägenheter, för det mesta smärre skattehemman i Nyland, Savolaks och Österbotten, förliden sommar på föranstaltande af skattekomitén blifvit af sakkunnige personer uppskattade till sitt kapitalvärde och att medelvärdet af dessa lägenheter befanns utgöra ungefär 50 000 mk pr mantal.
Om vi emellertid vidhålla nyss beräknade värde 36 000 mk pr mantal, är totalvärdet af jordbruksfastigheter i Finland inemot 720 miljoner mark. Tillägges dertill rörelsekapitalet 150 miljoner, så erhålles ett belopp af 870 miljoner såsom det totala kapital jordbruksnäringen i landet representerar, – d. ä.det är 370 miljoner mer än hr A. M. beräknat.
På uppfattningen af skattefrågorna kan en sådan differens icke vara utan inflytande. Vi skola med det snaraste uttala oss rörande den finansiela sidan af ämnet.
Noter
*)Blandsäd, ärter och andra rotfrukter än poteter äro bortlemnade ur beräkningen, emedan uppgifterna för Finland härom äro ofullständiga.