16.3.1875 Finlands statsrätt

Suomen valtio-oikeus

Kevätlukukausi 1875

21. luento 16. maaliskuuta

Kun esittelin 4 Säädyn koostumusta, oli kyse sen laajennuksen merkityksestä, joka oli saatu Valtiopäiväjärjestyksen kautta, ja miten sen ansiosta ei nykyään voida enää katsoa, että tapahtuisi poissulkevaa säätyedustusta sanan alkuperäisessä merkityksessä, koska aatelistokin kuvastaa monia erilaisia ammatteja ja intressejä. Mutta siten ei vielä ole selvitetty, että nykyinen järjestys vastaisi asianmukaisesti Valtiopäiväjärjestyksen §:ä 1, jonka juuri pitäisi huolehtia siitä, ettei minkään mainitsemisen arvoisen kansanosan edustusta jätetä ulkopuolelle. Voidaan kyllä lain avulla oikeuttaa jokin kansakunnan vähemmistö valitsemaan niitä, jotka tulevat edustamaan kansaa. Heillä on silloin siihen laillinen oikeus. Mutta periaatteessa on kyse oligarkiasta. Jos kysymme itseltämme, onko täällä sellainen tilanne, voimme kuitenkin melko turvallisesti vastata kielteisesti. Ketkä on suljettu ulkopuolelle? Heitä löytyy maalta: ne maanomistajat, jotka ovat valtion palveluksessa, - yksittäiset maanomistajien alustalaiset, torpparit ja muu jopa suurehkojen yksittäisten viljelysmaiden vuokramiehet, - sekä kaikki ne maalla asuvat liikemiehet tai muut yksityishenkilöt, jotka eivät omista maata eivätkä ole aatelismiehiä. – Tämä ryhmä on epäilemättä varsin lukuisa. Mutta kuten tilojen lohkominen osoittaa, niin on verrattain helppoa hankkia itselleen manttaaliin merkitty tilaosuus ja siten päästä osalliseksi tästä poliittisesta oikeudesta, talonpoikaissäädyssä. – Kaupungissa ulkopuolelle jäävät: kauppalaivastoon kuuluvat merenkulkijat, sotilasyhteisöt, vartijat ja yksittäiset palvelijat, päivätyöläiset, itselliset. Edelleen kaikki ne virkamiehet, kynäniekat, sisävesilaivurit, ihmiset, jotka eivät omista taloa tai osaa laivasta. Mutta sellaisen ne voivat ostaa, jos ovat kiinnostuneita. Siihen ei mitään mainitsemisen arvoista varallisuutta tarvita. – Siten ei heitäkään ole ehdottomasti suljettu ulkopuolelle.

Ahtaasti ajateltuna on siis niin, että koska Valtiopäiväjärjestyksen §:ssä 13 jokainen manttaaliin merkityn maan omistaja, mikäli hän ei ole valtion palveluksessa, on oikeutettu osallistumaan, ja siten myös jokainen yksityinen palvelija, joka sellaisen itselleen hankkii, – niin ehdottomat poissulkemiset koskevat vain niitä §:ssä 12 poikkeuksina lueteltuja kaupunkilaisia sekä maalla asuvia valtion virkamiehiä, mikäli he eivät ole aatelisia. Muuten voidaan katsoa, että vallitsee tietynlainen census.

Jos lehtimies hankkii itselleen talon tai osuuden laivasta, hän ei ole vielä sillä tavoin luopunut ammatistaan. Samoin jos maalaiskauppias tai tehtailija tai yksittäinen vuokraviljelijä ryhtyy sataman osan omistajaksi.

Ei ole puhuttu papeista eikä Aatelissäädystä. Ne ovat meidän jäljellä olevat luokkaedustustomme, vaikkakin luokkakäsite on laajentunut. Ne ovat pakopaikkoja henkilöille, jotka eivät mahdollisesti olisi mahtuneet kumpaankaan varhaiseen säätyyn, vaikkei oikeastaan mikään estä pappia, kansakoulunopettajaa, yliopisto-opettajaa, aatelismiestä omistamasta maata tai taloa ja kuitenkin säilyttämästä muun kiinnostuksen kohteensa.

Kiinteistön omistaminen ei selvästikään ole mikään ylipääsemätön este. Porvarinoikeuksien hankkiminen sitä vastoin oli.

Eiköhän aloiteta olettamalla, että siinä kehitysvaiheessa, jossa me olemme, äänioikeus on niin yleinen, ettei mitään oleellista yhteiskuntaryhmää ole suljettu sen ulkopuolelle, ja että siten voidaan syystä sanoa, ettei Valtiopäiväjärjestyksen § 1 ole virheellinen.

Mutta entä esitykset, joihin eri yhteiskuntaluokat osallistuvat? Onko se sitten oikein? tillagt i marginalen

Ei kuitenkaan pidä ottaa huomioon vain äänioikeutta ja säädyn koostumusta, vaan myös tapaa toimia yhdessä. Ja siinä olemme huomattavasti muista jäljessä. Milloin ja miten voimme ajatella pääsevämme siitä pois?

Sirpaloituminen ei ole yhdentekevää. Yhteiset neuvonpidot takaavat tarvittavan monipuolisuuden.tillagt i marginalen

Ruotsin historia vuosien 1809 ja 1865 välillä on meille erittäin opettavaista. Vuosien 1809 ja 1810 perustuslakeja pitäisi oikeastaan tarkastella tavallaan maakunnallisina, erityisesti oli tunnustettu uuden edustuston tarve. Vuonna 1812 tapahtui taantumuksellinen käänne; kysymystä lykättiin.

Vuonna 1815 Valtiosääntövaliokunta julkaisi mietinnön, jossa korostettiin, että pitäisi kutsua uuden edustajiston myötä suurimmat kyvyt tulkitsemaan kansakuntaa, ajattelutapaa, yhdistämään kaikkien edut, niin että kansan sisäinen hajaannus loppuisi, – mutta sanottiin, että tarvittiin tilastotietoa ja tarpeellista kokemusta. Vuoden 1818 Valtiopäivien jälkeen, jolloin aiheesta tehtiin erityisehdotuksia, lehdistö alkoi tehdä työtä aiheen parissa huolimatta vuonna 1812 voimaan tulleista lakkautuksista. Vuonna 1823 hyväksyttiin valiokunnissa äänestys per capita, 2 professoria kustakin yliopistosta ja 2 siviilijäsentä pappissäätyyn Tiedeakatemiasta. Vuosien 1828-30 valtiopäiville kaivosruukeista 5 valtuutettua porvarissäätyyn. Se jälkeen alkoi valtiopäivien sisä- ja ulkopuolelta nousta lukuisa määrä ehdotuksia. Norjan malli oli, että 1. kamari eli tarkastuslautakunta tulisi valita Säädyistä. Ennen vuotta 1834 Valtiopäiville tuli useita kertoja ehdotus säätyjen yhtäläisestä jäsenmäärästä ja kokoontumisesta yhteen kamariin ja että äänestys olisi per capita, ja ¼ jäsenistä tarkastuslautakuntaan. Esitteitä valtavat määrät. Vuosien 1840–41 valtiopäivillä oli valtiosääntövaliokunnan ehdotus säätyjaon poistamisesta, ja että yhteisissä vaaleissa olisi tietty census, 250 edustajaa, jotka valitsisivat keskuudestaan 60 ylähuoneeseen. Mutta 3 säätyä päätti, että vaalit pitäisi järjestää säädyittäin tai luokittain. Ainoastaan talonpoikaissääty oli yhteisten vaalien kannalla. Ja sen mielipide voitti valtiosääntövaliokunnassa ja jäi siten lepäämään. Vuonna 1844 se kuitenkin kumoutui. Niinpä pyydettiin komiteaa. Mutta sen ehdotus siirrettiin vuona 1847 kaikessa hiljaisuudessa vihreän veran alle.

Vuonna 1848 perustettiin reformiseura. Helmikuun vallankumous vaikutti siihen. Pyydettiin, että Kuningas antaisi laatia ehdotukset. Sydän sanoi. Ja niin he ottivat koko nivaskan ja kirjoittivat sen päälle. Teidän Majesteettinne oli armelias ja auttoi meidät siitä. Uusi ministeristö esitti 1. toukokuuta 1848 ehdotuksen uudeksi valtiopäiväjärjestykseksi. Säätyjako ja erivapaudet lakkautettiin. Yhteiset vaalit. 2 kamaria censustillagt i marginalen 120 ja 150 edustajaa. Yhteinen Valtakunnankokous. Joka kolmas vuosi. – Mutta tuolloin vallitsi radikalismi. Väkevää agitaatiota sitä vastaan. Örebron reformikokous 1850. (Gudmundssonin radikaali ehdotus). Vuonna 1850 Valtiopäivät kumosivat kuninkaan ehdotuksen Porvarissäätyä lukuunottamatta.

Sen jälkeen taas muokkausta Säätyjen pohjalta. Valtiosääntövaliokuntana (Lagerbjelke). Yhteensä 300. (75 kustakin säädystä). Yhteiset kysymykset ratkotaan yhdessä. Kutakin säätyä koskevat erikseen. Tämän jälkeen väsyttiin. Vuonna 1856 hyväksyttiin, että kaikki kaupunkien elinkeinonharjoittajat ja talonomistajat, jotka eivät olleet aatelisia tai papistoa, saivat edustusoikeuden.

Mikään ruotsalainen ehdotus ei ajatellut säilyttää jakoa 4 osastoon. tillagt i marginalen

Lopulta tuli tuolloin se ehdotus, joka vuonna 1865 hyväksyttiin. Kamppailu käytiin pääasiassa luokkavaalin ja yhteisten vaalien periaatteista.

Merkitkää muistiin nämä periaatteet –

Tärkeämpää kuin äänioikeuden muuttaminen on pyrkiminen 2-kamarijärjestelmään. Meidän oma asemamme ja ne vaatimukset, joita se asettaa edustajille. Ei kannata jäljitellä.tillagt i marginalen

Mikä on ihanne? Järjestäminen siten, että edustajisto kattaa mahdollisesti kaikki kelvolliset. Viisaiden Areiopagi on kuitenkin väärin. Silloin sillä ei olisi perustaa kansakunnassa. Ei täydellisyyttä enempää kuin on aikamme mukaista, ja minkä pystymme ottamaan vastaan.

Meillä voi kunnalliselämän kehittäminen vaatia äänioikeuden laajentamista.