24.9.1878 Torsten Costiander–LM
24.9.1878 Torsten Costiander–LM
Finsk text
Urjala & Nuutajärvi, syyskuun 24. pnä 1878
Rakas Leo!
Sydämellinen kiitos vielä kerran kirjeestäsi tämän kuun 22. päivältä. Minua ilahduttaa vilpittömästi nähdä, miten olet ottanut osaa toimiini ja uhrannut aikaasi osallistumalla niihin näinä päivinä. Yhtä paljon iloitsen siitäkin, että hyväksyt puheeni. Tässä tulee nyt ”hela hoito, kaunis puhe”, kuten Hertzberg sanoi, mutta kylläkin ikävä referoida. Sitä enemmän luotan siihen, että teet sen hyvin, vaikka olisitkin tavalliseen tapaan muiden, tärkeämpien tehtävien kuormittama. Jos esiintyy yleisölle niin harvoin kuin minä, kerran joka kymmenes vuosi, niin oman etuni kannalta on erittäin tärkeää, että se tapahtuu mahdollisimman huolellisesti ja menestyen, etenkin jos edelliseltä kerralta on jäänyt jokin kömmähdys painolastiksi. Ja olen kyllä saanut karvaasti kokea näiden kymmenen vuoden aikana, että pieni kömmähdys todellakin pääsi tapahtumaan vuonna 1868. Asia on kokonaan toinen, kun on kyseessä sinun kaltaisesi mies, jolla on kyky milloin tahansa toimia tilaisuuden vaatimalla tavalla ja tarvittaessa jopa kääntää täydellinen fiasco eduksesi, mikäli sellaista nyt voisi ajatella sinun tapauksessasi. Minä taas olen käyttänyt koko päivän, tätä kirjettä lukuun ottamatta, käymällä läpi koko puheen, kääntänyt ruotsiksi Hertzbergin muuttaman johdannon (jolloin sappeni kiehui, kun näin miten hän ikävyyksiä välttääkseen ei ole useinkaan ainoastaan muuttanut sitä huonommaksi jättämällä pois joitakin sanoja, vaan joskus jopa vaihtanut sanojeni merkityksen tai tarkoituksen; tosin se on myös tässä muodossa minulle kyllin hyvä). Tein kaikki muutokset ja lisäykset, jotka täytyi tehdä vielä viime hetkellä saliin astuessani ja kunniamerkit nähdessäni, niin että ruotsinkielinen teksti vastaa nyt täydellisesti puhetta, jonka todella pidin, ja vaikka olisin halunnutkin esittää kielikysymyksestä jotakin täsmällisempää, jos aika olisi sallinut kirjoittaa käännöksen uudestaan vastaamaan paremmin alkuperäistä tekstiäni, niin katson nyt rehellisyyden vaativan, ettei asiaa parannella, vaan puhetta on referoitava sellaisena kuin olosuhteet pakottivat minun pitämään sen, tietenkin mitä taitavimmalla tavalla. Näin sitäkin suuremmalla syyllä, kun olen joidenkin henkilöiden kehotuksesta – he ovat tarjoutuneet kuvailemaan juhlaa – luvannut antaa puheeni julkaistavaksi myös Uudessa Suomettaressa, sen verran kuin pieni lehti mahdollisesti haluaa siitä julkaista. Vasta huomenna tai ylihuomenna voin luovuttaa suomenkielisen tekstin ja vasta viikon loppupuolella kuuluu taiteilija Uotila matkustavan se mukanaan Helsinkiin.
Papit, joista kumpikin lupasi ensin antaa minulle puheensa in extenso
kokonaan ruotsiksi käännettyinä, katuivat myöhemmin ja aikoivat lähettää minulle vain aivan lyhyen referaatin. Saan ne kait vasta huomenna, enkä voi toimittaa niitä ennen ylihuomista torstaita, mutta siltä varalta, että haluaisit jo ennen sitä laittaa jutun Dagbladetiin, olen oheisessa ehdotuksessani referaatiksi jo parilla sanalla maininnut heidän puheittensa pääsisällön.
Valitettavasti en ennätä (O, Backmansson, o, Backmansson, miten hylkäsitkään minut!) kirjoittaa vielä kerran lopullisesti puhtaaksi puhettani, enkä vaivaa sillä päätäni, koska olet usein maininnut, että erinomaisilla latojillamme ei ole suuria vaatimuksia siinä suhteessa. Mutta kun ajattelen, että nämä huolimattomat vaikkakin nyt huolellisesti numeroidut sivut, kun ne pitäisi ottaa erikseen ja koota referaatiksi, voivat tehdä koko asian äärimmäisen sekavaksi, olisin kiitollinen, jos tahtoisit pitää jonkin verran silmällä myös oikolukua.
Edellä sanotulla en tahdo myöskään estää vaan päinvastoin kehottaa sinua parantamaan asianmukaisesti ruotsinkielisen tekstini toimittamista, joka on kirjoitettu kovassa kiireessä ja jonka yleisö näkee käännöksenä suomenkielisestä puheestani, vaan olen vain halunnut tähdentää, että ”käännöksen” tulee olla uskollinen pääasialliselle sisällölleen. Kaiken tuon ymmärrät kyllä oikein hyvin, rakas Leo ilman, että vaivaan sillä päätäni keskellä yötä, joten hyvää yötä!
25. 9. Kuten jo eilen kirjekortissani mainitsin, juhlamme ja erityisesti puheeni onnistuivat yli odotusten, mistä on kiittäminen ahkeria harjoituksia ja puolentoista lasin punaviinierää, jonka olin ottanut mukaani koululle varotoimena. Olen yhtä ihmeissäni kuin iloinenkin lopputuloksesta. Oli myös epäilemättä hämmästyttävää kuulla suustani niin hyvin kirjoitettua suomen kieltä jokseenkin moitteettomasti lausuttuna, samoin kuin oli uutuuden viehätystä siinä, että kuunneltiin ensimmäistä ”kirjallista” esitelmää Urjalassa (tarkoitan esitystä, joka ei ollut saarna), mikä olennaisesti edesauttoi menestymistä. Tässä mielessä juhlamme oli nimittäin myös évènementtapaus tässä pitäjässä. Olin harjoituksissa melkeinpä selvittänyt sellaiset vaikeudet, mitä ilmaisut kehkeytyneet, käyttää, kykenemättömiksi ja muut sanat tuottavat, joissa vokaaleilla ä, ö ja y oli taipumus joutua epämukavaan yhdistelmään painottomien e- ja i-kirjainten kanssa, samoin myös sanan vaurastua, joka ilman näkyvää syytä tahtoi alussa juuttua kurkkuun. Lisäksi hengitin aivan vapaasti, kun minun piti vain sanoa: perään-ajattelevaisuuteen ja välttämättömästi, joita en aikaisemmin koskaan uskaltanut ottaa mukaan, mutta tällä kertaa ne olivat minusta aivan kuin musiikkia korville ja käytin niitä sujuvasti. Sen sijaan sain joka kerta kompastella lähteä-sanan kanssa ja sellaisten sanojen, joissa esiintyvät vain ä ja e vuorotellen. Luovun kerta kaikkiaan toiveesta osata ääntää nämä sanat oikein, etenkin jos mainitut vokaalit ovat osuneet toistensa välittömään läheisyyteen. Niiden lausuminen pysyy minulla ratkaisemattomana ongelmana, ellei fennomania ole mahdollisesti juurtunut jo haudan tuollekin puolen.
Äänenikin, jonka puolesta pelkäsin, kuului kuitenkin selvänä, vahvana ja kesti koko pitkän puheen ajan omalla äänialallani, joka hipoo bassoa, mitä en ennen ole koskaan huomannut. Olin panevinani merkille, että sanoistani saatiin myös selvää rajatussa tilassa. Olin opetellut ulkoa koko johdannon ja päätöskappaleen sekä runon, samoin useita pienempiä jaksoja, joiden esittäminen myötävaikutti siihen, että kokonaisuus kuulosti selvemmin omaltani. Saman vaikutelman luomiseksi olin edeltävinä päivinä (tosin myös välttämättömiä järjestelyjä varten ja komiteatyön takia) laatinut pitkiä pöytäkirjoja, kuulutuksia ja ilmoituksia, jotka mahdollisimman moitteettomina lähtivät selvästi omasta kynästäni. Koko osa oli siis hyvin harjoiteltu ja verrattain ilmeikästä esitystä korosti etenkin se, että edeltäjäni puhujapöntössä esitti kauniin puheensa surkean yksitoikkoisella äänellä, aivan kuten saarnansakin.
Tämä asian ulkoisesta puolesta. Vaikka olenkin halunnut täydentää muuta kertomaani tällä itsekehulla kiitokseksi osallistumisestasi asiaani, en olisi kuitenkaan kehdannut allekirjoittaa sitä, ellei asialla olisi myös toinen, kauniimpi puoli. Olin todellakin erittäin kiinnostunut tehtävästäni, ja tarkoitus oli taistella kansakoulua kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja vastaan kaikin ajateltavissa olevin keinoin, sekä jos mahdollista, nujertaa vastarinta, jota pappismieliset ja valitettavasti älykkäimmät ja vaikutusvaltaisimmat vanhahkot pitäjäläiset ovat tähän asti esittäneet toimintaani kohtaan, ja vielä aivan äskettäin halunneet lausua julki kantansa sekä sekaantua tärkeään kysymykseen oppiaineiden ottamisesta lukujärjestykseen. Sitä paitsi puhujan velvollisuus on mielestäni huolehtia myös esityksensä ulkoisesta puolesta. Hyvät tarkoitukseni siis innoittivat minua ja onnistuin yli odotusten, kuten sanottu.
Mitä puheeni vaikutukseen tulee, tahdon sen tähden yhtä teeskentelemättömästi kertoa, mitä olen saanut tietooni. Ensinnäkin on tosiasia, että tarkkaavaisuus koko kuulijakunnassa pitkän puheen aikana oli äärimmäisen keskittynyt. En voinut olla huomaamatta, ellen halunnut olla sokea, että miehet, joita en koskaan aiemmin ollut nähnyt liikuttuivat monta kertaa, puhumattakaan mummoista ja naisväestä yleensäkin. Varsinkin ystäväni komiteassa ja johtokunnassa seurasivat niin tarkkaavaisesti, että he unohtivat [...]oläslig/saknad text velvollisuutensa, mutta vain silmäykseni sai heidät taas kuitenkin asemiinsa, kun tarvittiin. (Kerran minun oli kuitenkin pakko keskeyttää ja päättäväisellä joskin ystävällisellä puheella palauttaa rauha, kun eräs pitkä, herkulesmainen hahmo lasitehtaalta oli puolihumalassa tunkeutunut sisälle ja saanut aikaan epäjärjestystä). Erityisesti minua ilahdutti nähdä, miten edellinen valtiopäivämiehemme, ukko Maunula liikuttui ja kuinka hänen täytyi ottaa nenäliinansa esiin, kun oli puhe kansalaisvelvollisuuksista ja luottamuksesta, (joista minun on kiittäminen sinua). Minun ei tarvinnutkaan jättää pois maataloutta koskevaa osuutta, johon olin valmistautunut. Sen jälkeen huomasin tiiviisti pakkautuneiden päiden välissä mahdottoman suuren silmän, joka tuijotti minua kiinteästi. Koko ihmisestä näin vain tämän toisen silmän, mutta tunnistin kuitenkin aivan selvästi Kinolan voudin. Paitsi näitä rohkaisevia silmäyksiä, joita puheen aikana ja sen jälkeen sain siepattua, selitti ukko Hellgrén, jota kohtaan pahimmat piikit olivat kuitenkin suunnatut, vakavin ja sydämellisin sanoin, että hän uskoi olevansa koko joukon tulkki ilmaistessaan minulle vilpittömän kiitoksen.
Neiti Maria Hellgrén, Jennyn paras ystävä näillä main tuli kyyneleet silmissä luokseni, puristi kättäni ja sanoi vain: en sano mitään, sillä se kuulostaisi imartelulta. Useat henkilöt, joita olen aina pitänyt pidättyväisinä, koettivat jälkeenpäin lähestyä minua ja osoittivat hyväksyntänsä sanoin tai katsein. Ne monet puheet, joilla minua pommitettiin päivällisellä, erityisesti rakennuskomitean nimissä puhuneen Maunulan, hänen veljensä Isotalon sanat koulun johtokunnan nimissä ja kunnallislautakunnan puheenjohtaja Ammeenmäen (jonka näin neuvottelevan kuntakokouksen puheenjohtajan kanssa) puhe Urjalan kunnan puolesta eivät sisältäneet kuitenkaan käsitykseni mukaan varsinaisia kohteliaisuuksia puheelleni, vaan sitä vastoin kauniin tunnustuksen toiminnalleni yleensä ja se, että he esiintyivät niin kauniisti lienee myös jonkinlainen todiste siitä, että ukot olivat lämmenneet puheelleni. Ammeenmäen kanssa olen ollut vuosikausia kireissä väleissä ja vielä aivan äskettäin melko vakavissa yhteentörmäyksissä. Omituista näissä puheenvuoroissa oli, että ne kaikki edelsivät minun puheitani ja esiintyivät minun yhteenvedossani, niin että vasta loppua kohden sain kuitata kahdella lyhyellä maljalla koko hoidon, joka koostui useista eri ryhmistä. Skoolaukset aloitin kylläkin lyhyellä puheella suomenkielisen kansakoulun puolesta, maljat tyhjennettiin eläköön-huutojen aikana eli sanan, joka sopii ilmaisemaa intomieltä aivan yhtä hyvin kuin suomalainen tyyneys yleensäkin. Iltaseurustelu oli jokseenkin miellyttävää, vaikka olin kauhean väsynyt. Ukko Nyströmin piti luonnollisesti saada pelata vistiä. Nuoret ja jotkut ukot pelasivat kiinnostuneina kaikki biljardia, vaikka he eivät olleet koskaan pitäneet biljardikeppiä kädessään. Muutoin suuressa salongissa vallitsi ”totinen aika”, urkuri esitti musiikkia ja laulajat muutamia numeroita, minkä jälkeen kaikki ukot ja myöhemmin minäkin lauloimme pianon säestyksellä ”Suomen poika pellollansa” varsin kauniisti, kaikki kymmenen säkeistöä. Viihtyisää, hilpeää ja sivistynyttä talonpoikaisillanviettoa, joka tuotti minulle erityistä huvia, sitäkin enemmän, kun minun ei tarvinnut vähimmässäkään määrin vaivata päätäni tunnelman vuoksi, vaan sain mieleni mukaan kulkea huoneissa ja katsella ympärilleni. Ainoastaan Köppilän vouti, jolle olin suonut kunnian tulla kutsutuksi vanhimpana luottopalvelijanani ja jonka kasvattitytär on tyttökoulussa, oli ylen määrin juhlinut isäntänsä voittoja päivän aikana, niin että herra Nyman sai pois lähtiessä luvan ottaa häntä kainalosta ja toimia tällä kertaa raittiuden apostolina. En katsele kuitenkaan pahalla, jos tämä erinomainen vouti, joka tekee työtä kolmen edestä, ottaa lasillisen liikaa joka kerta, kun pystytämme uuden koulutalon! ”Mennyt markka”, sanoi Holmberg kadettikunnassa.
Uskon puheeni olevan valmis julkaistavaksi viikon loppupuolella ja olisi hyvä, jos se ei tapahtuisikaan kovin paljon aikaisemmin kuin Suomettaressa, koska on ajateltavissa, että puhe siinä tapauksessa tulisi julki heidän omana, Dagbladetin referaatin mukaan tehtynä käännöksenään, mutta näkisin mieluummin, että ukot täällä saisivat lukea sen oman suomenkielisen tekstini mukaisena. Tahtoisitko sinä ehkä hätätapauksessa esimerkiksi Ahlmanin välityksellä puuttua tilanteeseen? Anteeksi nyt kaikki vaiva, rakas Leo!
Veljesi
Torsten
Urdiala & Notsjö d. 24 SeptbrSeptember 1878.
Älskade Leo!
Ännu en gång hjertlig tack för Ditt bref af d. 22 dsdennes. Det gläder mig upprigtigt att se huru Du deltagit i och gifvit Dig tid att sätta Dig in i mina förehafvanden under dessa dagar. – Lika mycket fägnar det mig äfven att Du godkänna mitt tal. Jag sänder nu härmed ”hela tutten, vackert tal”, som Hertzberg sade, men nog tråkigt att referera. – Icke desto mindre litar jag på att Du gör det bra, äfven om Du som vanligt vore öfverhopad af andra, vigtigare göromål. – När man så sällan som jag, endast en gång hvart tionde år, paraderar för allmänheten, så blir det för mitt personliga intresse af högsta vigt att det sker med all möjlig omsorg och framgång, isynnerhet om jag den föregående gången låtit någon blunder komma mig till last. Och att en liten sådan verkligen insmög sig år 1868, har jag fått nog bittert känna under dessa 10 år. Helt annat är det med en man som Du, som har förmåga att när som helst gripa ögonblicket i flygten och,|2| om det behöfves, till och med godtgöra ett verkligt fiasco, om något sådant vore tänkbart för Dig. För min del har jag användt hela denna dag uteslutande åt denna expedition, genomgått hela talet, öfversatt till Svenskan den af Hertzberg förändrade inledningen (hvarvid det kokat i mig när jag sett huru han, för att slippa bråket, mången gång genom utelemnandet af några ord icke blott försämrat utan någon gång till och med förändrat meningen eller afsigten med mina ord; – dock är det äfven i denna form för mig bra nog;) infört alla förändringar och tillägg, som ännu i sista ögonblicket när jag inträdde i salen och fick se dekorationen, måste göras; så att den svenska texten nu fullkomligt motsvarar det verkligen hållna talet; – och ehuru jag gerna i språkfrågan hade velat uppträda något bestämdare om tiden medgifvit mig att omarbeta öfversättningen i bättre öfverensstämmelse med min ursprungliga text, så anser jag nu ärligheten fordra att icke förbättra saken utan, naturligtvis på skickligaste sett, referera talet sådant omständigheterna tvungit mig att hålla det. Detta desto mera som jag, på uppmaning af några personer, hvilka erbjudit sig att beskrifva festen, lofvat|3| gifva mitt tal att införas äfven i U.Uusi Suometar, så mycket det lilla bladet möjligen kan vilja införa deraf. – Först i morgon eller öfvermorgon kan jag gifva ifrån mig den finska texten och först mot slutet af veckan lär artisten Uotila afresa dermed till Helsingfors.
Pastorerna, som båda först lofvade gifva mig sina tal in extenso
lat. i sin helhet i svensk öfversättning, ångrade sig sedan och skulle tillsända mig endast ett alldeles kort referat. Dessa får jag väl först i morgon och kan ej expediera dem förrän i öfvermorgon, Torsdag, men för den händelse att Du dessförinnan ville införa berättelsen i Dagbladet, har jag i mitt förslag till en sådan, som härtill bilägges, redan med par ord omnämnt hufvudinnehållet af deras tal.
Tyvärr hinner jag icke (O, Backmansson, o, Backmansson, hvi hafver du öfvergifvit mig!) ännu en gång definitivt renskrifva mitt tal, och bråkar icke dermed eftersom Du ofta nämnt att våra förträffliga sättare icke hafva stora pretentioner i sådant afseende, men när jag besinnar att dessa slarfviga, ehuru nu omsorgsfullt paginerade blad, då de skola skiljas åt och instickas i ett referat, kunna göra det hela ytterst krångligt,|4| blefve jag mycket förbunden om Du ville något litet hålla hand äfven öfver korrekturläsningen. –
Med det ofvansagda vill jag ej heller förhindra Dig, utan tvertom uppmana Dig att behörigen förbättra redaktionen af min svenska text, som är skrifven i stor hast och som för allmänheten uppträder såsom en öfversättning ifrån mitt finska tal, men har endast velat framhålla att denna ”öfversättning” bör vara trogen till sitt hufvudsakliga innehåll. – Allt det der förstår Du nog mycket bra, käre Leo, utan att jag dermed bråkar midt i natten, och derföre godnatt!
Den 25e. Såsom jag redan i går i mitt brefkort omnämnde, lyckades vår fest och särskildt mitt tal öfver all förväntan, tack vare flitiga repititioner och 1 ½ glas rödt vin, som jag hade försigtigheten medtaga till skolan. – Jag är lika förvånad som glad öfver det vunna resultatet. Också var det utan allt tvifvel förvåningen öfver att höra en så väl skrifven finska temmeligen klanderfritt utgå ur min mun, äfvensom nyhetens behag af att åhöra det första ”litterära” föredraget i Urdiala (jag menar ett föredrag som icke var någon predikan), som väsentligen bidrogo till framgången. – I sistantydda afseende var neml.nämligen|5| vår fest äfven ett évènement i denna socken. – Sådana svårigheter, som kehkeytyneet, käyttää, kykenemättömiksi och andra ord erbjuda, i hvilka vokalerne ä, ö och y haft den mildheten att råka i en obeqväm sammanställning med de lätta e och i, hade vid repetitionerna blifvit temmeligen öfvervunna, likasom äfven ordet vaurastua, som utan gifven anledning i början ville fastna i halsen, deremot andades jag helt lätt när jag endast behöfve säga: perään-ajattelevaisuuteen; och välttämättömästi, som jag förut aldrig vågat taga ihop med, var denna gång för mig rigtigt som bomull kring hjertat och användes idkeligen. I stället fick jag, så vidt möjligt, halka öfver lähteä och sådana ord, deri endast ä och e omvexlande förekomma. – Från hoppet att kunna rigtigt uttala dessa ord, i synnerhet om de nämnda vokalerna råkat i hvarandras omedelbara granskap, afstår jag en gång för alla. Deras uttal blir för mig ett olöst problem, derest icke fennomanin möjligen redan slagit rot på hinsidan grafven!
Rösten, som jag äfven fruktade för, klingade emellertid klart, starkt och varade hela det långa|6| talet igenom, samt med ett eget tonfall, gränsande till bas, som jag förut aldrig observerat. Jag tyckte mig märka att min ord uppfattades äfven i angränsande rum. Hela inledningen och slutstycket jemte versen hade jag lärt mig utantill, likasom åtskilliga mindre bitar för öfrigt, hvilkas framsägande bidrogo till att låta det hela mera tydligt framstå som mitt eget verk. – För vinnande af samma illusion hade jag under föregående dagar (dock äfven för nödvändiga arrangemangens och komitéarbetens skull) utfärdat långa protokoller, kungörelser och anslag, som med möjligaste korrekthet tydligen härflöto ur min egen penna. – Hela rollen var sålunda väl instuderad och deklamationen, jemförelsevis uttrycksfull, vann isynnerhet derpå att min företrädare i talarestolen framsade sitt vackra tal, alldeles likasom sina predikningar, med en jemmerligt enformig ton.
Detta beträffande den yttre sidan af saken. Ehuru jag velat komplettera mina öfriga meddelanden med nyss anförda sjelfberöm, till tack för Ditt deltagande för mig, skulle jag dock icke ha täckats nedskrifva det om icke saken tillika hade en annan, vackrare sida.|7| Jag var verkligen lifligt intresserad för min uppgift och det gälde att med alla upptänkliga medel bekämpa fördomarna emot folkskolan samt, om möjligt, krossa det motstånd, som från de presterligt sinnade och tyvärr mest intelligenta och inflytelserika äldre sockneboerne hittills framträdt emot min verksamhet och ännu helt nyligen velat gifva sig tillkänna samt inblanda sig i den vigtiga frågan om läroämnenas upptagande i lektionstabellerna. Dessutom är det, enligt min tanke, en talares skyldighet att äfven i yttre afseende vårda sin framställning. – Jag var således inspirerad af mina goda afsigter och jag har, som sagdt, lyckats öfver all förväntan.
Ang.Angående intrycket af mitt tal vill jag derföre lika oförstäldt meddela hvad jag derom kunnat inhemta. – Att uppmärksamheten inom hela församlingen under hela det långa talet var ytterst spänd, är till en början ett faktum. Att män, som jag aldrig förut sett, att icke tala om gummorna och fruntimmer i allmänhet, mången gång voro rörda, måste jag observera om jag icke ville vara blind. – Mina vänner inom komitén och direktionen följde mig särskildt med sådan uppmärksamhet att de glömde sina [...]oläslig/saknad text|8| pligter, men likväl endast med min blick kunde återföras till sina poster när det behöfdes. (En gång tvangs jag dock att afbryta mig och, i bestämda men vänliga ordalag återställa lugnet när en lång, herkulisk gestalt från glasbruket, halffull, hade inträngt och åstadkommit oreda). Specielt fägnade det mig att se huru Gubben Maunula, vår förra landtdagsman, blef rörd och måste framtaga sin näsduk vid talet om medborgerliga pligter och förtroende, (som jag har Dig att tacka för.) – Jag behöfde icke, som jag beredt mig, bortlemna hela talet ang.angående jordbruket. Efter detta observerade jag mellan de tätt packade hufvudena ett orimligt stort öga, som spände en trofast blick emot mig. Af hela menniskan såg jag endast detta ena öga, men jag kände dock alldeles tydligt igen Kinola fogden. Utom dessa uppmuntrande blickar, som jag under talet och efter detsamma kom att uppfånga, förklarade Gubben Hellgrén, mot hvilken de värsta pikarna dock voro rigtade, i alvarliga och hjertliga ord att han trodde sig vara en tolk för hela församlingen om han betygade mig en upprigtig tacksägelse.
|9|Fröken Marie Hellgrén, Jennys bästa vän här på orten, kom med tårar i ögonen till mig, tryckte min hand och sade endast: jag säger ingenting, ty det skulle låta som smicker. Flere personer, som jag alltid funnit styfva, sökte efteråt att närma sig och visade sig mjuka i ord eller blickar. – De många talen, hvarmed jag bombarderades vid middagen, särskildt af Maunula på Byggnadskomiténs vägnar, hans broder Isotalo för Skoldirektionen och Ordförande i kommunalnämnden Ammeenmäki (som jag såg konferera med Ordf.ordförande i komm.stämmankommunalstämman) på Urdiala kommuns vägnar, innehölla dock icke, så mycket jag kunde förstå, några synnerliga komplimanger för mitt tal, men deremot ett vackert erkännande af min verksamhet i allmänhet, och att de framträder i så vacker form torde också till någon liten det tala för att gubbarna blifvit uppvärmda af mitt tal. Med Ammeenmäki har jag i åratal stått i ett spändt förhållande och ännu helt nyligen haft ganska alvarsamma kollisioner. – Det kuriösa med dessa tal var att de alla förekommo mina tal och framträdde på min sammanringning, så att jag först mot slutet|10| fick expediera hela tutten, som utgjorde många särskilda katagorier, i två korta skålar. – Raden af skålarna öppnade jag dock med ett kort tal för finska folkskolan, som tömdes under eläköön
fi. leve, hurra, ett ord som lämpar sig för att uttrycka entusiasm alldeles lika bra som den finska flegman i allmänhet. – Samqvämet på aftonen blef temmeligen trefligt ehuru jag var mycket trött. Gubben Nyström skulle naturl.naturligtvis ha sin whist. Ungdomen och några gubbar spelte med mycket intresse allt på biljarden ehuru de aldrig haft kö i sin hand. – För öfrigt var det ”totinen aika”
fi. allvarsam tid i stora salongen, der orgelnisten exeqverade musik och sångarne utförde några numror, hvarefter alla gubbarna och jag senare med, under pianoaccompagnement, utförde Suomen poika pellollansa rigtigt vackert i några tiotal verser. Det var ett vackert, lifvadt och hyfsadt bondsamqväm, som skänkte mig ett specielt nöje, desto mera som jag ej det ringaste behöfde bråka med att gifva fart utan fick efter behag vandra omkring i rummen och se på. Endast Köppilä fogden, som jag gjort den äran att invitera såsom min äldsta trotjenare, med|11| en fosterdotter i flickskolan, hade för ifrigt firat sin herres triumfer under dagen, så att Herr Nyman vid afskedet fick lof att taga honom under armen och för denna gång uppträda som en nykterhetens apostel. Jag ser emellertid med nöje om denna förträfflige fogde, som arbetar för tre, tager sig ett glas för mycket hvarje gång vi uppföra ett nytt skolhus! Menyt marka
fi. En förlorad peng, sa’ Holmberg i Kkorpsen
kadettkåren.
Jag tänker att mitt tal torde blifva färdigt att införas mot slutet af veckan och det vore bra om det icke skedde alltför mycket tidigare än i Suometar, emedan det är en tänkbar möjlighet att talet under sådant förhållande der blefve synligt i deras egen öfversättning efter Dagbladets referat men jag skulle helre se att gubbarne här finge läsa det efter min egen finska text. – Skulle Du kanske i nödfall gm t.ex. Ahlman vilja förekomma en sådan kasus? Förlåt nu allt bråk, käre Leo!
Din broder
Torsten.