9.2.1877 Lantdagen
Finsk text
Mechelinin toivomusaloite perustuslakien kodifioinnistatillagt av utgivaren
[Aatelissäädyn sessio 9.2.1877]tillagt av utgivaren
Samoin herra Mechelin oli lähettänyt anomusehdotuksen, jonka ehdotuksen esittäjä luki seuraavasti:
Korkea-arvoiselle Ritaristolle ja Aatelille!
Lainsäädännön kehkeytymisessä ilmaantuu, kun luodaan silmäys pitempään aikakauteen, ulkopuolisessa eli muodollisessa suhteessa kaksi erinlaista menetystapaa.
Toinen niistä tapahtuu, kun joidenkuiden voimassa olevain lainsääntöjen muutos, taikka lisäys niihin, taikka myös erityiset määräykset jossakussa uudessa aineessa ovat katsotut tarpeellisiksi ja tämä tarve autetaan asetusten kautta, jotka, liittyen entiseltä löytyvään lakiin tahi sääntökokoukseen, ovat ainoastaan uusia jatkoksia lainmääräysten vanhassa jaksossa.
Kun lainsäädäntö pitemmän ajan kuluessa sillä tavalla on edistynyt osittaisten parannusten kautta, havaitaan lopulta, että alkuperäinen, pää-asiallinen laki yhdellä tai toisella lainsäätämisalalla on ollut niin monien muutosten alainen, että ainoastaan pirstoja siitä vielä voimassa olevina on jälellä. Mutta kun sellainen suhde on ilmestynyt, ja koska käytännössä se seikka tuottaa arveluttavia vaikeuksia, jos sisältönsä puolesta yhteenkuuluvat lainkäskyt ovat etsittävät kokoon useista eri aikoina annetuista asetuksista, on lainsäätäjän vaarinottaminen toisesta äskenviitatuista menettelytavoista. Silloin ovat vanhan lain kappaleet ja ne hajanaiset säännöt, jotka vähitellen ovat ilmaantuneet, taas muodostettavat kokonaiseksi, järjestetyksi, selvästi yli nähtäväksi uudeksi laiksi, joka sisältää kaikki oikeusohjeet sitä alaa varten, johon se kuuluu.
Lainsäädännön kehittymiselle käy sellainen työ luonnollisesti suuriarvoisemmaksi, jos se ei rajoitu ainoastaan voimassa olevien sääntöjen kokoamiseen ja järjestämiseen, vaan samalla on näiden sääntöjen tarkastus aikomuksessa täyttää mahdolliset vajanaisuudet lainsäädännössä ja saattaa sen, mitä siinä voi olla vanhentunutta vastaamaan ajan vaatimuksia.
Ne laveat lainsäädäntötoimet, joita meidän maassa on pidetty sitte vuoden 1863, eivät ainoastaan ole tarkoittaneet vanhojen lakien parantamista muutoksien ja lisäyksien kautta, ne ovat myöskin useoille aloille luoneet uusia, täydellisiä lakiteoksia. Niinpä on meillä nyt uusi kirkkolaki, uusi merilaki, uusi järestö asetuksia obligationioikeuden tärkeimmissä osissa; uuden rikoslain ehdoituskin on valmistettu. Ja luottamuksella saattaa odottaa, että työ oikeustoimemme vastaisen kehityksen hyväksi ei tule seisahtumaan tahi keskeytymään, vaan isänmaan eduksi tasaisesti ja vakavasti edistymään, sillä ehto siihen, järjestetty ja säännöllinen myötävaikutus hallitsijan ja säätyjen välillä, on saatu toimeen valtiopäiväjärjestyksen kautta, joka, sekin, on syntynyt kaikkein aineessa ennen voimassa olleiden, enemmän tahi vähemmän vanhentuneiden, puutteenalaisten ja hajanaisten asetusten tarkastuksesta.
Viimeksimainittujen asetusten laatuun nähden vaativat epäilemättä asianhaarat, että, sittenkuin Hänen Keisarillisen Majesteetinsa armollisen määräyksen mukaan valmistavia toimia oli pidetty perustuslakiemme parantamista varten, se osa niistä, joka sisältää säännökset säätyjen kokouksista, aikaisemmin Hänen Keisarillisen Majesteetinsa puolelta armossa pantiin sellaiseen alkuun, että parannus tässä kohden voitiin saada aikaan.
Mutta jos kohta uusi valtiopäiväjärjestys voitiin säätää, vaikka olot eivät sallineet, että jo samalla kertaa olisi ryhdytty lopullisesti parantelemaan 1772 vuoden hallitusmuotoa ynnä yhdistys- ja vakuutuskirjaa vuodelta 1789, ei tämä kuitenkaan osoita, että Suomen valtioelämälle olisi verraten yhdentekeväistä, milloinka tuo lähinnänimitettyjen perustuslakien tarpeelliseksi tunnustettu muodostus mahdetaan ottaa käsille. Päinvastoin lienee kyllä näyttäytynyt monessa suhteessa tärkeäksi ja painavaksi asiaksi, että puheenalaiset, kaikille valtio-oikeudellisille kysymyksille niin pää-asialliset oikeusohjeet piakkoin saisivat sen selvyyden, soveltuvaisuuden ja täydellisyyden, joka niiltä nykyään puuttuu.
Jo yhdistys- ja vakuutuskirjan kautta olivat useat hallitusmuodon säännöistä tulleet muutetuiksi taikka kumotuiksi, ja tämä oli tapahtunut tavalla, josta ei kaikessa lainsäätäjän ajatus selvästi tullut näkyviin. Kun, Suomenmaan yhdistyksessä Keisarikuntaan, se valtiosääntö, joka maassa oli voimassa, juhlallisesti vahvistettiin, seurasi todenteolla itse tästä yhdistyksestä kuitenkin samalla, että suuri osa hallitusmuodon sisällyksestä, nimittäin se, mikä koskee vallanperimystä ja hallitsijansukua, tuli käyttämättömäksi. Ohjesääntö hallitusneuvostolle vuodelta 1809 sääti toisen järjestyksen hallinnon ja korkeimman lainkäytännön toimittamiselle, kuin sitä ennen edelläsanottujen perustuslakien mukaan oli olemassa. Mitä hallitusmuoto määrää valtion suhteesta kirkkoon on myöskin vähittäin tullut muutetuksi, muun muassa valtiopäiväjärjestyksen kautta, joka joissakuissa muissakin aineissa on antanut säännöksiä, mitkä muodostelevat vastaavia määräyksiä hallitusmuodossa. Sitä paitsi on moniaita sääntöjä sekä tässä perustuslaissa että yhdistys- ja vakuuskirjassa muuteltu osittaisten lainsäädäntötoimien kautta. Tästä kaikesta seuraa, että nyt enään ainoastaan vähempi osa hallitusmuodon pykälistä kelpaa suorastaan käytettäväksi.
Kun sen lisäksi tulee: että raja varsinaisen lainsäädännön ja hallintotoimellisen määräämisen alojen välillä joskus näyttää olevan jotenkin horjuvainen; että tarpeellista yhteyttä valtiovarain järjestämisessä ei näy voivan saavuttaa ilman että ne perustuslainkäskyt, jotka koskevat säätyjen osuutta siinä, tarkemmin laaditaan, sekä että hallintolaitosten aiottua uudestaan-järestämistä ei saata ottaa käsille muutoin kuin yhdessä hallitusmuodon tarkastuksen kanssa, niin ei sellaisen tarkastuksen tarpeellisuus voine olla epäiltävä, niinkuin myöskin lienee vastustamatointa, että osittaisten muutosten, selitysten ja lisäysten kautta tuskin nyt enään voitaisi tulla tyydyttävään päätökseen.
Erilaisia mielipiteitä saattaa kyllä tässä asiassa löytyä sen suhteen, että jotkut tahtoisivat tarkastukseen ryhdyttäväksi ankaran vanhoillaan-olon kannalta, kun taas toiset mahdollisesti toivovat, että uudemmatkin oikeustuumat siinä pääsisivät valtaan. Mutta kaikessa tapauksessa huomattanee kuinka perin tärkeätä on, että meidän tätä nykyä niin vajanaisessa tilassa olevan etevimmän perustuslakimme sijaan saataisiin selvä ja täydellinen asetus. Sillä voihan todenteolla oikeusvaara johonkin määrään olla tarjona, kun sekä yksityisen kansalaisen että niidenkin, joilla on tehtävänä toteuttaa Hallitsijan armollisia aikeita maan hyväksi, kumminkin toisinaan täytyy jäädä kahden vaiheelle perustuslain oikeasta tarkoituksesta.
Mutta sen toiveen lähempää perustelemista, joka minulla nyt on ollut kunnia tuoda esille, voi syystä pitää liikanaisena, kun jokainen kyllä tuoreessa muistossa säilyttää näitä Hänen Keisarillisen Majesteetinsa sanoja Hänen, isänmaatamme niin ilahuttavassa puheessansa avattaissa valtiopäiviä vuonna 1863: ”Useat säännökset Suuriruhtinaskunnan perustuslaeissa eivät enää sovellu niihin oloihin, jotka sen yhdistyksen kautta keisarikuntaan ovat syntyneet; toisilta puuttuu tarpeellinen selvyys ja vakuus”.
Yksinään Hänen Majesteetinsa Keisarin ja Suuriruhtinaan vallassa on alulle panna lainsäädäntötoimi, joka koskee perustuslakeja. Säädyt voivat ainoastaan, alamaisen anomuksen kautta, Hänen Majesteetinsa armollisesti tutkittavaksi ja suosittavaksi asettaa esille maan ja omat toiveensa ja mietteensä tässä kohden.
Vakuutettuna siitä, että käsitys, jota nyt, vaikkapa heikosti ja vaillinaisesti, olen selittänyt, yleisesti on juurtunut Suomen kansan edusmiehiin, on minulla kunnia ehdoittaa alamaista anomusta Hänen Majesteetinsa Keisarin ja Suuriruhtinaan luona siinä tarkoituksessa että Hänen Keisarillinen Majesteetinsa armollisimmasti tahtoisi ottaa harkitaksensa eikö 1772 vuoden hallitusmuodon ja 1789 vuoden yhdistys- ja vakuuskirjan tarkastus, taikka kumminkin kaikkein nyt voimassa olevain, tähän perustuslaki-alaan kuuluvain säännöksien kokoaminen, olisi maalle niin tarpeellinen ja hyödyllinen, että Hänen Majesteettinsa armossa saattaisi katsoa kohtuulliseksi ensintulevilla valtiopäivillä siitä Säädyille antaa armollisen esityksen.
Viimeksi pyydän, valtiopäivä-järjestyksen 52 §:n nojalla ja vertaamalla sitä 34 §:ään samassa laissa, kunnioituksella ehdoitella eikö Korkeanarvoinen Ritaristo ja Aateli tahtoisi lähettää tätä anomusesitystä Lakivaliokunnan valmistettavaksi, jotta asia sanotun valiokunnan mietinnön kautta tulisi käsiteltäväksi kaikissa säädyissä.
Helsinki, 5 päivänä Helmikuuta 1877.
L. Mechelin.”
[Aatelissäädyn sessio 9.2.1877]tillagt av utgivaren
Kun muistion lukeminen oli saatu päätökseen ja kuultu useiden Aatelissäädyn jäsenten vaatimus sen jättämisestä pöydälle seuraavaan istuntoon, kun sitä vastoin muut olivat toivoneet muistion jättämistä pöydälle ensi viikon ensimmäiseen istuntoon, antoi herra Maamarsalkka Aatelissäädyn vastattavaksi seuraavan äänestysesityksen:
”Joka haluaa jättää kyseessä olevan herra Mechelinin muistion ensi viikon ensimmäiseen istuntoon, vastaa jaa, jos ei voittaa, muistio jätetään pöydälle huomispäivän istuntoon.”
Ja koska yksi Aatelissäädyn jäsenistä vaati lippuäänestystä, sellainen järjestettiin, ja sen tulokseksi tuli 27 jaa- ja 45 ei-ääntä, minkä vuoksi muistio pantiin pöydälle huomispäivän istuntoon.
[Aatelissäädyn sessio 10.2.1877]tillagt av utgivaren
Mechelinin edellisessä sessiossa esittämä anomusehdotus, joka koski maan perustuslain tarkistamista tai kodifiointia, esiteltiin ja toimitettiin Lainsäädäntövaliokunnan käsiteltäväksi.
[Aatelissäädyn sessio 19.12.1877]tillagt av utgivaren
Otettiin esiin Lakivaliokunnan mietintö nro 24, joka koskee Keisarillisesta aloitteesta tehtäviä erityisiä anomusehdotuksia. Tässä aloitteessa on kyse osittain vuoden 1772 hallitusmuodon sekä vuoden 1789 Yhdistys- ja vakuuskirjan uudistamisesta tai ainakin kaikkien, nyt voimassa olevien, tähän perustuslain piiriin kuuluvien säädösten kodifioinnista, ja osittain perustuslakiin rinnastettavasta määräyksestä Suomessa asuvien ja kansalaisoikeudet saaneiden, kreikkalais-venäläistä uskoa tunnustavien oikeudesta saada ylennys maan virkoihin.
Porvarissäädystä on Lakivaliokunta myöhemmin saanut vastaanottaa seuraavan anomusehdoituksen:
”Hyvinarvoiselle Porvarissäädylle.
Valtiopäiväpäätöksen mukaan 26 päivältä Tammikuuta 1779 voivat ainoastaan sellaiset henkilöt, jotka tunnustavat lutherilaista uskonoppia, tulla otetuiksi virka- ja palvelusmiehiksi Suomenmaassa, jota vastaan kreikkalais-venäläiset uskontunnustajat eivät ole oikeutetut pääsemään maan palvelukseen. Armollisen asetuksen kautta 2 päivältä Elokuuta 1827 on kyllä maan silloinen Keisari ja Suuriruhtinas, vaikka Maansäätyjä, asetuksen johdannossa mainituista syistä, siihen aikaan ei ole voitu kutsua kokoon, vakuuttanut kreikkalais-venäläistä uskoa tunnustaville Suomen kansalaisille oikeuden päästä suomalaisiin virkoihin. Mutta kun nimitetty asetus ei ole syntynyt perustuslainmukaisella tavalla, niin saan minä kunnioituksella ehdoittaa: että hyvinarvoinen porvarissääty tahtoisi puolestansa hyväksyä sekä kehoittaa muita säätyjä yhdistymään alamaiseen anomukseen siitä, että Suomessa asuvaisille ja kansalaisiksi otetuille kreikkalais-venäläisille uskontunnustajille puheenalaisessa suhteessa vakuutettaisiin samat edut, kuin lutherilaisille.
Helsinki, 9 päivänä Helmikuuta 1877.
Mikael Dunajeff”.
Otteen kautta Porvarissäädyn pöytäkirjasta 16 päivältä viimeksi kulunutta Helmikuuta on Lakivaliokunta sen ohessa saanut tiedon Säädyn toiveesta, että Valiokunta käyttelisi Herra Dunajeff in anomusehdoituksen Herra Mechelin’in edellä olevan Ritaristolle ja Aatelille annetun pyyntoehdoituksen yhteydessä.
Koska eräässä 1867 vuoden valtiopäivillä Säädyille annetussa Kertomuksessa on ilmoitettu sekä muutenkin on tunnettu, että eräälle samojen valtiopäiväin edellä asetetulle komitealle, joka on laatinut ehdoituksen nyt voimassa olevaan Valtiopäiväjärjestykseen, on ollut armossa toimeksi annettuna yleensä ehdoitella tarpeellisia selityksiä ja lisäyksiä Suuriruhtinaanmaata koskeviin perustuslakeihin”, sekä että komitea tämän johdosta on laatinut ehdoituksen uuteen hallitusmuotoon maalle, on Lakivaliokunta, luullen tästä ehdoituksesta olevan Valiokunnalle valaistusta ja johtoa täyttäessään nyt kysymyksessä olevaa tointansa, kirjeessä Puheenjohtajalle Keisarillisessa Suomen Senaatissa 17 päivältä viimekulunutta Lokakuuta, Valtiopäiväjärjestyksen 40 §:n nojalla, kunnioituksella pyytänyt, että viimeksi mainittu komiteanehdoitus siinä tarkoituksessa Valiokunnalle lähetettäisiin. Tänä päivänä tähän annetusta vastauksesta on Valiokunta saanut tietää, että Hänen Ylhäisyytensä Kenraalikuvernööri kirjoituksessa 3 päivältä tätä Marraskuuta on ilmoittanut, että Hänen Ylhäisyytensä, siihen nähden, että, Suuriruhtinaanmaan Ministeri-Valtiosihteerin kirjoituksen mukaan 18 p:ltä Lokakuuta 1865 N:o 708, Hänen Majesteetinsa Keisari on tahtonut käskeä, muun muassa, että Senaati, jonka lausuntoa edellä nimitetystä ehdoituksesta armossa on vaadittu, tutkisi sitä täysikokouksessa suljettuin ovien takana, ei ole katsonut mahdolliseksi suostua Valiokunnan mainitussa suhteessa tehtyyn pyyntöön”.
Jo pintapuolisesti tarkastettaissa niitä perustuslakeja, joita anomuksentekijä Herra Mechelin ehdoituksessaan lähinna on tarkoittanut, havaitaan, että ne monessa kohden ovat vanhentuneita. Niinkuin anomuksentekijä on huomauttanut, on tämä suhde syntynyt osaksi sen perinpohjaisen muutoksen takia Suomen valtiollisessa asemassa, joka tapahtui vuonna 1809 ja joka on tehnyt monet perustuslainsäännökset, eritenkin Hallitusmuodossa 21 p:ltä Elokuuta 1772, mahdottomiksi noudattaa, ja osaksi sen takia, että osa Hallitusmuodosta on muutettu Yhdistys- ja Vaakuutuskirjan kautta 21 p:ltä Helmikuuta ja 3 p:ltä Huhtikuuta 1789 sekä että molempiin näihin perustuslakeihin on tehty muutoksia useitten muitten lakien kautta. Muutamissa osissa puuttuu mainituista perustuslaeista myöskin toivottava selvyys, ja toisissa kohdissa eivät ne anna tarpeeksi johtoa maalle tärkeitten valtio-oikeudellisten kysymysten ratkaisemisessa.
Tässä tarvinnee viimemainitun anomusehdoituksen johdosta sitä vähemmin ryhtyä äsken puheena olleitten seikkain laveampaan selittelemiseen, koska niiden lyhytkin esitteleminen voi antaa tarpeeksi johtoa sen painon arvostelemisessa, joka on pantava anomuksentekijän ehdoitukseen.
Kun 1772 vuoden’ Hallitusmuoto sekä 1789 vuoden Yhdistys- ja Vakuutuskirja tulivat Suomenmaan perustuslaeiksi, oli maa vielä ainoastaan osana Ruotsin kuningaskunnasta. Vaikka ne jo tästä ajasta saakka olivat perustuslakeina Suomessa, saattoivat ne, suhteen ollessa sellainen, ainoastaan siinä merkityksessä ja siihen määrään erityisesti tarkoittaa Suomenmaata, kuin tämä maa Ruotsin kanssa muodosti valtiollisen kokonaisuuden. Ruotsin kuningas oli sinään myöskin Suomen kuningas, sen valtiopäivät olivat Suomen valtiopäiviä, sen korkeammat virkalaitokset Suomen virkalaitoksia. Hallitusmuodon sekä Yhdistys- ja Vakuutuskirjan määräykset tarkoittivat sen tähden tätä kuningaskuntaa, eikä erityisesti sitä osaa siitä, jota vanhuudesta on mainittu Suomenmaaksi.
Kokonaan toiseksi muuttui suhta, kun Keisari Aleksanteri I Porvoon’ valtiopäivillä 27 p. Maaliskuuta 1809 allekirjoitti sen kalliin Vakuutuksen Suomen asujamille, jonka kautta hän vakuutti ja vahvisti maan uskonnon ja perustuslait sekä ne etuudet ja oikeudet, joita itsekukin Sääty Suuriruhtinaskunnassa ja kaikki sen asujamet yhteisesti siihen asti perussäännön jälkeen olivat nauttineet, sekä Suomen Säädyt uskollisuusvalalla tunnustivat Wenäjän Keisarin Suomen Suuriruhtinaaksi, saaden häneltä silloin mainitun Vakuutuksen. Tämän valtiollisen toimituksen kautta ”koroitettiin Suomen kansa”, niinkuin Keisari valtiopäiväin päättyessä 18 p. Heinäkuuta 1809 lausui, ”kansain lukuun lakiensa turvissa”, ”vapaana itsessänsä”, ja maasta, joka ennen oli ollut suuriruhtinaskunta ainoastaan nimeksi, oli siten tullut Keisarikunnan kanssa saman valtikan alle yhdistetty, mutta Keisarikunnasta eroitettu valtio omilla perustuslaeilla. Hallitusmuoto sekä Yhdistys- ja Vakuutuskirja, jotka pian sen jälkeen lakkasivat Ruotsin perustuslakeina olemasta, ovat mainitun valtiollisen toimituksen kautta yhä edeskinpäin olleet Suomen perustuslakeina ja ovat sentähden nyt siten ymmärrettävät, että se, mitä ne Ruotsin valtakunnasta, Ruotsin kuninkaasta, Ruotsin kansasta ja Ruotsin laista säätävät, tarkoittaa Suomen Suuriruhtinaskuntaa, Suomen Suuriruhtinasta, Suomen kansaa ja Suomen lakia. Kun Wenäjän Keisari tunnustettiin Suomen Suuriruhtinaaksi, kumottiin tämän kautta kuitenkin myös tosiasiassa se, mitä 3 § Hallitusmuodossa sisältää vallanperimisjärjestyksestä, koska jokainen hallitsija, joka laillisesti astuu Keisarikunnan valtaistuimelle, samalla nousee Suuriruhtinaskunnan valtaistuimelle. Kun sitten, 1809 vuoden Säätyjen suostumuksella, Yhdistys- ja Vakuutuskirjan 2 §:ssä mainitun korkeimman tuomio-istuimen toimet siirrettiin Oikeusosastolle sekä Hallitusmuodossa mainittujen kollegiumein tehtävät suureksi osaksi annettiin Suomen Hallitusneuvoston (nykyään Senaatin) Talousosastolle, muuttaa tämä perinpohjaisesti sen, mitä nämät perustuslait siitä sisältävät. Jo ennen oli Hallitusmuodossa ja etupäässä sen 4 ja 8 §:ssä mainittu valtakunnan neuvosto, Yhdistys- ja Vakuutuskirjan 2 kohdan säännöksen johdosta, lakannut olemasta, ja sen toimet olivat joutuneet osaksi, saman säännöksen kautta korkeimmalle tuomioistuimelle ja osaksi, saman perustuslain 1 kohdan määräyksen johdosta, ”Waltakunnan yleisten asiain Walmistuskunnalle”, jonka Suomenmaata koskevat tehtävät taas vuonna 1809 siirrettiin tämän maan korkeimmille virkakunnille. Hallitusmuodon 15 ja 16 §:ssä mainitun oikeuskanslerin virkatoimet ovat pääasiallisesti joutuneet Keisarillisen Senaatin prokuratorin haltuun. Mitä 15 § sen ohessa säätää aatelismiesten oikeussijasta on muutettu Keis. Asetuksen kautta 4 p:ltä Marraskuuta 1867. Säätykokouksien määräaikaisuus, poistettu Hallitusmuodon 38 §:n kautta, on asetettu entiselleen sillä tavalla kuin 2 § 1869 vuoden Waltiopäiväjärjestyksessä näyttää. Säätyjen Hallitusmuodon 42 §:ssä ilmaantuva ehdoitusoikeus on 6 kohdan kautta Yhdistys- ja Vakuutuskirjassa kumottu. Mitä 46, 47, 49, 50 ja 51 §§ Hallitusmuodossa säätävät on myös muutettu Waltiopäiväjärjestyksen kautta, sekä Hallitusmuodon 48 §:n sisältö 1 kohdan kautta Yhdistys- ja Wakuutuskirjassa, jonka 3 kohta sitä vastoin on muutettu Keis. Asetuksen kautta 2 p:ltä Huhtikuuta 1864, ja 6 kohta lähemmin määrätty, muun muassa, 38, 51 ja 68 §:n kautta Waltiopäiväjärjestyksessä.
Näihin esimerkkeihin niistä monista muutoksista, joiden alaisia Hallitusmuoto sekä Yhdistys- ja Wakuutuskirja jo ovat olleet, voitaisiin vielä lisätä joitakuita muita, ja näiden joukossa se Lakivaliokunnan jo armollisen esityksen N:o 44 johdosta, joka, muun muassa, koskee eriuskolaislakia, osoittama muutos, joka on kohdannut Hallitusmuoden 1 §:ää 7 §:n kautta Waltiopäiväpäätöksessä 26 p:ltä Tammikuuta 1779, Kunink. Kuulutuksen kautta 24 p:ltä Tammikuuta 1781 ja 6 §:n kautta Kirkkolaissa 6 p:ltä Joulukuuta 1869. Mutta se, mitä on tuotu esiin, on ehkä katsottava riittäväksi osoittamaan, että niistä Hallitusmuodon sekä Yhdistys- ja Vakuutuskirjan alalle kuuluvista säännöksistä, jotka nyt ovat voimassa, ei voi saada tietoa näistä perustuslaeista yksinään, vaan on niitä hakeminen useoista muista laeista, kuin myös että muitten säännösten sijaan, joiden voima tosiasiallisesti on lakannut, ei ole pantu uusia säänoksiä sekä että puheenalaisista perustuslaista sentähden puuttuu toivottava täydellisyys ja selvyys.
Ilmeiseltä näyttää, että nämät puutteet kahdessa Suomen tärkeimmistä perustuslaeista voivat tehdä maan perussäännön sisällön jokaiselle epäselväksi ja vaikeaksi käsittää sekä sentähden myös matkaansaattaa eroavia mielipiteitä Hallituksen ja Säätyjen välillä; ja koska tuollaisen valitettavan suhteen voisi edellisessä katsannossa parantaa ja jälkimäisessä estää niiden lakien tarkastuksen tai kumminkin kokoamisen kautta, jotka kuuluvat nyt kysymyksessä olevalle perustuslaki-alalle, katsoo Lakivaliokunta velvollisuudekseen, hyväksymällä Herra Mechelin’in anomusehdoituksen, maan korkea-arvoisille Säädyille kunnioituksella ehdoitella:
että Säädyt päättäisivät Hänen Majesteetillensa Keisarille ja Suuriruhtinaalle tehdä alamaisen anomuksen: että Keisarillinen Majesteetti armollisimmasti tahtoisi ottaa tulkiaksensa, eikö 21 p. nä Elokuuta 1772 annetun Hallitusmuodon sekä 21 p:nä Helmikuuta ja 3 p:nä Huhtikuuta 1789 annetun Yhdistys- ja Vakuutuskirjan tarkastus, taikka kumminkin kaikkien nyt voimassa olevain, tähän perustuslakialaan kuuluvain säännöksien kokoaminen, olisi maalle niin tarpeellinen ja hyödyllinen, että Hänen Majesteettinsa armossa saattaisi katsoa kohtuulliseksi, käyttämällä Hänelle Valtiopäiväjärjestyksen 71 §:n mukaan kuuluvaa ehdoitusvaltaa, antaa armollisen esityksen aineessa ensin tulevilla valtiopäivillä Säätyjen eteen pantavaksi.
Mitä sitten tulee Herra Dunajeff’in edellä mietintöön otettuun anomusehdoitukseen, joka tarkoittaa, että ei ainoastaan 7 § Valtiopäiväpäätöksessä 26 p:ltä Tammikuuta 1779, vaan myös Kunink. Kuulutus 24 p:ltä Tammikuuta 1781 ja etupäässä (niinkuin Herra Dunajeff itse eräässä lausunnossa Porvarissäädyssä on muistuttanut) 1 § 1772 vuoden Hallitusmuodossa siten muutettaisiin, että Suomessa asuville ja kansalaisiksi otetuille kreikkalais-venäläisille uskontunnustajille perustuslaillisessa järjestyksessä vakuutettaisiin oikeus päästä virkoihin Suomessa, niin on Lakivaliokuuta jo siinä mietinnössä, jonka Valiokunta on antanut armollisen esityksen N:o 44 johdosta, joka, muun muassa, koskee vieraan kristityn uskonopin tunnustajia ja heidän uskonnonvapauttansa, saanut kunnioituksella ehdoitella, että Säädyt tahtoisivat vastauksessaan mainittuun esitykseen, paitsi muuta, lausua sen toiveen, että Keisarillinen Majesteetti, niinpian kuin asianhaarat sen sallivat, armollisimmasti käyttäisi Hänelle kuuluvaa esitysvaltaa siihen suuntaan, että kreikkalais-venäläiseen uskontunnustukseen kuuluvain Suomen kansalaisten kansalaisoikeudet perustuslaissa tarpeenmukaisesti määrättäisiin. Jos Säädyt hyväksyisivät Valiokunnan sanotun ehdoituksen, tulisi se toivomus, jonka Herra Dunajeff on tarkoittanut saada Keisarilliselle Majesteetille esitellyksi, jo sen kautta huomioon otetuksi. Jos Säädyt päälliseksi yhdistyisivät siihen alamaiseen anomukseen, johon Lakivaliokunta Herra Mechelin’in ehdoituksen johdosta tässä edellä on kehoittanut, sekä Keisarillinen Majesteetti tahtoisi ottaa sen armollisesti huomioonsa, joldattaisi epäilemättä se Hallitusmuodon tarkastus, josta siinä on kysymys, myöskin sen asian tutkimiseen, jota Herra Dunajeff’in anomusehdoitus tarkoittaa.
Lakivaliokunta ei katso sen tähden voivansa olla kunnioituksella esittelemättä: että Herra Dunaieff’in anomusehdoitus ei antaisi aihetta mihinkään erityiseen toimeen Säätyjen puolelta.
Herra B. O. Schauman, joka oli pyytänyt puheenvuoroa, lausui tästä kysymyksestä seuraavalla tavalla: Minun on mahdotonta olla ilmaisematta, miten suuresti toivottua, suorastaan välttämätöntä Suomen perustuslakien ja maan poliittisen aseman paremmalle ymmärtämiselle olisi sellaisen perustuslakisäädöstemme uudistuksen toteuttaminen, jota edessämme olevassa toivomusaloite-ehdotuksessa vaaditaan. Valiokunta on erityisen selvästi perustellut puoltamista sivuilla 6 ja 7 sekä korostanut, miten erilaiseksi valtio-oikeudellinen asemamme on muuttunut vuoden 1809 jälkeen. On muun muassa vedottu myös usein käytettyyn, Hänen Majesteettinsa Keisari Aleksanteri I:n Porvoon valtiopäivillä 1809 antamaan lausuntoon, miten Suomen kansa on ”korotettu tulevaisuudessa kansakuntien joukkoon”, mutta tämä lausunto on tekemieni huomioiden mukaan tällä välin antanut tietyllä tavoin aiheen käsitteiden sekoittumiseen, kuten äskettäin herra Silfversvanin paljon puhutussa eriävässä mielipiteessä Asevelvollisuusvaliokunnan lausuntoon on tapahtunut. On kiinnitetty väärin huomiota nimitykseen kansakunta, sillä oikeastaan lausunnon pitäisi kuulua ”korotettu valtioksi”. Ei ole nimittäin kenenkään ihmisen vallassa korottaa jokin kansa kansakunnaksi yhtä vähän kuin raivata jokin kansakunta pois maan päältä, mutta voidaan kyllä sanoa, että voidaan toki tehdä kumpaakin, kun on kyse valtiosta. Tästä voinen mainita Puolan päinvastaisena esimerkkinä. Puolan kansakuntaa ei varmaankaan voi raivata pois kansakuntien joukosta, vaikka Puola on lakannut olemasta valtio. Tämän olen halunnut lausua, koska katson, että herra Silfversvan on eriävän mielipiteensä perustelussa nimenomaan käsittänyt väärin tämän korkea-arvoisen lausunnon, johon usein viitataan, koska hän on edelleen ollut sitä mieltä, että kansakunta voi kyllä elää ja vastaisuudessa kehittyä tarvitsematta olla mikään sotilasmahti; mutta niin ei voi olla minkään valtion asianlaita. Tämä sanottakoon tässä vain ohimennen. Mutta haluan samalla lisätä, että sellainen perustuslakiemme uudistaminen, jota nyt vaaditaan, olisi Suomen tulevalle asemalle ja erityisesti valtiopäivillämme esillä oleville perustuslakineuvotteluille aivan kiistattoman tärkeää. Edellisillä valtiopäivillämme on jo käynyt selväksi, miten näiden perustuslakien epämääräiset, häilyvät ja nykyisin jo vanhentuneet määräykset ovat johtaneet moniin tarpeettomiin ja harhaanjohtaviin keskusteluihin. Sen vuoksi en voi tehdä muuta kuin katsoa, että tämä toivomusaloite-ehdotus on mitä suurimman tarpeen sanelema. Arvoisa toivomusaloitteen esittäjä on minun silmissäni tehnyt maallemme suuren palveluksen sitä ehdottamalla, aivan kuin hän on jo aikaisemmin kirjoittajatoiminnallaan auttanut suuresti Suomen valtio-oikeudellisen aseman valaisemisessa.
Koska kukaan muu Aatelissäädyn jäsenistä ei pyytänyt puheenvuoroa, pysyivät molemmat herra Maamarsalkan tekemät esitykset Valiokunnan mietintöön sisältyvistä momenteista Aatelissäädyn hyväksyminä.
Original (transkription)
Ingen transkription, se faksimil.
Revision eller kodifikation av landets grundlagartillagt av utgivaren
[Adelsståndets session 9.2.1877]tillagt av utgivaren
Likaledes hade af herr Mechelin inlemnats ett petitionsmemorial, som härå af petitionären upplästes sålydande:
Till Högloflige Ridderskapet och Adeln!
”Lagstiftningens utvecklingsgång företer, när en längre tidrymd öfverblickas, i yttre eller formelt hänseende tvenne olika förfarningssätt.
Det ena eger rum, då ändring af vissa stadganden i bestående lag, eller tillägg dertill, eller ock särskilda föreskrifter i något nytt ämne pröfvats behöfliga och detta behof afhjelpes genom förordningar, hvilka, anslutande sig till förut gifven lag eller komplex af stadganden, utgöra endast nya länkar i den gamla kedjan af lagbestämningar.
När lagstiftandet en längre tid sålunda fortgått medelst partiela reformer, visar det sig slutligen, att den ursprungliga, hufvudsakliga lagen inom det ena eller andra lagstiftningsområdet undergått så mycket förändringar, att endast spillror deraf ännu såsom gällande qvarstå. Men då sådant förhållande inträdt, och enär det vid tilllämpningen medför betänkliga svårigheter, om till innehållet sammanhörande lagbud måste hopletas ur en mängd på olika tider utfärdade förordningar, framstår för lagstiftaren nödvändigheten att iakttaga det andra af nyss antydda förfaringssätt. Det gäller då att af den gamla lagens fragment och af de spridda stadganden, hvilka efterhand emanerat, åter bilda ett helt, en ordnad, klart öfverskådlig ny lag, innehållande samtliga rättsnormer för det gebit, till hvilket den hänför sig.
Ett sådant arbete vinner naturligtvis ökad betydelse för den legislativa utvecklingen, om det icke inskränker sig till en blott sammanställning och systematisering eller s. k. kodifikation af gällande stadganden, utan utgör en revision af desamma i syfte att fylla möjliga luckor i lagstiftningen och att bringa, hvad deri kan vara föråldradt, till motsvarighet emot tidens kraf.
Den omfattande lagstiftningsverksamhet, som i vårt land försiggått sedan 1863, har icke blott tagit till uppgift att förbättra de gamla lagarne medelst ändringar och tillägg, den har ock för flere områden skapat nya, fullständiga lagverk. Så hafva vi ju nu en ny kyrkolag, en ny sjölag, ett nytt system af förordningar i obligationsrättens vigtigaste grenar; äfven, förslag till ny strafflag är utarbetadt. Och tillitsfullt kan man emotse, att arbetet för vårt rättsväsendes fortfarande utveckling icke skall afstanna eller afbrytas, utan till fäderneslandets fromma jemnt och stadigt fortgå, ty vilkoret derför, en ordnad och regelbunden samverkan mellan regent och ständer, är gifvit genom Landtdagsordningen, hvilken, äfven den framgått ur en revision af samtliga i ämnet förut gällande, mer eller mindre föråldrade, bristfälliga och splittrade författningar.
I anseende till beskaffenheten af sistberörda författningar var det utan tvifvel af omständigheterna påkalladt att, sedan i enlighet med Hans Kejserliga Majestäts nådiga föreskrift beredningsarbete egnats reformerandet af våra grundlagar, den afdelning af dem, som omfattar stadgandena angående ständernas sammanträden, tidigast blef föremål för sådant nådigt initiativ af Hans Kejserliga Majestät, att reform härutinnan kunde komma till stånd.
Men om ny landtdagsordning kunde stiftas, ehuru förhållandena icke medgåfvo att redan samtidigt skrida till slutlig revision af 1772 års Regeringsform jemte Förenings- och Säkerhetsakten af 1789, innebär detta dock ej, att det för Finlands statslif vore jemförelsevis likgiltigt, när den såsom behöflig erkända utbildningen af nästnämnda grundlagsgebit må varda företagen. Det torde tvärtom nogsamt hafva visat sig vara en i många hänseenden angelägen och maktpåliggande sak, att ifrågavarande, för alla statsrättsliga spörjsmål så väsendtliga rättsnormer snart måtte erhålla den tydlighet, tillämplighet och fullständighet, som de för närvarande sakna.
Redan genom Förenings- och Säkerhetsakten hade åtskilliga af Regeringsformens stadganden blifvit förändrade eller upphäfna, och detta på ett sätt, som icke i allo lät lagstiftarens mening otvetydigt framstå. Då, vid Finlands förening med Kejsardömet, den konstitution, som var för landet gällande, högtidligen bekräftades, hade sjelfva denna förening dock tillika till faktisk påföljd, att en icke obetydlig del af Regeringsformens innehåll, nämligen den som hänför sig till thronföljden och regenthuset, vardt otillämplig. Reglementet för Regeringskonseljen af 1809 införde en annan organisation för styrelsens och den högsta lagskipningens utöfvande, än derförinnan enligt förenämnda grundlagar bestod. Hvad Regeringsformen stadgar angående statens ställning till kyrkan har ock efterhand blifvit rubbadt, bland annat genom Landtdagsordningen, hvilken jemväl i vissa andra ämnen meddelat bestämningar som modifiera motsvarande föreskrifter i Regeringsformen. Dessutom hafva särskilda stadganden i såväl denna grundlag, som Förenings- och Säkerhetsakten, undergått ändring genom partiela lagstiftningsåtgärder. Till följd af allt detta eger numera endast en mindre del af Regeringsformens paragrafer omedelbar tillämplighet.
När dertil kommer: att gränsen emellan den egentliga lagstiftningens och det administrativa förordnandets områden stundom röjer sig vara något sväfvande; att nödig enhet i statsregleringen icke synes kunna vinnas utan en bestämdare affattning af grundlagsbuden rörande ständernas anpart deri, samt att den tillernade reorganisationen af styrelseverken icke kan företagas oberoende af Regeringsformens revision, torde behöfligheten af sådan revision icke kunna vara tvifvel underkastad, liksom det ock torde befinnas obestridligt att man genom partiela ändringar, förklaringar och tillägg svårligen numera kunde häri komma till ett tillfredsställande resultat.
Väl kunna olika meningar i denna fråga så tillvida förefinnas, att en del ville se revisionen företagen på grundvalen af sträng konservatism, medan andra möjligen önska att äfven nyare rättsåsigter dervid måtte vinna erkännande. Men i hvarje fall torde det inses vara högeligen angeläget, att vår för närvarande i så bristfälligt skick varande förnämsta grundlag måtte blifva ersatt genom en klar och fullständig författning. Ty det kan ju i sjelfva verket innebära ett visst mått af rättsvåda, då ej mindre den enskilde medborgaren än ock de, hvilka hafva till uppgift att förverkliga Monarkens nådiga afsigter för landets väl, åtminstone stundom måste stanna i tvekan angående grundlagens rätta mening.
Men att ingå på ett närmare motiverande af det önskningsmål jag nu haft äran bringa på dagordningen, kunde med skäl anses öfverflödigt, då enhvar nogsamt i trogen hågkomst bevarar dessa Hans Kejserliga Majestäts ord i dess för vårt fädernesland så hugnerika tal vid öppnandet af landtdagen 1863: ”Flere stadganden i Storfurstendömets grundlagar äro icke mera tillämpliga på de förhållanden, som genom dess förening med Kejsarriket inträdt; andra sakna nödig tydlighet och bestämdhet.”
Hans Majestät Kejsaren och Storfursten ensam tillkommer det att taga initiativ till lagstiftningsåtgärd, som gäller grundlagarne. Ständerna kunna endast genom underdånig petition till Hans Majestäts nådiga pröfning och behjertande framlägga sina och landets önskningar och tankar härutinnan.
Öfvertygad att den uppfattning, hvilken nu blifvit af mig, om ock svagt och ofullständigt, tolkad, allmänt vunnit fäste bland det finska folkets representanter, har jag äran föreslå en underdånig petition hos Hans Majestät Kejsaren och Storfursten i syfte det täcktes Hans Kejserliga Majestät nådigast taga i öfvervägande om icke en revision af 1772 års Regeringsform samt af 1789 års Förenings- och Säkerhetsakt, eller åtminstone en kodifikation af samtliga nu gällande, till detta grundlagsgebit hörande stadganden, vore för landet så behöflig och gagnelig, att Hans Majestät i nåder kunde finna skäligt vid nästkommande landtdag derom till ständerna aflåta nådig proposition.
Jag tillåter mig slutligen, med stöd af 52 § i Landtdagsordningen, jemförd med 34 § i samma lag, vördsamt hemställa, om icke Höglofliga Ridderskapet och Adeln ville öfverlemna detta petitionsförslag till beredning hos Lagutskottet, på det ärendet genom sagde utskotts betänkande må komma till handläggning i alla stånd.
Helsingfors den 5 Februari 1877.
L. Mechelin.”
[Adelsståndets session 9.2.1877]tillagt av utgivaren
Sedan memorialets uppläsning afslutats, och flere medlemmar af ståndet hördes yrka på bordläggning till nästa plenum, hvaremot andra önskade memorialets bordläggning till första plenum i nästa vecka, öfverlemnade herr Landtmarskalken till ståndets besvarande följande omröstningsproposition:
”Den som vill bordlägga herr Mechelins ifrågavarande memorial till första plenum i nästa vecka, svarar ja,
vinner nej, bordlägges memorialet till morgondagens plenum”.
Och enär af en ståndsmedlem yrkande gjordes på votering, anställdes sådan och utföll denna med 27 ja och 45 nej, tillföljd hvaraf bordläggning komme att ega rum till morgondagens plenum.
[Adelsståndets session 10.2.1877]tillagt av utgivaren
Föredrogs herr Mechelins från senaste sammanträde bordlagda petitionsmemorial, rörande en revision eller kodifikation af landets grundlagar, samt öfverlemnades till behandling af Lagutskottet.
[Adelsståndets session 19.12.1877]tillagt av utgivaren
Föredrogs Lagutskottets betänkande N:o 24 i anledning af särskilda petitionsförslag om nådigt initiativ dels till revision af 1772 års regeringsform samt 1789 års förenings- och säkerhetsakt, eller åtminstone en kodifikation af samtliga nu gällande, till detta grundlagsgebit hörande stadganden, och dels till grundlagsenlig bestämning om rätt för i Finland bosatte och naturaliserade grekisk-ryska trosförvandter att vinna befordran till tjenster i landet.
Från Borgareståndet har Lagutskottet senare fått emottaga ett petitionsförslag, så lydande:
”Till Wälloflige Borgare ståndet.
Enligt riksdagsbeslut af den 26 Januari 1779 kunna endast sådane personer, som bekänna sig till den lutherska trosläran, antagas till embets ock tjenstemän i Finland, hvaremot Grekisk-ryska trosbekännare icke berättigas till inträde i landets tjenst. Genom Nådiga förordningen af den (2) 14 Augusti 1827 har visserligen landets dåvarande Kejsare och Storfurste, ehuru Landtständerne, af de uti ingressen till förordningen nämnda skäl, vid den tiden icke kunnat sammankallas, tillförsäkrat finske medborgare af Grekisk-ryska trosbekännelsen rättighet att befordras till finska tjenster. Men som nämnda förordning icke tillkommit i grundlagsenlig väg, så får jag vördsammast föreslå: att välloflige Borgareståndet ville för dess del antaga, samt inbjuda medstånden att förena sig om en underdånig petition derom att i Finland bosatte och naturaliserade Grekisk-ryska trosförvandter blefve uti ifrågavarande afseende tillförsäkrade samma förmoner, som lutheranerne.
Helsingfors, den 9 Februari 1877.
Mikael Dunajeff.”
Genom utdrag af Borgareståndets 16 sistlidne Februari har Lagutskottet protokoll för den derjemte erhållit underrättelse om Ståndets önskan, att Herr Dunajeffs petitionsförslag blefve af utskottet behandladt i sammanhang med Herr Mechelins ofvanstående till Ridderskapet och Adeln ingifna petitionsförslag.
Då det i en vid 1867 års landtdag till Ständerna afgifven Berättelse är antydt samt äfven eljest är kändt, att det åt en före samma landtdag nedsatt komité, som utarbetat förslaget till nu gällande Landtdagsordning, varit i nåder uppdraget att öfverhufvud ”föreslå nödiga förklaringar och tillägg uti de för Storfurstendömet gällande grundlagar”, samt att komitén i anledning häraf utarbetat ett förslag till ny regeringsform för landet, har Lagutskottet, som trott detta förslag kunna tjena Utskottet till upplysning och ledning vid fullgörandet af dess nu i fråga varande uppdrag, i bref till Ordföranden i Kejserliga Senaten för Finland af den 17 nästlidne Oktober, med stöd af 40 § i Landtdagsordningen, vördsamt anhållit, att sistnämnda komitéförslag blefve Utskottet i sådant afseende till handa hållet. I svarsskrifvelse härå af denna dag har Utskottet fått emottaga den upplysning, att Hans Excellens Generalguvernören uti skrifvelse den 3 innevarande November meddelat, ”det Hans Excellens med fästadt afseende derå att, jemlikt Minister Statssekreterarens för Storfurstendömet skrifvelse den (6) 18 Oktober 1865 N:o 708, Hans Majestät Kejsaren täckts anbefalla, bland annat, det förenämnda förslag skulle af Senaten, hvars utlåtande öfver detsamma i nåder infordrats, pröfvas vid plenum i slutet sammanträde, ansett icke möjligt efterkomma Utskottets i förestående måtto framstälda begäran.”
Redan vid en ytlig granskning af de grundlagar, hvilka petitionären Herr Mechelin uti sitt förslag närmast afsett, visar det sig, att desamma äro i många afseenden föråldrade. Såsom petitionären anmärkt, har detta förhållande inträdt dels i följd af den genomgripande förändring i Finlands politiska ställning, som skedde år 1809 och hvilken gjort många grundlagsstadganden, isynnerhet i Regeringsformen af den 21 Augusti 1772, omöjliga att tillämpas, och dels i anledning deraf att en del af Regeringsformen ändrats genom Förenings och Säkerhetsakten af den 21 Februari och 3 April 1789 samt att begge dessa grundlagar undergått ändring genom åtskilliga andra lagar. I några delar sakna berörda grundlagar äfven önsklig tydlighet samt lemna i andra afseenden otillräcklig ledning för besvarande af statsrättsliga frågor utaf vigt för landet.
Att i anledning af sistnämnda petitionsförslag här ingå i en omfattande utläggning af nyss berörda förhållanden torde så mycket mindre behöfva komma i fråga, som äfven en sammanträngd framställning af desamma bör kunna gifva tillräcklig ledning för bedömmande af den vigt, som är att fästas vid petitionärens förslag.
När 1772 års Regeringsform samt 1789 års Förenings- och Säkerhetsakt blefvo Finlands grundlagar, var landet ännu blott en del af konungariket Sverige. Ehuru redan från denna tid utgörande konstitutionela lagar för Finland, kunde desamma vid sådant förhållande endast i den mening och så till vida särskildt afse Finland, som detta land med Sverige bildade ett statligt helt. Sveriges konung var såsom sådan äfven Finlands konung, dess riksdagar voro Finlands riksdagar, dess högre embetsverk Finlands embetsverk. Föreskrifterna i Regeringsformen samt Förenings- och Säkerhetsakten äro derföre hänförda till detta konungarike och icke särskildt till den del deraf, som af ålder kallats Finland. Helt annat blef förhållandet, när Kejsar Alexander I vid landtdagen i Borgå den 27 Mars 1809 underskref den dyrbara Försäkran till Finlands inbyggare, hvarigenom han bekräftade och stadfästade landets religion och grundlagar samt de privilegier och rättigheter, hvart och ett stånd inom Storfurstendömet i synnerhet och alla dess inbyggare i gemen dittills enligt konstitution åtnjutit, samt Finlands Ständer två dagar senare såsom Storfurste af Finland hyllade Rysslands Kejsare, emottagande dervid af honom berörda Försäkran. Genom denna politiska akt blef Finlands folk, såsom Kejsaren vid landtdagens afslutande den 18 Juli 1809 yttrade, ”upphöjdt för framtiden ibland nationernas antal, under sina lagars skydd”, ”fritt inom sig”, och landet, som förut varit ett storfurstendöme blott till namnet, var derigenom blifvet en med Kejsarriket under samma spira förenad, men ifrån Kejsardömet särskild stat med egna grundlagar. Regeringsformen samt Förenings- och Säkerhetsakten, hvilka snart derefter upphörde att vara grundlagar i Sverige, hafva till följd af nämnda politiska akt fortfarit att vara Finlands grundlagar samt äro derföre nu att förstås sålunda, att hvad de om Sveriges rike, Sveriges konung, Sveriges folk och Sveriges lag stadga, är att hänföras till Storfurstendömet Finland, Finlands Storfurste, Finlands folk och Finlands lag. Då Rysslands Kejsare hyllades såsom Finlands Storfurste, innebar detta likväl äfven ett faktiskt upphäfvande af hvad 3 § i Regeringsformen om succesionsordningen innehåller, emedan hvarje monark, som lagligen uppstiger på Kejsaredömets thron, tillika intager Storfurstendömets thron. När sedan, med 1809 års Ständers bifall, den i 2 punkten af Förenings- och Säkerhetsakten omförmälda högsta domstolens funktioner öfverflyttades till Justitiedepartementet samt de i Regeringsformen omnämda kollegiernas göromål till stor del uppdrogos åt Ekonomiedepartementet af Regeringskonseljen (numera Senaten) för Finland, så innebar detta en genomgripande ändring af hvad dessa grundlagar derom innehålla. Redan förut hade det i Regeringsformen samt företrädesvis i dess 4 och 8 §§ omförmälda riksrådet, i anledning af stadgandet i 2 punkten af Förenings- och Säkerhetsakten, upphört att finnas till samt dess göromål öfvergått dels, genom samma stadgande, till högsta domstolen och dels, med föranledande af föreskriften i 1 punkten af samma grundlag, till ”Rikets allmänna ärendens Beredning,” hvars uppgifter åter i hvad de angingo Finland år 1809 öfverflyttades å detta lands högsta myndigheter. Den i Regeringsformens 15 och 16 §§ omförmälde justitiekanslerns funktioner hafva väsendtligen öfvergått till prokuratorn i Kejserliga Senaten. Hvad 15 § derjemte stadgar om adelsmäns forum är ändradt genom Kejs. Förordningen den 4 November 1867. Ständermötenas genom 38 § i Regerinsformen afskaffade periodicitet har blifvit återstäld på sätt som 2 § i 1869 års Landtdagsordning utvisar. Ständernas ur 42 § af Regeringsformen framgående motionsrätt är genom 6 punkten i Förenings- och Säkerhetsakten upphäfd. Hvad 46, 47, 49, 50 och 51 §§ i Reg. F.Regeringsformen stadga är äfven ändradt genom Landtdagsordningen, samt innehållet af 48 § i Reg. F.Regeringsformen genom 1 punkten i Förenings- och Säkerhetsakten, hvars 3 punkt deremot är ändrad genom Kejs. Förordningen den 2 April 1864, och 6 punkt närmare bestämd, bland annat, genom 38, 51 och 68 §§ i Landtdagsordningen.
Till dessa exempel på de många ändringar, hvilka Regeringsformen samt Förenings- och Säkerhetsakten redan undergått, kunde ännu läggas några andra, och bland dessa den af Lagutskottet uti dess i anledning af nådiga propositionen N:o 44 angående, bland annat, en disenterlag redan framhållna ändring, som drabbat 1 § i Reg. F.Regeringsformen genom 7 § i Riksdagsbeslutet den 26 Januari 1779, Kongl. Kungörelsen den 24 Januari 1781 och 6 § i Kyrkolagen den 6 December 1869. Men det anförda torde kunna anses vara tillfyllest för ådagaläggande deraf, att de till Regeringsformens samt Förenings- och Säkerhetsaktens område hörande stadganden, hvilka nu gälla, icke kunna inhemtas ur dessa grundlagar allena, utan äro att sökas i flere andra lagar, äfvensom deraf att andra stadganden, hvilka faktiskt upphört att gälla, ej blifvit ersatta genom nya föreskrifter samt att i fråga varande grundlagar derföre sakna önsklig fullständighet och klarhet.
Det synes vara uppenbart, att dessa brister i två de vigtigaste af Finlands grundlagar äro egnade att göra innehållet af landets konstitution svårfattligt och svårt tillgängligt för en hvar samt derföre äfven att framkalla meningsolikhet emellan Regering och Ständer; och som ett sådant beklagligt förhållande kunde i förra hänseendet afhjelpas samt i senare hänseendet förebyggas genom en revision eller åtminstone en kodifikation af de lagar, som höra till nu ifråga varande grundlagsgebit, så anser Lagutskottet sig böra, med godkännande af Herr Mechelins petitionsförslag, hos landets höglofliga Ständer vördsamt föreslå:
att Ständerna ville besluta att till Hans Majestät Kejsaren och Storfursten ingå med en underdånig petition: det täcktes Hans Kejserliga Majestät nådigst taga i öfvervägande, om icke en revision af Regeringsformen den 21 Augusti 1772 samt Förenings- och Säkerhetsakten den 21 Februari och 3 April 1789, eller åtminstone en kodifikation af samtliga nu gällande, till detta grundlagsgebit hörande stadganden, vore för landet så behöflig och gagnelig, att Hans Majestät i nåder kunde finna skäligt taga det Honom, jemlikt 71 § i Landtdagsordningen, tillkommande initiativ till nådig proposition i ämnet, att Ständerna vid nästkommande landtdag föreläggas.
Hvad sedan beträffar Herr Dunajeffs ofvan intagna petitionsförslag, som går ut på en sådan ändring icke blott af 7 § i Riksdagsbeslutet den 26 Januari 1779, utan äfven af Kongl. Kungörelsen den 24 Januari 1781 och framför allt (såsom Herr Dunajeff sjelf i ett andragande i Borgareståndet anmärkt) af 1 § i 1772 års Regeringsform, att de i Finland bosatte och naturaliserade grekisk-ryska trosförvandterne blefve i grundlagsenlig ordning tillförsäkrade rättighet att befordras till tjenster i Finland, så har Lagutskottet redan i det betänkande, som Utskottet afgifvit i anledning af nådiga propositionen N:o 44, angående, bland annat, bekännare af främmande kristen troslära och deras religionsfrihet, tillåtit sig vördsamt föreslå, att Ständerna ville i sitt svar å berörda proposition, förutom annat, uttala den förhoppning att Hans Kejserliga Majestät skall, så snart omständigheterna det medgifva, nådigst taga det på Honom ankommande initiativ för att de finske medborgarenes af grekisk-ryska trosbekännelsen medborgerliga rättigheter blefve i grundlag erforderligen bestämda. Skulle Ständerna godkänna sagde förslag af Utskottet, så blefve det önskningsmål, som Herr Dunajeff afsett att få till Hans Kejserliga Majestät framfördt, redan derigenom uppmärksammadt. Skulle Ständerna derutöfver förena sig om den underdåniga petition, hvilken Lagutskottet i anledning af Herr Mechelins förslag här ofvan tillstyrkt, samt Hans Kejserliga Majestät behaga derå fästa nådigt afseende, så komme otvifvelaktigt den revision af Regeringsformen, som der är i fråga, att leda till pröfning också af det ämne, hvilket Herr Dunajeffs petitionsförslag afser.
Lagutskottet anser sig derföre ej kunna undgå att vördsamt hemställa:
det måtte Herr Dunajeffs petitionsförslag ej föranleda någon särskild åtgärd af Ständerna.
Helsingfors, den 12 November 1877.
Herr Schauman, B. O., som anhållit om ordet, yttrade sig i denna fråga på följande sätt: Jag kan omöjligen underlåta att uttala, huru högeligen önskvärdt, ja nödvändigt för ett bättre förstånd af Finlands grundlagar och landets politiska ställning det vore att en sådan revision af våra grundlagsstadganden, hvilken påyrkas i föreliggande petitionsförslag, komme till stånd. Utskottet har med en särdeles klarhet motiverat sitt tillstyrkande på sidorna 6 och 7 samt framhållit, huru förändrad vår statsrättsliga ställning blifvit sedan 1809. Bland annat har det också åberopats ett ofta begagnadt uttryck af Hans Majestät Kejsar Alexander I vid 1809 års landtdag, hurusom Finlands folk, ”blifvit upphöjdt för framtiden bland nationernas antal”, men detta uttryck har jag emellanåt funnit på visst sätt gifva anledning till begreppsförvexlingar, såsom senast i herr Silfversvans så mycket omtalade reservation till Värnepligtsutskottets betänkande. Man har oriktigt fäst sig vid namnet nation, ty egentligen borde det heta ”upphöjdt till en stat”. Det står nemligen icke i någon menniskas makt att upphöja ett folk till nation, lika litet som att utplåna en nation, men väl kan det sägas att man kan göra väl det ena som det andra, då det gäller en stat. Derpå torde såsom motsatt exempel Polen kunna anföras. Den polska nationen kan väl icke utplånas ur nationernas antal, ehuru Polen upphört att finnas till såsom stat. Detta har jag velat anföra, emedan jag anser att herr Silfversvan i sin motivering just har missförstått detta ofta åberopade höga yttrande, då han vidare menar att en nation nog kan lefva och framdeles utveckla sig, utan att behöfva någon militärmakt; men så är åtminstone icke fallet med en stat. Detta sagdt mera i förbigående. Men jag vill derjemte tillägga att en sådan revision af våra grundlagar, som nu påyrkas, vore för Finlands framtida ställning och särskildt för de konstitutionella förhandlingarne vid våra landtdagar af en alldeles obestridlig vigt. Det har visat sig vid våra föregående landtdagar, huru de obestämda, sväfvande och icke mera passande bestämningarna i dessa grundlagar ledt till många onödiga och vilseledande diskussioner, så att jag icke kan finna annat än att denna petition är af högsta nöden påkallad. Den värde petitionären har genom densamma i mina ögon inlagt en stor förtjenst, likasom han redan förut genom sin författareverksamhet har mycket bidragit till belysande af Finlands statsrättsliga ställning.
Då ingen annan af ståndets medlemmar önskade ordet, blef på herr Landtmarskalkens derå gjorda framställningar bägge de i utskottets betänkande ingående momenten af ståndet gillade.