2.4.1873 LM–Alexandra Mechelin

Tällä kertaa vain muutama pikainen rivi, sillä kirje pitää lähettää puolen tunnin kuluttua.

Kiitos 27. päivänä lähettämästäsi kirjeestä. Kun näin pitkä välimatka erottaa omista rakkaistaan, ei voi olla tuntematta huolta kodista. Joka kerta kun kerrot kirjeessäsi, että olette terveitä ja että muutenkin kaikki on hyvin, minun on taas helpompi hengittää.

On ilo kuulla, että kävit taidearpajaisissa ja olit tyytyväinen iltaasi. Näen mielessäni, kuinka kuljit tungoksessa ja juttelit ystävien ja tuttujen kanssa. Kirjoitat, että Jenny oli mukana, mutta Torsten ei. Onko hän siis vielä Nuutajärvellä? – Montgomeryn sairaudesta kuulinkin kirjeitse myös ystävältäni Lagerborgilta. Kunpa se ei vain pahenisi nyt niin hengenvaaralliseksi keuhkokuumeeksi!

Lagerborgin kirjeestä puheen ollen, haluan kertoa sinulle siitä seuraavan otteen: ”Juuri nyt tapasin Carl Armfeltin, joka kertoi kuulleensa Pietarissa asianomaisilta tahoilta suuria ylistyspuheita kyvyistäsi mutta pahoitelleen sitä, että aiot asettua professorin uralle. Adlerberg ja Armfelt (ministeri) ovat kilvan yrittäneet asettaa tulevaisuuden horoskooppiasi, mitä kaikkea suurta sinusta olisi määrä tulla tässä maassa, – kunhan et vain olisi asettunut professorin virkaan, sillä he eivät näytä samassa määrin uskovan, että kelpaisit sen jälkeen yhtään mihinkään.”

Minun pitäisi luonnollisesti tuntea kiitollisuutta siitä, että korkeat herrat puhuvat minusta hyväntahtoiseen sävyyn. Mutta uskon myös näkeväni sanojen taustalla heidän todellisen tarkoituksensa: he katsovat, että osaan käyttää kynää ja kieltäni, mutta näkemykseni ja päämääräni eivät juuri vetoa heihin. He laativat sievän horoskoopin sillä ehdolla, että sallin käyttää itseäni heidän suunnitelmiensa toteuttamiseen, ja sovittaa toimintatapani hallituksen mielen mukaan. Ja siksi en anna näiden hyväntahtoisten ylistyspuheiden suinkaan huumata itseäni! – Sinä ymmärrät minua. Ja tiedän myös, ettet ole sellainen, joka suostuttelisi minut luopumaan professorin tiestä loistokkaamman uran vuoksi. –

Kuulin ilokseni, että pidät vaateostostani onnistuneena. – Se, että C. Armfelt toi kankaan sinulle itse, on kohteliaisuus, josta meidän pitää tilaisuuden tullen kiittää häntä.

Voin kertoa sinulle, että joku päivä sitten löysin viimein halvan ja mukavan ravintolan, suunnilleen samaa tyyliä kuin 2 fres-ravintolat Palais-Royalissa. Ruoasta maksetaan ½ taaleria (1 markkaa 87 penniä) ja 25 penniä oluesta. Ruoka on siedettävää mutta seura hyvää ja tarjoilu kutakuinkin siistiä. Löytö ilahdutti minua, sillä söin vain hyvin vastahakoisesti kalliita päivällisiä, jotka eivät ainakaan yksinäiselle tarjonneet juuri huvia. – Täällä on silti tarpeeksi kallista: vaatteet, saappaat, kaikki, mitä tarvitsee ostaa, on kalliimpaa kuin Helsingissä.

Professori Gneist otti minut vastaan varsin rakastettavasti ja aikoo nähtävästi pian kutsua minut luokseen. Siitä aiheesta, josta kysyin häneltä, hän ei kuitenkaan osannut kertoa minulle erityisiä tietoja. Olen kuitenkin omin voimin päässyt vähitellen selville lähes kaikesta mitä valtiounioneista on julkaistu; ja nyt uurastan kirjastossa käymällä läpi sellaisia asioita, joita ei voi ostaa, ja laatimalla niistä tiivistelmiä ennen lähtöä tekemäni suunnitelman mukaisesti. Sillä välin toteutan vähitellen kirjahankintojani. Niitä ei totisesti ole vähän!

Huomisiltana aion taas kirjoittaa Dagbladetiin, ja pyydän sinua lukemaan sieltä sen, mitä en nyt ehdi kertoa.

Uskon kyllä, että Puotilassa auringonpaiste valaisee ja tekee hyvää, ja minua ilahduttaa suuresti, että sinun ja pikku Celyn on siellä hyvä olla. Täälläkin aurinko on paistanut taukoamatta, ja nyttemmin ulkosalla näkee melkeinpä vain kesä- ja kevätasuja. Kaupungin terveystilanne on hyvä, ja erityisesti oma terveyteni on ollut moitteeton, ainakin mitä ruumiiseen tulee.

Toivon, että olet nyt saanut 26., 29. ja 30. maaliskuuta kirjoittamani kirjeet, ja pikku Cely myös omansa. Kenties saan taas joku päivä tervehdyksen sinulta? Toivon niin!

Kerro terveisiä Mammalle ja sisaruksille! Sydämellisiä halauksia sinulle ja pikku Celylle