4.11.1876 LM–Alexandra Mechelin

Minulle tuotti suurta iloa sinun 25. (tai 26.) lokakuuta lähettämäsi kirje. Kiitos tyttöseni, ettet anna minun turhaan ikävöidä uutisia sinulta. Nehän ovat ainoa asia joka lämmittää sydäntäni tänä yksinäisyyden ajanjaksona, jolla on liiankin usein omat varsin ikävät hetkensä.

Onpa murheellista, että Jenny on vieläkin niin heikkona. Ettekö ole pohtineet, olisiko tarpeen lähteä vielä etelämmäksi? Itse pelkäisin, että koko talven oleskelu Montreux’ssä alkaisi pitemmän päälle tuntua yksitoikkoiselta ja masentavalta. Eihän ruman vuodenajan aikana ole mitään mikä voisi elävöittää ja virkistää mieltä. – Minusta näyttää siltä kuin voisi jo todeta varmasti, ettei Jennyn rintatauti ole vaarallista ja paranee kyllä; mutta sen sijaan hänen yleiskuntonsa näyttää heikentyneen sen verran, että hän kaipaa ennen kaikkea virikkeitä. Ja siksi tuumin, että oleskelu iloisessa Nizzassa, missä voi piristää itseään käymällä teattereissa, konserteissa, vaunuajeluilla ynnä muuta voisi olla suotuisampaa Jennylle. – Kertokaa minulle mahdollisimman pian, mitä olette Torstenin kanssa keskustellessanne ajatelleet tästä kysymyksestä. – Itse olen alkanut yhä suuremmassa määrin olettaa, että katsot kenties tarpeelliseksi jäädä Jennyn luo joulun yli, – että minun pitäisi siksi tulla sinne jouluaatoksi, – ja että vietettyämme siellä sitten joulua kaikki yhdessä, toiset matkustaisivat uudeksivuodeksi Nizzaan, mutta minä lähtisin kummankin tyttöni kanssa uudeksivuodeksi Pariisiin, missä voisimme kunnolla keskenämme piristää toisiamme ja toipua vierailemalla kauniissa kaupungissa. – Myönnän, ettei sellainen joulumatka tuntuisi minusta millään muotoa vastenmieliseltä. Mutta ollakseni rehellinen, minulle olisi kuitenkin rakkainta saada teidät pian jo tänne ja päästä viettämään joululomaa täällä kaikessa rauhassa. Valtiopäiviltä tarvitsemaani lepoahan on tarjolla täälläkin, kunhan saan sinut ja pikku Celyn kotiin. – Mutta annan sinulle täyden vapauden päättää asiasta sillä tavoin kuin katsot Jennyn terveydentilan ja sikäläisten olojen kannalta järkevimmäksi ja hyödyllisimmäksi.

Edellisestä ”raportistani” on kulunut jo jonkin aikaa – sehän oli laadittu kuun 25. päivänä. Kaikessa lyhykäisyydessään on tapahtunut seuraavaa. 26. päivänä Henrikin kihlaus – tai pikemminkin ilmoitus siitä, sillä sehän tapahtui jo edellisenä päivänä. Perjantaina 27. mamselli Ahlbäckin hautajaiset täällä kaupungissa. Kantajina olivat: minä, Jernström, Allenius, vouti, Weckström ja kirjanpitäjä. Saattue ei ollut pitkä: pastori Liljestrand ja mamselli Söderberg, – kantajien lisäksi vain Lena ja Amanda. Olin kiinnittänyt sinun ja Celyn puolesta arkulle ikikukkaseppeleen. Haudan äärellä nähtiin myös vainajan sisar.

Kotiin palattua söin päivällistä Torstenin kanssa Oopperakellarissa. Sitten olimme teatterissa, missä näin kaksi näytöstä ”Wilhelm Tellistä”, joka esitettiin varsin hyvin. Sieltä illalliselle Zacharias Topeliuksen luo. Viivyin kuitenkin vain hetken, keskustellakseni sitten Torstenin ja Idestamin kanssa. – Lauantaina 28. päivänä minun piti mennä Koivuniemeen päivälliselle – oli Idestamin syntymäpäivä ja olin aikoja sitten luvannut tulla Montgomeryjen kanssa. En mennyt mielelläni, koska olisin mieluiten ollut yhdessä Torstenin ja Henrikin kanssa vielä viime hetket ennen heidän lähtöään. Enkä päässyt liikkeelle kuin vasta kello ½ 3, joten sain ajaa aika reippaasti ehtiäkseni päivälliselle kello 4. Montgomeryt olivat saapuneet jo kello 1. Siellä oli oikein kodikasta, – he olivat nyt onnistuneet sisustamaan paikan oikein mukavaksi ja miellyttäväksi. – Sunnuntaina aamupäivällä olin taas kaupungissa. Siellä tuntui minusta vielä tavallistakin yksinäisemmältä nyt, kun Torstenkin oli mennyt. Istuin koko päivän kotona tekemässä töitä. Maanantai ja tiistai 30. ja 31. lokakuuta olivat harvinaisen rasittavia päiviä. Kaupungin asiat painoivat päälle. Kaupunginvaltuuston kokouksessa meillä oli 20 asiaa, ja työskentelimme kello 6–½ 11. Sen jälkeen söin illallista Seurahuoneella. – Keskiviikko alakuloinen mutta parempi saatuani kirjeesi.

Sitten hyvästeltiin palvelijat. Selvitin tilit heidän kanssaan keskiviikkona. Torstaina 2. päivänä Pihl ajoi hevosilla Puotilaan. Tunnen jo, ettei minun tulee heitä ikävä, Lena ja Amanda hyvästelivät kyynelsilmin. Anna oli tullut jo pari päivää aiemmin. Uskon, että hänestä tulee oikein hyvä. Hän on nyt yksin, mutta hänellä ei silti ole mielestään paljonkaan tekemistä. Toinen uusi, jonka nimeä en edes tiedä, ei ole vielä ilmoittautunut. Annoit hänelle kuulemma vapaata siihen saakka, kunnes palaat. – Sofi on yhä Puotilassa, kunnes mamselli Wilenius saapuu. Vanhalla Henrikillä on kipuja vasemmassa jalassa, mutta hän on hyvällä mielellä.

Torstaina 2. päivänä suuret päivälliset Alfthanilla, sen jälkeen olin uusimaalaisten illallisilla Ylioppilastalossa Idestamin, Lemströmien, Montgomeryjen ja niin edelleen kanssa. Monet naistuttavasi lähettivät sinulle terveisiä. – Sen jälkeen söin illallista Ekbergillä Fannyn ja Cronstedtien kanssa.

Oli melkein tarkoituksellista lähteä sillä tavoin ulos ”huvittelemaan”, – mutta hauskaa minulla ei kuitenkaan ollut. – Eilen työskentelin koko päivän, kunnes Brunou tuli illalla luokseni. Hän jutteli mukavia ja joi teetä luonani.

Välitin terveisesi Lillille heti saatuani 25. päivänä kirjoittamasi kirjeen.

Minun olisi ehkä jo aiemmin pitänyt lähettää sinulle rahaa. Määräsin nyt Stockholms Enskilda bankin välittämään sinulle 1 000 kruunun vekselin frangeina, siitä pitäisi tulla lähes 1 400 frangia. Jos tarvitset lisää, kerro minulle. – Tarve riippunee tulevien matkasuunnitelmien asettamisesta. –

Mitä Mamman antamiin 500 frangiin tulee, minusta sinun ei tarvitse tuntea tunnontuskia, jos pidät ne. Mammahan oli varannut matkalle 3 000 markkaa. Jos nämä 500 frangia lasketaan kurssin mukaan, siitähän tulee yhteensä 3 000 markkaa niiden 2 460ⁿ lisäksi, jotka sain täällä. Mutta jos sinulle itsellesi on mieluisampaa palauttaa ne, omasta puolestani minulla ei ole mitään sitä vastaan. –

7. marraskuuta. Sen pitemmälle en lauantaina ehtinyt, sillä minun oli mentävä Montgomerylle lakitieteellisen yhdistyksen hallituksen kokoukseen, joka kesti kello 2^een yöllä, niin etten sunnuntaiaamuna jaksanut kirjoittaa kirjettä loppuun ennen junan lähtöä. Mutta sitten kirje on saanut odottaa kiireisten töiden takia.

Unohdin raportissani mainita että kävin 30. päivänä onnittelemassa täti Gustafva Silfviusta. Samana päivänä tiedekunnan kokous Liljenstrandin luona, hän yllätti meidät julistamalla, että aikoi tänä vuonna erota professorin virastaan. Hän näytti ehdottoman päättäväiseltä asian suhteen. – Koska hänen alansa on lähimpänä omaani, minun velvollisuudekseni lankeaa hoitaa tätäkin professorin virkaa niiden vuosien ajan, jotka saattavat kulua, ennen kuin saadaan seuraaja. – Tiedekunta ajautuu surkeaan tilaan valtiopäivien aikana. Ehrström, Montgomery ja minä valtiopäiväedustajina, Liljenstrand eronnut. Näin ollen ei luentoja. On todellakin valitettavaa, että kaikki oikeustieteen kandidaattimme suuntautuvat käytännön toimintaan, eikä kenestäkään tule dosenttia. Se lienee osaksi seurausta yliopiston kehnoista palkoista.

Mutta miten sitten käy vuoden 1878 suuren matkamme? – Tai suunnitelmieni ryhtyä kirjailijaksi! Silti – joka päivällä on omat murheensa. Aika tuo neuvon tullessaan. – Minun ei kylläkään tarvitse pitää kansantalouden ja talousoikeuden luentoja. Mutta minun on pidettävä tenttejä ja siksi myös perehtyä näihin asioihin. –

Sunnuntain vietin kotona, paitsi että kävin aamupäivällä tapaamassa Amanda Bruncronaa, joka oli hyvin kiitollinen ystävällisestä kirjeestäsi. Sen jälkeen kävin vastavierailulla Lindforsin luona. Ja kello 7ⁿ ja 8ⁿ välillä kävin viimein Cronstedteilla. Eilen kotona, samoin tänään. Menen kuitenkin kello 10 raatihuoneelle kuullakseen valtiopäiväedustajien vaalin tulokset.

Eilen minulla kävi mieluisa vieras: henkilö, joka vakavissaan harkitsee Laitialan ostamista. Hän matkustaa sinne huomenna ja kertoo palattuaan päätöksestään. Ellei hän halua sitä, kirjoitan Pietarissa asuvalle rikkaalle rovasti Öhqvistille, joka etsii parhaillaan kaunista maatilaa Suomesta. – Siitä puheen ollen en ole vielä kertonutkaan Puotilan tilinpäätöksestä. Torstenin täällä ollessa kerroin siitä hänelle. Noin 9 700 markkaa, siitä kuitenkin osa uudisrakennuksiin, niin että 8 140 markkaa voitoista olisi käytettävissä, tai 4 070 mieheen. Torsten oli jo paljon aiemmin saanut noin 4 700 eli enemmän kuin oman osuutensa. Nyt hän sai vielä sen verran paljon lisää, että hän on saanut 3 000 markkaa kuluvan vuoden voittoa. Uskon, että hän on tyytyväinen siihen. –

On jo varsin pitkä aika siitä kun olin Puotilassa, sillä sinne on vaikea ehtiä. Joudun ponnistelemaan aika uutterasti ehtiäkseni hoitaa tehtäväni, ja sittenkin kaikki menee toisinaan jumiin. Luennot ovat teettäneet paljon vaivaa – toisinaan ehdin niukin naukin valmiiksi kello 11^een mennessä. Silti on paljon mukavampaa että on tämä tunti kuin ehättää ennen kello 10^tä. –– Asia muuten on niin, etten työskentele täällä kaikessa yksinäisyydessäni samalla tarmolla kuin jos olisit kotona hyvänä henkenäni. Kaikki kuitenkin kulkee tasaista kulkua, eikä sinun tarvitse pelätä ylirasitusta, huolehdin kyllä myös komeetastani.

Kuten olet kirjeistäni havainnut, minulla on ollut myös ajanvietettä – ja Kaka pitää hyvää huolta ylläpidostani. En ole saanut aikaiseksi laatia hänelle viikon ruokalistaa, vaan hän laittaa mitä haluaa, ja onhan se ollut hyvää. Nyt olen usein syönyt makkaraa. Lähettäisin siitä mieluusti vähäsen pikku Celylle, mutta se ei mahdu kirjeeseen. Hänen 31. lokakuuta lähettämästään kirjeestä, joka saapui eilen ja tuotti minulle suurta iloa, luin, että olit harkinnut palaavasi mahdollisesti kotiin parin kolmen viikon päästä. Se herätti minussa suurta iloa sitä lukiessani, mutta – tarkemmin harkittuani pysyn silti siinä, mitä olin kirjoittanut tämän kirjeen alussa, nimittäin että sinun täytyy päättää kotimatkasta ajattelematta minun kaipaustani. Mutta jos tulet joulukuun alussa, saavun Pietariin sinua vastaan, sillä luennot ovat silloin päättyneet.

Kuinka iloinen päivä pensionaatti Rossierissa on täytynytkään olla, kun Torsten ja Henrik saapuivat! Sitäkin kärsimättömämpänä odotan uutisiasi siitä. Kun mietin, että Torsten ja Jenny olivat olleet erossa yli viisi kuukautta, voin kuvitella, miltä heistä on tuntunut nähdä uudelleen. Jumala suokoon, että Jennyn toipuminen edistyisi edelleen!

Et kirjoittanut viime kirjeessäsi, kuinka Mamma voi ja kuinka hän on viihtynyt. Etkä ole kertaakaan kirjoittanut omasta terveydestäsi. Onko sinulla ollut paljon lämpöaaltoja? – Ovatko jalat olleet kylmät? Oletko lainkaan ajatellut huolehtia itsestäsikin? – Oma pikku Sasulini, kyllähän kolmen viikon huvittelu Pariisissa tekisi sinulle oikein hyvää, – ja olisithan sinä sen rehellisesti ansainnut kaiken sen huolen jälkeen, jota olet vuoden 1876 aikana joutunut kestämään.

– Nyt on aika lopettaa tämä pitkä jutustelu, muutoin koettelen liiaksi silmiäsi tällä harakanvarpaiden paljoudella. Käsialani on nyt kerta kaikkiaan auttamattoman kehnoa. Mutta minulla on kiltti vaimo, joka antaa minulle anteeksi sellaiset puutteet, koska tietää kuinka sanomattoman paljon pidän hänestä.

Hyvästi! Sano terveisiä kaikille seitsemälle, sukupuoleen ja ikään katsomatta. Sinulle ja Celylle sellainen rutistus että saatte rakkoja,