24.2.1880 Nationalekonomi

Kansantaloustiede

Kevätlukukausi 1880

5. (18.) luento 24. helmikuuta

1. luku, tuotanto, jtk.

§ 3. Työ.

Kolmesta tekijästä, työ, pääoma, luonnonvoimat, tarkastelemme ensin työtä.

1) Työn vapaus. (Periaate tästä on vallannut jalansijaa vasta uusimpina aikoina). Mitä me sillä ymmärrämme? Jokaisella on oikeus omistautua sille toiminnalle, sille ammatille, johon hän tuntee taipumusta ja kiinnostusta. – Työ oli pitkään pakon alaista. – Se on ollut halveksittua, – sitä on pidetty rangaistuksena.

Raamattu: ”Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi”, ja se on voitu käsittää siten, että työ on rangaistus. Paratiisin joutenolo päättyi – olympolaisesti. Jatkuva pyrkimys siihen, ettei tarvitsisi tehdä työtä: miten monta sellaista ihmistä vielä onkaan, jotka viettävät elämänsä urheillen ja matkustaen, – kurtiseeraten ja mukavasti eläen. Muut ovat aikaisemmin tehneet työtä heidän hyväkseen – he elävät nyt näiden säästöillä. On ylempien luokkien etuoikeus, ettei tarvitse syödä leipäänsä otsa hiessä – samoin katkeruus siitä. Mutta meidän aikamme on kuitenkin ampunut aukon käsitykseen joutenolon ylemmyydestä. Varallisuus vapauttaa työstä elannon hankkimiseksi muttei työstä muiden ja yleiseksi hyödyksi. Oikeuslaitos, tiede, kirjallisuus, politiikka ovat varakkaalle arvokkaampia kohteita kuin ylenpalttiset huvittelut, jotka riuduttavat sielun aatelia ja luonteenlujuutta. – Vain väärä tunteellisuus kaipaa takaisin paratiisin olosuhteisiin, joissa puuhailuna oli korkeintaan lampaiden kaitseminen tai sonettien kirjoittaminen.

Nyt sanotaan, että laiskuus on kaikkien paheiden äiti – tästä ovat moraali ja talous yksimielisiä.

Kuten aikaisemmin jo mainittiin, työ oli pitkään epäitsenäistä ja halveksittua. Kreikkalaisten keskuudessa erityisesti käsityöt olivat orjien käsissä.

Roomassa vieläkin enemmän: kaikki ammatit maanviljelystä lukuun ottamatta olivat ylhäiselle miehelle liian alhaisia ja yksinkertaisia. Hänen piti olla sotilas tai poliitikko ja suuntautua molemmissa tapauksissa valloituksiin. Jopa Cicero suhtautu halveksivasti kauppiaisiin, – niin ja myös hienompiin ammatteihin: lääkäreihin, opettajiin, ne työt jätettiin orjien käsiin. Mutta sen vuoksi kaikki alkoikin mennä hullusti, ja kun barbaarit valloittivat Rooman, tämä ylpeä yhteiskunta oli jo muuttunut nautinnonhalunsa ja laiskuutensa vuoksi maatuvaksi raadoksi.

Niiden Euroopan maiden väestöstä, jotka germaanien kansainvaellus valloitti, tuli maaorjia ja glebae adscripti sekä villeins, maaseudun vuokramiehiä. Heidän isiensä maista tuli vasallien maita, joiden lukuun heidän piti tehdä työtä. Orjat olivat täysin isännän omaisuutta. Ja maaorjuutta kesti pitkälle uusimpaan aikaan saakka. Kuvaile lähemmin.tillagt i marginalen

Mutta vapaaksi ostamista kuitenkin tapahtui samoin kuin siirtymistä muihin ammatteihin kuin maanviljelys. Turvaan rosvoritareita vastaan muutettiin kaupunkeihin, jotka myös linnoitettiin. Mutta siten ei vielä tunnustettu työn vapautta. Päinvastoin, nyt saatettiin voimaan ammattikuntalaitos. Mestarit ja oppipojat = feodaalitalo ja glebae adscripti.

Kaikkein tärkeimpiin tätä koskeviin asiakirjoihin kuuluu Ranskan Ludvig IX:n edikti Pariisin ammattikuntajärjestyksestä. Sen oli kirjoittanut Étienne Boyleau. Noin vuonna 1260. Oli myös vanhempia.tillagt i marginalen Yli 150 erilaista ammattia. (viidenlaisia nimityksiä). Työnjakoa ja siten hyödyllistä, mutta toiset poissulkevaa eikä yhteistoiminnallista.

Katsotaan, että tästä oli aluksi suurta hyötyä. Työn jälki oli parempaa, kun sitä tehtiin kurinalaisesti. Oli tiukkoja kieltoja hutilointia, huonoa laatua ja [...]oläslig/saknad text vastaan, ja ne vaikuttivat luottamusta lisäävästi, joten menekki nousi. Ammattikunnista tuli veljeskuntia, joissa oli hyvä yhteishenki, ja niissä valvottiin tarkkaan omia etuja.

Mutta miten sellainen määräileminen oli mahdollista ilman erehdyksiä ja puutteita. – Siitä muodostui mestarien despotismi.

Ludvig IX:n kruununperijä. Esimerkki määräilystä: kehrääjä ei saanut sekoittaa hamppua pellavaan, – kengänpaikkaaja ei saanut uudistaa kenkiä enempää kuin ⅔, muuten se olisi kajoamista suutarintyöhön, – työtön satulamaakari sai valmistaa jalkineita, muttei suutari satuloita jne. [...]oläslig/saknad text ja ovenkahvoja.tillagt i marginalen Tietenkin oli jatkuvia riitoja, ja kruunulle maksettiin korkeita sakkoja. Sakkojen määrä kohosi Pariisissa vuodessa jopa 500 000 markkaan. Ja tilanne vain paheni. Ludvig XIV:n aika oli pahin. Ammattimestarit riistivät kisällejä ja oppipoikia. Oppivuodet olivat itse asiassa orjuutta tietyllä palkalla 7 – 8 vuoden ajan, sen jälkeen kisällisitoumus ja vapaus. Mutta kyseessä oli glebae adscriptys centri. 5 vuotta oppipoikana ja 5 vuotta kisällinä Rouenissa ei tuottanut pääsyä samaan ammattiin Pariisissa, vaan oli ruvettava uudelleen oppipojaksi. Miten erityisesti naisen työtä hyljeksittiin.tillagt i marginalen – Tilanne oli sama myös muissa maissa. Meilläkin. Ne, jotka yhä kaipaavat ammattikunta-aikoja, ovat unohtaneet, millaisia suunnattomia kärsimyksiä ja alistamista – miten tukahduttavaa yksilön kehitykselle, miten monta taipumusta ja lahjakkuutta kuihtui pois. On voinut olla hyödyllistä lenkkinä ihmiskunnan kehityksen vaikeiden vaiheiden sarjassa, mutta haluaminen palata siihen olisi turmiollista.

Äskettäin saatua vapautta voidaan tietenkin käyttää väärin. Kenties on syytä valittaa, että nyt on huonompi kuri työläisammattien piirissä, ja että poropeukalot haluavat toimia mestareina. Mutta vapaa kilpailu tekee pian lopun heidän liiketoiminnastaan. Tietty kilpailumerkitys teollisuudelle ja yleisölle. – Koneet ja tehdasmaisuus ovat sitä paitsi tehneet paluun käsityöläisammattikuntien muinaiseen muotoon ehdottoman mahdottomaksi. Mutta Englanti: Siellä ei ole vielä kumottu Elisabetin ammattikuntajärjestystä. Kerro, kuinka se ei kuitenkaan itse asiassa koske uusia ammatteja ja uusia kaupunkeja.

Kyseessä on koko mallin kelpaamattomuus. Jahtaaminen antiikkisten asioiden perään. Niinpä, ei ollenkaan ajatella, miten kalliiksi se tuli. Ludvig XIV:n aikaan kreivitär Feiskasvårtytt myi maaomaisuuden ostaakseen kauppahinnalla itselleen peilin. Nyt niitä on joka puolella. Vain hyvin harvalla oli tuohon aikaan varaa omistaa näitä kelpo mestarikappaleita.

Puhutaan myös patriarkaalisten olosuhteiden menettämisestä käsityöammateista. Se riippui mestarin persoonallisuudesta. Täällä se vielä kukoistaa, jos pomo on sellainen.

Vaatiiko työn vapaus vaihtamisen vapautta, jota myös on tukahdutettu. Tästä myöhemmin.

Ei ole vielä kovin pitkää aikaa siitä, kun vuoden 1720 ammattikuntajärjestys oli vielä voimassa. Vuoden 1868 elinkeinolaki on askel eteenpäin. – Jokainen hyvämaineinen Suomen kansalainen, mies tai nainen, joka hallitsee itseään ja omaa omaisuuttaan, olkoon oikeutettu niillä ehdoilla ja siinä järjestyksessä, jotka tämä asetus sisältää, asettumaan asumaan kaupunkiin tai maaseudulle sekä harjoittamaan siellä sitä kauppa-, tehdas- tai käsityöläisammattia, jonka hän itse hyväksi näkee, sekä varustamaan laivoja (Mutta kuitenkin anomus oikeudesta kauppaan ja käsityöammattiin.)

Käsityöläinen, ei kauppias, jne. Pelottavampi tilanne ovat rehelliset työläiset, koska heitä puuttuu taito.tillagt i marginalen

1879. Jokainen Suomen kansalainen, mies tai nainen, on oikeutettu tietyin ehdoin, jotka tässä säädetään, harjoittamaan sitä elinkeinoa tai niitä elinkeinoja, jotka hän hyväksi näkee. On vain ilmoitettava, ei tarvitse anoa.

Pakolla ei voi muuttaa taipumuksiaan yhtä vähän kuin runoilijaa ei voi pakolla muuttaa kirjanpitäjäksi eikä räätäliä kivenhakkaajaksi.

Vapaa työ on ainutlaatuista mutta produktiivista. Mutta siihen on myös erityisesti auttanut

Työnjako ja yhteistoiminta sekä osuuskunnat.