8.4.1880 Nationalekonomi

Kansantaloustiede

Kevätlukukausi 1880

18. luento 8. huhtikuuta

§ 5 Kuljetusteollisuus jtk.

2) Valtion- vai yksitysratoja.

Jokainen rautatie on todellisuudessa monopoli. Siksi on kokonaisuuden kannalta parempi, että valtio saa siitä voittoa. – Lisäesimerkkejä kilpailusta: Le Havre– Sveitsi ja Antwerpen–Sveitsi ovat enemmän kuin vain rautatielinjoja, toisin kuin Pariisi–Le Havre. Pariisi–Brest voi kilpailla Pariisi–Le Havren kanssa, mutta tämä kilpailu riippuu myös muista tekijöistä kuin satamien sijaintipaikoista. Jos monopolista saadaan suurta voittoa, on parempi, että sen saa julkinen talous, – ellei tällainen ole mahdollista ilman korkotappiota, niin on parempi, että valtio rakentaa, kuin ettei rataa rakennettaisi ollenkaan. Mutta sillä ei kysymystä ole alkuunkaan ratkaistu.

Sillä eivätkö yksityisradat ole luonteeltaan täysin yksityisoikeudellisia?

Toimilupa tarpeen – pakkolunastusoikeus, – oikeus laskea liikkeelle obligaatioita – reitin määrittely, raideleveys, rakentamissysteemi ja kontrolli, – maksimitariffi, tietyt julkisoikeuteen liittyvät velvollisuudet joukkojenkuljetuksesta, postista jne. – Poliisikontrolli, jos sattuu onnettomuuksia ym.

Eivätkö nämä ole samanlaisia ehtoja kuin yksityisille yrityksille yleensäkin asetettavat?

Pikemminkin luonteeltaan rautatieradan rakennusurakka julkisen vallan laskuun.

Näin on todellisuudessa asian laita miltei kaikkialla.

Ranskassa ei ole valtionrautatietä, mutta valtion vahvistama tietty suunnitelma ja ehdot.

Englannin parlamentti [...]oläslig/saknad text – lex in casu, mutta vapaus tariffien määräämiseen.

Määrättyjä piirteitä yleisön oikeudellisesti yhtäläisestä kohtelusta eli luonteeltaan myös julkisoikeudellista.

Sen vuoksi ei mitään tiettyä periaatteellista eroa valtion- ja yksityisen rautatien välillä.

Ratkaisevaa on oltava tarkoituksenmukaisuuden huomioon ottaminen.

Siellä missä on sekajärjestelmä kuten Preussissa, kokemus on osoittanut, että junien lukumäärä, kulkunopeus, tavara- ja henkilöliikenne ovat suurempia yksityis- kuin valtionradoilla. Lisäksi hinnat ovat halvempia ja onnettomuudet vähäisempiä. Ero ei ole suuri, mutta kuitenkin huomattava.

Sisäinen kilpailu paremmuudesta, joskaan ei suoraan kilpailuna samalla rataosuudella, osoittaa, ettei valtion rautatie ole ainoa mahdollinen. Siellä missä valtion rautatie kasvaa monopoliasemaan kunkin ratalinjan faktisen tilanteen lisäksi yleiseen monopoliin kaikessa, mitä rautatie jossain maassa tarkoittaa, – ei synny kilpailua hyvistä menetelmistä, sujuvista kuljetuksista, myönteisestä suhtautumisesta matkustavaan yleisöön. – Sekajärjestelmä on paras.

Ratalinjaukset määräävässä asemassa. Mittaamattoman tärkeitä koko maalle. Siellä missä annetaan yksityisten spekulaatioiden vapaasti ratkaista, voi sattuma saada liian suuren painoarvon. Vaikkei valtio itse haluaisikaan ratkaista, on hallituksen ja kansan edustajien asia määrätä kypsän harkinnan jälkeen pääradasta ja järjestämisestä. Kantarata, sivuradat. – Kuitenkin yhtenäinen järjestelmä.

Pääoman hankinta – markkinat vaikuttavat sekä valtion että yhtiöiden korkokantaan.

Valtion korkotakuu on monin paikoin tarpeen. Koska se on luonteeltaan vieläkin julkisempi, on myös voiton oltava kohtuullinen. Toimiluvan voittaminen, keinottelu rajanvetämisessä. Kuvaile.

Miten Suomessa: – Historiallisesti – ratalinjoja sattumalta. Täällä valtio, jos yleensä halutaan toteuttaa. – Kuitenkin on kokeiltava korkotakuun muotoa, ettei toiminnasta tule liian suurta, raskasta ja yhdenmuotoista. – Sivuratoja ja kantaratoja. Erittäin keskeinen tulevaisuuden kysymys. Harvalukuinen väestö hankaloittaa. Siksi merenkulku ei olekaan luonteeltaan tällaista julkisoikeudellista.

Posti- ja lennätinlaitos.

Pysäytys tässä, koska sillä on kansantaloudellista vaikutusta.tillagt i marginalen

§ 6. Kauppa.

Sen merkitys produktiivisena työnä: se tutkii tarpeita ja toimii siten, että ne täytetään sopivalla tavalla, – sillä tavoin se helpottaa tuottajan työtä. Se on siis välittäjä tuotannon ja kulutuksen välillä. Muinaisina aikoina kaupungeilla oli kauppamonopoli, ei ollut maalaiskauppoja. Tapulikaupungit ja merenkulku. Tukku- ja rihmakauppoja. – Myös tässä vapaus on oleellista.

Kauppaa on tosiasiassa erilaista: vienti- ja tuontikauppa – tukku- ja yksityiskauppa – kaupinta eli komissiokauppa, jonka merkitys kasvaa koko ajan. Lisäksi vielä rahalla käytävä kauppa, – luotonvälitys eli pankki ja pankkilaitos.