13.4.1875 Finlands statsrätt

Suomen valtio-oikeus

Kevätlukukausi 1875

31. luento 13. huhtikuuta

VIII Vetoomusoikeus

Sisältää kansalaisten oikeuden jättää Hallitsijalle tai Hallitukselle anomuksia tai valituksia kysymyksistä, jotka koskevat jollain tavoin heitä kaikkia asioissa, joiden he katsovat tavalla tai toisella tuottavan yleistä vahinkoa. – Tässä on tehtävä ero erilaisten tapojen välillä:

Valitus, – anomukset – adressit – vetoomukset rajatussa merkityksessä.

Valitus = valitus ylempänä olevalle viranomaiselle suhteellisesti alempana olevan viranomaisen päätöksestä, jonka vuoksi valittaja arvelee kärsineensä aineellista tai muodollista vääryyttä ja vaatii siitä laillista oikaisua. Valitus tehdään Prokuraattorille ohjeissa olevan §:n 11 mukaan.

Anomus (rajatussa merkityksessä) voidaan toimittaa sekä korkeammalle että alemmalle viranomaiselle, eikä se tähtää muutoksen saamiseen toisen viranomaisen päätöksestä, vaan sisältää pyynnön, anomuksen tietyssä, määrätyssä asiassa, jonkin oikeuden tai edun saamiseen, jonka myöntämiseen on oikeus sillä viranomaisella, jolle anomus jätetään.

Sekä anomusten että valitusten osalta käsittelijä on asianomainen tuomioistuin tai hallintoviranomainen, joka ottaa ne vastaan ja käsittelee, kuten myös ajan, ehtojen ja asiakirjan jättämisen, asianomaisen kuulemisen ja muut valmistelevat toimenpiteet. Päätöksenteon ja lausunnon antamisen osalta ym. on annettu tarkat määräykset prosessilaeissa, hallinnollisissa säädöksissä ja ohjeissa. Tässä mielessä valittajan on vietävä valituksensa yleensä eri instanssien läpi aina korkeimpaan saakka, ja anomuksen tekijälle on jokainen väylä auki. Hän voi myös jättää anomuksensa Hänen Majesteetilleen, kun ottaa huomioon voimassa olevan säädöksen, joka koskee noudatettavaa järjestystä. Niinpä ohjataan esim. 3. lokakuuta 1723 päivätyssä kuninkaallisessa asetuksessa ja määräyksessä, että kaikkien anojien on tehtävä ne itselleen selviksi, ennen kuin he rohkenevat tekemään Hänen Kuninkaalliselle Majesteetilleen mitään anomusta. Näistä toinen ohjaa yleisesti kääntymään ensin maaherran puoleen, ja toinen neuvoo ilmoittautumaan ensin viranomaisille, ei suoraan Hänen Kuninkaalliselle Majesteetilleen, eikä valitusta oteta vastaan, ellei sitä voida todistaa aiheelliseksi. – Täsmennetty 25. syyskuuta 1758 päivätyssä Kansliakollegion kuulutuksessa. Senaatti on omaksunut kollegioiden muodon.tillagt i marginalen Kuninkaallinen kuulutus 11. marraskuuta 1772 ja 11. toukokuuta 1774.

Näillä molemmilla, valituksella ja anomuksella tarkoitetaan siis sitä normaalia muotoa, jota yksityisen kansalaisen on noudatettava. – Valitusoikeus myös hallinnollista tietä on erittäin tärkeä. Olisi kansalaisen oikeuden vastaista, jos esim. monien asioiden selittäisiin joutuvan jäämään Kuvernöörin päätöksen varaan. Hajauttamisperiaate vaatii, ettei häneltä tarvitse pyytää tuhansia pikkuasioita. Mutta kansalaisen vetoomusoikeus vaatii, että ihmisellä on kuitenkin oikeus saada Kuvernöörin päätös viedyksi korkeimman vallan tutkittavaksi, mikäli kysymys ei ole aivan vähäpätöisestä asiasta.

Vetoomus (rajatussa merkityksessä) tarkoittaa kirjallista esitystä, joka jätetään Hallitsijalle tai tämän edustajalle, ja jossa pyydetään ryhtymään tarpeellisiin toimenpiteisiin yleisen edun edistämiseksi. – Vetoomuksen tässä merkityksessä voi tehdä yksi tai useita yksityisiä henkilöitä, kuten myös yhteisö tai jonkin ryhmän edustajat.

Adressit eroavat vetoomuksista siinä, että nämä jälkimmäiset ovat jossain määrin rajattuja, kun taas adressi vain ilmaisee näkemyksiä, ajattelutapaa, esim. onnittelua, kannatusta, paheksuntaa, kiitosta. Jos kirjoitusta halutaan nimittää adressiksi, sen täytyy olla useiden ihmisten allekirjoittama tai useiden puolesta allekirjoitettu.

Vetoomus tai adressi Keisari Suuriruhtinaalle. Hänelle saa sellaisen jättää samoin kuin valituksen tai anomukset. Vetoomuksen esittäjä voi olla yksityishenkilö tai yhteisö – yksi tai useita – yksityisiä miehiä tai virkamiehiä. Jos on kyse vain yksityisistä eduista, sitä on tapana kutsua anomuskirjeeksi.tillagt i marginalen Tämä oikeus on meillä yhtä vanha kuin Ruotsin laki. – Yhteiskunnallisten sääntöjen historia osoittaa meille, että jälkeenpäin ja vähitellen syntyi kyllä instanssijärjestys, mutta että alamaisilla oli tapana kääntyä asioissaan suoraan henkilökohtaisesti kuninkaan puoleen, ja se tapa voitti uudet muodot. Tämä tapa oli juurtunut todella syvään kansan oikeustietoisuuteen. Sen osoittaa, että edellisen vuosisadan loppuun saakka Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa katsoi olevansa velvollinen muistuttamaan Maaherroja siitä, ettei silloinkaan, vaikka laki tai Hänen Majesteettinsa olisivat olleet asiasta eri mieltä, saanut kuninkaan matkoilla ympäri maata estää ketään alamaista ojentamasta omakätisesti hänelle itselleen valitus- ja anomuskirjelmiään heitä koskevista asioista. Sen oli myös oltava avointa kaikille, jotka sitä toivoivat, eikä se saanut olla keneltäkään kiellettyä. Tällöin oli myös otettava huomioon, etteivät asianomaiset viranomaiset ja tuomioistuimet saa hukata niitä. Minkäänlaisia anomuskirjeitä ei saa jättää ottamatta huomioon.

Jos kuitenkin kävisi niin, että vetoomus tai adressi olisivat sisällöltään tai muodoltaan rikollisia (esim. laadittu herjaavalla kielenkäytöllä tai sisältäisivät vahvistamattomia syytöksiä tai totuudenvastaisia väitteitä), se voi johtaa lain mukaan syytteeseen sitä tai niitä vastaan, jotka ovat kirjelmän allekirjoittaneet.

Anomukset tuottavat yleensä vastauksen, päätöksen. Niin ei aina käy vetoomuksille ja vielä vähemmän adresseille. Mutta vähemmän tärkeää on se, voiko vastausta odottaa vai ei. Siinä ei ole vetoomusoikeuden suuri merkitys. Muokkaatillagt i marginalen. Tämän oikeuden suuri merkitys ei ole pelkästään vetoomuksen laatijoille, jotka saavat esteettä tuoda esiin oman näkemyksensä tai yhteisön, kunnan, maalaispaikkakunnan näkemykset ja toivomukset, jotka koskevat yhteistä parasta tai puutteita kyseisissä hallinnoissa. Ne voivat myös antaa tukea ja rohkaisua laitoksille ja elinkeinoille tai tarpeellisten uudistusten myöntämiselle ym. Tai sitten niissä esitetään mielipide jo suoritetuista parannuksista suuntaan tai toiseen. Sillä voi olla enemmän vaikutusta kuin lehdistön kirjoituksilla.tillagt i marginalen – Hallitukselle se myös on ainakin yhtä tärkeä. Hallitsija saa sitä kautta alamaisilta itseltään tietoa heidän todellisista tarpeistaan ja heidän taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteestaan.

Vetoomusoikeutta voi tosin käyttää väärin, mutta niinhän on asian laita jokaisessa oikeudessa. Allekirjoitusten kerääminen, - kysymys Nikolainkaupunki -nimestä. – On luonnollisesti tärkeää, että Hallitsija ja hänen neuvonantajansa ovat niin viisaita ja rohkeita, että erottavat toisistaan harhan ja todellisuuden – tutkivat riippumatta henkilöstä. Joissakin valtio-oikeuksissa se on kuitenkin tunnustettu kallisarvoiseksi oikeudeksi. Moderneissa valtiosäännöissä se on otettu perustuslakeihin. Valtiossa, jossa poliittinen vapaus ei ole vain tyhjä fraasi, tästä ei voi syntyä epäilystä. Mutta myös itsevaltaisissa valtioissa ovat erinomaiset Hallitsijat aina kuunnelleet mielellään, mitä heidän alamaisillaan on sydämellään. – Vain virkavaltaisuus tai sen alemmat lenkit toivovat, etteivät Hallitsijat saisi nähdä muuta kuin mitä heille katsotaan sopivaksi, ja siksi nämä byrokraatit ovat välillä osanneet ja ymmärtäneet estää vetoomusten vastaanoton.

Vaikka meiltä puuttuukin tästä säädös perustuslaeissa, meillä on kuitenkin lakeja, jotka määräävät, miten vetoomusten osalta tulee menetellä. Jo vuoden 1734 Maaherrojen ohjeissa sanotaan, että kuvernöörien on kukin omassa läänissään otettava vetoomukset vastaan ja hoidettava ne eteenpäin siihen paikkaan, johon ne pitää lähettää. Vuoden 1812 Kenraalikuvernöörin ohjeissa sanotaan §:ssä 35, että hänen tulee tutkia ja lähettää eteenpäin Keisari Suuriruhtinaalle sellaiset projektit, joista saattaisi olla hyötyä yleiselle hyvälle ja §:ssä 33, että hänen tulee ottaa vastaan anomuksia ja valituskirjelmiä.

Kuten jo mainitsin, oli vanha tapa kääntyä välittömästi Kuninkaan tai hänen kansliansa puoleen. – Kerroin myös 1700-luvulla annetusta käskystä, joka koski anomusjärjestystä. Nyt meillä on Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armollinen määräys ja kuulutus siitä, mitä on otettava huomioon Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen jätetyissä erilaisissa anomuksissa sekä erilaisten tuomioiden lieventämistä ja erivapauksia koskevissa asioissa. 12. kesäkuuta 1826.tillagt i marginalen Siitä säädetään 4. osan §:ssä 1. Jos joku katsoo olevansa oikeutettu tekemään Meille valituksen maan Kenraalikuvernööristä, olkoon oikeutettu lähettämään sellaisessa tarkoituksessa anomuksensa Meille postitse sinetöitynä ja osoitteella: ”Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Omakätisesti vastaanotettavaksi”. Ei nimettömänä.tillagt i marginalen – § 2. Anomukset, jotka puolestaan sisältävät valituksen toisten maassa olevien auktoriteettien ja Virkamiesten toimenpiteistä, jätettäköön Kenraalikuvernöörille, joka ryhtyköön häntä koskeviin virkatoimenpiteisiin sekä, jos asia on painoarvoltaan tärkeämpi, ilmoittakoon siitä Hänen Majesteetilleen. Sellaiset kirjelmät saa kuitenkin jättää myös prokuraattorille. § 3. Hänen Majesteetilleen osoitettuja alamaisia anomuksia tapauksista ja asioista, jotka kuuluvat korkeimman vallan ratkaistaviksi, eivät voi Keisarin kanslia tai Ministerivaltiosihteeri enää tämän jälkeen ottaa vastaan, vaan ainoastaan Senaatti tai kuvernööri. Senaatti välittää anomuksen Hänen Majesteetilleen, jos katsoo, että tämän pitää asia ratkaista, tai jos asia on painoarvoltaan suurempi, päinvastaisessa tapauksessa on Senaatin tehtävä asiassa ratkaisu.

§ 4. Muuten on Senaatin ja sen osastojen tehtävä ilmoittaa joka kuukauden lopussa Hänen Majesteetilleen niistä tapauksista, joista se on tämän esityksen pohjalta tehnyt pyytämättä ratkaisuja kuluneen kuukauden aikana.

Säädyille tehdyt vetoomukset. Vapaudenaikana käännyttiin Säätyjen puoleen adressien, vetoomusten ja anomusten lisäksi myös valituksin. Siitä oli säädetty vuoden 1723 Valtiopäiväjärjestyksen §:ssä 13. ”Jos jotkut yksityiset henkilöt tekisivät valituksen sellaisessa asiassa, joka ei ole muualla oikaistavissa, sen voivat tehdä myös Säädyt.” Myöhempi laki määrää lähemmin, mitä tämä lopulta tarkoittaa – Säädyistä tuli siten Hallitsijan yläpuolella oleva instanssi – ja se hukutettiin valituksiin – ja se perääntyi askeleen toisensa perään asemastaan tuomio- ja hallintovallan alueen edustajana. Vuoden 1746 Valtiopäiville tehtiin yli 1300 valitusta pelkästään ylennystapauksia koskevien ennakkoluulojen vuoksi.

Vuoden 1772 Hallitusmuoto ei myönnä Säädyille sellaista ylivaltaa. Kaikki vuoden 1680 jälkeen laaditut perustuslait kumottu. – Säädyt eivät pysty käsittelemään yksityisten kansalaisten jättämiä anomuksia, oli syy mikä tahansa; sellaista ei tapahtunut ennen vuotta1680. Sellaista ei myöskään mainita vuoden 1869 Valtiopäiväjärjestyksessä. – Päätelmä. Vetoomukset pitää lähettää vain Hallitsijalle, ei edustajille. – Sitä paitsi valtiopäivämiehethän voivat toivomusaloite-ehdotuksessaan ilmaista heille kerrotut toivomukset, jotka he myös omalta osaltaan hyväksyvät.

3 säädyn toivomusaloiteoikeus sellaisena kuin se oli jo aikaisemmin järjestetty ja esitetty, eikä se myöskään kuulu heidän yleisiin kansalaisoikeuksiinsa.

Sääntönä on: että yksityisten henkilöiden vetoomuksen on puhuttava vetoomuksen tekijän nimissä. He voivat tietenkin ilmoittaa olevansa vakuuttuneita siitä, että näkemys hyväksytään yleisesti, mutta se ei voi tapahtua samalla auktoriteetilla kuin Säätyjen tässä kysymyksessä maan yleisen edun nimissä esittämä, eikä myöskään silloin, kun se on Kaupunginvaltuuston esittämä, kun on kyse kaupungista.

Hänen Majesteettinsa nykyinen ohje Kenraalikuvernöörille, päivätty 8. huhtikuuta 1870.

”Sen jälkeen kun tietoomme on tullut, että erityisesti Helsingin kaupungissa ilmestyvät sanomalehdet on tuotu julki Meille lähetetyissä, Suomen voimassaolevien lehdistötilanteiden muutoksiin tähtäävissä vetoomuksissa, haluamme täten ilmoittaa, että mikäli näitä tai muita samaan tarkoitukseen tähtääviä vetoomuksia Meille lähetetään, Me emme halua kiinnittää niihin huomiota, mikäli Suomea koskeva, vahvistettu lehdistölaki vastaa maan nykytilanteen tarvetta.

Samalla tulkoon selväsanaisesti ilmoitetuksi, että sen jälkeen kun Me myönsimme Suuriruhtinaskunnalle säännöllisin väliajoin toistuvat valtiopäivät, joissa maata edustavat Säädyt voivat ilmoittaa Meille toiveitaan myös niistä toimenpiteistä, jotka riippuvat Meidän Omasta päätöksestämme, Emme halua tällaisen tyyppisissä asioissa tulla vaivatuksi sellaisten henkilöiden esityksillä, jotka eivät ole perustuslain mukaisesti oikeutettuja puhumaan maan puolesta.” – Analysoi. Yksityishenkilöt eivät puhu maan nimissätillagt i marginalen.

Tämän yhteydessä mainittakoon 30. kesäkuuta 1826 päivätty Keisarillinen kuulutus, ettei Keisarin luo pidä lähettää yleisön tai yksityishenkilöiden valtuuskuntaa, ellei Keisari itse ole sitä sallinut tai käskenyt. Jos halutaan lähettää valtuuskunta, on siitä ilmoitettava Kuvernöörille, joka kertoo asiasta Kenraalikuvernöörille, minkä jälkeen Keisarin määräyksen mukaan toimitaan eli lähetystö joko saa tulla tai ei saa tulla Keisarin puheille.