19.9.1878 Finlands statsrätt

Suomen valtio-oikeus

Syyslukukausi 1878

1. luento 19. syyskuuta

Suomen valtio-oikeus: Historiajohdanto

Vain hyvin harva nykyaikaisista valtiosäännöistä on tulosta johdonmukaisesta kehityksestä, rakentuu vanhalle historialliselle perustalle. Itsevaltiaiden tapa hallita oli raivannut tieltään keskiajan säätyvaltiosäännöt, keskitetty virkakoneisto valitsi sen jälkeen alueellisen autonomian ja säätyjen vaikutusvallan. – Ranskan vallankumous. Kauan pidäkkeissään pysynyt vapaus paisui yli äyräitten, – ei yritetty rakentaa vapaata valtiomuotoa historialliselle pohjalle, sillä se oli unohdettu, – luotiin jotain aivan uutta teoriasta saatujen oppien vaikutuksesta. Englannin esikuva: mutta miksi sitä ei osittain voitu soveltaa– koska tosiasiallinen perusta puuttui, – osittain se tuomittiin väärin; koska ei ollut yksiselitteisesti kirjoitettua perustuslakia. Ranska Pariisin kommuunien mukaan. Belgia, – matkittu useimmissa valtioissa…

Perustuslailliset valtiosäännöt, osittain vallankumouksen pakottamia, osittain vain näennäisiä, laadittu vain näyttämään sellaisilta. Myöhemmin on sitten ollut kasvattava näihin uusiin, ennalta kokeilemattomiin muotoihin.

Suomen valtiosääntö ei ole syntynyt tällä tavoin. Kun vuonna 1809 tapahtui suuri muutos, niin ei tullut uutta perustuslakia. Uutta oli, että Suomesta tuli valtio, kun se oli ennen ollut osa toista valtiota. Mutta ehdot siihen olivat: valtiosäännön, maan vanhojen lakien ja yhteiskunnan laitosten säilyttäminen horjuttamattomina.

Sen vuoksi Suomen koko oikeuslaitoksella, sekä julkis- että yksityisoikeudellisella, on juurensa menneisyydessä: omassa valtiosäännössämme me siis tutkimme vuosisataisten kehitysprosessien tuloksia, emme mitään yhtäkkiä tyhjästä luotua, modernia perustuslakia.

Ruotsin valtion historia erottuu muista silläkin tavoin – ettei maahan ole koskaan kukaan vieras tunkeutunut. Gootit ja svealaiset muuttivat maahan asumaan, viljelivät sitä ja pitivät sen itsellään. Kun muualla on ollut – valloituksia, – jaettua maata, – läänityksiä, – maaorjuutta, – talonpoika ei ole ollut vapaa, – niin Ruotsissa ei talonpoika, odaalimies, ole koskaan lakannut olemasta vapaa kansalainen, jolla on poliittisia oikeuksia.

Kun on sanottu, että valtiosääntömme pohjana on historiallinen kehitysvaihe, niin sillä ei tarkoiteta, että tämä vaihe olisi ollut tasaista, häiriytymätöntä kulkemista eteenpäin kohti parempaa ja korkeampaa kehitystä. Sellaista ei ole millään kansalla esittää. Myös Ruotsissa on ollut vallankumous, väkivaltainen vallanjaon muutos kaikkine siihen liittyvine seurauksineen. Mutta ei koskaan täydellistä ja lopullista luopumista yhteiskunnan peruselementeistä. Myös ulkomaiset vaikutteet – mutta ne eivät ole olleet pysyviä.

Demokraattinen maakuntaperustuslaki meitä kohtaasvårtytt siihen aikaan, kun varmempia asiakirjoja on saatavilla.

Demokraattiseksi voidaan nimittää varhaisvaihettakin – koska kaikilla maanomistajilla oli poliittisessa mielessä samat oikeudet – tai maakuntaperustuslaiksi, koska valtiollinen yhtenäisyys ei ollut tiukasti yhdenmuotoinen liitto, vaan jokaisella maakunnalla oli oma lainsäädäntö ja ne huolehtivat omista asioistaan muista erillään. Kuitenkin niillä oli yhteinen kuningas. Jotkut pitävät näitä läänejä valtioliittona: määrittele tämä. En tarkastele maakuntia valtioina sinänsä, sillä yhteinen kuningas hoiti ulkomaan- ja sota-asioiden lisäksi myös korkeimman tuomioistuimen tuomiot samoin kuin valvoi maakuntien hallintoa maaherrojen ja nimismiesten kautta. Mutta varmaan meidän on sanottava, että niillä oli suurin määrä provinssien autonomiaa, mitä historiasta voidaan osoittaa, ja se ulottui jopa lainsäädäntöön saakka. Muutenkin kannattaa muistaa, että aina on haitaksi, jos sovelletaan uudempien aikojen käsitteitä vanhojen aikojen tosiasioihin.

Mitä nyt (vanhemman) keskiajan julkiseen oikeuteen tulee, niin sitä oli yleensä kehitelty vain vähän lakien muodossa. Niin on aina laita primitiivisissä yhteiskunnissa. Pitkäaikaisten kokemusten tuloksena syntyneet täsmälliset, täydelliset toimintamuodot takasivat oikeuden ja vapauden. – Vasta silloin syntyy oikeusvaltio (määrittele). – Oikeusvaltio on kuitenkin pidetty alusta asti Ruotsissa in reverelat. kunnioituksella… Lain piti olla kaikkien yläpuolelle. Kuningas ei saanut toimia ristiriidassa lain kanssa. Kuninkaan rajoittamaton valta on aina ollut vieras ruotsalaiselle valtioajattelulle; vain poikkeuksena se on ollut lyhyen aikaa mahdollinen.

Koskettelen tässä vain tiettyjä pääpiirteitä.

Kuninkaan asema. Upplannin laissa on tästä vähän enemmän kuin muissa maakuntalaeissa. Maunu Eerikinpojan Maanlaki 1347–1442. Kuninkaanvalan merkitys. Se sisälsi näissä laeissa valtiosäännön tärkeimmän osan. 1 Kirkon oikeuksien vahvistaminen, – vahvistaminen, oikeudenmukaisuuden säilyttäminen. Otetaanpa vaikka teksti. § 3 Takuu henkilökohtaisesta vapaudesta ja oikeudesta. 4 – neuvosto, kotimainen – 5 jne. –

Huom. § 6. Ero varsinaisen ja ylimääräisen välillä – tämä on sama kuin budjettiperiaatteessa.

Tässä ovat peruspiirteet kaikkien valtiosääntöjen pääperiaatteista, myös nykyään voimassa olevista, kuningas on sidottu kuuntelemaan neuvostoa, – säilyttämään kruunun omaisuuden, kunnioittamaan yksilönvapautta – olemaan säätämättä uusia lakeja kansan tietämättä – ottamatta maatiloja omiin nimiinsä. – Muodot epätäydellisiä: neuvoston kokoonpanosta ja nimityksestä oli tosin tiettyjä säädöksiä, mutta ei lainsäädännöstä, edustamisesta, josta enemmän myöhemmin. Tilanne oli vielä kauan maakunnittain epävakaa.

Tämä oli siis laista. Mutta todellisuus oli usein toisenlainen. Ja se oli oleellisilta osin seurausta yhteiskunnallisista muutoksista, – etuoikeutettujen säätyjen synnystä.

On sanottu, että perustuslaki on demokraattinen: onhan se, mutta toki niissä on erojakin. Tietenkin odaalioikeus on vastakohtana feodaalioikeudelle, – kuvaile. – Odaalimiehet hallitsivat yhdessä aluettaan, joka ympäröi tavallisten talonpoikien maita, – siellä vallitsi ainoastaan pitkäaikaisen hallinnan oikeus. Toisella puolella oli tämä täydet oikeudet perintönä saanut kansalainen, toisella taas tavallinen maalainen, vailla poliittisia oikeuksia. Lisäksi olivat vielä kuljeksivat miehet, jotka eivät omistaneet maata, heillä oli vielä vähemmän oikeuksia.

Eivät siis olleet mitään täysiä demokratioita. Sitä paitsi maataviljelevässä kansassa on eräänlainen taipumus aristokraattisuuteen. Yhteistä heille oli, että heillä oli paljon maata, jota oli kertynyt monien sukupolvien aikana; perintölait olivat tälle kehitykselle hyödyksi. Siten oli jo olemassa talonpoikaisaristokratia, ennen kuin mitään aatelisten etuoikeuksia annettiinkaan. ”Suuret aatelissuvut”. – Edelleen hovimiehiä, palvelusaatelia. Kuten Maunu Ladonlukon säädös rälssiratsupalvelijoista vuodelta 1280 määräsi. – Ritari oli henkilökohtainen ystävä, svealainen palvelija, muut rälssimiehet. – Ensin vain velvollisuuksien keskinäinen vaihtaminen. Mutta myöhemmin väärinkäyttö. – Eerik Pommerilaisen kirje aateluuden perimisoikeudesta.

Etuoikeudet: Verovapaus ja koko joukko vastuita. Sakkojen keruuoikeus. Tuomio-oikeus omia palvelijoita kohtaan. Oikeustapauksissa ylemmän aateliston oikeudenkäyntipaikkana asettuminen kuninkaan ja neuvoston eteen. – Sellaisista perusasioista kasvoikin helposti säätyjen uudenlainen puolueellisuus, ja ne olivat vaarallisia myös kuninkaalle. Läänitykset ja niiden seuraukset.tillagt i marginalen

Neuvosto… – Unionin aikana vierasmaalainen kuningas, Engelbrekt Pommerilainen.

Jokainen yhteiskunta suhtautuu sinänsä myönteisesti säätyjen erilaisuuteen…. – Täysi égalitéra. tasa-arvo – vain alkeellisissa olosuhteissa. Mutta tasa-arvo lain edessä on tullut taas meidän päivinämme käyttöön.