15.7.1873 Torsten Costiander–LM

Suuret kiitokset odotetusta kirjeestäsi kuluvan kuun 8. päivältä! Olen sitäkin kiitollisempi siitä, kun tiedän miten kallisarvoisia silmänräpäyksetkin ja jokainen kynänpiirto nykyisenä kriittisenä aikana Sinulle ovat. On helppo kuvitella, ettei Suomessa vallitseva kesähelle voi suinkaan edesauttaa ponnistelujasi ajatus- ja kirjoitustyössä. Mutta jos henkiset ja aineelliset työkalusi asettuvatkin toisinaan poikkiteloin, pitäisi kait rauhallisen elämän Puotilassa olla toisaalta omistettu Sinulle itsellesi, jotta voit koota ajatuksesi ja laittaa ne paperille, kun sää ja mieliala sen sallivat, huom. jos tämä maaseutuelämä saa todella kulua rauhallisesti. Siihen vaaditaan ehdottomasti, 1) että työnnät mielestäsi kaiken huolenpidon niin Puotilasta kuin Laitialastakin siihen asti, kunnes kirjasi on painossa (silloin minulla on siihen auliita apulaisia) ja 2) että aivan rauhassa kirjoitat niin paljon kuin ehdit, ja kun aika näyttää käyvän vähiin, teet oikeutetun vaatimuksen lykkäyksestä – perusteena valtiopäivätyö. Sitten kun ainoa kilpailijasi Lavonius on ilmoittanut olevansa halukas kannattamaan tällaista lykkäystä, joka hänelläkin voi olla toiveena, se täytyy kait myöntää tässä tapauksessa, kuten niin monessa muussakin samanlaisessa. Eihän olisi ensimmäinen kerta, kun yliopistovirka pidetään avoimena yli säädetyn ajan, jotta se saadaan hyvin miehitettyä. Jos tätä koskeva anomus olisikin Sinulle epämiellyttävä, se ei merkitse niin paljoa verrattuna ylimääräiseen liikarasitukseen kaikkien niiden rasitusten jälkeen, joille olet jo vuosikausia ollut alttiina. Mutta joka tapauksessa pyytäisin Sinua irrottautumaan väkisin kaikista muista huolista, kunnes tulossa oleva elintärkeä kysymys selviää. Puotilan ja Laitialan rakennukset valmistukoot mieluummin vuoden myöhässä, kuin että lyöt laimin mahdollisuuden saavuttaa tavoitellun professorinpaikan. Jos se siitä huolimatta pääsisi käsistäsi – mikä on aina mahdollista, vaikkakaan ei todennäköistä – no silloin on aika unohtaa harmi ja vastoinkäymiset toisenlaisten huolien avulla.

Elämämme täällä sujuu mukavasti ja – terveellisesti. Jos jotakin täällä kaipaan, niin se on juuri mitä Sinulla on ihan kukkuramitalla, nimittäin työtä. Voimistelen puoli tuntia, kylven puoli, syön kaksi ja nukun seitsemän tuntia, siis yhteensä vain kymmenen tuntia vuorokaudessa kuluu kalliitten velvollisuuksieni täyttämisessä Nuutajärven päätilanhoitajan terveyden hyväksi. Voisin siis rauhassa omistaa 14 tuntia vuorokaudessa kirjoitustyöhön, jos olisin niin onnekas, että voisin kiusata itseäni professorinvirkaan yrittämisellä. Mutta ymmärrän aivan liian hyvin, etten kelpaa muuhun kuin Nuutajärven pääkirjanpitäjäksi, (mainitulla alueella olen kuitenkin Svenssonin kanssa Helsingissä pidetyn kokouksen jälkeen saavuttanut täydellisyyden, joka ei jätä mitään toivomisen varaa). Ainoa ajatustyö, mille päivittäin asetan itseni alttiiksi, on että vastustan mietteitä, jotka tahtovat liitää Nuutajärvelle, ja täytyy ponnistella, ettei kävisi kuin ennen vanhaan, kun iltapäivisin yritin vastustaa unta: ennen kuin ehdin kissaa sanoa, tapasin itseni unelmoimasta. Valitettavasti vain kaikki Nuutajärven yksityiskohdat ovat niin selvästi painuneet mieleeni, että voin ajatuksissani seurata jokaista puuta ja pensasta, jotka kasvavat puistossani ja joista satakunta olen istuttanut. Yhtä selvästi seuraan mielessäni yksityiskohtia viljelmillä ja rakennustöissä, joista annoin määräykset lähtiessäni, sanalla sanoen, seuraan mukana kaikessa mitä Nuutajärvellä tehdään ja – mikä pahinta kaikesta – saan tällä tavoin aikaan juuri yhtä paljon kuin jos olisin paikalla. Sillä kun kaikki sujuu ympärillä, niin en kuitenkaan minä, vaan toiset siellä toimittavat jotakin, lukuun ottamatta siis kirjanpitoa ja kaikkea sellaista kuin maatalouden ja teollisuuden johtamista.

A propos, kun Nuutajärvellä oli huomattavan hyvät satonäkymät, mikä käy ilmi Krakaun kertomuksesta kesäkuun 5. päivältä, tilanne on viime viikkoina huonontunut niin paljon, että ohra on kärsinyt merkittävästi kuivuudesta ja herneet, joiden varsinkin suoperäisellä Nuutajärvellä pitäisi olla mielissään kaikesta, mitä kuivuudeksi kutsutaan, ovat aivan poissa pelistä. Ruis, jota tänä vuonna kylvin runsaasti, 70 tynnyrinalaa, lupailee joka tapauksessa kaikkein parastaan. Minua ilahduttaa kuitenkin kovasti, että Puotilan näkymät ovat yhä yhtä kauniit kuin kesän alussa, mutta varsinkin iloitsin siitä loistavasta tuloksesta, minkä Nokia teki vuonna 1872. Kaiken sen jälkeen, mistä olet joutunut luopumaan, mitä tulee omaisuudestasi ja muusta saataviin tuloihin, täytyy tuntua erityisen mukavalta saada nostaa nyt runsas osinko tärkeimmästä teollisuuslaitoksestasi.

Täällä Ruotsissa odotetaan hyvää satoa joka suhteessa, varsinkin heinäsato, joka jo viime vuonna oli harvinaisen hyvä, näyttää päätyvän tulokseen, joka monin paikoin ylittää 25 prosentilla viimevuotisen. Vaikka meillä Marstrandissa on satanut melkein joka päivä, sisämaassa heinää on korjattu verrattain sopivassa säässä. Talousmiehet täällä pudistavat kuitenkin huolestuneina päätään maassa vallitsevalle lisääntyvälle vauraudelle ja ajattelevat vähän samaan tapaan kuin entinen sotapäällikkökreikkal. Pyrrhos voitti roomalaiset 279 eKr suurin tappioin – vielä yksi tällainen voitto ja olemme hukassa! Tunnustan, etten ole vielä onnistunut käsittämään heidän keskustelujensa viisauksia, että löytäisin tuosta olosuhteita koskevasta valituksesta sen suurempaa onnettomuutta kuin että työväenluokka mahdollisesti lisää palkkaukseen liittyviä vaatimuksiaan ja mahdollisesti senkin, että matkailijat kylvävät rahaa liian kanssa liioitellessaan Bacchuksen juomissa, kuten on asianlaita Marstrandissa. Muualta tullut voi selvästi havaita, että lisääntynyt hyvinvointi maassa viimeisten hyvien vuosien aikana on koitunut kaikkien yhteiskuntaluokkien hyväksi. Kun 13 vuotta sitten sai keikkua kyytikärryillä Törebodan ja Örebron välin ja nyt voi kulkea rautateitse ei ainoastaan tätä päälinjaa, vaan pikemminkin melkein kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Voi päätellä, että rautatiet kannattavat hyvin, kun eräs uudemmista rautatieyhtiöistä jakoi 10 % osakkailleen äskettäin, en muista enää miltä osuudelta.

Marstrandin suomalainen siirtokunta on vähitellen lisääntynyt lukumäärältään lähes 50 henkeen. Merkittävimpien maanmiesten joukosta voi mainita: Toppeliuksen kaunottaret ja heidän äitinsä, samoin Pitcher ja Hj. Nordenstreng. Viimeksi mainitsemani saapui tänne läpikulkumatkalla määränpäähänsä Lysekiliin, mutta saatuaan tietää kummankin kylpyläpaikan hyvistä puolista, hän antoi etusijan Marstrandille ja jäi tänne. Jenny viihtyy hyvin, vaikka hänenkin ajatuksensa lentävät toisinaan ikävöiden kotiin Puotilaan ja Nuutajärvelle. Hän purjehtii innokkaasti ja oleilee myös mielellään kylpysalongissa, jossa harrastelijamuusikoita pyydetään soittamaan ja laulamaan sekä aamu- että iltapäivisin. En ole vielä saanut häntä itseään esiintymään, mutta lähestymme tätä päämäärää. Kunhan salonki joskus tyhjenee, hän on luvannut aloittaa dueton herra Wasastjernan, Seinäjoen Gustaf Wasastjernan pojan kanssa, joka asuu Ultunassaent. Sipoon osa, nyk. kaupunginosa Helsingissä. Minä taas annan vapaahetkinä tavallisesti houkutella itseni vaikeuksitta vistipöytään. K. Furuhjelm, rouvat Brehmer ja Cronstedt sekä herrat Norrmén ja Flodin muodostavat tavanomaisen seurueen kanssani. Löytääkseni enemmän mielenkiintoa niin kutsutuista huveista olen heikkoa vastarintaa tehtyäni valituttanut itseni Huvi- ja hyöty -seuran johtoon, ja piintynyt velvollisuudentuntoni on sen jälkeen pakottanut minut ottamaan ahkerasti osaa sen toimintoihin. Ensi perjantaiksi, 18. päiväksi järjestämme juhlalliset tanssiaiset Norjan kruunajaisten kunniaksi. Jenny ei halunnut hyväksyä tarjoustani hankkia puku tilaisuuteen, hän kun ei noudattanut Anopin neuvoa ottaa mukaan tanssiaispukunsa, vaan pidättäytyy koko hauskuudesta. Itselläni on onneksi hieno juhla-asu, habit noir, kööpenhaminalaisen räätäli Lundin tekemä, jonka avulla uudistin koko garderobini.

Olen tutustunut useisiin ruotsalaismiehiin Marstrandissa ja saanut osakseni paljon ystävällisyyttä ei vain sotilailta, jotka melkeinpä tunnenkin, vaan myös ja varsinkin yli ammattirajojen, oikeusoppineilta ynnä muilta. Jotta en ainakaan häiritsisi hyvää suhdetta paikallisiin sotilaisiin, olen viivytellyt mahdollisimman pitkään kysymystä vierailusta täkäläisessä Carlstenin linnoituksessa, koska minulla on ollut ennakkoaavistus, että aihe olisi arka, vaikka kaikki vakuuttavat linnoitusta näytettävän nykyisin vaikeuksitta matkailijoille. Mutta eilen illalla otin aiheen esiin kapteeni Prytzin kanssa, joka on vanhin tuttavani täällä. Hän vastasi, että ohjeissa tosin sanotaan, ettei ulkomaalaisia saa päästää linnoitukseen, mutta se ei merkitse tässä tapauksessa mitään ja hän halusi mainita sen vain selitykseksi, miksi hän ei ole itse tarjoutunut esittelemään linnoitusta, sekä kehotti minua empimättä käymään siellä. Sanoin tähän, että olen aivan liian pedanttinen tahtoakseni säännöt tuntien tunkeutua sinne ja selitin päättäneeni luopua käynnistä, niin paljon kuin se minua kiinnostaisikin. En jättänyt keskustelun jatkuessa lipsauttamatta, miten minulla aikanaan Suomen kenraalikuvernöörin adjutanttina oli yhtenään tehtävänä esitellä vierailijoille Helsingin luona olevaa linnoitusta.

Tuntien täysin kapteeni Prytzin varautuneisuuden tämän kysymyksen suhteen pidän naurettavana kyseistä varovaisuutta ulkomaalaisia kohtaan. Ei tarvitse viipyä montakaan minuuttia Marstrandin rannalla oivaltaakseen, että Carlstenin linnoitus nykykunnossaan on aivan merkityksetön merisodassa tai siis sellaisessa, joka voisi tulla kysymykseen ulkoisia vihollisia vastaan. Se ei voi puolustautua nykyajan tykistöä vastaan saamatta panssarivahvistusta eikä voi siis enää palvella suojana sotalaivastolle, jos Ruotsilla olisi varaa varustaa sellainen, joka voitaisiin asettaa mahtavampaa vihollista vastaan. Ei löytyne myöskään varoja linnoituksen saattamiseksi jälleen taistelukuntoon. Mielestäni Ruotsin täytyy ja se voi omistaa voimansa menestyksellisesti maapuolustukseen. Ruotsin pitkän rantaviivan riittävä puolustus ylittää maan resurssit.

Vilpittömän surullisena otin vastaan Carl Ehrnroothin kuolinsanoman, joka saapui tänne samana päivänä kuin kirjeesi oli valmistellut minua siihen. Minulla ei ole Helsingissä monia ystäviä ja sen vuoksi tuntuu vaikealta menettää yksi parhaista, etenkin kun minulla oli viime talvena tilaisuus olla tekemisissä hänen kanssaan enemmän kuin tavallisesti ja toivoin niin olevan usein vastakin.

Siitä kummallisesta syystä, että juuri kamarineuvos Flodin tuodessaan minulle suruviestin vastaanotti vuodatukseni menetyksestä, joka näin oli kohdannut koko maatamme, missä Carl Ehrnroothin tapaiset kyvyt ja luonteet ovat harvassa, mieleeni juolahti ajatus ja olen myöhemmin lypsänyt Flodinista varmuuden siitä, että juuri hän kuulemma korvaa Ehrnroothin senaatissa. Hän kuuluu olleen aiemmin ehdolla siihen, vaikka tulikin Ehrnroothin syrjäyttämäksi. Norrménille, joka matkusti hiljattain Helsinkiin, asia tuntuu olevan aivan selvä niin, että jos hän, jolla kyllä on vaikutusvaltaa senaatissa ja joka on peräänantamaton, saa tahtonsa läpi, Flodin tullee seuraamaan ensi vuonna Tholénia, joka tänä vuonna kuuluu eroavan. Flodin väittää kuitenkin, ettei ole halukas ottamaan vastaan paikkaa, josta palkka on vain 8 000 markkaa, kun hän nyt Oulun lääninkamreerina saa 10 000. Jääkööt tietoni kuitenkin luottamuksellisiksi, kunnes asia vuotaa muuta kautta. Flodin on muuten hauska ja fiksu mies ja hänellä on sangen rakastettava vaimo, Ida Basilierin vanhempi sisar, mutta paljon tätä miellyttävämpi. Hän on muun muassa voittanut puolelleen Jennyn erityiset sympatiat.

Sydämellisiä terveisiä omaisillesi ja vilpittömimmät kiitokseni Alexandralle hänen ihailtavan äidillisestä huolenpidostaan pikku Almasta, jota Pappa ikävöi niin kovasti ja lähettää tässä lämpimän halauksen.