23.4.1875 Finlands statsrätt

Suomen valtio-oikeus

Kevätlukukausi 1875

36. luento 23. huhtikuuta

Siirryn nyt tarkastelemaan Fredrik I:n 16. lokakuuta 1723 Ruotsin Valtakunnan Ritarikunnalle ja Aatelistolle vahvistamia etuoikeuksia. Vuonna 1863 esitettiin toivomusaloite, että kaikki etuoikeudet lakkautettaisiin.

§ 1 Sisältää vain vakuutuksen, että Aateli saa edelleen nauttia etuoikeuksistaan.

§ 2 Että Valtioneuvosto sekä valtakunnan korkeat ja tärkeät virat täytettäisiin Ritarikunnan ja Aateliston jäsenillä. Tästä aiheesta oli aikaisemmin kyse Yhdistys- ja Vakuuskirjan sivulla 4. Valtakunnan korkeat ja tärkeimmät virat. Säädös Hallituskonseljin luvussa I, momentti 5. ½ Aatelistosta, ½ rälssittömistä. Koskee siis nykyään vain Ministerivaltiosihteeriä sekä Kenraalikuvernööriä, jos hän on suomalainen. Nykytiedon kautta on jo kadonnut ajatus syntyperästä antamasta etusijasta virkaan pääsyyn.

§ 3 Ylentämisestä valtionkansliassa – päivätty Sigismundin ajalla vuonna 1594 – ei voida enää soveltaa, osittain vuoden 1772 Hallitusmuodon ja Yhdistys- ja Vakuuskirjan perusteella, osittain koska sellaista kansliaa ei täällä ole.

§ 4 Oikeus matkustaa ja jopa tehdä työtä vieraassa maassa. Vain jälkimmäistä voi nykyään katsoa jollain lailla etuoikeudeksi, vaikka tietenkin myös rälssittömät voivat nauttia samasta edusta. Siten se ei todellisuudessa ole enää mikään erityinen etuoikeus.

§ 5 Aatelismiehen vangitsemisen ehdoista ei voi enää nykyään löytää yhtään etuoikeutta. Kysymystä käsiteltiin, kun esiteltiin yleistä oikeutta henkilökohtaiseen suojaan. Nykyään vain nk. irtolaisia saa vangita pelkän epäilyksen perusteella.

§ 6 Forum privilegiatum. Asetettiin sellaisena kuin se jäi vuodelta 1614, joskin vähän rajatumpana. Tämä myös luvun 8 §:ssä 2. Oikeuskaaren momentit 8 ja 9. Kumottu Keisarillisella asetuksella 4. marraskuuta 1867, jossa on kyse asianomaisen tuomioistuimen velvollisuudesta ottaa käsittelyynsä kaikenlaiset aatelisia koskevat tapaukset, korosta luvussa olevia kansalaisten tasa-arvoa osoittavia kohtia. – Kun esitys aiheesta tuli, se torjuttiin ensin ja hyväksyttiin vain rikostapausten ollessa kyseessä, ja mietintö palautettiin näin ollen valiokuntaan. Äänestyksen tulos oli 36 ääntä 36 ääntä vastaan, mutta 1. ja 3. luokassa [...]oläslig/saknad text entisten etuoikeuksien säilyttämisen puolesta siviilitapauksissa. Mutta muut säädyt esittivät kutsun, ja keskustelun jälkeen, jossa erityisesti herra von Knorringin lausunto oli erinomaisen merkittävä, kutsu hyväksyttiin 61 äänellä 5:ttä vastaan.

7) Jus patronatus (Sigismundin allekirjoittama). Tilanne täällä meillä Suomessa oli ainakin sellainen, että asia koski tiettyjen säteritilojen omistajia. Kun niiden omistusoikeus sitten ulotettiin kaikkiin, tämä mainittu oikeus on lakannut olemasta säädyn etuoikeus, se on yksityisoikeudellinen reaalia. Useimmat ovat muuten sanoutuneet irti sen käyttämisestä.

Keisarillinen kuulutus 21. joulukuuta 1868, s. 82.

8) Kuvaus säterivapauden merkityksestä. Ei enää henkilökohtainen sen jälkeen, kun tästä on kumottu § 27. Lue vielä tätä koskeva osa. Loppuosa vain Skånea + osittaintillagt i marginalen

9) Yleisistä rälssitilan vapauksista ja § 10 niiden verotuksesta, eivät ole säädyn etuoikeuksia vaan reaalioita. Aateliston suostumus §:ssä 10 voidaan kuitenkin katsoa etuoikeutena, siis että tällaisia verotusasioita saisi näin ollen vastedes käsitellä toisin kuin muita. osittaintillagt i marginalen.

§ 11 on katsottava kumotuksi Yhdistymis- ja Vakuuskirjan s. 3 kautta, eli ettei maanluontoa saa muuttaa.

§ 12 Aateliston taloista ja kiinteistöistä kaupungeissa. +tillagt i marginalen Mistä ne on vapautettu? – Sanotaan, että aateliset ovat kiinteistöjensä osalta vapautettuja kaikista kruunun ja kaupungin rasitteista tonttiveroa lukuun ottamatta. Tämä pykälä on antanut aihetta moniin eri tulkintoihin. Siitä on päätelty, että aatelismies on vapautettu kirkko- ja pappilarakennusten rakentamisen lisäksi myös tie- ja siltarakentamisesta. Tässä on kyllä menty liian pitkälle. – Ei nimittäin voi olla kysymys mistään muusta rasitteesta kuin siitä, joka koskee kaupunkia, siis porvaristoa, eikä julkistettujen säädösten mukaan kirkkorakennusten ja pappiloiden rakentaminen ole koskaan ollut kaupungin velvollisuus, vaan seurakunnan, se kuuluu kaikille kiinteistönomistajille, jotka kuuluvat seurakuntaan. – Edelleen voidaan katsoa päätöslauselmaa Porvarissäädyn valituksesta, joka on päivätty 16. lokakuuta 1723, ja jonka §:ssä 20 sanotaan: Kenenkään, kuka tahansa hän onkin, joka omistaa talon ja tontin kaupungissa eikä ole erityisin etuoikeuksin ja tähän saakka laadittujen päätöslauselmien kautta vapautettu, ei tule tai pidä vetäytyä osallistumasta porvariston tavoin palovahdin, tienraivauksen, kirkko- ja pappilarakennusten rakentamisen ja monen muun vastaavan ylläpitämiseen, joita ei voi katsoa tai pitää henkilökohtaiseen omaisuuteen kuuluvina. – Tämä toistetaan vuoden 1730 päätöslauselmassa vastauksena saman säädyn tekemään valitukseen. – Tässä ei voi väittää, että Aatelisto olisi etuoikeuksiensa avulla vapautettu kirkon ja pappilan rakentamisesta, koska niitä ei mainita. – Eivätkä nämä myöskään ole henkilökohtaisia veroja tai riipu omistajan säädystä, vaan sen omistuksen laadusta, joka hänellä on. – Erityisesti sanotaankin §:n lopussa, että tienrakentamisella pitäydytään siinä tavanomaisessa käytännössä, jossa otetaan huomioon, että vuonna 1723 oli kaupunkeja, joissa aatelisto oli vapautettu tienrakentamisesta, esim. Tukholma. Missä siis tilanne oli sellainen vuonna 1723, jatkuu vapaus, mutta ei muissa kaupungeissa.

Vuoden 1873 kunnallisasetus, § 7. Tämä asetus ei tee mitään muutoksia kunnallisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, jotka perustuslain tai perustuslaiksi korotettujen etuoikeuksien mukaan kuuluvat kaupunkikunnan tietyille jäsenille.

Tämä siis koskee §:ä 12. Valiokunta 1872, esitys hylätään.tillagt i marginalen

§ 13. Ei mikään etuoikeus, koska muilla sama oikeus.

§ 14. Oikeus jauho- ja sahamyllyihin kotitarpeiksi sekä rälssitalojen krouveihin. – On edelleen voimassa. +tillagt i marginalen

§:t 15, 16 ja 17 eivät anna mitään etuoikeuksiksi tarkoitettuja oikeuksia. Niiden oleminen myös täällä riippuu tästä säädyittäin tapahtuvasta lainsäädännöstä, jota tuolloin käytettiin.

§ 18. Mitä pantiksiottamisoikeuteen tulee, niin se on jäljellä oleva etuoikeus.

+ Asetus kumottu 11. helmikuuta 1878.tillagt i marginalen

a) Mihin vaateisiin? Vuotuismaksuun tai korkoon, joiden määrästä on sovittu maanomistajan ja käyttäjän keskinäisellä sopimuksella – samoin kuin talon lahoamiseen ja huonoon hoitoon, joista maksettava summa puolestaan määrätään talon tarkastamisen kautta; – yleensä sellaisia vaateita, jotka perustuvat maanvuokrasopimukseen – maan nautintaan.

b) Pantiksiottamisen tapa: mukana 2 lautamiestä. Tämä on tarpeen. Koska myönnetään poikkeus yleisestä laista, on määrättyä muotoa tarkoin noudatettava. Jos aatelismies ottaa pantiksi ilman kahta lautamiestä, itse pantiksiottamisen pätemättömyyden lisäksi aatelismies joutuu syyllisenä vastuuseen Panttauskaaren luvun 1 §:n 4 mukaan.

c) Ketä vastaan? Rälssitalonpoikia vastaan, eli kaikkia niitä vastaan, jotka viljelevät rälssimaata vuokramiehinä. Ei siis rälssiveron omistajia vastaan, koska heillä on omistusoikeus maahansa. Maakaaren § 4, 21. helmikuuta 1789. Ei myöskään aatelismiehen omistamalla maalla asuvia alustalaisia tai torppareita vastaan, sillä hehän eivät ole rälssitalonpoikia. Jos katsotaan instituution [...]oläslig/saknad text kehitystä, käy vielä selvemmäksi, että maanluonto noudatti omistajan säätyä. Vielä vuosina 1723 ja 1734 ei asiaa voinut ajatella toisin. Rälssitalonpoika oli silloin rälssitilalle asettunut ja isännän vallan alle alistettu henkilö.

d) Oikeus kuuluu vain rälssiaatelisille, rälssittömät ratsutilojen omistajat eivät saa ottaa panttia. Sen määrää Ritarikunta ja Aatelisto itse.

§ 19 Kauppaliikkeiden hoitaminen ei ole etuoikeus.

§ 20 Autio rälssitila ei ole kenenkään henkilökohtainen etuoikeus, vaan reaalia, nykyään rälssittömät omistavat usein sellaisia tiloja rälssioikeuden alaisuudessa, ks. §:n 27 loppua.

Sama koskee §:ä 21.tillagt i marginalen

§ 21. Mikä merkitys ratsupalvelussäädöksillä on vielä Aatelistolle säätynä. Sen lähempi kehittäminen kuuluu siihen osaan värväysoikeutta, jossa on kyse ruotuväkilaitoksesta. – Jos samanlainen Aatelislippue perustettaisiin, niin ehkä §:n 21 loppuosaa voitaisiin soveltaa.

Aatelislippue ei maan rajojen ulkopuolelle, jätettiin sivuun vuonna 1809.tillagt i marginalen

§:t 22 ja 23 eivät ole enää aateliston etuoikeuksia.

§ 24 ei ole enää sovellettavissa, ei ole etuoikeutettu varmistus torjumista vastaantillagt i marginalen.

§ 25 Jos jokin rälssitila siirtyy kruunulle, sen saa aatelismies lunastaa sukuun. On etuoikeus. +tillagt i marginalen

§ 26. Jos aatelinen menettää maaomaisuutensa kruunulle, se voidaan luovuttaa jollekin suvun jäsenelle. On jäljellä etuoikeutena.

§ 27 Kumottu 2. huhtikuuta 1864 päivätyllä Keisarilliselle asetuksella, joka oikeuttaa jokaisen Suomen kansalaisen säätyihin tai eri yhteiskuntaluokkiin erottelematta hankkimaan tällaista maata.

§ 28 Vaihdosta. Etuoikeus, mutta riippuu Säätyjen suostumuksesta. Tästä on ollut aikaisemmin kysymys – kruununtilat. +tillagt i marginalen

§ 29. Ei mikään etuoikeus.

§ 30. Käsityöläisten puolustus, ei enää merkitse mitään.

§ 31. On vanhastaan vielä jäljellä, kritisoi jälkimmäistä osaa, tätä ei ole selväsanaisesti poistettu, mutta sitä on katsottava [...]oläslig/saknad text yhtenä uudemmista etuoikeuksista. +tillagt i marginalen

§ 32 Ei ole etuoikeus,

Yhteenveto

Itseoikeutetut

Edustamisoikeus