28.10.1876 LM–Alexandra Mechelin

Vaikka aamulla kirjoitinkin sinulle, katson kuitenkin tarpeelliseksi lähettää sinulle vielä Torstenin mukana muutaman rivin. Sen jälkeen on nimittäin sattunut merkittävä muutos, josta katson, että sinun olisi saatava tietää siitä ennen kuin asiasta kerrotaan Mammalle ja Jennylle.

Jos tämä viesti aluksi saakin sinut surulliselle mielelle, toivon, että tarkemmin harkittuasi huomaisit, että kenties olikin parempi, että kävi näin. Pitäähän joka tapauksessa tyynesti sopeutua siihen, mitä todennäköisesti ei voi auttaa.

Asia koskee Henrikin kihlausta. Oletan, että Te kaikki, kuten Torsten ja minä, ilahduitte ja yllätyitte kuultuasi uutisen siitä, sillä Amanda Bruncronahan on hyvä ja rakastettava luonne, ja avioliiton hänen kanssaan saattoi olettaa tuottavan Henrikille onnea ja olla hänelle monessakin mielessä toivottava asia.

Nyt kuitenkin, valitettavasti, tämä kihlaus on jo purettu. Amanda Bruncrona oli perunut sanansa. Pääasiallinen syy oli se, ettei hän tarkemmin pohtiessaan katsonut tuntevansa Henrikiä kohtaan sellaisia tunteita kuin aviovaimolle kuuluisi. Hän oli hätiköinyt suostuessaan ensimmäisen kerran. Kosinta oli yllättänyt hänet, – Henrik oli niin pitkään ja niin lämpimästi pyytänyt häntä eikä halunnut antaa hänelle lainkaan miettimisaikaa – ja silloin hän oli vastannut kyllä. Tämä tapahtui keskiviikkona iltapäivällä. Torstaina kaikki oli vielä hyvin, ja hän näytti iloiselta ja tyytyväiseltä käydessään torstaina luonani. Perjantaina hän alkoi jo murehtia – ja lauantaina, eli tänään aamupäivällä hän perui lupauksensa.

Kihlaukset herättävät aina ilkeiden ihmisten kateellisuuden. Myös tässä ilkeillä ihmisillä on epäilemättä ollut sormensa pelissä. Tietämättä asian yksityiskohtia olen kuitenkin varma, että pahat puheet ovat saaneet hänen miettimään räikeämmässä valossa kuin muuten olisi tapahtunut, liittoa, jota hän oli solmimassa vailla muuta tunnetta kuin vanha ystävyys. Odotukset hyvästä toimeentulosta näyttävät siis osoittautuneen vähemmän houkuttelevilta verrattuna velvoitteisiin, joita liitosta olisi hänelle joka tapauksessa seurannut.

Älkäämme siksi tuomitko häntä liian ankarasti, niin tuskallista kuin onkin, että Henrik joutui niin pian pettymään toiveissaan! – Niin, on tosiaankin murheellista, että hän joutui kärsimään tästä odottamattomasta käänteestä juuri kun tunsi itsensä niin pirteäksi ja onnelliseksi. – On luonnollista, että hän kuitenkin lähtisi matkalle sellaisessa tilanteessa. Ja kenties hänen on näin helpompi toipua tästä iskusta. On myös mahdollista ja todennäköistä, että hän elättää sisimmässään toivetta ajan mittaan kuitenkin voittaa itselleen tytön käsi. Aluksi pitää kuitenkin joka tapauksessa pyrkiä pitämään yllä hänen mielialaansa ja saada hänet silti huolehtimaan terveydestään. – Mutta tähän liittyy vielä toinenkin vaikea asia, eli se kuinka välirikon voisi mieluiten pitää jonkin aikaa salassa Jennyltä – ja kuinka siitä voisi kertoa hänelle ilman, että se vaikuttaa liiaksi hänen terveyteensä. Kiltti ystäväni, sinun osallesi on nyt vuosien ajan langennut kestää ja kärsiä ja omistautua toisille. Nytkin sinun täytyy Torstenin kanssa toinen toisianne auttaen yrittää lievittää sekä Jennylle että Mammalle tästä ikävästä tapauksesta syntyvää vaikutelmaa, – ja samalla lohduttaa veljeäsi surussaan.

Kun Henrikin ja Amanda Bruncronan oli määrä iloisina kihlautuneina liittyä Montreux’n siirtokuntaan, mielessäni kävi ensimmäiseksi, että sellaisessa tilanteessa pääsisit varmaan jo muutaman viikon kuluttua palaamaan kotiin. Nyt minulla on sen sijaan aihetta pelätä, että läsnäolosi on tarpeen vielä pitemmän aikaa. Sillä Henrikin läsnäolohan ei näin muuttuneissa olosuhteissa voi juuri tuottaa iloa. Tietoisuus hänen takaiskustaan voi vaikuttaa Jennyyn, kun tämä saa kuulla siitä, – ja vaikka Torsten onnistuisikin pitämään hänet hyvällä mielellä siitä huolimatta, sinua tarvitaan sitäkin enemmän Mamman vuoksi, ja Henrikin.

Niinpä pelkään, ettei tehtävääsi saada päätökseen muutaman viikon kuluttua. – Niin kovasti kuin ikävöinkin saada sinut takaisin kotiin, velvollisuuteni ei salli minun suostutella sinua rientämään luokseni. Jätän nyt kokonaan sinun päätettäväksesi, kuinka kauan haluat viipyä siellä. Mutta jos katsot, että sinun täytyy jäädä joulun yli, en usko, että voin toimia toisin kuin tulla itsekin sinne, – ja sen jälkeen minun asiakseni jää muutaman viikon Pariisissa oleskelun ajan pyrkiä järjestämään sinulle virkistystä kaiken sen sielussasi tunteman huolen jälkeen, jota olet tänä vuonna joutunut kestämään. – Luoja suokoon lopulta iloisen jälleennäkemisen! – Lisää kuuluu pian.