19.3.1875 Finlands statsrätt

Suomen valtio-oikeus

Kevätlukukausi 1875

23. luento 19. maaliskuuta

III Pääosasto: Tuomiovalta

Näiden luentojen alussa muistutettiin mieliin valtiovallan jako lainsäädäntövaltaan, toimeenpano- eli hallitusvaltaan ja tuomiovaltaan. Kuinka tämä jako ei ole niin absoluuttinen, että täysin eri elimien pitäisi hoitaa kutakin niistä. – Olemme nähneet, että Hallitsija on mukana kaikkien kolmen harjoittamisessa, ja että edustustolla, vaikka se onkin etupäässä lakia säätävä elin, on myös vaikutusta hallitukseen lähinnä rahoituksesta päättämisen ja ylipäätään finanssitoimivallan kautta. Sitä vastoin sillä ei ole mitään tekemistä tuomiovallan kanssa kuten Hallitsijalla on, joskin vain poikkeustapauksissa.

Tätä tärkeää valtiotoiminnan päähaaraa, lain ja oikeuden käyttämistä on nyt käsiteltävä siinä määrin kuin se liittyy valtio-oikeuteen. Aikaisemmin käsiteltiin Keisari Suuriruhtinaan oikeutta osallistua lainkäyttöön. Nyt tuomiovallan asemaa ja organisointia yleensä.

Jotkut teoreetikot eivät ole ollenkaan myöntäneet, että tuomiovaltaa katsotaan valtiovallan erityishaarana. He ovat halunneet asettaa sen vain yhdeksi hallitustoiminnaksi – oikeushallinnoksi. Mutta tämä on väärin. Sana hallinto kuvaa toisenlaista toimintaa ja työtä kuin että kanteilla ja syytteillä lausutaan julki, mikä on lain mukaan oikein ja mikä väärin.

Voidaan kai sanoa: Hallitus ja lainsäädäntö ovat Valtiovallassa korkeampia lajeja kuin tuomiovalta, niillä on laajempia toimivaltoja. Hallitsija asettaa tuomarit. Hän ja edustajisto vahvistavat ne lait, joita tuomioistuimen tulee soveltaa, niin, ne vahvistavat itse tuomioistuinten organisaation. Mutta arvojärjestykseen sijoittaminen on tässä täysin tarpeetonta. Sillä voidaanhan myös sanoa: Minne jouduttaisiin lakien säätämisessä, ellei olisi tuomioistuimia takaamassa niiden soveltamista. Ja joka tapauksessa on myönnettävä, että niiden asema on itsenäinen. On juuri Valtion tuomio-oikeuden ja toimintojen ansiota, ettei mikään hallituksen päätös voi määrätä menettelyä in casu tai antaa tuomioistuimelle tehtäviä, joissa ei ole sinänsä kyse sen tutkimisesta, mikä on oikein. Instanssijärjestyksessä ei ole mitään epäitsenäisyyttä. Alin tuomioistuin tuomitsee itsenäisesti myös tapauksissa, joissa niiden toimivalta on rajattu, eli missä pyyntö tai vetoomus on esitettävä. Verrattakoon vaikka hallintoviranomaiseen. Kulku on päinvastainen. Hyväksyy ylhäältä ja kulkee sitten instanssien läpi alaspäin. Mutta oikeudenkäynti alkaa alhaalta, ja asian saa jälkeenpäin viedä korkeampien oikeusistuinten tutkittavaksi.

Mikään oikeudenkäyntijärjestyksen yksityiskohta ei kuulu tänne. Valtio-oikeuden ei pidä ottaa mukaansa prosessioikeutta. Valtio-oikeuden on omalla alueellaan otettava ja omasta näkökulmastaan selvitettävä vain Tuomioistuinten organisaation, instanssijärjestyksen peruspiirteet ja mikä on niiden asema suhteessa valtiovallan muihin harjoittajiin.

Perustuslaeissamme kohtaamme lähinnä säädöksen, joka on äärimmäisen tärkeä: Hallitusmuodon § 16 – periaate, joka on otettu kaikkiin valtioiden kehittyneisiin perustuslakeihin. Lue ääneen.tillagt i marginalen – Mihin tuomioistuimeen mikin kuuluu, on puolestaan säädetty vuoden 1734 lain Oikeuskaaressa.

Perustuslaki ei myöskään määrittele tarkasti, mitä kaikkien varsinaisten tuomioistuinten tulee olla, eikä se myöskään määrittele instanssijärjestystä. Katsottiin kai tarpeettomaksi, koska se oli Oikeuskaaressa. Kuitenkin on tapana ottaa esiin valtiosääntö. Haluan siksi tässä muistuttaa, ettei Oikeuskaaren 1. luku ole nykyään enää muuttumattomana voimassa. Kämneri, - Laamanni, - Ritarikatselmusoikeus eivät enää ole olemassa. Vuoden 1868 27. huhtikuuta annetun lain esipuheessa todetaan: Alioikeus maalla on Kihlakunnanoikeus, kaupungissa Raastuvanoikeus. Näiden yläpuolella on Hovioikeus. – Se vastaa siten Vetoomustuomioistuimia. Mutta sitten puuttuu itsenäisessä asemassa oleva Korkein oikeus. Vuoden 1868 perustuslakikin puhuu vain Hallitsijasta korkeimpana instanssina.

Xtillagt i marginalen.

Kannattaa tarkastella, miten Hovioikeuden asema on siten jälkeenpäin muuttunut. Historiahan osoittaa, miten Hovioikeus perusteetiin alun perin Kaarle IX:n pyrkimysten seurauksena, kun hän yritti organisoida Kuninkaan tuomio-oikeuden laajentamista. Tämä ei tosin onnistunut, mutta selvensi asioita. Hänen seuraajansa ehdotti vuoden 1614 Oikeudenkäyntiartikloja. Instanssijärjestyksen terävöityminen. Ja että Kuninkaallinen Hovioikeus ja Korkein oikeus perustettaisiin Tukholmaan. Niillä olisi valta sekä Kuninkaan poissa ollessa että hänen paikalla ollessaan tuomita Kuninkaan tuomioita, joista ei sittemmin tehty valituksia, ja joka myöhemmin yritti valittaa samasta tuomiosta, sai rangaistuksen Kuninkaan tuomiorikoksesta. Ehdotusta vastaan tehtiin huomautuksia. Oikeudenkäyntimääräys annettiin kuitenkin vuonna 1614 pääasiassa ehdotuksen mukaan, ja Hovioikeus perustettiin. Oli kuitenkin paljon kiistaa siitä, saisiko joku tuomita kuninkaan tuomion. Kuningas katsoi kuitenkin, että hänellä oli oikeus rikkoa [...]oläslig/saknad text. Vuoden 1615 Oikeudenkäyntiprosessin mukaan voitiin kuitenkin anoa benificum revisionis. Turun Hovioikeus 1623. Heti kun oli useita, ei voinut olla korkeinta ja viimeistä instanssia. – Useita, koska ei voitu korvata vanhoja Tutkintakäräjiä. Jo 1500-luvulla alkoivat raadissa revisioasioiden valmistelut. Tämän kanssa yhtäläinen on Hallitusmuodon § 8 sekä korkeimman Lautakunnan nimitys Hovioikeudesta §:ssä 15, joka toistaa Kustaa Aadolfin käsityksen. Lue § 15. – Yhdistys- ja Vakuuskirjan 2. momentti. Sitten vuoden 1809 säädökset.

(Tuomioistuimen itsenäisyys taataan tuomarin erottamattomuuden avulla.)

Oikeusosaston asema – kuvaus, kritiikki.

(Tuomioistuimet perustuslaillisena takuuna.)