26.9.1878 Finlands statsrätt

Suomen valtio-oikeus

Syyslukukausi 1878

5. luento 26. syyskuuta

Suomen valtio-oikeus, johdanto

Cicero, de Republica: ”Certe in optimorum consiliis posita est civitatum salus”, toden totta, parhaimpien neuvoista riippuu yhteiskunnan hyvinvointi.

Kun katsotaan viimeksi käsiteltyä aikakautta, ei voida periaatteellisesta näkökulmasta katsoen vaimentaa sitä moittivaa huomautusta, että valtiomuoto oli lähtenyt yksipuoliseen aristokraattiseen suuntaan, joka tukahdutti vapaan kilpailun ja yleisen osallistumisen valtion tehtäviin. Mutta ellei arvioida Kustaa II Aadolfin ja vähän sen jälkeistä aikaa periaatteellisen valtio-oikeudellisesta vaan puhtaasti historiallisesta näkökulmasta, niin täytyy myöntää, että aatelisto oli taidoissaan vertaansa vailla ja kaikkein kykenevin täyttämään valtion tehtävät: matkat, sodan, kasvatuksen, oppineisuuden. Niin kauan kuin oli jäljellä suuria miehiä, joiden sydämet sykkivät kiivaammin ja katseet avartuivat Kustaa II Aadolfin hankkeissa, näytti tämä asema oikeutetulta ja sitä kannatettiin. Mutta pian alkoivat väärinkäytökset. Ne saavuttivat huippunsa kuningatar Kristiinan jakamissa läänityksissä. Jo vuonna 1650 aatelittomat säädyt lähtivät liikkeelle ja vaativat maan uusjakoa; osa aatelisista, alempi aatelisto, yhtyi vaatimuksiin. Itse asiassa Kaarle X Kustaan aikana Herman Fleming teki ehdotuksen läänitysten uusjaosta, mutta sodat estivät sen toteuttamisen.

Vuonna 1655 päätettiin itse asiassa järkevästä ja kohtuullisesta uusjaosta eli niiden tilusten palauttamisesta kruunulle, jotka kuningatar Kristiina oli Kustaa II Aadolfin kuoleman jälkeen lahjoittanut, mutta sitä ei viety läpi.tillagt i marginalen

Sitten tuli holhoojahallitus.

3. marraskuuta 1660 päivätty hallitusmuoto eli lisäasiakirja. Valtioneuvoston lukumäärästä 40 nimitettiin neuvoston tieten ja suostumuksella – nämä ja muut korkeimmat virat kuuluivat edelleen aatelistolle, mutta alempiin oli kuninkaalla vapaus valita ja ”käyttää ja nimittää korkeita tai alempia”, ja kaikkien virkojen täyttämisessä oli otettava huomioon henkilön kyky ja ansiot, niin ettei ketään syntyperältään alhaisempaa suljettaisi pois, tai ettei ketään ylennettäisi pelkästään säädyn perusteella, ja ettei useampia virkoja kertyisi yhdelle ja samalle henkilölle, kuin ne, jotka kuuluvat välttämättömästi yhteen ja joista hän pystyy suoriutumaan: virkamiehiä ei saa erottaa, ellei hän ole tehnyt rikosta, tai ilman jotain muuta tärkeää syytä.

Säädyt kokoontuvat yhteen joka kolmas vuosi, ja silloin ne saavat tietää, mitä sillä välin on tapahtunut.

Maakuntakokoukset sekä valiokuntien kokoukset kielletään (vain 5 kollegion neuvosto, mikäli valtiopäiviä ei ehditä saada kokoon).

Muuten pätivät vuoden 1634 hallitusmuodon säädökset.

Hallitusmuotoon tuli siten tiettyjä parannuksia. Mutta holhoojahallitus – oikeastaan neuvosto, – hoiti asioita huonosti. Tämä aikakausi kuuluu Ruotsin historian surkeimpiin vaiheisiin. Neuvoston toimintaa ei enää kohotettu suurin hankkein, ulkopolitiikassa se hoppuili umpimähkään konjunktuurien, toisarvoisuuksien ja allianssien perään, – sisäpolitiikassa se suosi ylhäistä aatelistoa etuuksin: mainitsin jo äskettäin, että ⁵/₆ kaikesta maasta oli aateliston käsissä. Valtiopäivillä aatelisto tavoitteli tilanteita, joissa sitä ei voinut äänestämällä voittaa; aateliston keskuudessa taas olivat ratkaisevassa asemassa ylhäisimmät suvut luokittelevan jaon perusteella. – Keskinäisesti oltiin niin eripuraista, että se herätti jo varsin varhain Kaarle XI:n epäluulon koko instituutiota kohtaan siinä määrin, että hän oli ottanut salaisia neuvonantajia.

Kun kuningas vuonna 1672 astui virkaan, holhoojat erotettiin, ja kuninkaanvakuutus pysyi muuttumattomana.

Historia puolustaa usein diktatuuria suurten joukkojen turvaksi oligarkkia vastaan.

Valtiopäivät 1. lokakuuta 1680: Ensimmäinen asiakirja yksinvaltiuden voimaansaattamiseksi 10. joulukuuta 1680. Kuningas ei ollut sidottu vuosien 1634 ja 1660 hallitusmuotoihin, koska niiden oletetaan koskeneen [...]oläslig/saknad text, vaan hänellä on oltava vapaa oikeus muuttaa niitä oman mielensä mukaan miten vain, siten kuin häntä itseään huvittaa, ja se voi osoittautua hänen valtakuntansa ja kaikkien alamaistensa parhaaksi, niin ettei kuningas ole sidottu mihinkään hallitusmuotoon, ”vaan ainoastaan Ruotsin lakiin ja laillisiin asetuksiin” (Maanlaki, Kuninkaankaari).

Itse asiassa tässä ei katsottu, että vuoden 1634 hallintojärjestelmä olisi kumottu, mutta kylläkin Neuvoston ylivalta, – kuten se, ettei kaikenlaisia asioita pitänyt viedä säätyjen ratkaistaviksi, – niille kuuluivat vain lainsäädäntö ja verotusasiat.

Lisäksi kuningas tehtiin toisen kohdan kautta täysin riippumattomaksi neuvoston päätöksistä, jota vastoin holhoojahallituksen oli ollut osoitettava valtuutuksensa – eli että se itse oli tilivelvollinen vain Jumalan edessä, – ja edelleen poikkeuksena yleisistä laeista oli, ettei kuninkaan tarvinnut kuulla neuvostoa muussa kuin niissä asioissa, joissa hän katsoi sen itse tarpeelliseksi.

Yksinvaltius ei siten käynnistynyt vuodesta 1680, mutta vahva kuninkaanvalta kyllä, [...]oläslig/saknad text yleisten lakien säätämiset eivät enää riittäneet.

9. joulukuuta 1682 hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa hyväksyi Neuvoston ja kaikkien säätyjen valtiopäivillä tekemät kaksi selvitystä, jotka koskivat Maanlain Kuninkaankaaren lukua 4 sekä joitakin muita asioita.

1) vahvistus kuninkaan lainsäädäntövallasta hallinnollisissa asioissa, – tämä ei ollut mitään ehdottoman uutta. Mutta

2) jätettiin kuninkaan oman hyvän tahdon varaan, halusiko hän sallia säätyjen antaa lausuntoja tai osallistua yleisten lakien muuttamiseen. – Tämä oli yksinvaltiutta lainsäädännössä – vastoin kaikkea sitä, mikä ennen oli ollut voimassa.

Verotusoikeus jäi säädyille; sitä harjoitettiin 1686 ja 1689. Vuonna 1693 valtion talous kukoisti, ja silloin kuningas oikeutettiin neuvottelemaan vuosittain, niin kauan kuin sotaa kestäisi, siihen niin suuren summan kuin välttämättä vaadittiin. Sen kaikki säädyt ottaisivat jälkeenpäin maksettavakseen, kun rauha tulisi. –Suvereniteetti, – absoluuttinen valta – määriteltiin nyt Kaarle XI:n asemaksi. Kuitenkaan se ei ollut, eikä sitä ollut tarkoitettukaan muuttumaan todelliseksi absolutismiksi. – Hän itse käsitti asian kuitenkin siten, ettei hän saa tehdä mitään, mikä on lainvastaista, – eikä puuttua mielivaltaisesti lainsäädäntöön. Myös säädyt kutsuttiin edelleen kokoon. Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa Säädyt – Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa Neuvosto. – Hän huolehti hallinnosta, erityisesti finansseista, hoiti valtiontaloutta hyvin. Hän oli siis mieleinen aatelittomille säädyille, joiden joukosta oli samaa tahtia koululaitoksen ja opetushallinnon edistymisen kanssa noussut esiin sivistyneitä ja osaavia miehiä.

Mutta reduktio on kuninkaan toimista kaikkein merkittävin, myös poliittiselta kannalta. Ja sen hän käynnisti itsevaltaisesti. – Luonnehdi, ei tähän yksityiskohtia.

Ruotsin historia on usein kuninkaan riitaa aateliston kanssa; kukaan ei voittanut samoin kuin Kaarle XI, koska hänellä oli säädyt puolellaan.tillagt i marginalen

Vertaa Kustaa Vaasaan.

Kaarle XII hallinto oli sitten sotilasdiktatuuria. Hän ei vannonut kuninkaanvalaa, ei kutsunut koolle valtiopäiviä, jakoi pois tiluksia, ei antanut Neuvostolle täyttä valtaa poissaolonsa ajaksi. – Kuitenkin valtiopäivät 1714, Ulrika Eleonora.

Talous painui alas, sillä oli epäonnea, alkoi muodostua oppositiota yksinvaltiutta vastaan, jo tuolloin harkittiin uutta hallitusmuotoa.