Valtiopäiväjärjestyksen säädös valtiopäivien koollekutsumisesta
Tällä otsikolla oli Hufvudstadsbladetin eilisessä numerossa julkaistu seuraava kirjoitus:
Mainitsimme hiljattain todennäköisen oletuksen, ettei seuraavia valtiopäiviä kutsuttaisi koolle vuoden 1882 alussa vaan vasta syksyllä.
Oletus perustuu siihen havaintoon, että koolle kutsuttujen säätyjen käsiteltäväksi annetuista asioista monien merkittävimpien valmistelu ei ole vielä edistynyt kovin pitkälle. Voi pitää valitettavana, että valtiopäiväjärjestyksemme sallima pitkä väliaika säätyjen kokoontumisten välillä pitenee entisestään muutamalla kuukaudella. Mutta se, että eilisen H:fors Dagbladin tavoin pitää kyseistä viivästystä ”Valtiopäiväjärjestyksen vastaisena”, perustuu epäilemättä väärinkäsitykseen.
Valtiopäiväjärjestyksen § 2 nimittäin määrää, että ”Suomen säädyt kokoontuvat vähintään joka viides vuosi Keisarin ja Suuriruhtinaan kutsusta lakimääräisille valtiopäiville.”
Kun säätyjen kokoontumiselle ei ole määrätty tiettyä päivää vuodesta, tätä säädöstä ei pitäisi voida tulkita muutoin kuin että hallitsija on sitoutunut kutsumaan säädyt koolle viidennen vuoden aikana luettuna siitä vuodesta, kun säädyt oli viimeksi kutsuttu lakimääräisille valtiopäiville.
Lähes samalla tavoin kuuluvaa vuoden 1809 Hallitusmuodon kohtaa ei ole Ruotsissakaan tulkittu koskaan toisin.
Siinä todettiin alun perin (§ 49), että Valtakunnansäätyjen tuli ”kokoontua kun viisi vuotta oli kulunut viimeksi pidettyjen valtiopäivien lopusta”. Vuoden 1815 valtiopäivillä nämä sanat kuitenkin muutettiin muotoon: ”kokoontua joka viides vuosi”, ja tämä säädös oli voimassa vuoteen 1845, jolloin päätettiin, että säädyt kokoontuisivat joka kolmas vuosi.
Ja parhaana todisteena näiden aikamääreiden tulkinnasta ovat seuraavat historialliset tiedot:
Vuoden 1815 ylimääräisiä valtiopäiviä seurasivat vuosien 1817¬1818 ylimääräiset valtiopäivät, jotka alkoivat 20. marrask. 1817 ja päättyivät 21. heinäk. 1818.
Sen jälkeen pidettiin lakimääräiset vuoden 1823 valtiopäivät, jotka alkoivat 23. tammik. ja päättyivät 22. jouluk. samana vuonna.
Niitä seurasivat lakimääräiset valtiopäivät, joiden alkamisajaksi oli edellisten valtiopäivien päätöksellä (Hallitusmuodon § 49:n mukaan säätyjen oli itse joka kokoontumisessaan määrättävä seuraavan kokoontumisensa päivämäärä) määrätty 4. marraskuuta 1828, ja ne päättyivät vasta 19. maaliskuuta 1830.
Viimeksi mainittujen valtiopäivien päätöksellä seuraavaksi säätyjen kokoontumispäiväksi asetettiin 15. tammikuuta 1835, mikä herätti säädyissä kuitenkin vastustusta monella taholla, koska sitä pidettiin syystäkin Hallitusmuodon vastaisena, ja hallitus katsoi myös aiheelliseksi kutsua säädyt koolle vuotta aiemmin ylimääräisille valtiopäiville, jotka alkoivat 15. tammikuuta 1834 ja päättyivät 27. toukokuuta 1835.
Edellä mainittu riittänee osoittamaan, kuinka omaa Valtiopäiväjärjestystämme vastaavaa säädöstä on tulkittu ajan mittaan Ruotsissa.
Tällä halusimme vain tehdä selväksi, ettei Valtiopäiväjärjestys voi millään muotoa estää lähestyvien valtiopäiviemme lykkäämistä syksyyn 1882. Tästä huolimatta olisi silti monestakin syystä toivottavaa, että sellaista lykkäystä voitaisiin välttää, etenkin siitä erityisen sitovasta syystä, että suostuntaveroja saa viime valtiopäivien päätöksellä periä ainoastaan vuoden 1882 loppuun saakka ja että uusia suostuntaveroja koskevia säädöksiä tuskin ehditään saamaan aikaan ennen seuraavan vuoden alkua, mikäli säädyt pääsevät kokoontumaan vasta syksyllä 1882.
Omasta puolestamme emme saata hyväksyä tätä Valtiopäiväjärjestyksen tulkintaa, jota Hufvudstadsbladet pyrkii edellä tuomaan esiin.
Perustuslakia tulee aina tulkita sanamuodon mukaan. Ennakkotapauksiin, varsinkin vanhemmilta ajoilta periytyviin, tulee turvautua vain varoen. Kun selvä laki on olemassa, niihin turvautuminen on myös täysin tarpeetonta.
Kun laissa sanotaan, että Säätyjen tulee kokoontua vähintään joka viides vuosi, sillä ei voida tarkoittaa, että täysin mielivaltaisesti voi kulua enemmänkin kuin viisi vuotta tietystä valtiopäivien ajankohdasta vastaavaan ajankohtaan toisilla valtiopäivillä.
Ei kuitenkaan ole muuta tiettyä ajankohtaa, josta nämä viisi vuotta pitäisi laskea, kuin se jona Säädyt kokoontuvat tai kerääntyvät koolle. Valtiopäivät voivat kestää tavanomaiset neljä kuukautta mutta myös 8 tai 12 kuukautta. Siksi niiden päätöspäivää ei voi koskaan valita ohjenuoraksi.
Silloin määrätty enimmäisaika saattaa väistämättä ylittyä.
Ei liioin voi pitää yhdentekevänä lakitekstissä käytettyä sanaa kokoontua. Sillä tarkoitetaan selvästi valtiopäivien alkua. Jos Säädyt kokoontuvat yhdellä kertaa tammikuussa 1877 ja seuraavan kerran lokakuussa 1882, ne eivät ole kokoontuneet vähintään joka viides vuosi.
Hufvudstadsbladet näyttää kuitenkin olevan sitä mieltä, että nämä viisi vuotta on oikeus laskea päivämäärään ja kuukauteen katsomatta kalenterivuodesta toiseen, kuten vuodesta 1877 vuoteen 1882.
Se voi tuntua jossain määrin oikeutetulta. Mutta sillä on kuitenkin virheellisiä seurauksia.
Jos esimerkiksi seuraavat valtiopäivät avattaisiin joulukuussa 1882 ja päätettäisiin kesäkuussa 1883, mikä vuosiluku sitten määrittäisi näitä valtiopäiviä? Todennäköisesti jälkimmäinen. Puhuttaisiin vuoden 1883 valtiopäivistä. Siinä tapauksessa voitaisiin kenties pitää oikeana, että seuraava Säätyjen kokoontuminen aloitettaisiin syksyllä 1888, ja se päättyisi kesällä 1889. Tälläkin kertaa niitä kutsuttaisiin vuoden 1889 valtiopäiviksi sillä seurauksella, että Säätyjen katsottaisiin tarpeelliseksi kokoontua vasta vuonna 1894 (– kaikki tämä sillä edellytyksellä, ettei laissa sitä ennen määritetä lyhyempää aikaa). Mutta näin ollen 17 vuodessa olisi pidetty vain kolmet valtiopäivät. Mitä siinä tapauksessa on tapahtunut Valtiopäiväjärjestyksen § 2:n säädökselle, että Säädyt kokoontuvat vähintään joka viides vuosi?
Tällaisia seurauksia voi syntyä siitä, jos Valtiopäiväjärjestyksen 2. pykälää ei tulkita tarkalleen sananmukaisesti. Heti kun Säätyjen kokoontuessa on kulunut enemmän kuin viisi vuotta Säätyjen edellisestä kokoontumisesta, laissa säädetty enimmäisaika on ylittynyt.
Valtiopäiviemme säännöllisyys on luonteeltaan vain suhteellista, ja se johtuu sanasta vähintään. Hallitsijalla on täysi vapaus kutsua Säädyt koolle mihin aikaan hyvänsä viiden vuoden sisällä edellisestä kokoontumisesta. Valtiopäiväjärjestyksen sanamuoto ei kuitenkaan oikeuta sellaista näkemystä, että myös edellä mainittu raja olisi joustava, niin että sitä voisi mielensä mukaan siirtää eteenpäin tammikuusta joulukuuhun, kunhan edellisten valtiopäivien vuosilukuun ei lisätä viittä suurempaa lukua.
Mitä sitten tulee tämän ajatuksenvaihdon aiheuttaneeseen olettamukseen, tai siihen, että hallitus olisi pyrkinyt siihen, ettei Säätyjä pitäisi kutsua koolle ennen syksyä 1882, olemme vakuuttuneita siitä, ettei olettamuksella ole mitään pohjaa.
L. M.
Landtdagsordningens föreskrift om landtdags sammankallande.
Under denna rubrik läses i gårdagens nummer af Hufvudstadsbladet följande uppsats:
Vi ha nyligen omnämnt det sannolika antagandet, att instundande landtdag skulle komma att sammankallas, icke till början, utan först till hösten af 1882.
Antagandet stöder sig derpå, att i flere af de mest maktpåliggande ärenden, som skola komma att föreläggas de sammanträdande ständerna, de förberedande arbetena ännu kunna anses vara jemförelsevis föga framskridna. Det kan anses beklagligt om den långa tid, som enligt vår landtdagsordning får förlöpa emellan ständernas sammankomster, skall ännu ytterligare med några månader förlängas. Men att, såsom H:fors Dagblad i går, betrakta det ifrågavarande uppskofvet, såsom ”icke rätt förenligt med Landtdagsordningen”, beror utan tvifvel på en missuppfattning.
Landtdagsordningen stadgar nemligen i sin § 2, att ”Finlands ständer sammankomma åtminstone hvart femte år till lagtima landtdag på Kejsaren och Storfurstens kallelse.”
Då ingen viss dag af året är bestämd för ständernas sammankommande, så borde väl detta stadgande icke af någon kunna tolkas annorlunda, än att monarken är förbunden att sammankalla ständerna inom det femte året efter det år, då ständerna senast varit till lagtima landtdag, sammankallade.
På annat sätt har icke heller någonsin i Sverige ett nästan lika lydande stadgande i 1809 års Regeringsform blifvit tolkadt.
Der hette det ursprungligen (§ 49), att Riksens ständer skulle ”sammankomma enär fem år ifrån den sist hållna riksdagens slut förflutit”. Men vid 1815 års riksdag förändrades dessa ord till: ”hvart femte år sammankomma”, hvilket stadgande var gällande ända till 1845, då det blef bestämdt, att ständerna skulle sammanträda hvart tredje år.
Och tolkningen af dessa tidsbestämningar bevisas bäst af följande historiska data:
Efter 1815 års urtima riksdag följde urtima riksdagen 1817–1818, som började den 20 nov. 1817 och slutade d. 21 juli 1818.
Derefter kom en lagtima riksdag 1823, som började d. 23 jan. och slutade d. 22 dec. s. å.samma år
Derpå följde en lagtima riksdag, hvars början i föregående riksdagsbeslut (enligt RF. § 49 skulle ständerna sjelfva i hvarje sådant bestämma dagen för sitt nästa sammanträdande) var bestämd till d. 4 november 1828, och hvilken afslutades först den 19 mars 1830.
I sistberörde riksdags beslut utsattes dagen för följande ständersammankomst till den 15 januari 1835, hvilket beslut dock framkallade protester från många håll inom stånden, då detsamma med skäl ansågs stridande emot Regeringsformen, och regeringen fann sig också föranlåten att sammankalla ständerna ett år tidigare till urtima riksdag, som började den 15 januari 1834 och slutade den 27 maj 1835.
Det anförda må vara nog för att visa, huru ett liknande stadgande som det ifrågavarande i vår Landtdagsordning i tiden blifvit tolkadt i Sverige.
Härmed ha vi blott velat göra klart, att Landtdagsordningen på intet sätt kan anses lägga hinder i vägen för vår stundande landtdags uppskjutand till hösten 1882. Men detta oaktadt vore det af många skäl önskligt, att ett sådant uppskof kunde undvikas, särskildt af det särdeles bindande skälet, att bevillningarne enligt senaste landtdags beslut utgå endast till och med år 1882, och att författningar om nya sådana knappast kunde åstadkommas före det följande årets ingång, derest ständerna komme att sammanträda först om hösten 1882.
För vår del kunna vi icke godkänna den tolkning af Landtdagsordningen, Hufvudstadsbladet på ofvanstående sätt vill göra gällande.
Grundlag bör städse tolkas efter ordalydelsen. Prejudikat, särdeles från äldre tider, må man endast med varsamhet rådfråga. Der tydlig lag finnes, är ock sådant rådfrågande alldeles obehöfligt.
När lagen säger att Ständerna skola sammankomma åtminstone hvart femte år, så kan dermed icke menas, att efter behag äfven mer än fem år må kunna förflyta från viss tidpunkt af den ena landtdagen till motsvarande tidpunkt af den andra landtdagen.
Men det finnes ej annan viss tidpunkt, från hvilken de fem åren skola räknas, än den då Ständerna sammanträda eller sammankomma. Landtdagen kan räcka den normala tiden af fyra månader, men den kan äfven räcka 8 eller 12 månader. Tiden för dess afslutande kan således aldrig tagas till ledning.
Detta skulle nödvändigtvis medföra ett öfverskridande af den faststälda maximitiden.
Det får dessutom icke anses såsom likgiltigt att ordet sammankomma är i lagtexten användt. Dermed menas tydligen landtdagens början. Om Ständerna den ena gången sammankommit i Januari 1877 och följande gång i oktober 1882, så hafva de icke sammankommit åtminstone hvart femte år.
Men Hufvudstadsbladet tyckes mena, att man är berättigad att oberoende af dag och månad, räkna de fem åren från årtal till årtal, således från 1877 till 1882.
Detta kan synas i viss mån berättigadt. Men det leder dock till oriktiga konseqvenser.
Om t. ex. nästa landtdag skulle öppnas i december 1882 och afslutas i Juni 1883, hvilket årtal skulle då blifva det för denna landtdag betydande? Sannolikt det senare. Man skulle tala om 1883 års landtdag. Då skulle det möjligen finnas riktigt, att låta påföljande Ständermöte vidtaga på hösten 1888 för att afslutas till sommaren 1889. Återigen skulle det heta 1889 års landtdag, med påföljd att Ständerna först 1894 ansågos behöfva åter sammankallas (– allt detta under förutsättning att ej kortare period derförinnan blifvit lagbestämd). Men sålunda skulle på 17 år blott 3 landtdagar hafva hållits. Huru har det då gått med stadgandet i 2 § L. O. att Ständerna sammankomma åtminstone hvart femte år?
Sådana konseqvenser kunna uppstå, om man ej tolkar tidsbestämningen i 2 § L. O. stricte efter orden. Så snart Ständerna sammankomma mer än fem år efter det föregående Ständer sammanträdde, har den faststälda maximitiden blifvit öfverskriden.
Våra landtdagars periodicitet är endast relativ, detta ligger i ordet åtminstone. Regenten har full frihet att sammankalla Ständerna hvilken tid som helst inom gränsen af fem år från deras förra sammanträdande. Men Landtdagsordningens affattning berättigar ej till den mening att äfven sagde gräns vore elastisk, så att man efter godtfinnande kunde flytta den framåt från Januari till December blott man ej adderar högre siffra än 5 till det årtal hvarunder föregående landtdag hölls.
Hvad för öfrigt den förmodan angår, som föranledt detta meningsutbyte, eller att det hos regeringen skulle varit fråga om att Ständerna ej borde sammankallas förr än till hösten 1882, så äro vi öfvertygade derom att denna förmodan saknar all grund.
L. M.