25.9.1875 Emilie Mechelin–LM
Finsk text
Kööpenhamina 25. syyskuuta 1875
Rakas veljeni!
Nyt taisin kovasti murehduttaa teidät viime kirjeelläni ja sähkösanomallani, sillä tiedän kyllä, että rakastatte minua lukuisista virheistäni huolimatta, enkä kuitenkaan voi toimia toisin. Saatatte luulla, että toimin hätiköidysti, että minulla pitäisi olla enemmän sinnikkyyttä enkä saisi niin pian luopua suunnitelmistani, ja siinäkin saatatte olla oikeassa, mutta en vain pysty! Mielialani on ollut todella tuskallinen sen jälkeen kun lähdin luotanne – olen täysin väsynyt elämään! Olen kyllä sitä mieltä, ettei minulla oikeastaan olisi syytä olla sellainen, sillä on niin paljon onnettomampiakin ihmisiä, ja minullahan on myös paljon sellaista, mistä minun pitäisi olla kiitollinen, mutta masennus vain ottaa ylivallan. Olen nyt yrittänyt niin kovasti taistella sitä vastaan, ja mahdollisuudet näyttävätkin hyviltä – luulin että pelkkä laulaminen olisi minulle lohtuna, mutta sekin on onnistunut vain pari kertaa, muulloin heti kun aloitan kyynelet kuristavat kurkkuani. Torstainvastaisena yönä, palattuani melko virkistyneenä pieniltä kutsuilta, suunnittelin matkaa Dresdeniin, sillä ajattelin että maksoi mitä maksoi, minun on ravisteltava itseni tästä tilasta – minun piti silloin sähköttää teille kysyäkseni neuvoa, mutta kun aamulla heräsin, se sama ahdistava tunne valtasi minut taas, ja se sähkösanoma lähetettiin, että tulen takaisin. Tapasin täällä hiljattain odottamatta tohtori Winterin Helsingistä ja kerroin hänelle, että minulla on koti-ikävä. Hän oli sitä mieltä, että minun pitäisi sitten ennen kaikkea muuta matkustaa kotiin, sillä muuten voin sairastua todella vakavasti. Hän oli Emsissä lukenut sanomalehdestä, että esiintyisin täällä oopperassa – miksi Lagerborg niin on kirjoittanut, koska sehän ei ollut lainkaan aikomukseni – ei ainakaan täällä. Rakas Leo, Sinun ei pidä kantaa huolta minun kortteeristani – huolehdin asiasta kyllä itse, minulla on suunnitelma, josta kerron Sinulle suullisesti. Ellen voi korjaustöiden takia asua Torstenin luona siihen asti kun he palaavat, niin voin kyllä ensi alkuun saada Seurahuoneelta jonkin syrjäisen huoneen. Kunpa vain saisin oikein paljon töitä! Matkustan täältä tiistaiaamuna 28. päivä, jään kahdeksi päiväksi Tukholmaan ja toivon, mikäli sää suosii, olevani lauantaina Helsingissä, ja sitten en tee enää koskaan suunnitelmia! – Laulaminen on tuonut kovin niukasti iloa elämääni.
Haluan kuitenkin vielä toivoa, että minulla menee vastaisuudessa paremmin, ehkäpä myös koen kaiken hauskempana Helsingissä. Kohta näen taas ystävälliset kasvonne, te rakkaat! Kunpa tapaisin teidät kaikki terveinä. Lämpimät terveiset perheellesi
Sinun
Mili
Original (transkription)
|1|
Kopenhagen den 25 Sept.
1875.
Mein lieber Bruder!
Nun habe ich Euch mit
meinem letzten Brief und
Telegram wohl sehr betrübt, denn
ich weiss ja dass Ihr mich
liebt trotz meiner vielen Fehler,
und doch kan ich nicht
Anders. Ihr glaubt vielleicht
dass ich übereilt handel,
dass ich mehr Ausdauer
haben müsste, und nicht
so bald meine Pläne aufge-
ben müsste, und auch darin
habt Ihr vielleicht Recht,
aber ich kan nicht! Mein
|2|
Gemüthszustand ist wirklich
qwalvoll gewesen seit dem
ich Euch verliess – ich bin
vollkommen lebensmüde! Ich
finde ja nicht dass ich eigent-
lich Ursache habe so zu sein,
denn es giebt so viel unglück-
lichere Menschen, und ich habe
ja auch Vieles wofür ich dank-
bar sein müsste, aber die Muth-
losigkeit nimmt nur überhand.
Ich habe jetzt so sehr versucht
dagegen zu kämpfen, und
die Aussichten sehen ja auch
gut aus – ich glaubte dass
das Singen alleine mir ein
Trost sein würde, aber auch
das ist nur ein par Mal
gegangen, sonst sobald ich
anfange kommen mir die
|3|
Thränen in den Hals. Die Nacht
vor Donnerstag, nachdem ich
ziemlich belebt von einer kleinen
Gesellschaft zurückgekommen, pla-
nierte ich eine Reise nach Dres-
den, denn ich dachte, koste
was es wolle, ich muss mich
aus diesem Zustande heraufraf-
fen – da sollte ich Euch tele-
grafieren und um Rath fragen,
aber, als ich am Morgen erwach-
te kam wieder das drückende
Gefühl über mich, und das
Telegram wurde abgesand,
dass ich zurückkomme. Neulich
traf ich hier unvermuthet
Doktor Winter aus H.fors, und
sagte ihm dass ich Heimweh
habe, da meinte er dass
ichtillagt dann vor allen Dingen nach
Hause reisen soll, denn sonst
kan ich wirklich krank werden.
Er hatte in Ems in der Zeitung
gelesen, dass ich hier auf der
Oper auftreten würde – warum
hat Lagerborg das geschrieben
da es doch gar nicht meine
Absicht gewesen – wenigstens nicht
hier. Lieber Leo, du sollst dir
keinen Kummer machen wegen
Qwartier für mich – das werde
ich schon selbst besorgen, ich
habe einen Plan den ich dir
mündlich mittheilen werde. Kan
ich, wegen Reparationen nicht
bei Torstens wohnen, bis sie
zurückkommen, so kan ich ja
so sehr gut fürs erste ein ab-
gelegenes Zimmer im Societets-
hause bekommen. Möchte ich
nur recht viel Arbeit bekommen!
|5|
Dienstag Morgen den 28 reise ich hiervon, bleibe
2 Tage in Stockholm und hoffe, wenn das
Wetter günstig ist, Sonnabend in H.fors zu
sein, und dann werde ich nie mehr Pläne
mache! – das Singen hat mir sehr wenig
Freude im Leben bereitet. Doch ich will
noch hoffen dass es mit mir besser wer-
den wird, vielleicht werde ich auch
Alles in H.fors angenehmer finden.
Bald werde ich ja Eure freundlichen Ge-
sichter wiedersehen, Ihr Lieben! Möchte
ich Euch Alle gesund finden. Grüsse
die deinigen herzlich von
Deiner
Mili.
Köpenhamn den 25 september 1875.
Min käre bror!
Jag har väl bedrövat Er med mitt senaste brev och telegram. Jag vet ju nog att Ni älskar mig trots mina många fel, men jag kan inte annorlunda. Ni tror kanske att jag handlar överilat, att jag borde ha mer uthållighet, och att jag inte borde ge upp mina planer så fort. Och Ni har kanske rätt däri, men jag kan inte! Jag har verkligen varit i en kvalfull sinnesstämning sedan jag lämnade Er – jag är fullständigt livstrött! Jag tycker att det egentligen inte finns någon anledning till det, då det finns mycket olyckligare människor, och det finns ju också mycket som jag borde vara tacksam för, men modlösheten tar överhand. Jag har nu så mycket som möjligt försökt att kämpa emot och utsikterna är ju också bra – jag trodde att det skulle räcka med att sjunga och att det skulle vara en tröst men även det har bara lyckats ett par gånger. Annars får jag tårar i halsen genast jag börjar sjunga. Natten till torsdag efter att jag hade kommit tillbaka från ett litet sällskap och var ganska upprymd planerade jag en resa till Dresden. Jag tänkte, det får kosta vad det vill, jag måste rycka upp mig ur detta tillstånd – då skulle jag telegrafera till Er och fråga om råd, men, då jag vaknade på morgonen kom över mig den där tryckande känslan igen och telegrammet om att jag kommer tillbaka skickades. Nyligen råkade jag på doktor Winter från Helsingfors och jag berättade honom att jag har hemlängtan. Då tyckte han att jag borde åka hem framom allt annat. Annars kan jag bli sjuk på riktigt. Han hade läst i tidningen i Ems att jag skulle uppträda på operan här – varför har Lagerborg skrivit det fastän det inte alls varit min avsikt – åtminstone inte här. Käre Leo, du skall inte bekymra dig över mitt boende – jag skaffar det nog själv. Jag har en plan som jag kommer att meddela dig muntligen. Om jag på grund av reparationerna inte kan bo hos Torstens tills de kommer tillbaka så kan jag ju i början lika bra ta ett avlägset rum på Societetshuset. Måtte jag bara få rätt mycket att göra! Tisdagen den 28 på morgonen åker jag härifrån, jag stannar i Stockholm i två dagar och hoppas, om vädret är gynnsamt, vara i Helsingfors på lördag. Sedan skall jag aldrig mera göra upp planer! – Att sjunga har berett mig ytterst lite glädje i livet. Men ännu vill jag hoppas att det blir bättre. Jag tycker kanske att allt är trevligare i Helsingfors. Snart kommer jag ju att se Era vänliga ansikten igen, kära Ni! Måtte jag återse Er alla vid god hälsa. Hälsa hjärtligt de dina från
Din
Mili.