9.10.1870 LM–Alexandra Mechelin

Palattuani hetki sitten Puotilasta ja lämmiteltyäni teekupillisen ääressä sateisen ja loskaisen matkan jälkeen, saan nyt lähettää sinulle sydämellisimmät kiitokseni mukavasta ajasta Tukholmassa ja 6. päivänä lähettämästäsi kiltistä kirjeestä. – Minunkin oli niin vaikea erota sinusta ja pikku Celystä, että olisin ehdottomasti jäänyt luoksenne pitemmäksi aikaa, jos siihen olisi ollut pieninkin mahdollisuus. Mutta maailma nyt vain on sellainen, että velvollisuuden kutsua täytyy totella, – jos toimisi sen vastaisesti, se sumentaisi onnellisimmankin tunnelman. Ja nyt saamme kumpikin tahoillamme yrittää lohduttautua tietoisuudella siitä, että vaikka meillä onkin vaikeaa, vaikka onkin ikävää ja levotonta olla erossa, se johtuu siitä, että täytämme velvollisuutemme. Jumala vain suokoon, rakas ystäväni, että kaikki uhraukset ja ikävät asiat, joille olet alistunut tullaksesi taas terveeksi, tuottaisivat täydellisen hyvän tuloksen, niin ettei sinun enää tarvitse kärsiä tästä huolestuttavasta vaivasta! – Koti tuntui minusta nyt palattuani vielä entistäkin yksinäisemmältä ja tyhjemmältä – ja itse asiassa, onko se lainkaan koti, kun te olette poissa!

Mutta kolmen, enintään neljän viikon päästä teidän täytyy olla taas täällä luonani, – eikö totta? Siitä alkaa uusi kodikkuuden ja perhe-elämän aikakausi – siihen saakka pitää vain sinnitellä huolestunein mielin. –

Kotimatkani sujui muutoin varsin hyvin, mutta sumu viivästytti lähtöämme Tukholmasta aina kello ½ 8:aan aamulla – ja sen vuoksi saavuimme tänne vasta torstaiaamuna kello ½ 9. Silloin Aura ei ollut vielä saapunut, ja höyrylaivakonttorilla sanottiin, että se lähtisi vasta kello 4 iltapäivällä. Se kuitenkin lähti jo keskipäivällä, ennen kuin olin ehtinyt kirjoittaa, – vietin nimittäin koko aamupäivän pankissa. – Jotta et silti olisi jäänyt kokonaan ilman uutisia, lähetin sinulle perjantaina sähkeen, jossa kerroin, miksi kirje jäi tulematta.

Mammaa kävin tapaamassa jo torstaiaamuna ennen kuin menin pankkiin. Hän jakseli hyvin ja ilahtui siitä kun kerroin, että Sköldberg oli luvannut minulle kuurin tuottavan hyvän tuloksen. – Sitten kävin taas perjantai-iltana Mamman luona ja pohdin, kuinka voisimme sopivimmin hankkia itsellemme oman talon tai muun majapaikan, mikä ei kuitenkaan näyttäisi olevan kovin helposti ratkaistavissa. Eilisaamuna Mamma lähti pariksi päiväksi Malinkaisiin, jossa tilanhoitaja vaihtuu juuri uuteen.

Lähetin kirjeen Jennylle perjantain postin mukana.

Mili ja Alma voivat hyvin, mutta Mili tekee ehkä liikaa töitä, hänellä on nyt 32 tuntia viikossa. Almalla on vain muutamia oppilaita, – ja hän alkaa tietysti käydä hieman kärsimättömäksi odottaessaan Selimiään kotiin.

Eilen oli Montgomeryn väitöstilaisuus, joka sujui menestyksekkäästi. Hän tarjosi sen jälkeen hienot päivälliset, joille minutkin oli kutsuttu, ja siellä oli oikein mukavaa ja iloista.

Tänään minut oli kutsuttu Adolf-sedän perheen luo päivällisille, mutten päässyt sinne, koska ajuri vei minut jo aamulla Puotilaan. – Fanny sai viimeinkin kirjeen äidiltään, joka oleilee nyt Sveitsissä.

Puotilan-matka olisi sujunut miellyttävämmin, ellei yöllä olisi satanut lunta, niin että maa oli valkoharmaa ja keli huono. Siellä minua odotti ilahduttava näky, että lehmät on nyt majoitettu asiaankuuluvasti kunnostettuun asumukseensa, joka on nyt tosiaan siisti, ilmava ja mukava.

Sadosta en vielä voi ilmoittaa tarkkoja lukuja viljan osalta, sillä vain pieni osa on puitu. Mutta perunat on kaikki nostettu, ja niitä saatiin 582 tynnyriä, 49:stä tynnyrillisestä siemenperunoita – komeampi tulos kuin kertaakaan aiempina vuosia. Noin kuudesosa on sairaita ja käytetään nyt rehuksi tai perunajauhoon.

Muutoin kaikki on jatkanut tasaista kulkuaan, – kynnöissä, puinneissa ja kaikenlaisessa raadannassa riittää yhä jatkuvasti tekemistä. Mutta kuinka koleaa ja ikävää nyt olikaan verrattuna edelliseen syksyyn, kun kävimme siellä kaikki yhdessä!

Koiranilma näyttää nyt pelottavalta paluusi kannalta, mutta itse asiassa uskon, että voi olla tyytyväinen siihen, että syksylle tyypillinen esitalvi saadaan nyt pois jaloista, niin että sää ehtii taas muuttua kauniimmaksi siihen mennessä, kun sinä lähdet matkaan.

Jotta Evan ei tarvitsisi lähteä liian myöhään höyrylaivalle viemään kirjettä, lopetan nyt. Mieleeni ei juuri muistu muuta kiinnostavaa kerrottavaa.

Pyydän vain vielä saada muistuttaa sinua siitä, että sinun täytyy kaikin tavoin pitää hyvää huolta itsestäsi, älä käytä muita kuin villasukkia ja välttele kaikin tavoin vilustumista! Ja pikku Celyn ulkoilut täytynee myös rajata nyt keskipäivään, ettei rakas tyttösemme vain vilustu.

Rohkeutta, – kärsivällisyyttä, – rauhallista luottamusta – sitä me nyt kaikki tarvitsemme, kunnes iloinen jälleennäkeminen kotilieden ääressä hyvittää kestämämme vaikeudet.

Hyvästi, oma rakas Alexandra, sinua ja pikku Celyä halaa niin lämpimästi sinun oma vanha