7.1.1861 LM–Fredrik Idestam

Siihen, että taas kirjoitan sinulle, ystävä, on sekä ulkoisia että sisäisiä syitä.

Ensinmainitut:

Hyvä muistini on muistuttanut minua massiivisen huonomuistisuuteni aiheuttamasta laiminlyönnistä. Tämän laiminlyönnin voit sinä helposti korjata, kunhan vain ammennat jättimäisestä hyväntahtoisuudestasi riittävän annoksen tahtoa siihen. Aulis teko tarkoittaisi sitä, että avaimella, jonka postiljoonin mukana sinulle lähetän, avaat kirjoituspöytäni vasemman laatikon ja otat siitä pakan kortteja, jotka ovat tiedeseuran kokouskutsuja seuran jäsenille. Kokous on ensi maanantaina 13. päivä ja minun olisi ennen lähtöäni pitänyt kirjoittaa ne ja antaa Stenbergille. Laiminlyöntini on se, etten tätä tehnyt. Jos nyt haluat, eli jos sinulla on aikaa, olla oikein suopea, niin kirjoita kortit – se on puolen tunnn homma – tässä mukana seuraavan listan mukaisesti. Painetulle puolelle kirjoitetaan vain maanantai 13. tammikuuta -62 – klo 6 iltapäivällä, toiselle puolelle kirjoitat nimet ja tittelit listan mukaisesti. Sitten lähetät Lundenin Stenbergin luo (yliopisto, pieni rappu, ensimmäinen ovi vasemmalta käytävässä), ja tämä jakaa kortit 11. päivänä – hän voi varmuuden vuoksi mennä ensin Arppen luo ja kysyä, onko kokousta mahdollisesti siirretty. Jollet ehdi kirjoittaa kortteja, niin lähetä ne vain Stenbergille ja anna hänelle kortit – hänen täytyy siinä tapauksessa vaivata Arppea niiden kirjoittamisella, mikä minulle olisi hiukan epämiellyttävää. Jälkimmäisssä tapauksessa sinun pitäisi toimia heti avaimen saatuasi. Jos postiljooni ei tuo avainta, anna murtaa laatikko. Mitä tehdä? Koko tästä pitkästä tarinasta nousee mitä perustelluimmin se moraalinen opetus, että on erittäin paha olla hutilus, ja että ei pidä unohtaa velvollisuuksiaan, vaikka olisikin tuhat rautaa tulessa.

2. Jos Fortuna olisi niin ihastunut sinuun, että olisit jo saanut tai pian saat ne ihanat 600 yliopistolta, niin muista köyhää publikaania ja laita heti sivuun sen verran harmaaniskoja kuin mitä sinun ei tarvitse viskata karhunkuoppiin? Sillä katso! Monet ovat ne reiät, jotka minun tullessani pitää tukkia. Minun täytyy laittaa menemään yli 100, itse asiassa 300 venäjän ruplaa. Viikinkiluonteeni kevytmielisestä uhmasta korkeampia mahteja vastaan on varmaankin seurauksena, että kohtalo on viisaasti tehnyt minusta köyhän pirun, jonka pitäisi olla karvainen, pörröinen ja kalpeanharmaa sekä haista kaljalle, hapansillille ja ryssänlimpulle, silmät punaisiksi turvonneina yökausien valvomisesta kirjojen ääressä. Voi kuinka huonosti vastaankaan tätä täsmällistä tarkkaa opiskelijaihannetta! Tätä heikkoa vastaavuutta ajatellessani lohduttavat vain ajatus hyveen helmistä, jotka luullakseni eivät aivan helposti lankea liekehtien palvomaan lihankiduttajasankareita ja velattomuuden marttyyreja, joille elämä on vain systemaattiseksi puserrettua kaiken hyvän, kauniin ja suloisen, kuohuvan, inspiroivan, loisteliaan ja hupaisan,siis sanalla sanoen kaiken kohottavan välttämistä.

Näin olen tullut sinulle kirjoittamisen ulkoisista syistä suoraan sisäiseen syyhyn, tarpeeseen puhua sinun kanssasi. Se tarve tuntuu usein eikä se lannistu vaikkei sitä voisi tyydyttää.

Vaikka muuten maalailenkin itselleni suotuisin värein Bodomin matkan ahkerointia ja rauhaa, en silti voi välttyä ajatukselta, että siellä ulkona tulee usein tuntumaan autiolta ja tyhjältä. Mutta sellaiseen pitää ajan myötä tottua. – Erästä sielullista ilmiötä täällä en halua sinulta salata. Joka ilta minua on joskus tuntikausia pitänyt valveilla – Lillan. Olen henegessäni katsellut hänen lempeää, lämmintä olemustaan, joka levittää rauhaa ja viihtyisyyttä asuntooni ja töideni ympärille, hänen kaunis musiikkinsa hälventää pilvet otsaltani ... jne. Miten näitä kuvia pitäisi tulkita, sen jätän sikseen. Ei se rakkautta ole, ei se ole niitä sydämentykytyksiä ja hermoväristyksiä ja runollisia huokauksia kuin ennen. Mutta kuitenkin se on uskoakseni jotain samankaltaista tunnetta jollaista pitää olla silloin kun on päättänyt kosia.

Ja kuitenkin myös tässä suhteessa saattoi käydä niin että Viipurin-matkani kuivui kokoon. Siellä ninimittäin on vietteliljättäriä. Väitetään muun muassa että Selma Selin olisi ilmaissut tuntevansa tiettyä mieltymystä allekirjoittanutta kohtaan. Jos se olisikin ollut totta ja jos tanssin pyörteissä olisi osunut yhteen tämän viisaan, rohkean ja sangen herttaisen tyttösen kanssa – niin kuka tietää? Hiukan pahaa tekee kuitenkin se, että kreivitär joutui pettymään toiveissaan nähdä minut siellä. Ristiäiset ovat näinä päivinä. Joku toinen kuuluu olevan kummina minun sijaani. En matkustanut sinne siitä syystä, että vanhempani eivät halunneet menettää minua myös tämän lyhyen lomani aikana.

Mutta lienet saanut tarpeeksi tätä jorinaa, etenkin kun se on täysin subjektivismin läpitunkemaa. Matkusta siis hyvin! Minä saavun 14. päivä suurin piirtein päivällisaikaan eli siis juuri viikon päästä. Silloin saan kai heti kuulla, miten Paschanin asiassa poliisikamarilla kävi (sain hänen kirjeensä viime sunnuntaina ja minun täytyy vastata siihen seuraavassa postissa).