Helsingissä maaliskuun 24. päivänä
Tavanomainen reportaasimme virallisessa lehdessä julkaistusta kuluvan vuoden ”valtion talousarviosta” seuraa jäljempänä tässä lehdessä. Painatamme sen vanhasta tottumuksesta ja ennakoitavuuden nimissä, sillä olemme tässä maassa ainoa julkaisu, jossa käsitellään hallituksen julkistamia tietoja valtiontaloudesta. Emme kuitenkaan koe, että olisimme niin tehdessämme tarjonneet lukijoillemme erityistä mahdollisuutta saada tietoa valtiontaloutemme tilasta.
Syy piilee siinä, ettei moista tietoa ole saatavissa edellä mainitun kaltaisista virallisen lehden julkaisuista. Kyseessä olevaa julkistettua asiakirjaa on tiettävästi nimitetty budjetiksemme ja sellainen se onkin – ainakin sikäli, kun tätä nimitystä voidaan käyttää talousarviosta, jonka useisiin tärkeimpiin tuloeriin kansanedustuslaitoksella ei ole mitään päätäntävaltaa. Menojenkin osalta päätäntävalta ulottuu yksinomaan niihin eriin, jotka on tarkoitus rahoittaa ylimääräisistä suostuntaveroista. Kyse on budjetista siinä mielessä, että on laadittu esityksenomaiset laskelmat eri verojen ja valtion muiden tulonlähteiden odotetusta tuotosta sekä niistä menoista, jotka kertyneillä tuloerillä on tarkoitus kattaa. Laskelmat jäävät kuitenkin vain esityksen tasolle, sillä niitä ei esitellä säädyille hyväksyttäviksi, eikä niitä sen koommin säädetä laiksi, joka ohjaisi hallituksen rahankäyttöä. Kyseinen asiakirja jää näin ollen pelkäksi hallituksen tulolaskelmien ja rahojen käyttösuunnitelmien selvitykseksi, jota hallitus voi koska tahansa muokata tai josta se voi ilman seuraamuksia poiketa. Moisesta asiakirjasta ei myöskään ole saatavissa mitään todellisuuteen pohjautuvaa kuvaa valtiontalouden tilasta.
Vaikka ”valtion talousarvio” olisikin säätyjen vahvistama valtion budjetti, ei moisesta tulevaisuuden tuloarvioita varten tehtyjä laskelmia ja päätelmiä sisältävästä asiakirjasta ole saatavissa tietoa valtiontalouden nykytilasta, saatikka siitä, miten valtiontaloutta on tähän mennessä hoidettu. Moinen tieto on saatavissa ainoastaan valtion reaalista rahankäyttöä valvovan taloushallinnon laskentatoimen yhteenvedoista ja niiden tuloksista, ei suinkaan vuodeksi eteenpäin tehdyistä suunnitelmista.
Mieleen tulee kysymys: kuinka hyvin valtion tulot riittävät kattamaan menot? Kuluvan vuoden ”valtion talousarvio” vastaa kysymykseen toteamalla, että tulojen arvioidaan tuottavan menoihin nähden 26 000 Suomen markan ylijäämän. Viime vuoden ”valtion talousarviossakin” ennakoitiin tulojen tuottavan ylijäämää ja sama pätee sitä edeltäviinkin vuosiin, kun ajassa menee taaksepäin. Tällaista tietoa on saatavissa valtion talousarvioista, mutta osuttiinko laskelmissa oikeaan vai ei? Tuottivatko edellisvuoden tulot odotetun ylijäämän vai ei? Kuinka paljon todellinen tuotto poikkesi ennakoidusta? Oliko todellinen tuotto ennakoitua suurempi vai pienempi? Näihin kysymyksiin eivät virallisesti laaditut ”valtion talousarviot” anna mitään vastausta.
Mieleen nousee toinenkin kysymys: kuinka paljon valtio saa tuloja kustakin tulolajista ja kuinka paljon valtiolla menee rahaa kuhunkin menolajiin? Tähän valtion talousarviot, siis budjetit, vastaavat, että kunakin vuonna arvioitiin saatavan kustakin verosta kulloinkin arvioidut tuotot ja että kuhunkin menolajiin suunniteltiin osoitettavaksi kulloinen määrä varoja. Mutta mitä kukin tulolaji on todellisuudessa tuottanut ja kuinka paljon kulloinenkin hanke on todellisuudessa valtiolle maksanut?
Niin kutsutuista ”valtion talousarvioista” onkin siis mahdotonta saada todellista tietoa valtiontalouden tilasta. Siihen tarvittiin selvitys siitä, millaisia vuotuiset, moninaiset tulot ja menot todellisuudessa ovat olleet, kuinka paljon valtiolla oli kulloisenkin vuoden lopussa eri muodoissa pääomaa (käteisvaroja, velkasaatavia, vastuita, saamisia) ja kuinka paljon valtiolla on pysyvää ja vaihtelevaa velkaa – eli lyhyemmin sanottuna valtion tilinpäätökset ja vuositaseet kaikilta tarkastelevan ajanjakson vuosilta.
Hallitus ei kuitenkaan moista laskentatoimea julkista. Ainoastaan kulloistenkin valtiopäivien valtiovarainvaliokunta saa siitä selvityksen. Tämä valtiopäiväjärjestyksen mukaisesti viiden vuoden välein säädyille annettu selvitys onkin sitten kansalle ainoa keino saada kouriintuntuvaa tietoa valtiontalouden tilasta ja valtion taloushallinnon toiminnan tuloksellisuudesta.
Valtion laskentatoimen vuosittainen julkistaminen on näin ollen välttämätön edellytys vuosittain julkaistujen ”valtion talousarvioiden” antamien tietojen täydentämiseksi. Samalla se mahdollistaisi kansalaisille oman ja samalla koko maan talouskehityksen ja taloudenpidon seuraamisen. Eikö se riitä, ettei kansalla ole juurikaan sananvaltaa edellä mainituissa asioissa, vai pitääkö heidät pitää vielä pimennossa sen lisäksi? Hänen Majesteettinsa on toki luvannut laajentaa valtiopäivien vaikutusmahdollisuuksia valtiontalouden osalta, mutta sitä odotellessa olisi edistysaskel, jos valtion kirjanpidon salailu lopetettaisiin, jotta kansalaiset saisivat edes jokseenkin kunnollisen kuvan siitä, miten valtiontaloudenpito hoituu, kun se on yksinomaan hallituksen käsissä.
Helsingfors den 24 Mars.
Längre fram i bladet meddela vi det sedvanliga i den officiella tidningen publicerade ”Statsförslaget” för innevarande år. Vi aftrycka det för ordningens skull, såsom varande den enda publikation angående våra finanser, som regeringen delgifver allmänheten. Men vi tro oss icke derigenom ha särdeles mycket bidragit till att lemna våra läsare tillfälle att erhålla kännedom om vårt statsverks finansiela ställning.
Ty det är icke ur sådana slags publikationer som denna, en sådan kan erhållas. Man har visserligen kallat detta dokument för vår budgetoriginal: bugget. Och så är det äfven såvidt man kan använda detta ord för en finansplan, hvari folkrepresentationens vilja spelar ingen roll, i afseende å flere af de vigtigaste inkomst-titlarne och alldeles ingen i afseende i utgiftsposterna, med undantag endast af dem som äro anslagna att utgå ur extra bevillningarne. Det är en budget i den mening, att den innehåller en förslagsvis gjord beräkning af det belopp, de olika skatterna och andra inkomstkällor för staten presumeras komma att inbringa, samt de utgifter, som det är meningen att använda dem till. Och detta vore visserligen en vigtig sak, om den vore underkastad ständernas afgörande samt sedan blefve lag, bindande för regeringens finansoperationer. Men såsom saken nu är, utgör detta dokument endast en förklaring öfver regeringens beräkningar och afsigter, hvilka när som helst kunna af henne ändras, och från hvilken hon kan företaga sig en afvikelse utan all påföljd. Och ifrån ett sådant dokument kan intet verkligt inhemtas angående finansernas tillstånd.
Ja äfven om ”statsförslaget” vore en af ständerna stadfästad budget, så är det dock icke ifrån ett sådant dokument, innehållande beräkningar och bestämningar för framtiden, som man kan erhålla reda på statsverkets närvarande ståndpunkt och det sätt hvarpå finanserna hittills blifvit skötta. Detta kan erhållas endast ur ett sammandrag af räkenskaperna öfver den verkligen utförda finansförvaltningen och dess resultater, icke ur de för året framåt uppgjorda anordningarne.
Man frågar sig: räcka inkomsterna väl eller illa till att betäcka utgifterna? Årets ”statsförslag” svarar att man kalkulerar att de förra skola lemna ett öfverskott öfver de sednare af 26 000 Fms.Finska mark silver Fjolårets ”statsförslag” svarar att man då beräknade sig erhålla ett öfverskott; så äfven åren förut om man går tillbaka i tiden. Detta lära statsförslagen. Men ha dessa beräkningar slagit in eller icke. Lemnade fjolårets finanser det beräknade resultatet eller ej? Huru mycket skiljde sig verkligheten från beräkningen? Och skiljde den sig till det bättre eller sämre? På dessa frågor lemna de offentliggjorda ”statsförslagen” intet svar.
Man frågar sig: hvad har staten för en inkomst af den eller den beskattningen och hvad ger staten ut till det eller det ändamålet? Och statsförslagen, budgeterna svara: det och det året beräknade man sig skola erhålla så och så stor inkomst af den och den skatten och man ärnade gifva ut så och så mycket för det eller det behofvet. Men hvad har den och den inkomstkällan verkligen inbringat och hvad har den och den saken verkligen kostat staten?
Ur ”statsförslagen” är det derföre omöjligt att erhålla en verklig insigt i statsverkets ställning och förvaltning; dertill behöfdes en framställning, som för hvarje år visade hvad de faktiska inkomsterna och utgifterna af hvarje slag varit, samt hvad statsverket vid årets slut egde i tillgångar af olika slag (kontanter, utlånade medel, fordringar och rester) och hvad det är skyldigt, såväl i stående som sväfvande skuld. Med ett ord dertill behöfdes statsverkets bokslut samt ingångs- och utgångs-balans för hvarje tilländagående år.
Men dessa räkenskaper, dem publicerar styrelsen icke. En redovisning deröfver aflemnas endast åt hvarje sammanträdande landtdags statsutskott. Och endast ur dess berättelse till ständerna, d. v. s. efter nuvarande landtdagsordning hvart femte år, kan folket erhålla tillfälle att göra sig ett verkligt begrepp om statsverkets tillstånd och det sätt, hvarpå finansförvaltningen blifvit handhafd, samt de resultat, hvartill den ledt.
En årlig publikation af ett sammandrag af statsräkenskaperna är derföre ett oundgängligt reqvisitum för att komplettera det årliga offentliggörandet af ”statsförslagen”, på det folket må kunna följa med gången och förvaltningen af dess och landets finanser. Det är illa nog, att folket ännu skall ha så litet att säga i afseende å ordnandet af den samma. Hans Majestät har dock utlofvat en utsträckning af landtdagarnes verkningskrets i detta hänseende. Men i förväntan derpå vore det dock ett framsteg, att den nuvarande sekretessen i afseende å räkenskaperna upphörde, så att allmänheten åtminstone kunde något så när ordentligt erhålla reda på huru och med hvad resultat finanserna skötas, då de skötas ensidigt af regeringen.