7–9.12.1859 Lilly Steven-Steinheil–LM
Finsk text
7. joulukuuta!
Kallis ystävä!
Huomenna on pikku Maikomme syntymäpäivä, joten isä ja poika lähtivät kaupunkiin ostamaan hänelle lahjoja, mutta itse jäin kotiin voidakseni kerrankin häiritsemättä taas rupatella ystäväni kanssa. Saatatte nämä rivit saatuanne huudahtaa: ”Nyt hän oikein pommittaa minua kirjeillään, ei minulla ole aikaa jokaiseen vastata!”, mihin vastaan: ”Tiedän kyllä, että olette nyt kovin kiireinen suunnitelmienne, tervehdyskäyntienne, järjestelyjenne ja ties minkä kaiken vielä parissa”, mutta Teidän on kuitenkin maltettava ottaa kirjeeni vastaan, sillä minulle ne ovat virkistystä – välttämättömyys – minun on puhuttava avoimesti ja kiskaistava itseni tästä apatiasta, joka nopeasti valtaa minut ja johon Marie sairaudellaan toi varmasti osansa, sillä se kauhu, se suru, tyly kohtelu hänen taholtaan, joka armottomassa kiivaudessaan katsoo voivansa käyttää minua oman epätoivonsa ukkosenjohdattimena (vaikka onkin nämä kaksi viikkoa koko ajan hillinnyt itsensä); kaikki tämä ja vielä moni muu asia on minun pitänyt kestää ilman ketään, joka lohduttaisi, jolle olisin voinut ja halunnut kertoa kärsimyksestäni, voih! Se oli piinaavaa aikaa, ja etäisyys uskolliseen ystävääni sitäkin tuskallisempi. Mutta siitä selvittiin, Luojan kiitos, sain pienen enkelini takaisin uudelleen lahjaksi, ja hänen iloista lörpöttelyään kuullessaan äidin onnistuu unohtaa ne katkerat kokemukset, joita hänen on täytynyt omasta puolestaan kestää. Pockuskin kantaa kortensa kekoon piristääkseen minua, hän on ahkera ja tottelevainen, käy äitinsä kanssa kävelyllä, jolloin Te olette aina keskustelumme aiheena, ja kehotan häntä tulemaan yhtä jaloksi ja hyväksi ihmiseksi kuin rakas Mechelinimme on. Näin sitten kuluu päivä toisensa jälkeen, ja sydän syrjällään odotan sitä aikaa kun minun pitää ikävöidä myös rakasta poikaani.
Kunpa Teillä olisi onnea seuraajanne valinnassa. Tiedän että teette kaikkenne sen eteen, ja se rauhoittaa minua. Juuri tänään on kulunut 14 päivää siitä kun lähditte luotamme, ja se tuntuu minusta ikuisuudelta – että emme ole nähneet toisiamme emmekä keskustelleet, toki en yksin minä, vaan kaikki talossa kaipaavat teitä, jopa palvelusväki. Palvelijat olivat otettuja lähettämistänne terveisiä ja pyysivät lähettämään takaisin. Maiko tulee juuri huoneeseenne, joka on nyt minun, ja sanoo ”Mamma kirjoita sedälle että Maiko lähettää sedälle paljon terveisiä”. Hän on jo tottunut Beataan ja edistyy kovasti laulussa tämän huomassa, sillä hän harjoittelee ahkerasti ”Kukkuu kukkuutaan” esittääkseen sen kesällä sedälleen. Niin, jospa voisikin taikoa esiin sen henkilön, jota kaipaa, mutta valitettavasti taikuuden aika on ohi ja sitäkin enemmän on kärsittävä harhakuvien haihtumisesta.
Sunnuntaina olin ensimmäistä kertaa lähtönne jälkeen poissa kotoa, nimittäin kaupungissa, missä vietin tavalliseen tapaan päivän vanhempieni luona. Jäin kaupunkiin yöksi siinä toivossa, että saisin maanantaina kirjeen, mutta tajusin kyllä että se oli lähestulkoon mahdotonta ja haluan odottaa huomiseen, jolloin varmasti saan kirjeen.
Torstai 8. joulukuuta
Hidas monsieur Kurri
sa. Kurier – kuriiri on laittanut kärsivällisyyteni kovalle koetukselle, sillä kello käy jo kahdeksaa, ja vasta nyt hän tulee kaupungista ja tuo tuon kauan kaivatun kirjeen.
Olemme sydämestämme iloisia, että matkantekonne on sujunut onnellisesti, ja mikä tärkeintä, että olette terveenä, tai mitäpä minä monikossa kirjoitan; Nikolai aikoo kirjoittaa Teille itse, eli ellei heti niin huomenna, sillä hänet on parhaillaan kutsuttu katsomaan suurenmoista teatteriesitystä, jonka Maiko aikoo järjestää syntymäpäivänsä kunniaksi Pockuksen ja kumppaneiden kanssa. He pitävät sellaista mekkalaa, että töin tuskin pystyn pitämään ajatukseni kasassa, joten pyydän ettei ystäväni kohdistaisi kirjoitukseeni liian terävää kritiikkiä. Nyt olette siis Helsingissä ystävienne parissa, joiden seurasta minulla on ystäväni puolesta ollut niin suuria toiveita, odotuksia, joskin pelkään että odotukseni ovat olleet liian suuria, sillä rakkaimman ystävänne murheellinen mielentila ei voi edesauttaa piristymistänne, ja käytte varmasti tapaamassa häntä varsin usein, koska hän varmaankin herättää nyt vastakaikua sydämessänne enemmän kuin koskaan. Tämä saa minut levottomaksi, joten kuulkaapa huolestuneen ystävättärenne anovaa varoitusta: älkää antako myötätuntoisten tunteidenne ottaa liikaa valtaa – useinhan ollaan sitä mieltä, että myötätunto saa omat mielipahat unohtumaan, mutta siinä ihminen erehtyy, sillä usein se vain ruokkii niitä, ja vaikka ihminen itse huomaa ne, hän hangoittelee niistä vapautumista vastaan, sillä alakulossakin on oma viehätyksensä – sen autuus, ne hetket joista ihminen ei mielellään luovu.
Älkää naurako filosofialleni – se perustuu omiin kokemuksiini, joten kokeilkaapa, ystäväni, niin huomaatte että olen oikeassa. Velvollisuutenne on taistella sitä vastaan, olen vakuuttunut että siihen pystyäkseen tarvitaan vain tahtoa. Olisin iloinen, jos Teidän ei tarvitsisi noudattaa neuvoani, mutta se tulee kuitenkin hyväätarkoittavasta sydämestä ja toivottavasti myös suhtaudutte siihen juuri siten. Jos Teillä on siihen lupa, jakakaa kanssani huolenne hänestä, minua kiinnostaa hänen kohtalonsa koska hän on ystävänne; asia luonnollisesti pysyy meidän välisenämme, sillä kukaan ei enää saa luettavakseen minulle osoittamianne kirjeitä. Selitin jo, että näytin vain sen ensimmäisen hälventääkseni vastedes kaikki epäilykset, mutta vastedes en halua tehdä niin. Tänäänkin minulle ojennettiin minulle osoittamanne lappunen ilman pienintäkään huomautusta.
Perjantai 9. joulukuuta
Eilen minua häirittiin kirjeeni kirjoittamisessa, kun iloisella teatteriseurueella oli tanssiesitys, ja minulla oli todella hauskaa – Pockus fantasiapuvussaan, kiharassa parrassaan ja viiksissään, Maiko rykmentin tyttärenä rumpuineen, jonka sai syntymäpäivälahjaksi ja jota todellisella innostuksella käytteli, totellen samalla veljensä innokasta komentoa. Tämä tarjosi niin viihdyttävän näytelmän, että nauroin pitkästä aikaan sydämeni pohjasta.
Olen säveltänyt Maikolle hänen intohimonsa johdosta marssin, johon hän itse antoi teeman kun aina laulaa sitä marssiessaan ja on merkinnyt melodian niin, että pitää vain sen mukaan sotilaallisia harjoituksiaan ja pyytää jatkuvasti ”Äiti soita marssia”, eikä äiti voi kieltää häneltä mitään. Älkää toki luulko, että hemmottelen tytön tämän vuoksi pilalle, joskin kiusaus on kyllä suuri kun hänestäon sairautensa jälkeen tullut vastustamattoman suloinen, hän on iloinen vallattomuuteen asti, lörpöttelee taas yhtä paljon kuin ennenkin eikä hänellä ole lainkaan entisiä oikkujaan, vaan hän on maailman paras lapsi, joten ei ainoastaan äiti vaan kaikki (muutkin) ovat hänestä ihastuksissaan.
Huomaan olevani taas tänään perin pitkäveteinen, mutta se johtuu siitä että Nikolai lähti käymään Ladojen luona ja antoi tällä kertaa minun tehtäväkseni kirjoittaa Teille hänen sijastaan ja pahoittelee että pystyy vastaamaan kirjeeseenne vasta seuraavassa postissa eikä tänään. Näinhän se usein menee, mutta ette saa ottaa itseenne, sillä tiedättehän kuinka laiska kirjoittaja hän on. Nyt minun pitäisi kertoa Teille jotain, mutta mitä. Se onkin kysymykseni, sillä koen niin kovin vähän mitään kiinnostavaa ja siksi pitää epäkiinnostavien kelvata. Sunnuntaina olin siis kaupungissa, kävin kirkossa, jossa rakas Stegerimme piti jylisevän nuhdesaarnan evankeliumikohdasta ”te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa”. Hän tähdensi erityisesti seurakunnan ja sen sielunpaimenen vastavuoroisia velvollisuuksia ja kiivastui siinä niin, että kuulijan oli tahtomattaankin hymyiltävä. Tiettyjä ihmisiä ei kirkossa ollut äitiä ja nuorempaa tytärtä lukuun ottamatta, sillä illalla pitäisi mennä tanssiaisiin. Jäin illaksi vanhempieni luokse, missä rupattelimme oikein rattoisasti äitini ja sisareni kanssa. Teistä puhuttiin paljon ilman minkäänlaista satiirista vihjailua sisareni taholta, sillä hän kyllä ymmärtää kuinka paljon minulla on syytä kaivata Teitä, ja kehotti minua käymään kanssaan vierailuilla saadakseni ajatukseni suunnattua muualle. Vielä en kuitenkaan voi päättää meneväni, sillä ei tarvitse kuin mainita nimenne niin kyynelet kihoavat silmiini, mikä olisi melkoinen skandaali ihmisten ilmoilla.
Kuten jo kirjoitin, jäin maanantaihin asti saadakseni kirjeenne samoin kuin kuullakseni jotain tanssiaisista, mutta sainkin selonteon jo klo 11 jolloin tanssiaiset jo päättyivät, sillä tälläkin kertaa oli ollut kovin tyhjää, koko joukko miehiä mutta vain 18 naista kuten Sjöblomin sisarukset (se luullakseni on heidän nimensä), jotka olivatkin saaneet kosolti suosiota. J. oli sievä ja tanssi ahkerasti. Nämä ovat ainoat uutiseni, J:sta pääsenkin kirjoihinne, joiden sisältö on oikein kiinnostava, ja olen lukenut niitä suurella innolla. Luulen saavani ne luettua keskiviikkoon mennessä, jolloin haluan sitten itse antaa ne takaisin. Olen kyllä utelias, kuinka minut tullaan vastaanottamaan – ylpeällä, kylmällä tervehdykselläkö vai sydämellisellä kädenpuristuksella. Nikolai tulee maanantaina kaupunkiin noutamaan postista niin sanomalehden kuin kirjatkin. Viimeksi mainitut olisivat oikein tervetulleita, elleivät maksaisi rahaa, sillä siitä on valitettavasti parhaillaan pulaa. Mutta mikäli ne pitää ehdottomasti maksaa, sanokaa vain aivan suoraan niin yritän sitten saada summan kokoon jostain. Siksi en ole toistaiseksi vielä tilannut niitä nuottejakaan, mutta teen sen ensi tilassa ja pyydän Fritziltä apua; hän tietää, etten voi olla vailla ainoaa huviani. Ja nyt bastariittää minun töherrykseni. Kirjoittakaahan oikein usein ja kertokaa, mitä rakkaille omaisillenne kotipuolessa kuuluu, minä kun en saa tätä nykyä keneltäkään heidän kuulumisiaan. Samalla pyydän lähettämään mitä sydämellisimmät terveiseni. Voikaa oikein hyvin, ystävä kallis. Pockukselta ja Maikolta kosolti suukkoja. Kuten myös yllin kyllin terveisiä kaikilta talon asukkailta. Sen sydämellisimmän Teille kuitenkin lähettää uskollinen, jaaritteleva
ystävättärenne Lilly
Vaikka muste on aivan tuoretta, se on suttuista, joten kirjoitin siksi niin ohuesti. Olkaa hyvä ja polttakaa töherrykseni tai pankaa varmaan talteen, jotta kukaan ei saa niitä lukeakseen. Huoneenne näyttää olevan oikein soma, ja kyllä siellä luullakseni asuu ihan viihtyisästi. Mikäli jokin asia kirjeissäni askarruttaa, sanokaa vain aivan suoraan, en pane ollenkaan pahakseni.
Original (transkription)
|1|
Den 7ten December!
Theurer Freund!
Morgen ist der Geburts Tag unsrer klein-
nen Maiko und da haben sich Vater
und Sohn zur Stadt begeben um
ihr presente einzukaufen, ich aber
blieb zu Hause, um einmal, wieder
ungestört mit meinem Freunde
plaudern zu können. Sie werden
beim Empfange dieser Zeilen viel-
leicht ausrufen ”Nun Sie bombar-
diert mich recht mit ihren Briefen,
ich habe keine Zeit ihr jeden zu be-
antworten” worauf ich Ihnen ant-
worte ”Ich weiß, daß Sie jetzt sehr
beschäftigt sind mit; Einrichtungen,
Aufwartungen, Auseinandersetzungen”
und ”was weiß ich” noch Alles
aber jedenfalls müßen Sie sich
gedulden die Meinigen zu empfan-
gen denn mir sind sie eine Erhoh-
|2|
lung – eine Nothwendigkeit – ich muß
mich aussprechen und mich aus der
Apathie herauszureißen die mich
bei wenigem beschleicht, wozu Marie
ihre Krankheit wohl auch das ihrige
beigetragen, denn der Schreck, die Trau-
er – die rauhe Behandlung von ihm
der in seiner schonungslosen Heftig-
keit es für gut fand, mich als
den BlitzAbleiter seiner Heftigkestruket
Verzweiflung zu benutzen (obgleich
er diese zwei Wochen immer bei
Besinnung gewesen) alles dieses und
noch vieles andre hab ich erleiden
müßen und niemanden zu haben
der mich trösten – dem ich meine
Leiden mittheilen konnte und
wollte oh! das war eine qual-
volle Zeit und um so schmerzli-
cher die Entfernung meines treuen
Freundes; doch Gott lob, es ist über-
wunden, mein kleiner Engel ist
ja wie wiedergeschenkt und ihrem
fröhlichen Geplauder gelingt es der
Mutter das Bittere vergeßen zu
|3|
machen, daß sie ihretwegen hat
erdulden müßen, auch Pockus
trägt das Seinige dazu bei um
mich aufzuheitern, er ist fleißig
und gehorsahm, geht mit seiner
Mama spaziren, wo Sie dann
immer der Gegenstand unserer
Unterhaltung sind, und ich ihm
ermahne ein eben so edler und
guter Mensch als unser lieber
Mechelin es ist, zu werden.
So vergeht denn ein Tag nach
dem Andern und mit inneren
Bangen seh ich der Zeit entge-
gen wo ich auch meinen lieben
Jungen mißen muß. Möch-
ten Sie in der Wahl eines
Nachfolgers doch glücklich sein –
daß Sie dafür alles thun weiß
ich und beruhigt mich.–.
Heute sind es gerade 14 Tage seid
Sie uns verlaßen haben und mir
scheint es eine Ewigkeit – daß wir
uns nicht gesehn nicht gesprochen
haben, doch nicht ich allein, sondern
Alle im Hause sogar die Leute
vermißen Sie, die sich durch Ihren
Gruß sehr geehrt fühlten und mich
baten ihn wiederzugeben.–.
Maiko kommt eben nach Ihrem jetzt
meinem Zimmer mit den Worten
”Mamma kiruta onkelil Maiko
laita pallo pallo terveisi onkelli”.
Sie hat sich an Beata schon gewöhnt
und macht bei ihr große Fortschritte
im Singen denn Kukku Kukku
übt sie sehr fleißig um es ihrem
onkeli im Sommer vorzusingen.
Ja wenn Der doch so hervorgezaubert
werden könnte wie man sich nach
ihm sehnt – doch leider ist die
Zeit der Zauberei vorbei, man
hat um so mehr von den Ent-
zauberungen zu erleiden.–.
Sonntag war ich seid Ihrer Abwesen-
heit zum ersten mal ausgefahren
und zwar zur Stadt, wo wie ge-
wöhnlich bei den Eltern den Tag zu
brachte, ich blieb die Nacht in der
Stadt in der Hoffnung am Montag
einen Brief zu erhalten, doch hab ich
eingesehn daß es beinahe unmöglich war
und will mich bis morgen gedulden wo einen Brief bekommen muß
Freitagstruket Donnerstagtillagt Den 8ten December.
Der langsam Monsieur Kurri hatt
meine Geduld recht auf die Probe
gesetzt, denn die Uhr geht schon
auf acht, und erst jetzt kommt
er aus der Stadt und bringt
den lang ersehnten Brief.
Es freut uns herzlich daß Sie
Ihre Reise glücklich zurückgelegt
haben, und was die Hauptsache ist –
gesund sind, doch, zu was schreib
ich im pluralis, Nicolay wird Ihnen
ja selbst schreiben, alsostruket wenn
nicht gleich, so doch morgen, denn
für den Augenblick ist er als Zu-
schauer einer großartigen Theater-
Vorstellung eingeladen, welche
Maiko ihrem Geburtstag zu Ehren,
von Pockus et Gesellschaft gegeben
wird, dabei machen sie solch einen
Mord Specktackel, daß ich meine
Gedanken kaum zusammen
halten kann, und meinen Freund
daher bitte mein Schreiben keiner zu
scharfen Kritick zu unterwerfen.
Jetzt sind Sie also in Helsingfors –
bei Ihren Freunden – von deren
Gesellschaft ich für meinen Freund
so vielestillagt gehofft – erwartet – doch fürcht
ich, daß meine Erwartungen zu
groß gewesen, denn die traurige
Gemüths Stimmung Ihres liebsten
Freundes, kann nicht zu Ihrer
Aufheiterung beitragen, und gewiß
werden Sie ihn am häufigsten
besuchen da er jetzt mehr als je,
Anklang in Ihrem Herzen finden
muß; dieses beunruhigt mich, drum
hören Sie die bittende Warnung
Ihrer besorgten Freundin: laßen Sie sich
nicht allzusehr von Ihren symphatisi-
renden Gefühlen hinreißen, man
meint oft – daß das Mitgefühl
die eignen Leiden – vergeßen
macht – doch irrt man sich darin –
denn oft giebt es nur Nahrung
Denselben, und wird man selbst
deßen gewahr, so wiederstrebt
man dennoch sich davon zu befreien
denn auch die Wehmuth hat ihren Reiz –
ihre Wonne – Stunden – denen man ungern ent-
sagt.
Belächeln Sie nicht meine Philosophie –
sie ist, eine auf Erfahrungen gegründete;
daher prüfen Sie sich mein Freund und
fühlen Sie daß ich recht habe – so ist
es Ihre Pflicht – dagegen zu
kämpfen, daß es nur des Wol-
lens bedarf um es zu können bin
ich versichert. Es würde mich freuen
wenn Sie meinen Rath nicht anzu-
wenden brauchen, jedenfalls kommt
derselbe aus wohlmeinenden
Herzen und wird hoffentlich von
Ihnen eben so aufgenommen.–.
Wenn es Ihnen erlaubt wird,
so theilen Sie mir den Kummer
Ihres Freundes mit, mich in-
terißirt sein Schicksaal, weil
er Ihr Freund ist; daß es unter
uns bleibt ist natürlich, denn
Niemand bekommt mehr Ihre
an mich adreßirten Briefe zu
lesen, ich habe erklärt, daß ich den
ersten nur gezeigt, um allen
Verdacht zu beseitigen hinfort aber
nicht gesonnen sei es zu thun, worauf
man mir auch heute Ihr an mich gerichtetes
|8|
Blättchen ohne der geringsten Anmer-
kung überreichte. Freitag Den 9 December
Gestern wurde ich in der Aufsetzung
meines Briefes gestört, indem der
lustigen Theater-Gesellschaft zum Tanz
aufspielen mußte wobei mich wirck-
lich amüsirte, denn Pockus, in seiner
fantastischen Tracht, nebst LockenBart
und SchnurBart, Maiko als Regiments
Tochter mit einer Tromel die ihr
zum Geburtstag geschenkt worden
und die sie mit wahrem entusias-
mus bearbeitete, dabei das eifrige
Commando ihres Bruders befolgend
bot wirklich ein amüsantes Schauspiel
so daß ich noch langer Zeit herzlich gelacht
habe. Maikotillagt ihrer passion zu Folge hab ich einen
Marsch componirt wozu sie selbst das
Thema gegeben, indem sie sich die-
selbe beim marschiren immer
vorsingt und hat sie sich die Mälodie
so gemerckt daß sie nur nach ihr
ihre soldatischen Übungen hält und
mich beständig bittet Mamma pelli
Marsi und die Mama kann ihr nichts abschlagen
doch glauben Sie nicht daß ich Sie deshalb verwöhne
|9|
obgleich man wohl dazu versucht
wird, indem sie nach ihrer Krank-
heit unwiederstehlich niedlich ge-
worden, sie ist fröhlich bis zur
Ausgelaßenheit plappert noch ein
mal so viel als früher und hat
nichts mehr von ihren frühern
capricen sondern ist das beste
Kind von der Welt, daher nicht
nichtstruket die Mama allein sondern
Alle von ihr entzückt find.
Ich mercke daß ich heute wieder
sehr longtrådig bin, daß kommt
aber daher weil Nicolay zu
Lados gefahren ist und mir
für aufgetstruket dieses mal aufge-
tragen – statt seiner – Ihnen zu
schreiben und ihn zu entschuldi-
gen daß er ihren Brief nicht
heute sondern mit nächster
Post erst beantworten wird.
So wird es wohl oft gehen doch
daß sollen Sie ihm nicht krumm
nehmen denn er ist Ihnen
ja als fauler Schreiber bekannt.
Jetzt müßt ich Ihnen etwas
erzählen doch was, da steckt der
Casus denn ich erlebe so bitter wenig
|10|intereßantes, und muß daher das
unintereßante herhalten. Also Sonn-
tag war ich in der Stadt, besuchte
die Kirche – wo unser lieber Steger
über das Evangelium ”Ziehet den al-
ten Menschen aus und werdet
ein Neuer” eine donnernde Ermah-
nungs Rede hielt, insbesondere
hob er die gegenseitigen Pflichten
der Gemeinde und ihres Seelsorgers
hervor, und ereiferte sich dabei so
daß man sich unwilckührlich
eines Lächelns nicht enthalten
konnte. Gewiße Menschen warden
nicht in der Kirche ausgenommen
Mutter und Tochter junior, denn
man sollte den Abend zum Ball.
Den Abend blieb ich bei den Eltern
wo mit meiner Mutter als Schwester
denselben ganz gemüthlich verplauder-
ten, von Ihnen ward viel geredet
ohne irgend einer satyrischen Anspie-
lung von meiner Schwester denn
sie sieht doch ein wie sehr ich Ur-
sache habe Sie zu vermißen und
hat mich aufgefordert mit ihr
Besuche zu machen um mich
zu zerstreuen, noch kann ich mich
|11| aber nicht dazu entschließen, denn
es bedarf nur der Nennung Ihres
Nahmens, um mir die Thränen
in die Augen zu treiben, welches
in der Welt ja groß Skandal
geben würde.–.
Wie ich schon schrieb, so blieb ich
bis Montag, um Ihren Brief zu
empfangen als auch vom Ball
etwas zu hören welchen Be-
richt ich aber schon um 11 Uhr
Abends erfuhr wo der Ball schon
ein Ende hatte, denn auch dieses
mal war er sehr leer, eine
Menge Herren aber nur 18 Damen
wie die Schwestern Sjöblom (glaub
ich heißen sie) viel Beifall einge-
erndtet. J. war hübsch und hat sehr
viel getanzt. – Dieses sind mei-
ne einzigen Neuigkeiten, von
J. komme ich auf ihre Bücher deßen
Inhalt sehr inntereßannt ist und
die ich sehr eifrig gelesen hab bis
Mittwoch denk ich sie zu beendi-
gen wo sie dann selbst zurück
geben will. Ich bin wohl neugie-
rig wie man mich empfangen
wird ob mit einen stolzen kalten
|12|
Gruß oder einem herzlichen Händedruck.
Montag wird Nicolay zur Stadt um
die Zeitung als die Bücher von
der Post abzuholen. Letzere wür-
den mir sehr willkommen sein
wenn sie nicht Geld kosteten, denn
leider fehlt es jetzt am Besten
sollten sie aber durchaus bezahlt wer-
den müßen, so schreiben Sie nur
ganz aufrichtig ich werde dann
suchen die Summe irgendwo zu-
sammen zu raffen.–.
Deshalb hab ich auch bis jetzt noch nicht
auf Noten abonnirt will aber
nächstens es thun und Fritz um sein
Hülfe bitten, er weiß daß ich meine
einzige Erholung nicht entbehren kann.
Und nun basta mit meinen Gewisch.
Schreiben Sie recht oft und theilen
Sie mir mit wie es den lieben
Ihrigen zu Hause ergeht denn von
nun an erhalt ich ja durch nieman-
den Nachrichten über sie, zugleich
bitt ich meine herzlichsten Grüße zu überschicken.
Leben Sie recht wohl theurer Freund.
Von Pockus und Maiko viele Küße.
So wie auch einen Sack voll Grüße von
allen HausBewohnern.–. Den Herzlichsten
überschickt Ihnen aber Ihre treue weitläuftige
Freundin L...y
Die Dinte obgleich ganz frisch ist abscheulich daher hab ich so schön geschrieben
Bitte verbrennen oder verwahren Sie gut meine Kritzelein damit sie niemand zu
lesen bekommt
Ihr Zimmer scheint ja ganz nett zu sein und wohnt es sich glaub ich da ganz
gemüthlich.
Sollten Sie meinen Briefen etwas anzumercken haben so schreiben Sie es mir ganz
aufrichtig ich werde Ihnen nichts übelnehmen.
Den 7 december!
Dyre vän!
Imorgon är vår lilla Maikos födelsedag och därför har far och son åkt in till staden för att köpa presenter åt henne. Men jag stannade hemma för att ostört kunna prata med min vän igen. Då Ni mottager dessa rader kommer Ni kanske utropa ”Hon bombarderar mig nog ordentligt med sina brev, jag hinner inte svara på alla”, på det svarar jag ”Jag vet att Ni just nu är mycket upptagen med att inrätta, uppvakta, reda ut” och ”vad vet jag”, säkert med annat också. I alla fall måste Ni tåla att mottaga mina brev eftersom de är rekreation – en nödvändighet. Jag måste öppna mitt hjärta och måste slita mig bort från apatin som snabbt griper mig. Maries sjukdom har säkert också bidragit till detta. Skräcken, sorgen, hans råa behandling – han som i sin skoningslösa häftighet tyckte att det var bra att göra mig till åskledare för sin förtvivlan (fastän han alltid varit behärskad under dessa två veckor) – allt detta och mycket annat måste jag utstå. Och att inte ha någon som kunde trösta mig, som jag kunde, och ville, meddela mitt lidande. Oh! Det var en kvalfull tid, och avståndet till min trogne vän var desto smärtsammare. Men gudskelov, det är utstått. Min lilla ängel är som pånyttfödd och med hennes glada pladdrande lyckas hon att modern glömmer det bittra som hon måste genomlida på grund av henne. Även Pockus bidrar med att muntra upp mig. Han är flitig och hörsam, tar promenader med sin mamma. Samtalen under promenaderna kretsar alltid kring Er, och jag uppmanar honom att bli en lika ädel och god människa som vår käre Mechelin. Dag efter dag förgår och med en innerlig oro tänker jag på tiden då jag måste undvara min käre pojke också. Måtte Ni lyckas göra rätt val när det gäller efterträdaren. Jag vet att Ni gör allt för det och det lugnar mig. –
Idag har det gått 14 dagar sedan Ni lämnade oss, och det verkar som en evighet för mig, under vilken vi inte har setts, inte har pratat. Men inte bara för mig utan för alla i huset, även gårdsfolket saknar Er. De kände sig mycket hedrade av Er hälsning och de bad mig att hälsa tillbaka. – Maiko har just kommit till sitt rum, som nu är mitt rum, och sade ”Mamma skriv till Onkel att Maiko skickar honom många, många hälsningar”. Hon har redan vant sig vid Beata och gör stora framsteg i sjungandet då hon övar mycket flitigt Kukku Kukku för att kunna sjunga den för Onkeln på sommaren. Ja, om Onkeln kunde trollas fram då man längtar efter honom – men trolleriets tid är tyvärr slut. Desto mer utsätts man för avtrollningen. – I söndags, för första gången sedan Er avfärd, åkte jag bort, nämligen till staden där jag som vanligt tillbragte dagen hos föräldrarna. Jag stannade i staden över natten med förhoppning om att få ett brev på måndag. Men jag har insett att det nästan var omöjligt och jag vill vänta tills imorgon. Men då måste jag få ett brev.
Torsdagen den 8 december
Den långsamme monsieur Kurri
ty. Kurier – kurir har ställt mitt tålamod på prov då klockan redan närmar sig åtta, och först nu kommer han från staden och för hit det länge efterlängtade brevet. Det gläder oss mycket att Ni lyckligt har tillryggalagt resan och vad som är huvudsaken att Ni är frisk. Men, varför skriver jag i plural. Nikolai kommer själv att skriva till Er. Om inte genast så imorgon eftersom han för ögonblicket är en inbjuden åskådare av en magnifik teaterföreställning som Maikos födelsedag till ära ges av Pockus et sällskap. De för ett sådant oljud att jag knappt kan hålla mina tankar tillsammans. Därför ber jag min vän att inte underkasta mitt brev en alltför skarp kritik. Nu är Ni alltså i Helsingfors – hos Era vänner – för Er skull hoppades jag – förväntade mig – så mycket av deras sällskap, men jag befarar att mina förväntningar varit för höga, då Er käre väns dystra sinnesstämning inte kan muntra upp Er. Och visst kommer Ni att ofta hälsa på honom då han nu, mer än någonsin, måste väcka anklang i Ert hjärta. Detta oroar mig. Lyssna därför till Er oroade väninnans bedjande varning: Låt inte överväldigas allt för mycket av Era sympatiserande känslor. Ofta tror man att medkänsla gör att man glömmer sina egna sorger. Men man misstar sig på detta då det ofta bara ger näring åt sorgerna. Och även om man blir varse detta så är man ovillig att befria sig då också vemod har sin tjusning – sin fröjd – stunder som man ogärna avstår från. Skratta inte åt min filosofi – den är grundad på erfarenheter; rannsaka Er, min vän. Och känner Ni att jag har rätt så är det Er plikt att streta emot. Jag är övertygad om att det bara behövs viljan för att kunna detta. Det skulle glädja mig om Ni inte behöver följa mitt råd. Rådet kommer i alla fall från ett välmenande hjärta och förhoppningsvis tas det emot på samma sätt. Berätta gärna för mig, om Ni får tillåtelse till det, om Er väns bekymmer. Hans öde intresserar mig eftersom han är Er vän. Självklart stannar det mellan oss. Ingen får längre läsa Era brev som är adresserade till mig. Jag förklarade att jag bara visade första brevet för att avvända alla misstankar men framöver är jag inte villig att göra så. Därpå gav man mig utan någon anmärkning Ert lilla blad som var avsett för mig.
Fredagen den 9 december.
Igår stördes jag i brevskrivningen då jag för det lustiga teatersällskapet måste spela till dans. Men det roade mig verkligen. Att se Pockus iklädd en fantastisk dräkt, med lockigt helskägg och mustasch, och Maiko som regementets dotter med en trumma, som hon fick i present på sin födelsedag och som hon bearbetade med sann entusiasm, samtidigt som hon följde sin brors kommando, var verkligen ett amusant skådespel och för första gången på länge skrattade jag hjärtligt. På grund av Maikos passion har jag komponerat en marsch som hon själv har gett temat till. Samma tema småsjunger hon när hon marscherar och hon kommer ihåg melodin så att hon bara gör sina soldatiska övningar efter den. Och hon ber mig konstant, Mamma spela marschen, och Mamma kan inte vägra henne någonting. Tro dock inte att jag skämmer bort henne, fastän man blir frestad att göra så då hon blivit så oemotståndligt gullig efter sin sjukdom. Hon är glad, nästan uppspelt, och babblar ännu mer än tidigare. Ingenting av hennes tidigare nycker finns kvar utan hon är världens bästa barn och alla, inte bara Mamman, är förtjusta i henne. Jag märker att jag idag blir mycket långtrådig igen. Det har att göra med att Nikolai åkt till Lados och jag fått i uppdrag att i hans ställe skriva till Er och be om ursäkt för att han inte svarar på Ert brev idag utan med nästa post. Så går det väl ofta men Ni skall inte ta illa upp då Ni vet att han är en lat brevskrivare. Nu borde jag berätta något, men vad. Detta är min kasus då jag upplever så otroligt få intressanta saker och därför får de ointressanta duga. I söndags var jag i staden och gick i kyrkan, där vår käre Steger höll ett dundrande förmaningstal om evangeliet ”Lägger bort then gamla menniskian och ikläder eder then nya”. Han lyfte särskilt fram de ömsesidiga förpliktelserna mellan församlingen och dess själasörjare. Därvid brusade han upp till den grad att man ovillkorligen var tvungen att flina. Vissa människor var inte i kyrkan, förutom mor och dotter junior, då man skulle gå på bal den kvällen. På kvällen stannade jag hos föräldrarna och jag småpratade med min Mamma och syster hela kvällen på ett angenämt sätt. Vi pratade mycket om Er och det skedde utan någon satirisk anspelning av min syster då hon ändå insett att jag har all orsak att sakna Er och hon uppmuntrade mig att göra besök tillsammans med henne för att förströ mig. Jag kan dock inte ännu besluta mig därtill då det bara krävs att Ert namn nämns för att jag skall få tårar i ögonen, vilket ju skulle bli stor skandal ute i världen. –
Som jag redan skrivit stannade jag till måndag för att mottaga Ert brev och för att få höra någonting om balen. Men rapporten fick jag redan kl. 11 på kvällen när balen redan hade tagit slut, då balen även denna gång var dåligt besökt. Där var många herrar men bara aderton damer, såsom systrarna Sjöblom (jag tror att de heter så), som skördade mycket bifall. J. var vacker och dansade flitigt. – Dessa är de enda nyheter jag har. Från J. kommer jag in på era böcker vars innehåll var mycket intressant och som jag läste ivrigt. Jag tänker läsa ut dem fram till onsdag så att jag själv kan lämna dem tillbaka. Jag är nog nyfiken på hur man kommer att mottaga mig, med en stolt och kall hälsning eller med ett hjärtligt handslag. På måndag åker Nikolai in till staden för att hämta tidningen och böcker från posten. Sistnämnda skulle vara mycket välkomna för mig om de inte har kostat pengar. Tyvärr finns det inga pengar just nu men om böckerna skall betalas så skriv helt uppriktigt till mig och jag skall försöka skrapa ihop beloppet någonstans ifrån. –
Därför har jag inte ännu prenumererat på noter heller men jag vill göra det snart. Jag skall be Fritz om hjälp då han vet att jag inte kan undvara min enda avkoppling. Och slut nu med mitt klotter. Skriv rätt ofta och berätta hur Era nära och kära därhemma har det, då jag från och med nu inte längre får nyheter om dem av någon. På samma gång ber jag Er översända mina hjärtliga hälsningar. Lev väl min dyre vän. Många kyssar från Pockus och Maiko. Därutöver många hälsningar från alla husets invånare. – Men den hjärtligaste hälsningen översänder Er trogna och mångordiga
väninna Lilly.
Fastän bläcket är helt färskt är det gräsligt och därför har jag skrivit så fint.
Var så god och bränn upp mina klotter eller förvara dem bra så att ingen kan läsa dem.
Ert rum verkar helt trevligt och man kan bo där helt angenämt kan jag tro.
Om Ni har någonting att anmärka på mina brev så skriv detta helt uppriktigt. Jag tar inte illa upp.