Valtiopäiväkysymyksiä
I
Senaatin kesälomat ovat nyt päättyneet, ja Hänen Majesteettinsa suomalaiset neuvonantajat ovat jälleen kokoontuneet täysilukuisina neuvoston pöydän ääreen. Käytäntöön kuuluu, varsin luonnollisestikin, että tärkeitä kysymyksiä, ”valtakunnalle välttämättömiä asioita” ei käsitellä loma-aikana, kun vain puolet senaattoreista on paikalla samaan aikaan*)Tänä vuonna tästä on poikettu antamalla uusi koulujärjestys keskellä kesälomaa. Senkin on allekirjoittanut ainoastaan kolme (3) senaattoria.. Siksi tavallisesti käykin niin, että syksyn aikana otetaan käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi varsin merkittäviä asioita. Mutta näin joudutaan toimimaan erityisesti syksyn istuntokauden alkaessa, jolloin valtiopäivät kokoontuvat. Sillä kesän kuluessa on saapunut säätyjen vastauskirjeitä ja anomuksia, ja Senaatin on esitettävä H. K. M:lle toimia, joihin niiden johdosta on ryhdyttävä. Emme siis liene väärässä jos oletamme, että monet valtiopäivien päätökset tulevat nyt lähitulevaisuudessa hallituksen tarkastelun kohteeksi. Ja niistä ensimmäisiin kuulunevat talouskysymykset tai kaikki suostuntaveroja koskevat tai niihin liittyvät asiat, koska nyt voimassa olevia säädöksiä ei kuluvan vuoden päätyttyä tarvitse enää noudattaa.
Maissa, joiden yksi- tai kaksikamarijärjestelmässä ministerit ovat läsnä edustuslaitoksen kokouksissa, istunnon lopussa on yleensä tarkkaan selvillä, mihin toimiin parlamentin päätökset johtavat. Ministerit vastaavat keskustelun aikana välikysymyksiin kaikista sellaisista ehdotuksia tai niiden osista, joiden hyväksyminen arveluttaa edustuslaitosta. Ja heidän vastaukseksi antamistaan tiedoista jo ilmenee, onko hallitus suostuvainen tekemään osittaisia myönnytyksiä itse pääasian toteuttamiseksi vai ovatko nämä kaksi valtiomahtia niin erimielisiä kyseisestä laista tai toimesta, että asian annetaan toistaiseksi raueta. Istunnon päätyttyä vähiten epäselvyyttä saa jäädä talousasioista. Kun kamarit ovat äänestäneet, kansakunta saa kuulla, mitä menoja alkavalla budjettikaudella on katettava ja mitä veroja tuona aikana tulee maksaa.
Meidän maassamme menetellään tämän asian suhteen toisin. Normaalien keskustelujen aikana eli silloin, kun neljä säätyä neuvottelee kukin omalla tahollaan, hallituksen jäsenet saavat olla läsnä ainoastaan passiivisten kuulijoiden ominaisuudessa. Ja kun säädyt katsovat päätöksessään aiheelliseksi poiketa joltakin osin hallituksen esityksistä, ei ole lainkaan tilaisuutta selvittää välikysymyksin hallituksen kantaa sen ehdotuksiin tehtyihin kyseenalaistettuihin muutoksiin**)Emme sivuuta sitä, että yhdestä säädystä, Ritaristosta ja Aatelissäädystä, hallituksen jäsenet olivat todellakin läsnä ja osallistuivat aktiivisesti keskusteluun, mutta huomautettakoon, että he toimivat näin pikemminkin säätyjen jäseninä kuin siksi, että heidän tehtävänään olisi ollut puhua hallituksen puolesta. Eivätkä heidän sanansa joka tapauksessa kantautuneet muiden säätyjen kokoontumisiin.. Uuden valtiopäiväjärjestyksen 47 § tarjoaa tosin säädyille keinon kutsua senaatin puheenjohtaja ja jäsenet istuntoihin, nimittäin järjestämällä kaikkien neljän säädyn yhteisen kokoontumisen, ”plenum plenorumin” eli täysistunnon. Tästä uudesta muodosta on toivoaksemme ajan mittaan Suomen perustuslailliselle elämälle merkittävää hyötyä. Viimeksi pidetyillä valtiopäivillä täysistunto järjestettiin kuitenkin vain yhden ainoan kerran, ja silloinkin siinä käsiteltiin asiaa, joka ei juuri antanut aihetta hallituksille esitettäviin välikysymyksiin. Olisi kiistatta ollut toivottavaa, että vuoden 1872 säädyt olisivat kokoontuneet useammin sellaisiin yhteisiin neuvotteluihin erityisesti siksi, että ratkaistavia taloudellisia kysymyksiä ei suinkaan ollut vähän, eivätkä ne olleet merkityksettömiä. Silti on helppo ymmärtää, miksi niin ei tapahtunut: valtiopäivät olivat alusta loppuun hukkua työhön, ja siksi jokainen sääty kiirehti ratkaistakseen saapuneet asiat niin pian kuin mahdollista. Ja valtiopäivien jälkipuoliskolla valiokuntien mietintöjä saapui sellainen määrä, että asialistat muodostuivat varsin pian kovin erilaisiksi eri säädyillä. Siksi kävi myös yhä useammin niin, että sama asia otettiin esiin samana päivänä kaikissa säädyissä. Jos jokin sääty olisi halunnut ehdottaa täysistuntoa jonkin vielä pöydälle jättämänsä asian ratkaisemiseksi, toiveen toteutuminen kilpistyi siihen, että toiset säädyt olivat jo käsitelleet asian loppuun. Puhemiesneuvostossa olisi kenties voitu järjestää asioiden esittely yhdenmukaisemmin, jolloin olisi säilytetty useampi mahdollisuus täysistuntoihin. Tosiasiassa kuitenkin katsottiin, että oli tultava toimeen ilman niitä, varsinkin kun huomio kiinnittyi siihenkin seikkaan, että keskustelu niin monilukuisten kokousten kesken ja lisäksi tuon keskustelun tulkinta näissä eri kokouksissa vaatisi paljon enemmän aikaa kuin säätyjen sisäiset, komiteamaisemmat neuvottelut. Näin ollen asioiden suunnaton määrä käytettävissä olleeseen aikaan nähden oli suurin syy siihen, ettei täysistunnoista ja niissä käytävistä keskusteluista hallituksen jäsenten kanssa tullut mitään. Lienee mahdotonta varmasti ennustaa, onko tulevilla valtiopäivillä käsiteltävänä vähemmän kysymyksiä. Se ei kuitenkaan vaikuta todennäköiseltä, jos valtiopäivät kutsutaan koolle vain joka viides vuosi. On huomautettu, että ehdotuksia lähetettäviksi anomuksiksi oli liian paljon. Itse asiassa varsin merkittävä osa mietinnöistä koski niitä. Mutta jos edustuslaitos on vakavasti ja monelta kannalta harkinnut maan tarpeita ja käyttänyt anomuksia keinona tuoda hallituksen korjattavaksi puutteita niin sosiaalikysymysten ja talouden kuin yleisen lainsäädännön ja perustuslakien alalla, kenelläkään isänmaan ystävällä lienee tuskin aihetta moittia sitä: edustuslaitos on kiistatta toiminut velvollisuutensa mukaisesti, kun se ei ole vaiennut vaan tuonut avoimesti julki, että Suomen kansa tuntee suurta tarvetta edistyä ripeämmin ja uudistuksista tinkimättä. Ja koska tulevaisuudessakin on toivottavaa ja välttämätöntä, että hallituksen esitysten lisäksi myös kaikki huomionarvoiset anomusehdotukset on voitava käsitellä asiaankuuluvan perusteellisesti sekä, jos niin vaaditaan, täysistunnoissa, tuntuisi väistämättömältä jatkaa valtiopäivien istuntokautta huomattavasti pitempään kuin tänä vuonna toimittiin.
Palatkaamme lähtökohtaan: säätyjen päätöksistä Hänen Majesteetilleen laadittavan esittelyn valmisteluun. Millaiset mahdollisuudet säätyjen esityksillä on saada hallituksen vahvistus? Tulisivatko kyseiset siviililain, merilain ja kuntalain uudistukset toteuttaa siitäkin huolimatta, että säädyt eivät saata hyväksyä niissä esitettyjä lakiehdotuksia ilman muutoksia? Pitäisikö anomukset hyväksyä tervetulleina muistutuksina tukemassa hallitustoiminnan pyrkimyksiä maan hyväksi? – Sitä ei tiedetä, valtiopäiväkeskusteluissa ei kuultu hallituksen taholta tällaisia lausuntoja, joten asiasta ei voi saada varmuutta.
Niin yhteistyöhaluisesti kuin vuoden 1872 valtiopäivät ovatkin edeltäjiensä tavoin suhtautuneet hallituksen toiveisiin, niin maltillisesti kuin ne ovat esittäneet vaatimuksiaan silloin, kun ne ovat hallituksen näkemyksistä poikenneet, pitäisi voida toivoa, etteivät ne erityiset uudistukset ja muut toimet, joissa on tarvittu säätyjen myötävaikutusta, raukeaisi, vaikka erinäisissä kysymyksissä säädyt ovat katsoneet tarpeelliseksi muuttaa ja muokata armollisia esityksiä. Isänmaan ystävä tuskin haluaisi liioin uskoa, että monilla anomuksilla, jotka sisältävät erityisen varteenotettavia ehdotuksia, olisi vain heikot mahdollisuudet saada osakseen vastakaikua. Ja silti on kuultu erinäisiä lausuntoja, joiden vuoksi edellä mainittua käsittely- ja valmistelutyötä odotetaan hieman huolestuneissa tunnelmissa. Kaksi anomusta, lehdistönvapautta ja koululaitosta koskevat, on jo jätetty huomiotta; ja niissä oli kuitenkin esitetty edustuslaitoksen ellei koko kansan yksimieliset ja hartaat toiveet. Valitettavasti on kuitenkin myös kantautunut tietoa, että säätyjen päätöksiin kohdistuisi myös sellaisissa asioissa, joissa valtiopäivien valtuuksia ei tähän asti ole kiistetty, nimittäin suostumusveroasioissa, pyrkimyksiä, joiden tavoitteena on päätyä toisenlaisiin tuloksiin kuin säätyjen päätöksessä. Tahdommekin nyt käsitellä tarkemmin edellä mainittuja kysymyksiä.
Viitteet
*)Tänä vuonna tästä on poikettu antamalla uusi koulujärjestys keskellä kesälomaa. Senkin on allekirjoittanut ainoastaan kolme (3) senaattoria.
**)Emme sivuuta sitä, että yhdestä säädystä, Ritaristosta ja Aatelissäädystä, hallituksen jäsenet olivat todellakin läsnä ja osallistuivat aktiivisesti keskusteluun, mutta huomautettakoon, että he toimivat näin pikemminkin säätyjen jäseninä kuin siksi, että heidän tehtävänään olisi ollut puhua hallituksen puolesta. Eivätkä heidän sanansa joka tapauksessa kantautuneet muiden säätyjen kokoontumisiin.
Landtdagsfrågor.
I.
Senatens sommarferier äro nu afslutade, Hans Majestäts finska rådgifvare äro åter fulltaligt församlade vid rådsbordet. Det är praxis, och en ganska naturlig praxis, att vigtigare frågor, ”riksvårdande ärender” icke föredragas under ferietiden då endast halfva antalet senatorer är på en gång närvarande*)I år har undantag härifrån gjorts genom den nya skolordningens utfärdande midt under sommar-semestern. Också är den undertecknad af endast trenne (3) senatorer.. Derföre inträffar det ock vanligen att under hösten ganska betydelsefulla angelägenheter blifva till pröfning och afgörande upptagna. Men isynnerhet måste detta ega rum vid höstsessionens öppnande det år då landtdag sammanträdt. Ty ständernas svarsskrifvelser och petitioner hafva då under sommarens lopp inkommit, och det gäller för Senaten att hos H. K. M:t föreslå den åtgärd, hvartill desamma föranleda. Vi torde alltså icke misstaga oss då vi antaga att åtskilliga af landtdagsbesluten nu inom kort skola blifva föremål för konseljens öfverläggningar. Och till dem, som tidigast förekomma, torde de finansiella frågorna höra, eller alla de ärender som angå bevillningen, eller med denna sammanhänga, enär nu gällande stadganden härutinnan med innevarande år upphöra att lända till efterrättelse.
I stater med en- eller tvåkammarsystem, der ministrarne närvara vid representationens sammanträden, plär det vanligen vid sessionens slut framstå klart och bestämdt, hvilken åtgärd som skall följa på parlaments besluten. Ministrarne interpellera under debatten, rörande alla sådant förslag eller delar deraf, hvilkas godkännande väcker betänkligheter hos representationen. Och af de upplysningar de tillföljd deraf lemna, framgår det redan, huruvida styrelsen är villig att för hufvudsakens vinnande göra de partiella eftergifter som påyrkats, eller om de båda statsmakterna äro af så olika åsigter om den ifrågakomna lagen eller åtgärden, att den måste tillsvidare förfalla. Aldraminst kan efter sessionens slut någon obestämdhet qvarstå i de finansiella ärenderna. När kamrarne voterat, så vet nationen, hvilka utgifter under den stundande finansperioden skola betäckas, hvilka skatter man derunder har att utgöra.
Annorlunda ställer det sig i detta hänseende uti vårt land. Under de normala debatterna, nemligen då de fyra stånden rådpläga hvart för sig ega inga medlemmar af styrelsen närvara i annan egenskap än som vanliga passiva åhörare. Och då stånden funno sig föranlåtna att i sina beslut i ett eller annat afseende afvika från regeringens propositioner fanns således icke tillfälle, att genom interpellationer söka förvissa sig om den ståndpunkt, regeringen intoge gentemot de ifrågasatta ändringarna i dess förslag**)Vi förbise icke att uti ett stånd, Ridderskapet och Adeln, styrelsemedlemmar verkligen voro närvarande och aktivt deltogo i debatten; men det bör bemärkas, att de gjorde det snarare såsom medlemmar af ståndet, än såsom de der hade uppdrag att föra regeringens talan. Och i alla fall kunde deras ord icke nå de öfriga ständens sammankomster.. Väl har den nya landtdagsordningen i sin 47 § anvisat en utväg för ständerna, att få till öfverläggning inbjuda Senatens ordförande och ledamöter, nemligen genom föranstaltande af gemensamma sammankomster för de fyra stånden, ”plenum plenorum”. Och denna nya form skall, vi hoppas det, med tiden blifva för Finlands konstitutionella lif af gagn och betydelse. Men vid sisthållna landtdag anlitades plenum plenorum blott en enda gång, och då för ett ärende, som föga kunde föranleda interpellationer till styrelsen. Det hade utan tvifvel varit önskligt att 1872 års ständer oftare hade sammanträdt till slika gemensamma öfverläggningar, särskildt för de ingalunda få eller obetydliga finansiella frågor som till afgörande förelågo. Det är likväl lätt förklarligt hvarföre så icke skedde: landtdagen var från dess början till dess slut så öfverhopad af göromål, att hvarje stånd skyndade sig att så fort som möjligt afgöra de inkomna ärendena. Och under senare hälften af landtdagen anlände utskottsbetänkandena i sådant antal, att föredragningslistorna snart nog ställde sig olika i de skilda stånden. Derföre inträffade det ock esomoftast att samma ärende förekom på samma dagar inom alla stånd. Om nu ett stånd hade önskat föreslå allmänt plenum för något hos detsamma ännu bordlagdt ärende, så korsades verkställandet af denna önskan deraf att andra stånd redan slutfört det ärendets behandling. Måhända hade större likformighet i föredragning kunnat af talmanskonferensen åstadkommas, och derigenom åtskilliga tillfällen till allmänna plena bevarats. Det faktiska är emellertid, att man ansåg sig böra hjelpa sig dem förutan, helst äfven den omständighet blef uppmärksammad, att debatten uti så talrika samlingar, och med fullständig tolkning äfven i dem, sannolikt skulle kräfva vida längre tid än den mera komitéartade öfverläggningen inom stånden. Ärendenas, i förhållande till tidsmåttet, ofantligt stora antal bör således bära hufvudskulden derför, att plena plenorum och med desammas öfverläggningar med regeringsmedlemmarne uteblefvo. Huruvida frågornas antal vid kommande landtdagar kan blifva mindre, kan väl icke med visshet förutsägas. Föga sannolikt förefaller det dock, om landtdag blott hvar femte år sammankallas. Det har anmärkts, att petitionsförlagen voro för talrika. De utgjorde i sjelfva verket föremål för en icke ringa del af betänkandena. Men att representationen allvarligt och mångsidigt öfvervägt landets behof och begagnade petitionsutvägen för att lägga styrelsen på hjertat afhjelpandet af brister såväl inom det sociala och det ekonomiska gebitet som ock i den allmänna lagen och grundlagarna, detta skall väl aldrig af någon patriot kunna klandras: representationen har utan tvifvel handlat sin pligt likmätigt då den icke förtegat utan öppet uttalat, att det finska folket djupt känner behofvet af ett kraftigare framåtskridande, ett oaflåtligt reformarbete. Och då det äfven i framtiden är önskvärdt och nödvändigt att icke blott regeringens propositioner utan ock alla de petitionsförslag, som förtjena uppmärksammas, må kunna med tillbörlig grundlighet samt, der så erfordras, vid allmänna plena, behandlas, synes det blifva oafvisligt att låta landtdagens sammanvaro räcka betydligt längre än detta år varit fallet.
Vi återgå till utgångspunkten: beredningen af ständerbeslutens föredragning hos Hans Majestät. Hvilka utsigter hafva ständernas framställningar, att vinna regeringens stadfästelse? Skola de ifrågakomna reformerna i civillag, sjölag, kommunallag genomföras, oaktadt ständerna icke kunde utan all ändring godkänna de deri framlagda lagförslagen? Skola petitionerna upptagas såsom välkomna erinringar till stöd för regringsverksamhetens sträfvanden för landets väl? – Man vet det icke, debatterna under landtdagen hafva icke att uppvisa sådana uttalanden från regeringens sida, att någon visshet häri vore möjlig.
Med det tillmötesgående emot styrelsens önskningar, med den moderation i sina yrkanden, der de voro från styrelsens åsigt afvikande, som 1872 års landtdag, i likhet med sina föregångare, i allmänhet iakttagit, borde man väl kunna hoppas, att de särskilda lagreformer och öfriga åtgärder, för hvilka ständernas medverkan påkallats, icke skola få förfalla om ock, i åtskilliga frågor, ändringar och modifikationer af de nådiga propositionerna af ständerna ansetts behöfliga. Likaså skulle väl fosterlandsvännen knappast vilja tro, att de i en stor del petitioner framställda särdeles behjertansvärda förslag endast skulle hafva svaga chancer att vinna gehör. Och likväl hafva åtskilliga yttranden förnummits, som göra att man icke utan all oro emotser det stundande pröfnings- och beredningsarbete, vi ofvan antydt. Tvenne petitioner, de angående pressfriheten och skolväsendet, hafva redan lemnats utan afseende; och de tolkade dock representationens, ja hela folkets enhälliga och lifliga önskningar. Men det har, dess värre, förljudits att äfven ständernas beslut i sådana ämnen der landtdagens befogenhet hittills icke varit bestridd, nemligen bevillningsärenderna, skulle komma att utsättas för bemödanden, åsyftande att framkalla andra resultat, än dem ständerbesluten innehålla. Det är dessa sistberörda frågor, vi nu närmast velat bringa till tals.
Noter
*)I år har undantag härifrån gjorts genom den nya skolordningens utfärdande midt under sommar-semestern. Också är den undertecknad af endast trenne (3) senatorer.
**)Vi förbise icke att uti ett stånd, Ridderskapet och Adeln, styrelsemedlemmar verkligen voro närvarande och aktivt deltogo i debatten; men det bör bemärkas, att de gjorde det snarare såsom medlemmar af ståndet, än såsom de der hade uppdrag att föra regeringens talan. Och i alla fall kunde deras ord icke nå de öfriga ständens sammankomster.