12.3.1862 Lilly Steven-Steinheil–LM
Finsk text
12. maaliskuuta 1862
Lauantainen kirjeeni jäi sikseen, mutta lähetän sen kuitenkin tässä mukana, jotta tiedätte mitä meillä on meneillään, vaikka Smirnoff on varmasti osaksi jo saattanut sen tietoonne.
En pysty edes kuvailemaan, kuinka paljon Alexisin kirje pelästytti ja murehdutti meitä! Vaivaamme turhaan päätämme sillä, mikä on voinut ajaa poikaparkamme sellaiseen epätoivoon. Ette ehkä hyväksy sitä, että hänet haetettiin pois niin vain, omakin mielipiteeni oli että ensin tiedusteltaisiin syytä tähän yhtäkkiseen tyytymättömyyteen, mutta eihän kahdelle kiivaalle ihmiselle, jotka olivat lähes järjiltään, mitään mahda – ja niin pitää lapsiraukkani jälleen joutua hänelle niin vahingolliseen ympäristöön. Hänen puolestaan minusta ei tunnu nyt enää niin raskaalta lähteä täältä, ja haluan tehdä kaiken mahdollisen suojellakseni häntä mahdollisilta seurauksilta. En olisi ikinä uskonut, että minun pitää vielä tämäkin murhe kokea, että Aleksis jättäisi lyseon – ja minulla kun oli aina lohtuna se ajatus, että tiesin hänen olevan kaukana täältä! Kuinka hänen nyt käy, Jumala yksin tietää – oi kunpa Hän ottaisi pojan suojaansa ja pitäisi siinä ja varjelisi missä hänen onnettoman äitinsä voimat eivät riitä. Melkeinpä luulen olevani sen vaikuttimen jäljillä, joka Alexisin ajaa lyseosta, mutten halua puhua synkistä aavistuksistani ennen kuin minulla on asiasta varmuus, joka tapauksessa Alexisin on kerrottava totuus; toivon myös että saatatte sen aivan tarkkaan tietoomme joko Smirnoffin välityksellä tai kirjallisesti. On onni, että Smirnoff on täällä – Alexis voi nyt opiskella hänen johdollaan, kunpa vanharouva vain ei taas sekaantuisi asiaan, sillä emme voi ottaa poikaa vastuullemme, koska vanharouva aikoo maksaa tälle kuukausittaista palkkiota (20). On aivan hirveää olla täysin riippuvainen! Kuten laitamme valitettavasti tällä hetkellä on.
Ja nyt – tehtyäni mieliksi surun raskauttamalle sydämelleni – siirryn Teidän onneenne! Minun ei tarvinne vakuuttaa, että olen siitä sydämestäni iloinen, ja niin mielelläni kuin haluaisinkin nytkin kuulla lähemmät seikat, niin minun on vain hillittävä kärsimättömyyteni kesään asti, koska ei voi, kuten sanotte, olla toisin, voitte myös luottaa vaitiolooni! Valitettavasti tapaamisemme ei voi tänä kesänä olla iloinen eikä luonteva, koska se ei tapahdu viihtyisällä Karhusuollamme, mutta minun on järjestettävä niin, että tapaan Teidät kaupungissa, jotta voimme rauhassa puhua iloistamme ja suruistamme. En paheksu, jos kirjeidemme väliin jää pitempiä taukoja nyt, kun ajatuksenne ja kaipuunne oletettavasti kohdistuvat johonkin tärkeämpään kuin kirjeiden kirjoittamiseen.
Koko sydämestäni toivon että voitte, rakas ystävä, pian toteuttaa sen kaivatun tavoitteen, ja minulle olisi todellinen ilo voida vakuuttua henkilökohtaisesti onnestanne! Ja nyt voikaahan oikein hyvin ja muistakaa onnessanne välillä
myös surullista ystävätärtänne Lillyä.
Ensi sunnuntaina muutamme todennäköisesti Saarelaan, jos pikku Hugo, joka on ollut hiukan sairaana, on taas terve; hän on ainoa olento joka pystyy nyt houkuttelemaan minulta välillä pienen ilonhymyn, sillä hän on niin ihana iloinen pieni lapsi, ja kuitenkin katson häntä usein kyynelet silmissä ja ajattelen ”kukapa tietää, mikä surullinen osa sinullekin, lapsirukka, vielä annetaan”, mutta mitäpä suremaan ja valittamaan, ehkäpä minullekin vielä päivä paistaa ja synkät pilvet hajaantuvat, jotka tällä hetkellä synkistävät ja pimentävät kaiken! Terveisiä Torstenille ja sanokaa hänelle, että olemme kovin pahoillamme että Alexisin piti hänen luonaan toimeenpanna tämä kapina.
Original (transkription)
Den 12ten März 1862.
Mein Schreiben vom Sonnabend blieb
liegen, ich schick es aber dennoch mit
um Sie mit dem bekannt zu machen
was bei uns jetzt vorgeth, obgleich Sie
wohl zum Theil von Smirnoff schon
davon in Kenntniß gesetzt sind.
Wie sehr uns Alexis sein Brief
erschreckt und betrübt kann ich Ihnen
gar nicht beschreiben! wir zerbrechen
uns vergeblich den Kopf was unsern
armen Jungen zu solch einer Ver-
zweiflung hat bringen können. Sie
billigen es vielleicht nicht, daß man
ihn ohne weiteres hat abholen laßen,
auch meine Ansicht war sich erst nach
dem Grunde dieser plötzlichen Unzufrie-
denheit sich zu erkundigen, aber mit
zwei heftigen Menschen, die beinahe
den Verstand verlohren, läßt sich ja
nichts ausrichten – und so soll denn
mein armes Kind wieder in den
für ihn so schädlichen Kreis kommen,
seinetwegen fällt es mir jetzt nicht
mehr so schwer mich hiervon zu trennen,
und will ich mein möglichstes thun um
ihn vor den möglichen Folgen zu schützen.
|2|
Nie hätte ich geglaubt auch diese Sor-
ge noch erleben zu müßen, daß Ale-
xis das Liceum verlaßen würde –
und immer war mir der Gedancke
ein Trost ihn fern von hier zu wißen!
wie es nun mit ihm gehen wird, daß
weiß nur Gott – oh, möge er ihn in
seinen Schutz nehmen und ihn da
bewahren und behüten wo die Kräfte
seiner unglücklich Mutter nicht hinreichen.
Beinahe glaub ich dem Beweggrunde
auf der Spur zu sein, der Alexis
aus dem Liceum treibt, doch will
ich meine trübe Ahnung nicht ausspre-
chen bevor ich nicht die Gewißheit darüber
habe, jedenfalls muß Alexis mit der
Wahrheit heraus; auch hoff ich daß Sie
uns darüber ganz genau in Kennt-
niß setzen entweder durch Smirnoff
oder schriftlich. Ein Glück ist es dastillagt Smir-
noff hier ist – bei dem Alexis jetzt
lernen kann, mögte nur die Alte
sich nicht wieder hinein mischen
denn wir werden ihn nicht in Schutz
nehmen können da sie ihm die Gage
(20) monatlich zahlen wird. Es ist doch einstruket
schrecklich ganz abhängig zu sein! wie
es mit uns jetzt leider der Fall ist.–.
Und nun – nachdem ich meinem
gramerfüllten Herzen Genüge gethan –
geh ich zu Ihrem Glücke über!
Daß es mich innig gefreut brauch
ich Ihnen wohl nicht zu versichern
und so gerne ich auch jetzt schon die
näheren Umstände davon erfahren
möchte, so muß ich meine Ungeduld
wohl bis zum Sommer bezähmen, da
es, wie Sie sagen, nicht anders sein kann,
auch können Sie sich auf meine Verschwie-
genheit verlaßen! Leider wird
unser Zusammentreffen in diesem
Sommer kein so heiteres und unge-
zwungenes sein können, da es nicht
in unserem traulichen gemüthlichen
Karhusuo sein wird, doch muß ich es
dann möglich machen Sie in der
Stadt zu treffen um uns dann
ungezwungentillagtstruketstörttillagt unser Freud und Leid
mittheilen zu können! Sollten jetzt
längere Pausen zwischen Ihren Briefen
an uns bleiben, so kann ich es nun Ihnen
nicht mehr übel nehmen, denn ich kann
es mir dencken wie Ihr Sinnen, Den-
cken und Trachten nach etwas wichtige-
rem als Briefe schreiben gerichtet iststruket sindtillagt!
Von ganzen Herzen wünsche ich Ihnen
theurer Freund das ersehnte Ziel bald
in Ausführung setzen zu können,
und würde es mir eine wahre Freude
sein von Ihrem Glücke, mich einst persöhn-
lich überzeugen zu können!
Und nun leben Sie recht wohl und
errinnern Sie sich in Ihrem Glücke bisweilen
auch Ihrer traurigen Freundin Lilli.
Nächsten Sonntag ziehen wir wahrscheinlich nach
Saarela wenn der kleine Hugotillagt der etwas
unwohltillagt war, wieder gesund ist; er ist wohl das
einzige Wesen daß mir bisweilen ein
Lächeln der Freude jetzt entlocken kann,
denn es ist ein prächtiges munteres
Kindchen, und doch seh ich ihn oft mit
Trähnen an und dencke ”wer weiß
welches traurige Loos auch Dir, Du ar-
mes Kind noch beschieden ist” doch
wozu sorgen u klagen vielleicht wird
auch mir noch ein Sonnenstrahl erschei-
nen und die dunckeln Wolcken zer-
theilen die für den Augenblick alles
verfinstern und verdüstern!
Grüßen Sie Torsten und sagen Sie ihm
daß es uns sehr leid thut daß Alexis
bei ihm diesen Aufruhr stiften sollte.
Den 12 mars 1862.
Lördagens skrivelse låg kvar. Men jag skickar den ändå så att Ni känner till vad som pågår hos oss just nu. En del har Ni väl redan fått veta av Smirnoff.
Hur mycket Alexis brev har förskräckt och bedrövat oss kan jag inte ens beskriva! Förgäves bråkar vi vårt huvud för att förstå vad som kunnat bringa vår stackars pojke till denna förtvivlan. Ni godkänner kanske inte att man utan vidare låtit hämta honom. Också jag var av den åsikten att man först skulle ta reda på orsaken till detta plötsliga missnöje. Men med två häftiga människor, som nästan tappade förståndet, kan man ju inte uträtta någonting – och så skall mitt arma barn komma tillbaka till den krets som är så skadlig för honom. För hans skull känns det inte längre så svårt att lösgöra sig härifrån, och jag vill göra mitt yttersta för att skydda honom från de potentiella följderna. Jag hade aldrig trott att jag ännu måste uppleva denna sorg, att Alexis skulle lämna lyceet – och tanken att veta honom långt borta härifrån har alltid varit en tröst för mig! Hur det kommer att bli med honom nu, det vet bara Gud – åh, måtte han beskydda honom och måtte han bevara och beskydda honom på det ställe dit hans olyckliga moders krafter inte når. Jag tror nästan att jag kommit bevekelsegrunderna, som driver Alexis bort från lyceet, på spåren. Men jag vill inte ännu säga min dunkla aning. Inte förrän jag har fått visshet om det. I alla fall måste Alexis ut med sanningen. Jag hoppas också att Ni noggrant informerar oss om det, antingen via Smirnoff eller skriftligt. Vilken tur att Smirnoff är här – Alexis kan läsa för honom. Jag hoppas bara att den Gamla inte blandar sig i igen. Vi kan nämligen inte ta honom i försvar då hon kommer att betala hans arvode (20) varje månad. Det är verkligen hemskt att vara helt beroende! Vilket tyvärr är fallet med oss just nu. –
Och nu – efter att jag gjort mitt sorgtyngda hjärta till viljes – går jag över till Er lycka! Att jag blev hjärtligt glad behöver jag väl inte försäkra Er. Och även om jag gärna hade fått veta de närmare omständigheterna redan nu, vet jag att jag måste tygla min otålighet till sommaren, då det, som Ni säger, inte kan vara annorlunda. Ni kan också lita på min förtegenhet! Vår träff på sommaren kan tyvärr inte vara så glad och otvungen, då den inte kommer att äga rum i vårt välkända och hemtrevliga Karhusuo. Men jag måste ordna det så att jag kan träffa Er i staden så att vi ostört kunna meddela varandra vår glädje och sorg! Om det från och med nu blir längre pauser mellan Era brev till oss så kan jag inte ta illa upp nu då jag kan tänka mig att Era sinnen, tankar och Er traktan riktas mot något viktigare än att skriva brev!
Av hela mitt hjärta önskar jag Er, dyre vän, att Ni snart kan förverkliga det efterlängtade målet, och det skulle vara en sann glädje för mig att någon gång kunna övertyga mig om Er lycka personligen!
Och nu farväl och erinra er i Er lycka också nu och då
Er ledsna väninna Lilly.
På söndag flyttar vi förmodligen till Saarela. Om lille Hugo, som var lite sjuk, är frisk igen. Han är väl den enda varelsen som nu och då kan framlocka ett leende av glädje hos mig. Det är nämligen ett präktigt och muntert barn, men ändå ser jag ofta på honom under tårar och tänker ”vem vet vilken sorglig lott som har tilldelats Dig, Ditt stackars barn”. Men varför skall man sörja och klaga. För mig visar sig kanske också en solstråle som skingrar de mörka moln som för tillfället förmörkar och fördystrar allt!
Hälsa Torsten och säg till honom att vi beklagar mycket att Alexis gjorde ett sådant uppror hos honom.