ca 1860 Lilly Steven-Steinheil–LM
Finsk text
Kallis ystävä!
Tuskin saatoitte iloita kirjeestäni enemmän kuin minä kun tänään sain kirjeenne. Olen nimittäin menneellä viikolla ollut erityisen innokas saamaan kirjeen ja olin siksi lauantaina tulla jo aivan epätoivoiseksi, kun tuotiin pelkkiä sanomalehtiä. Siksi kärsimättömyyteni oli tänäänkin jo saavuttanut lakipisteensä, mutta kirjeenne ilmaannuttua tyyntyi oitis, ja sen lisäksi sen onnistui palauttaa se iloinen mieliala, jonka se tavoitti jo puolivälistä pakomatkaa. Ainakin se sietämätön ihottuma pani kärsivällisyyteni perusteellisesti koetukselle ja kiusasi minua menneen viikon sietämättömällä tavalla, mutta tänään uhmaan sitä ja haluan yrittää muutamin joskin säästeliäin sanoin lausua parhaat kiitokseni sydämellisestä ja virkistävästä kirjeestänne. Olen todella sydämestäni iloinen, että Teillä on nyt enemmän kiinnostusta tanssiaisiin ja muihin huvituksiin, jotta ette ole aina neljän seinän sisällä mietiskelemässä kuin mikäkin erakko. Olen myös vakuuttunut että opintonne eivät siinä kärsi, sillä siinä missä niiltä on pois jokunen tunti, yritätte varmaan korvata sen toisella – en voi uskoa että ystäväni Leo poikkeaisi kultaiselta keskitieltä, joskin erehtyminen on inhimillistä. Olette kuitenkin tähän mennessä osoittanut niin paljon luonteenlujuutta, että sitä on oikeutettua odottaa jatkossakin. Vasta nyt uskon, että olette todella alkanut unohtaa Julien – mikä ilahduttaa minua vilpittömästi, toivon myös, niin, olen siitä jopa varma, että tämä ”ensirakkaus” vei sydämestänne vain mitättömän pienen osan ja se on yhä täynnä tunteita – valmistaakseen kerran Teille ja valintanne arvollisemmalle kohteelle puhtaan, kestävän onnen. Usein näet se ”toinen rakkaus” on kestävämpi kuin ”ensimmäinen”, sillä tämä perustuu tavallisesti niin helposti pettävään intohimoon, edellinen taas arvon erityiseen tunnustamiseen ja sille perustuvaan kunnioitukseen. Koska olette niin nuori ja voitte yhä mennä naimisiin ”nuorena”, niin voi varmaankin olettaa – ainakin toivon sitä – että toinen rakkaus on Teille todellinen, ihanteellinen, ja mikä pääasia, perustuu molemminpuoliseen rakkauteen. Siksi, pitäkää varanne, padotkaa valtoimenaan virtaavat tunteenne – ja vasta sitten kun olette varma voitostanne, voitte sitä anteliaammin tarjota niitä. Olen imarreltu, että näkemykseni ovat saaneet Teissä vastakaikua ja toivon että edellisen kirjeen ”kokeneen naisen lohduttomat sanat” näin hiukan lievenisivät. Ihmettelette ehkä että minä, joka olen kuitenkin saanut maistaa ensirakkauden suloista huumaa, filosofoin siitä nyt niin järkevästi, mutta muistakaa että se, vaikkakin toivoton, sai kuitenkin vastakaikua, ja siksi, niistä synkistä hetkistä ja katkerista kamppailuista huolimatta joita olen sen vuoksi läpikäynyt, säilyy tämä ensirakkaus minulle kuitenkin aina ”ihanteellisena”.
Sydämellinen ”hyvää yötä” tältä päivältä – huomenna lisää.
Tiistai-ilta.
Steven lähti juuri, hänet haettiin osaksi minun vuokseni kun hän ei ollut nähnyt minua kuukauteen, osaksi Beatan vuoksi. Se ihmisparka sairastui täällä uudestaan, ja sairaus näyttää valitettavasti olevan varsin pitkäkestoinen, sillä hän on kärsinyt nyt jo kuukauden jatkuvista pyörtymisistä ja kouristuksista, eivätkä mitkään keinot tahdo tepsiä, joten minun on kai pakko irtisanoa hänet ja katsoa jotakuta luotettavaa venäläisnaista, sillä Saschan hoivissa Maiko ei tule koskaan oppimaan venäjää. Olen jopa päättänyt alkaa puhua Maikon kanssa venäjää, mikä on minulle kuitenkin varsin vaikeaa, sillä olen jo niin tottunut suomen kieleen, ja se pikku ilveilijäkin on niin patrioottinen eikä halua olla missään tekemisissä venäjän kanssa. Mutten aio siitä huolimatta väsyä, vaan yrittää, vaikka hitaastikin, päästäkseni eteenpäin, sillä huomaan että Maikenin on jo todella vaikeaa ääntää ж puhtaasti, ja se tulee myöhemmin aiheuttamaan hänelle vaikeuksia myös ranskan kielessä.
Toivotte varmaan kuulevanne myös, mitä tohtori sanoi minusta: hänen lausuntonsa kuului – ensiksikin – kärsivällisyyttä, ja sitten keväälle arsenikkikuuri sisäisesti, hän sanoi ettei se ole lainkaan niin vaarallista miltä kuulostaa, hänen vain pitäisi nähdä minua sitten useammin voidakseen arvioida vaikutusta, en tosin tiedä miten se onnistuu keväällä huonossa säässä eli huonossa kelissä. Huomaan että olen aivan hämmennyksissäni, mutta se johtuu siitä että olen yhä aivan kiihdyksissäni. Nikolain kanssa oli sanaharkka koskien vanhempiani ja hänen äitiään, minkä yhteydessä hän ilmaisi itseään niin ”hienotunteisesti”, että jouduin aivan kuohuksissani tunteideni valtaan. Mutta olin kyllä väärässä, sillä en ajatellut että hän ei ollut mieleltään tasapainossa, eikä häntä sitten olisi saanut ärsyttää vastaansanomalla. Missä hän oli taas humaltunut, sitä en tiedä, sillä hän oli koko aamun poissa, kotona häneltä on viety siihen kaikki tilaisuudet, koska kaikki avaimet ovat minulla, mitä hän ei tähän mennessä ole vielä ollenkaan huomannut. Oli jo viikon verran mennyt niin hyvin – nyt se on taas ohi ja voin varmuudella odottaa erittäin surullisia päiviä, sillä nyt hänen mielenmalttinsa on taas lopussa. Voi, se on epätoivoista, olisi pitänyt jo tottua siihen, toki siihen ei luullakseni päästä koskaan – en liioin tiedä, mitä se palvelee että höpötän Teille aina ja ikuisesti tätä vanhaa asiaa, ettehän Te osaa minua auttaa ja synkistän vain mielenne sillä.
Siksi – pyydän – suokaa minulle anteeksi ja osoittakaa se siten, että ette enää juutu melankoliaani, vaan säilytätte uudelleen saavuttamanne iloisen mielialan, siten autatte parhaiten sekä itseänne että minua, sillä iloinen kirje haihduttaa surulliset ajatukseni hetkellisesti, ja näitä hetkiä on monia, koska myös luen rakkaat kirjeenne useampaan kertaan läpi. Koska kerrotte minulle niin paljon, niin minunkin on toki tehtävä samoin, niin vähän kuin siinä sisältöä onkin. Menneellä viikolla kaikki omaiseni kävivät tervehtimässä minua, joskin aina yksitellen, jotta toisivat minulle useammin iloa. Ensin tuli äiti, sitten eräänä toisena päivänä Emi ja niin lauantaina kuin sunnuntainakin olivat isä ja Fritz luonamme. Otin itselleni vapauden lukea joitakin runoistanne ääneen omaisilleni, ja ne saivat paljon suosiota. Nikolai myös vaati minua lukemaan ”Lappanin”, mikä nostatti raikuvan naurun. Tässä onkin kaikki mitä minulla oli kerrottavaa teille, ja minun pitää lopettaa, sillä en pysty pitämään ajatuksiani koossa. Olen varsin tyytymätön tämänpäiväiseen kirjeeseeni mutta on liian myöhä kirjoittaa toinen, enkä tänään voisikaan, joten lähetän tämän tällaisena kuin se on, toivoen ettei ystäväni huomioi sen puutteita.
Voikaahan hyvin ja olkaa oikein varovainen kaikissa huvitteluissanne. Tämä on neuvoni, mitä toiveisiini tulee, niin ne kaikki yhdistyvät siihen, että olette terve ja pitkäveteisestä kirjeestäni huolimatta pysytte kuitenkin iloisena ja haluatte nauttia nuoresta elämästänne niin pitkään kuin tämän surkean elämän harmit eivät kohtaa sitä. Vilpitön ystävättärenne
Lilly.
Nikolai on Ladoilla, hän vaikutti häpeävän ja häipyi kai siksi. Pockusta odotan huomenna Enebergin kanssa, ehkä poikani onnistuu piristää äitiä tai myös päinvastoin, mitä kyllä pelkään.
Lähetän Teille sydämelliset terveiset omaisiltani ja samoin terveiseni kaikille rakkaille omaisillenne. Ja hyväksi lopuksi Maikolta paljon terveisiä ja suukkoja rakkaalle sedälle en. Teidän ei pidä ihmetellä näitä lukuisia tahroja, niihin ovat syypäänä sairaat kädet.
Original (transkription)
Mein theurer Freund!
Schwerlich haben Sie sich über mei-
nen Brief mehr freuen können
als ich, heute beim Empfange des
Ihrigen es gethan; denn ich bin
die vergangene Woche besonders
erpicht auf einem Brief gewe-
sen, und war daher Sonna-
bend auf dem Wege ganz
disperat zu werden als nur
Zeitungen gebracht wurden,
daher meine Ungeduld auch heute
schon den höchsten Grad erreichte,
welche aber beim Erscheinen Ihres
Briefes, sogleich beschwichtigt wurde,
und nicht allein dieses es ist
ihm auch gelungen die heitre
Laune wieder zurückzuführen
die schon halbwegs auf der Flucht
begriffen war – wenigstens hat
|2|
der unausstehliche Ausschlag Dieselbe
ganz gründlich auf die Probe gesetzt,
und mich die vergangene Woche
unerträglich kujunirt, für heute
aber trotz ich ihm, und will
es versuchen mit einigen wenn
gleich spahrsamern Zeilen Ihnen
meinen besten Dank für Ihren herz-
lichen und erheiternden Brief zu sagen.
Es freut mich wirklich von Herzen
daß Sie jetzt mittillagt mehr interesse an
Bällen, und sonstigen Verngügungen
theil nehmen, um nicht immer
wie ein Einsiedler zwischen seiner
vier Wänden kalmäusern,
auch bin ich überzeugt daß Ihre
Studien dabei nicht den Kürzern
ziehen werden, denn wo eine
Stunde ihnen abgeht werden
Sie gewiß durch eine Andere
sie zu ersetzen suchen – am wenig-
sten aber glaub ich daß mein
Freund Leo das ”juste millieu”
übertreten würde; freilich, irren
ist menschlich – Sie haben aber bis
|3|
jetzt so viel Charackterstärke bewie-
sen, daher man auch berechtigt
ist es ferner zu erwarten.–.
Jetzt erst glaub ich – daß Sie
wirklich angefangen Julie zu
vergeßen – welches mich auf-
richtig freut, auch hoff ich – ja –
bin deßen sogar gewiß – daß
diese ”erste Liebe” nur den
geringsten Theil Ihres Herzens
geraubt, und Dieses noch eine
Fülle von Gefühlen besitzt – um
einst Ihnen und einem wür-
digerern Gegenstand Ihrer Wahl
ein reines dauerndes Glück zu
bereiten; denn oft ist die ”zweite
Liebe” dauernder als die ”erste”
denn diese beruth gewöhnlich auf
so leicht täuschbahrer Leidenschaft,
jene aber auf besonnener Anerken-
nung des Werthes und darauf
sich gründender Achtung; und da
Sie so jung sind und auch als ”jung”
noch heirathen zu können so kann
man es als gewiß annehmen –
|4|
zum wenigsten hoff ich es –
daß die zweite Liebe für Sie eine
wahrhafte – idealische – und was die
Hautillagtptsasache – eine – auf gegensei-
tige Liebe gegründete wird; daher,
sein Sie auf Ihrer Huth – verbarri-
kadieren Sie Ihre ”Sturm laufenden”
Gefühle – und erst dann, wenn
Sie Ihres Sieges gewiß sind, desto
freigebiger damit aufwarten zu können.
Ich schmeichele mir damit, daß mei-
ne Ansichten bei Ihnen Anklang ge-
funden, und wünsche daß Ihre im
vorigen Briefe ”trostlose Aussage der
Erfahrnen” hierdurch ein wenig gemil-
dert würde. Sie wundern sich viel-
leicht daß ich, die doch den süßen
Rausch der ersten Liebe geschmeckt
jetzt so vernünftig darüber philosophire,
erinnern Sie sich aber daß diese –
eine, wenn auch Hoffnungsloose –
so doch Erwiederte war, und
daher – trotz, den Trübnißen und
den bittern Kämtillagtpfen die ich ihretwegen
durchgemacht bleibt diese erste Liebe
für mich doch immer eine ”Idealische”.
Ein herzliches ”Gute Nacht” für heute – Morgen ein Weiteres.–.
|5|Dienstag Abend. Eben ist Steven weg
gefahren, der theils meinetwegen
indem er mich schon einen
Monat nicht gesehn – theils
wegen Beata, abgeholt wurde.
Die arme Persohn erkranckte hier
aufs neue, und scheint ihre Krank-
heit leider eine sehr langwierige zu
werden, denn sie leidet jetzt schon
einen Monat an fortwährenden
Ohnmachten als Krämpfen und
wollen gar keine Mittel bei ihr an-
schlagen, daher werd ich wohl gezwun-
gen sein sie zu entlaßen und mich
nach einer zuverläßigen Rußin
umzusehn denn bei Sascha wird
Maiko nie das Rußische zustruket erlernen,
ich habe sogar mich entschloßen mit
Maiko rußisch zu sprechen, welches
mir aber recht schwer fällt da ich
mich an dem finnischen schon
so gewöhnt habt und die kleine
Närrin auch so patriotisch ist und
nichts von dem rußischen wißen
will, deßenungeachtet will ich aber
doch nicht ermüden sondern versuchen
|6|
wenn auch bei wenigem, damit vor-
wärts zu kommen, denn ich mer-
ke daß es Maiken schon sehr schwer
fällt die ж’sstruket im з Laute rein
auszusprechen und würde ihr später
hin die französische Sprache dadurch
auch sehr erschwert werden.
Sie wünsche wohl auch zu wißen
was der Doctor von mir gesagt:
sein Ausspruch lautete – fürs erste –
Geduld – und dann zum Früjahr
eine Arsenick Qur innerlich, er
sagte – daß dabeistruket es gar nicht so
gefährlich ist wie es klingt
nur müßt er mich dann öfterer
sehen um die Wirkung beur-
theilen zu können, nur weiß
ich nicht wie sich das im Früjahr
bei dem schlechten Wetter wird
thun laßen das heißt bei der
schlechten Bahn; ich mercke daß
ich ganz confus bin daß kommt
aber daher weil ich durch einem
Wortwechsel mit Nicolay noch
ganz aufgeregt bin, es galt meine
|7|
Eltern und seine Mutter, wobei
er sich so ”zart” ausdrückte, daß
ich ganz empört mich von meinen
Gefühlen hinreißen ließ, doch
hatte ich Unrecht, denn ich be-
dachte nicht daß er seiner Sinne
nicht mächtig war, und dann
durch Wiederspruch nicht gereizt
werden darf. Wo er sich wieder
überladen, weiß ich nicht, denn
er war den ganzen Morgen abwe-
send, zu Hause ist ihm alle Gele-
genheit dazu benommen indem
alle Schlüßeln bei mir sind, wo-
rüber er bis jetzt sich nichts hat mer-
ken laßen. Es war eine Woche
schon so gut – nun ist es wie-
der damit vorbei und ich kann
mit Gewißheit den traurigsten
Tagen entgegen sehen denn
jetzt ist es mit seiner Beherr-
schung wieder auf lange, zu Ende,
ach es ist zum Verzweifeln
ich hätte mich daran wohl schon
gewöhnen können, doch dazu
kommt es glaub ich nie –
|8|
Ich weiß auch nicht zu was
es dient daß ichtillagt Ihnen, immer
und ewig, dieses alte Lied vor-
leieere, Sie können mir ja doch
nicht helfen und ich betrübe Sie
nur damit; darum – bitte – ver-
zeihen Sie mir, und beweisen
Sie es mir dadurch daß Sie von
meiner Melancholie nicht ange-
steckt werden sondern Ihre
wiedererlangte heitre Laune
beibehalten damit dienen
Sie sich selbst, als mir, am besten
denn ein heitrer Brief zerstreut
mich doch augenblicklich und
dieser Augenblicke giebt es
doch viele indem ich ebenfalls
Ihre lieben Briefe zu wieder
holten malen durchlese.
Da Sie mir so vieles erzählen
so muß ich es doch auch thun
so wenig es auch enthält.
Die vergangene Woche besuchten
mich Alle die Meinigen doch
immer einzeln um mich öftrer
zu erfreun. Erst kam Mama
|9|darauf einen andern Tag Emi
und Sonnabend als Sonntag
waren Papa und Fritz bei uns.
Ich nahm mir die Freiheit
einige Ihrer Gedichte den Mei-
nigen vorzulesen die sehr viel
Beifall fanden; auch forderte
Nicolay mich auf ”Lappan”
vorzulesen, welches ein schallen-
des Gelächter erregte. Dieses
ist auch alles was ich Ihnen zu
erzählen hatte und muß ich en-
digen denn ich kann meine Gedan-
ke gar nicht sammeln. Ich bin sehr
unzufrieden mit meinem heutigen
Briefe doch ist es zu spät einen Andern
zu verfaßen und könnte es auch heute
nicht, daher schick ich diesen ab wie er ist,
hoffend daß der Freund für die Mängel
kein Auge hat. Leben Sie wohl Seien
Sie bei allen Vergnügungen hübsch vorsichtig.
Dieses mein Rath, was meine Wünsche
betrifft so vereinigen Sie sich alle dahin
daß Sie gesund und trotz meinem lang-
weiligeren Briefe doch heiter blieben,
und Ihres jungen Lebens genißen möchten
so lange es nicht von den Wieder-
wärtigkeiten dieses armseeligen Lebens
heimgesucht wird. Ihre stats aufrichtige Freundin
Lilly.
Nicolay ist bei Ladas er schien sich zu schämen
und machte sich daher wohl aus dem Staube.
Pocku erwart ich morgen mit Eneberg vielleicht gelingt es meinem
Jungen die Mama aufzuheitern oder auch umgekehrt was ich wohl fürchte.
Von den Meinigen soll ich Sie herz-
lich grüßen ebenfalls übersend ich mei-
nen Gruß Allen den lieben Ihrigen.
Und zu guter letzt von Maiko viele
Grüße und Küße ihrem lieben Oncel.
Sie sollen sich nicht über die vielen Flecke
wundern, daran sind die krancken
Hände schuld.–.
Min dyre vän!
Knappast har Ni kunnat glädja Er mer över mitt brev än jag gladde mig då jag mottog Ert. Förra veckan var jag nämligen särskilt ivrig att få ett brev. Därför var jag nära att bli desperat då det i lördags bara utdelades tidningar. Min otålighet nådde kulmen idag men lugnade sig genast då Ert brev dök upp. Men inte bara det utan brevet lyckades också bringa tillbaka det glada humöret som redan var på väg att ta till flykten – i varje fall har det olidliga utslaget ställt humöret ordentligt på prov, och plågat mig outhärdligt förra veckan. Idag trotsar jag dock utslaget och vill försöka med några, om än knappa, rader tacka Er mycket för Ert hjärtliga och uppmuntrande brev. Det gläder mig av hela mitt hjärta att Ni nu deltar i baler och andra förlustelser med ett större intresse, och att Ni inte alltid sitter hemma mellan fyra väggar som en eremit. Jag är också övertygad om att Era studier inte kommer till korta, då Ni förvisso kommer att försöka ersätta en timme som Ni använt till dessa förlustelser med en annan timme någon annan gång – det är knappast troligt att min vän Leo överträder ”juste milieu” – medelvägen. Förstås, att fela är mänskligt – men fram tills nu har Ni visat så mycket karaktärsstyrka att det finns all anledning att förvänta sig detta också framöver. – Jag tror att Ni först nu verkligen börjat glömma Julie – vilket uppriktigt gläder mig och dessutom hoppas jag – ja – jag är även helt övertygad om – att denna ”första kärlek” bara stulit den minsta delen av Ert hjärta och att detta hjärta ännu äger en rikedom på känslor – och någon gång beskärs Er och ett värdigare föremål för Er kärlek en ren och beständig lycka. Ofta varar den ”andra kärleken” längre än den ”första”, då den första kärleken vanligtvis grundar sig på en bedräglig lidelse, medan den andra kärleken grundar sig på en sansad värdesättning och en därpå byggande aktning; och eftersom Ni är så ung kan Ni också ännu gifta Er ”ung”, och därför kan man anta – det hoppas jag åtminstone – att den andra kärleken blir Er verkliga – idealiska – kärlek och, vilket är huvudsaken, att den grundar sig på en ömsesidig kärlek. Var därför på Er vakt – barrikadera Er för ”stormlöpande” känslor – för att senare då Ni är säker på Er seger kunna vara frikostig med dem. Jag berömmer mig för att mina åsikter vunnit anklang hos Er, och jag hoppas att det ”tröstlösa uttrycket av en erfaren” från Ert förra brev kunnat mildras lite. Ni undrar kanske hur jag som smakat på den första kärlekens rus kan filosofera så förnuftigt om detta nu. Men kom ihåg att denna kärlek – om än hopplös – var en besvarad kärlek och därför – trots dysterheten och de bittra striderna som jag gått igenom på grund av den förblir denna första kärlek för alltid en idealisk kärlek i mina ögon.
För idag ett hjärtligt ”God natt” – mera imorgon. –
Tisdag kväll.
Steven har just farit. Han hämtades dels på grund av mig eftersom vi inte hade setts på en månad redan, dels på grund av Beata. Den arma personen insjuknade på nytt här, och det verkar som om hennes sjukdom blir långvarig. I en månad har hon redan lidit av ständiga svimningsanfall och kramper och inga medel vill verka. Därför blir jag nog tvungen att avskeda henne och att söka efter en pålitlig ryska då Maiko aldrig kommer att lära sig ryska av Sascha. Jag har till och med beslutat mig för att prata ryska med Maiko, vilket är svårt då jag redan vant mig vid att prata finska. Och den lilla narren är så patriotisk att hon inte vill veta av ryskan, inte desto mindre vill jag inte tröttna utan vill försöka att komma framåt, om än långsamt. Jag har märkt att Maiken har rätt svårt att uttala ж i з-ljudet rent, och detta kommer senare att försvåra inlärningen av franska språket.
Ni önskar väl också veta vad läkaren sade om mig: hans utlåtande lät – för det första – tålamod – och sedan mot våren en arsenikkur invärtes, han sade att det inte är så farligt som det låter. Han måste bara se mig oftare då för att kunna utvärdera effekten. Jag vet bara inte hur det skall låta sig göras på våren i dåligt väder, det vill säga i dåligt väglag. Jag märker att jag är helt konfys men det beror på att jag ännu är helt upprörd på grund av en ordväxling med Nikolai, som handlade om mina föräldrar och hans mor. Han uttryckte sig så ”finkänsligt” att jag helt upprörd gav efter för mina känslor. Jag hade dock fel och jag tänkte inte på att han inte var vid sina sinnens fulla bruk och då får han inte retas genom motsägelser. Var han berusade sig vet jag inte då han var borta hela morgonen. Hemma finns det ingen möjlighet längre då jag har alla nycklar och hittills har han låtsats om ingenting. Det har gått så bra i en vecka – nu är det över igen och jag är säker på att jag kan förvänta mig de sorgligaste dagarna då hans behärskning är slut igen och det för en lång tid framöver. Ack, man kunde förtvivla. Jag borde redan ha vant mig men det händer nog aldrig tror jag – Jag vet inte heller vad det hjälper att jag alltid och ständigt sjunger den gamla visan. Ni kan ändå inte hjälpa mig och jag gör Er bara sorgsen. Därför ber jag om ursäkt. Visa att Ni godta min ursäkt genom att inte bli smittad av min melankoli utan istället ha kvar Ert goda humör som Ni återfått. Detta hjälper Er och mig mest. Ett glatt brev förströr mig ögonblickligen och det blir många sådana ögonblick då jag läser Era kära brev om och om igen.
Eftersom Ni berättar så mycket måste jag också göra det fastän det blir ganska lite. Förra veckan fick jag besök av mina nära och kära. Men enskilt för att kunna muntra upp mig oftare. Först kom Mamma, en annan dag Emi och på lördagen och söndagen var Pappa och Fritz hos oss. Jag tog mig friheten att läsa upp några av Era dikter för dem och dikterna vann mycket bifall. Nikolai krävde att jag också skulle läsa ”Lappan” som framkallade ett skallande skratt. Det är allt som jag har att berätta och jag måste sluta nu då jag inte kan samla mina tankar. Jag är mycket missnöjd med dagens brev men det är för sent att skriva ett nytt och jag skulle inte kunna göra det idag. Därför skickar jag brevet så som det är och jag hoppas att vännen ignorerar bristerna. Lev väl, var mycket försiktig när det gäller förnöjelserna. Det är mitt råd, mina önskningar förenar sig alla till en önskan, nämligen att Ni är frisk och förblir glad trots mitt tråkiga brev, och att Ni kan njuta av Ert unga liv så länge det inte blir hemsökt av detta fattiga livs vedervärdigheter. Er alltid uppriktiga väninna
Lilly.
Nikolai är hos Lados. Han verkade skämmas och därför stack han.
Pockus och Eneberg väntas imorgon. Kanske lyckas pojken muntra upp sin Mamma, eller så blir det tvärtom vilket jag befarar.
De mina hälsar hjärtligt och jag översänder mina hälsningar till Era nära och kära. Och till sist många hälsningar och kyssar av Maiko till hennes käre onkel. Ni skall inte bli förvånad över de många fläckarna. Det är de sjuka händernas fel. –