Rautatiekysymyksestä
I
Meillä ei ole tarkempaa tietoa pian kokoontuville valtiopäiville esiteltävien asioiden määrästä, laadusta eikä sisällöstä, mutta rohkenemme silti olettaa, ettei tärkeä kysymys maan rautatieyhteyksien kehittämisestä ole voinut jäädä pois ohjelmasta.
Käsillä olevassa tilanteessa kyseisestä asiasta tulisi käsityksemme mukaan esittää tässä säätyjen kokouksessa kolme eri ehdotusta.
Ensimmäisiksi tulisi varmaan, säätyjen vuonna 1867 asiasta esittämän nimenomaisen pyynnön mukaisesti, esittää tarkasteltavaksi täydellistä ehdotusta rataverkoksi tai ainakin runkoverkoksi, sekä laskelmia, joilla pystytään arvioimaan tämän ehdotuksen vähittäisen toteuttamisen mahdollisuuksia.
Sen lisäksi kokemus lienee jo osoittanut, että tarvitaan laki, joka määrää yksittäisten rautateiden toimiluvan myöntämistä koskevista ehdoista.
Ja lopuksi hallituksen näyttäisi olevan aiheellista selvittää, mitä mieltä säädyt ovat valtion valmiiden rautateiden myynnistä, sekä tarvittaessa varmistaa sille toisen valtiomahdin tuki.
Tarvitaanko vielä lisää todisteita siitä, että Suomen taloudelliselle edistymiselle on ehdottoman välttämätöntä, että maahan rakennetaan enemmän rautateitä, paljon enemmän rautateitä? Rohkenemme uskoa, että tämä tosiasia on jo tunnustettu ilman enempää todistelua. Jokin vuosikymmen sitten mielipiteet olivat vielä varsin jakautuneet. Käytiin ankaria kiistoja siitä, tulisiko etusijalle asettaa kanavat vai rautatiet, ja jälkimmäisten vastustajat ennakoivat kalliista ratahankkeista koituvan pelkkiä vahinkoja ja tappioita. Nämä epäilevät äänet ovat kuitenkin vaienneet, ja onpa osa niistä peräti kääntynyt rautateiden puolelle, vaikka rautatielinjojemme kannattavuus ei ole vielä ehtinytkään osoittautua sellaiseksi mitä se voi ja mitä sen pitääkin olla. Mutta rautateiden tilanne tätä nykyä onkin sellainen, ettei käy päinsä eikä ole suositeltavaa pysähtyä puolitiehen, kun kerran on päästy alkuun. Rautatiet tuovat vaikutusalueidensa tuotannolle ja taloudelle niin suuria etuja, että maan muut osat näyttävät selvästikin kokevan vääryyttä, jos ne jätetään näiden kulkuyhteyksien ulkopuolelle. Samalla ne mullistavat kauppa- ja omaisuussuhteita horjuttaen niitä tavalla, joka ajan mittaan osoittautuu epäsuotuisaksi ja vahingolliseksi sekä yksityishenkilöille että koko yhteisölle. Ja toisaalta rautateiden oma taloudellinen tulos edellyttää olennaisilta osin, että ne ulottuvat tarpeeksi laajalle ja yhdistävät kaikkia sellaisia paikkoja, joilla on tai joilla pitäisi olla keskenään liikeyhteyksiä, eivätkä ne varsinkaan saa pysähtyä sellaisiin paikkoihin, jotka ovat pelkkiä läpikulkupaikkoja eivätkä siksi kykene riittävässä määrin pitämään yllä raideliikennettä.
Eteenpäin! on siksi oltava tunnuslauseena myös maamme rautateillä. Eteenpäin, niin pitkälle kuin voimavaramme järkevästi antavat myöten. Ja mitä juuri näihin voimavaroihin tulee, voisi melkein sanoa: meillä ei ole varaa jäädä ilman rautateitä. Tämä saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta mutta on silti totisinta totta. Tiheään asutuissa maissa, joilla on rikkaat luonnonvarat, yleinen hyvinvointi voi helpommin kasvaa ilman rautateitäkin. Tuottajat ja kuluttajat ovat lähempänä toisiaan, ja vilkas vaihto, joka varmistaa menekin ja kasvattaa tuotantoa, on helpompi synnyttää kuin laajassa ja harvaan asutussa maassa.
Ei kuitenkaan tule lannistuneena aliarvioida maatamme tukevia tekijöitä. Lukemattomat kosket tarjoavat käyttövoimaa teollisuustuotannolle, runsaammin ja halvemmalla kuin useimmissa muissa Euroopan maissa. Maataloutta kyetään jossain määrin turvaamaan ilmaston ankaruutta ja vaihteluja vastaan siten, ettei enää keskitytä vanhasta tottumuksesta vain tavalliseen viljanviljelyyn vaan tuotetaan lihaa ja maitotuotteita paikkakunnille, joilla niillä on suuri menekki. Voinvientimme on muutamassa vuodessa kaksinkertaistunut, ja pian se kenties kasvaa yli kymmenkertaiseksi vuosikymmenen takaiseen verrattuna. Metsiämme hyödynnetään kiivaasti, mutta ne myös kasvavat, ja niiden huomattavaa arvoa voidaan suunnattomasti lisätä älykkäällä metsänhoidolla ja kehittämällä kulkuyhteyksiä. Taloudellisen kasvun pääedellytyksiin kuuluvasta osaavasta työvoimasta ei liioin ole puutetta. Sitkeys ja vaatimattomuus, jota maamme viljelijöillä kiistatta riittää, monin paikoin sangen huomattava kätevyys ja käsityötaito, luonnollinen taipumus säännölliseen tehdastyöhön, jota suuret tehtaamme ovat jo kauan sitten havainneet kotimaisten työläistensä osoittavan, – kaikki nämä tekijät ja monet muut, joista tulisi tähän liian pitkä luettelo, voivat auttaa ja niiden tulee auttaa maatamme työssä vakaamman taloudellisen aseman saavuttamiseksi, kunhan työssä ei laiminlyödä työn tuottavuutta parantavia toimia. Käsillä olevaan aiheeseen ei kuulu puhua niistä huomattavista vaikutuksista, joita hyvien koulujen, monipuolisten luottolaitosten sekä terveen ja liberaalin talouslainsäädännön kaltaisilla tekijöillä näihin asioihin voi olla. Tässä käsitellään vain yhtä näistä tekijöistä, rautateitä, jotka ehkä enemmän kuin mikään muu auttavat työstämään ja hyödyntämään maan aineellisia resursseja ja joista siksi on paljon muutakin hyötyä kuin olemassa olevien kauppayhteyksien hoito, sillä ne luovat myös uutta yritteliäisyyttä kaikilla aloilla sekä synnyttävät uusia virikkeitä ja uutta elämää kansakunnan kaikkiin taloudellisiin pyrkimyksiin.
Mutta vaikka olisi kuinka vakuuttunut rautatieverkon laajentamisen välttämättömyydestä, ei kuitenkaan saa vähätellä tarvittavien varojen hankkimiseen liittyviä vaikeuksia. Valmiiseen rataverkkoomme on jo sijoitettu suunnilleen 45 miljoonan markan verran pääomaa, jonka vuotuista vähintään 2½ miljoonan markan tuottoa ratojen tuotto ei vielä vähään aikaan pysty kattamaan. Ja millainen suunnitelma edes kutakuinkin täydellisestä pääratojen verkosta sitten laaditaankaan, kyse ei missään tapauksessa ole pienistä osuuksista, vaan kartalla näkyy satoja ja taas satoja kilometrejä.
Mutta juuri siksi on suunnattoman tärkeää, että tätä kysymystä jos mitä käsitellään asiantuntevasti, monipuolisesti ja kypsästi harkiten. Mitä vaikeampi on kerätä vaadittavia miljoonia, sitä tärkeämpää on, että rautatiet rakennetaan sellaisella tavalla ja sellaisiin suuntiin, joita nykyisen parhaan tietämyksen mukaan pidetään sopivimpina ja edullisimpina. Usein puhutaan, että ”paikalliset edut” nousevat liian vahvasti esiin arvioitaessa, mitkä rautatielinjat tulisivat ensimmäisinä kysymykseen. Mikään ei toki ole sitä luonnollisempaa. Ja uusia rautateitä rakennettaessa olisikin pyrittävä tyydyttämään mahdollisimman monia näistä ”paikallisista eduista”. Rohkenemme uskoa, että ne, jotka tavoittelevat matemaattisen suoria pääratoja, jotka kulkevat päätepisteestä toiseen katsomatta sen paremmin oikealle kuin vasemmalle, ovat väärässä. Emme tarkoita sitä, että pääratojen pitäisi taipua loputtomille mutkille poiketakseen vaikutusalueellaan joka ikiselle paikkakunnalle, jolla saattaisi olla tarjottavanaan hieman lisää liikennettä. Uskomme kuitenkin, että rakennettaessa pääratoja maahamme paikalliset edut tulisi huomioida siinä määrin, että sen sijaan että edettäisiin suoraan halki erämaiden, ei kaihdettaisi tekemästä yhtä jos toistakin mutkaa paikkakunnille, jotka ovat joko sinänsä liikenteellisesti merkittäviä ja näin ollen ratayhteyden tarpeessa tai sopivia risteyskohtia, joista voidaan rakentaa sivuratoja merkittäviksi katsotuille paikkakunnille.
Rautatiesuunnitelmien arvioimiseen vaadittavaan selvitykseen kuuluu siksi olla perillä niistä moninaisista paikallisista eduista, joita rautateiden olisi määrä edistää. Voidaan olettaa itsestään selvänä, että valtiopäivillä on mahdollisuus teettää kyseinen selvitys, vaikka asian suhteen ei olisikaan tehty varsinaisia valmistelutöitä, kuten ei myöskään ole tarvetta epäillä, etteivätkö säädyt kykenisi yhteisen edun näkökulmasta arvioimaan ja yhdistelemään tietämystä, jota näin on saatavilla eri maaseutupaikkakuntien toiveista ja tarpeista rautatiesuunnitelmien suhteen.
Tämän lisäksi tarvittavasta teknisestä, tilastollisesta ja taloudellisesta selvityksestä ei silti voi tietenkään päättää kansanedustuslaitoksessa. Hallitus on viime valtiopäivien edellä mainitusta kehotuksesta epäilemättä huolehtinut näiden valmisteluiden toimeenpanosta, niin että säädyille tarjoutuu nyt tilaisuus laatia suunnitelma rautateiden tulevista rakennushankkeista. Olisi totisesti lannistava isku kaikille isänmaan taloudellisesta edusta kiinnostuneille, jos mainittu tilaisuus jätettäisiin käyttämättä, ja epävarmuus ja epätietoisuus näinkin tärkeästä kysymyksestä jatkuisi vielä yhden viisivuotiskauden ajan. Maastamme voi tulla rikas, jos sen rautatieverkostoa kehitetään järkevästi ja suunnitelmallisesti. Jos taas tämä kehitys laiminlyödään, liiketoiminta voi jatkaa hiipumistaan, ja toisaalta maan luotot saattavat kärsiä, mikäli tulevien linjojen perustamista säätelisi sattuma tai keinotteluvimma.
I Jernvägsfrågan.
I.
Saknande all närmare kännedom om antalet, arten och beskaffenheten af de ärender som skola föreläggas den snart sammanträdande landtdagen, måste vi dock antaga att den vigtiga frågan om utvecklandet af landets jernvägsförbindelser icke kan vara från programmet bortlemnad.
Med afseende å förhandenvarande förhållanden borde sagde fråga, enligt vårt förmenande, vid detta ständermöte blifva föremål för trenne särskilda förslag.
För det första borde väl, i enlighet med den af 1867 års ständer derom gjorda uttryckliga anhållan, ett fullständigt förslag till jernvägsnät eller åtminstone stambanor framläggas till pröfning, jemte de beräkningar som för bedömande af möjligheten för ett sådant förslags successiva förverkligande erfordas.
Vidare torde erfarenheten allaredan hafva ådagalagt behöfligheten af en lag rörande vilkoren för beviljandet af koncessioner för enskilda jernvägsanläggningar.
Och sluteligen synes anledning ej saknas för styrelsen att inhemta ständernas åsigt i frågan om försäljning af statens färdiga jernvägar samt att eventuelt förvissa sig om den andra statsmaktens bifall dertill.
Behöfves det mera någon bevisning för, att det för Finlands ekonomiska framåtskridande är absolut oundgängligt att mera jernvägar, mycket mera jernvägar anläggas? Vi våga tro att denna sanning redan är erkänd utan vidare bevisning. För något decennium tillbaka voro åsigterna ännu ganska delade. Man kämpade häftiga strider om företrädet emellan kanaler och jernvägar, och de senares motståndare spådde endast skador och förluster af dessa dyra företag. Men de hafva tystnat dessa tviflande röster, ja, en del af dem har tillochmed uttryckligen öfvergått på jernvägarnes sida, och detta, oaktadt våra jernvägsliniers rentabilitet ännu icke hunnit visa sig sådan den kan och bör blifva. Men förhållandet är också sådant med jernvägsanläggningarne i våra dagar, att det icke är görligt eller rådligt att stanna på halfva vägen när man engång börjat. Jernvägarne bereda produktionen och handeln, i de trakter de beröra, så stora fördelar, att öfriga landsdelar synas uppenbarligen orättvist behandlade om de lemnas utan dessa kommunikationsanstalter. I affärs- och förmögenhetsförhållandena uppkommer derigenom en omkastning, ett slags rubbning, som i längden blir oförmonlig och skadlig både för de enskilda och det allmänna. Och å andra sidan bero jernvägarnes egna ekonomiska resultat väsentligen deraf, att de må hafva en tillräcklig utsträckning, förena alla sådana platser som ega eller borde hafva affärsberöringar sinsemellan, och framförallt att de icke må stanna på orter som i och för sig äro blotta öfvergångspunkter och derföre icke kunna tillbörligen nära en jernvägstrafik.
Framåt! måste således lösen blifva, äfven hvad jernvägarne i landet vidkommer. Framåt, så långt våra tillgångar förnuftigtvis det medgifva. Och hvad just dessa tillgångar angår, så kan man nästan säga: vi hafva ej råd att undvara jernvägar. Detta må synas som en paradox, det är dock en sanning. I tätt befolkade länder, med ymniga naturalster, kan allmänna välmågan lättare stiga äfven utan jernvägar. Producenter och konsumenter äro hvarandra närmare, och det lifliga utbyte, som betryggar afsättningen och stegrar produktionen, kan der snarare komma till stånd än bland en gles befolkning i ett vidsträckt land.
Må man ej missmodigt underskatta vårt lands hjelpkällor. I de otaliga vattenfallen ha vi drifkrafter för industriel produktion, ymnigare och billigare än i de flesta af Europas öfriga länder. Jordbruket kan till en viss grad säkerställa sig emot klimatets hårdhet och ombytlighet, genom att icke mera slentrianmessigt vänta allt af en vansklig sädesodling, utan producera kött och mejerialster för de stora afsättningsorterna. Vår smörexport har inom några år fördubblats, den kan måhända snart nog vara tiofaldt större än för ett decennium sedan. Våra skogar anlitas starkt, men de växa dock äfven och deras betydliga värde kan ofantligt ökas genom intelligent skötsel och lätta kommunikationer. Och ett af hufvudvilkoren för ekonomisk förkofran, goda arbetskrafter, saknas ej heller. Med den ihärdighet och tarflighet, som man icke bör frånkänna vår jords bebrukare, med den mångenstädes ganska stora händigheten och slöjdkunnigheten, med de naturliga anlag för det regelbundna fabriksarbetet, som våra större industrier längesedan erkänt hos sina in hemska arbetare, – med alla dessa elementer och andra flere, som det blefve för långt att här antyda, kan och skall vårt land arbeta sig upp till en tryggare ekonomisk ståndpunkt, såvida intet försummas som kan bidraga till det produktiva arbetets höjande. Det hör ej till förevarande ämne att tala om de mäktiga faktorer, som goda skolor, mångfaldigare kreditanstalter och en sund och liberal ekonomisk lagstiftning i detta hänseende utgöra. Vi beröra här blott en sådan faktor, jernvägarne, hvilka kanske mer än något annat möjliggöra upparbetandet och tillgodogörandet af landets materiella resurser, och som derföre, långtfrån att endast tjena såsom en beqvämare förmedlan för de förhandenvarande affärerna, äfven framkalla nya företag af hvarjehanda slag samt gifva impulser till verksamhet och lif inom alla grenar af nationens ekonomiska sträfvanden.
Men huru lifligt man än må vara öfvertygad om nödvändfgheten af jernvägsnätets utsträckning, får man dock icke för ringa uppskatta svårigheterna att anskaffa de dertill erforderliga medel. Våra färdiga banor representera allaredan ett kapital af ungefär 45 millioner mark, hvars årliga ränta af minst 2½ million ännu en tid bortåt på långt när icke betäckes af banornas afkastning. Och hvilken plan man än må uppställa för ett någorlunda fullständigt nät af stambanor, små sträckor kan den i alla fall icke gälla, kartan visar tiotal och åter tiotal af mil.
Men just derföre är det af oändlig vigt att denna fråga, om någon, blir sakkunnigt, mångsidigt och moget pröfvad. Ju svårare det är att åstadkomma de erforderliga millionerna, desto angelägnare är det, att jernvägarne anläggas på sådant sätt och i sådana riktningar, som samtidens bästa insigt finner vara lämpligast och förmånligast. Man talar ofta om att ”lokalintressena” göra sig alltför mycket gällande vid bedömandet af hvilka jernvägslinier främst böra ifrågakomma. Intet är dock naturligare än detta. Och det är just tillgodoseendet af det största möjliga antal ”lokalintressen” man bör eftersträfva genom nya jernvägars anläggande. Vi våga tro att de som ifra för matematiskt raka stambanor, löpande från ena ändpunkten till den andra utan att se till höger eller venster, taga miste. Härmed vilja vi ej säga att stambanorna skola förlora sig i ständiga krökningar för att uppsöka hvarje ort inom banans rayon, som möjligen kan ha något litet trafiktillskott att bjuda på. Men vi tro att man vid uppgåendet af stambanor i vårt land bör konsiderera lokalintressena såtillvida, att man, heldre än att hugga sig rätlinigt fram genom ödemarken, icke må sky en och annan krökning för att kunna passera orter, som antingen i och för sig äro af betydelse för trafiken, och således behöfva banan, eller ock utgöra lämpliga utmynningar för bibanor till orter som mäkta åstadkomma sådana.
Till den för jernvägsplaners bedömande erforderliga utredning hör således äfven kännedomen om de mångfaldiga lokala intressen, hvilka skola genom jernbanorna befrämjas. Det kan antagas för gifvet att sagda utredning kan vid landtdagen åstadkommas äfven om inga egentliga förarbeten i detta hänseende skulle blifvit undangjorda, liksom man icke behöfver betvifla att ständerna skola kunna ur synpunkten af det allmänna bästa bedöma och kombinera den kännedom, som sålunda kan vinnas om de särskilda landsorternas önskningar och behof i afseende å jernvägsplanerna.
Men den tekniska, statistiska och finansiella utredning, som för öfrigt erfordras, kan naturligtvis icke inom representationen åvägabringas. Utan tvifvel har styrelsen i enlighet med sednaste landtdags ofvanberörda uppmaning sörjt för dessa förarbetens verkställande, så att ständerna nu sättas i tillfälle att fastställa planen för vidare jernvägsanläggningar. Det skulle i sanning verka nedstämmande på alla som nitälska för fäderneslandets ekonomiska väl, om antydda tillfälle skulle uteblifva och det derigenom ännu under ett qvinqvennium komme att råda osäkerhet och ovisshet uti en så vigtig fråga som denna. Vårt land kan blifva rikt om dess jernvägsnät förnuftigt och planmessigt utvecklas. Men försummas denna utveckling, skola affärerna fortfarande tyna, liksom å andra sidan landets kredit kan taga skada om slumpen eller spekulationssvindeln skall blifva regulatorn för vidare liniers tillkomst.